Rakastin Alkemistia, ja pidin kovasti Zahirista, mutta sitten luin Coelhon elämäkerran enkä sen jälkeen ole kyseisen kirjailijan teoksiin tarttunut. Monet sanovat, että kirjailija pitää erottaa kirjoistaan, mutta minä en ainakaan tässä tapauksessa siihen oikein pystynyt.Nyt sitten kuitenkin oli Elisa-kirjassa kirjamessujen kunniaksi päivän tarjouksena Coelhon Alef. Pitihän se ottaa, kun kerran halvalla sai. Eikä kyllä kaduta. Coelholla on kummallinen kyky luoda taianomainen ympäristö tavalla, joka rauhoittaa lukijaa. Ainakin minä tunsin iltaisin oikein virkistyväni tätä kirjaa lukiessani. Sellainen rauhallinen keinuva rytmi ja kaunis kieli energisoivat hetkisen päivän jälkeen.
Kirjassa selostetaan Coelhon matkaa Siperian radalla. Eikä kirjailija olisi Coelho, jollei tarinaan liittyisi mystisiä tapahtumia ja entisen elämän käännekohdan selvitystä. Aikidotaitoinen tulkki, siperialainen shamaani ja nuori Coelhoon rakastuva viulistityttö esittävät kukin tärkeää osaa kirjailijan matkalla menneisyyteen. Noitavainot sekoittuvat Siperian halki kiitävään matkaan, elämä keskittyy liikkeeseen ja maailma supistuu junavaunuun.
Lumoava tunnelma tekee kirjasta tutustumisen arvoisen, vaikka Coelhon mystiikkaan keskittyvä ja välillä hiukaan saarnaavakin kerronta vähän ärsyttäisi. Minä nautin tästä kirjasta eniten, kun en liikaa pohtinut mahdollista sanomaa tai käännytystä, vaan keskityin vain rytmiin, kielikuviin ja tarinan virtaan.
Taidan ottaa Coelhon taas lukulistalleni.
