Klassikkohaasteessa Ranskan lomalukemista eli Proustia luvassa!

Olen tainnut aiemminkin klassikkohaasteeseen laittaa Proustia - kauan on ollut kirjasarja minulla suunnitelmissa, mutta hitaasti näyttää etenevän. Itse asiassa eteneminen tuntuu tapahtuvan nimenomaan kesäisin - lomalla lienee vaikutusta asiaan.

Tällä kertaa tosin osansa taisi olla myös lomanviettopaikalla. Mikä sopisikaan Proustia paremmin Etelä-Ranskan maisemiin, varsinkin kun tarjolla oli kaikkien aikojen lukupaikka? (ks. kuva)

Klassikkohaasteesta vielä muistutuksena, että siinähän on tarkoituksena lukea klassikko, joka jostain syystä on jäänyt mieleen kaivelemaan lukulistalta. Tämänkertainen haaste eli osa 7 julkaistiin jo helmikuussa ja sitä emännöi Unelmien aika - kirjablogi.

Perinteiseen tapaan päätin osallistumisestani ihan viime tippaan. Tulin niin sopivasti Proustiin tarttuneeksi.


Marcel Proust: Un amour de Swann
Oma ostos Kobosta 

Proustin lukemiseen kesälomalla on syynsä. Pitkät lauserakenteet ja hitaasti keinahteleva rytmi vaativat aikaa ja täydellistä keskittymistä. Hektisen työelämän keskellä en edes yrittäisi.

Kun malttaa syventyä ja antaa tekstin viedä, teos palkitsee sydänrytmin rauhoittumisella ja matkalla toiseen aikaan, toiseen elämäntapaan. Varsin nautinnollista. Itse asiassa siihen pisteeseen saakka, että mies käski poikia jättämään äidin rauhaan. "Jotain järjellistä vastausta tulee sitten, kun kirja loppuu..." Taisin olla omissa ajatuksissani ruokapöydässä.

Un amour de Swann on tavallaan itsenäinen osa kirjasarjassa. Se kertoo ensimmäisessä osassa olennaisena hahmona olleesta Monsieur Swannista, tai tarkemmin ottaen hänen intohimostaan Odette de Crécyyn.

Jos Kadonnutta aikaa etsimässä-kirjasarjan ensimmäinen osa oli kertomus viattomuudesta, ollaan tässä osassa kaukana sen herkästä tunnelmasta. Toki nykylukijalle tarina on varsin "viaton" ja suoria ilmauksia mm seksille on turha etsiä, mutta kyllä tässä tapahtuu paljon. "Kukkien asettelu" puvun miehustaan tarkoittaa todellisuudessa jotain ihan muuta...

Suuret tunteet leimuavat, lempi leiskuu ja mustasukkaisuus kärventää. Samalla, kun seuraamme yhden rakkaustarinan vaiheita ja miehen iloa ja kärsimystä sen kurimuksessa, saamme pikkuisen ilkeänkin kuvan aikakaudesta ja yhteiskunnan eri osien elämäntavoista, ajatuksista, tekopyhyydestä ja luokkien välisestä kateudesta.

Proust siis toimi ihan täydellisenä lomalukemisena - Lepoon ja rentoutumiseen oli tarvetta ja siihenhän tällaiset vähän vanhahtavat klassikot ovat täydellisiä. Kuten olen todennut jo aiemminkin (täällä).

 "...Klassikot ovat kuin vajottava höyhenpatja. Kirjaa lukiessa vajoaa hitaasti kielen syövereihin. Hengitys tasaantuu, sydämenlyönnit hidastuvat. Sitä vain keinuu kauniin kielen mukana..."  

Totta tälläkin kertaa.

Holmesin kateellinen kollega

Ihan sama onko Etelä-Ranskassa vai Suomessa, helteet jatkuvat. Eron huomaa lähinnä siinä, että kotona talossakin on kuuma (kuumempi kuin ulkona) eikä pihalta löydy uima-allasta. Oikein ymmärsitte, olisin vielä mielelläni jatkanut lomamatkaa.

Lomailua sinänsä on edessä vielä tämä viikko. Mitä nyt piti sen verran käydä toimistolla, että sain taas salasanat uusittua. Heräsin nimittäin tässä yhtenä aamuna siihen, että tajusin unohtaneeni kaikki töihin liittyvät salasanat. En siis päässyt sen paremmin puhelimeen kuin läppäriinkään.

Loma siis on ollut erinomainen, mutta ihan vain oman mielenrauhani säilyttämiseksi ja ensi viikon töiden aloituksen stressitason laskemiseksi ajattelin käydä varmistamassa yhteydet ja työvälineet jo tällä viikolla... Sitten voi taas rentoutua loppuviikoksi, jos nyt keittiön tyhjentämistä voi varsinaisesti rentoutumiseksi kutsua, ainakaan tällä kelillä.

Loma on ollut rento myös bloggaamisen osalta ja vaikka lukeminen vähän jäikin turistitouhujen jalkoihin, on blogattavia kirjoja rästissä aikamoinen lista.


Vanhan toistoa ? 

Jotenkin tuntuu, että varsinkin elokuvien osalta on tekijöiltä viime aikoina ollut luovuus kadoksissa. Suurin osa "uusista" elokuvista on joko versioita vanhoista suosikeista, jatkoa niihin tai muuten vaan miljöö ja henkilöhahmot lainattu. Sama ilmiö on havaittavissa myös kirjoissa, mutta onneksi hieman vähemmässä määrin.

Fanikirjallisuus hyvin kirjoitettuna on mielenkiintoista ja nautinnollista luettavaa. Kyllä lukijakin saa lisäiloa kyetessään tunnistamaan elementtejä ja päästessään repostelemaan "autenttisuuden" astetta. Kuriositeetteina klassikoihin tai best sellereihin perustuvat tarinat ovat enemmän kuin ok, mutta tietysti sitä välillä pohtii, onko linkitys tunnetumpaan teokseen vain tapa saada huomiota ja lisätä myyntiä. Erityisesti kriittisyys kasvaa, mikäli kirja ei ole tasoltaan lähelläkään esikuvaansa.

Mick Finlayn Lontoon salapoliisi on vähän siinä rajoilla.

Mick Finlay: Lontoon salapoliisi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sherlock Holmesin Lontooseen sijoitettu salapoliisitarina linkittyy kuuluisaan salapoliisiin sinänsä ihan mielenkiintoisella tavalla. Päähenkilö, Arrowood, on Holmesin vähemmän tunnettu kollega, joka ei ratkaise yläluokkaisten seurapiirien ja poliittisten johtajien pulmia, vaan pyörii vähemmän hyviltä tuoksuvilla Lontoon kulmilla ja on sitten niin pirun kateellinen Holmesille tämän kuuluisuudesta.

Holmesia siis mollataan välillä ihan olan takaa ja jopa Arrowoodin työn alla oleva juttu linkittyy jännästi Holmesin tunnettuun tapaukseen. SIlti, kun viittaukset esikuvaan poistetaan, jää jäljelle aika tavanomainen historiallinen dekkari. Ei huono, muttei mitenkään ylenmääräisen loistavakaan.

Sinänsä miljöö, tunnelma ja kirjoitustyyli ovat hyvinkin esikuvansa mukaisia. Arrowood itse on ehkä vähän "halpaversio" Holmesista juopotteluineen ja päätelmineen, mutta hänen apurinsa herra Barnett puolestaan on toisaalta Watsonia voimakkaampi hahmo ja näyttää tietoisesti toteuttavan esimiehensä vähän hupsutkin ja vaaroihin johtavat ohjeistukset. Arrowoodin topakka sisar puolestaan osoittautui lopulta ihan suosikkihahmokseni, vaikka hänet ehkä pikkuisen ilkeästi on kuvattukin.

Kadonnut ranskalainen nuorimies ja murhattu nuori nainen linkittyvät lopulta kansainväliseen terrorismiin ja ihmiskauppaan, joten käänteitä riittää. Pahikset ovat oikeita pahiksia eivätkä kaihda edes lapsen pahoinpitelyä, mutta toisinaan fanaatikoistakin löytyy etiikkaa. Melkoinen soppa siis ja ihan viihdyttävää luettavaa. Eikä tuo Holmes-linkityskään tietysti ole ajatukseltaan ihan huono.

Muita lukemiani fanifiktioita ovat mm. 
- Jatkuu! - jossa tunnetut kirjoittajat panevat parastaan viitaten suomalaisiin klassikoihin (Vastaavanlainen kirjasarja on tehty myös Shakespearesta) 
- Death comes to Pemberley, jossa P.D. James jatkaa Ylpeys ja ennakkoluulo -tarinaa dekkarilla 
- Lagercrantzin Millenium-jatkot ovat sitten ihan omaa luokkaansa - ainakin kaupallisuudessaan. En ole ihan varma voidaanko niitä laskea varsinaiseksi fanikirjallisuudeksi. 

Lisäksi on varmaan ihan pakko jossain kohtaa lukea myös Sherlock Holmesiin liittyvä Sherlock Holmesin tytär sekä Emilia Kent, jossa runotytön tarina jatkuu. 

Lukulaitteen valintaa ja lomalukulistaa

Ollaan sen verran korkealla vuoristossa (kukkuloilla), että sää vaihtelee nopeasti. Aamun auringonpaiste ja iltapäivän helle kääntyy iltaa kohden tummiksi pilviksi. Välillä tuntuvat pilvet laskevan pihalle saakka ja viimeistään silloin sitä kummasti alkaa tehdä mieli tarttua kirjaan (tai Koboon tässä tapauksessa).

Kovin paljon en ole ehtinyt lukemaan, sillä sukulaisia täynnä oleva talo on tarkoittanut seurustelua, visiittejä lähikyliin ja muuten vaan hulinaa ympärillä. Nyt kuitenkin ollaan vielä viikko ihan vain meidän perheen kesken. (No, on oma siskoni tuossa vielä hollilla, mutta hän on aika omatoiminen eikä hänellä kulje perässä sen paremmin mummia kuin lapsiakaan...)


Uusi Kobo - My precious

Odotukseni tälle viikolle on kovaa käyttöä niin uima-altaalle kuin Kobolle... uusi Koboni Aura H2O second edition onkin vedenpitävä, joten sen kanssa ei tarvitse pelätä edes roiskeita. Itse asiassa sen voisi kai ottaa mukaan sekä kylpyyn että uima-altaaseen, mutta toistaiseksi ei ole tehnyt mieli.

Vedenkestävyys ei tosin ollut pääasia mallin valinnassa. Merkki oli minulle itsestäänselvyys, sillä edellinenkin lukulaitteeni on Kobo ja se on palvellut uskollisesti jo vuodesta 2012. Kobo Touch 2.0 toimii edelleen ihan hyvin, mutta onhan se toki tässä vuosien varrella pikkuisen hidastunut - eikä siinä ole edes taustavaloa.

Taustavalo oli mallia valitessa tärkeä juttu. Tosin se on aika peruskauraa, mutta silti. Erityisesti halusin taustavalon, joka osaa automaattisesti sopeutua sekä ympäristön valoisuuteen että vuorokaudenaikaan. Nyt Kobo osaa muuntaa valon sinisemmäksi päiväsaikaan lukijaa (siis minua!) piristääkseen ja sitten taas kääntää sävyn keltaisemmaksi, kun määrittelemäni nukkumaanmenoaika lähestyy.

Toinen tärkeä valintakriteeri oli koko ja paino. Uusin malli eli Kobe Aura One on isompi ja 50g painavampi. Vaikka sekään ei varsinaisesti ole kovakantista kirjaa suurempi, minä koin käsittelyn hankalaksi. Useimmiten haluan pitää lukulaitetta yhdellä kädellä, eikä se onnistunut mukavasti isommalla mallilla, joten päädyin tähän.

Lomalukulista

Jotain sentään on tullut lomallakin luettua. Varsinkin Toton kanssa ovat äänikirjat iltaisin olleet kova juttu päivän tohinasta rauhoittumiseen. Ilman Risto Räppääjää tuskin olisin saanut poikaa petiin ennen puoltayötä yhtenäkään iltana.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent sekä Risto Räppääjä ja pullistelija on jo kuunneltu. Seuraavaksi taitaa äänikirjavuoro siirtyä kummitädille, jolla on Storytel - Saa nähdä kelpaako Peppi Pitkätossun uusi versio illalla kuunneltavaksi.

Itselläni on edelleenkin kesken Tähdet kertovat, Komisario Palmu Jostain syystä se ei ole ihan niin sujuva, kuin edelliset kuuntelemani - varsinkin Kuka murhasi rouva Skrofin oli ihan mahtava, mutta siitä pitää vielä kirjoittaa erikseen. Lukijassa ei ole vikaa, mutta tarinan kulku on vähän väkinäinen.

Huomaa, että Tähdet kertovan on kirjoitettu parikymmentä vuotta toisten jälkeen ja pitkän "kuivan" luomiskauden päätteeksi. Se ei ole ollenkaan niin säkenöivä kuin kaksi ensimmäistä.

Pari kirjaa sain toki luettua loppuunkin eli hömppäpömppää sekä suomeksi että englanniksi. Suomenkielisestä vastasi Jylhäsalmi-sarjan ensimmäinen osa eli Sydämenasioita Jylhäsalmella (Kirsi Pehkonen) sekä The Dangerous Book for Demon Slayers (Angie Fox) Viimeksimainittu edustaa taas  aiemminkin listaamiani englanninkielisiä fantasiaviihdekirjoja.

Viihteen jälkeen sitten oli vuorossa totaalinen tyylinmuutos.


Ranskalaista klassikkoa 

Mikä sopisikaan Ranskanlomalle luettavaksi paremmin kuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä ? Nyt on menossa osa 1.2 Un amour de Swann... Se voisi sopiva vaikka seuraavan klassikkohaasteenkin kirjaksi.

Lukiessa ymmärtää hyvin, miksi kyseessä on klassikko. Toisaalta ymmärtää hyvin myös sen, miksi niin monelta Proust jää kesken. Tekstille pitää antaa aikaa, niin se palkitsee. Nopealla lukemisella vain kadottaa punaisen langan eikä enää tiedä, mistä puhutaan. Tarinaan, henkilöihin ja ennen kaikkea polveileviin lauseisiin pitää keskittyä.

Täydellistä lomalukemista...

Lomailua

Kuten lukumaratonin vaisu suoritus antoi ymmärtää, menee tämä loma aikalailla rentoutuessa. Perhettä, sukua, hyvää ruokaa ja turistitouhuja - siinä se.

Vähän tarkemmin...

Olemme kiertäneet St. Jeannet -kylän useampaankin kertaan. Viehättävän hyvin ylläpidetty keskiaikainen kylä ansaitsee visiitin ja hauskasti järjestetty aarteenetsintä piti meidän kiireisinä melkein kaksi päivää (siestat, lounaat ja illalliset mukaanluettuna).

Alkemistin arvoitukset kuljettivat meitä pitkin kujia ja portaita paikkoihin, jonne normituristina ei oikein uskalla mennäkään. Näin kylään tutustui perinpohjaisesti.

Matkalla löytyi uusia tuttavuuksia, joita riitti seuraksi melkein joka askeleelle...

Kylä on kaunis ja selvästi asukkaidensa rakastama. Yhtään rähjäistä kulmaa ei silmiin ole toistaiseksi osunut.

Jotain sentään kirjoihin liittyvääkin on tullut ikuistettua... Kuten kaikissa sivistyneissä kylissä nykyään, myös täältä löytyy kirjojen vaihtokaappi!

Tosin minä menin ja ostin itselleni Nizzasta uuden Kobon, joten ihan heti ei ole kaappiin laitettavaa... Eikös olekin söpön väriset kannet ?

Lukemista tosin en ole kovin paljon ehtinyt harrastamaan. Ennemminkin on aika kulunut korttipöydässä. Mamie on aikamoinen korttihai ja pelinä la Belote!

Toki ollaan myös touhuttu ulkona - pääasiassa uima-altaan suunnalla. Kävelyjäkin tosin on tarjolla ihan lähimaastossa. Ehkä minäkin tässä jonain aamuna tuonne vielä kiipeän...

Ja onhan tämä nyt ihan pelkkää juhlaa. Ensin vietettiin kansallispäivää 14.7. - kuunneltiin muutama puhe ja illalla tanssittiin kirkkoaukiolla. 

Tänään Ranska voitti jalkapallon maailmanmestaruuden. ALLEZ LES BLEUS!

Parasta on, että lomaa on vielä 2/3 jäljellä...

p.s. Instan puolella ja varsinkin Stooreissa on enemmänkin kuvia loman varrelta. Tervetuloa!
Minna Vuo-Cho

Se ois sitten kesälukumaraton 2018! - päivittyy (ehkä)

Ainakin kerran vuodessa on ihanaa pyhittää päivä lukemiselle. Useimmiten tämä päivä on minulla osunut juurikin heinäkuulle ja kesälukumaratoniin. Tämän vuoden heinäkuun kesälukumaratonia emännöi Unelmien aika-blogin Katriina ja minäkin ilmoittauduin mukaan!

Tosin osallistumiseeni liittyy pieni varaus... Kesäloma alkoi eli aikaa pitäisi olla, mutta tänään lähdetään myös reissuun. Yritin ohimennen sanoa, että minä sitten luen vaan kirjoja lentokoneessa, mutta ei mennyt läpi. Isäntä ilmoitti velvollisuuksiini kuuluvan myös perheen keskusteluihin osallistumisen ja tarvittaessa lapsien viihdyttämisen - tai no, lapsen. Teinit pitänevät jo huolen itsestään.

Silti, Kobo on matkassa, puhelimessa Elisa Kirja äänikirjoineen ja repussa vakaa aikomus lukumaratonin aloittamisesta lentokoneen pyörien irrotessa kentän pinnasta. Katsotaan, miten käy.

Tekin voitte halutessanne katsoa kurkkaamalla Instan puolelle. Sinne päivitän edistymistä, jos matkaseura ja Norwegianin lentowifi suovat.

Insta (Stories): Minna Vuo-Cho


Lukulista koostuu lähinnä Elisa Kirjan kesäalesta klikkailemistani kirjoista. Minä matkustan kevyesti, enkä kanna yhtään painettua kirjaa mukanani. Laukusta löytyvät vain Kobo ja puhelin...

Äänikirjavaihtoehtoja : 

• Mika Waltari : Kuka murhasi rouva Skrofin? (Tosin tämä on jo niin lopussa, että saatan kuunnella viimeiset minuutit jo ennen lukumaratonin alkua) 
• Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
• Maija Lunde: Mehiläisten historia 
• Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
• Mika Waltari: Tähden kertovat komisario Palmu 

Olisi minulla vielä Waltarin Mikael Karvajalkakin, mutta sitä ollaan vähän suunniteltu poikien kanssa uima-altaanvierus kuunneltavaksi. En tiedä innostuvatko, mutta en oikein voi sitä yksinäni nyt aloittaakaan. 

E-kirjavaihtoehtoja : 

• Mick Finlay: Lontoon salapoliisi (Tämä kertomus Sherlock Holmesin aikalaiskollegasta on jo melkein puolessa välissä - jännästi siinä on Holmesimainen tunnelma, vaikka tietysti ihan oma kokonaisuutensa. Jonkinlaista fanikirjallisuutta kai tämäkin.) 
• Mauri Sariola: Tohtori Viitasen tapaus 
• Takashi Hiraide: Kissavieras
• Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella (Kai sitä nyt ainakin yksi hömppä pitää listalta löytyä...) 
• Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja 
• Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Ja tietysti muutama muukin löytyy vielä aloittamattomana Kobosta, mutta näilläkin jo taitaa vuorokausi loppua kesken. 

Nyt opastamaan talovahtia...


EDIT: Muidenkin lukumaratoonareiden tuloksia voi käydä sitten tarkastelemassa täällä

EDIT 2: Niinhän siinä sitten kävi, että päivittämiset jäivät eikä lukumaratonin lopputuloskaan päätä huimaa... Kaikkiaan kuuntelin Tähdet kertovat komisario Palmu-äänikirjaa 1h13min ja luin loppuun Lontoon salapoliisi -kirjan eli 207 sivua.

 Lentokoneessa kyllä sain luettua, mutta sitten jäi lukeminen reissaamisen ja lomailun jalkoihin. Aika on kulunut ennemminkin syödessä, nukkuessa, uidessa ja maisemista nauttiessa. Mikäs siinä, lomaa on vielä jäljelläkin ruhtinaalliset kolme ja puoli viikkoa!

Matkakohteessakaan ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa. Pieni keskiajalta peräytyvä kylä on kaunis ja löytyipä sieltä kirjavaihtokaappikin!

Mutta palataan kylään vielä lähiaikoina uudelleen :-)

Asbestia, komisario Palmu ?

Eikä pilvien ylläkään oikein paistanut aurinko

Samalla, kun työmatkoilla kuuntelin kaasusta komisario Palmun tapaan, jouduin myös järjestämään keittiöremonttia varten taloyhtiön vaatimaa asbestitarkistusta. Kirja on varsin viihdyttävä ja Lars Svedbergin lukemana kuuluu ehdottomasti suositeltaviin dekkariklassikoihin äänikirjoina, mutta asbesti aiheutti lievää päänsärkyä ihan etänäkin.

"Täh?", oli ensimmäinen reaktioni, jonka jakoi myös keittiömme suunnittelija vaatimuksen saapuessa inboxiin. Siis talohan on rakennettu jo 60-luvun puolella, mutta eikös remonteissa 2000-luvun alussa jo olleet materiaalit asbestivapaita ? Meillä kun on tehty sekä keittiöremppa että kylppärit uusiksi siinä kohtaa. Luulisi asbestin saaneen kyytiä?

No, tiedustelin asiaa isännöitsijältä, mutta kovasti näytti tiukalta säännöltä. Ei siinä mikään auttanut. Reissun päältä varaus päälle ja asbestitestit tilaukseen.

Nopeastihan tuo käy, kun netistä tarkistaa ja melkein satasen säästin kesätarjousta tarkkaillessa. Vähän harmitti, etten ehtinyt tarkemmin isännöitsijältä perusteluja vielä vaatimaan, mutta kun loma painaa päälle ja remppa on pian loman jälkeen... pakkohan tuo on hoitaa, vaikka melkein 200€ napsahti keittiörempalle lisähintaa.

Pikkuisen silti ihmetyttää ja taidan asiaa vielä isännöitsijältä kysyä. Onko kyseessä se, ettei aiemmasta remontista ole heillä tietoa vai rakennetaanko tässä jonkinlaista rahakonetta asbestitestausfirmoille ? Haistanko jo salaliittoa? (Joo, tiedän, pitää vaihtaa välillä dekkareista välillä, johonkin maailmoja syleilevämpään...) 

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, jos sattuu asumaan ennen 1995 rakennetussa talossa. Siinä ei näköjään paljon aiemmat remontit paina, kun isännöitsijä asettaa ehtoja...

Sapiens - homot ja muut ihmiset

Pride on taas piristänyt väreillään kaupunkia ja muistuttanut siitä, miten kaikkien kukkien tulee antaa kukkia. Hyvä niin, vaikka välillä mietinkin, tehdäänkö vähemmistöille kaikella kohkaamisella ja bilettämisellä jo kohta hallaa. Eikö tarkoituksena olisi juurikin todeta, että kaikki ovat samanarvoisia eikä "erilaisuuden" pitäisi vaikuttaa suhtautumiseen? Tuntuu, että kohta saatetaan erilaisuutta korostaa enemmän kuin yhteisöllisyyttä, mutta mikäs siinä.

Toki asenteita voi aina pehmentää ja positiivista mieltä levittää. Valistus ja yhtenäisyyden korostaminen on tarpeenkin niin kauan kuin syrjintää yleisesti löytyy. Todennäköisesti minä en vain asiaan osaa kiinnittää tarpeeksi huomiota, kun itse kuuluun valtavirtaan, eikä minulle ole tuttavien, ystävien tai kollegojen seksuaalisella suuntautumisella ollut koskaan mitään väliä. Se ei määritä ihmisen arvoa tai minun suhtautumistani häneen, jollei hän sitten väkisin pyri minun iholleni. 

Mutta tänään ei ollut tarkoitus ottaa kantaa Priden tarpeellisuuteen, vaan pohdiskella koko ihmiskunnan kehitystä ja miten sen saa esitettyä kompaktisti ja kiinnostavasti niin, että vähemmän aiheeseen tutustunutkin pysyy kärryillä.

(Tiesittehän muuten sen, että "homo" tarkoittaa itse asiassa ihmissukuisia apinoita ja Homo Sapiens meidän alalajiamme niiden joukossa.  Hah, tätä olen muutamaan kertaan sanaa hokeville teineille - onneksi ei omilleni ole tarvinnut - käynyt selittämässä. Jos vaikka sivistyisivät edes hitusen ja yrittäisivät olla edes vähän luovempia pyrkiessään loukkaamaan kanssaihmisiään) 

Yuval Noah Harari : Sapiens - Ihmisen lyhyt historia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Harari selittää mukaansatempaavasti ja ajatuksia herättävästi ihmiskunnan kehitystä ja syitä suurelle menestymisellemme ja levinnäisyydellemme. Hänen mukaansa avainasemassa ihmisten asemalle luomakunnassa on kykymme tehdä yhteistyötä, joka puolestaan pohjautuu mystiikkaan ja yhteisiin abstrakteihin arvoihin kykenevään mieleemme. Mielikuvitus on kaiken a ja o. Miten muuten voisimme selittää yhteneväiset toimintamallit ja uskomukset ? Pitäähän meidän voida edes kuvitella itseämme joukossa hyödyntävä lopputulema toimiaksemme tietyn kaavan mukaisesti.

Sinänsä Hararin kirjassa ei minulle tullut vastaan varsinaisesti uusia asioita, mutta toki hän kietoo tarinansa uskottavan kuuloiseen, vaikkakin vähän turhankin toistavaan ja painottavaan pakettiin. Uskon kyllä vähemmälläkin toistolla, että tieteellisen uteliaisuuden ja valloitushalun yhdistyminen sai siirtomaavallat hankkimaan uusia alueita historiasta tuntemaamme tahtiin. Onhan se loogista, että ilman tutkimusmatkoja olisi tuskin löytynyt tuntemattomia mantereita, eikä siis olisi ollut myöskään mitään valloitettavaa.

Saamme myös oppitunnin kommunikoinnin ja ympäristön seurannan tärkeydestä. Jos Etelä ja Keski-Amerikan heimot olisivat viestineet keskenään, olivat varoitukset konkistadoreista ehkä saavuttaneet kaukaisemmat heimot ajoissa ja auttaneet heitä ottamaan nämä vastaan hivenen vähemmän hyväuskoisesti.

Kaikkiaan kirja on mielenkiintoinen pläjäys pohdittua asiaa helposti luettavassa paketissa. Parhaimmillaan se riisuu muutamia kiillotettuja kohtia kilvessämme ja pudottaa meidät kipakasti ihmiskunnan kulttuurisen rakenteen ja kehityksen keskelle seuraamaan sokeasti parvitoiminnan sääntöjä kaikessa individualistisuudessamme, mutta välillä hivenen mahtipontinen kerronta myös tuntuu yksinkertaistavan asioita turhan pitkälle. Kukin pohtikoon itse, missä kohdin ja kurkistakoon sopivissa paikoissa peiliin.

Sapiens kannattaa lukea, sillä se auttaa katsomaan nyky-yhteiskuntaakin hitusen kriittisemmin ja kulttuurisen evoluution vaikutuksia etsien. Taidankin koittaa lykätä tämän luettavaksi myös teineille. Pieni näkemysten avartuminen ja ajattelemaan joutuminen ei ole pahitteeksi heillekään (ja sopii myös vanhemmille lukijoille).

Kirjailijalta on tainnut ilmestyä parikin teosta jo tämän jälkeen. (Kuten tavallista, tulen jälkijunassa). Pitänee lukaista nekin jossain välissä.

Kesäkakkua - raparperia ja unikonsiemeniä

Viime aikoina ei kamalasti ole tullut leivottua muuta kuin jokaviikkoinen satsi juurileipää. Välillä kuitenkin on pakko saada jotain makeaakin herkkua ja vanhemmiten huomaan valinnan yhä useammin kohdistuvan kuivakakkuun täytekakun sijasta. Jotenkin vaan tekee enemmän mieli. Toki siihen sitten voi lisätä marjoja ja meillä ainakin nuori väki myös upottaa kakkupalat kermavaahtoon, mutta vasta lautasella.

Tämän kakun perusidea löytyi uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä, mutta kun minulla oli vielä jäljellä raparerihilloketta niin sitä sitten laitettiin appelsiinin sijasta. Hyvin toimi.

Pääasiassa minut houkuttelivat tämän kakun tekemiseen kuitenkin unikonsiemenet. Jo jonkin aikaa on mielessä väikkynyt mustilla pienillä pilkuilla koristettu kakku. Ne rapsahtavatkin suussa niin mukavasti.

Raparperi - unikonsiemenkakku 

200g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
1dl raparperihilloketta
3,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
40g unikonsiemeniä

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Jokaisen jälkeen hyvin sekoittaen.
Lisää raparperihilloke nopeasti sekoittaen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi, mutta älä vatkaa enää.

Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan. Paista uunissa 165 asteessa noin. 50min.

Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kippaa lautaselle. Anna jäähtyä vuoan alla, niin kakku pysyy mehevänä. Tarjoile haaleana tai kylmänä marjojen ja kermavaahdon kera.

Kesälomaa odotellessa - suunnitelmia ja luettuja

Ei liene kenellekään kiirevalituksiani lukeneelle yllätys, että tämän vuoden vähiten on kirjoja tullut luettua kesäkuussa. Ei vaan ole ehtinyt ja ylikierroksella jatkuvasti käyvät aivot ovat "pakottaneet" myös kirjahyppelyyn pahemmin kuin kai koskaan ennen.

Ettei tämä nyt menisi ihan kokonaan töiden syyttelyksi, todettakoon, että myös keittiörempan suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että valinnat on tehty, sopimus allekirjoitettu ja remontti alkamassa kesälomien jälkeen viikolla 33...

Arvaatteko kumpaan sitten lopulta päädyimme ? 

Olisitteko kiinnostuneita kuulemaan lisää ? Jotain voisin remppapohdinnoista ja toteutuksesta laittaa tännekin.

Lukupenkki on ollut lähinnä tyhjänä, vaikka keli olisi kelvannut 

Kesäkuun luetut

Jotain sentään tuli kesäkuussakin luettua, lähinnä lentokoneissa. Kaikkiaan listalta löytyy 7 kirjaa.

Joukossa on kaksi äänikirjaa, joista toisen kuuntelimme iltasatuina (Puluboin ja Ponin komerokirja). Kiireestä kertonee sekin, että iltasatukirjoja ei kuukauteen mahdu kuin yksi. Äiti kun oli työmatkoilla melkein kaksi viikkoa kuukaudesta...

Toinen äänikirjoista oli P.D.Jamesin klassikkodekkari Dalgliesh ja kuolema. Aivan huikea lukukokemus, joka tietysti kesti myös reippaat 12h, joten sinänsä ei ihme, ettei kauhean montaa muuta äänikirjaa listalta löydykään.

Painettuja kirjoja luettujen listalta löytyy tasan yksi. Mari Moilasen Taikinakirja, josta ihan ehdottomasti pitäisi kirjoittaa. Tein nimittäin jo pullavanukasta, joka oli naminami herkullista ja kirja ansaitsee muutenkin tulla blogissa huomatuksi.

Terhi Rannelan Frau oli vaikuttava ja tavallaan lievää pahoinvointia aiheuttava kuvaus erään natsijohtajan vaimosta ja yhden salamurhan vaikutuksista monien elämään. Yuval Noah Hararin Sapiens taas on paljon puhuttu tietokirja ihmiskunnan historiasta. Sen ajatuskuviot eivät ehkä ole varsinaisesti uusia, mutta ne on koottu mielenkiintoiseksi, ymmärrettäväksi ja ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi.

Sitten onkin kuukauden luetuista jäljellä vain kaksi hömppäsarjaan osuvaa viihdekirjaa. Toisessa  (Kitty French: The Sceletons at Scarborough House)  ollaan taas tekemisissä kummitusten kanssa, kun Melody päättää irtautua perheen selvännäkijäbisneksestä ja laittaa pystyyn oman haamujen karkotusta tarjoavan yrityksensä. Toisessa taas (Angie Fox: The Accidental Demon Slayer)  Lizzie saa tietää olevansa kauan kaivattu demonien surmaaja, kun hänen isoäitinsä eli "Punaisten kallojen" -jengiin kuuluva moottoripyöränoita saapuu etsimään häntä ja vie mukanaan vauhdikkaalle pakomatkalle ympäri maata ja helvettiä.

Yep,  viihdyttävää, eikö totta? Itse asiassa nämä ovat niitä kirjoja, jotka voisivat helposti lipsahtaa naurettavuuden toiselle puolen, mutta molemmat välttävät korniuden ansan juuri ja juuri. Eiväthän ne mitään syvällistä henkilökuvausta ja filosofisia teemoja pohdiskelevaa juonta varsinaisesti sisällä, mutta muutamat naurunhörähdykset oli lukiessa havaittavissa.


Lomalle lompsis 

Viisi päivää töitä jäljellä. Kollega kysyi, joko lasken tunteja, mutta en taida uskaltaa. Sen verran pitkiä päiviä on tiedossa, varsinkin kun joukossa on pari tien päällä. Usko on kuitenkin vahva, sieltä se loma tulee.

Perjantaina pistän muistilistan jakoon, koneen kiinni ja vaihdan vapaalle. Ihan oikeasti. Työpuhelinkin kääntyy äänettömälle ja piiloon samaan kaappiin koneen kanssa.

Sitä odotellessa.