Outoja tapahtumia, otuksia ja sukusalaisuuksia eli Halloween lukuhaaste osa 2: Domowik

Kuva Yöpöydän kirjat

Tässä viimein toinen osa lokakuun Halloween lukuhaasteeseen.  Lukenut kyllä olen, mutta kirjoittaminen on jäänyt vähän kaikenlaisen kirjamessuilun ja muun touhun jalkoihin. No, tällä viikolla sitä kai varsinaisesti Halloween onkin ajankohtainen. Kelikin on muuttunut teeman mukaiseksi. On kylmää, synkkää ja märkää. Lehdet ovat varisseet ja syyshortensiakin siirtynyt kuivakkaan talviasuunsa. Sopiva tunnelma kummituksille ja muille kummajaisille.

Haamu löytyy tästäkin kirjasta ja lisäksi Alismaan asukkeja ja sukua vainoavat pahalaiset, siis paljon perinteisiä kauhutarinan elementtejä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vertahyytävän pelottava tarina, vaan nuorille (lapsille?) tarkoitettu sopivasti jännittävä juttu Vilman muutosta perintötaloon.

Ilkka Auer: Domowik 
Oma ostos Turun Kirjamessuilta 

Oi, että... Minä en varsinaisesti ole kauhugenren ystävä. Liian pelottavat tarinat ryömivät mukaan uniin ja ylivilkas mielikuvitus värittää niitä vielä lisää. Ilkka Auerin kauhutarinoitakin olen vähän vältellyt, mutta Domowikin perusteella pitää kyllä ehdottomasti tutustua muihinkin (Anastasia, Kymnaasi...) Tämä nimittäin ei varsinaisesti pelottanut vaan oli kaikessa synkkäsävyisessa kummallisuudessaan ihastuttava lukukokemus.

Vilma muuttaa perheineen vanhaan taloon perittyään sen yllättäen isosedältään. Heti taloon saavuttuaan hän huomaa, ettei kyseessä olekaan tavallinen rakennus, vaan sen liepeillä ja sisällä on monta kummallista asiaa. Vähitellen Vilman onnistuu selvittämään isosedän jättämiä arvoituksia Domowik-kotihengen avustuksella ja joutuu lopulta kohtaamaan suvun pelottavat salaisuudet ja Alismaan kauhut.

Kuulostaa siis varsin kauhupainotteiselta, eikös ? Jännittäviä tapahtumia kirjasta löytyykin, mutta sopivasti annosteltuina ja aina kuitenkin sopivasti turva löytyy kulman takaa. Itse asiassa mietin, voisiko tämäntasoista kauhua antaa jopa kuopukselle. Toto on kirjastossa sormeillut muutamaan kertaan Goosebumps-sarjan kirjoja, muttei vielä uskaltautunut niitä lainaamaan. Toisaalta Noidan käsikirja tuli uniin... Katsotaan.

Vilman kohtaama maailma on viehättävä yhdistelmä satuja, kauhuelementtejä ja vanhoja legendoja oman maailmamme rinnalla (tai alla) olevasta rinnakkaisesta todellisuudesta, jonka asukit vain jotkut maan ihmisistä voivat nähdä. Keijut, tontut ja erilaiset henget ovat saapuneet tarinoihimme juuri noilta mailta.

Hahmot ovat mielenkiintoisia ja vaikka pahikset ovat tosi pahoja, voi myös suru muuttaa käytöksen ikäväksi ja viedä pahuuden piireihin. Silti on toivoa ja samalla myös erilaisuudelle annetaan tilaa.

Tykkäsin siis kovasti tästä herttaisesta ja ihastuttavan kummallisesta kauhutarinasta ja vaikka edelliset sanat ehkä tuntuvat kovasti ristiriitaisilta, minusta ne kuvastavat Domowik-tarinaa varsin oikein.

Nicholas North - Kalmattaren kirous

Ilkka Auer : Nicholas North - Kalmattaren kirous
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Suomalaisen fantasian uusi aalto jatkui minun osaltani Auerin viidennellä eli Nicholas North : Kalmattaren kirous - kirjalla. Luin aiemmin koko Lumen ja jään maa -sarjan, joka mielestäni oli kohdennettu itseäni huomattavasti nuoremmalle lukijakunnalle, vaikka laatufantasiaa olikin. Kalmattaren kirouksen osalta kohderyhmä on hiukan vanhentunut eli esiteineistä sinne varsinaisiin teineihin tai nuoriin aikuisiin. Tämä ei tietenkään tee kirjasta yhtään huononpaa, kunhan kertoo rakenteesta ja tyylistä ja tarinan sisällöstä.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin kirjaa on kirjoitettu samannimisen elokuvan käsikirjoituksen kanssa rinnakkain. En tiedä perustuuko elokuva kirjaan vai päinvastoin, mutta tietynlainen elävän kuvan fiilis tuli kirjaa lukiessa. Ympäristön ja henkilöhahmojen ulkoisen habituksen kuvausta on paljon, mikä auttaa tietysti lukijaa pääsemään myös tarinaan sisälle. Toisaalta, elokuvamaisuus näkyy ehkä taustojen kevyemmällä kuvauksella. Tällainen tavallinen tallaaja, jolle pohjoisen mytologiat ovat lähinnä koulukalevalan tasolla, olisi ehkä kaivannut pieniä selityksiä henkilöiden välisiin suhteisiin ja henkilöhistoriaan ymmärtääkseen vaikuttimia ja niiden kautta myös toimia paremmin. Nyt sitä ehkä jää odottamaan mahdollista jatko-osaa päästäkseen kunnolla kuvattuun maailmaan sisälle. Tai sitten tämä johtuu vain minusta - tuntuu, että olen ennenkin kaivannut selityksiä ymmärtääkseni. Olenkohan tulossa vanhaksi ja mielikuvitukseltani laiskaksi ?

Mainitsin tuossa alussa, että kirja lienee kohdennettu teini-ikäisille (tai nuorille aikuisille). Tämä käsitys johtuu osittain siitä, että kirjasta tulee väkisinkin mielleyhtymiä toimintaleffoihin, joille tuo kohderyhmä lienee luontaisin. Nicholas North joutuu jo nuorena poikana eroon vanhemmistaan Väinämöisen toimesta. Hän ajautuu ei niin "hyvään seuraan" metsän lainsuojattomien luokse. Kunnon fantasian tapaan kirjassa vilisee ihmisten lisäksi trolleja ja Nicholaksen paras kaveri on jonkinlainen puhuva siili. Kun matkaseuraksi löytyy vielä kaunis, keijunsukuinen (?) tyttö, voi kamppailu Kalmatarta ja hänen langettamaansa jäistä kirousta vastaan alkaa tosissaan. Matkalla kuljetaan monien mielenkiintoisten metsäseutujen läpi ja päädytään jopa Manalan maille.

Henkilögalleria on kirjassa todella mielenkiintoinen kaikkine mytologisine hahmoineen. Nicholas itsessään on sellainen varmaan aika tyypillinen  uhoa ja epävarmaa itsevarmuutta uhkuva nuorukainen, mitä nyt sattuu kantamaan myös kuolemattomuuden kirousta mukanaan. Jotenkin kirjan tunnelmasta, kerronnasta ja varsinkin päähenkilön luonteesta tuli minulle mieleen Kevin Hearnen Iron Druid Chronicles. Ehkä mielleyhtymään vaikutti myöskin tuo pohjoisen mytologian linkitys.

Minä pidin kirjasta. Siinä on sellaista raikasta uhoa ja vapaata mielikuvituksen lentoa, jota soisi löytyvän useamminkin. Vaikken ihan kohderyhmää taida edustaakaan (enää) niin viihdyin Nicholaksen mukana. Huolimatta siitä, että välillä piti vähän äidillisesti huokaista ja toivoa, että poika vielä oppii.

Elisa Kirja tarjosi vapaavalintaisen kirjan luettavaksi

P.S. MUISTATTEHAN SEN KYSELYN JA ARVONNAN ! VIELÄ EHTII !

Suomalaista fantasiaa IV - Ilkka Auer : Ikitalvi

Lumen ja jään maa - sarjan päätösosassa Nonna on täysivaltainen jäänoita. Jännitteet Nawyrin valtakunnan kanssa kasvavat, kun druidit hyödyntävät ikivanhaa ennustusta jäänoidan hyökkäyksestä Nawyriin omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä. Sota näyttääkin väistämättömältä ja Nonna tuo ikitalven eteläiseen valtakuntaan. Tarina kävisi tylsäksi, jos siinä kuvattaisiin vain sotakuvioita, mutta Nonnalla onkin mielessään myös jotain ihan muuta...

Tämä neljäs osa luo sarjalle sen arvoisen päätöksen. Jossain vaiheessa tällainen sotakuvauksista väsyvä (joo, Taru sormusten herrasta - filmi ei kuulu suosikkeihini. Siinä on ihan liikaa taistelukuvauksia kirjan tarinaan verrattuna) rouvashenkilö jo mietti, että noinkohan tarina jaksaa kantaa loppuun saakka, mutta onneksi Auer ei sortunut liikaa kuvailemaan sotavarusteita ja -taktiikoita.

Kirja kirjalta henkilöhahmot ovat muuttuneet monipuolisemmiksi. Tarinoissa tapahtuu koko ajan ja näin jälkikäteen arvioituna oli oikeastaan rentouttavaa lukea kirjaa, jossa varmasti tiesi päähenkilön kohta selviävän vaarallisistakin tilanteista. Kaikkiaan sarja on mukavaa luettavaa ja suositeltavaa nuorison (ja miksei vähän vanhempienkin) TBR100 -listalle.

Ja nyt joudun lopettamaan. Koululaiset kiukuttelevat läksyjen ja kokeisiin luvun parissa. Tarvitaan pientä kurinpalautusta äidiltä...

Suomalaista fantasiaa III - Ilkka Auer : "Hyinen hauta"

Nonnan tarina jatkuu tässä Lumen ja jään maa -sarjan kolmannessa osassa. Tällä kertaa seuraamme hänen seikkailuaan luminoidan vahvimpien taitojen etsimisessä. Samalla myös Nawyrin valtakunnasta saapuu lisää "pahiksia" Nonnan hallinta tai tuhoaminen mielessään. Enempää en taida sitten itse tarinasta tässä paljastaakaan, ettei mene piloille uusilta lukijoilta...

Juonellisesti tämä on selkeäsi "väliosa", jonka aikana Nonna saavuttaa lopullisen mahtinsa. Se ei kuitenkaan vähennä laisinkaan tarinan jännittävyyttä ja vetävyyttä. Itse asiassa, tämän osan jännite veti minut vauhdilla heti perään sarjan viimeiseen osaan. Jotenkin tuntuu, että tarina vasta nyt pääsee oikein kunnolla vauhtiin.

Auer on rakentanut jäisen valtakunnan kuvauksen jälleen kerran taitavasti. Jään ja lumen alle hautautuneet maat eivät tunnu tylsiltä, vaan sieltä löytyy jos jonkinlaista yllätystä, eri hahmoista puhumattakaan. Sudet, ihmissudet, peikot, hiidet ja muinaiset jumalat vilisevät Nonnan taipaleella ja mahtuupa mukaan yksi hornan hurttakin. Huolimatta mielikuvituksellisista tapahtumista ja hahmoista, tarina pysyy kasassa ja tuntuu peräti uskottavalta.

Mitä pidemmälle olen sarjaa lukenut, sitä enemmän siitä pidän. Tästä osasta on jo vaikea keksiä valittamista, sen verran tiukasti olin tarinan imussa. Tietysti aina voisi kiukutella loppuratkaisua valmistelevista osista, mutta enpä taida viitsiä. Kun kerran se viimeinenkin osa on käsissä ja odottaa yöpöydällä.

Suomalaista fantasiaa II - Ilkka Auer "Varjoissa vaeltaja"

Yhtenä yönä viime viikolla siirsin vauvaa sängyssä, kun ranteessa naksahti. Sen jälkeen sitten en olekaan sillä kädellä mitään pahemmin nostellut tai koneella kirjoitellut. Siksi tämäkin (lyhyt) teksti tulee pienellä viiveellä. Katsotaan, miten jatkossa käy. Esikoisen kanniskelusta hankittu enemmän tai vähemmän krooninen jännetupen tulehdus yleensä vaimenee aika nopeasti, mutta... kun nyt on taas tuota vauvan kanniskelua ja vaunujen työntämistäkin aikalailla...

Lumen ja jään maa - sarjan toisessa osassa Nonna kehittyy noitana ja joutuu siinä sivussa sekaantumaan valtapeleihin maan hallinnasta. Nonnan voimat lisääntyvät hänen opiskellessaan Hiidenkynnen Astridin ja sysilouhi Nereidin johdolla ja testatessa voimiaan erilaisten henkien hallinnassa. Itse juoni ei tässä osassa kuitenkaan keskity pelkästään Nonnan kehitykseen, vaan jännittävimmät tapahtumat liittyvät hänen ystävyyteensä juuri kuolleen Eymund-kuninkaan tyttäreen Freyaan, joka julistautuu maan hallitsijaksi. Kaikki eivät myönnä tytön oikeutta valtaistuimeen ja kuninkaan istuinta havittelee itselleen useampikin herra. Sysipään Ingolf ryhtyy vallankumoukseen ja juonitteluun osallistuu niin ihmissukulaisia, kuin Hornan herran kätyreitä. Nonnaa tarvitaan avuksi.

Tämäkin osa on täynnä jännittäviä tapahtumia, mutta tempo on ehkä kuitenkin hiukan hitaampi kuin ensimmäisessä osassa. Juonen suvantokohdissa seuraamme Nonnan kehitystä ja opimme lisää myös Louhikansasta. Vaikka osa toimiikin mainiosti ihan itsenäisenä romaanina, niin välillä tuntuivat varsinkin Nonnan kehitysvaiheet lähinnä valmistelevan tulevia tapahtumia. Sarjan seuraavissa osissa paljastunee, oliko näin.

Ensimmäisen osan kohdalla urputtamani naiivius ei häirinnyt kakkosessa. Ystävät olivat jo löytyneet ja nyt ilmaantui vihollisia oikein roppakaupalla. Henkilöhahmot ovat vieläkin vähän turhankin "hyviä" ja "pahoja", mutta sävyjä alkaa löytymään lisää, varsinkin Louhikansan edustajista. Myöskin vallanhimon vaikutuksia sinänsä kunniallisiin miehiin tutkailtiin tarinan temmellyksessä.

Kuten ensimmäinenkin osa, fantasian klassisia hahmoja vilisee tarinassa. Samoin tarinan käänteet ja asetelmat ovat hyvinkin perinteisiä. Siksi ehkä lukeminen tuntui välillä vähän puuduttavaltakin. Kun melkein arvasi, mitä seuraavaksi tapahtuu, niin ei aina jaksanut lukea Nonnan pohdintoja ja matkan etenemistä. Perinteisyys on toisaalta kuitenkin myös kirjan vahvuus. On mielenkiintoista seurata teemojen käsittelyä.

Kaikkiaan nämä kaksi osaa ovat lukemisen arvoisia ja niistä nauttii. Tosin minä otin seuraavaksi fantasiasta pienen breikin ihan toisentyyppisen kirjan muodossa, kun kerran tuli tuolla kirjastossakin käytyä. Niillä kirjoilla, kun on eräpäivät, toisin kuin omasta hyllystä löytyvillä.

Suomalaista fantasiaa - Ilkka Auer : Sysilouhien sukua

Sysilouhien sukua aloittaa Ilkka Auerin Lumen ja jään maa - fantasiasarjan. Ensimmäisessä osassa tutustumme yksitoistavuotiaaseen Nonnaan, joka joutuu suojelijajääkarhunsa kanssa lähtemään pitkälle matkalle etsimään kadonnutta kaksoissisartaan ja pakoon kostonhimoista pahaa henkeä. Matkan päämääränä on pelottavan jäänoidan linna.

Caldian valtakunta on täynnä myyttisiä hahmoja aina lohikäärmeistä vanhoihin jumalhahmoihin ja Nonna tapaakin heistä monia matkallaan. Hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta pikkuisen kaksiulotteisia, hyviä tai pahoja. Lisäksi Nonnan kokemukset uusista tuttavuuksista ovat melkein yksinomaan positiivisia. Tutustuminen voi tapahtua jännittävissäkin merkeissä, mutta hyvin nopeasti tilanne rauhoittuu ja taas löytyi uusia ystäviä ja auttajia. Kirjasarja on kohdistettu nuorille, joten tämä lukija saattaa olla vähän liian vanha ja liikaa fantasiakirjallisuudessa ryvetetty. Siksi ehkä tuo ylenpalttinen ystävällisyys ja positiivisuus kirjassa herättää tuntemuksia myös pienestä naiiviudesta. Hahmot jäävät paperisiksi eikä heistä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä oikein löytynyt todella koukuttavaan tarinaan kuuluvaa syvyyttä.

Tarina itsessään on viihdyttävä ja erilaisia tapahtumia riittää matkan varrella. Lyhytjänteisemmällekään lukijalle ei aika tule tämän parissa pitkäksi ja fantasiakirjallisuuden klassiset kuviot aarretta vartioivasta lohikäärmeestä ja mustilla hehkuvasilmäisillä hevosilla ratsastavista pahoista hengistä tulevat tutuksi. Auer on totisesti genrensä edustajat lukenut.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa nuorille, varmaan jostain 10v ylöspäin. Ainakin voisin kuvitella oman poikani (9v) kiinnostuvan tarinasta, jos hänet saisi tälläisiä yli 400 sivuisia tiiliskiviä edes avaamaan. Odotan toki itsekin seuraavien osien lukemista (varsinkin, kun ne alennusmyynnistä tuli hankittua). Jännä nähdä, miten tarina ja henkilöt kehittyvät.