Tammikuun toinen viikko - (Luku)päiväkirja

Maanantai 6.1.2020 Loppiainen 

Arvannette... aloitin uuden kirjan. Tällä kertaa kaivon Kobostani jo kauan lukemista odotelleen Janet Framen omaelämäkerran An Angel at My Table. Janet Frame oli uusiseelantilainen kirjailija, johon tutustuin Riitta Jalosen upean romaanin Kirkkaus myötä. Upea tarina mielisairaalaan joutuneesta  herkästä, mutta taitavasta kirjailijasta oli niin kiehtova, että jo silloin hankin kirjailijan itsensä kirjoittaman elämäkerran luettavakseni. Kesti hetken... nyt aloitin.

Luin minä kyllä yhden kirjan loppuunkin. Takashi Hiraiden Kissavieras oli rauhallinen, haikea ja outo tavalla, jonka yhdistän japanilaiseen kirjallisuuteen. Asiat todetaan, kohtaloon tyydytään, toiminta tapahtuu enemmän pinnan alla.

Kirjojen lisäksi olen käynyt huikean hyvällä Pilates-tunnilla ja perään syönyt loppiaisen "kuningaspiirakkaa" eli Galette des rois. Isäntä varioi tänä vuonna lisäämällä manteli frangipaaniin  myös pistaasitahnaa. Taivaallista.

Keskiviikko 8.1.2020 

Eilen en lukenut yhtään. Kävin töiden jälkeen uuteen kuntosalijäsenyyteeni kuuluvassa personal trainer -tapaamisessa. Nuori tyttö pisti tähän tätiin sen verran liikettä, että illaksi suunnittelemani joogatunti jäi väliin. Asennoissa ei pysy tärisevillä lihaksilla. Sitten illalla lösähdin sohvalle katsomaan telkkaria.

Siispä ainoaksi kirjamerkinnäksi jää Pelastaako tohtori Proktori joulun, jota kuuntelimme Toton kanssa yhden luvun verran.

Tänään olen tehnyt töitä ja härkislasagnea - ja aina välillä kuunnellut Louise Pennyn dekkaria Kuolema kiitospäivänä. Itse asiassa kuuntelin sitä niin paljon, että pääsin loppuun - ja tykkäsin tosi paljon.

Töissä taidan olla vielä lomamoodissa. Ensin tein kirjoitusvirheitä jokaiseen taululle kirjoittamaani sanaan, sitten en osannut laskea viiteen... 1 - 3,4,5... Mitenkähän ne työpajamäärät eivät nyt täsmänneet?


Torstai 9.1.2020

Tänään en ole pahemmin kirjoja lueskellut. Ensin oli töitä ja sitten illalla kirjabloggaajien tapaaminen. No, myönnetään, aloitin sentään yhden uuden äänikirjan. Tämäkin on dekkari ja hyvin perinteinen sellainen. Se on ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1934.  Uusi Seelanti tuntuu olevan minulla nyt kovasti tapetilla Janet Framen kotimaana sillä tulin tarttuneeksi hänen maannaisensa dekkariin. Korvissa nyt Ngaio Marsh : A Man Lay Dead.

Ihan erityisesti täytyy (taas) sanoa kiitos kirjabloggaajakollegoille. Nämä tapaamiset ovat aina ihan mahtavia ja erityisesti oli kiva nähdä tuttua piiittkästä aikaa. Yksi parhaista kirjabloggauksen ja kirjakeskustelun puolista on myös se, että kirjoista pitävät niin erilaiset ja erilaisista ympäristöistä tulevat ihmiset. Tekee hyvää päästä pois omasta kuplasta.

Satunnainen valoilmiö bongattu 

Sunnuntai 12.1.201... ei kun 2020 

Näköjään ei vuosiluku vielä tule ihan selkärangasta. Melkein joka kerta joudun korjaamaan.

Perjantai meni aika tiukkaan töiden parissa, mitä nyt illalla luin Janet Framen elämäkertaa lisää. Mitään en saanut kirjoitettua.

Kooma paheni lauantaille. Sain itseni aamupäivällä Core-tunnille, josta en erityisesti pitänyt. Näin huonossa kunnossa ei tee mieli ottaa painoja ja reuhtoa nopeita vatsalihasliikkeitä. Se on ihan tappoa selälle. Tein siis ilman ja vähän hitaammin ja sitten koko ajan vähän ärsytti. Pitänee ensin käydä muilla tunneilla hakemassa lisää voimaa keskivartaloon ennen kuin yrittää tuota uudelleen. Lisäksi sali oli niin täynnä, että koko ajan sai varoa. Se ei ainakaan helpottanut ärsytystä.

Isäntä sai minut liikkeelle ostamaan esikoiselle uuden sängyn ja keskimmäiselle uuden patjan. Siitä tuli hyvä mieli. Esikoinen on nimittäin nukkunut meidän vanhassa sängynpuolikkaassa, jonka oli tarkoitus olla "vain hetki" ja "väliaikainen". Aika on suhteellinen käsite ja kolme vuotta joillekin vain hetki...

Muuten lauantai meni kuulokkeet korvissa. Ngaio Marshin A Man Lay Dead on oikeasti hieno dekkari. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia persoonia eikä murhaajaa arvaa helposti. Tykkäsin.

Illalla kuunneltiin Toton kanssa taas vähän aikaa Pelastaako tohtori Proktori joulun? - äiti nukkui puolesta välistä. Yöllä ei sitten niin nukuttukaan. Myrskytuuli ravisutti koko taloa ja yritti ikkunoista sisään.

Joulu purettiin. Paitsi ikkunatähdet - valon vuoksi.


Ja vielä... illalla kuunneltiin loppuun Pelastaako tohtori Proktori joulun? - Arvatkaa pelastiko?
Niin, ja tällä kertaa äiti ei nukahtanut kesken.


Tällä viikolla loppuun luettuja

Takashi Hiraide: Kissavieras
Lyhyt, suloisen haikea romaani pienestä vaaleasta kissasta, joka ryhtyy vierailemaan pariskunnan luona heidän piharakennukseen luomassa kodissaan. Kukapa sitä ei kissaan kiintyisi.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä 
Pitkästi kesti ja välillä jumituinkin, mutta on tämä hieno. Christiemäinen omalla tavallaan. Samaa kai lähinnä  henkilöhahmojen huolellinen rakentaminen ja leppoisa tahti. Silti moderni ja enemmänkin ihmisiin ja heidän reaktioihinsa keskittyvä toiminnan sijaan. 

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Perinteistä dekkaria viime vuosisadan alkupuolelta. Että voikin olla rentouttavaa kuunneltavaa, eivätkä juonenkäänteet jää kyllä yhtään nykydekkarien mielikuvituksellisuudesta, vaikka väkivaltaa on vain murto-osa.

Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun? 
Vauhdikas tarina, jossa joulunvietto on vaarassa. Liisi, Älli ja tohtori Proktori saavat käyttää kaiken taitonsa ja älynsä saadakseen jouluoikeudet niiden oikealle omistajalle. 

Rauhallista dekkarivuotta

Vuosi 2020 on alkanut monessakin mielessä rauhallisesti. Tähän mennessä olen lukenut kirjoja loppuun 5, niistä kolme on ollut dekkareita, eikä yksikään dekkareista ylenmäärin jännittävä. Mielenkiintoisia toki ja hyvää luettavaa, kukin omalla tavallaan perinteisiä, vaikka ensimmäisen ja viimeisen julkaisun välillä on vajaa vuosisata ja kirjailijoiden kotipaikoissa mennään maailman ympäri.

Louise Penny : Kuolema kiitospäivänä 
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirjan lukijana :  Kalle Chydenius

Louise Penny on kanadalainen dekkarikirjailija, jonka 2000-luvulla kirjoitettuja teoksia on palkittu moneen kertaan. Dekkarit sijoittuvat useimmiten kanadalaisiin pikkukyliin Quebecissa ja niissä kuvataan varsinaisen rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi myös paikallista elämänmenoa. Kielikysymys ranskan ja englannin välillä nousee esille vahvana vaikuttajana ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kuolema kiitospäivänä on Armand Gamache-sarjan ensimmäinen osa.

Three Pines on pieni idyllinen kylä, jonka metsäpolulta löytyy paikallinen iäkäs nainen surmattuna nuolella. Armand Gamache saapuu tiiminsä kanssa selvittämään murhaa. Perinteisten johtolankojen ja analyysin lisäksi Gamache uskoo murhan selvittelyn vaativan myös jatkuvaa keskustelua siihen liittyvien ihmisten kanssa.

Kirjan vahvinta ja parhainta antia ovatkin kylän asukkaiden persoonalliset hahmot. Louise Penny kuljettaa tarinaa taitavasti menneiden tapahtumien ja nykyjännitteiden välillä. Miten tapaukseen liittyvät kylän tunnettua homopariskuntaa pilkanneet nuoret ? Onko kuolleen naisen taideteoksella jotain tekemistä murhan kanssa ? Miten vuosia sitten tapahtuneet vääryydet kytkeytyvät tämän päivän tunteisiin ?

Gamachen tiimin uusin jäsen aiheuttaa hänelle huolia, eikä tunnu sopeutuvan tutkimuksen vaatimuksiin, mikä aiheuttaa rikoskomisario Gamachelle ylimääräistä huolta. Myös muuten poliisin tiimin henkilöhahmot ja toimintatavat tuovat sopivaa vastapainoa kyläläisten tarinoille.

Pidin kirjasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa hidas tahti sai kuuntelun jumittumaan, tai tarkemmin ajatellen kyse ei ehkä sittenkään ollut varsinaisesti tahdista. Penny kuljettaa kohtauksia eteenpäin antaen tilaa niihin osallistuvien henkilöhahmojen tunteille ja reaktioille. Se on välillä tuskallista, kun kyse on esimerkiksi huolestuneista vanhemmista.

Kaikkiaan Kuolema kiitospäivänä on vahvasti perinteinen, enemmän psykologiseen jännitteeseen kuin toimintaan perustuva dekkari. En arvannut syyllistä, vaikka jonkinlaisia aavistuksia asioiden toisiinsa liittymisestä minulla olikin.

Lukijana Kalle Chydenius oli tyylilajiin sopivan rauhallinen ja häntä oli miellyttävä kuunnella.

Toinen osa on jo ilmestynyt. Kylmän kosketus on ehdottomasti myös minun lukulistallani.

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Oma ostos Audiblesta 
äänikirjan lukijana : Philip Franks

Ngaio Marsh on näiden kolmen kirjan kirjoittajista kaukaisin sekä ajallisesti että maantieteellisesti. A Man Lay Dead ilmestyi jo 1930-luvun alussa, Uudessa Seelannissa. Agatha Christien ja Dorothy L. Sayersin aikalaisena Marsh edustaa samaa miltei karikatyyrisiin henkilöhahmoihin ja karismaattisiin etsiviin perustuvaa dekkarigenreä. A Man Lay Dead esittelee Roderick Alleynin, Scotland Yardin taitavan etsivän.

Maalaiskartanossa vietetään kutsuja, joiden ohjelmassa ollut murhaleikki saa makaaberin käänteen yhden vieraista löytyessä oikeasti murhattuna. Roderick Alleyn saapuu paikalle selvittämään tapahtumia. Tarinasta löytyy niin venäläiseen salaseuraan liittyvä tikari, vakoojia kuin tietysti kolmiodraamaa ja rakkaussuhteita, kaikki elementit sopivasti sekoitettuina niin, ettei murhaaja ole kovinkaan ilmeinen. Loppuratkaisu ja murhatapakaan eivät jää mielikuvituksellisuudessa yhtään jälkeen nykydekkarien toimintakiemuroista.

Tapahtumat sijoittuvat Lontoon lähelle, mikä oli kai tuohon aikaan kovin yleistä englanninkielisessä kirjallisuudessa. Jostain syystä murhatarinat ilmeisesti tuntuivat sopivan paremmin Lontoolaiseen elämäntapaan kuin esimerkiksi Uuteen Seelantiin. Miksiköhän ?

Joka tapauksessa, minä rakastan tällaisia perinteisiä, rauhallisia, "whodunnit"-dekkareita. Tutustuin alunperin Ngaio Marshiin naapurista löytyneen dekkariaarteen myötä, mutta varmasti näitä ilmaantuu lisää myös äänikirjojan kuuntelulistalle.

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Vaikka Terttu Autereen romaaneissa eletään 1930-luvun Suomessa, on romaanit kirjoitettu ja julkaistu 2010-luvun puolella. Minulle tämä oli ensimäisen kirjan (Kuka murhasikaan rouva Holmin) kohdalla melkein yllätys, sillä vanhahtava tyyli pitää hyvin.

Tyyli pitää myös lääninetsivä Juhani Kuikan toisessa tapauksessa. Tosin Kuikka ei ole ehkä kuitenkaan se todellinen päähenkilö, vaan hänen silmiään kovasti miellyttävä Onerva, jonka kanssa polut risteytyvät uudelleen täysihoitola Eedenissä tapahtuneen murhatapauksen yhteydessä. Täysihoitolassa vierailulla ollut kirjailija surmataan huoneeseensa ja tapahtumien selvittely vaatii tarkkaa etsiväntyötä, sekä tietysti vähän apua myös kesätyönään Eedenissä keittiöapulaisena toimivan Onervan apua.

Kuolema Eedenissä ei ole millään tavalla pelottava kirja, eikä edes kovin jännittävä. Se on kuitenkin herttaisen viehättävä tapahtumaympäristöltään sekä aikakauden kuvaukseltaan. Kaikki on jotenkin niin kovin viatonta, mikä on virkistävää ja rentouttavaa kaikkien karmeiden sarjamurhaajajuonien keskellä. Kuolema Eedenissä on erittäin sopiva lomakirjaksi ja mielenkiinnolla tulen seuraamaan Juhani Kuikan ja Onerva Ojalan tarinan jatkoa.

Lehmiä ja noitureita eli (Luku)päiväkirjaa joulunalusviikolla

Tiistai 17.12.2019

Se on sitten viikko jouluun. Mitenkähän se oikein näkyykään?

No, ainakaan minulla ei ole joulustressiä. Ei ehdi. On liian kiire töissä. Ei kyllä ole varsinaisesti syytäkään - lahjat on oikeastaan kaikki hankittu, isäntä ottanut aika paljon ruokavastuuta ja siivous tehdään perinteisesti vähän sinnepäin. Ollaan omalla porukalla kotona, joten mitä sitä turhaan heilumaan.

Kuusi ei ole vielä kotiutunut. Piti tuossa viikonloppuna, mutta ensin en löytänyt haluamaani ruukkukuusta ja sitten on arvottu, mihin kuusi tänä vuonna oikein mahtuukaan olohuoneremontin jälkeen. Jos vaikka vielä tänään, tai sitten viimeistään huomenna.

Tähdet ovat ikkunassa ja kynttilät ovat palaneet syyskuusta lähtien. Seimi rakennettiin jo kirjahyllyyn.

Kirjojen osalta olen taas palannut hyppelyvaihteelle. Tosin eilen en edes ehtinyt kuin kuuntelemaan vähän aikaa äänikirjaa  nukkumaan mennessää. Aloitin uuden eli Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä.

Tänään tein töitä kuuteen saakka ja nyt istun tässä omalla koneella. Taitaa mennä samalla tavalla unikuunteluksi kuin eilen. Onneksi on isoja lapsia talossa. Esikoinen tuolla kokkaa illallista perheelle (chorizo-tomaatti-pastavuokaa omalla reseptillään), joten äiti saa hetken hengähtää. Isäntä ei ole vielä edes ehtinyt kotiin.

Torstai 19.12.2019

Nyt alkaa selvästi työrintamalla rauhoittua. Jouluviikko lähenee, sähköpostien määrä laskee, eikä chattikään enää laula. Viikon saldona muutama lähetetty tarjous, yhdet päivitetyt laskelmat ja yhden projektin wrap up. Ei huono. Tuosta on hyvä jatkaa joulun jälkeen.

Lukemaan en kauheasti tietenkään ole kerinnyt. Eilen jatkettiin Kaislikossa suhisee-äänikirjan kuuntelua Toton kanssa. Tai no, oikeammin sanottuna Toto jatkoi. Minä nukahdin. Oli pakko kuunnella uudelleen tänään, jotta ollaan sitten samassa kohtaa tarinaa...

Lukulistalle nousi myös pari mielenkiintoista uutuutta. Berliinin reissusta kotiutui The subtle art of not giving a F*ck, joka olisi tarkoitus lukaista tässä ehkä seuraavaksi. Jollen innostu sitten aloittamaan esikoisen minulle hankkimaan kirjaa Puuhamiesten maihinnousu. Erityisen kiinnostavaksi jälkimmäisen tekevät sen kirjoittajat.

"Vuonna 2016 kolme espoolaista kahdeksasluokkalaista poikaa päätti osoittaa, että pojat eivät ainoastaan lue, vaan myös kirjoittavat. Syntyi aforismikokoelma KaMuNi, 354 elämänviisautta..."

Puuhamiesten maihinnousu on poikien toinen kirja ja kovasti kiinnostaa. Käskin esikoisen kertoa kavereilleen, että äiti lukee sitten niin, että kirjoittaa rehellisen mielipiteensä. Muuta ei kuulemma odotetakaan... Saa nähdä, miten tällainen keski-ikäinen naisihminen tykästyy nuorten nuorille(?) kirjoittamiin novelleihin.

Joulukuusta ei ole vieläkään hankittu. Suunnitelma elää. Alusmatto ja jalka on sentään jo saatu tuotua sisälle.

Lauantai 21.12.2019

Joulukuusi on tuotu! Sekaiseen huusholliin. Lopullinen suunnitelma oli, että odotamme perjantai-aamun siivoojan, järjestämme vähän lisää ja tuomme sitten kuusen sisään. No, aina ei mene niin kuin kuvittelee. Siivooja peruutti 30min ennen siivouksen alkuaikaa. Eli joulusiivo on nyt sitten edessä viikonloppuna, kun viikolla ei ehditty mitään. Ei meillä mitään perusteellista siivousta tehdä, ei kukaan ehdi, mutta jotain kai sentään pitäisi.

Joulukuusi oli silti pakko hankkia kapinan välttämiseksi ja onhan se kiva. Käytiin hätäiseen ostamassa sellaiset kauko-ohjattavat kynttilätkin siihen. Ei johtoa, JEE! Vähän arveluttaa se kynttilöiden lukumäärän mukainen läjä pattereita.

Lukeminen on ollut vähäistä. Eilen annettiin kuopukselle Harry Potterin viimeinen osa käteen. Sitten istuivat vanhemmat ja isoveljet sohvalle katsomaan Netflixin Witcher-sarjan ekaa osaa. Juuri tuossa luin kirjasarjan ensimmäisen osan eli ymmärsin juonesta sentään jotain. Muuten olisi kieltämättä jäänyt vähän hämäräksi. Sohvatoverini olivat pelanneet peliä.

Myönnän, katselin muutamat taistelukohtaukset sivuun. Vähän turhan yksityiskohtaista minulle.

Muutenkin tuijotin vaan liikkuvaa kuvaa. Löysin Yle Areenasta Pimeyden perilliset - vampyyrisarjan (YA?) ja minähän olen tunnetusti heikkona kaikkeen tällaiseen. Eihän tuo mikään varsinainen taide-elämys ole, mutta huvittaa kaikkine kliseineen. Sopi perjantai-illan nollaukseen, melkein joululoman alkuun. Maanantaina pitää vielä tutkia sähköposteja, mutta yhtään palaveria ei sentään kalenterista löydy.

Mutta siis, lukeminen on jäänyt aika pieneen. Vähän kuuntelin Miina Äkkijyrkän elämäkertaa (Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä). Niin, ja kuuntelimmehan me Kaislikossa suhisee loppuun. Toto torstai-iltana ja minä sitten perjantaina. Nukuin taas, nimittäin loppuratkaisun tai siis kirjan viimeisen 10 minuutin ajan. Toto sitten töni äidin hereille : "Kirja loppui jo..."

Seuraavaksi kuunnellaan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli - siis jos Toto Potterilta malttaa...
Ainakin hänellä riittää joululomaksi lukemista - erityisesti jouluaaton pakettien jälkeen. Äidiltä saattoi mopo karata ihan hitusen käsistä kirjojen osalta. Joulukalenterissakin on ollut jo useampi akkari...

Sunnuntai 22.12.2019

Ei tässä lukemisesta oikein meinaa tulla mitään. Mitä lie joulujännitystä...

Jonkun verran sentään olen kuunnellut Miina Äkkijyrkästä. Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia.

Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini joskus riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.

Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän tyttöjen lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.

Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.



Viikolla loppuun luettuja :
(Vain yksi tällä viikolla...)

Kenneth Grahame : Kaislikossa suhisee
Toto kuunteli loppuun to-illalla, minä perjantaina päivällä. Rupikonna oli vähän turhankin konnamainen, mutta ymmärrän kyllä klassikkoaseman. Saattaa tosin toimia paremmin kuvakirjana kuin äänikirjana.

Beautiful Mystery

Louise Penny: Beautiful Mystery
Helmet/Overdrive 
Read by Ralph Cosman

Kanadalainen, Quebecin alueelle sijoittuva dekkari tarkoittaa äänikirjana englantia höystettynä pienillä ranskankielisillä sanonnoilla, englantiaksentilla tietysti. Miellyttävää kuunneltavaa silti.

Eristäytyneen luostarin priori murhataan ja suljetut ovet aukeavat ensimmäistä kertaa ulkopuoliselle. Chief inspector Arnaud Gamache astuu sisään parhaimman tutkijansa Jean-Guy Beauvoirin kanssa selvittämään selittämätöntä tapahtumaa. Kuka saattoi kantaa kaunaa priorille, veljeskunnan musiikkimestarille niin paljon, että murskasi tämän pään?

Kaunis mysteeri tarkoittaa gregoriaanisen laulun kautta saavutettua yhteyttä Jumalaan. Saint-Gilbert-entre-les-Loups on laulajien veljeskunta, jonka ylimaallinen kuorolaulu on saavuttanut suuren suosion maailmalla levinneen levytyksen myötä. Musiikki on jumalan palvelemisen ohella tärkeimpiä asioita munkkien elämässä. Toisinaan toista ei voi edes erottaa toisesta. Kun mielipide-erot jakavat luostaria, ollaan sen perustuksia järistyttävien kysymysten äärellä.

Tapahtumien kulun hiljalleen auetessa tutkijoille, saa lukija tietoonsa myös paljon yksityiskohtia heidän omasta elämästään. Kyseessä on jo sarjan kahdeksas osa, mutta aiempien osien lukemattomuus ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Sen verran hyvin Penny rakentaa henkilöhahmonsa ja valottaa menneitä tapahtumia niiden aiheuttamien seuraamusten kautta. Kirja toimi siis varsin hyvin yksinään, paitsi lopun osalta. Siinä oli sellainen koukku, että tekisi mieli kuulla jatkoa.

Kirjassa oli jännittävä tunnelma. Luostariympäristön kuvaus ja tapahtumat loivat miltei unenomaisen tunnelman, jota kielen käyttö tarinan tehosteena vain korosti. Kielen rytmi loi toiston avulla keinuvaa tunnetta ja oli miltei runollista. Runoja muistutti myös vertauskuvien ja rinnastusten käyttö. Vaikka osa oli varsin kliseisiä, ne loivat kuitenkin oman osansa tunnelmaan.

"Fishermen - casting, reeling in, casting, reeling in" vs. "Policemen - casting, reeling in, casting, reeling in..."

Minä pidinkin kirjassa nimenomaan tunnelmasta, joka sopi erityisen hyvin kuvattuun miljööseen. Itse rikosjuoni ei välttämättä ollut mikään kovin kummoinen, vaan huomio kiinnittyi erityisesti henkilöiden oman historian vaikutuksiin heidän toiminnassaan. Samoin rakenteellisesti samantyyppisten haasteiden rinnastaminen luostarin hengellisessä elämässä ja poliisilaitoksen toiminnassa, loivat omaa mielenkiintoaan tarinalle, vaikkakin oli samalla ehkä vähän helppo ja jo aiemmin luetusta tuttu ratkaisu.

Kaikkiaan siis miellyttävä kuuntelukokemus. Olen aiemminkin sanonut, että englanninkielisissä kirjoissa lukijat tuntuvat olevan tosi ammattilaisia. Tämäkään kirja ei tee poikkeusta. Teksti oli luettuna selkeää, huolimatta ranskankielisistä teholauseista. Myös kirjan rakenne sopi erityisen hyvin äänikirjaksi. Tapahtumapaikkojen lukumäärä oli rajattu ja samoin henkilöitä ei ollut liikaa, tai heidät esiteltiin tavalla,joka helpotti muistamista jatkossakin. Molemmat tärkeitä seikkoja, jotta kuuntelu onnistuu.