Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massey. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massey. Näytä kaikki tekstit

21.7.2023

(Luku)päiväkirja: Kesäkuun luetut ja miksi kesä tuntuu tänä vuonna oudolta

Olavinlinna ilta-auringossa oopperasta poistuttaessa 
 

Kun nyt kerran ollaan jo heinäkuussakin yli puolenvälin, niin pidetään tämä postaus ehkä hieman kesäkuuta ajankohtaisempana. Välissä olikin yli kuukauden bloggaustauko. Ei siihen ollut mitään erityistä syytä. Aika vaan kului ja oli kaikenlaista puuhaa. 

Lukenut toki olen ja kuunnellut äänikirjojakin, mutta niiden lisäksi olen palannut lapsuuteeni Aku Ankan kesätarjouksen myötä. Lehti kotiin kannettuna kerran viikossa on ollut mukavaa, mutta ihan parasta on ollut digipalvelu tabletilla ja Taikaviitta-taskarit. Lapset eivät ole yllättäen ole oikein innostuneet, mutta äiti onkin sitten lukenut koko rahan edestä. 

On myös ollut kiva huomata, että Aku on seurannut aikaansa. Jotenkin vielä 10v sitten, kun vanhemmille pojille otin hetkeksi, oltiin vanhanaikaisissa asetelmissa, mutta nyt tuntuu jotenkin raikkaammalta. 

Kesäkuun kirjat puolestaan näyttävät tältä.


Kesäkuun aikaan tulin lukeneeksi loppuun kaikkiaan kymmenen kirjaa. Pari painettua kirjastosta, neljä äänikirjaa ja 4 ekirjamuodossa (kaikki digimuodot Storytelista). 

Kesän alku saa minut yleensä tarttumaan vahvasti viihteeseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin ja Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto ovat genrensä tyypillisiä edustajia. Henryyn tosin vähän petyin sillä väsähdin tosi nopeasti vatvomiseen ja henkilöhahmotkin saivat välillä lähinnä haukottelemaan. Tuomisen kirja puolestaan oli enemmän minun makuuni, eikä tietenkään vähiten Turku-miljöön osalta. Myös juoni oli jotenkin riemastuttavan perinteinen kostoromanssi, joka kuitenkin pysyi yllättävän hyvin kasassa ja hyväntuulisena. 

Nykykirjallisuuden edustajat Rusetti ja Kristallipalatsi muistuttivat puolestaan taas siitä, miten aina ei virkistymiseen tarvita kevyttä viihdettä, vaan myös aivojen käyttäminen tekee hyvää ja piristää oloa. Agathe puolestaan jätti minut jotenkin kylmäksi. Olihan tarina vanhan psykologin elämänvoiman virkistymisestä omalla tavallaan herttainen, mutta toisaalta oli miltei puistattavaa, miten siihen tarvittiin nuorempi nainen. En edes jaksa ruveta analysoimaan motiiveja jne... 

Tietokirjaosastolta luin kaksi täysin erilaista kirjaa. Annolan Säädyttömät : Perhe ja murros pitkällä 1800-luvulla tarkasteli Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun tarinoiden pohjalta. Itkosen Teoriani perheestä on puolestaan kirjailijan kuvaus perheestään sekä kehityksestään vanhampana. Anekdootteja ja pohdintaa yhden ihmisen kokemuspohjalta. Kirja on lämminhenkinen ja kiinnostava, sekä herättelee pohtimaan myös omia kokemuksia, vaikka jokainen perhe onkin omanlaisensa yksikkö. 

Kesä on myös dekkarien aikaa. Sujata Masseyn Rei Shimura on vanha tuttu vuosien takaa, mutta sujuvasti tuo tuli kuunneltua nytkin. Japanilaistaustainen amerikkalainen Rei on mielenkiintoinen hahmo ja Japani tapahtumapaikkana minulle noin yleensä melko tuntematonta aluetta, joten jo näiden perusteella tulen todennäköisesti jatkamaan sarjan kuuntelua. Ainakin toinen osa näkyi olevan Storytelissa valmiina. 

Sinänsä on jännä, miten Sujata Massey on kirjoittanut Japaniin sijoittuvia dekkareita (ilmeisesti hänellä on sinne kuitenkin jonkunlaista taustaa) ja nyt sitten myöhemmin myös kovasti pitämiäni Intialaisesta naisasianajajasta kertovia Perveen Mistry -kirjoja, jotka ovat aivan erilaisia historiaan sijoittuvia dekkareita. 

Eppu Nuotion Hopeamedaljonki puolestaan jatkaa Raakel Oksa sarjaa ja pidin tästä kakkososasta ensimmäistä enemmän. Raakel on pikkuisen vähemmän ilmeinen ja historiallinen taustatarina saa jotenkin enemmän tilaa. Kyseessä ei varsinaisesti olekaan perinteinen "ratkaistaan rikos" kertomus vaan enemmänkin kuvaus ihmissuhteista ja miten niiden solmujen myötä voi tapahtua traagisiakin asioita. 




Nyt sitten pompitaan ja pohditaan kesälukumaratonien puutosta

Heinäkuu on ollut lomakuukausi - tänään on viimeinen virallinen lomapäiväni. Sitä luulisi siis löytyvän aikaa lukemiseen keskittymiseen, varsinkin, kun ei olla tehty mitään isompia reissujakaan. 

Olen kuitenkin levottomana päätynyt aloittamaan kirjan toisensa jälkeen. Toki tähän mennessä olen saanut loppuunkin seitsemän, mutta heinäkuussa aloitettuja taitaa olla kesken melkein saman verran. Kaikkiaan kesken on tällä hetkellä 32 kirjaa... 

Tähän mennessä minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Minna Rytisalon Jenny Hill. Se kuvasi kovin osuvasti keski-ikäisen naisen tuntemuksia, joihin tavallaan voin samaistua monessa kohtaa, vaikken ihan noin radikaaleja muutoksia ole elämääni tekemässäkään ja mieskin on ihan toisenlainen. Pidin myös prinsessoista. 

Terhi Tarkiaisen Peto irti jatkaa Annan ja hänen vampyyriensä Vladin ja Kalman seikkailuja. Kullervo on kuollut ja Kalevalassa vietetään peijaisia.  Hukat ja vampyyrit päätyvät tukkanuottasille, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta Pure mua. 

Nyt minulla on luvussa mm. David Suchetin valokuva-elämäkerta ja Maggie O'Farrellin Lucrezian muotokuva. 


Tällä viikolla olen myös ihmetellyt, miksi jotain tuntuu puuttuvan kesästä. Sitten isäntä alkoi tehdä makrillipateeta ja tajusin. EI YHTÄÄN KESÄLUKUMARATONIA!  Herranen aika! Ei ihme, että tuntuu oudolta. 

No, loma loppuu, mutta sehän ei sinänsä estä maratoonausta vaikka viikonloppuna. Lukemista ainakin riittää. Ehkä sitä vielä jossain kohtaa elokuun aikana ehtisi. 

Ja jos satutte miettimään, miksi makrillipatee tuo mieleen lukumaratonin, niin se on ollut perinteistä maratoonausherkkua jo muutamana kesänä - se ja herneet. 
Kuva vuodelta 2015... 

12.6.2022

Kesän dekkarisuunnitelmia pohtimassa

 


Vielä ehtii ? Sunnuntai on osa viikkoa, eikös ? 

En ole viime aikoina lukenut paljon dekkareita (kun en keväällä ole lukenut paljon muutakaan), mutta huomaan merkinneeni useampiakin dekkareita luettavakseni. Tähän ajattelin listata noista muutaman - ja ehkä voin merkitä myös sellaisia lukemiani, jotka mainiosti sopivat laiturilukemiston jatkeeksi. 

Huomaan dekkareissa, samoin kuin monessa muussakin genressä, jääväni helposti seuraamaan sarjoja. Mikäs siinä, samalla kun ratkotaan monenlaisia rikoksia, voidaan seurata päähenkilöiden elämän ja ihmissuhteiden etenemistä. Toisinaan luen sarjan uusimmat osat heti niiden ilmestyttyää, joskus vähän unohdan sarjan ja palaan siihen sitten vähän yllättäen huomatessani väliin jääneitä osia. 

Seuraamistani sarjoista suosikkejani ovat viime vuosina olleet mm. 

  • Sujata Masseyn Perveen Misty-sarja, jossa yksi Intian ensimmäisistä naisasianajajista ratkaisee rikoksia. Olen kovasti pitänyt sarjan tunnelmasta ja sisukkaasta sankarittaresta,  mutta kolmannen osan jälkeen en ole nähnyt seuraavaa. Onkohan sellaista tulossa?
  • Ruth Galloway - tarvitseeko sanoa muuta? Luulen, että en ole ainoa, joka on lukenut jo viimeisimmänkin ilmestyneen eli Kivikehän. Seuraava osa on (tietysti) tulossa, mutta ehtineekö kesälistalle ? 
  • Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjaa seurasin alkuun innoissani, mutta sitten intoni hiipui päähenkilön päättämättömyyteen naisasioissa, vaikka historiallisen dekkarisarjan ajankuvaus onkin hieno ja tarinointi sujuvaa. Nyt ajattelin koittaa uudelleen ja lukea vielä avaamatta olevat osat Kalman kevät ja Juhannusyön painajainen. 
  • Eppu Nuotio on ollut cozy dekkari -osastolla myös suosikkejani, tosin vähän vaihtelevasti. Pidin kovasti Ellen Lähde-eläkeläisen tutkimuksista, mutta väsähdin nopeasti taiteellisen Salome virran tapauksiin. Nyt viimeisimpänä luin tänä vuonna ilmestyneen Leinikkimekon, jossa jonkunlainen sisustusarkkitehti Raakel Oksa puolestaan ratkaisee vuosia aiemmin kadonneen tytön tapausta. Ihan ok, jos pitää leppoisasta tahdista ja vähän tyrkkynä kaikkeen sekaantuvasta päähenkilöstä. 
  • Max Seeck ei sitten ole ollenkaan leppoisaa luettavaa, mutta Jessica Niemi osoittautui sen verran mielenkiintoiseksi hahmoksi, että koukutuin. Tosin kolmas osa Kauna on vielä lukematta. 
  • Kepeää ja hauskaa, julmia tapahtumia ja iän tuomaa ylivertaista älykkyyttä puolestaan tarjoilee Richard Osman. Hänen eläkeläisensä ovat ihan huippuja ja varsinkin toisen osan aikalailla uskottavuuden tuolle puolen yltävät tapahtumat saavat suun hymyyn (vaikka veri lentää ja ruumiita syntyy). Torstain murhakerho ja Mies, joka kuoli kahdesti siis kannattaa molemmat laittaa laiturilukemistoon. Kolmannen osan pitäisi ilmestyä vielä tänä vuonna. Se päätyy ehdottomasti lukulistalleni, mutta ei taida ehtiä kesälistalle. 
Vastaani tuli tässä keväällä myös pari mielenkiintoista uutta tuttavuutta, joista on ilmestynyt vasta ensimmäinen osa, mutta jotka ehdottomasti laitan seurantaan: 
  • Sari Rainion ja Juha Rauhaheimon yhteisteos Vainajat eivät vaikene osoittautui mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Inhimillinen poliisi ystävänään erikoinen oikeuslääkäri alkoivat kiinnostaa (melkein enemmän kuin Auervaara-tyylinen rikos, joka toki sekin oli sopivan kiemurainen)
  • Pauli Jokisen historiallinen dekkari Jääleinikin kuolema pääse jo kertaalleen dekkariviikon artikkeliin, mutta mainitaan nyt vielä täällä. 
Vielä ei näköjään kesälistalta löydy kuin kolme dekkaria - eikös sitä sentään vielä muutama pitäisi ehtiä ? 

Tällaisia olen näköjään korvamerkinnyt listalle. Onko suosituksia, mistä aloittaa ? 
  • Satu Rämö : Hildur - koska islanti ja koska olen pitänyt Rämön kirjoitustyylistä
  • Valentina Morelli : Kuolema keskipäivällä - odotan tältä kevyttä cozy mystery tyyli ja ihanaa Italiaa 
  • Sofie Sarenbrandt: Lepää rauhassa - en kyllä muista, kuka ja missä ja miksi. Pitänee lukea. 
  • David Lagercrantz : Mies pimeästä - Millenium-sarjan jatko ei ollut ihan huono, mutta haluan kuitenkin tutustua Lagercrantzin omaan ääneen
Mielelläni otan myös muita vinkkejä ja taidankin vähän kierrellä vielä dekkariviikon artikkeleita. Osallistuvia blogeja löytää vaikka Kirsin kirjanurkan aloituspostauksesta täältä ja13.6. lähtien myös koostepostauksesta. 

Ai niin, vielä sokerina pohjalla vähän Ranska-dekkaria. Viime vuosien eniten matkakuumetta aiheuttaneet dekkarit ovat minulle tulleet kahdesta Provenceen sijoittuvasta cozy mystery dekkarista eli Serena Kentin Death in Provence ja Death in Avignon. Ei ihan näitä meidän lähiseutuja, mutta noita ei parane lukea, jos ei halua unelmoida remontoitavasta kivitalosta kaskaiden kulmilla. 


12.9.2021

(Luku)päiväkirja:Juoksukoulua ja muita kirjoja

 

Sunnuntai 12.9.2021

Kuva ei nyt ollenkaan tee oikeutta tälle viikolle. Sumu ja sade saapuivat vasta viikonlopuksi ihanan lämpimien ja osittain aurinkoistenkin syyspäivien jälkeen. Kylmää ei toki ollut eilenkään. 

Olen siis ollut ulkona, useimmiten rannan suunnassa joka päivä vähintään kaksi kertaa. Kilometreja on tullut puhelimen mittariin ihan mukavasti ja yllättäen joukossa on ollut myös juoksuaskelia. 

Jep, luitte aivan oikein. 

Minä, vannoutunut "en koskaan tule juoksemaan, se ei ole minua varten" - Minna olen aloittanut juoksukoulun. 

No, ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että löysin Storytel-originals listalta Saija Huhtiniemen kymmenosaisen äänikirjasarjan, vaikka oikeastaan nämä eivät taida olla äänikirjoja. Huhtiniemi ei varsinaisesti lue kirjaa, vaan jokainen osa on 30min lenkki puhuttuna. Lenkin aikana juoksija kuulee sekä juoksun teoriaa ja historiaa, että saa ohjausta lenkin kulusta. 

Juokseminenkin  on vähän vahva termi tässä kohtaa. Sarja nimittäin lähtee aivan alkeista ja lempeästi. Filosofiana ei ole suoritus ja tehokkuus, vaan juoksun ottaminen osaksi elämäntapaa, niin ettei siitä tule pakkoa vaan tyydytystä suova tarve. Ensimmäisen lenkin aikana tosiaan varsinaisesti juostaan vain 5 min ja sekin minuutin pätkissä. 

Minullehan tämä sopii vallan mainiosti. Itse asiassa olen hidastanut tahtia entisestään, enkä käy 10 osan sarjaa läpi ihan tahdissa. Ensimmäisen osan juoksin kahteen kertaan, toisen osan nyt kolmesti. Kunhan sade tuosta vähän heivaa, niin tarkoituksena olisi viimein siirtyä kolmanteen osaan. Olen täysin rapakunnossa, eikä krooninen yskäni tee hikiliikunnasta yhtään helpompaa. On vaikea nauttia lenkistä, jos pitää välillä pysähtyä kröhimään keuhkoja pururadalle. Tämä hidas tahti on saanut minut ottamaan enemmän juoksuaskelia parin viikon aikana, kuin ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Näin vain vähän kärjistäen. 

Saa nähdä, miten tässä käy. Alku on lupaavaa. Täytyy sanoa, että valmentaja luureissa saa lenkin sujumaan nopeasti. Jutut ovat mielenkiintoista kuunneltavaa ja tekniikkaakin tulee tarkistettua ihan huomaamattaan, pienissä paloissa. Täytyy toivoa, että edes jonkinlaiset juoksukelit jatkuvat. 


Lukuintoa

Ehkä se on ollut ylenmääräinen hapen määrä tai vähän kevyemmät työviikot (peräti kaksi peräkkäin!), mutta myös lukeminen on sujunut. Olen kuunnellut Bombayn prinssin loppuun ja eilen luin yhden dekkarin ihan kokonaan. Kaikkiaan tässä syyskuun alkupuolella olen saanut jo neljä kirjaa loppuun. 

Bombayn prinssi on Perveen Mistry -sarjan kolmas osa. Bombayn ainoan naislakimiehen seikkailut jatkuvat, kun Walesin prinssin vierailukulkueen aikaan surmataan nuori opiskelijatyttö. Taas kerran Perveen haluaa selvittää totuuden ja tasapainoilee naisille rakennetun laatikon reunamilla. 

Jumahdin kirjassa pariin otteeseen, myönnetään. Perveen on jotenkin niin kovin naiivi ja arka, ja sitten kuitenkin taas ryntää päätäpahkaa vaarallisiinkin tilanteisiin. Pahoin pelkään, että tämän dekkarisarjan kanssa on käymässä samoin kuin niin monen muunkin. Ensimmäinen osa on paras, sitten pikkuhiljaa tahti hidastuu ja lumous hiipuu. Pidin nimittäin Murha Bombayssa kirjasta todella paljon. Satapurin jalokivi oli miljööltään mielenkiintoinen. Nyt sitten Bombayn prinssi on sujuvasti luettava, mutta siinä kaikki. Toki aikakauden kuvaus ja tarinan konteksti ovat taas mielenkiintoiset, mutta tarina jäi jotenkin vähän hajanaiseksi. 

Toinen pieneen pettymyksen tunteeseen päättynyt lukukokemus oli Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader - The Comfort and Joy of Books. Yleensä minusta on ihana lukea muiden ihmisten lukukokemuksista, mutta tässä kirjassa en millään päässyt ajatuksiin mukaan. En tiedä, miksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjat eivät kuitenkaan tässä olleet se juttu, vaan kirjottajan omakohtainen matka menestykseen. Mietin, voisinko olla hänen menestyksestään kateellinen, mutta en oikein usko kyseen olevan siitä. Minulla oli sama tunne jo alun vaikeuksien kuvauksessa, enkä tiennyt kirjoittajasta etukäteen oikeastaan mitään. Alkuun en myöskään tunnistanut läheskään kaikkia listattuja kirjoja, joten vieraantuneisuus voi johtua siitäkin, tai kielestä, tai... En tiedä, mutta ei oikein nyt ollut "my cup of tea". 

Olenpas minä nyt kriitisellä päällä. Kumpikin kirja oli kuitenkin ihan kelvollista ja viihdyttävää luettavaa. En vain sen suuremmin innostunut. Lukeminen kuitenkin jatkuu. Nyt on luureissa (Juoksukoulun lisäksi) Kirjakauppa Thamesin varrella. Tarvitsen jotain kevyttä ja viihdyttävää. Kobosta kaivoin lukuvuoroon Ina Westmanin romaanin Henkien saari, joka nyt ei varsinaisesti ole kevyttä, mutta sujuvalukuista kuitenkin.


Loppuun luettuja: 

Sujata Massey: Bombayn prinssi
Lukijana Erja Manto. Storytel 

Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni
Elin Danielson-Gambogin elämäkerta on sujuvaa luettavaa ja viime vuosisadan alkupuoli on lemppariaikaani Suomen kulttuurikuvauksissa. Italiaan päätyvän taiteilijan tarina kiinnostaa myös kertomuksena naisesta, joka onnistuu kulkemaan omia teitään, 
Elisa Kirja

Cathy Rentzenbrink: Dear Reader - The Comfort and Joy of Books
Kobo

Vilmas Kondor: Budapestin varjot
Tummasävyinen dekkari Budapestista 30-luvulla natsismin varjon alla. Rikostoimittaja ryhtyy selvittämään kuolleen tytön tarinaa. Vähän sellainen Film noir-tunnelma ja lievä kirkasotsainen toivottomuus oikeuden osalta leimasivat tätä dekkaria... 
Elisa Kirja


13.6.2020

Dekkariviikko 2020 - Laiturilukemistoon historiaa ripauksella jännitystä ja romantiikka




Vielä ehtii! Dekkariviikko on vasta lauantaissa, eikä kesässäkään olla vielä edes juhannuksessa. Kelitkin suorastaan houkuttelevat laiturilukemiston pariin, vaikka niitä lukisi kotipihan lepotuolissa tai sohvannurkassa. 

Mikä siinä muuten on, että dekkarit tuntuvat jotenkin erityisesti kuuluvan juuri kesään? Minäkin luen niitä läpi koko vuoden, mutta kesää en osaisi edes kuvitella ilman muutamaa leppoisaa dekkaria. Niin, kesädekkareiden kuuluu minulla olla nimenomaan leppoisia. Kaikkein parasta on, jos niiden mukana pääsee matkustamaan, ajassa tai paikassa - varsinkin näin Korona-kesänä. 

Sujata Masseyn dekkareiden kohdalla pääsee ruksaamaan sekä historiallisen kontekstin, että maantieteellisen kaukaisuuden. Perveen Mistryn seikkailut 1920-luvun Intiassa tuovat eksotiikkaa lähilaiturille. 

 
Sujata Massey: Satapurin jalokivi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pidin valtavasti nuoren intialaisen naisasianajan ensimmäisestä seikkailusta kirjassa Murha Bombayssa. Rikas historiallinen konteksti, kulttuurikontekstissa miellyttävän kipakka päähenkilö, sekä tietysti mielenkiintoinen juoni ja henkilöhahmojen huolellinen taustoittaminen tekivät lukemisesti miellyttävää. Tarinan kulkuun saattoi rauhassa paneutua. Kun sarjan toinen osa, Satapurin jalokivi ilmestyi Suomeksi, oli se ihan pakko hankkia luettavaksi. 

Tällä kertaa Perveen saa ystävänsä isältä toimeksiannon lähteä kaukaiseen Satapurin ruhtinaskuntaan selvittelemään nuoren prinssin koulutuksen järjestämistä. Saavuttuaan paikalle hän huomaa pelissä olevan enemmänkin kuin lapsen koulutus. Vaara tuntuu vaanivan hallitsijaperheen jäseniä ja palatsissa pelätään kirouksen iskevän uudelleen.  Perveen huomaa sotkeutuneensa vaaralliseen valtataisteluun, jossa keinoja ei kaihdeta. 

Tarinassa on mukana myös ripaus romantiikkaa, mutta ensimmäisen osan tavoin äitelyyteen ei sorruta. On mukava lukea tarinaa, jossa (nais)päähenkilön ihastukseen ei kuluteta aikaa juonen kustannuksella, eikä kyseessä ole mikään suoraviivainen juttu muutenkaan.

Edelleenkin pidin kovasti Perveenistä, jolla on pää hartioiden välissä, joskin välillä vähän omapäinen sellainen. Kirjassa myös esitellään useita uusia henkilöhahmoja ja koko ympäristö muuttuu Bombayn kaupunkivilinästä viidakon keskellä vuoristossa kohoavaan palatsiin. Sekä henkilöiden että tapahtumapaikkojen kuvaus on taas mielenkiintoista. 

Ensimmäisen osan kuuntelin äänikirjana, mutta tämän toisen luin ekirjana. Ehkä Sujata Masseyn tapa kirjoittaa sopiikin paremmin kuunneltavaksi. Lukiessa jäin välillä kiinnii turhankin selitteleviin kohtiin. Perveenin ajatuksia ja tunteita kuvattiin turhankin kuvailevasti toiminnan ja näyttämisen sijaa. Voi olla, että tuo nousi näkyviin paremmin tekstiä lukiessa - tai sitten vain ensimmäinen osa oli ehkä viimeistelty huolellisemmin. 

Tykkäsin siis kovasti, mutta seuraavan osan (jos sellainen tulee) taidan kuunnella taas äänikirjana. Ehkä sitten ensi kesänä osana loman laiturilukemistoa. 

26.5.2019

Postaus numero 1501 ja hiukan yllättämään päässyt Murha Bombayssa

Tämä postaus on tämän blogin elinkaaren aikana jo numero 1501... edellisen kerran tulin tarkemmin katsoneeksi lukumäärää, kun niitä oli 1000.

Silloin elettiin helmikuuta 2016. Maassa oli lunta ja työskentelin hotellialalla, tosin ketjuohjauksessa ja asiakkuudenhallinta oli aiheena, niin kuin kai koko työurani ajan. Kirjoitin kahta blogia, toista ruoasta ja toinen (eli tämä) painottui kirjoihin.

Nyt kirjoitan tätä yhtä. Työpaikka on muuttunut IT-konsultoinnin puolelle ja oma aika pahasti kortilla. Entistä enemmän koen huonoa omaatuntoa verkkaiseksi muuttuneen postaustahdin vuoksi, mutta rahkeet eivät tällä hetkellä vain riitä aktiivisempaan postausten tuottamiseen.

Millään en kuitenkaan haluaisi tästä harrastuksesta luopua.
Ennemminkin tarkoituksena olisi järkeistää työnteon määrää... 

Moni muukin asia on edelleen ennallaan. Kuten nyt vaikka, että...

  • edelleen kirjoitan saman ja yhtä sotkuisen kirjoituspöydän ääressä 
  • edelleen tasapainoilen ruoan ja kirjojen/teatterin välissä
  • edelleen rakastan bloggaamista ja erityisesti sen mukanaan tuomaa yhteisöllisyyttä ja ihania kohtaamisia mahtavien ihmisten kanssa

Ennallaan on myös rakkauteni kirjoihin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee tarinaan sisälle ja puikahtaa hetkeksi jonnekin aivan muualle. Kuten nyt vaikka 1920-luvun Intiaan seuraamaan Bombayn ensimmäisen naispuolisen juristin tarinaa - toki fiktiivistä sellaista.

Tämän dekkarin parissa hujahtivatkin äänikirjan tunnit kuin siivillä - tunnustan oikein lähteneeni kävelylle ihan vain sitä varten, että voisin kuunnella tarinaa eteenpäin, mikä ei tietysti ole yleisen liikunnantarpeeni huomioon ottaen huono juttu ollenkaan.


Sujata Massey : Murha Bombayssa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Erja Manto 

On vuosi 1921. Perveen Mistry työskentelee Bombayn ensimmäisenä naisjuristina isänsä asianajotoimistossa. Sukupuolesta on vanhoillisten arvojen maailmassa haittaa, mutta toisaalta on myös tilanteita, joissa vain nainen voi päästä syvälle tapahtumien ytimeen, kuten silloin kun pitää keskustella eristäytyneiden muslimileskien kanssa perinnönjaon ja tulevaisuuden suunnittelun mahdollisuuksista.

Perveen huomaa naisten joutuvan perinteiden puristuksessa helposti miesten vallan alle ja hyväksikäytetyiksi. Mitä syvemmälle hän varakkaan tehtailijan perinnönjaon selvittelyssä pureutuu, sitä vaarallisemmaksi työ käy. Pian Perveen huomaa selvittelevänsä murhaa.

Rikostarina ei kuitenkaan ole tässä kirjassa kaikkein päällimmäinen juttu, vaan huomio kiinnittyy enemmänkin kulttuurin, aikakauden ja henkilöhahmojen kuvaukseen. Itse asiassa murhaankin päästään vasta aika myöhäisessä vaiheessa tarinaa, kun Perveenin omakin tarina selvenee takaumien kautta.

Erityiseen rooliin kirjassa nousevat naisten elämän rajoitukset ja vaarat, kun omaa etuaan hakevat henkilöt hyödyntävät alunperin ehkä naisten suojaksikin tarkoitettuja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä. Samoin sokea menneisyyteen tuijottaminen osoittautuu vaaralliseksi. Maailma muuttuu, joten myös tapojen tulee päivittyä uusien tietojen mukaisiksi.  Sinänsä tietysti on vähän pelottavaa, miten hitaasti tietyt asenteet päivittyvät. Yhä edelleenkin saamme lukea naisten aseman haasteista ja heidän turvattomuudestaan esim. fyysisen koskemattomuuden osalta. Vaikka tämän kirjan kuvaamasta aikakaudesta on jo 100 vuotta aikaa, tuntuvat tietyt asenteet, erityisesti valta-aseman käytön osalta katoavan turhauttavan hitaasti.

Missään tapauksessa Murha Bombayssa ei kuitenkaan ole kuvaus kurjuudesta, vaan sen tunnelma on toiveikas ja anteeksiantava. Suurin osa ihmisistä haluaa toisille hyvää, pyrkii pitämään huolta lähimmäisistään ja toimimaan kaikkien parhaaksi. Niinhän on tosielämässäkin. Aika harva haluaa tarkoituksellisesti satuttaa, mutta valistukselle on tarvetta vuosisadasta toiseen.

Lisäksi kirja on viihdyttävä ja tunteellinen, olematta imelä. Perveenillä on pää hartioidensa välissä ja vaikka hän välillä toimiikin impulsiivisesti, ei myötähäpeää tarvitse pelätä. Tarinan kuuntelu oli nimenomaan miellyttävää. Sujuvasti etenevä juoni oli tarpeeksi kiemurainen olematta epäselvä ja henkilöhahmot tulivat nopeasti kuuntelijalle läheisiksi.

Erja Manto sopi lukijaksi hyvin. Hän toisinaan jakaa mielipiteitä välillä turhan tunteelliseksi äityvän lukutapansa vuoksi, mutta tämän romaanin osalta ei tietyistä hengästyneistä maneereista ollut häivähdystäkään ja luentaa kuunteli sujuvasti.

Kaikkiaan siis kesäkirjaksi oivallisesti sopiva dekkari. Ei liian jännittävä, muttei liian lässykään. Täynnä väriä, tuoksua, kulttuuria ja historiallista kontekstia. Tiesin kirjan miellyttäväksi kuunnella, mutta hivenen itsekin yllätyin siitä, miten paljon tarinasta  nautin.