Kuukausikatsaus

Se on sitten taas jo helmikuu. Tammikuu katosi lumisateeseen ihan huomaamatta pienessä hulinassa. Kuukauteen mahtui pari työmatkaa (Antwerpen ja Amsterdam...), mutta kaikkiaan olen tyytyväinen. Ainakin vuoden ensimmäisenä kuukautena osasin pitää varani ja työtunnit pysyivät kohtuuden rajoissa. Se tarkoittaa sitä, että olen ehtinyt jopa ajattelemaan.

Ajatteleminen tosin aina välillä käy myös kalliiksi. Päätin nimittäin viimeinkin uusia "blenderini". Meillä kyseistä virkaa on harjoittanut Moulinexin "minitoimikone" viimeiset... hetkinen, lasketaanpa... 

Sain sen muuttaessani pois kotoa eli joskus 90-luvun alussa, mikä tarkoittaa koneen palvelleen meitä uskollisesti jo 27-28 vuotta!!! Ehkä tosiaan on jo aika uusia. Varsinaista vikaahan masiinassa ei edelleenkään ole, mutta toki terät ovat hieman tylsyneet eikä moottorin teho ihan riitä kaikkeen. Pähkinävoita yrittäessäni pysäytin koneen karkean murskeen kohdalla pelätessäni sen ihan oikeasti leimahtavan tuleen.

No, nyt kun minulla oli aikaa tulin bonganneeksi Saaran lautasella -blogista Electroluxin uuden kaltevan blenderin. Siitä sitten verkkokauppoja selatessani päädyin saman merkin toiseen, vähän isompaan vastaavaan ja laitoin tilaukseen. Kyllä sekin maksoi, mutta kuitenkin vain kolmasosan siitä kuin jossain kohtaa haaveilevani Vitamix.

Kuva: Electroluxin sivulta 

Toki tehoissa voi olla eroja, mutta kokeillaan. Ei meillä nyt niin kauhean ammattimaista tämä käyttökään ole. Ehkä voin sitten vaikka vaihtaa nopeammin, jos petyn. Keskimääräinen laitteen elinikä ja vuosittainen kulu lienee kuitenkin silti meillä vielä kohdillaan... Vai mitä tuumaatte?


Yhdessä tapahtumassa

Kun ehtii miettimään, ehtii myös ilmoittautumaan kaikkeen kivaan. Tammikuun lopussa ehdin jopa Avain-kustantamon aamiaistilaisuuteen. Oli muuten oikeasti kiva alku työpäivälle, eivätkä iltaan venyneet puhelinpalaverit tuntuneet yhtään niin pahalta, kun aamulla oli ottanut aikaa itselleen. (Eikä Ekbergin huikea aamupalapöytä haitannut yhtään :-)

Kuuntelen aina mielelläni kirjailijoiden kertomuksia ja kuvausta omista teoksistaan.  Kirjojen kiinnostavuus aukeaa ihan eri tavalla kuin katalogeista tai netistä lukemalla. Siksi kai Kirjamessut keräävät niin paljon ihmisiä tilaisuuksiinsa ja toki itsekin pyrin osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin aina kun vain mahdollista.

Tällä kertaa mieleen taisivat jäädä parhaiten Matti Seppäsen muotitaiteilijan urasta kertova teos (Pirkko Vekkeli/Matti Seppänen : Matti Seppänen - elämäntyönä muotitaide) sekä elämäkerta 1800-1900 lukujen vaihteen naistaiteilija Meri Genetzistä (Sanna Ryynänen - Meri Genetz, Levoton sielu) Molemmat pitänee jossain kohtaa lukea, vaikka oma taideharrastuneisuuteni onkin varsin rajallista.


Iloista odotusta 

Helmikuustakin on tulossa riemastuttavan mielenkiintoinen. Tiedossa on uuden blenderin kokeilua (kunhan se tuolta saapuu), uuden keittokirjan selailua, ainakin yksi kerta teatterissa ja ihana siunattu loma. Vaikka jo etelässäkin nautitaan hangista, odotamme koko perhe Lapin lumoa. Tiedossa on hiihtoa, laskettelua, pororekiajelua... Kaikkea sellaista perusturistitouhua, jota ensimmäistä kertaa Lappiin suunnistanut perhe voi harrastaa.

Tammikuun suuri oppi lieneekin odotuksen riemun tarpeellisuus. Pienet ja isot tiedossa olevat iloiset asiat saavat mielen virkeäksi ja ajan kulumaan mukavasti. Eikä ilonaiheiden tarvitse välttämättä olla matkabudjettia vaativia. Ihan vain jo kahvihetken sopiminen ystävän kanssa, mielenkiintoinen kirja yöpöydällä tai tieto tulevasta lomapäivästä saavat suun hymyyn. Ei tarvita muuta kuin hiukan aikaa suunnitteluun ja toteutukseen. Tästä pidän kiinni myös loppuvuoden aikana.

Silppuri kapinegalleriaan tuunatulla Vichyssoisella...

Päätin tässä pikkuhiljaa herätellä taas henkiin ammoisina aikoina kirjoittamaani "kuukauden kapine"- sarjaa. Vähän tosin pähkäilen tuon nimen kanssa. Huomaan nimittäin testatessa siirtyneeni aika monessa kohtaa kokeilemaan palvelua ilman varsinaista fyysistä tuotetta. No, katsotaan. Ehkä pitäisi puhua vain "Galleriasta" tai "Testissä" tai... olisko hyviä ehdotuksia?

Tällä kertaa testasin Tupperikutsuillani tilaamaani pikkusilppuria. Kolmella terällä varustettu käspelillä pyöritettävä silppuri on osoittautunut helmeksi silpulia silputessa ja toivottomaksi kovettuneen leivän kohdalla. Paras käyttö tähän mennessä on kuitenkin ollut tämän päivän soppatuunauksen tomaatti-basilikaseos. Silppuaminen ja sekoitus kävi helposti ja nopeasti narusta vetämällä.

Loppupäätelmäksi siis sanottakoon, että tätä tulee varmasti käytettyä pienempien määrien silppuamisessa, kun kyseessä ovat kasvikset tai yrtit, mutta todennäköisesti vain silloin, kun tarkoituksena on tehdä jokin tällainen soosi tai salsa. Isompiin määriin on pieni tehosekoitin ja pelkkään maustesilppuamiseen ovat leikkuulauta ja veitsi edelleen parhaimmat. Homma hoituu muun leikkaamisen ohella ilman lisätiskiä.

Hauska ja ihan hyödyllinen hankinta kuitenkin.

Tomaattia, basilikaa, hitusen valkosipulia ja suolaa sisältävä seos muuten toi mukavasti raikkautta ja happoa peruna-purjokeiton hienostuneeseen makuun. Vichyssoise-keitto on hyvää sellaisenaankin, mutta välillä sitä kaipaa pientä piristystä.

Vichyssoise 

1 purjo
1 keltasipuli
1rkl voita ja loraus oliiviöljyä
4 jauhoista perunaa
1l kana- tai kasvislientä (fondikuutiosta)
ripaus suolaa
(pasta rossa mausteseosta myllystä)
1dl kuohukermaa

Yleensä kermaa ja maitoa laitetaan vähän enemmän, mutta minä halusin mahdollisimman paljon perunan ja purjon makua korostavan keiton.

Leikkaa purjo ja silpuli silpuksi sekä peruna pieniksi paloiksi. Sulata voi oliiviöljyn kanssa kattilassa. Kaada purjo ja sipuli kattilaan ja kuullota. Voit laittaa pienen ripauksen suolaa.

Lisää perunapalat ja liemi. Keitä hiljalleen poreillen puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pyöräytä keitto tehosekoittimessa sileäksi ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma. Kuumenna vielä keittämättä ja tarjoile.

Seuraksi hyvää leipää (kuvassa juurisämpylä) ja sekaan lusikallinen tomaattisoosia, jos siltä tuntuu.
Hyvin käy kevyemmäksi sunnuntailounaaksi.

Voin ja perunalumen ylistystä

Vuosien ajan kuulin itselleni kerrottavan, että parhaan muusin saa käyttämällä perunalumisurvinta. Vihdoin ja viimein sellainen tuli hankittua isännän gnoccheja silmällä pitäen. Tunnustimme vehkeen edut samantien, mutta todella siihen rakastuimme tehtyämme perunamuusia. Oi, sitä keveyttä ja pehmeyttä, jonka sai aikaan niin helposti.

Jos perheessä on vähänkään muusin ja gnocchien ystäviä niin perunalumipuristin on ihan ehdoton hankinta. Sillä saa ylimääräisen veden heti alkuun puristettua pois ja perunasta tulee sellaista ihanan "höhhöä".  Sen tosin huomasin, että perunalumen puristamisella voi korvata yhden kuntosalikerran. Vaatii meinaan vähän voimia. Minä ulkoistin isännälle. Kävi nopeammin.

Keveys tietysti ei ole se kuvaavin termi, kun kertoo toisesta keinosta nostaa muusi ihan uusiin sfääreihin. Tarkoitan tietysti voita. Minusta kunnon perunamuusi on hyvin suolattu, kuumalla maidolla ja voisulalla sekoitettu ja päälle tietysti kuuluu asetella vielä nokare sulamaan. Lautaselle pitää saada aikaiseksi sellainen kullankeltainen liemi, johon muusihaarukallisia voi kastaa.

Seuraksi voi sitten lisätä vaikka muutaman tunnin hautunutta Osso Buccoa ja parmesaanilla höystettyä maa-artisokkamuusia (joka muuten ei onnistu perunalumivehkeellä - tulipa sekin testattua).

Syksyn lohdullisin annos on siinä. Kuka tässä viitsii kaloreita laskea ?

Isäntää vakoilemassa : Pilvenpehmeät gnocchit ja perunalumivehje

 

Tässä jokin aika sitten osallistuin keskusteluun siitä, miten ihmeessä voi perunagnoccheista saada sellaisia pehmeitä ja keveitä. Useimmiten kun ne tuntuvat jäävän mauttomiksi, kiinteiksi kikkareiksi. Lupasin vakoilla meidän isäntää, joka jostain syystä melkein (huom) aina onnistuu gnocchien teossa ainakin minun mielestäni erinomaisesti. 

Keittiön ovelta valmistusprosessia kurkistellessani kyselin vinkkejä onnistumiselle.  Hyvin eteläranskalaisen olkien kohauttelun myötä sain kirjattua ylös pari juttua : 

1. Perunoiden tulee olla kuumia, mutta kuivia, kun gnoccheja ryhtyy työstämään
2. Makua saa maustamalla  eli eipä unohdeta suolaa 
3. Ei saa laittaa liikaa jauhoja 
4. Ei saa työstää massaa liikaa. Siten vaan, että pysyy kasassa. 

Lisäapuna meillä oli tällä kertaa myös Chez Mariuksessa jo moneen kertaan himoiten ihailemani perunalumipuristin.  Isännän arvion mukaan se auttoi erityisesti tuohon ensimmäiseen kohtaan sillä perunat sai hienoksi nopeasti ja ennen puristamista sai myös valutettua mahdolliset vedet kokonaan pois.

Chez Mariuksen kauppa Helsingissä on nyt remontin jälkeen muuten todella upea. Se on väljä ja valoisa ja houkuttelee ihastelemaan kaikkia niitä mielenkiintoisia keittiökapineita, joita seiniltä löytyy. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Meidän isännän perunakurpitsagnocchit

kymmenisen perunaa 

pala myskikurpitsaa

2 kananmunaa

sopivasti jauhoja - joo, tiedän, tämä ei ole kunnollinen määritys, mutta kun isäntä vaan heitteli sormituntumalla, enkä osannut silmämääräisesti mitata oikein. Virallisissa ohjeissa kuulemma neuvotaan laittamaan jauhoa puolet perunoiden määrästä (eli 800g vs. 400g), mutta minusta tuntuu, että isäntä laittoi pikkuisen vähemmän.

Keitä perunat kypsiksi ja kypsennä kurpitsa uunissa. Kuori kurpitsa ja hienonna. Vedä perunat hienoksi puristimella. Sekoita massaan jauhot ja kananmuna. 

Leivo pötkylöiksi ja leikkaa gnoccheiksi. Voit painella haarukalla vähän sellaisiksi rullamaisiksi, jos haluat. 

Seisota hetki ja tipauta erissä kiehuvaan veteen (tai kasvisliemeen). Gnocchit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan.

Kastikkeena oli tällä kertaa yksinkertaisesti vettä, salviaa ja kasvisliemifondikuutiota sekaisin.

Päälle ripoteltiin iso kasa parmesaania ja paistettiin pannulla karitsankyljyksiä ja lehtikaalia.

Oli muuten hyvää.

Kuukauden kapine : Kyl mää sit ole moderni...

Kobo ja e-kirjat ovat jo vallanneet meillä valtaosan kirjaostoista, mutta ruokalehtiä kertyy edelleenkin tasaista tahtia niin hyllyihin kuin olohuoneen lattialla olevaan säkkiin, (jonka reunan yli lehtipino jo kipuaa useamman kymmenen sentin verran). Siispä syyskuun kuukauden kapineena on itseoikeutetusti iPad, tai siis tarkemmin ottaen sen lehtihyllytoiminto.

Meillä isommat pojat ostivat itse säästämillään rahoilla kesän aikana iPad -minit. Onneksi äidillä on lupa aina välillä lainata, joten pääsin testaamaan tuota lehden ostamista ja lukemista ruudulta.

Ensimmäinen huomio on, että jo lukemaan pääseminen oli aika monen vaiheen takana. Ensin piti ladata sovellus, sitten pääsi ostamaan lehteä ja Applen turvaprosessien ollessa aika raskaat, niin verifikaatioita minun oikeudestani ostaa tehtiin useampaankin kertaan profiilien osalta. Toisaalta sen ymmärtää, kun olin ostamassa koneelta, jolla ei minun profiiliani ollut aikaisemmin käytetty, mutta kaikkiaan kesti kyllä vähän häiritsevän kauan ennen kuin pääsin lataamaan koko lehteä.

Lehtivalikoimaa oli kiitettävästä. Ihan tuli runsaudenpula.  Eikä hintakaan ollut ylenpalttisen kallis. Delicious-lehden uusin numero kustansi 4,49€, kun se kaupasta ostettuna paperiversiona maksaa lähemmäs kymmenen euroa.

Lehden ollessa viimein laitteessa, jäin ihailemaan värien ja valokuvien toiston kirkkautta. Ei jää tämä laite kuvantoistossa ainakaan jälkeen paperilehdestä. Jos Kobossani viehättää juuri värittömyyden (tai siis mustaa valkoisella) antama lukukokemus romaanien osalta, niin iPadissa värit leiskuvat. Ruokakuvien suhteenhan tuo on lukunautinnon edellytys !

Harmillista on se, että iPad mini on vähän liian mini ruokalehden lukemiseen. Kokonaista sivua en ainakaan minä jaksa sellaisenaan tihrustaa. Saahan siinä tietysti zuumailtua, mutta näin tottumattomalle tuli pelko siitä, että sisältöä pääsee meneemään ohi, kun tähtäys ei ole ihan hallussa. Kaipa sitä nopeasti tottuisi, mutta näin nyt ajatukset menivät ainakin parilla ensimmäisellä lukukerralla.

Tarvitseeko äiti nyt sitten oman iPadin ruokalehtien lukemiseen ?

No jaa, ainakin sen pitäisi olla se isompi standardikoko, jos lehtien lukeminen jäisi pääasialliseksi toiminnaksi.
Niin, enkä ole yhtään varma siitä, että iPadista olisi korvaamaan paperisia ruokalehtia siinä kaikkein tärkeimmässä toiminnallisuudessa eli reseptien testaamisessa keittiössä. En minä ainakaan taitaisi uskaltaa viedä kallista ja herkkää konetta kaiken veden, höyryn, jauhojen ja muiden keittiöön olennaisesti kuuluvien, mutta digilaitteille vaarallisten ainesten keskelle.

Kuukauden kapine : Kuulokkeilla äänikirjaa

Olen kokeillut muutaman äänikirjan kuuntelua. Viimeisimpänä luurissa soi alunperin näytelmäksi kirjoitettu Agatha Christien Seitti. Aiemmin olen kuunnellut muutaman lastenkirjan poikien kanssa  Kirjat kuunneltiin pääasiassa sisätiloissa ja puhelimen kaiuttimella. Mielessä kuitenkin väikkyivät äidin omat kävelyt, jolloin voisi keskittyä paremmin pidempäänkin tarinaan. Siihen taas tarvittaisiin ehdottomasti kuulokkeet.

Itse kuuntelulaitteeksi minulla on valikoitunut puhelin. Ei minulla edes ole mitään sen kummempia soittimia olemassa ja puhelinhan nyt on aina muutenkin mukana. Lumia 710 on osoittautunut oikein oivaksi äänikirjasoittimeksi ja Zune-ohjelmalla käy äänikirjojen lisääminen puhelimen muistiin todella käteväksi.

Hankalaksi osaksi äänikirjojen kuuntelulaitteistoa siis osoittautuivat kuulokkeet. Niiden suhteen minulla on muutama ihan ehdoton vaatimus :

• ei normaaleja puhelimen nappikuulokkeita - ne eivät kertakaikkiaan vaan pysy minulla korvissa, jolloin lopputuloksena on erittäin ärtynyt kuuntelija.
• mahdollisimman vähän mitään johtoa. Saan ne aina solmuun ja touhutessa onnistun aina vetämään johdosta johonkin suuntaan, jolloin kuulokkeet tippuvat. 
• äänentoiston pitää olla tarpeeksi hyvää laatua, jotta ohimenevät autot tai leikkivät lapset eivät katkaise tarinaa väärässä kohtaa (eikä oikeaa kohtaa kaiketi ole olemassakaan) 

Ihan ensimmäiseksi testailin isännän kuntosalikeikkoja varten ostamia kuulokkeita; joissa on sellainen korvan taakse kiertävä kiemura. Autojen äänet tulivat selvästi läpi ja oikeanpuoleinen kuuloke tippui tasaisin väliajoin. En ymmärrä, mikä noita minun korviani oikein vaivaa. Hiljaisilla alueilla ja paikalla pysyessä toimi oikein hyvin.


Tarkempaa testiä

Saadakseni vähän laajempaa kuvaa kuulokkeista, suuntasin S&C-liikkeeseen. Siellä Erik ystävällisesti kuunteli tyhmemmätkin kysymykset ja esitteli kärsivällisesti eri kuulokkeita. Suosikikseni nousivat B&W (Bowers & Wilkins) P5 - kuulokkeet (kuvassa nro 4). Hintaakin tietysti on enemmän kuin monissa muissa (299 Eur), mutta liikkeessä olleen television räiskintäfilmin äänet eivät tulleet häiritsevästi läpi ja kuunneltava ääni oli oikeasti komean kumea.

Äänentoisto siis oli kohdallaan ja mukavuuskin todella hyvä, sillä kuulokkeet on pehmustettu todella miellyttävän tuntuisiksi. Ulkonäkö lienee tottumiskysymys. Kävin kurkistamassa kuvaani ikkunaheijastuksesta. Ensimmäinen assosiaatio vei jonnekin avaruusfilmien maailmaan. Toisessa kuvittelin itseni sellaiseen 90-luvun surffifilmiin rullaluistelemaan Californian rannalle. Ei puuttunut kuin pikku toppi, mikroshortsit ja iästä pois tuollaiset reippaat parikymmentä vuotta.

Saman valmistajan toinen malli, eli B&W P3 (kuvassa nro 1)  oli sekin ihan ok. Hinnan halpenemisen (199 Eur) huomasi taviskäyttäjä lähinnä kuulokkeiden pehmeydestä, joka tosin saattaa vaikuttaa myös kuuntelukokemukseen. Kuulokkeet ovat vähän pienemmät eli eivät peitä korvaa ihan samalla tavalla, mikä vaikuttanee ulkopuolisten äänien eristykseen.

B&W-malleissa on myös selvästi ajateltu tällaisia ei-paikallaanpysyviä äitejä, jotka onnistuvat kuulokkeen johdot sotkemaan ja rikkomaan. Molemmissa malleissa sai kuulokejohdon irti helposti toisesta kuulokkeesta ja vaihdossa selviäisi pelkällä johdon uudistamisella.Vielä kun olisivat varustaneet sellaisella johtokelaimella, jolla johdon saa nätisti rullaan säilytystä varten, niin olisi paketti lähtenyt mukaan oli hinta sitten mikä hyvänsä.


Nappi korvaan

Kokeilin myös saman valmistajan (B&W C5)  nappikuulokkeita. Niissä kuulokeosa laitetaan käytännössä korvaan sisään ja tuo kuvassa (numero 3) näkvä kiemura asetetaan korvalehdessä olevan rustokiemuran alle. Kuulokkeet tuntuivat pysyvän hyvin paikallaan ja kuuntelukokemus oli hyvä.

Jäin vain vähän miettimään niitä paljonpuhuttuja terveysvaikutuksia. Siitähän on hurjasti julkisuudessakin käyty keskusteluja, miten paljon kuuloon vaikuttaa se, että ääniaallot syötetään suoraan kuuloelimiin, eivätkä ne pääse hajautumaan ilmaan (kuten tavallisissa kuulokkeissa). Enpä tiedä, onko asiassa oikeaa laitaa vielä määritelty, mutta tällä kertaa jäivät kuulokkeet ostamatta (179 Eur). Ihan sama tilanne lienee myös  puhelimen mukana tulevilla kuulokkeilla sekä noilla isännän urheilukuulokkeilla, vaikkeivat ne ihan yhtä sisällä korvassa olekaan.

Yhteenvetona näistä sanottakoon, että ensimmäistä kertaa onnistuin liikkumaan kuulokkeen putoamatta joka toisella askeleella. Siitä iso plussa ! Johtorullaajaa jäin näissäkin kaipaamaan... 


Kuulokehiljaisuutta etsimässä 

Kokeilin myös Tivoli Audion Active Noise Canceling kuulokkeita (kuvassa numero 2) 179Eur.

Olen kuullut hyvää näistä hiljaisista kuulokkeista niitä avokonttoreissa käyttäviltä kollegoilta, mutta itse en kyllä huomannut suurtakaan eroa sen mukaan oliko äänimuuri-ominaisuus päällä vai ei. Tarkoituksenahan olisi, että ympäristön äänet eivät kuulokkeita käyttämällä pääse häiritsemään joko kuuntelukokemusta tai hiljaisuudessa keskittymistä. Minä kuitenkin kuulin kuulokkeillakin television äänen aika selkeästi, vaikkakin vaimennettuna. Joko en osannut käyttää toimintoa - tai sitten lupaus on vähän liioiteltu. Ainakin näin kotitoimistossa töitä tekevän on vaikea kuvitella tämän kokemuksen perusteella, että näistä kuulokkeista olisi varsinaista hyötyä työnteossa lasten pyöriessä ympärillä. Parempi suoja lienee vuosien varrella hankittu rautainen keskittymiskyky.


Mitä sitten ? 

En siis ostanut kuulokkeita, vaikka noita kalleimpia tekikin mieli. Olisin myös ihan mielelläni ottanut mukaani nuo nappikuulokkeetkin. Ei kai kirjojen kuuntelulla sentään saisi samanlaista vahinkoa aikaiseksi kuin esim. hevirokilla ? Muutaman äänikirjan olen käynnin jälkeen ostanut, joten tarvetta olisi. Ehkä nyt kuitenkin toistaiseksi jatkan vielä vain puhelinta kuuntelemalla ja lainaamalla isännän kuulokkeita (29 Eur Intersportista). Ehkä hän sitten jossain kohtaa hermostuu ja ostaa minulle jotkut hienot päästäkseen lainauspyynnöiltä rauhaan. Sitä odotellessa...

Kuukauden kapine - vappuhuumaa !

Toukokuun kapine tulee nyt pikkuisen etuajassa. Se liittyy niin tiiviisti vappuun, että ajattelin laittaa vinkiksi näkyviin jo nyt. Ehditte hankkia vielä, jos mieli tekee :-)

Varsinaisestihan tätä ei kukaan kai tarvitse. Enemmän on kyse taas yhdestä keittiökapineesta, joka on kiva saada, mutta jolla on suuri riski jäädä kaappiin pölyttymään. Minun itsehillintäni on näiden suhteen ihan olematon - siitä todistavat pursuavat keittiön kaapit ja myös tämä kuukauden kapine -  mutta hauska vehjehän tämä on.

Kyseessä on tietysti donitsien kypsennyskone, "donitsirauta". Ulkonäöltään ja toiminnallisuudeltaan se muistuttaa kovasti serkkuaan vohvelirautaa. Sellainenkin meiltä löytyy ja sen käyttötiheys on ehkä noin kerran vuodessa. En kyllä ymmärrä miksi, sillä kätevä vehjehän sekin on ja vohvelit ovat herkkua. Viimeksi taidettiin kokeilla näitä... Uusin tulokas tässä "rautaperheessä" on muuten väline  cake popsien kypsentämiseen. Ihan vaan vinkiksi niille, jotka haluavat popseja tehdä enemmänkin ja nimenomaan kakkutaikinasta eikä keksimurusta.

Olen tästä donitsiraudasta kuullut aiemminkin, mutta vasta Glorian ruoka ja viini -lehdessä olleet ihanat reseptit saivat minut talsimaan Confetin kauppaan ja ostamaan hyllystä se toiseksi viimeisen. Sitä piti tietysti heti kokeilla ja pojat saivatkin kaverinsa kanssa välipalaherkuksi minidonitseja.

Yhdellä kypsennyskerralla saa aikaiseksi seitsemän ihan pikkuista donitsia. Halkaisijaltaan donitsit eivät ole kovinkaan montaa senttiä. Minimuffinssit ovatkin erittäin sopivia lapsille tarjottavaksi. Aikuiset voivat sitten vaan syödä useamman kerralla. Tosin ei jäänyt pojiltakaan lautaselle pinosta jäljelle kuin muruset.

Käytin näin ensimmäisellä kerralla koneen ohjevihon reseptiä. Leivinjauheella kohotettu taikina tuotti kauniita renkaita todella helposti. Öljysin hiukan rautaa, mutta se ei olisi kyllä ollut laisinkaan tarpeen. Tarttumisen riskiä ei näköjään ollut ollenkaan, vaikkei taikinassa itsessään ollut rasvaa kuin hiukan voita. Aikaa kuluu noin 5-7 minuuttia per erä. Ainoastaan sopivan taikinamäärän oppimisessa meni hetki. Jos laittoi liian vähän niin donitsit jäivät vaaleiksi. Liian isolla määrällä renkaat näyttivät lähinnä Saturnukselta.

Korvaako tämä sitten öljyn donitsien kypsennyksessä ? Rehellinen vastaus on, että ei. Koneella ei tule donitseihin sitä rasvakypsennyksen tuomaa ruskeaa pintaa ja ne jäivät vähän kovemmiksikin. Niistä puuttui se ihana tirisevä rasvaisuus. Vika saattoi tietysti olla taikinassakin. Täytyy vielä vappuna kokeilla toista versiota, jossa olisi itsessään vähän enemmän rasvaa, ehkä se auttaisi. Vähärasvaisempaa vaihtoehtoa hakeville ja yleensä kuumaa öljykattilaa pelkääville tämä on hyvä kapine. Minidonitsit olivat herkullisia, varsinkin tuon sokerikuorrutuksen kanssa.

Näin vapun kunniaksi taidan laittaa pystyyn pienen leikkimielisen kyselynkin. Kummat ovat parempia - kuorrutetut donitsit vai sokerissa kieritetyt munkit ? Käykää klikkaamassa suosikkinne sivupalkissa!

p.s. muistattehan, että muita kuukauden kapineita pääsee vilkuilemaan sivupalkin sarjalinkistä. Edelliseen pääsee suoraan tästä.

Kuukauden kapine : Mikä raastaa ?

Auringonpaisteisessa huhtikuussa alkaa aina tehdä mieli salaatteja  ja raasteita. Ihania, mutta välillä se pilkkominen ja raastaminen tuntuu kovin työläältä. Kuten niin monessa keittiöhommassa, myös tässä auttavat kunnon välineet, oikeat työkalut oikeaan hommaan. Siispä otin suunnan kohti Chez Mariusta ja ihmettelimme hetken raastimien moninaista valikoimaa.

Se kaikkein tutuin lienee kaikille tuo "anopin" raastin (tai mummin raastin), miten vaan. Se on perinteinen, hoitaa hommansa tehokkaasti eikä tyhjennä lompakkoakaan liikaa.  Nämä ovat omiaan juuri noiden juuresraasteiden tekemiseen, varsinkin isompaa porukkaa ruokkiessa. 

Jokaisella sivulla on oma karkeusasteensa raasteelle. Lastujakin saa aikaiseksi ja jopa sitrushedelmien kuorta voi yrittää saada raastettua.  Minä tosin en ole siinä koskaan kunnolla onnistunut, vaan käytän muuta välinettä, mutta siitä hetken päästä lisää.  Sormia pitää vähän varoa, mutta niinhän pitää aina oltaessa terien kanssa tekemisissä. 

Eikös olekin muuten tuo pikkuraastin suloinen vaikkei ehkä näistä kaikkein tehokkain ? Se lienee ennemminkin omiaan pöytää kaunistuttamassa pastajuuston kaverina.

 

 

 Juuston kavereita ovat nämäkin pikkumyllyt.  Osaan saa oikein vaihtoterätkin. Niistä voi sitten valita isoteräisemmän kermaisemmille juustoille ja pikkuteräisemmän kovemmille juustoille.  Tunnetuin merkki näissä pikkumyllyissä lienee Zyliss.

Minä en tällaista ollut nähnytkään ennen kuin isäntä aikoinaan toi Suomeen muuttaessaan ruokapöytään mukanaan.  Chez Mariuksen Jonna kuitenkin valisti minua, että on näitä käytetty Suomessakin iät ja ajat. Meillä sitä vaan ei ole kutsuttu juustomyllyksi vaan vanhempi sukupolvi tuntee laitteen "mantelimyllynä".  Se kertookin mukavasti näiden toisen käyttötarkoituksen, eli pähkinöiden ja manteleiden raastamisen.  On siinä kyllä saanut hetken veivata, kun leivontaa varten on valmistanut mantelijauhetta. Kätevä vehje kuitenkin

 

Myllyissä jatketaan edelleenkin, mutta vaihdetaan astetta suurempiin. Nämä ovat taas niitä isojen juuresraastekulhojen tekijöille tarkoitettuja. Jos anopinraastimen ranneliike rasittaa liikaa, niin voi vaihtaa myllyn kammen kiertämiseen.  Erona tietysti se, että jos anopinraastinta käyttäessa palojen on hyvä olla aika isoja, niin myllyjä varten ne kannattaa pilkkoa pienemmiksi. Makuasia, kumpi tapa sitten tuntuu paremmalta omassa tekemisessä. Meidän äidillä oli (ja on muuten edelleenkin) tuo kolmijalkainen versio. Sillä olen minäkin erinäiset porkkanat kiertänyt reippaasti raasteeksi keittiöapulaisena touhutessani.

Sitten päästään näihin viime vuosien aikana jokaisen itseään arvostavan kotikokin keittiöön tiensä löytäneisiin raastimiin. 

Microplane oli se aito ja alkuperäinen teollisuuden terävalmistuksesta myös keittiöön toiminta-alueensa laajentaneen yrityksen tuote.  Fiksut yritysjohtajat olivat patentoineet terämateriaalin ja valmistustavan, joten pitkään Microplane ainoa markkinoilta löytyvä. Tuossa muutama vuosi sitten tuo kyseinen patentti vanhentui ja markkinoille ilmestyi jos jonkinlaista jäljittelijää.  Vähitellen ovat jyvät alkaneet erottua akanoista, mutta silti kannattaa olla ostaessa tarkkana välttääkseen pettymystä. Hyvälaatuinen terä kun kestää melkein ikuisesti ja siitä tulee kotikokin lempikaveri juustoja ja VARSINKIN sitruunankuorta raastaessa. Huonolaatuisella haluaa aika nopeasti heittää vesilintua tai se hautautuu keittiölaatikon pohjalle.  

Kannattaa myös muistaa, että asianpesukoneella saa laadukkaankin terän tylsymään - kun käyttää sen puoli minuuttia käsinpesuun, saa pitkäikäisen ystävän. Sitä paitsi, näille on käyttöä sen verran, etteivät ainakaan meillä oikein edes ehdi koneeseen... Samoin pakkauksen mukana tuleva muovisuojus ei ole poisheitettävää pakkausmateriaalia vaan hyödyllinen terien (ja sormien) suojana. 

Teriä on tässäkin kategoriassa tarjolla monilla karkeuksilla. Näillä saa tehtyä lastuja, karkeaa, vähemmän karkeaa tai hienoa raastetta. Tuo pikkuinen kuvassa vasemmalla ei itse asiassa ole enää edes mikroterillä varustettu vaan sellaisilla pienillä nystyröillä. Se on tarkoitettu sitten jo ihan mössön tekemiseen. Sitähän säännöllisesti tarvitsevat valkosipulia ja inkivääriä kokkauksessaan paljon käyttävät. 

Paljon on siis raastimia tarjolla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia ihan joka päivä käytettäviä työvälineitä, joten niihin kannattaakin vähän satsata. Minä olen todennut, että ainakin anopinraastin ja Microplane suhteellisen pienellä karkeudella pitää olla ihan omien hermojen säästämiseksi. Loput voi hankkia sitten täydentämään vastaan tulevia muita tarpeita. Ja kun tekee mieli jotain vähän erikoisempaa, voi hankkia vaikka tuon maaliskuun kapineen - jonkunlainen raastin kai sekin, vaikkei ainakaan meillä ihan jokapäiväisessä käytössä ;-)  Samasta kapineesta muuten on juttua myös viimeisimmässä Glorian ruoka ja viini-lehdessä.

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

 

p.s. olettehan huomanneet tuon sivupalkin linkin suosikkisarjoihin ? Sieltä löydätte kätevästi myös kuukauden kapineet kerralla listattuina..