Lyhytarvioita viihdyttävistä sarjoista viime vuodelta

Minä olin viime vuonna ihan kamalan laiska bloggaaja. Vuoden lopussa kaikista luetuista kirjoista oli peräti yli 40 vielä bloggaamatta! Se oli melkein kolmasosa luetuista.
Osa bloggaamattomista on kirjoja, joista en keksinyt sanottavaa. Sellaisia mitäänsanomattomia ja samantien unohtuvia. Osa taas on vain jäänyt, eikä laiminlyönnille ole muuta selitystä kuin bloggaajan laiskuus (tai ajanpuute).

Tietty kirjaryhmä jäi bloggaamatta vähän vahingossa. Kyseessä ovat viihteeseen viittaava cozy dekkarit tai fantasia-sarjat, joita olen ajatellut jatkaa, mutta sitten taas siirtynyt joko muihin tai muuten vaan unohtanut. Alla niistä muutama vinkiksi leppoisaan ja usein myös hupaisaan luettavaan. 

Noilla voi rentoutua sitten, kun malttaa postikorttikeleistä kotiutua. Kuva on ihan meidän pihalta.

Bobbi Holmes: The Ghost of Marlowe House
Sarja : Haunting Danielle #1

Danielle perii talon, jonka aikoo muuttaa pieneksi hotelliksi. Remontissa ja järjestelyissä on tietysti odotettavissa yllätyksiä, mutta ikiomaa kotikummitusta Danielle ei osannut odottaa.
Walt Marlow on jäänyt jumiin entiseen kotiinsa, eikä tiedä mitään omasta kuolemastaan. Hän on kuitenkin vahvasti sitä  mieltä, että tapahtuman selvittäminen auttaisi matkalla eteenpäin.

Ei siinä  mikään auta, Daniellen ryhtyy selvittämään vanhoja tapahtumia.

Tämä kirja on hauska sekoitus amerikkalaista pirteyttä, mysteerien selvitystä, aarrejahtia ja kummitustarinoita. Sarja jatkuu ja varmasti luen lisää - kunhan ehdin.


Angie Fox: The Southern Spirits, The Skeleton in the Closet, The Haunted Heist
Sarja: Southern Ghosthunter Mysteries

Ah, tämä sarja oli laadukasta huvitusta. Ihan oikeasti vähän tuli hihiteltyäkin ja luin kolme ensimmäistä osaa nopeaan tahtiin.

Jo alkuasetelma on herkullinen. Verity on jättänyt petollisen poikaystävänsä alttarille, mikä sai kyseisen komistuksen vaikutusvaltaisen äidin aiheuttamaan Veritylle hankaluuksia, eikä vähiten taloudellisia. Kaiken lisäksi hän vahingossa vangitsee ruusupensaansa juurelle haamun. Haamu ei ole kuka tahansa vaan aikoinaan valtavaa pahennusta aiheuttanut gangsteri. Hih. Jo tässä kohtaa tietää, että vauhtia on luvassa. 

Haamun myötä Verity saa myös kyvyn nähdä muita yliluonnollisia olentoja - siis silloin kun uudelle kämppikselle sopii. Tämä taito saa Verityn miettimään, josko elantoa voisi hankkia myös auttamalla ihmisiä pääsemään eroon ei-toivotuista yliluonnollisista vieraista. Ensimmäiseksi asiakkaaksi ilmoittautuu ex-sulhasen veli, jonka tontilla haamut tekevät tuhojaan. Tosin kaikki epätoivotut kävijät eivät osaa kävellä seinien läpi, mutta he eivät ole sen takia vähemmän vaarallisia.

Toisessa osassa tutkitaan kirjaston haamuja sekä yhtä hyvin todellista ruumista - tai ehkä ennemminkin sitä, miten se on kirjastoon päätynyt. Kolmannessa puolestaan joudutaan mukaan pankkiryöstöön, joka näyttää haamun tekemältä...

Kyllä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotka eivät tosin aiheuta pelon väristyksiä vaan pikemminkin naurattavat. Oikein mukava tuttavuus.


Angie Fox: The Accidental Demon Slayer, The Dangerous Book for Demon Slayers
Sarja: Demon Slayer

Lizzie Brown elää hiljaista ja rauhallista elämää. Aina siihen saakka, kunnes demoni yrittää nielaista hänet. Sen jälkeen mikään ei ole enää samanlaista ja pakomatka isoäidin Harleyn selässä hänen moottoripyöränoitiensa hoiviin pakottaa Lizzien poikkeamaan monista totutuista tavoista.

Kuten Ghosthunter, myös Demon Slayer leikittelee elämäänsä ja asennoitumistaan muuttamaan joutuvien nuorten naisten tarinoilla. Seurauksena on herkullisia henkilöhahmoja ja vauhdikkaita käänteitä. Oikeaa rentoutuskirjallisuutta.


Ja vielä yksi...

Kitty French : The Skeletons of Scarborough House 
Sarja: The Chapelwick Mysteries aka. Girls' Ghostbusting Agency

Yep, Melody näkee haamuja. Lisäksi hänen perheellään on noitabisnes. Seisoakseen omilla jaloillaan Melody perustaa haamujen karkottamisyrityksen ja ensimmäiseksi hänen tehtävänään on puhdistaa vanha talo sitä vainoavista haamuista. Karkotus ei kuitenkaan onnistu ilman ikivanhan murhan selvittämistä. Valitettavasti vain myös romanttiset houkutukset sotkevat selvitystöitä, vanhasta heilasta puhumattakaan.

Tässäkin alkuasetelma on herkullinen ja kirja onnistuukin lunastamaan lupauksiaan. Viihdyin.


En minä tietenkään koko vuotta viettänyt vain aloittamalla uusia sarjoja vaan palasin myös ainakin kahteen jo aiemmin aloitettuun. Ilona Andrewsin avaruusvampyyrit jatkoivat nettiromaanissa Sweep of the Blade ja C.J. Archerin sarja elämää ylläpitävästä kellosta ja sen korjaajan etsimisestä jatkui osalta The Magician's Diary. 

Jollei ylläolevista löydy vielä sopivaa "aivojen nollauskirjallisuutta", kannattaa myös muistaa vastaavia jo blogattuja kuten C.C.Dragonin meedioetsivä tai Deanna Raybournin murhia tutkiva Lady Julia. 

Tiergartenin teurastaja

Tammikuu on mennyt taas huimaa vauhtia. Ihana talvikeli on houkutellut ulkoilemaan ja nauttimaan lumesta, mutta yllättävän paljon olen ehtinyt myös lukemaan. Lukukuun saldona on jo tässä vaiheessa kymmenen kirjaa ja niissä peräti kahdeksan dekkaria! Varsinainen dekkarikuu siis. 

Olen myös kiitettävästi pitänyt uudenvuodenlupaukset mielessäni ja sekin on osaltaan vaikuttanut huimaan kirjojen määrään. Huolimatta yhden viikon työmatkan pitkistä päivistä, olen muuten onnistunut pitämään tunnit kohtuuden rajoissa eli siis ehtinyt myös touhuamaan kotosalla ja lukemaan. Hyvä minä! (Taputtaa itseään olkapäälle) Nyt pitää sitten vaan jatkaa samalla tavalla.  (Olen myös käynyt sekä hammaslääkärissä että lääkärin tutkimuksissa ja tarkistanut vakuutusten tilanteen... Tästä voi vielä tulla hyvä vuosi!

Uusi vuosi alkaa myös mukavasti kirjastovuotena, sillä uudessa Kobossani myös elainat taas toimivat (vanhassa meni jotain jossain kohtaa lopullisesti solmuun - todennäköisesti ikuvanhaa versiota ei enää ihan niin tarkasti päivitetty Adoben muutoksiin).  Ihan ensimmäiseksi palasin kirjastokirjoissa vanhan tutun pariin, sillä  Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja on edennyt jo viidenteen osaan.

Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja 
Helmet Ellibs-kirjastosta e-laina

Lukijaa ilahduttavasti Björk vaihtaa tässä kirjassa maisemaa. Ehdin jo kyllästyä Björkin kuvioihin Helsingissä. Ne kun tuppasivat vähän toistamaan itseään. Nyt mennään tuoreesti ihan muissa maisemissa, kun ministerin murhan jälkeen Björkin elämä on muuttunut vähintäänkin hankalaksi.

Työt eivät suju ja ministeriössä on vallalla kaaos. Tulevaisuus näyttää synkältä. Poliisikaan ei anna Björkille mitään mahdollisuuksia tutkia esimiehen murhaa, sillä sitä pidetään hänelle aiempien tapahtumien vuoksi aivan liian vaarallisena toimintana. Ystävät yrittävät auttaa, mutta alakulo on pääsemässä niskan päälle.

Sitten Björk muistaa setänsä työtarjouksen ja käy kysymässä, vieläkö tuo olisi voimassa. Keskustelun seurauksena hän matkustaa Saksaan selvittelemään sedän yrityksen haarakonttorin taloussotkuja. Jossain on jotakin mätää ja Björkin tehtävänä on saada asia selville ja laittaa asiat Berliinin toimistossa kuntoon.

Talousongelmat ja petosvyyhti eivät kauan Björkin tutkinnassa jää piiloon, mutta samaan aikaan Berliinissä kulkee myös sarjamurhaaja, joka keskittyy lasten surmaamiseen karmealla tavalla. Björk yrittää pysyä tutkinnasta sivussa, mutta sitten hirviö kulkee liian läheltä, eikä Björk voi enää jättäytyä ulkopuolelle.

Tutkimus vie Björkin Berliinin syrjäkujille ja alamaailman joukkoon, samoin kuin mukaan paikallisen poliisin toimintaan. Sodanjälkeinen Saksa on kurjassa jamassa ja jo nyt on viitteitä tulevista poliittisista kuvioista. Kuten aiemmissakin osissa historiallisen miljöön kuvaus on vahvaa ja mielenkiintoista, mutta myös murhatutkimus on tällä kertaa eheämpi ja mielenkiintoisempi kuin aiemmissa osissa.  Joissain kohdissa oli jo oikein jännittävää...

Kaikkiaan siis kirja, jonka lukeminen kahden viikon laina-ajassa ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia, sen verran hyvin tarina vei mukanaan. Myös Björkin sydämenasioissa oli mielenkiintoinen käänne ja jään odottamaan jatkoa. Ehkä saamme seurata tulevissa osissa muitakin matkakertomuksia 20-luvun Euroopasta?

Pakkaskelin siideriperunat

Yhtä varmasti kuin talvella sataa lunta edes kerran, syödään meillä pakkasella siideriperunoita, useimmiten maksapihvien kera.

Ensimmäisen kerran teimme tätä reseptiä yli parikymmentä vuotta sitten Turussa, kun opiskeluaikoina osallistuimme Cercle francais de Turku -yhdistyksen järjestämiin ruokailtoihin.  (Kiitos Jarmo reseptistä, jos satut tätä lukemaan :-) Koulun kotitalousluokassa porukalla valmistettuja ruokia nautittiin naurun raikuessa ja juttujen lentäessä pöydän yli.

Ruoka yhdistää ihmiset, vaikkei aina löydy edes yhteistä kieltä. Kun on kerran istunut yhdessä syömässä, on jo melkein ystävä.

Meillä muistiin jäi hauskojen iltojen lisäksi ihania reseptejä, joista kai kaikkein useiten ja pisimpään meillä on tehty juurikin tätä herkkua. Yksikään talvi ei voi tuntua talvelta, jollen ole saanut siideriperunoita ainakin kerran.

Eikä näiden tekeminen ole edes vaikeaa,  juju on oikeanlaisen siiderin valinnassa. Sen pitää olla kuivaa ja tujua Alkosta. Missään tapauksessa tätä ei pidä yrittää marketeista löytyvillä suomalaisilla makeilla mehuilla...

Resepti löytynee blogista jo aiemminkin kirjattuna (yhden kerran löysin vuodelta 2013), mutta tässä vielä tämäniltainen versio. Kyllä maistui - lapsillekin.

Siideriperunat 

12 vähän jauhoista perunaa
vajaa pullollinen kuivaa siideriä 
paketti pekonipaloja
pippuria (ja suolaa jos koet tarvitsevan sitä)
1 rkl öljyä
(toisinaan lisään myös hieman ohuelti siivutettua sipulia heti alkuun pekonin seuraksi) 

Kuori ja kuutioi perunat. Laita pieni loraus öljyä ja pekonipalat kylmään pannuun (tai matalaan pataan) ja kuumenna tiriseviksi.  Kun pekoneista on irronnut rasva ja ne alkavat hitusen ruskistumaan, lisää perunat ja sekoita hyvin. Anna lämmetä muutama minuutti aina välillä sekoittaen. Kaada päälle siideriä niin paljon, että perunapalat peittyvät. Laita kansi päälle ja anna kiehua hitaasti runsaat puoli tuntia.

Kun perunapalat alkavat tuntumaan kypsiltä, ota kansi pois. Anna nesteiden haihtua hiljaisella lämmöllä aina välillä sekoittaen. HUOM. Tämä vaihe on tärkeä, jos haluat lopputuloksena ihanan pehmeän mössömäisen massan eikä erillisiä perunapaloja. Aikaa kuluu 10-20min, vähän nesteen määrästä riippuen. Tarkista lopussa suolan määrä ja lisää pippuria maun mukaan. Ripottele päälle persiljaa. 

Kaveriksi voi paistaa pannulla ohuehkoja maksasiivuja, jotka on leivitetty suolalla ja pippurilla reippaasti maustetuissa jauhoilla. 


p.s. kurkkasin juuri Cercle francais de Turku - nettisivuja ja kuinkas ollakaan - siellä oli edelleenkin ohjelmassa Soirée Gastronomique. En voi kuin suositella osallistumista! 

Virallisesti koukussa

Jos tv-sarjaa katsoo kahdeksanteen osaan saakka, niin eikös silloin ole jo virallisesti koukussa ? Varsinkin, kun kyseessä on minunkaltaiseni vaini harvoin yleensäkään televisiota katsova henkilö? Vaikka en minä kyllä nytkään varsinaisesti katso televisiota. Meillä kun kyseinen apparaatti on yleensä ihan muissa käsissä kaikkien pelikonsolien ja rugbymatsien vuoksi. Onneksi on läppäri ja kuulokkeet.

Vuosia sitten (itse asiassa aikalailla tämän blogin alkuaikoina) lueskelin äitiyslomalla M.C.Beatonin dekkarisarjaa Cotswoldin maalaiskyläidylliin muuttaneesta keski-ikäisestä pr-naisesta, joka jostain syystä törmää ruumiisiin joka käänteessä. Sarja oli varsin viihdyttävä ja vei ajatukset pois silloisesta vaipparumbasta. Nyt kyseiset dekkarit ovat CMorella katsottavana tv-sarjana.

Viisikymppisen topakan sinkun tapa rynnätä haasteita (ja murhaajia) päin on riemastuttava ja jotenkin hänen ajatuksensa oman kroppansa osalta ja sinkkuna olemisen vaikeudet saivat viihtymään kirjojen parissa ja nyt sitten tv:nä äärellä. Toki Agatha Raisin on välillä raivostuttavan omapäinen ja jopa pikkuisen tyhmä, mutta kuitenkin hänellä on hyvä sydän ja lopulta kaikki aina selviää - paitsi Agathan omissa sydämenasioissa on vähän ihmettelemistä. Naapurin ihana kirjalijamies, kun aiheuttaa tykytyksiä, mutta mutkia matkassa on useamman jakson edestä.

Sarjassa selvitellään niin linnan perintökiemuroita kuin läpikulkuoikeuksista kinaavia kävelyklubilaisia, päälleen istutetun puutarhurin arvoituksesta puhumattakaan. Jutut ovat aika mielikuvituksellisia, henkilöhahmot pikkuisen karikatyyrejä ja englantilainen maaseutu kaunista. Mikäs siinä on katsoessa ?

Vähän on Agatha tv:ssä simpsakampi kuin mitä kirjojen perusteella kuvittelin, mutta mikäs siinä... Kerrankos sitä mielikuviaan päivittelee (ja onneksi kirjojen lukemisesta on aika monta vuotta, joten ovat kuvat vähän päässeet jo sumentumaankin.

Kirjasarjaan kyllästyin kymmenennen osan kohdalla - saa nähdä, montako osaa menee telkkarista. Seuraavana tosiaan vuorossa jo kahdeksas osa. Kaikkiaan CMorelta näköjään löytyy kaksi kautta eli 14 jaksoa...

Oletteko muut höyrähtäneet tähän (tai johonkin muuhun) tv-sarjaan ?

Viihdepettymyksiä... aina ei vain osu

Miten on mennyt noin omasta mielestä uudenvuoden lupausten suhteen ? Oma hyvinvointi työn edelle, rentoa meininkiä - niinkö se meni  ?

No, pieleen meni ainakin osittain. Viime viikon neljä päivää Antwerpenissä olivat ympäripyöreitä työpäiviä ja se vähän, mitä yli jäi meni sitten äänikirjan tai muuten kirjan parissa aivoja nollatessa unen tuloon...  Muutenkin sai töiden alkaminen taas ylikierrokset päälle. Se hyvä puoli tässä tietysti on, että on tullut luettua. Olen lukenut tammikuussa jo kahdeksan kirjaa... pääasiassa sellaista vähän kevyempää luettavaa.

Listalle on osunut pari koukuttavaa dekkaria, mutta tammikuun alun viihdepläjäys osoittautui pettymykseksi. Se oli itse asiassa aika tylsä enkä oikein osannut edes pitää yhdestäkään henkilöhahmosta. Sinänsä harmi, koska odotukset tämän kirjailijan tuotoksia kohtaa olivat aiempien lukemieni kirjojen perusteella suhteellisen korkealla.

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Anni Kajos 

Olen yleisesti ottaen tykännyt kovasti Veera Vaahteran kirjoista, mutta nyt en oikein jaksanut. Kyllähän sitä periaatteessa samaistuu lastenhoidon ja vaativan työn välissä kärvistelevän naisen haasteisiin, mutta...

Matleena on töissä kirjastotoimenjohtajana - tosin alaiset hyppivät silmille ja käytös aiheuttaa johtajalle lastentarhantätisyndrooman. Kotona mies hoitaa kyllä päivät lapsia, mutta huusholli jää kokonaisuudessaan Matleenan kontolle. Eikö sitä voisi edes maitotölkkiä nostaa jääkaappiin aamupalapöydästä? Matleenan mitta täyttyy. Tilanteen on muututtava, mutta kaikkihan me tiedämme muutoksen olevan usein tuskallista.

Ehkä kiire ja paine liippasi vähän liian läheltä, mutta toisaalta koin tällä kertaa kirjan henkilöhahmot turhan karikatyyreiksi. Ihan oikeasti. Kyllä pyykinpesu ja siivous on voitava jakaa muutenkin kuin lakkoilun kautta? Työntekijöillekin voi sanoa vähän reippaammin tai ehkä minua on vaan hemmoteltu ammattitaitoisilla ja ammattimaisesti käyttäytyvillä kollegoilla, kun en ollenkaan tunnistanut kirjan kuvaamaa asetelmaa. Toki myrkyllisiä työilmapiirejä löytyy paljon, en ollenkaan vähättele ongelmaa.

Itse asiassa minun ongelmani taisi kirjan kanssa olla tällä kertaa tietynlainen lapsellisuus. Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu olevan kykeneväinen aikuismaiseen käytökseen ja paineiden alla turvaudutaan tavallaan huvittaviin, mutta pääasiassa ärsyttäviin keinoihin.

Eli siis, tällä kertaa en tykännyt. Kuuntelin loppuun, mutta ei ollut minun kirjani.

Toinen, jo viime vuoden puolella kuuntelemani pettymykseksi osoittautunut viihde on Veera Niemisen uutuus. Avioliittosimulaattori oli mukavaa luettavaa ja odotin ehkä samanlaista lukukokemusta huolimatta Niemisen kirjamessujen bloggaritilaisuudessa antamista varoituksista. Hänen mukaansa kirjasta tullut palaute on ollut vähän ristiriitaista. Toiset ovat naureskelleet, toisia on ahdistanut. Minua lähinnä ärsytti.

Veera Nieminen : Ei muistella pahalla
Oma ostos Elisa Kirjasta  
Äänikirjan lukijana Karoliina Kudjoi

Juri jätti Piipen ja Piipe on surullinen. Tähän asti, joo, ok. Piipe alkaa tehdä kostoiskuja Jurin suuntaan näyttääkseen, miten paha olo hänellä on. Postilaatikko räjäytetään (tämä vielä menee, sillä oli linkki aiempiin keskusteluihin), mutta sitten jatketaan ja tehdään paljon kaikenlaista vähän lapsellista ja vähemmän lapsellista kiusaa. Siinä kohtaa minua alkoi ärsyttämään. Ryhdistäydy nainen!

Kaikkiaan väsyin myös kirjassa jatkuvasti toistuviin Piipen ja Jurin suhteen tilanteiden kuvauksiin. Sinänsä rakenne on mielenkiintoinen. Takaumien ja muistojen kautta avataan nykytilannetta ja tarina täydentyy. En vain jaksanut sisällön suhdevatvomista.

No, minä noin yleisestikin ottaen olen vähän huono vatvomaan suhdeasioita. Johtuu ehkä siitä, että toistaiseksi olen ollut saman miehen kanssa 25 vuotta, joten eläytymiseni rakkauskiemuroihin on vähän vajavaista. Oma kokemuspohja puuttuu. Olen toki myötätuntoinen, mutta vain jonkin aikaa. Sitten pitää kyetä asianomaisten jo seisomaan omilla jaloillaan ja katsomaan eteenpäin. Vaikeaa, tiedän ja ymmärrän, mutta ihan jo omanarvontunnon ja mielenrauhan vuoksi...

Ei siis iskenyt tämäkään.

Kummassakaan kirjassa ei lukijoissa ollut mitään vikaa. Sujuvaa lukemista ja hyvin tarinatyyppeihin sopivat äänet. Molemmat kirjat ovat myös ihan sujuvasti kirjoitettua. Tarinat ja henkilöt vain eivät olleet tällä kertaa minua varten.

Flavia is back!

Suurin vaikuttaja joululoman lukulistamuutoksiin oli näköjään taas ollut Elisa Kirjan ale. Sieltä latautuivat koneelle myös seuraavat Flaviat.

Minähän olin Flaviaan vähän tympääntynytkin jossain vaiheessa. Tuntui, että taika oli kadonnut ja Flaviasta sukeutunut vähän ärsyttävä pikkutyttö. Onneksi taas petrattiin. Jo viime vuoden puolella lukemani (yksi niistä bloggaamatta jääneistä) Nokisen tomumajan arvoitus palasi vanhaan sujuvuuteen, vaikkei yltänytkään sarjan alkuosan tasolle. Nyt lukemani kaksi viimeisintä puolestaan olivat taas taattua Flaviaa. Tiedä sitten, onko syynä pidempi tauko sarjan lukemisessa, vaiko todellinen muutos, mutta nyt nautin ja luinkin molemmat peräkkäin.

Alan Bradley : Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa  ja On hieno paikka haudan povi
Omia ostoksia Elisa Kirjan alesta 

Flavian elämä kulkee eteenpäin ja samalla hänen eteensä tupsahtelee ruumiita tasaiseen tahtiin. Nokisen tomumajan arvoitus heittää Flavian Kanadaan tyttökouluun. Siellä hänen huoneensa takasta tipahtaa karrelle palanut ruumis, jonka tarina pitää tietysti selvittää. Kiemurat koulun ympärillä ovat ihan mielenkiintoiset (mustasukkaisuutta, vallanhimoa ja kaiken lisäksi kansainvälinen järjestö), mutta jotenkin Flavia on kuitenkin parhaimmillaan nimenomaan englantilaisessa ympäristössä.

Onneksi hän siis palaa kotimaan kamaralle ja löytää tietysti samantien ruumiin auttaessaan kirkkoherran rouvaa askareissa. Kirjan verran selvitellään, mitä yhteistä voi olla suosituilla lastenkirjoilla ja pirunkuvilla kirkkopenkeissä. Pidin tarinan mielikuvituksellisista kiemuroista, jotka kuitenkin rajaa hipoen liikuivat koko ajan juuri ja juuri uskottavuuden tällä puolen. Ei, että Flavian tarinat noin yleensä olisivat varsinaisesti tosielämään perustuvia, mutta ei sentään mennä ihan fantasian puolelle.

Toistaiseksi viimeisenä suomennetussa Flavia-romaanissa ollaan lomamatkalla, tosin ihan Englannissa. Kuten arvata saattaa, Flavian viilentäessä venematkalla kättään joen vedessä hän törkkäisee sormensa suoraan kuolleen hampaiden väliin. Miellyttävästi makaaberissa tarinassa on useampikin enemmän tai vähemmän vanha ruumis sekä paljon teatteria. Henkilöhahmot ovat Flavia-tyyliin hitusen karikatyyrin puolella, mutta juuri siksi niin viehättäviä ja kiinnostavia. Idyllinen englantilaiskylä saa jänniä sävyjä murhatutkimuksesta.

Olen iloinen, että Flavia palasi taas raiteilleen. Vaikka hänen elämässään tapahtuu myös paljon traagisia käänteitä, on Flavian mieli yhtä analyyttinen kuin ennenkin eikä hänellä ole mitään vaikeuksia työntää nenäänsä joka paikkaan. Tuttu energia ja toimeliaisuus on palannut eikä tarinoissa ainakaan näin joululoman viihdykkeenä luettuina ollut sitä samaa muutaman osan vallannutta väsynyttä kärsimättömyyttä, jonka myötä juonessa välillä oikaisiin turhiakin mutkia suoraksi ja päädyttiin loppuratkaisuun vähän vahingossa.

Uskollinen apuri Dogger saa hahmona syvyyttä ja yhä suuremman roolin Flavian elämässä.  Ihan kuin ilmassa olisi peräti jotain uutta pientä romanttista värinääkin tarjolla siskon hääsuunnitelmien lisäksi ? Ihan pakko lukea seuraavatkin osat, että saa tietää.

Perjantain pikasalaatti

Ensin mietittiin, josko sitä lähdettäisiin jonnekin, mutta laiskuus voitti. Isäntä pyöräytti aikuisille perjantain pikasalaatin ja muksut jatkoivat eilisellä risotolla. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Leikkaa avokado pieniksi kuutioiksi ja lisää saman verran kurkkukuutioita. "Nylje" verigreippi tai kaksi ja sekoita palat + mehu avokadon ja kurkun kanssa. Kaada mehusta suurin osa kuppiin erikseen.

Sekoita muutama lusikallinen turkkilaista jugurttia, nokare majoneesia, suolaa ja pippuria. Notkista tilkalla greippimehua. Sekoita greippipalojen, avokadon ja kurkun kanssa. Nosta tarjoiluastiaan.

Asettele päälle jotain vihreää (salaattia tai versoja)

Paista katkaravut  nopeasti pannulla tilkassa öljyä ja mausta Mangocurry-mausteella.  Ripottele salaattiin.

Tarjoile heti.

Kevyttä, raikasta ja piristävää.

Joulun lukulistastatus, pari lyhytarviota ja kuukauden luetut

Naureskelin tässä juuri itselleni. Ennen joulua listasin lukusuunnitelmaa. Muistin listan äsken. Että niinkin systemaattista suunnitelmien seurailua tässä on harrastettu.  Ei silti, ihan kiltisti olen listan mukaan lukenut, vain muutama jäi lukematta.

1. Maria Veitola : Veitola (äänikirja) - kuuntelin, vielä bloggaamatta 
2. Nina George: Pieni bistro Bretagnessa (äänikirja) - En tullut kuunnelleeksi. Tuntui ensimmäisen kolmen sanan jälkeen mielentilaan liian sokeriselta 
3. Caroline Roberts: Pieni teehuone (ekirja) - No, jos sokerisesta puhutaan... kaiken lisäksi tämä ei ollut mitenkään eritysen hyvin edes kirjoitettu ja tarina oli vähän naiivi ja ennalta-arvattava. En siis ihastunut, enkä taida tämän enempää siitä edes kirjoittaa... Sinänsä ajatus nuoresta naisesta perustamassa unelmiensa kahvilaa (tai teehuonetta) vanhaan linnaan turisteja varten on mukava, toteutus tökki. 
4. Gail Carriger : Poison or Protect. Carriger osaa kirjoittaa hauskasti, mutta novellan pituus ilmiselvästi ei oikein antanut tilaa sen enempää henkilöhahmojen kuin tarinan kehittelyllekään. Vähän samaa luokkaa kuin tuo edellinen - oikeastaan ihan hyvä, että oli lyhyt
5. Deanna Raybourn : Lady Julia Grey (3 ensimmäistä osaa) - tykkäsin ja bloggasinkin jo. 
6. Elly Griffiths : Smoke and Mirrors - no enpä tullut kuitenkaan tarttuneeksi joululomalla. Joulukuun alussa tosin luin saman kirjoittajan Januksen kivi dekkarin. 
7. Arvaatteko, miten kävi ranskaksi lukemiselle ? No, huonosti tietysti. En ole lukenut sivuakaan Le septième fonction du langage... 

Sinänsä ei ole yllätys, että luin kuitenkin noin suuren osan suunnitelman kirjoista. Joulukuussa nimittäin tulin lukeneeksi peräti 20 kirjaa! Toki joukossa oli pari keittokirjaa ja yksi lyhyt lastenkirja, mutta silti...

Noiden edellisten lisäksi siis luin mm. Murun uuden keittokirjan Hyvä ruoka, parempi viini (joululahjakirjani) ja Leila Lindholmin Pala kakkua.

Laura Lindstedtin Oneiron herätti kovasti ajatuksia, kun muutenkin joulukuussa oli vähän alamaissa ja väsyksissä. Pieni kirjapuoti Pariisissa puolestaan lohdutti ja toi mieleen vanhoja unelmia.

Lastenkirjoissa vastaani tuli uusi tuttavuus eli Mestarietsivä Peppunen. Riemastuttava tuttavuus, jonka olin hankkinut kuopukselle joululahjaksi. Kukaan ekaluokkalainen poika ei voi vastustaa peppunaamaista etsivää, joka nappaa roistoja kiinni paukauttamalla hajut heidän silmilleen... Tässä on varteenotettava kilpailija Kapteeni Kalsarin pöksyhuumorille.

Hymyn kirvoitti myös Antti Heikkisen Kehveli, jonka kuuntelin äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana. Luulenpa, että taitava lukija saikin minut pitämään kirjasta enemmän kuin mitä olisin itse lukiessa siitä innostunut. Tämäntyyppiset veijaritarinat eivät aina oikein jaksa pitää minua otteessaan viimeisille sivuille saakka. Hyvin kirjoitettu kuitenkin, ei siinä mitään.

Mielenkiintoisesta kirjaformaatista vastasi Ilona Andrewsin Sweep of the Blade, joka ilmestyi vuoden mittaan luku kerrallaan, yksi per viikonloppu. Innkeeper Chronicles sarjan itsenäinen osa oli yhtä riemastuttava kuin aikaisemmatkin osat, vaikka ympäristö ja tarina siirtyivätkin enemmän vampyyrien planeetalle.

Avaruudessa kuljettiin myös Saara Henrikssonin novellikokoelmassa Avaruusajan unelmia, josta jossain vaiheessa lisää vielä blogissakin. Joukossa oli mielenkiintoisella tavalla omanlaisiaan ja sitten pari, joista en oikein ymmärtänyt mitään.

Jojo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta oli ensimmäinen kyseiseltä kirjailijalta lukemani kirja. Ymmärrän hypen, mutten itse ehkä lähde siihen kuitenkaan täysillä mukaan. Kuuluu sarjaan ihan hyvä ja liikuttikin, muttei jättänyt sen syvempää pysyvää jälkeä. 

Veera Niemisen Ei muistella pahalla oli kuukauden pettymys. Pidin kovasti Avioliittosimulaattorista, mutta kertomus erotuskaansa postiluukkuja räjäyttelemällä helpottavasta naisesta oli minulle vähän liikaa. Tuskastuin myös tunteiden ja ajatusten vatvomiseen luvusta toiseen. Teki mieli käskeä ryhdistäytymään ja kurkata peiliin, olisin minäkin lempannut niin hullusti käyttäytyvän naisen.

Vielä on jäljellä kolme - kaksi dekkaria ja yksi nuortenfantasia. Agatha Christie on laadukasta kuunneltavaa, vaikka kirja olisikin postuumisti muokattu romaaniksi alkuperäisestä näytelmäkäsikirjoituksesta. Hercule Poirot ja Salainen kaava viihdytti äänikirjana oivasti. Tuija Lehtisen Kuollut jättää jäljen puolestaan ei oikein vakuuttanut. Ihan ok dekkari eläkkeelle jääneestä naispoliisista, joka ryhtyy tutkimaan vanhaan rikokseen viittaavaa vihjettä, mutta ei sen kummempi.

Elina Rouhiaisen Muistojenlukija osoittautui omanlaisekseen ja mielenkiintoiseksi nykyfantasiaksi.

Olisiko siinä ne kaksikymmentä ? Pitää varmaan lukea vähemmän tänä vuonna kuukausittain, ettei luettujen listauksessa ole ihan niin kova työ :-)

Kauhea määrä ruokalehtiä

Meillä on olohuoneen nurkkauksessa kaksi pinoa ruokalehtiä. Pinot ovat noin palttiarallaa metrin korkuisia... Säännöllisin väliajoin ryhdyn käymään lehtiä läpi vakaana aikomuksenani poistaa niistä ainakin puolet. Jonkin aikaa homma etenee, mutta sitten tartun vanhempiin lehtiin. Niihin sellaisiin, jotka ovat jo kerran tai pari poistokierroksista selvinneet.

Arvaatte, miten käy. Jokaisessa lehdessä on se 1-2 reseptiä, jotka on ihan "pakko" säilyttää. "Kyllä minä vielä joskus ne kokeilen."

Toisinaan niin käykin. Joskus resepti on pettymys, joskus ei. Tänään tein jo useamman "poistokierroksen" selvinneen Delicious-lehden (vuodelta2015!) reseptillä kikherne frittereitä. Tein nimittäin tässä yhtenä päivänä bataattihummusta ja tulin liottaneeni ja keittäneeni vähän liikaa kikherneitä. Niitä nyt sitten syöty hummuksessa, savupaprikalla maustettuina ja pannulla rapsakoituina ja viimeiset piilotettiin nyt näihin frittereihin.

Kun kerran on kyseessä "cuisine de placard" eli  hävikistä herkuksi kaapista löytyvillä aineksilla, ei menty ihan reseptin mukaan. Hyviä olivat kuitenkin.

Kikherne-fritterit 

n.100g kikherneitä
2rkl bataattihummusta (vapaaehtoinen- voit vastaavasti lisätä ihan hiukan maitoa)
vajaat 2dl maitoa
100g täysjyväspelttijauhoja
0.5tl leivinjauhetta
1 kananmuna
persiljaa silputtuna
1 pieni sipuli silputtuna
suolaa ja pippuria

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää kananmuna tasaiseksi sekoittaen. Lisää maito ja sekoita taas taikina tasaiseksi. Lisää hummus, kikherneet, sipuli, persilja ja sipuli sekä mausteet. Sekoita.

Kuumenna keskilämmöllä pannussa loraus oliiviöljyä. Nosta ruokalusikalla kokkareet taikinaa pannulle ja paina matalaksi. Anna kypsyä muutama minuutti, käännä ja anna kypsyä vielä muutama minuutti lisää.

Tarjoile jugurttikastikkeen kanssa. (juustokuminaa, siirappia, chilihiutaleita, pippuria ja suolaa - tai haluamiasi mausteita)
Seuraksi vielä raikasta salaattia.

Ja hop! Yksi ruokalehti pois pinosta. (Pistin silmät kiinni muutaman herkulliselta näyttävän kakkureseptin kohdalla...)

Taustapeili 2018 - Kirjakäppyröitä

No niin. Nyt on aika pistää taas käppyrät kehiin. Jo useamman vuoden ajan olen pitänyt kirjaa lukemistani teoksista. Merkitsen joitakin perustietoja Exceliin. Tässä yhteenvetoa vuodelta 2018.

Kaikkiaan luin vuonna 2018 peräti 130 kirjaa. Se on aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon vuoden työkiireet - tai sitten suuri määrä johtuu juurikin työpaineista - tiedä sitten.  (ks. pohdintaa täällä)

Vuodesta toiseen 

On aika mielenkiintoista seurata statistiikkaa vuodesta toiseen. Elämäntilanteen muutokset näkyvät myös lukemisen määrässä.

Vuosina 2013-2014 olin yrittäjänä, jolloin lukemiseen on näköjään riittänyt enemmänkin aikaa.
Vuodesta 2015 on työmäärä (ja stressi) kasvanut aika tasaiseen ja niin on näköjään luettujen kirjojen lukumääräkin. Tähän muutokseen uskoisin syyn löytyvän ainakin osittain kirjojen sisällöstä - mitä stressaantuneempi olen, sitä kevyempää (nopealukuisempaa) luen.

Toki luettujen määrään voi vaikuttaa myöskin kirjojen muoto.

Äänikirjojen suhteellinen osuus on kasvanut viimeisinä kolmena vuotena, mikä selittyy ainakin osittain sillä, että olen oppinut kuuntelemaan äänikirjoja erityisesti lennoilla ja kotitöitä tehdessä. Tällä uusien lukumuotojen käyttöönotolla on vaikutus kokonaismäärän kasvuun. Muut kirjatyypit kun ovat pysyneet melkein vakiona.
Vuonna 2015 kuljin työmatkoja julkisilla liikennevälineillä melkein pari tuntia päivässä, mikä selittää äänikirjojen huikean määrän. Sitä ennen äänikirjat olivatkin vasta tulossa vahvemmin markkinoille, joten niitä ei pahemmin vielä näy tilastoissa.


Vuosi 2018 tarkemmin

Vuoden sisäinen kirjajakauma kertoo omaa tarinaansa. Tammikuussa, huhtikuussa ja toukokuussa matkustin työn vuoksi paljon eli lentokoneissa ja hotelleissa tuli kuunneltua äänikirjoja. Heinäkuussa lomailtiin, lokakuussakin yritin syyslomaa ja joulukuussa on taas reissattu työmatkoja ja oltu joululomalla.

Jos sama tarkastelu tehdään kirjatyypeittäin, ei tarina ihan kaikilta osilta päde. Huhtikuu on jonkunlainen poikkeus sillä siellä on yllättävän paljon painettuja kirjoja. Sisällöllinen tarkastelu paljastaa syyn - keittokirjoja löytyy peräti neljä... Heinäkuussa näkyvät lomamatkan Kobo ja äänikirjat. Samoin joulukuussa on reissujen vaikutus selkeä ekirjojen määrässä.

Mitä sitten luin ? 

Vuoden 2018 mieleenpainuvimpia kirjoja listasin jo täällä. Vähän yleisemmällä tasolla lukemiani kirjoja voidaan kuvata seuraavasti.

Vähän yllättäen tänä vuonna dekkarit ovat ajaneet fantasian ohi. Tosin tämä taitaa olla osittain tilastoinnin vääristymää. Osa dekkareiksi luokitelluista kirjoista kun olisi ollut myös fantasiagenreen sopivaa - vai mitä sanotte esim. meedioetsivästä, joka joutuu tekemisiin mm. zombien kanssa ? Sinänsä ei ole yllättävää, että fantasia ja dekkarit yhdessä muodostavat suurimman ryhmän. Näin on tainnut olla vuodesta toiseen.

Dekkareista pitää erityisesti mainita myös se, että suurin osa on joko klassikkoja (Komisario Palmu, Agatha Christie) Cozy mysteries tai sitten fantasiaviihteen puolelle keikahtavia. Varsinaisia moderneja dekkaristeja luen todella vähän, vaikka Elly Griffithsiin tutustuinkin.

Lastenkirjojen suuri määrä (viime vuonna puolet vähemmän) selittyy osin Toton ja minun yhteisellä äänikirjainnostuksella. Aika monta lastenkirjaa tuli yhdessä kuunneltua. Siis siihen saakka, kunnes Toto löysi Harry Potterit syksyllä ja rupesi itse lukemaan...

Viihteeksi luokiteltavien kirjojen osuus on kolminkertaistunut. (huom. työstressi ja kevennyksen tarve). Varsinkin äänikirjoina hömppä tuntuu toimivan erinomaisesti.


Muita merkintöjä 

Kielijakauma on perinteinen. Eli kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta luin ranskaksi peräti yhden kirjan. (Aloitin toki myös paria muuta...) Englanniksi olen lukenut ehkä hieman vähemmän kuin yleensä, mutta se johtunee suomenkielisten äänikirjojen tarjonnan ja laadun lisääntymisestä.

Sponssikirjoja eli arvostelukappaleita en vuoden 2018 aikana lukenut kuin 14. Se on vain noin puolet normimäärästä, mutta taitaa olla hyvässä suhteessa bloggaamisen aktiivisuuteen nähden. Samasta aktiivisuudesta kertonee sekin, että 41 /130 kirjaa on edelleen bloggaamatta - syystä tai toisesta.

Ylivoimaisesti suurimman osan kirjoista ostin itse. Kirjastosta lainattuja luin peräti yhden, joten muutamaa satunnaista siskolta saatua lukuunottamatta kaikki ovat olleet omia ostoksia. Kertoo jotain siitä, miten  hyvin osaan Elisa Kirjan tarjouslistoja vastustaa. Rahallisesti panostus on juuri noiden alennysmyyntien takia ollut todennäköisesti pienempi kuin voisi lukumäärän pohjalta olettaa. (En tosin uskalla laskea).  Jotkut polttaa tupakkaa, minä latailen ekirjoja...


Miehiä ja naisia, mutta yllättävän paljon naisia 

Minä en yleensä kiinnitä varsinaisesti huomiota kirjailijan sukupuoleen. Ehkä pitäisi sillä vuonna 2018 lukemistani kirjoista peräti 78% oli naisten kirjoittamia  - siis niissä kirjoissa, joista tiesin kirjoittajan sukupuolen tai joissa oli useamman kirjoittajan listalla pelkästään jompaa kumpaa sukupuolta.

Ensin ajattelin miesten kirjoittamien kirjojen olevan perinteisesti dekkareita ja klassikoita, mutta ilahduttavasti jakauma on huomattavasti laajempi. Joukosta löytyy bisneskirjoja (Paranoidi optimisti), elämäkertoja (Hector ja Cheek), historiaa (esim. Niemi, Pilatus ja Sinä vuonna 1918) ja parikin lastenkirjaa (Kotimainen krokotiili, Gangsterimummi).

Naisten kirjoittamiin tietysti kuuluu iso joukko viihdettä ja kevyttä fantasiaa, mutta toki  myös dekkareita, historiaa, elämäkertoja, tietokirjoja ja yleisesti ottaen edustajia kaikista kirjallisuudenlajeista.


Entäs sitten 2019 ? 

Toistaiseksi olen suunnitellut vuodelle 2019 vain Goodreadsin haasteen verran. Siihenkin laskin edellisestä 120 kirjasta 100 kirjaan. Ei paineita.

Helmet lukuhaaste jäi minulla 2018 kesken niin kuin kaikkina muinakin vuosina. Sama opportunistinen tahti jatkunee  myös vuonna 2019 eli kirjaan listalle, kun sopivasti joku lukemani kirja osuu.

Teatterihaaste... no, sanotaan, että toivottavasti onnistun käymään useammin kuin viime vuonna.

Joko bongasitte trendin ?

Vuosi 2019 on minulla teemaltaan hyvinvoinnin ja rentouden vuosi. 

Olen luvannut sekä isännälle että itselleni, 

1. että laitan oman hyvinvointini töiden edelle, 
2. panostan liikkumiseen ja itseni hoitamiseen, 
3. pyrin pitämään kaikessa rennon ja iloisen otteen - ei paineita. 

Aika näyttää, miten käy, mutta ainakin aloitin vahvasti. Tänään aamulla kävin vihdoin hammaslääkärissä paikkauttamassa aukkoa kalenterissa jo yli puoli vuotta odottaneen hampaan.

Vahva startti, vai mitä?

Mitä (kirjoja) jäi mieleen vuodesta 2018?

Vuosi 2018 oli työn vuosi. Kolmen kuukauden aallot veivät joko keskusteluun esimiehen kanssa tai lomaan - kummankin tarkoituksena keventää taakkaa tai saada hengähtää. Harmillisesti kevennys kesti aina näköjään joko muutaman viikon tai yhden loman ajan. Sitten taas mentiin ja lujaa. Ikinä ennen en ole harkinnut lääkärille menoa työssä uupumisen vuoksi. Koskaan en ole ollut niin kuitti kuin joululoman viimein koittaessa.

Vuosi 2019 alkaa aallon siinä vaiheessa, kun taas koitetaan saada töitä tasapainoon. Naiivisti (?) katson vielä tämän. Josko nyt tapahtuisi muutos. Ainakin olen tehnyt tiettyjä päätöksiä eli lupauksia - ei, en nyt puhu varsinaisesti itselle tehdyistä uudenvuodenlupauksista vaan isännälle vannotuista muutoksista, joilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä rakkaudenvalojen kanssa... Minuunhan nuo lupaukset eniten vaikuttavat, mutta tulevat ehkä toiselle ääneen lausuttuina paremmin pidetyiksi. Aika  näyttää, miten käy.

Toki vuoteen mahtuu muutakin 

Vuoden kokokohdaksi nousee tietysti kolme viikkoa kesälomareissulla Nizzan seudulla. Siinä taitaa olla yksi suuri syy oman mielenterveyteni säilymiseen tänä vuonna - ensin voi matkaa odottaa ja suunnitella, sitten nautittiin ja muistot kantoivat syksyllä.

Isännän kanssa ehdittiin vuoden aikana treffeille ehkä pari kertaa - kerran syömään ja kerran elokuviin, mutta yhdessäolosta voi nauttia  muutenkin. Lapset ovat kasvaneet, joten iltaisin voimme kotonakin istuskella sohvalla nauttien hiljaisesta hetkestä. Jopa kaupassakäynti kahdestaan on ihan luksusta ja oikeastaan ihan kivaa.

Alkusyksyn ja kai koko vuoden suurin muutosprojekti oli keittiön uusiminen. Kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta lopputuloksesta nautin joka päivä. Sitä sohellusta seurattiin blogissakin - oli vähän pakkokin välillä puhallella sillä jossain vaiheessa meinasi usko loppua...

Noin muuten on bloggaamisen osalta ollut aika hiljaista. Muutaman kerran ehdin Bloggariklubille tai muihin tapaamisiin - kaikista en edes ehtinyt hyvistä aikomuksista huolimatta kirjoittamaan.

Ihan pelkäksi työnteoksi ei vuosi siis jämähtänyt, muttei olla kovin kaukana. Ei kuitenkaan pitäisi valittaa. Vuosi 2018 ei jää meillä kirjoihin varsinaisesti ihanana vuotena, ennemminkin se oli työläs, mutta asiat voisivat olla huonomminkin.

Silti - tai siksi - ehdin myös lukemaan 

Työmatkat lentoineen ja hotelli-iltoineen ovat oivia kirjojen lukemisen kannalta. Äänikirjat toimivat paikasta toiseen liikkuessa, eikä työmatkalla ole kotitöitä vaatimassa huomiota. Ei sen puoleen, että kotityöt muutenkaan olisivat estäneet lukemista.

Kun stressaannun tai väsyn, pistän helposti silmälaput päälle. Teen vain  minimin, jotta elämä sujuu edes jotenkin ja luen joka päivä. Kirjojen avulla saan aivoni nollattua, vaihdan ylikierroksilta loivemmalle vaihteelle. Tarinaan keskittyminen on oikeastaan ihan välttämätöntä. Muuten pohdin työjuttuja pitkin yötäkin. Olen kai aiemminkin kohdallani verrannut kirjoja rauhoittaviin lääkkeisiin.

Siksi kai tulinkin vuoden 2018 aikana lukeneeksi peräti 130 kirjaa. Se on jo kymmenen kirjaa enemmän kuin Goodreadsin tavoitteeni. On joukossa tietysti nopealukuisia kuten lastenkirjoja ja keittokirjoja, mutta on se silti aika monta kirjaa.

Graafit ovat työn alla, niistä myöhemmin. Tähän ajattelin kuitenkin vielä listata 2018 luetuista parhaiten mieleen jääneet kirjat.

1. Historiallisia hahmoja, joista tulee vähän paha olo. Rosa Liksomin Everstinna ja Terhi Rannelan Frau aiheuttivat molemmat lievää pahoinvointia. Hyvin kirjoitettua fiktiota todellisista historian henkilöistä. Ei voi kuin ihmetellä, miten ihmisaivot toisinaan kieroutuvat. 
2. Waltarin klassikot äänikirjoina Komisario Palmut saivat kesäloman tuntumaan oikeasti kesälomalta ja Mikael Karvajalan seikkailut keskiaikaisessa Euroopassa tahdittivat syksyn puuhia melkein 80 tunnin verran. Aivan mahtavia! 
3. Kesän ranskalainen klassikko eli Marcel Proust - Näköjään Proustista on tulossa kesäloman nautinto. Tänä vuonna tunnelmoin aiheeseen erittäin hyvin sopivassa paikassakin. (ks. kuva yllä)
4. Historiaa äänikirjana tuli kuunneltua vuoden aikana enemmänkin. Waltarin lisäksi mieleeni jäi erityisen nautinnollisena Asko Sahlbergin Pilatus. Aivan huikea sekin. 
5. Riemastuttavimmasta fantasiakirjasta vastasi Terhi Tarkiainen, jonka Pure mua piristi keskellä pimeintä syksyä. 
6. Vaikuttavin ihmissuhdekuvaus oli ehdottomasti Märtä Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Se repi ja raastoi ja sai jopa minut lukemaan runoja keskittyneesti. 
7. Käytetyin keittokirja oli vuonna 2018 Samassa liemessä eli samannimiseen tv-kokkiohjelmaan perustuva Merituuli Väntsin ja Pipsa Hurmerinnan rento ja raikas opus. Siitä on löytynyt useampikin resepti kokeiltavaksi ja ainakin pari kastiketta on jäänyt jatkuvaan käyttöön. 
8. Kirja, joka teki eniten hyvää. Vuonna 2018 sain ehkä eniten lohdutusta, toivoa ja piristystä kuunnellessani Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Se ei ole suurta klassikkoainesta, mutta sen lämmin ja toiveikas tarina inhimillisistä ihmisistä kaikkine virheineen ja haaveineen kosketti. Lisäksi se toi mieleen nuoruudenhaaveen, joka kaikkien kiireiden alle hautautuneena on jäänyt toteuttamtta. Nyt yritän olla sitä unohtamatta uudelleen. 
9. Yllättävin lukukokemus oli vuonna 2018 Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Myönnän olleeni epäluuloinen. Amerikkalaiset, inhorealistiset alkoholismia ja kurjuutta kuvaavat novellit eivät todellakaan ole minulle ominaisin kirjallisuustyyppi, mutta niin vain lumouduin. Huolimatta vaikeuksista ja kamaluuksista, Lucia Berlin osaa löytää kaikesta kauneutta. Pieni ironian häivähdys keventää ja kaiken takana on kuitenkin halu elää ja myös nauttia elämästä.  
10. Häiritsevin lukukokemus ja samalla yksi kaikkein nautinnollisimmista. Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin on mahtava kokoelma upeita naisia, jotka eivät antaneet sukupuolen rajoitusten tai muiden esteiden pysäyttää. Inspiroivia ja mielenkiintoisia naisia, jotka samalla patistivat minuakin miettimään, mitä oikein elämältäni haluan. Miksi valitan kiireestä ja työpaineesta, enkä tee asialle mitään ? Mikä olisi oma unelmani ? 

Mitä (kirjoja) teille jäi mieleen vuodelta 2018 ?