Metsän kronikka - Tarinoita puista

Osuuskumman antologiat ovat suosikkejani. Vaikka ne välillä ovat hieman epätasaisia, on luvassa aina joukko mielenkiintoisesti kääntyviä ja vääntyviä juttuja. Metsän kronikka ei ole poikkeus. Metsää, metsän asukkeja ja ihmisen suhdetta puihin tarkastellaan mielikuvituksen kaikista kulmista.

Vaikka kokoelman tarinat ovat erilaisia, yksi asia yhdistää. Puut ja metsät ovat ihmisille ja maailmalle tärkeitä. Ilman niitä ei ihmisillä ole mahdollisuuksia. Metsissä on elinvoimaa, jota tulee vaalia tai se voi kääntyä meitä vastaan.

Kuva Osuuskummalta 

toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki : Metsän kronikka - tarinoita puista
Luettavaksi kustantajalta 

Luin kirjaa pidemmän ajan kuluessa, tarinan sieltä toisen täältä. Tällä kertaa on vaikeampi nimetä suurinpia suosikkejani, mutta ehkäpä Tarja Sipiläisen Resonointia puiden ja ihmisten välisestä yhteydestä vielä silloinkin, kun puu on jo rakennuksen seinänä oli jotenkin herttainen ja henkilöhahmoiltaan viehättävä.

Toinen tarina, joka jäi mieleen oli Mia Myllymäen Nuutin taikapuut, jossa puiden käytöstä joutuu maksamaan omalla uhrauksellaan. Siinä olisi hyvää ohjetta kaikille metsänkäyttöä suunnitteleville.

Myös Kari Välimäen Kuolematon antaa lukijalle pientä tyydytystä siitä, miten metsäkin voi joskus ottaa asiat omiin käsiinsä.

Jussi Katajala puolestaan on muutenkin suosikkejani tarinoidensa seikkailullisuuden vuoksi, eikä hän petä nytkään. Fantasiaelementtejä, hyvää, pahaa, kostoa, rakkautta - Jep. Tykkäsin Suuren tammen varjossa -tarinasta.

Muutkin tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä kuljetaan dystopia-ympäristöstä avaruuteen, puunhengistä metsän valtiaaseen.

Minulla on vielä lukematta tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja Metsä meidän jälkeemme. Pitäisi varmaan ottaa se tähän perään lukulistalle. Assosiaatiot ovat todennäköisesti mielenkiintoisia.

Kirjan sisällysluettelo : 
Anu Korpinen: Esipuhe
J.S. Meresmaa: Metsän kronikka
Tarja Sipiläinen: Resonointia
Nadja Sokura: Tyttö tuli puun juurilta
Mia Myllymäki: Nuutin taikapuut
Kari Välimäki: Kuolematon
M.A. Tyrskyluoto: Hän joka ei laula
Teresa Myllymäki: Matkaajat
Jussi Katajala: Suuren tammen varjossa
Anne Leinonen: Valo kuvun alla
Anni Kuu Nupponen: Puulaulu

(Luku)päiväkirja marraskuun kolmas viikko

Taisin tänään osua rannalle ainoaan aurinkoiseen hetkeen

Maanantai 17.11.2019

Niinhän siinä sitten kävi, että viikonloppuna jäi päiväkirja kirjaamatta. Syytän kiireistä ohjelmaa. Vein nimittäin keskimmäisen lauantaina teatteriin ja sunnuntaina oli kuopuksen koulun marrasmarkkinat. Sapiens osoittautui jopa teatteriin yleensä välinpitämättömästi suhtautuvalle pelihirmulle erittäinkin sopivaksi ja kommentit olivat positiivisen puolella. Markkinat taas... no, joka vuosi samanlaista hälinää.

Leipomisen ja hälyn korostamaa levotonta oloa hoidin sunnuntaina kokkaamalla. Uuniperunoita, taatelikakku ja chorizo-tomaattikeitto viikon alun kiireisiä työpäiviä varten. Jännä, miten käsillä konkreettisen tekeminen saa mielen tasaantumaan. Niin nytkin. Tosin siinä kohtaa oli kirjojen suhteen jo vähän myöhäistä.

Levoton olo näkyi nimittäin myös lukemisen takkuiluna. Huomasin hyppiväni taas kirjasta toiseen kiihtyvää tahtia. Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras vaihtui JP Koskisen Tulisiipeen, josta hyppäsin sitten Rouva Westaway on kuollut-tarinaan ja sen kautta... no, lopulta näköjään sain luettua melkein loppuun aiemmin kesken jääneen Deanna  Raybournin historiallisen viihdedekkarin Lady Julia Greyn seikkailuista (osa 5, The Dark Enquiry). Viimeksimainitun luin sitten loppuun tänään lounastunnilla...

Tämän viikonloppuhyppelyn seurauksena sitten kesken olevien kirjojen lista kasvoi taas 18 kirjaan - ja juuri kun minä sain siivottua listan viiteentoista siirtämällä kylmästi keskeneräisiä jonnekin hamaan tulevaisuuteen...

Tänään vietin taas etäpäivää. Sekin rauhoittaa, kun voi istua puhelinpalaverissa omalla sohvalla, kynttilän rätistessä vieressä - Ihan kuin olisin kirjoittanut tämän ennenkin, mutta koittakaa jaksaa. Luulen tuon olevan tämän syksyn tehokkain vastaisku kaamoskoomalle, rantakävelyjen lisäksi tietysti.

Nämä kengät vievät aina teatteritunnelmiin... 

Tiistai 18.11.2019

Huomasin, että tänään on Liisan nimipäivä ja muistin kerrankin soittaa äidilleni nimpparionnittelut. Ruksi seinään ja minulle papukaijamerkki - enhän minä yleensä muista edes omaa nimipäivääni.

Arvatkaapa mistä muistin - Elisa Kirja lähetti mainosviestin tarjouksista nimipäivänsä kunniaksi ja sitten onnistuin mielessäni yhdistämään Elisan Liisaan... jotain hyötyä mainoksistakin. Yhtään kirjaa tosin en (ainakaan vielä) ole ostanut tästä tarjouksesta.

Lisäksi oli töitä, käytiin viemässä kuopuksen luistimet teroitettavaksi ja omat kenkäni elvytettäväksi. Vähän sain satikutia suutarilta, kun olin kävellyt ilman korkolappua. Oikeastaan minun piti heittää nuo kengät jo pois. Ne kun ovat yli 15 vuotta vanhatkin, mutta huomasin aina vain laittavani ne jalkaan. Suutari heltyi selityksistäni ja lupasi katsoa, josko niistä vielä saisi käyttökelpoiset. Eivät ne ihan noin hienot ole kuin Kansallisteatterin naistenhuoneen koristekengät, mutta rakkaat ja ah, niin mukavat kuitenkin.

Sitten oli vuorossa noutopizzaa ja blogikirjoittelua (Sapiens) Sivuakaan en ole tänään vielä lukenut tai sanaakaan kuunnellut kirjaa, mutta ehkä vielä ehtisi. Taikuri ja taskuvaras vei eilen hetkeksi mukanaan, jospa tänään jatkaisi.


Keskiviikko 20.11.2019

Tänään ei ole tullut luettua vielä mitään ja kello on jo yli kymmenen. Sen sijaan katsoimme isännän ja kuopuksen kanssa Frozen-elokuvan CMorelta. Tykkäsin edelleen. Annan oikea suora loppupuolella on ihan paras.


Torstai 21.11.2019

Tänään oli töissä outo päivä. Iltapäivällä oli hetki, jolloin minulla ei ollut kertakaikkiaan yhtään työjuttua tehtävälistalla. Niinpä pidin kahvitauon - edellisestä onkin jo vierähtänyt jokunen tovi. Koska olin itsekseni, kuuntelin hetken myös äänikirjaa.

Tällä kertaa luureissa kaikui Nigella Lawsonin ensimmäisen kirjan How to Eat 20-v juhlapainos eli äänikirja! On se vänkää kuunnella ruokaohjeita äänikirjana. Toki kirjassa on normi keittokirjaa enemmän myös muuta tekstiä, mutta silti. Sen minä vain sanon, että onneksi minulla on myös kirjan painettu versio. Jos alkaa tehdä jotain reseptiä mieli, voin ottaa sen sieltä keittiöön viereen luettavaksi.

Illalla todettiin pimeyteen tarvittavan piristystä. Ostimme tähden olohuoneen ikkunaan. Vähän taisimme koon kanssa liioitella, vai mitä tuumitte ?

Sitten luin loppuun Taikuri ja taskuvaras -kirjan. Pitää piakkoin hankkia trilogiain toinen osa Huijarin oppipoika, joka muuten on tänä vuonna myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaana.

Taikuri ja taskuvaras olikin sitten tämän vuoden Goodreads-haasteeni 100. luettu kirja! Oman kirjanpitoni  mukaan tosin olen lukenut jo 108 kirjaa tänä vuonna, mutta kaikkia ei löydy Goodreadsin listoilta.

Kuvakaappaus Goordreadsin tavoitteen saavutuksesa 

Perjantai 22.11.2019

Tänään kaivoin painetun version Nigellan kirjasta tukemaan äänikirjaa. Pari reseptiä sieltä kurkkasin...
Sitten mentiin perheen kanssa pelaamaan sulkapalloa ja Sandroon syömään. Muistin taas, miksei marraskuun lopussa kannata mennä ravintolaan. Pikkujoulukausi = kauhea meteli ja hidas palvelu. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja saatiin vatsat täyteen.


Sunnuntai 24.11.2019

Tänä viikonloppuna käytiin Turussa isovanhemmilla ja hyödynsin lauantain joulushoppailuun sekä itsekseni että mummin kanssa. Olen siis jo melkein valmis lahjojen osalta. Tämä lienee jonkunlainen ennätys minun perushärdellissäni.

Tänään kotiin palattuani ryhdyin kokkaamaan. Jo muutaman päivän mielessä kangasteli mustapavuista tehty lämmittävä chili, siis sellainen, jota pyöristetään suklaalla (kun meillä nyt on kerran joulua varten pari 3kg pussia Valrhonan tummaa suklaata)... Siitä tuli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin. Nyt pitäisi muistaa, mitä siihen tungin, että saan kirjoitettua reseptin muistiin. (Edit: löytyy täältä)

Lukeminen on jäänyt aika vähään. Aloittelin uudelleen Rouva Westaway on kuollut - äänikirjaa ja aamuyöllä yksin valvoessani luin loppuun Metsän kronikka -tarinakokoelman. Tykkäsin.

Myöhemmin illalla luen vielä jotain, mutta siitä sitten lisää ensi viikon "luku"päiväkirjassa.



Loppuun luettuja tällä viikolla :

Deanna Raybourn : The Dark Enquiry 
Lady Julia jatkaa tutkimuksiaan. Tosin puolittain aviomieheltään salaa ja sehän tietysti johtaa kaikenlaisiin hankaluuksiin.
En oikein pidä siitä, millä tavalla tämä sarja ja erityisesti sen päähenkilö kehittyy. Tuntuu, että enemmän ja enemmän ollaan perinteisessä tilanteessa hurjan komean ja taitavan ja vahvan ja tumman/salaperäisen/pahantuulisen miehen hallitessa ja suojellessa herttaisen itsenäiseen toimintaan pyrkivää naista, joka yrityksillään tehdä itse asioita lähinnä joutuu hellyyttävästi pelastettavaksi. Yäk.
Vähän samaa oli jo havaittavissa edellisessä osassa Dark Road to Darjeeling, joten tämä sarja taisi olla minun osaltani tässä - Sinänsä sääli, koska selvitettävät tapaukset ovat kiemuraisia ja henkilökaarti noin yleensä mielenkiintoista, ympäristöistä puhumattakaan. Enkä muuten ajatellut näistä blogatakaan sen enempää, jollen joskus sitten tunne halua kiukutella naispäähenkilöille annetuista rooleista...

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
1800-luvun lopun Helsinki. Nuori tyttö, joka elättää itsensä taskuvarkaana. Nuori taikuri,jonka mekaaniset laitteet ihastuttavat kaupunkilaisia. Näiden kohtaamisesta alkaa riemastuttavan erilainen nuorten"fantasia". Tämän kirjan kanssa voi  heittää perinteiset olettamuksensa nurkkaan ja nauttia tutulta tuntuvasta tarinasta, jonka elementit ovat sittenkin jotain ihan muuta.


Metsän kronikka - tarinoita puista (toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki)
Osuuskumman julkaisema kokoelma tarinoita metsästä ja puista.

Ambrosia

Ambrosia on mytologioissa kuolemattomien eli jumalten ruokaa. Oikeasti kyseessä on jonkinlainen kaksisirkkainen putkikasvi tuoksukkien ryhmässä. Aiheuttaa helposti allergiaa. 

Kuva: Carita Forsgren 

Carita Forsgren  Ambrosia

kustantajalta luettavaksi 

Forsgrenin kirjassakin Ambrosia on ilmeisesti jotain syötävää. Ihan selvillä en ole vieläkään kirjan luettuani, onko se avaruudesta ilmaantuneiden jumalien kuolemattomaksi tekevää maitoa vai nuoren tiedemiehen keksimää elinvoimaa tuottavaa kemikaalista yhdistettä. 

Lievä epämääräisyys leimaakin koko lukukokemusta. Päähenkilö Jenni on suklaahullu nuori nainen, joka kirjoittaa blogia orgastisista kokemuksista. Hän on tavannut upean miehen, jonka kanssa seksi on taivaallista, mutta joka katoaa säännöllisesti ja tuntuu välttelevän sitoutumista. Jennin alkaessa odottaa vauvaa, alkaa koko miehen suku kiinnostua niin naisesta kuin vauvasta ja Jenni joutuu vanhoja tarinoita muistuttaviin pyörteisiin. 

Jennin tarinan rinnalla taustaa luodaan seuraamalla avaruusaluksella planeetalle (Maahan) laskeutuneiden otusten selviytymistä uudessa ympäristössä ja heidän suhdettaan planeetan alkuasukkaisiin. Eihän siinä aina tietysti käy oikein hyvin, sillä ihmisen vallanhimo on loputon. Loppupuolella kirjaa juonet tietysti kietoutuvat toisiinsa ja monet asiat saavat selityksensä.

En oikein tiedä edelleenkään, pidinkö kirjasta vai en. Lukukokemuksena se oli vähän sekava, enkä aina oikein pysynyt juonessa mukana. Kirjan henkilöhahmot olivat kaikki enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä tai joutuivat tilanteisiin, joissa he näyttävät joko typeriltä tai ylenmääräisen naiiveilta. 

Sinänsä ajatus avaruudesta tulleista jumalista on tietysti mielenkiintoinen ja tarinan kiemuratkin hauskasti vanhoja legendoja nykymaailman yhdistäviä. Jotenkin jäin lukijana kuitenkin etäiseksi. Olin mukana turistina bongaamassa yhtymäkohtia, mutten eläytynyt käänteisiin tai henkilöiden tunteisiin. 

Luin kuitenkin kirjan loppuun, mikä kertoo sujuvasta tekstistä ja tarpeeksi koukuttavista juonikoukeroista. Vaikkei Ambrosia nousekaan suosikkieni joukkoon, niin olihan se taas lukukokemuksena virkistävästi vähän erilainen (niin kuin Osuuskumman kustantamat kirjat tietysti aina) 

Kissat varjoisilta kujilta

Meidän Asterix muutama vuosi sitten

Kissat ovat ihania. Ne ovat pehmeitä ja suloisia. Ne ovat viisaita ja juonikkaita. Niitä ei oikeasti voi kesyttää, mutta ne oppivat vaikka mitä. Ne asuvat ihmisten luona vain koska siltä tuntuu, ei meidän halustamme. Silti ne myös antavat kiintymyksensä ja tuntevat meidän tunteemma, lohduttavat tarvittaessa.

Kyllä, minä olen kissaihminen (vaikka pidän toki koiristakin). Kotonani asui vähintään yksi kissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Talo tuntuu edelleen tyhjältä, vaikka rakkaan lemmikin poismenosta on kohta jo vuosi.

Minä siis mielelläni ja vähän haikeana katselen kissavideoita, kun vastaan osuu. Enkä tietenkään voinut olla tarttumatta Osuuskumman kokoelmaan kissatarinoita. Shimo Suntilan ja Christine Thorelin toimittama valikoima enemmän tai vähemmän vinksahtaneita kissatarinoita olikin piristävää luettavaa kissanikävään (ja muutenkin).

"Katso syvälle silmiini - teet tahtoni mukaan..."

toim. Shimo Suntila ja Christine Thorel : Varjoisilta kujilta
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Kuten yleensäkin, Osuuskumman kokoelmat ovat täynnään erilaisia näkökulmia ja asetelmia. Asioita katsotaan niin kissan kuin ihmisten silmin, eikä kumpikaan aina ole kovin imartelevassa valossa. Eniten taisin pitää tarinasta, jossa kissan henki jää asuttamaan kesähuvilaa perheen lähdettyä pois. (Artemis Kelosaari: Kissa, joka jäi)  Se oli jotenkin kovasti herttainen ja lohdullinen, olematta kuitenkaan yli-imelä.

Etsiviä ja noitia ja pahoilaisen kissoja sisältävä kertomus toi hauskasti mielleyhtymiä perinteisiin Kyöpelinvuoren tarinoihin. (Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki) Se osui ajoituksellisestikin sopivasti, kun viime aikoina olen taas Kansallisteatteriin tulleen Mestari ja Margarita näytelmän myötä muistellut aihepiirin kuvioita. Odotan teatteri-iltaa kovasti.

Kissat tuntuvat sopivan etsivänrooliin muutenkin vallan mainiosti (Anni Nupponen: Valkoisen kissan kuolema) ja yleensäkin kissat ovat tarinoissa vahvoja ja pystyviä, varsinaisia sankareita (Jussi Katajala: Rottakuningas) tai sitten tosi pahiksia (Tarja Sipiläinen: Peto).

Kaikki tarinat olivat viihdyttävää luettavaa, vaikka tuossa mainitsinkin vain osan. Tuntuu siltä, että myös Osuuskumman kirjoittajat kunnioittavat tavallani kissan itsenäisyyttä ja kehräämisen voimaa. Kautta aikojen palvottu tai vihattu rakas lemmikki sopii (tietysti) ehdottoman hyvin kumman kiemuraisiin kertomuksin.

Pikku Kakkosta ja Kummalinnun munia

Kesäloma jatkuu ja kirjoja on tullut luettua tasaista tahtia. Varsinkin näin sateisemmilla keleillä on ihana käpertyä sohvalle hyvän kirjan kanssa.
Äidillä on kaiken lisäksi rauha lukea. Meille nimittäin hankittiin heti loman alkuun se uusi televisio. Vähän on huono omatunto, kun kuopus katselee Pikku Kakkosta yli sen normaalin kestoajan, mutta kai se on oikeus vähän istahtaa minullakin. Yle Areena suoraan televisiosta on kyllä ihan luksusjuttu...

Sitä paitsi, kun lukee lyhyitä raapaleita, pystyy samalla keskustelemaan ja osallistumaan myös Oktonauttien tai Ryhmä Haun seikkailuihin, Late Lampaasta puhumattakaan. Multitasking, multitasking beibi. Äitien peruskompetensseja tässäkin kohtaa.

En aio potea huonoa omatuntoa. Kyllä me leikitäänkin.

Toim. Christine Thorel / Kari Välimäki : Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Raapaleet ovat jännä juttu. Sata sanaa, joiden aikana pitäisi kertoa kokonainen tarina. Ihan uskomatonta, miten paljon voikin niin lyhyeen pätkään mahtua.

Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2 on Osuuskumman kirjoittajien toinen kokoelma raapaleita. Kuten nimestä voi päätellä, aiheena ovat pimeys mutta, tietysti, myöskin sen vastakohta valo. Lopputuloksena on kokoelma jännästi erilaisia kertomuksia. Kaikkiaan kertomuksia on kirjassa 100 ja lisäksi 12 bonusraapaletta joulusta.

Ei liene yllättävää, että parhaiten minulle jäivät mieleen ruokaan liittyvät tarinat. J.S. Meresmaan Keisarin morsian on viehättävä kertomus teenjuonnin aloittamisesta ja Kari Välimäen Omenatädit leikittelee satuviitteillä. Sadut noin muutenkin näköjään viehättivät (liekö osansa ollut lukuympäristöllä). Magdalena Hain Prinssi Uljas on aika ajankohtainen ja julman huvittava juttu yleisten odotusten täyttämisestä todellisten taipumustensa vastaisesti. Janos Honkosen Dinosaurukset rääkyvät ulkona taas ihastuttaa loppukäänteellään, joka aiheuttaa hihittävän oivalluksen lukijassa...

Tässä tuli mainittua vain murto-osa kirjan sisältämistä raapaleista. Lukekaa itse ja valitkaa suosikkinne. Minä nautin kirjasta (taas) suunnattomasti. Vaikka joukossa oli ehkä muutama tarina, joihin en niin ihastunut, ovat raapaleet tarpeeksi lyhyitä unohtuakseen samantien. Ei tarvitse valitella lukemiseen kulunutta energiaa.

Kompaktit tarinat ovat helppoja ja nopeita luettavia. Itse asiassa minun piti oikein säännöstellä, etten olisi kerralla ahmaissut koko kirjaa. Raapaleista nimittäin saa eniten irti, kun niitä makustelee ja antaa tekstin ulkopuolisten vihjeiden ja ajatusten tulla rauhassa mieleen. Kunhan siis pitää huolen, ettei Oktohälytys pääse sekoittumaan taikaomeniin.

Tämä kuuluu sarjaan kevyet lomakirjat, joita kannattaa varata vaikka koko sarja riippumattoon kaveriksi. Erittäin sopivaa myös kesälukumaratonin keventäväksi elementiksi.

Silintereitä ja siipirattaita

Ilmalaivaperspektiivi - vesitornista 

Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita (toim. Anne Leinonen ja Mia Myllymäki)
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi

Taas kerran on tiedossa kummaa eri kirjoittajilta. Näistä Osuuskumman (ja muiden kummakustantajien) novellikokoelmista on tullut jo ihan vakiokamaa lukulistallani. Ne ovat ideaalisia iltalukuun. Tarpeeksi mielenkiintoisia, ettei nukahda kesken tarinaa, mutta tarpeeksi lyhyitä riittävän yöunen takaamiseksi.

Silintereitä ja siipirattaita jatkaa Osuuskumman Steampunk-antologioiden sarjaa. Steampunk! Koneita ja korsetteja oli ensimmäinen, Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita toinen.

Silintereitä ja siipirattaita jatkaa tuttuun tapaan ajankuvaltaan virallista historiankirjoitusta myötäillen, mutta sopivissa kohdin vinoon vinksauttaen. Venäjällä onkin tsaaritar, joka kulkee ilmalaivoilla paikasta toiseen. Koneet hallitsevat navettaa ja ihmisille tehdään älykkäitä tekojäseniä. Menninkäiset tuottavat androidhybridejä...

Minua viehättävät nuo juonenkäänteitä kiepsauttelevat vääristymät. Ne tuovat tarinoihin yllätyksellisyyttä, joka useammin kuin kerran saa hymyn palkakseen. Jotenkin myös tuntuu, että tässä kirjassa tarinat ovat tasalaatuisia. Mieleen jäi monta hyvää. Anni Nupposen Mustan käden varjo on mielenkiintoisen tummasävyinen agenttitarina, jossa minua miellyttivät myös vahvat naiset päärooleissa. Magdalena Hain Rattaiden tanssi on jotenkin eteerisyydessään pelottava ja onhan se tavallaan aika julma. Hanna Morren Käsi kädestä yhdistelee maantierosvoja mekaaniikkalääkäreihin. Anne Leinosen Sylinterihattu pakottaa lukijankin miettimään aikatodellisuuksien linkityksiä ja kiemurtelee alusta alkuun jännällä tavalla. Mikko Rauhalan Menninkäisten aamunkoitto kertoo aika perinteisen tarinan, mutta menninkäiset ilahduttavat.

Huomaan listaavani melkein kirjan jokaisen novellin, mutta eniten taisin kuitenkin pitää Saara Henrikssonin Valaanpyytäjän vaimosta. Siinä historia, löytöretket ja vähän mystiset tapahtumat yhdistyvät mahtavaan luontoon salaperäisen isoäidin tarinan myötä.

Ehdottoman luettava antologia siis. Nämä tarinat eroavat perusfantasiasta usein, paitsi tietenkin teknologian ja höyryn roolin osalta, myös siinä, että lyhyet tarinat pakottavat keveisiin vetoihin maailmojen kuvauksessa. On jännittävää seurata, miten henkilöiden toimien ja puheiden kautta pääsee sukeltamaan johonkin aivan uuteen ympäristöön. Novelleissa ei kauheasti ole tilaa kuvailulle, joten lukija joutuu tulkitsemaan ja täydentämään kuvat mieleensä.  Ihanan stimuloivaa ja viihdyttävää.

Osuuskumman kirjat eivät myöskään vie lukijaansa konkurssiin. Tämäkin kirja löytyy mm. Elisa Kirjasta alle kympillä.

Kauheat lapset

Eihän meillä toki kiltit lapset minnekään kadonneet, vaikka joulu jo menikin. Kiltisti menivät rantaankin poseeraamaan...  Nimi viittaa itse asiassa taas yhteen Osuuskumman julkaisemaan kirjaan.

Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Luettavaksi kustantajalta (Osuuskumma) 

Eletään maassa, jossa ikää pidentäviä rattaita asennetaan ihmisten päähän ja hallinto hamuaa lisää valtaa kansan kustannuksella. Kapinoitsijat ovat kadonneet kirjaimelliesti maan alle ja heistä kenties vaarallisimman eli Ratasnero Adriana Kimasin oletetaan kuolleen. Vain uskollisimmat tietävät totuuden ja veren kautta uskollisin, eli hänen poikansa, valvoo turvallisuutta maan pinnalla. Sitten paikalle ilmaantuvat tutkijat ja tarinan rattaat pyörähtävät liikkelle vähän vinksahtaneeseen suuntaan.

Pidin kovasti kirjan maailman hahmotuksesta ja rakenteesta. Steampunk henkeen yhdistellään koneita ja ihmisiä, kulkuvälineen vaihtelevat tekniikan saavutusten (ilmalaivat) ja hevoskärryjen välillä. Sodassa käytetään automaattiaseita. Steampunkissa tuttuun tapaan jännite syntyy perinteisen ja modernin yhdistelystä ja teknologian kehityskaaren kiemurtelusta historiasta poikkeavaan tapaan. Kauheat lapset ei kuitenkaan ole ihan niin tekniikkaa idealisoiva kuin Steampunk-tarinat toisinaan. Itse asiassa ote on varsin kriittinen ja tarina herättää mielleyhtymiä ajankohtaisiin keskusteluihin teknologian ja ihmisyyden yhdistelyn eettisistä haasteista.

Romaani jatkaa tarinaa, joka alkoi Steampunk - Koneita ja korsetteja kokoelman yhdestä novellista. Joka ratasta pyörittää oli jo kokoelmassa suosikkini ja yksi kaikkein kiinnostavimmista juurikin maailmankuvansa ansiosta. Teki mieli kuulla jatkoa Trillin ja hänen ystäviensä tarinaan. Onkin hieman harmillista, että henkilöhahmot romaanissa sitten jäävät vähän miljöökuvauksen jalkoihin. En oikein saanut samaistumispintaa päähenkilöön ja muutenkin sekä Trill että häntä ympäröivät ihmiset jäivät jotenkin etäisiksi Se teki lukukokemuksesta jotenkin kliinisen. Tarinan käänteitä sekä miljöökuvausta luki mielenkiinnolla, mutta kosketus jäi pinnalliseksi. Romaani ei ole hurjan pitkä (121sivua), itse asiassa kyseessä on melkein pienoisromaani, joten sitä olisi vielä voinut ehkä vähän tukevoittaa henkilöhahmojen syventämisellä. Itse kun en osaa kirjoittaa, niin en oikein tiedä miten, mutta jotain jäin vähän kaipaamaan.

Kauheat lapset on kuitenkin mielenkiintoinen lajityyppinsä edustaja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Rocknomicon - Rokkizombiet ja muuta räminää

Ei litty kirjaan vaan itselleni hankkimaani joululahjaan

Rocknomicon - toim. Magdalena Hai & Hanna Matilainen (Osuuskumma)
kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Olen jo oppinut odottamaan kotimaisilta kirjoittajilta laadukasta ja viihdyttävää kummaa. Tämän syksyn synkeässä kelissä oli Osuuskumman kustantama kokoelma rokkiteemaisia "kauhu"tarinoita aivan paikallaan. Aivan hykertelin tyytyväisyydestä sohvannurkassa tai sängyssä kirjan kanssa loikoillessani (huom. minun lempilukupaikkani. Kerrothan, missä on/ovat sinun lempparisi sivupalkin kyselyssä! )

Sanan kauhu laitoin lainausmerkkeihin, sillä vaikka kokoelman tarinat sisältävät perinteisiä genren elementtejä zombeista ja aikasiirtymään jumiutuneista autiotaloista kirottuihin soihin, ei suurin osa tarinoista ole varsinaisesti pelottavia. Osa sai kyllä pieniä väreitä aikaiseksi selkäpiihin, mutta pääasiallisesti näiden kanssa saattoi vain keskittyä nauttimaan taitavien kirjoittajien tarinankuljetuksesta.

Esikoinen (13v) soittaa rumpuja ja on muutenkin rokkari henkeen ja vereen. Hänelle ajattelin tämän laittaa luettavaksi joulunaikoihin, tai ainakin osan tarinoista. Luulisi aiheen kiinnostavan. Minulle ainakin rokkiteema toi lisävivahdetta lukukokemukseen juurikin pojan musiikki-intoilun myötä. Enhän minä hänelle tietenkään samantyyppisiä kokemuksia toivo (usko), mutta ainakin Nirvanan laulajazombie sai melkein hihittämään kuvitellessani pojan reaktiota vastaavassa tilanteessa... vaikka hän taitaisi kyllä ehkä vielä mieluummin kuunnella Queenin Freddie Mercuryä livenä. Onneksi tarina opettaa, että edesmenneiden lienee paras antaa pysyä haudoissaan. (Jussi Katajalan Rock'n roll ei kuole koskaan - saman kirjoittajan Leonardon rasia on muuten edelleen yksi suosikeistani tarinakokoelmien joukossa)

Perinteinen rokkimaailma, varsinkin sillä hevimmällä puolella, tarjoaakin teemoiltaan ja symboleiltaan rikkaan lähteen kauhuvivahteisille ja yliluonollisia tapahtumia viliseville tarinoille. Edellä mainitun zombietarinan lisäksi suosikeikseni nousivat Juha Jyrkäksen Turvapaikka, jossa aika on liukuva käsite sekä Markus Harjun Jos sijaltain en nousisi. Itse asiassa kaikki tarinat ovat kirjassa erittäin luettavia. Tämä on jotenkin ehkä laadultaan tasaisin lukemistani Osuuskumman kokoelmista.

Osuuskumman valikoimaa kannattaa tähän vuodenaikaan tarkastella ihan joululahjamielessäkin. Kirjat eivät ole ylihinnoiteltuja ja sähköisessä muodossa (esim. Elisa Kirja tai Aavetaajuus) ne ovat ladattavissa nopeasti ilman toimitusaikoja. Painettuja kirjoja kannattaa tutkailla vaikka kustantajan omasta verkkokaupasta.

Tulen tyttäriä toi liekkinsä sopivasti marraskuun pimeyteen

Nyt on kyllä marraskuun pimeys päässyt läpi jostain puolustusmekanismeista, sillä en meinaa millään saada itseäni aamuisin hereille. Työt ovat tervaa ja yleensä piristävä kokkaus on mennyt vanhoilla resepteillä tai, myönnetään, epäterveellisellä pikaruoalla. Nyt alkaa palautuskausi! Mandariineja ja salaatteja! Niin, ja kirjoja.

Onneksi on kirjat. Hyvä kirja saa mielen piristymään. Oikealla teemalla mieli voi saada sopivia assosiaatioita valon lisäykseen - niin kuin nyt vaikka tuleen liittyvästä kirjasta. Toisaalta hyväkin kirja voi väsyttää. En ole ihan varma, onko marraskuu oikea kuukausi lukea Waltarin kirjoitusuupumuksesta...

Maria Carole : Tulen tyttäriä 
Osuuskummalta luettavaksi

Tuli ihon alla ja levottomuus mielessä. Vahvoja naisia, joiden elämä kuitenkin kulkee muiden määräämää rataa. Kunnes joku sanoo: "Ei, tämä ei käy näin".

Viime aikoina olen löytänyt monia uusia fantasiakirjailijoita. Ilahduttavaa on ollut huomata, joukossa olevan myös naisia ja kirjoissa mukana naisten näkökulmaa. Jos yksinkertaistaen asettaa asteikon välille

aikuiset - nuoret 

ja toisaalta 

mystinen tunnelma - juonellisuus

sijoittuu Maria Carolen Tulen tyttäriä jonnekin keskimaastoon Helena Wariksen ja J.S, Meresmaan välille. Tulen tyttäriä ei ole ihan niin runollisen eteerinen kuin esim. Uniin piirretty polku, mutta toisaalta se ei myöskään ole niin suoraviivaisesti etenevä tarina kuin Mifongin perintö. Tulen tyttäriä ei myöskään ole leimallisesti nuorille tarkoitettu romaani, vaan aikuisempi lukija todennäköisesti löytää useampia tasoja teemoista. 

Vanhemmuus ja lapsen tarve vanhempiin, syntyperään liittyvät rooliodotukset, valinnanvapaus ja rohkeus kulkea omaa tietään nousivat ainakin minulla lukemisen aikana mieleen. Naarnin isä on jumala ja sellaisena kaukainen. Vaikka tuli virtaa Naarninkin suonissa ei häntä pidetä jumalanveroisena. Kun tarpeeksi sanotaan, niin oppii uskomaan. Kun käsketään sotilaaksi, niin sotilaaksi mennään. Kun käsketään naimisiin, niin naimisiin mennään, tai...

Kaiken yllä vallitsee kuitenkin rakkaus tai sen kaipaus. Äidin rakkaus lapseen, miehen rakkaus naiseen, ystävän rakkaus ystävään, naisen rakkaus naiseen - suhteet menevät limittäin ja lomittain ja välillä rakkaus sattuu. Minä pidin siitä, että rakkaus ei ollut kirjassa itsestäänselvyys, vaikka sille ei mitään mahdakaan. Pidin myös eroottisesta latauksesta, joka monissa kohdissa nousee kirjassa kauniisti esille, olematta koskaan karkeaa. 

Henkilöitä kirjassa on paljon, naisia ja miehiä. On soturi Naarni ja hänen lapsuudenystävänsä Anneke, omaa paikkaansa etsivät nuori Livia, huoleton soturi Vanja ja ihmisnainen Emma poikansa Aton kanssa. Naiset ovat pääosassa, mutta on miehilläkin tehtävä, jos ei muuten niin ainakin antamassa vastapainoa. Henkilöhahmoista pitää, mutta jollain tavalla heidän motiivinsa ja päätöksensä eivät aina nouse tarinasta perusteltuina. Ehkä syy on kerronnassa. Näkökulman vaihtuessa tarina välillä töksähtää. Lukijalla kestää hetken päästä mukaan. Voi olla, että kirjoittajan ratkaisu jättää kirja ilman lukuja vaikuttaa. Sitä olettaa jonkin jatkuvan ja huomaakin löytävänsä itsensä metsämökin sijaan vankilalinnakkeesssa. Kovin monessa kohtaa näin ei käynyt, mutta jotenkin olisini toivonut vielä enemmän syvyyttä Naarnin suuren päätöksen taakse. Vaikuttihan se kuitenkin ratkaisevasti niin monen elämään. 

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Se oli viihdyttävä ja vetävä tarinaltaan ja virkistävästi sen rakkaustarinat olivat perinteisistä kuvauksista poikkeavia. Enkä tällä tarkoita ilmeistä naisparia, vaan sitä, miten joku voi rakastua salamannopeasti tuoksun perusteella ja toinen taas vasta vähitellen toiseen tottuen. Tulen tyttärien henkilöt ja maailma ovat sellaisia, että niistä olisi mukava lukea lisää. Selvästi tarina jää hiukan kesken. Mitä sitten tapahtui? Mahtaakohan kirjalle tulla joskus jatkoa?


Jos haluaa hankkia laadukkaan syksyn uutuuskirjan luettavakseen kohtuuhinnalla, tässä on hyvä vaihtoehto. Kirjan löytää sähköisenä Elisa Kirjasta luettavakseen alle kympillä.

Painettu versio maksaa 20,95€ Osuuskumman kaupassa, eikä sekään ole uutuskirjaksi ylettömän kallis.

Luettavaksi kustantajalta