Se ois sitten blinikausi

PR-tapahtuma Bistro Manussa / Raflaamo 

Alkuviikosta pääsin Nelkytplusblogilaisten kanssa Bistro Manu -ravintolassa järjestettyyn blinikauden pressitilaisuuteen. Minun suhteeni blineihin on hivenen monimutkainen, mutta olen aina valmis kokeilemaan. Onneksi menin, sillä päädyin mukaan saadun reseptin (ja blinipannun!) innoittamana myös itse kokeilemaan blinien tekoa.

Tuttujen bloggaajien kanssa samassa pöydässä juttu lentää ja kamerat (puhelimet) räpsyvät. Kivaa on aina, niin nytkin, eli kiitos seurasta rakkaat kollegat!

Tarkoituksena siis oli maistella Bistro Manun 2020 blinikauden menu. Alkuun tarjottiin tervetulotoivotukset ja maa-artisokkakeittoa. Sitten saimme rautaisannoksen mätitietoutta Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglundin toimesta.

Kuten niin monen muunkin herkun kohdalla, myös mätien sesongit on hyvä huomioida herkuttelussa. Nyt mennään kovaa vautia madekautta ja spesialistin vinkki "mammamateiden" ostamisesta keittoon ja samalla mädin talteenottoa varten on varteenotettava. Tuoreuden tärkeydestäkin puhuttiin. Taitaa olla parempi syödä tuoreena nopsaan pakastettua  mätiä kuin tuoreena odottamaan joutunutta.

Janne Tihtonen ja Klaus Berglund poseeraussessiossa

Tarjolla oli myös valikoima mätituotteita maisteltavaksi. Minä en ole mädin suuri fani, syön sitä mieluiten osana isompaa kokonaisuutta kuin pelkästään leivän kanssa, mutta savustettu hauenmäti osoittautui mielenkiintoiseksi ja koukuttavaksi mauksi, ja silakanmädin kalaisuus suorastaan jyräsi makunystyrät (hyvällä tavalla). Jos tykkää silakan mausta, mutta vierastaa ruotoja (niin kuin minä), niin mäti voisi olla hyvä vaihtoehto.

Maistelun jälkeen päästiin sitten itse asiaan.

Mainitsin tuossa aiemmin vaikean suhteeni blineihin. Olen pariin otteeseen yrittänyt itse tehdä niitä, mutta jossain kohtaa luovutin. Niistä tuli aina liian happamia ja mössömäisiä. Myöskään ulkona syödessä en ole ilmeisesti saanut koskaan hyvää bliniä (tosin en ole tainnut menusta sitä ylläolevasta syystä yleensä valinnutkaan), Bisto Manun blini oli nimittäin jotain ihan muuta kuin muistikuvani ruokalajista.

Pinnalta ihanan rapsakka ja sisältä pilvenpehmeä blini, seuranaan mätiä (smetana, etikkakurkku/hunaja ja sipuli), sienisalaatti, poromousse, skagentäyte ja graavilohi. Saimme maistella koko menun lisukkeet ja minulle kelpaisi niistä mikä tahansa. Tosin skagen taisi yllättäen nousta (melkein) suosikikseni, vaikka perinteistä mätiyhdistelmää voittanutkaan.

Blini ei myöskään ollut millään tavalla liian hapan, vaikka siinä selvästi letuista erottava pieni terä olikin. Bisto Manun keittiömestari Janne Tihtonen kertoi tuoneensa reseptin Kappelista mukanaan eli sitä on testattu pitkään ja hartaasti. Kun resepti jaettiin meillekin, päätin vielä kerran uskaltautua itsekin kokeilemaan.

Kokeilua toki helpotti  myös blini-illasta mukaan saamamme blinipannu. Valurauta on kuulemma paras vaihtoehto. Pöytäseura kertoi tekevänsä blinejä myös vanhalla lettupannulla (silloin saa monta kerrallaan), mutta valuraudan eduista taidettiin olla melkoisen yksimielisiä.

Toinen tärkeä pointti blinien teossa on kirkastettu voi, sekä pihtailun unohtaminen. Kun hera on poistettu voista, se ei pala ollenkaan niin helposti ja blinin pinta ruskistuu hienosti. Rapsakan pinnan saaminen puolestaan vaatii runsaasti voita ja blinin kuuluukin olla kunnolla "voissa paistettu".

Noudatin sekä reseptiä että illalla kuultuja neuvoja. Lopputuloksena oli (melkein) Bistro Manun blinien veroinen versio. Eiväthän nuo ehkä olleet ihan niin kauniita. Vähän jouduin kokeilemaan paistoaikoja ja kääntäminen ei aina mennyt ihan putkeen, mutta pinta oli rapea, sisuta pehmeä, eikä aiemmissa yrityksissäni harmia aiheuttanutta happamuutta enää edes muistettu.

Ihan sikahyvä resepti ja mahtipannu. Kiitos! Alla resepti teillekin (muutamalla lisäämälläni kommentilla)

Valmista blinitaikina keittiömestari Janne Tihtosen reseptillä – ohjeella saat 10 kpl blinejä

160 g vehnäjauhoja

150 g tattarijauhoa

4 dl maitoa

1,5 dl alkoholitonta olutta

3 kananmunaa

15 g kuivahiivaa

1 dl kirkastettua voita

ripaus suolaa

Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele taikinan sekaan. Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.

Kommentti 1: Minä tein taikinan lauantaina aamulla ja paistoin illalla. Eli taisi olla kylmässä ehkä pikkuisen ohjetta vähemmän aikaa. Toimi kuitenkin mainiosti. 

Kommentti 2: Tuskailin hieman hellan lämmön kanssa. Päädyin lopulta siihen, että induktiolieden lämpö 9 vaikutti suurin piirtein sopivalta - eikä blinin kääntämisen kanssa kannata kiirehtiä. Kannattaa antaa sen kypsyä melko pitkälle ennen kääntämistä, ainakin niin, että reunat ovat jo kiinteät. 

Kommentti 3: Isommalle porukalle tehtäessä helpottaa kokin työkuormaa, jos blinit tekee etuajassa uuniin (100 C) odottamaan, sillä paistamisessa menee melko kauan - tai sitten pitää hankkia useampi blinipannu... 

Hyvin upposi kaikille muille paitsi Totolle, joka tosin on viime aikoina ollut aivan kaiken ruoan kanssa vaikea. Pitänee lähteä vielä blinipannuostoksille, sillä tästä saattaa tulla meidän perheelle seuraava talvivakkari (samalle listalle fonduen, racletten ja parin muun kanssa). 

Näytää toispuoleiselta mutta oli se pyöreä - päällä mäti/sipuli/smetana/tillimössöä

P.S. Bistro Manu on Original Sokos Hotel Presidentin kyljessä oleva ravintola aivan Kampin kauppakeskuksen vieressä. Sinne on pääkaupunkiseudulla helppo mennä, kun blinihammasta alkaa kolottamaan eikä ole aikaa odotella taikinan tekeytymistä. 

Vielä kuva Bistro Manun jälkkäristä. Mustikkamisu oli ihanan raikas tuhdin blinin päälle.

Se mikä ei tapa - James Bond #metoo

Elokuva kutsuvierasnäytännössä WSOYn kutsumana 

Otsikon kommentti on suoraan avecini suusta. Ei siis mitenkään pahalla sanottuna, mutta kieltämättä Lisbeth pelastuu kuolemanvaarasta vähintäänkin yhtä säännöllisesti kuin Bond konsanaan, eikä Lisbethin asenne naisia kiusaavia ja satuttavia miehiä kohtaan ole ainakaan millään tavalla salliva. Uhrin näkökulmaa Lisbethin toimista on kuitenkin vaikea saada esille, enemmänkin hän on sieltä kostopuolelta.

Isäntä oli elokuvissa kylmiltään. Hän ei ole nähnyt aiempia osia sen paremmin minkäänkokoiselta ruudulta kuin lukenut kirjanakaan. Minulla on sentään alla sekä aiemmat osat että myös Se mikä ei tapa  äänikirjana kuunneltuna. Tosin täytyy myöntää, että muutamia välähdyksiä lukuunottamatta elokuva tuntui ihan uudelta tarinalta. Ei sen takia, että siinä välttämättä olisi kirjasta poikettu. Minä en vain kuollaksenikaan muista, mitä kirjassa tapahtui. Että niinkin vaikuttava lukukokemus...

Huolimatta erilaisista lähtökohdista, olimme oikeastaan aika herttaisen yhtä mieltä elokuvasta. Se on genressään ihan viihdyttävä, mutta ei tule jättämään sen suurempia muistijälkiä...  Elokuva on täynnä ryminää, pahiksia, täpäriä pelastumisia, jännää teknologiaa ja tietysti Salander jo melkein yli-ihmisenä. Tietyt kliseet ovat turhankin ilmeisiä, alkaen Salanderin mustista vaatteista pahissiskon kirkkaanpunaiseen jakkupukuun ja korkkareihin. Plussaa kuitenkin pitää antaa siitä, että tarina sentään etenee loogisesti ja kaikelle löytyy jonkinlainen selitys. Mikään ei saa minua raivoihini niin kuin elokuva, jossa sankari yht'äkkiä pääsee jostain eteenpäin eikä katsojalle kerrota ollenkaan, miten siitäkin haasteesta selvittiin. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö uskottavuuden rajoja välillä vähän venytelty, mutta... sen kai voi sallia sankaritarinassa?

Sankaritarina Se mikä ei tapa on aivan selvästi ja sankarina on Lisbeth Salander. Kuten kirjassa, myös elokuvassa minua hieman häiritsee hänen kehityskaarensa ensimäisten osien kapinallisesta ja yhteiskuntaan sopimattomasta desperadosta jonkinlaiseksi oikeamieliseksi superhahmoksi. Toisaalta, mikäs siinä. Voihan tarinaa tietysti viedä siihenkin suuntaan ja elokuvissa saadaan tuolla entistä näyttävämpiä ja vauhdikkaampia kuvioita aikaiseksi, mutta noin henkilökohtaisesti pidin kuitenkin kirjoissa (en ole nähnyt elokuvia) ensimmäisten osien rosoisuudesta enemmän. Ehkä pitäisi katsoa elokuvatkin.

Ei silti, kyllä minä mielelläni voin katsoa tällekin jatkoa, samoin kun olen kuunnellut viimeisimmän äänikirjan. Onhan sitä pakko saada selville, miten Lisbethin tarina jatkuu ja aina välillä rymistely tekee hyvää tarjoten pienen ja kevyen irtioton arjesta. Me karkasimme kutsuvierasnäytäntöön töistä jo ennen viittä, mikä tuntui melkein paheelliselta, mutta tuli tarpeeseen...

Elokuva kutsuvierasnäytännössä WSOYn kutsumana 

Kahvi on tärkeä asia, vaikka blogimaailmassa kuohuu

Slurp tarjoili bloggaajalle kaffet 

Kirjottelin tuossa jokin aika sitten Slurp-palvelusta, jota sain kokeilla neljän kahvipaketin verran. Kokeilu päättyi varsin positiivisiin tunnelmiin ja päätökseen jatkaa ihan omalla rahalla - kunhan saan nyt kaapista löytyvät kahvit loppuun.

Parinsadan gramman pussi kahden viikon välein osoittautui minulle turhan isoksi määräksi, mutta onneksi on toinenkin mahdollisuus. Kahviyllätykset tulevat siis jatkumaan neljän viikon välein.

Kivointa palvelussa olivatkin juuri yllätykset. Jokainen kahvipaketti oli eri paahtimosta ja siksi vähän erilainen makukokemus. Ihan kuin olisi joulu tullut, kun postissa kolahti Slurpin paketi.

Koska tilauksen alussa sai kuitenkin valita omat mieltymyksensä, olivat ainakin tämän kokeilun aikana kaikki maistellut kahvit ihan mahtavan hyviä ja juuri minun makuuni.

Minun makuni on vahva ja tummapaahtoinen, pehmeä ja hitusen suklainen, ilman kitkeryyden häivääkään. Sellainen sumppi, joka vahvana tukee isonkin maitomäärän alta. 

Kaikki palvelusta tulleet kahvit kattoivat vaatimukset ihan heittämällä ja eroja niiden välillä oli vaikea määritellä. Yhdessä oli ehkä hitusen turhan hieno jauhatus pressopannuun, toisessa häivähdys kovuutta. Ihan parhaaksi tällä kertaa osoittautui Holmen Coffeen Holmen Havana, jota voi täysin varauksetta siis suositella myös erikseen ostettavaksi.

Muita maisteltuja olivat Kaffa Roasteryn India Monsoon Malabar, Pirkanmaan paahtimon Honduras Santa Rosa sekä yksi, jonka pussin isäntä ehti heittämään pois ennen kuin olin saanut nimen kirjoitettua ylös, enkä kuollaksenikaan muista sitä. (Palveluun parannusehdotus - listatkaa johonkin, mitä kahveja kestotilauksessa asiakas on milloinkin saanut...)


Ja jos joku nyt ihmettelee, niin kahvi on tärkeää

Blogimaailmassa (ja somessa yleensä) kuohuu taas aiheesta sun toisesta. Viime aikoina on ainakin (1) ihmetelty vaatimuksia kirjabloggaajille tehdä "oikeanlaista" ja vakavaa kritiikkiä, ja toisaalta (2) pohdittu ilkeilyn ja rakentavan arvion eroa, (3) pelätty blogien "laimistuvan" pahojen anokommenttien vuoksi ja (4) nyt kuohuu tyttöjen ja poikien identiteettikehityksen keinoista.

Minua vähän väsyttää. Aiheet ovat tärkeitä, mutta omien ajatusten muotoileminen julkaistavaan muotoon ei tässä aivokoomassa oikein onnistu. Keskustelunaiheita on niin moniakin, ettei aikakaan anna periksi. Sanottakoon siis vain, että

1- 2) Kirjabloggaajat kirjoittavat rakkaudesta kirjoihin ja saavat kirjoittaa juuri sellaista mutuhuttua kuin haluavat. Minäkin kirjoitan ihan juuri niin kuin kirjoista ajattelen ja omin sanoin. Jos joku innostuu kirjoista keskustelemaan, tai mikä parasta (!) niitä lukemaan sepustuksieni perusteella, sitä parempi. Ilkeä ei kai kukaan halua olla ja siksi kannattaa miettiä, miten asian ilmaisee kirjailijan  tuotoksen mennessä ohi tai oman maun viereen.

3) Ilkeät anot menköön metsään ja jokainen ottakoon peilin käteensä kirjoittaessaan. Netissäkin kirjoittavat ihmiset ihmisille - Sanoisitko saman kasvokkain? On sääli, jos blogikirjoittajat ryhtyvät säätelemään sisältöään kommenttien pelossa.

4) Tytöt saavat ollat tyttöjä ja pojat poikia tai sitten jotain muuta ihan niin kuin haluavat. On meidän aikuisten asia kannustaa, tukea ja kertoa, miten ihana lapsi on ihan omana itsenään. Tärkeää ei minusta ole kertoa, millainen tytön tai pojan pitäisi olla, vaan omalla esimerkillä (ja puheilla!) antaa kaikille kukille lupa kukkia omissa väreissään.

Ugh - olen puhunut. 

Sitten menen keittämään kahvia. Hyvä kahvi on tärkeä asia. Se tuottaa energiaa ja mielihyvää. Kupillisen valmistamisen rutiini antaa aikaa ajatustyölle. Sen meditatiivisuus rauhoittaa ja antaa voimia seuraavaan työhön ja pohdintaan - ja vaikka sopivan ajatustauon ennen enterin painamista.

Onnellinen pieni mies ja Onnellinen prinssi

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Minä pelkään nukkeja. Siis sellaisia vanhanaikaisia nukketeatterinukkeja, joista minulle lähinnä tulevat mieleen painajaiset tai Pinokkio. Pelko on  perinnöllistä. Myöskään omat poikani eivät perinteistä nukketeatteria varsinaisesti fanita.

MUTTA... Nukketeatteri Sytkyt hoitaa homman niin ihanan lempeästi ja hauskan interaktiivisesti, että Muumien jättämän ihanan muiston myöta halusimme Toton kanssa katsomaan myös Kansallisteatterin tämän syksyn nukketeatteriensi-illan eli tänään oli vuorossa Onnellinen prinssi.

Onnellinen prinssi on Oscar Wilden klassikkosatu pääskysen kanssa ystävystyvästä prinssipatsaasta. Tarina kertoo auttamisesta, luopumisesta ja siitä, miten muita auttanut saa apua sitä tarvitessaan.

Teatteriesitys on tarkoitettu 2-7 vuotiaille ja kestää puoli tuntia. Se on juuri sopiva aika pienemmillekin katsojille, sillä teatterielämys alkaa jo lämpiön portailta. Lapset istuivat paikoillaan, rakensivat pesää ja osallistuivat teatterin tekemiseen. Itse asiassa Toto oli kaikkein eniten innoissaan juuri tuosta osiosta. Ihanasti myös tunne jatkui koko näytelmän ajan.  

"Me pääsimme mukaan teatteriin ja esiinnyimme. Te aikuiset olitte sitten yleisönä penkeillä"

Nukketeatteri Sytkyt hyödyntää kivasti sekä nukkemestarin olemusta, että sitten pehmoleluja tai lavasteita tarinankuljetuksessa. Aikuisena sitä jo osaa arvostaa, että lavan (pöydän) päälle rakennettu kaupunki ja patsas taipuvat tarinan elävöittämiseen ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Vietimme siis mukavan puolituntisen. Itse asiassa Toton ikäisille eskarilaisille olisi tarina voinut olla pidempikin. Uppoutuminen ja eläytyminen olivat ilmeisiä. Tämä on jotain ihan muuta kuin Ninjagot tai muut vauhdikkaat piirretyt. Elämys on vahvempi ja silmät loistavat kirkkaammin. Se on sitä teatterin taikaa, jota haluan myös lapsilleni kokemuksena tarjota.

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Ruokaa purkeista ja putkiloista

Tiistai-ilta ja kiire sinne ja tänne. Vettä ropisee niskaan ja mieli tekee kuumaa keittoa. Kokkausta puolestaan ei tee mieli aloittaa, varsinkaan mitään leikkuulaudan ja hellan viereen sitovaa. Silloin ovat purkit ja putkilot omiaan. Niillä saa hilpeän futuristisen olon kokkaukseen. Ihan kuin oltaisiin avaruusasemalla ja ulkona olisi autiota ja mustaa. Mustaa tietysti onkin näillä keleillä ja vuodenajalla.

Täytyy myöntää, että ajatuksena vähän vierastan yrttituubeja. Veitsi ja leikkulauta toimivat ja juurihan tulin hankkineeksi sen pienen yrttisilppurinkin. Kaikkea uutta on kuitenkin kiva kokeilla, joten totta kai otin Santa Marian uudet keittiön aputuubit kokeiluun, kun niitä kerran tarjottiin.

Toistaiseksi olen kokeillut valkosipulia ja oreganoa. Ainakin minusta maku tuntuu "aidolta", itse asiassa yllätyin sen suhteen positiivisesti.

Ja syntyihän se tomaattikeitto ihan uskomattoman nopeasti kattilaan poreilemaan. Hyvin sain kattilan hellalle ja ehdin ajoissa sateeseen tarpoen hakemaan poikaa taidekerhostaan.

Tiistain tomaattikeitto 

2 sipulia
loraus oliiviöljyä
2 prk Mutti-tomaatteja
1tl Santa Maria valkosipulimurskaa
1tl Santa Maria oreganoa
vettä
1 kasvisfondikuutio
loraus kuohukermaa

Kuori ja leikkaa sipulit palasiksi. Laita sipuli kattilaan oliiviöljyn kanssa kuullottumaan muutamaksi minuutiksi.
Kaada joukkoon tomaattipurkit sekä vielä 2 purkillista vettä. Näin saat purkitkin huuhdeltua. Sekoita joukkoon valkosipuli ja oregano.

Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia ja lisää fondikuutio. Kuumenna ja sekoita. Maista suola ja lisää tarvittaessa.

Surauta tehosekoittimessa sileäksi (tai sauvasekoittimella).

Lorata joukkoon vielä kermaa ja kuumenna. Voit lorauttaa kulhoihin tipan kermaa vielä pöydässä tai vaikka rouhia hieman pippuria.

Tarjoile vaikka kinkku-tomaatti uunileipien kera.

Arkistojen kätköistä: Kahvijuttuja

Tässä viime aikoina olen maistellut Slurp-kahveja ja mietiskellyt samalla kahvitottumuksiai. Ensimmäinen Slurp-kahvini oli Kaffa Roastery India Monsoon Malabar ja se toi samalla mieleeni viime vuoden visiitin heidän tiloihinsa. 

Minä keitän kahvini pressokeittimellä edelleen, mutta tulipahan tuolla kokeiltua muitakin konsteja. Aeropressi on mennyt jonnekin kaappiin piiloon, mutta kaipa sitä voisi taas kokeilla uudelleen. 

Toukokuu 2016 : Kahvinkeitto on taitolaji ja (melkein tiedettä)

Minun kahvinjuontini on aina ollut vähän satunnaista, mutta toki hyvän päälle jotain ymmärrän. Kun siis tarjoutui mahdollisuus päästä kokeilemaan Kaffa Roasteryn Helsinki School of Coffeenpikakurssia, niin olin heti valmis kuin partiolainen. 

Pari tuntia sujahtikin kuin siivillä mielenkiintoisen aiheen parissa (ja hyvässä seurassa - kiitos Kaffa Roastery ja Nelkytplusbloggaajat) 

Kaffa Roasteryn kahvit paahdetaan Punavuoressa kuvassa näkyvällä pienellä koneella. Kahvipavut tulevat agenttien kautta useimmiten pienillä tiloilla kasvatettuina. Luomu- tai Reilun Kaupan sertifikaattia ei yleensä ole, mutta usein tärkeämpää onkin tuntea toimitusketju kuin luottaa pienille tuottajille usein liian kalliisiin ja byrokraattisiin leimoihin. Ne ovat sinänsä hyvä juttu, mutta usein varsinkin pientuottajien ulottumattomissa.

Paahtimo on pieni ja tuotantomäärät tietysti sen mukaiset. Kahvi paahdetaan tilauksen mukaan, joten lopputulos on tuore ja herkullinen. Paahtaminen itsessään on pitkälti manuaalista hommaa, vaikka kone onkin käytössä ja lopputulos riippuu paahtajan ammattitaidosta. Se on kuulkaas tosi tarkkaa lämpötilan ja paahtoajan kanssa, siinä ei paljon muita juttuja mietiskellä.

Tarkkaa tuntuu kahvin keittäminen olevan noin muutenkin. Minusta ei taitaisi ammattibaristaksi ollakaan, sillä tällainen vanhemmiten vähän suurpiirteinen kahvinkeittäjä ei yleensä paljon sekunteja laske eikä grammoja mittaile.Silmät pyöreinä seurasin kouluttajamme tarkkuutta. Parikin grammaa ylimääräistä jauhettua kahvia lusikoitiin pois ja vesikin mitattiin grammoina.

Tiesin jo aiemmin, että kahvia voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta itse tunsin lähinnä suodatinkahvin, pressopannun ja kapselikeittimen. Siispä olikin mielenkiintoista päästä katsomaan muitakin systeemeitä. 

Chemex oli näistiä metodeista kaunein. Sulavasti muotoiltu lasi kannu ja kahvin kukkanen, tekivät kahvin keitosta paitsi terapeuttista (siis sille joka sen osaa) myös esteettisesti miellyttävää. Eikä se kahvikaan ollut yhtään hullumpaa.

Itse asiassa se oli tosi hyvää. Minä en yleensä oikein saa juotua kahvia muuta kuin maidon kanssa, mutta nämä kaikki menivät alas oikein mielellään. Sen toki huomasin, että oma makuni viiraa aika vankasti sinne tummemman paahdon puolelle, mutta hyviä olivat nämä vaaleammatkin. 

Sifoni-kahvinkeitin vastasi osastosta: "Hullut tiedemiehet kahvinkeitossa". Olihan tuokin kaunista, mutta minä taitaisin stressata niin liekin tarkkailusta kuin räjähtämisvaarasta. Ei meillä tietysti mitään hätää ollut ja helposti poksahduksen saa vältettyä (metalliketju kunnolla pohjaan saakka!), mutta pientä jännitystä oli ilmassa havaittavissa.

Sifonlla saa myös näyttävän ohjelmanumeron kotipäivällisille. Vesi pohjalle, liekki päälle, vesti nousee ja kahvi laskee. Siinä riittää seurattavaa ja yleisö tuijottaa lumoutuneena. Siis meidänkin porukkamme oli hetken ihan hiljaa - sitä on vaikea kuvitella.  Lisäpointseja saa, jos lopussa vielä jäähdyttelee kahvia tarpeeksi korkealla kaatokaarella.

Jos kaapeissa olisi yhtään tilaa vielä yhdelle välineelle, niin tämä olisi ostoslistalla.

Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä pääsimme ihan itsekin testaamaan aeropressiä. Se on näistä metodeista ehkä nopein, vaikkei välttämättä yksinkertaisin.

Ideana on luoda putkeen paine, joka uuttaa kahvista vielä enemmän makua. Tarkkana saa olla tälläkin metodilla.

1) Laitan suodatinpaperi, kierrä kansi / pohja kiinni ja kostuta

2) Lisää 17g vähän suodatinkarkeutta hienompaa kahvia

3) Kaada vesi (250g - mielellään 95asteista) päälle ja sekoita

4) Pyöräytä mäntä kiinni runkoon ja anna uuttua 1min20s (laskettuna siitä, kun vettä alettiin kaataa)

5) Paina mäntä rauhallisesti alas ja nauti. Kaikkiaan pitäisi aikaa kulua 2min ja mäntä on tarpeeksi alhaalla, kun aeropress sihahtaa.

Hyvää tuli!

Saimme myös aeropressit kotiin kokeiltavaksi ja muutaman kerran olen sillä jo kahvia keitellytkin. Meillä juodaan usein vain kuppi kerrallaan, joten tuollaisen pienemmän määrän tekeminen sopii oikein hyvin.

Joka kerran kahvi on ollut herkullista, vaikka ihan rehellisesti täytyy myöntää, että grammat ja sekunnit ovat näistä kerroista olleet paikallaan ehkä yhdessä... Milloin olen unohtanut painaa sekuntimittaria, milloin vaa'an taaraus ei ole mennytkään läpi ja sitten olen ihmetellyt, miten ihmeessä yksi mitallinen kahvia voi äkkiä painaa yli 400g... No, silmäämääräisestikin tehtynä on kahvi tullut joka kerta juotua hyvällä halulla ja sitkeästi jatkan harjoittelua.

Koulutuksen lopuksi pääsimme vielä kaunistumaan... arvaatteko millä Kaffa Roasteryn erikoisuudella?

Tuota pitää vielä kokeilla jossain reseptissäkin (ja tyhjyyttään kumisevaa baarikaappia täydentää kahvidrinkkikokeiluja silmällä pitäen).

Kiitoset koulutuksesta, aeropressistä ja kahvista Kaffa Roasterylle. Oli tosi kivaa ja taas nousi minunkin kahviymmärrykseni ja keittotaitoni ihan uudelle tasolle. 

Slurp - kahvia!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit 

Minun kahvinjuontini on vähän kaksijakoista. Töissä litkin ihan kamalaa automaattilattea. En tiedä miksi, tavan vuoksi kai. Se on pahaa, mutta juon kuitenkin. Kotona sitten vähän hifistelen, olen kranttu ja juon kahvia päivässä vain yhden suuren kupillisen lounaan jälkeen - paitsi niinä päivinä, jolloin lisäherätys on paikallaan, tai tarvitsen muuten vain piristystä.

Keitän kahvini presso-keittimellä. Kuumennan pienessä kattilassa maitoa ja sekoitan sitä 1/3 vahvaan, tummapaahtoiseen kahviin. Itse asiassa pidän eniten ranskalaispaahtoisesta Columbialaisesta. Noin yleisesti ottaen kahvissani ei saa olla kitkeryyden häivääkään, mutta sen pitää olla vahvaa, ei nyt ihan lusikkapystyssä-vahvaa, mutta melkein.

Kahvin ostaminenkin on oma rituaalinsa. Markettikahveja en ole vuosiin edes kokeillut (vaikka niissäkin on kuulemma tapahtunut huimaa parannusta). Haluan haistella kahvitunnelmaa ja ostaa pienen paketin, jonka koko vastaa kulutustani. Ihan jo ammatin puolesta olen ollut myös kiinnostunut erilaisista palvelumuodoista. Nettikauppaviritelmiä oli jo vuonna 2014, mutta se ei kai silloin menestynyt tai ainakaan en ole tuosta mitään enää kuullut vähään aikana. Nyt sitten markkinoilla on uusi ja ilmeisen vireä palvelu.


SLURP 

Slurp on kolmen nuoren kaverin (vuonna 2014 - onpas silloin ollut varsinainen kahvivuosi) perustama jakelukanava suomalaisten pienpaahtimoiden tuotteille. (Lisää hisoriasta voit lukea yrityksen sivuilta täältä)

Palvelusta voi ostaa yksittäisiä kahvipaketteja, mutta mielenkiintoisinta on kestotilausmahdollisuus. Siinä saa kahden viikon välein kahvipaketin postitettuna kotiin. Tilaaja voi valita parametreinä jauhatustyypin ja  paahtoasteen. Sitten vaan odottelemaan yllätyspaketteja ja nauttimaan kahvista.

Sain mahdollisuuden testata kestotilausta parin kuukauden ajan ja tottahan tähän pitää tarttua jo ihan uteliaisuudesta.


Miten sujuu ? 

Tein tänään vasta tilaukseni, joten kahvista en sano vielä mitään. Huonoa ei pitäisi olla, sillä valikoimissa on tunnettuja suomalaisia pienpaahtimoita.

Miksi sitten kirjoitan jo nyt ? No, yllätyin niin positiivisesti palvelun toteutuksesta. En ihan viime aikoina tietysti ole ihan kamalasta nettiostoksia edes tehnyt, mutta jotenkin minuun on iskostunut kotimaisista pienistä nettikaupoista sellainen vähän kotikutoinen fiilis (voin olla ihan väärässäkin).

Slurpissa näyttää tosissaan olleen mietitty asiakasta ja ostokokemusta. Peukut siitä!

Tilausprosessi on oikeasti selkeä ja toimiva. Ensin valitaan havaintokuvien avulla paahtoaste, suosikkivalmistustapa sekä halutaanko kahvi papuina vai jauhettuna. Sitten pääseekin jo miettimään paljonko kahvia haluaa kahden (tai neljän) viikon välein - suhteutettuna päivittäiseen kuppimäärään.

Lopuksi lisätään toimitustiedot, maksutiedot ja luodaan käyttäjätili
- ja jäädään odottelemaan ensimmäistä kahvipakettia. Jännää!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit

Ennen kuin mieheni katoaa

Juuri tässä vähän kiukuttelin kustantajien lähettämistä "yllätysarvostelukappaleista", mutta taitaa olla ihan hyvä, että lähettävät. Kun en kerran näköjään osaa itse pyytää mielenkiintoisia teoksia luettavaksi ja blogattavaksi. Huomasin nimittäin ahmivani tämänkin teoksen nopsaan se tipahdettua postiluukusta. En enää valita.

Summeerataan tämä kuitenkin nyt tässä ihan alkuun. Selja Ahavan uusimmassa kirjassa tarina on taitavasti rakennettu, ja aihe mielenkiintoinen, mutta jostain syystä se ei nyt koskettanut. Ehkä kirja on teknisesti jo niin hyvä, että lukukokemus pakostakin jää kliiniseksi. Sitä keskittyy enemmän ihastelemaan siirtoja ja nykyajan ja Kolumbuksen kokemusten vertautuvuutta, eikä oikeasti tunne henkilöiden tuskaa tai eläydy merimiesten odotukseen.

Selja Ahava : Ennen kuin mieheni katoaa 
Ennakokappale luettavaksi kustantajalta 

Kirjassa seurataan vuorotellen sitä, miten nykyajan kertojan ja löytöretkeilijä Kolumbuksen elämät rakentuvat ja särkyvät, lomittuvat keskenään ja vertautuvat toisiinsa. Kun mies aamiaispöydässä kertoo olevansa oikeasti nainen ja ryhtyvänsä muuttumaan myös fyysisesti, hajoaa tuttu oleminen pieniksi siruiksi.

Tarinan edetessa etenee miehen muodonmuutos, mutta myös nainen on lopussa toinen. Ei ehkä eheämpi, kaiketi kokonaisempi, mutta ainakin toisenlainen. Kolumbus puolestaan löytää Intiaksi luulemansa Amerikan. Ystävällinen kohtaaminen intiaanien kanssa päättyy väkivaltaan ja kuolemaan. Kulta katoaa ja niin katoaa myös maine ja maallinen kunnia.

En ole ihan varma siitä, miten tarinat kokonaisuudessaan vertautuvat, mutta ainakin lukujen siirtyminä ne toimivat tehokkaasti. Ajan ja paikan muutos tuo usein lisäväriä juuri luettuun. Mielenkiintoista. Pitäisi varmaan vielä selata ja verrata luvut, jotta oikein hahmottaisi ison kuvan. En vain taida olla tällä kertaa tarpeeksi kiinnostunut.

Joko minä koen aiheen itselleni kovin kaukaiseksi tai sitten jokin muu minut vieraannuttaa, mutta luin kirjaa turhankin tietoisena lukemisestani. Näin tekstin, mutten päässyt tarinaan sisälle. Silti tämä on hyvä kirja - kuten sanoin, taitavasti kirjoitettu. Jälkimauksi vain jäi pieni kikkailun tuntu, mutta se voi tietysti vain johtua omasta turhautumisestani päähenkilöiden kokemuksiin eläytymisen osalta.

En lukiessani tiennyt, että kyseessä on kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos. Ehkä se siksi tuntuu niin huolellisesti rakennetulta. Ehkä kirjailija on joutunut etäännyttämään itsensä aiheesta, voidakseen siitä kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi. Ei elämän hajoamisesta voi olla helppo vain kirjoittaa - kyllä siinä joutuu varmasti rakentamaan kuoren ympärilleen - tai mistäpä minä tietäisin, kun en ole ollut vastaavassa tilanteessa, enkä voi itsenäni kirjoittajaksi tituleerata. Voin kuitenkin kuvitella.

Sen verran tämä kirjailijalta ensimmäisenä lukemani kirja minut sai kiinnostumaan, että taidan hankkia Ahavan aiemmatkin teokset luettavakseni.

Valokuvausta, mausteita eli tervetullut tauko

Santa Marian sponssitilaisuus 

Paussi tekee hyvää. Kaikkien työmatkojen, tapaamisten ja tietokoneen vieressä näpyttelyn keskellä on ihanaa päästä tekemään jotain ihan muuta.

Varjelin muutaman viikon kalenterissani yhtä iltapäiväsessiota, josta en suostunut millään luopumaan. Uskokaa pois, päällevaraajia riitti. Olin kuitenkin päättänyt ansainneeni pienen tauon ja lähdin kuin lähdinkin iltapäivällä ajoissa toimistolta. Suuntana oli Studio Fotonokan toimisto Vallilassa ja aiheena Santa Marian mausteet sekä ruoan valokuvausvinkit.

Maistelimme herkkuja ja kuuntelimme hetken Santa Marian mausteiden historiasta ja niihin liittyvien kuvien filosofiasta. Kliinisistä ja yksinkertaistetuista kuvista on siirrytty runsaampiin ja välillä vähän sotkuisiinkin kuviin. Saman huomaa monessa muussakin paikassa eli trendistä lienee kyse. Ehkä nykyään etsitään kodikkuutta ja runsauden tunnelmaa.

Ruokastailaus- ja kuvausvinkkejä meille kertoivat Alex Nurmen ja Fotonokan Kristiina Hemminki. Olihan se hienoa nähdä, miten kätsysti ammattilainen annoksia rakensi. Kuulimme mm. että monesti ruoka kannattaa jättää hivenen raa'aksi, jotta se näyttää kuvassa paremmalta. Kasvikset kuuluisi kierrättää jääveden kautta heti kypsennyksen perään. Ulkonäön kannalta kovasti arvokkaita vinkkejä, mutta kyllä mielessä käväisi, mistä keittokirjan lukija sitten voi tietää onnistuneensa, jos oma annos näyttää kypsänä toisenlaiselta kuin kirjan houkutteleva kuva? (Kohta pääsen tuotakin testaamaan, sillä saimme Alexin kirjan mukaamme) Oli myös mielenkiintoista ihan käytännössä nähdä, miten paljon astiat vaikuttavat kuvan tunnelmaan.

Kristiinan innostus kuvaukseen oli tarttuvaa ja hänenkin oppejaan kuunteli mielellään. Olenhan minä ennenkin kuullut valon tärkeydestä kuvauksessa, mutta vasta nyt viesti konkretisoitui esimerkkien kautta oikein todella. Oli myös lohdullista kuulla, että välttämättä ei tarvitse kalliita kuvausvälineitä. Eri värisillä pahvilevyillä pääsee jo pitkälle ja voi leikitellä valon suunnalla ja heijastuksella. Oli avartavaa nähdä, miten paljon kuvan tunnelmaa voi vaikuttaa blokkaamalla mustalla levyllä toiselta puolelta tuleva valo. Erittäin sovellettavia vinkkejä kotikonsteinakin.

Santa Marian tuotteet lienevät tuttuja jo suurimmalle osalle ihmisiä muodossa tai toisessa. Vaikka tämä nyt jonkinlainen sponssitilaisuus olikin, niin seuraava kehu ei ole millään tasolla tilattu:
Ne maustemyllyt ovat oikeasti ihan huippuhyviä! Taisin hehkuttaa yhtä jo itämaisen kanakeiton kokeilussa.

Meillä on suosikkina Pasta Rosso, jota tungen ihan joka paikkaan ja Korianteri-chilikin on kovassa käytössä. Kuivatut maustesekoitukset ovat kivoja, sillä ei tarvitse ostaa ihan niin paljon erilaisia pusseja ja purnukoita itse sekoitusta varten. Toki välillä haluaa tehdä jotain ihan tiettyä, mutta myllyt ovat käteviä ja meillä käytössä kai nykyään jo noin 90% kokkauskerroista.

Nytkin on uunissa chili con carne, jossa on kaapista löytyvista myllyistä kaikista vähäsen (Korianteri-chili, Pasta Rossa, Chili Explosion) - niin, ja lisäksi tietysti sitten muita lisättyjä juttuja :-)

Kiitokset siis Alexille, Kristiinalle ja Santa Marian väelle virkistävästä tauosta kiireen keskellä. On kiva, kun tilaisuudesta jää käteen muutakin kuin mahdollinen sponssikassi, kun mieli virkistyy ja kokee jotain oikeasti oppineensakin.

Megastar neitsytmatkalla

Ei, kyseessä ei ole mitään varsinaisesti blogimuutokseen liittyvää, vaikka tietysti hauskasti samaan kohtaan osuikin. Eikä kolmen lapsen äiti kai voi enää kehua nimemukaieen matkaan osallistuvansa muuten kuin itse laivan ollessa uuden uusi. Tallink kutsui bloggaajia kylään ja minäkin pääsin Nelkytplusblogilaisten porukassa tuoreeltaan kokeilemaan, miltä tuntui ensimmäisellä matkallaan ollut uusi ja tarkkaan suunniteltu Tallink Megastar.

Tallinna ei ole kaukana, eikä edestakainen risteilykään kestä viittä tuntia kauempaa. Laivalta löytyy tekemistä juuri sopivasti lyhyelle tauolle arjesta. Kaksikerroksinen ostos-alue suorastaan vaatii kuluttamaan aikaa ( ja rahaa), ruokailumahdollisuuksia riittää perinteisestä buffetista ja à la cartesta Burger Kingiin. Viihdeohjelmasta meillä vastasi taitava Miss Divet (Marko Vainio), jonka hahmot Paula Koivuniemestä Adeleen olivat mahtavan oivaltavasti toteutettuja sekä ihan sikahauskoja. Muillakin risteilyillä hänet kuulemma voi bongata.

Tallinnanlautasta toki on Megastarissakin edelleen kyse, mutta kyllä uudistukset tuovat uutta sävyä monille tuttuakin tutumpaan reissaamiseen.

On aina mukavaa makustella uudenkarheaa tuotetta, mutta vielä mielenkiintoisemmaksi se tulee, kun kuulee taustaa valituille ratkaisuille. Vertti Kivi ja Samuli Hintikka avasivat laivan suunnittelutyön "punaisia lankoja".

Ensinnäkin tavoitteena on ollut korkea laatutaso, jossa on hyödynnetty maailmalta kerättyjä ideoita. Viimeksi mainittua edustivat mm. Comfort-lounge alueen muunneltavuus lasiseiniä hyödyntäen ja Food Market tyyppinen ruokatarjona (yhtenä ruokailupaikkana) tuntui omiltakin matkoilta tutulta konseptilta. Olen tästä "kerää omat herkkusi ja maksa ne kerralla" - tyylistä kovasti pitänyt, joten Food Market päätyi omaksi suosikikseni ruokailualueista.

Laiva on myös täynnä harkittuja yksityiskohtia. Liikematkailijoita (ja bloggaajia!) varsinkin kiinnostanee tieto lisätyistä sähköpisteistä, joiden äärellä voi työskennellä pelkäämättä koneen akun kulumista. Kirjoitin ensin "sähköposteisa", mutta niitä kai jokainen jo saa ihan tarpeeksi.

Lisäksi kullekin alueelle on suunniteltu oma tunnelmansa, vaikka tilojen läpi avatut näkymät luovatkin avaruutta. Alueittain valitut grafiikat esim. matoissa ja silmänvangitsijoina toimivat erikoiset valaisimet muuttavat tunnelmaa kodikkaammaksi kuin laivoissa yleensä.

Hauskaa oli, eikä vähiten hyvän seuran ansiosta. Kiitos siis seuralaisille!

Kiitos myös Tallinkille kutsusta kokeilemaan. miltä Tallinnan risteily tuntuu Megastarilla. Hieno on laiva. 

Edit: Lisäsinpä tämän vielä tuohon Sata Suomalaista -haasteeseen - Onhan suomalainen design sentään suomalaista kulttuuria! Eikösvaan?

Sudio Vasa Blå eli Bluetooth-kuulokkeet äänikirjatestissä

Jo jonkin aikaa olen etsinyt kuulokkeita, jotka saisi johdottomasti (Bluetooth) yhdistymään puhelimeen ja joilla onnistuisi sekä puhelujen hallinta että äänikirjojen kuuntelu. Instassa silmiini osuivat Sudio Vasa Blå - kuulokkeet ja pyysin niitä testattavaksi.

Nyt olen jonkin aikaa kuulokkeiden kanssa toiminut ja tässä ajatuksiani.

Ehdottomat plussat:

(1) Johdottomat kuulokkeet ovat juuri niin hyvät kuin arvelinkin. On ihanaa, kun ei johto ota koko ajan kiinni vaatteisiin tai laukkuun ja kuulokkeet saa sadekelilläkin nätisti kauluksen ja hupun alle vaikka puhelin onkin suojassa laukussa.

(2) Äänen laatu on aivan mahtava ja hiljaisempikin äänikirjan lukija kuuluu hyvin, vaikka ympärillä metelöitäisiin. Yleensä varsinkin matalat miesäänet ovat aivan mahdottomia kuunneltavia hälyssä.
Tosin en näin lomalla ole vielä testannut ratikassa ja metrossa - ne ovat edessä sitten kun työ taas alkaa.

(3) Kuulokkeilla on kivannäköinen nahkakotelo säilytystä ja kuljetusta varten. Kyllä se vaan tuo sellaisen pienen luksuksen tunnun, kun tavarat ovat kauniisti pakattuja - eivätkä itse kuulokkeetkaan näytä yhtään hullummilta!

(4) Vaikka alla urputankin vähän noista ohjaus"mötiköistä" niin on se ihan mahtavaa, kun puhelimeen saa vastattua kaivamatta sitä laukusta. Ohjaus on myös intuitiivinen ja totuin tosi nopeasti painamaan oikeasta kohdasta - toisin kuin tähän saakka käytössä olleilla piuhallisillakin kuulokkeilla.

Pohdituttaa vielä: 

(1) Minulla on oudot korvat. Tuollaiset sisään painettavat kuulokkeet eivät meinaa pysyä sitten millään. Sudio-paketin mukana tuli monta kokovaihtoehtoa kuulokesuojuksiin, joten sopivuutta pääsee testaamaan. Otin käyttöön kaikkein pienimmät ja ne jo pysyivät paremmin. Seuraavaksi kokeilen kaikkein suurimpia - ihan siltä varalta, että ne "jumittuisivat" paikoilleen hyvin. Kiva, kun pääsee kokeilemaan, mikä sopii.

(2) Kuulokkeiden "nauha" on jotenkin vähän paksun ja raskaan oloinen. Vaati pientä totuttelua, että sain sen asetettua hyvin paikoilleen. Samoin akku ja ohjauspaneeli painavat painollaan kuulokkeita korvista alaspäin. Ehkä ne voisivat olla jotenkin lähempänä niskaa... Ei kuitenkaan mitenkään häiritseviä ominaisuuksia nämä ja äkkiä unohtuivat käytössä.


Kokonaisvaikutelma?

Kaikkiaan siis varsin positiiviset kokemukset minulla on Sudio Vasa Blå kuulokkeista. Totuin käyttöön nopeasti. Akku riittää ainakin viikon intensiiviseen kuunteluun ja maratonpuheluihin siskon kanssa. Kuulokkeet asettuivat elämääni jouhevasti ja niistä on tullut välttämätön varuste laukkuun, (ja korville), aina kotoa poistuessani.

Sudio Sweden haluaa myös tarjota lukijoille mahdollisuuden hankkia Vasa Blåt (tai muita Sudio-tuotteita)  15% alennuksella koodilla Minna16, jos olette kiinnostuneita niin kurkatkaa kauppaan :-) 

Sunnuntain lukumaratonilla kuulokkeet pääsevät taas tositestiin - niiden varassa kun on päivän ulkoilu ja muut kirjan vierestä pois vievät touhut.

Lukuhaasteen puoliväliarvonta

Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaaste on tosi kiva juttu. Saa melkein niin kuin luvan lukea romaania joka päivä. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että istuu kirjan kanssa sohvannurkassa eikä ole laittamassa pyykkikonetta päälle...

Lukuhaaste onkin jo miltei puolessa välissä. Olen lukenut useamman kevyen dekkarin (murhia 20-luvulla) ja yhden vähän uudemman dekkarin eli Robert Galbraithin Silkkiäistoukka (kirjoitus tulossa, kunhan kerkiää). Lisäksi luin Maria Carolen syksyn uutuuden Tulen tyttäriä, josta pidin kovasti.  Kesken on vielä Septimus Heapin neljäs osa (vähän nuoremmille fantasian lukijoille). Lisäksi olen lukenut enemmän tai vähemmän sekalaista (ja kesken olevaa) kuten Mika Waltarin elämäkertaa tai Lähi-idän konfliktin historiasta kertovaa Holy War: The Crusades and Their Impact on Today's World, mutta nehän nyt eivät kai varsinaisesti ole kaunokirjallisuuteen luettavaa.

Lukemistani kirjoista kaikki, paitsi Septimus, ovat olleet e-kirjoja, mutta kuitenkin vielä perinteisessä tekstimuodossa.  Lasten e-kirjat puolestaan on edustanut uutta kirjamuotoa. Itse asiassa en ole oihan varma voiko näitä varsinaisesti kirjoiksi sanoakaan, mutta mukavia olivat ja lapset viihtyvät niiden parissa edelleen. Samoin olen kuunnellut äänikirjoja ahkerasti.

Matemaattisesti lahjakkaat ovatkin tuosta jo itsekseen laskeneet summana olevan enemmän kuin 30 sivua päivässä, mutta varmistetaanpa kisakunto.
Jotta jatkossakin tahti pysyisi vaaditun mukaisena, ajattelin tässä motivoida itseäni pienellä aikatauluvaateella.

ARVONTA

Seuraavana lukulistallani on Jari Järvelän Särkyvää. Siinä on 219 sivua. Kun sen jakaa 30:llä on lopputuloksena noin 7. Teillä on siis seitsemän päivää aikaa ilmoittautua arvontaan. Kun olen saanut kirjan luettua, arvon sen ilmoittautuneiden blogin lukijoiden tai Facebook-tykkääjien kesken ja lähetän voittajalle. 

Lisäksi arvon jo aikaisemmin lukemani Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. 

Näin osallistut arvontaan : 

1. Ilmoittaudu blogin lukijaksi sivupalkissa tai käy tykkäämässä FBsivusta, jollet vielä ole sitä tehnyt.
2. Minua kiinnostaa kuulla, mistä tykkäätte lukea. Rullaa siis blogin (klikkaa tästä) etusivua alaspäin ja kerro kommenttina tähän postaukseen, mistä aiheesta pidit eniten. Saat toki katsoa kauemmaksikin. 
3. Huolehdithan, että minulla on jokin linkki tai sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi tai sitten seuraa blogin postauksia tarkkaan ensi viikonloppuna kaiken varalta.
4. Tee ylläolevat asiat ennen 21.11.2014 klo 18:00 ja olet mukana arvonnassa!

ONNEA ARVONTAAN!

EDIT: Ilmoittautumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

Arvottavat kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta

Tulen tyttäriä toi liekkinsä sopivasti marraskuun pimeyteen

Nyt on kyllä marraskuun pimeys päässyt läpi jostain puolustusmekanismeista, sillä en meinaa millään saada itseäni aamuisin hereille. Työt ovat tervaa ja yleensä piristävä kokkaus on mennyt vanhoilla resepteillä tai, myönnetään, epäterveellisellä pikaruoalla. Nyt alkaa palautuskausi! Mandariineja ja salaatteja! Niin, ja kirjoja.

Onneksi on kirjat. Hyvä kirja saa mielen piristymään. Oikealla teemalla mieli voi saada sopivia assosiaatioita valon lisäykseen - niin kuin nyt vaikka tuleen liittyvästä kirjasta. Toisaalta hyväkin kirja voi väsyttää. En ole ihan varma, onko marraskuu oikea kuukausi lukea Waltarin kirjoitusuupumuksesta...

Maria Carole : Tulen tyttäriä 
Osuuskummalta luettavaksi

Tuli ihon alla ja levottomuus mielessä. Vahvoja naisia, joiden elämä kuitenkin kulkee muiden määräämää rataa. Kunnes joku sanoo: "Ei, tämä ei käy näin".

Viime aikoina olen löytänyt monia uusia fantasiakirjailijoita. Ilahduttavaa on ollut huomata, joukossa olevan myös naisia ja kirjoissa mukana naisten näkökulmaa. Jos yksinkertaistaen asettaa asteikon välille

aikuiset - nuoret 

ja toisaalta 

mystinen tunnelma - juonellisuus

sijoittuu Maria Carolen Tulen tyttäriä jonnekin keskimaastoon Helena Wariksen ja J.S, Meresmaan välille. Tulen tyttäriä ei ole ihan niin runollisen eteerinen kuin esim. Uniin piirretty polku, mutta toisaalta se ei myöskään ole niin suoraviivaisesti etenevä tarina kuin Mifongin perintö. Tulen tyttäriä ei myöskään ole leimallisesti nuorille tarkoitettu romaani, vaan aikuisempi lukija todennäköisesti löytää useampia tasoja teemoista. 

Vanhemmuus ja lapsen tarve vanhempiin, syntyperään liittyvät rooliodotukset, valinnanvapaus ja rohkeus kulkea omaa tietään nousivat ainakin minulla lukemisen aikana mieleen. Naarnin isä on jumala ja sellaisena kaukainen. Vaikka tuli virtaa Naarninkin suonissa ei häntä pidetä jumalanveroisena. Kun tarpeeksi sanotaan, niin oppii uskomaan. Kun käsketään sotilaaksi, niin sotilaaksi mennään. Kun käsketään naimisiin, niin naimisiin mennään, tai...

Kaiken yllä vallitsee kuitenkin rakkaus tai sen kaipaus. Äidin rakkaus lapseen, miehen rakkaus naiseen, ystävän rakkaus ystävään, naisen rakkaus naiseen - suhteet menevät limittäin ja lomittain ja välillä rakkaus sattuu. Minä pidin siitä, että rakkaus ei ollut kirjassa itsestäänselvyys, vaikka sille ei mitään mahdakaan. Pidin myös eroottisesta latauksesta, joka monissa kohdissa nousee kirjassa kauniisti esille, olematta koskaan karkeaa. 

Henkilöitä kirjassa on paljon, naisia ja miehiä. On soturi Naarni ja hänen lapsuudenystävänsä Anneke, omaa paikkaansa etsivät nuori Livia, huoleton soturi Vanja ja ihmisnainen Emma poikansa Aton kanssa. Naiset ovat pääosassa, mutta on miehilläkin tehtävä, jos ei muuten niin ainakin antamassa vastapainoa. Henkilöhahmoista pitää, mutta jollain tavalla heidän motiivinsa ja päätöksensä eivät aina nouse tarinasta perusteltuina. Ehkä syy on kerronnassa. Näkökulman vaihtuessa tarina välillä töksähtää. Lukijalla kestää hetken päästä mukaan. Voi olla, että kirjoittajan ratkaisu jättää kirja ilman lukuja vaikuttaa. Sitä olettaa jonkin jatkuvan ja huomaakin löytävänsä itsensä metsämökin sijaan vankilalinnakkeesssa. Kovin monessa kohtaa näin ei käynyt, mutta jotenkin olisini toivonut vielä enemmän syvyyttä Naarnin suuren päätöksen taakse. Vaikuttihan se kuitenkin ratkaisevasti niin monen elämään. 

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Se oli viihdyttävä ja vetävä tarinaltaan ja virkistävästi sen rakkaustarinat olivat perinteisistä kuvauksista poikkeavia. Enkä tällä tarkoita ilmeistä naisparia, vaan sitä, miten joku voi rakastua salamannopeasti tuoksun perusteella ja toinen taas vasta vähitellen toiseen tottuen. Tulen tyttärien henkilöt ja maailma ovat sellaisia, että niistä olisi mukava lukea lisää. Selvästi tarina jää hiukan kesken. Mitä sitten tapahtui? Mahtaakohan kirjalle tulla joskus jatkoa?


Jos haluaa hankkia laadukkaan syksyn uutuuskirjan luettavakseen kohtuuhinnalla, tässä on hyvä vaihtoehto. Kirjan löytää sähköisenä Elisa Kirjasta luettavakseen alle kympillä.

Painettu versio maksaa 20,95€ Osuuskumman kaupassa, eikä sekään ole uutuskirjaksi ylettömän kallis.

Luettavaksi kustantajalta 

Hetki rauhaa ja hiljaisuutta? Lasten e-Tarinoilla se onnistui!

Minä olen blogissani hehkuttanut ekirjoja noin yleensä ja kysellyt uudenlaisten kirjamuotojen perään. Nyt saimme kokeiltavaksi Lasten e-tarinat ja kovasti nuo kiinnostivat, kuten kuvasta näkyy. .

Kyseessä on iPadille tarkoitettu sovellus, jonka avulla voi käyttää interaktiivisiksi rakennettuja "kirjoja". Niin, kaipa ne kirjoja tavallaan vielä ovat, ainakin osaksi. Tarinan voi katsoa animaationa, tai sen voi kuunnelle kirjamuodossa kuva ja teksti kerrallaan. Lisäksi kussakin e-Tarinassa on interaktiivisia harjoitteita mielenkiinnon lisäämiseksi. Kyseessä voi olla palapelin kokoaminen, teatteriesityksen rakentaminen, muistipeli tai vaikka piirtäminen. Kaikki tuntuivat testiryhmää kiinnostavan.

Testiryhmä koostui kahdesta nuorimmaisesta (pojat 10v ja 3,5v) Esikoinen 12v ilmoitti heti kättelyssä, että tuo on tarkoitettu nuoremmille. Tosin kyllä hänkin tuntui toisella korvalla tarinaa seuraavan, vaikka coolisti olikin muka lukemassa ihan jotain muuta. Nuoremmat sitten nauttivatkin e-Tarinoista täysin rinnoin, kuten kuvasta näkyy. Oli kiva seurata yhteisiä touhuja.

Pääsimme testaamaan kaikki kolme tarjolla olevaa e-Tarinaa.

"Kuono kohti koulua" oli mukavasti vähän vanhanaikainen tarina hiirten koulupäivästä. Äiti koki tarinan rytmiltään rentouttavaksi ja osansa rauhallisuudelle oli siinäkin, ettei tarvinnut miettiä tulisiko kohta jotain pienempää pelottavaa tai liiallista ryminää. Tarina jaksoi kuitenkin pitää myös kymmenvuotiaan pojan mukanaan. Vähän mietin, miten kaiken maailman Pokemoneihin ja Bakuganeihin tottunut nuori mies reagoi hiirten herttaisiin touhuihin, mutta hyvin näytti kelpaavan. Itse asiassa poika arvioi hiiritarinan kolmesta parhaimmaksi "Kun se vaan on kiva"
Kolmevuotias oli aivan ihastuksissaan.

Toisessa tarinassa Paavo mietti, miten olla reilu kaveri ja kolmannessa tutustuimme postirobottiin, jolle intergalaktinen harhapaketti tuottaa pieniä haasteita. Robottitarinan avaruusmainen tunnelma hiukan hirvitti nuorimmaista ja häntä arvelutti aluksi katsoa tarinaa, mutta lopulta hauskinta oli kuulemma "kun nalle juoksi pakettien kanssa!"

Kaikki kolme ovat kivoja tarinoita, joissa jokaisella on myös mukana pieni opetus. Opetus ei kuitenkaan ollut niin itsestäänselvä, että lapset olisivat kokeneet tulleensa "saarnatuiksi", kuten toisinaan on laita lapsille suunnattujen kirjojen ja animaatioiden kohdalla.

Pientä parannuksen varaa olisi e-Tarinoiden käyttöliittymässä. Äidilläkin kesti hetken löytää kaikki toiminnot ja ymmärtää logiikka. Toki homma alkoi sitten sujua pienen haparoinnin jälkeen.

Parhaimmillaan Lasten e-Tarinat ovat varmaan sellaisilla 5-8 vuotiailla, jotka myös opettelevat itse lukemaan ja voivat jo käyttää sovellusta itsenäisesti. Kolmevuotias Toto oli välillä vähän pihalla interaktiivisten osioiden kanssa, mutta onneksi isoveli oli mukana auttamassa. Kirppu katseli kaikki tarinat kertaaleen, eikä sen jälkeen palannut niihin muuten kuin äidin ehdottaessa. Ehkäpä ne sittenkin olivat kymmenvuotiaalle hiukan yksinkertaisia.

ISOA bonusta oli oikeanlaisen sisällön vaikutus lasten tapaan toimia. Nämä kaksi nuorimmaista saavat yleensä aikaan hurjan metelin ja mesoamisen alta aikayksikön, mutta Lasten e-Tarinoiden parissa sopu ja rauha säilyi yllättävän kauan.

Sovellus on itsessään ilmainen, eivätkä e-Tarinatkaan kustanna kuin 4,49€/kpl. Se on suhteellisen pieni hinta rauhasta ja hiljaisuudesta...

Lasten e-Tarinat löytyvät App Storesta - Lisätietoja voi vilkaista vaikka täältä.

Yhteistyössä Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy

Alkuverryttelyä, vinkkausta ja lippuja messuille

Alkuverryttely suoritettu! Eli piipahdin i love me -messuilla Speltillä luonnollisesti parempaa-kirjan pressitilaisuudessa. Toki sieltä tarttui mukaan vähän muutakin... 

Perjantain visiitti käynee tosin vain alkulämmittelystä. Todellinen koitos on edessä ensi viikolla. Silloin on Helsingin Messukeskuksessa kirjabloggaajan syksyn SE viikonloppu, kun Helsingin Kirjamessut täyttävät kalenterin torstaista sunnuntaihin. Kun lisäksi sattuu olemaan ruokabloggaaja niin jalat ovat entistä kovemmilla rakoilla, kun pitää ehtiä myös Viini, ruoka & hyvä elämä -messuille ja pitää sitä vähän kurkistaa Musiikkimessujenkin puolelle...

Allekirjoittanut pyörii Kirjamessuilla mukana ainakin seuraavissa jutuissa, joten tulkaapa kuuntelemaan ja keskustelemaan mukaan!

1. E-kirjan lukijat Suomessa - paneelikeskustelu (la 13-14 Kullervo-sali) Olen hyvässä seurassa Lassi Junkkarisen (Myllylahti-kustantamo, Lukulamppu-palvelu) ja Marja Hjeltin (kirjastopalvelut) kanssa. Keskustelun alustaa ja meidät pitää kurissa Elisa Kirjan Essi Manner. 
2. Lukupiiri Anna-Leena Härkönen "Kaikki oikein" (su klo 16.00 - mukaan voi ilmoittautua täällä)
3. Lisäksi kirjabloggaajia päivystää Boknäsin osastolla. Tulkaa kyselemään kirjavinkkauksia tai muuten vaan moikkaamaan! Itse olen paikalla ainakin su 14-15, mutta toki pyörin siellä muutenkin. 

Lisää tärppivinkkejä kirjailen tässä sitä mukaa, kun ehdin ohjelmaan perehtymään. 

SITTEN NIITÄ LIPPUJA : 

Lukupiiriosallistumisen perusteella sain Helsinkin Messukeskukselta muutamia messulippuja jaettavaksi. Tässä niitä siis olisi tarjolla 6kpl. Lipu(t) saa omakseen helposti. 

1. ilmoittaudu blogin lukijaksi (tai jos jo olet sellainen, niin hyppää suoraan seuraavaan vaiheeseen) 
2. kirjoita kommentti tähän postaukseen ja kerro kommentissasi haluatko 1 vai 2 lippua. 

Liput jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, kunnes 6 lippua on jaettu. 

Niin, ja jos tässä menee ohi, niin kannattaa seurata Tätä (keittiö)elämää -blogia lähipäivinä. Sinne tulee vielä muutama lippu lisää jakoon.

EDIT: Liput loppuivat jo, mutta toivottavasti törmäillään silti Kirjamessuilla!