Neropatin päiväkirja - Miksi siitä tykätään?

Kuunnellaan Toton kanssa iltaisin äänikirjoja. Nyt pitää varoa omia ilmeitään. Aina välillä Toto vilkaisee minuun päin. "Oliko tuo hauska kohta?" Ei taida kuopuskaan olla oikein innostunut. Ehkä hän halusi kuunnella tämän ja sanoo hauskaksi siksi, että niin kuuluu sanoa ja koulussa kaverit ovat kehuneet.
En halua valheellisesti vahvistaa lapsen keinotekoista huvitusta, mutta en myöskään estää häntä nauttimasta. En minä voi tietää, miten Neropatin hauskuus avautuu tokaluokkalaiselle. Olemme ihan eri kohderyhmää - tai siis, minä selkeästi nimenomaan en ole kohderyhmää.

Nyt on kulunut kuuntelusta hetki aikaa - uskaltaisiko kysyä Totoltakin mielipidettä ?

kuva: WSOY

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Viimeinen oljenkorsi
Nextory 
Lukijana: Toni Kamula

(Esi)teinin lorvailu ja ihastumiset ovat kiinnostaneet nuoria lukijoita vuodesta ja osasta toiseen. Meilläkin yleensä kirjoja viimeiseen saakka karttava keskimmäinen on tainnut lukea noita useamman kuin yhden. Ehkä siksi, että kuvien vuoksi kirjat ovat nopeita suupaloja.

Viimeinen oljenkorsi kertoo siitä, miten Greg koittaa vältellä koulutehtäviä, herättää ihastuksensa huomiota ja tehdä isälleen mieliksi jalkapalloilijana tai partiolaisena. Elämä on juuri niin vaikeaa kuin teini voi sen itselleen vaikeaksi tehdä. Itse asiassa toivon, etteivät omien poikieni ajatukset kulje aivan samanlaisia ratoja.

Greg osoittautuu melkoisen itsekeskeiseksi (kuten kai jossain määrin kaikki teinit) ja hänen sinänsä aidotkin yrityksensä tehdä asioita valuvat usein hukkaan kertakaikkisen metkuilun ja pienen huijaamisen vuoksi. Lisäksi hän koittaa pönkittää asemaansa käyttämällä hyväkseen parasta ystäväänsä ja huijaamalla.

Tiedän. Minä olen keski-ikäinen nalkuttava äiti-ihminen, mutta silti... Minua ei naurattanut. Kirjan kuvaama teini-maailma sai minut pikemminkin vähän surulliseksi. Toni Kamula kyllä lukee sujuvasti ja päähenkilön äänensävy tuntuu aidolta. Sisältö vaan ei ollut minua varten.

Mutta mitähän 9v tuumaa kirjasta ? Jotain kai voi tulkita jo siitä, että yleensä sarjoja kerralla ahmiva poika ei ole laisinkaan ehdottanut Neropattia seuraavaksi luettavaksi. Kysytään suoraan.


Mitä tykkäsit Neropatin päiväkirjasta ? 
"Olen lukenut niitä ennenkin" 

Niin, mutta tykkäsitkö? 
"Kyllä, miksi muuten haluaisin kuunnella lisää?" 
Ai haluatko?
"....."  

Mikä Neropateissa on hyvää ? 
"Kun se saa kaikki tylsät kohdat kiinnostavammiksi, vaikka se aikakapseli juttu voisi olla tylsä jossa toisessa romaanissa  - ja noissa on vähän mun huumoriakin" 

Mikä Neropatissa naurattaa ? 
"No, ei se oikeastaan naurata. Muuten vaan pidän."

Hmmm... onko sun kaverit kehuneet Neropatteja ? 
"Joo..."
Voisiko olla niin, että tykkäät kehujen takia? (kysyy äiti varovaisesti ja koittaa muotoilla kysymystä sävyltään mahdollisimman neutraaliksi) 
"Jaa... se on kyllä ihan mun oma mielipide, mutta tykkään myös siksi, että saisin ehkä enemmän kavereita... Kaksi syytä" 


Mitäpä tästä sen enempää. Selvästi ryhmäpaine vaikuttaa ainakin jonkin verran mielipiteeseen kirjasta, mikä lienee sinänsä ihan luonnollista. Uskon saman toistuvan paljon myös aikuisten maailmassa. Kaikki me haluamme kuulua joukkoon, tykätä samoista asioista kavereiden kanssa. Onneksi poika sentään myös itse tunnistaa tilanteen ainakin jossain määrin.

Toto tykkää jutella kirjoista, mutta taitaa lukea enemmän ja ehkä "vaikeampia", tai ainakin paksumpia, juoniromaaneja kuin koulukaverinsa. Neropatin päiväkirja tarjonnee koulun välitunneille keskustelunaihetta jonkinlaisena kompromissina jalkapallointoisessa porukassa. Löytyy "yhteistä kenttää". Pallon perässä juokseminenhan ei sitten taas ole Toton juttu ollenkaan.



p.s. olen selvästi ollut Neropatille lempeämpi muutama vuosi sitten, tai sitten osan teemoitus ja tunnelma on ollut toisenlaista. Pitänee lukaista uudelleen ja tarkistaa. 

Kiepaus, Kaipaus, Keikaus

Otin tuossa jokin aika sitten Nextoryn käyttöön, kun Museokortilla sai pidemmän kokeiluajan. Pääasiallinen syy oli yhteisen kuunneltavan löytäminen Totolle ja minulle. Aloitimme Toton valitsemilla Miklun kirjoilla. Sitten oli äidin vuoro.

Olin kuullut hyvää Vuokko Hurmeen trilogiasta, joten siihen tartuttiin. Kirjat osoittautuivat yllättävänkin jänniksi ja vähän filosofiksikin. Nämä kirjat eivät aliarvioi nuorta lukijaa, vaan vaaditaan pientä pohdintaakin juonen kulun ymmärtämiseksi. Kuitenkin  jännitys ja ikävät asiat oli annosteltu niin, ettei tarina kertaakaan päätynyt Toton uniin. Mielenkiinto säilyi.

Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Keikaus 
Nextorysta äänikirjoina 
Lukijana : Kaisa Happonen 

Kiepauksessa eletään Kardumin kaupungissa ja maailma on ylösalaisin. Puut kasvavat alaspäin, kohti taivasta ja aina välillä putoaa jotakin. Välillä taivaalle heitetään roskat, toisinaan romahtaa tyhjyyteen kokonainen talo. Kun painovoima ei auta pysymään paikoillaan, liikutaan paikasta toiseen vaijereita pitkin kipuamalla tai liukumalla - tai siis aikuiset liikkuvat. Lapset pysyvät pääasiallisesti kotonaan, niin pysyy myös Lenna pikkusisarensa kanssa, vain hänen paras ystävänsä Jan liukuu viereisestä talosta kylään.

Elämä jatkaa uomassaan, kunnes alkaa kuulua huolestuttavia uutisia. Lennan perheen pitää tehdä suuri päätös. Uskaltavatko he hypätä tuntemattomaan?

Kyselin vähän Toton ajatuksia Kiepauksesta.


Mitä tuumit Kiepauksen maailmasta ? Miltä tuntui kuunnella ylösalaisin olevasta maailmasta ?
- Maailma kuulosti vaaralliselta. Toivottavasti maapallo ei lakkaa pyörimästä (kaikkihan tietävät, mitä siitä seuraisi)

Mitä mieltä olet kirjasta? 
- Kirja tuntui minulle sopivalta. Tykkään kirjoista, jotka ovat vähän jänniä. 

Kaipaus jatkaa tarinaa ja kertoo Lennan elämästä hypyn jälkeen. En nyt avaa tarinaa sen enempää, mutta kirja on täynnä kuvausta uudesta elämästä, sen iloista ja suruista, uusista tuttavuuksista. Suurin suru on ystävän katoaminen. Lenna joutuu ponnistelemaan saadakseen aikuistet ottamaan etsintäretken järjestämisen asiakseen.

Äidin mielestä kirja kuvaa kauniisti sitä, miten ihmiset toimivat ehkä erilaisin periaattein ja säännöin, mutta silti tietyt asiat ovat samanlaisia ja toisista välittäminen tärkeää.

Vaan, mitä tuumii Toto ?


Kaipaus ? Kommentteja ? 
- Öh - tämä oli tylsin osa. Ei ne tehneet mitään muuta kuin sellaisen pikku matkan. 

Äiti tykkäsi tästä ehkä poikaa enemmän. Uuden elämän kuvaus ja yhteiskuntarakenteen miettiminen kiinnostivat vähän vanhempaa lukijaa.

Kolmas osa Keikaus vie taas uuteen paikkaan ja nyt mukaan tulee myös aikadimensio. Huisin mielenkiintoista. Totolla on aikamatkustus muutenkin aiheena nyt pinnalla, kun hän luki jouluna Stephen Hawkingin elämäkerrasta madonreikäteoriasta. Keikauskin johti meidän uuden kirjan pariin, kun yksi henkilöistä luki nuorten aikamatkaklassikkoa Hyppy ajassa. Se on parhaillaan Totollakin luvussa.

Mikä oli Keikauksessa kivaa ? 
- Se kun äiti ja minä luettiin yhdessä ja oltiin yhtä mieltä. Pälpätettiin paljon. (äidin huom. kyllä, tämä osa herätti paljon keskustelua) 

Kannattiko nämä kuunnella? 
- KYLLÄ! (kolme kertaa) 

Äidistäkin nämä kannatti kuunnella. Välillä oli tosi jänniä kohtia, mutta niistä aina selvittiin (ja onneksi tarpeeksi nopeasti, ettei jäänyt uniin kummittelemaan). Pidin  myös siitä, miten paljon kirjoissa käsiteltiin erilaisia teemoja ystävyydestä, perheen välisistä suhteista ajan ja paikan väliseen suhteeseen. Pysyi aikuisellakin mielenkiinto yllä.

Toton kanssa iltasella (Haastattelu)

Tuossa viime vuoden puolella Toto armollisesti hyväksyi minut taas iltasatuseuraksi. Välissä oli pitkä aika, kun minulle vain ilmoitettiin iltasatukuuntelijan olevan nyt keskittyneenä lukemaan itse kirjaa. Oli se sitten Harry Potteria (koko sarja luettu) tai Soturikissoja (ainakin 12 kirjaa ilmeisesti luettu)...

En minä nytkään kyllä itse lue, mutta valitsemme yhdessä äänikirjan, jota kuuntelemme noin puolisen tuntia (melkein) joka ilta. Alla viimeisimmät Toton kommenttien kera.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit kuunnella tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi koska äitini ehdotti sitä ja se kuulosti kivalta."

Äiti: "Mikä oli kirjassa parasta ? "
Toto: "Kun ne ottivat ne aseet ja hyökkäsivät valloittamaan Rupikonnan kartanon"
Äiti: "Miksi se oli parasta?"
Toto: " Koska se oli jännittävä kohta"

Äiti: "Kuka kirjan henkilöhahmoista haluaisit olla ja miksi?"
Toto: "Vesirotta. Koska se tietää paljon asioista ja on viisas sekä kiltti."

Äitikin tykkäsi kirjasta, vaikka Rupikonna olikin välillä ihan mahdoton...


Sinikka Nopola, Tiina Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Åiti: "Kummasta tykkäsit enemmän ja miksi ?"
Toto: "Aivan ylivoimaisesti Sevillan saiturista, koska siinä oli varas, salaovia ja semmoista"
Äiti: "Ai niin kuin jännä vai?"
Toto: "Joo!"

Äiti: "Mikä Risto Räppääjissä on parasta ?"
Toto: "Seikkailut - kun ne seikkailee ja semmoista"
Äiti: "Niin, kun aina sattuu..."

Äiti: "Vieläkö kuunnellaan Risto Räppääjiä?"
Toto: "KYLLÄ!!"


Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun?
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit lukea tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi, kun äitini ehdotti sitä ja olen Tohtori Proktori -fani ja luen niitä kirjoja"

Äiti: "Mikä kirjassa oli parasta ?"
Toto: "Aikamatkustukset ja väärinymmärrykset sekä vampyyrikirahvi, joka heitti poliisin hatun takapihalle "

Toton mielipide : "Tämä kysely tohtori Proktorista oli aika lyhyt..."

Äiti:"No, mitä muuta haluat kertoa tohtori Proktorista?"
Toto:" Minulta puuttuu vain yksi (tohtori Proktori) kirja lukematta"

Äiti:" Kenelle suosittelisit tohtori Proktoreita?"
Toto:"Kaikille, joilla on minunlainen huumori"
Äiti:"Ööhh... ???? Siis millainen?"
Toto: "Semmoinen, että .... öh... se on vähän riehakas... ja kiva - vähän niin kuin Simon's Cat!"
Äiti: "Ai jaa..."

Että silleen - nyt pitää sitten valita seuraava äänikirja. 

Museokortti käytössä... (päivittyvä postaus)

Olen suunnitellut Museokortin hankintaa ainakin pari vuotta. Mielikuvissani poikkean pikaisesti matkalle osuviin museoihin ilman painetta nähdä kaikki kerralla, toisinaan ilman ennakkosuunnittelua ja ohimennen. Arvelenpa Museokortin pilkistäessä korttien keskeltä myös innon suunnitella reittejä museoiden mukaan olevan ihan uudella tasolla.

Nyt laitetaan ennakko-odotukset testiin, sillä sain vihdoin aikaiseksi ostaa kortin käyttööni, kun vierailimme poikien kanssa Turun Linnassa. Siitä se lähtee.
Tähän postaukseen ajattelen listata kaiken Museokortti -käyttöni ja samalla tietysti vähän laskea, paljonko "alennusta" sillä tuli hankittua. Alla siis jokaisesta käynnistä jotain ja ihan alimpana kokonaislista käynneistä.

2. tammikuuta 2020 - Ateneum ja Helene Schjerfbeck "Maailmalta löysin itseni" 

Joululoma jatkuu vielä ja kaivoin Museokortin naftaliinista. Mikä voisi olla parempi tapa viettää lomailtapäivää kuin käydä ystävän kanssa taidenäyttelyssä ja istahtaa nauttimaan iltapäiväteestä ?

Näyttely oli mielenkiintoinen ja tee herkullista. Täytyy sanoa, että Ateneum Bistron iltapäivätee on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Vain 18 euroa per nuppi, emmekä edes jaksaneet ihan kaikkia herkkuja. Loput olisi voinut saada myös pakettiin kotiinvietäväksi.

Helene Schjerfbeck on mielenkiintoinen taiteilija. Näyttelyssä oli hänen teoksiaan matkoilta Ranskassa, Italiassa ja Englannissa, sekä tietysti sarja omakuvia. Aina mietin, miten taiteilijalla on täytynyt olla jonkinlainen vihasuhde vanhenemiseen. Minun on vaikea löytää viimeisistä kuvista kauneutta, enemmänkin jonkinlaista raivokasta häivyttämistä.

Ateneumissa on paljon muutakin nähtävää, mutta kaiken teekeskustelun ohella emme ehtineet kiertämään kaikkia kerroksia. No, Museokortilla pääsee "samalla hinnalla" uudelleen. Pitää ehdottomasti viettää tällaisia iltapäiviä useammin.

7 syyskuuta 2019 - Aboa Vetus Turussa 

Vietimme 19. hääpäivän kunniaksi mukavan rennon viikonlopun Turussa. Lapset isovanhemmille yöksi ja me isännän kanssa hotelliin testaamaan uudistunutta Seurahuonetta.

Ohjelmaa ei ollut sen kummemmin, kunhan rennosti kuljeskeltiin ja käytiin syömässä. Vain yhden jutun halusin ehdottomasti käyntilistalle.

Minun on nimittäin pitänyt käydä Rettigin palatsin puutarhasta 90-luvulla esiinkaivettujen keskiaikaisten talojen ja katujen raunioilla niiden yleisölle avaamisesta lähtien. Ei siinä mennyt kuin runsaat parikymmentä vuotta.

Visiitti kannatti. Jo lyhyellä visiitillä saa rautaisannoksen Turun keskiajan historiaa ja onhan siinä ihan oma tunnelmansa, kun kuvittelee sen ajan ihmisten käyskentelyä juuri noiden samojen katukivien päällä. Tykkäsin kovasti.

Myös lapsia oli mietitty ja pienen Matti-pojan touhut elävöittivät kaupungin tapahtumia kertomuksen muodossa. Sinne tänne oli myös ripoteltu aikakauden leluja tai pelejä tai mahdollisuus kuunnella eri soitinten ääniä.


2 elokuuta 2019 - takaisin Suomenlinnassa ja Sotamuseo Maneesissa 

Tämä on nyt juuri sellainen museokäynti, joita ei ilman Museokorttia tulisi tehtyä.

Edellisellä Suomenlinnan reissulla jäi Sotamuseo Maneesi käymättä, kun menin porukan nuorimpien kanssa Pokemon Raidiin. Nyt olin siskon kanssa kesäteatterissa (Idän Pikajuna - ihan mahtava) ja siinä mennessä poikkesimme museoon.

Visiitti oli lyhyt, mutta osuimme hauskasti juuri Talvisota-kierroksen alkuun. Siinä sitten mentiin ruokatermein cocktailien ja leivän kautta mottisotaan. Mielenkiintoista!

Museoon jäi vielä paljon katsottavaa, sillä siellä on monenlaista materiaalia liittyen Suomen sota-aikoihin ja niitähän tietysti lyhyen historiamme aikana riittää enemmän kuin toivoisi.





26 heinäkuuta 2019 Helsingin Luonnontieteellinen museo

Viedessämme ranskalaiset vieraamme Luonnontieteelliseen museoon, meillä oli mielessä yksi tavoite eli nähdä hirvi luonnollisessa koossaan. Emme pettyneet, sellainen löytyi, niin kuin myös karhu, peura, kettu ja monet, monet muutkin Suomen eläimistön edustajat.

Luonnontieteellinen museo käsittää neljä mielenkiintoista kerrosta, joilla jokaisella on oma teemansa. Niihin voi käydä tutustumassa kaikkiin kerralla ja kuluttaa aikaa parin tunnin verran, tai sitten voi keskittyä aihe kerrallaan ja syventyä tutkimaan erilaisia tiedonjyväsiä, joita löytyy niin videoiden, laatikoiden kuin taulujen muodossa. Tässä museossa riittää tutkittavaa pariinkin käyntiin.

Alimmassa kerroksessa löytyi valikoima luurankoja, jotka valitettavasti jäivät minulta väliin. Toto kun ei kertakaikkiaan suostunut niiden seuraan. Toisessa kerroksessa pääsee tutustumaan erilaisiin ilmastovyöhykkeisiin, niiden eläimiin ja muuhun luontoon. Siellä Toto ja minä vietimme pitkän ajan nauttimassa Afrikan tähtitaivaasta ja savannin äänistiä...

Kolmannessa kerroksessa sitten kerrotaan elämän historiasta ja löytyy kattava kuvaus Suomen luonnosta eri vuodenaikoina, sekä tietysti niitä luonnollisen kokoisia eläimiä. Pidimme kaikki kovasti näyttelyn asetelmista, joissa kuvataan eläimiä luonnollisissa tilanteissa. Ihan kuin katsoisi luontofilmin pysäytyskuvaa kolmiuloitteisena. Suomen luonnon osalta Toto taisi tykätä eniten lumitunnelista, johon ryömimällä pääsi tutustumaan eläinten talvehtimistapoihin.

Ylimmässä kerroksessa pääsee parvelle tutustumaan museorakennuksen ja museon historiaan. Seinien sisällä on koulutettu kansaa luonnosta jo vuodesta 1934 lähtien...

Koko porukka oli tyytyväinen vierailuunsa. Näyttely on monipuolinen ja monitasoinen. Tuolla olemme käyneet ennenkin ja palaamme varmasti vielä uudelleen.

24 heinäkuuta 2019 : Suomenlinnassa sukellusvene Vesikko

Helteinen päivä Suomenlinnassa oli sekoitus rantaa, tykkejä, piknikkiä puiston nurmikolla sekä tietysti historiaa monessa muodossa (ja Pokemoneja...).

Nuorison museovalintana oli tietysti sukellusvenevisiitti. Olikin mielenkiintoista nähdä, miten ahtaissa oloissa sitä aikoinaan miehistö on oleillut. Äiti totesi, ettei haluaisi tuollaisella vehkeellä veden alle millään ja nuoriso muistanee parhaiten vessan kautta poistumisen.

Samalla lipulla pääsee tutustumaan myös Sotamuseo Maneesiin, jonne suurin osa seurueesta myös suuntasi. Esikoinen piti museota kovasti mielenkiintoisena, mutta nuoremmat lapset suuntasivat tämän äidin kanssa Pokemon Raidiin... Eikä edes harmittanut, kun tiedän Museokortilla pääseväni sinne todennäköisesti ensi viikonloppuna teatterikäynnin yhteydessä uudelleen...

20 heinäkuuta 2019 : Turun Linnassa! 

Syntymäkaupunkini linna on säännöllinen vierailupaikka. Nyt tosin oli ollut muutama vuosi väliä, eikä kuopus ollut vielä päässyt Pikkuritari-kierrokselle. Asia tuli korjata mitä pikimmiten.

Kierros kestää vajaan tunnin. Opas kertoilee ritarikoululaisille linnan historiaa, saleissa etsitään jänniä juttuja ja lopulta päästään tapaamaan linnan kuningatarta. Upposi 8-vuotiaaseen ihan täysillä ja selostuksia kuuntelivat vanhemmatkin aseenkantajat mielellään. 

Äiti ja täti kävivät vielä pikaiseen tutustumassa tarkemmin tämänhetkiseen näyttelyyn (8.3.2020 saakka) Muutama sananen naisista, jossa esitellään 1600-luvun eri yhteiskuntaluokkien naisten elämää ja kerrotaan muutamasta todellisesta silloin eläneestä naisesta. Näyttely oli mielenkiintoinen ja sopivan mittainen tutkittava lasten keskittyessä Pokemoneihin (Linnasta löytyy muutama pokestoppi ja yksi salikin) ala-aulassa.

Pikkuritari pääsi kierroksen lopussa testaamaan varusteita. Tuossa kului hetki jos toinenkin... Parhaiten taisi mieleen jäädäkin ritarien varusteiden määrä ja paino (40kg!)  - tai sitten tieto kuninkaan pyllynpyyhkijän virasta.

"Museokortti on pääsylippusi 300 suomalaiseen museoon. 

Poikkea museossa milloin vain - Helsingissä, Ahvenanmaalla tai Inarissa"  

Vuoden käynnit tähän mennessä 65,50€ 

heinäkuu 

20.7.2019 Turun Linna - Muutama sananen naisista näyttely 12€

24.7.2019 Suomenlinnan sukellusvene Vesikko  (samalla lipulla myös Sotamuseo Maneesiin) 7€

26.7.2019 Luonnontieteellinen museo (Helsinki) 15€
elokuu
3.8.2019 Suomenlinnan Sotamuseo Maneesi 7€
syyskuu
7.9.2019 Aboa Vetus 10€ (näyttelyrakennuksen vuoksi 7,50€
tammikuu 
2.1.2020 Ateneum 17€ Helene Schjerfbeck "Maailmalta löysin itseni"  (enää 4€ ja kortti on "katettu")

Parasta tällä viikolla oli, kun pääsi elokuviin ja teatteriin

Oli kyllä harvinaislaatuinen viikko tämä. Kävin nimittäin sekä elokuvissa että teatterissa ja nautin molemmista suunnattomasti.

Kävelyt sitten jäivätkin väliin, mutta se ei ollut huvitusten vika vaan kelin. Koko koululaisten syysloman on vettä tihkunut enemmän vai vähemmän. Eihän se sinänsä muuten haittaa, mutta Pokemoneja ei ole helppo jahdata kylmässä vesisateessa.

Elokuviinlähtö siis osui oikein sopivaan väliin ja sopiva oli elokuvakin. Onneksi myös mainokset olivat S-rajoitusten mukaisia. Toto kun oli elokuvissa vasta toista kertaa kolmen vuoden takaisin järkytyksen jälkeen. Silloin oli elokuvan alussa näytetty niin pelottava mainos, että vielä nytkin oli hilkulla, ettei jäänyt menemättä. Vatsaa väänsi ja tuskanhiki pisaroi pojan otsalla. Oli kuitenkin päättänyt, että elokuviin mennään ja sitten myös mentiin. Onneksi.

Uusin Late Lammas on ehkä hieman "lapsellisempi" kuin edellinen, mutta se ei ole välttämättä ollenkaan huono juttu - ainakaan yleisön mielestä. En muista, koska olisi niin hersyvää riemua ja kikatusta kuulunut katsomosta niin moneen kertaan elokuvan aikana. Myönnän myös oman nauruni kaikuneen kuorossa.

Nauru oli iloista ja viatonta niin kuin Farmageddon kokonaisuudessaan. Avaruudesta saapuu tilan lähelle pieni vieras ja sitten mietitään, millä hänet saisi takaisin kotiin. Ystävä voi olla, vaikka olisi erilainen, eikä edes puhuisi samaa kieltä. Vaikka lampaat tekevätkin kepposia ja välillä vähän jotain menee rikki, on kaikilla kuitenkin hyvä tahto. Pahiskaan ei ole niin paha kuin miltä näyttää ja monta asiaa voi korjata halilla.

Kyse ei ole eksistentiaalisesta elämäntuskasta, vaan iloisesta ja viihdyttävästä elokuvasta, jolla ainakin minun mielestäni oli terveet arvot. Ystävyyden ja toisten hyväksynnän tärkeydestä kun ei voi koskaan tarpeeksi puhua.

Tykättiin kaikki kolme, Toto, isäntä ja minä. Elokuvista tuli ulos hyvällä mielellä ja synkkä keli unohtuneena. Tällaisia mutkattomia ja lempeitä juttuja tarvitaan aina välillä. Vahva suositus perheen yhteisiin elokuvahetkiin.

Kanootin kapean...

"Kanootin kapean, vesille työnsin..." 

Tämä lomahan menee vallan laulujen tunnelmissa, tai sitten muistilokeroista löytyy laulu tilanteeseen kuin tilanteeseen... Tällä kertaa kanootti työnnettiin Vähäveden kirkkaille vesille neljän aloittelijan toimesta.

Tosiasiassa meillä oli yksi kanootti ja yksi kajakki. Viimeksimainitun sai käyttöönsä mukana ollut teini, joka menikin pitkin järveä sellaista vauhtia kuin olisi koko ikänsä melaa heilutellut. Isäntä ja minä istuimme Toton kanssa kanootissa tavaroiden kera.

Varusteet vuokrattiin Vähäveden tilalta, jonka isäntäväki oli ystävällistä ja opasti vasta-alkajat hyvin melomisen saloihin. Tyyni, puolipilvinen sää teki vesillelähdön vielä astetta helpommaksi, jolloin tällainen venekammoinenkin saattoi rauhallisin mielin tarttua melaansa.

Mietin matkan aikana rauhassa järveä kiertäessämme, miksi tällä kertaa ei yleensä aina veden päällä liikkuessani iskevä pieni paniikki tuntunut laisinkaan. Olen kerran aikaisemminkin ollut melomassa. Silloinkin homma oli ihan kivaa, mutta jotenkin olo oli paljon epävarmempi ja huokaisin helpotuksesta rantaan palatessani.

Tulin siihen lopputulokseen, että tyyni, ulpukoiden ja lumpeiden koristama vedenpinta, joka heijasti rannan puut ja pilvet, auttoi varmasti rauhoittumaan. Sitä katsellessa mieli lepäsi. Samoin rauhallinen ja rohkaiseva opastus retken aluksi antoi itsevarmuutta. Yksi psykologinen tekijä oli varmasti myös tieto siitä, että järvellä ovat kaikki moottorilla kulkevat vesiajoneuvot kiellettyjä. Siis ihan oikeasti! Aivan mahtavaa. Ei tarvinnut miettiä sivuaaltoja saati kuunnella ärsyttävää pärinää ja ujellusta joka suunnalta. Kertakaikkisen loistava idea suojata kapea järvialue melusaasteelta. Isot peukut!

Muutenkin järven vesi vaikutti mahtavan puhtaalta ja pohjaan näki melko syvissäkin kohdissa. Kuulimme, ettei järveen laske vesiä peltoalueiden läpi, jolloin lannoitteet ja muut saasteet eivät valu veteen. Toivottavasti tilanne jatkuukin samanlaisena.

Vaikka rannat olivat täynnä mökkejä, oli reunoilla myös metsäisiä kohtia ja maisemat tietysti sen mukaiset. Oli kuin olisi Monet'n taulussa melonut kaikkien kukkien keskellä.

Suurin osa mökeistä tuntui olevan tyhjillään, mikä hieman ihmetytti sunnuntaipäivänä, mutta ilmeisesti järvellä, niin kuin kai suuressa osassa Suomea, on käymässä mökkien kohdalla sukupolvenvaihdos. Aika moni näytti olevan pikkuruisia saunamökkejä ihan veden tuntumassa, joten ehkä ne eivät kiinnosta ajanviettopaikkana kaikkiin mukavuuksiin tottuneita kaupunkilaisia.

Melominen sujui. Meille oli kartasta näytetty saari, jolle voisi rantautua, mutta kokemattomat unohtivat alusta asti seurata reittiään ja sitten olikin vaikea kaikkien naapurisaarten joukosta tunnistaa juuri sitä oikeaa. Onneksi toisena rantautumisvaihtoehtona oli uimarannalle johtavan polun pää. Sen löysimme ja vietimme mukavan hetken poikien kahlaillessa matalassa rantavedessä.

Varusteiden vuokra verotti kukkaroa 90 euron verran, mutta sillä summalla olisi voinut olla veden päällä koko päivän aamusta iltaan. Hintaan kuuluivat kajakki ja kanootti, melat kaikille matkaan lähteville, pelastusliivit ja järvikartta. Kokemus oli hyvin hintansa arvoinen, vaikka näin ekalla kerralla emme olleetkaan matkassa kuin iltapäivän verran.

Matka tilalle vie Espoosta Karkkilan keskustan kautta autolla noin 1h20min. Ihan lyhyttä visiittiä varten siis ei kannata lähteä, mutta meloessa ja pysähdyksissä saa kyllä yhden päivän helposti kulumaan. Lisäksi tilalla on kaneja ja lampaita, joita katsellessa menee hetki.

Kaikkiaan tykkäsimme kaikki hurjan paljon ja äitikin pääsi ainakin toistaiseksi venekammostaan. Järven tunnelma ja kohdalle sattunut täydellinen melontakeli (tyyntä ja puolipilvistä) tekivät reissusta ikimuistoisen.

Kiitokset tilan väelle mukavasta kokemuksesta. Palaamme pian vieraiden kera (jos vaan kelit sallivat).

Onko Mikkeliin mänijöitä?

Me siis niin eläydyttiin rooleihin... 

"Onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiinsa?" (Savonmuan Hilima-laulun alku) 

Olihan noita, vaikka emme me tällä kertaa junaa edes harkinneet. VRn hinta kun oli tuplasti bussilippujen verran." Linja-autossa on myös tunnelmaa... "

Loma alkoi tiistaina ja jo samana päivänä kotona hengailu päätettiin  muuttaa äkkilähdöksi Mikkeliin. Keskiviikkona hypättiin Onnibussin kyytiin ja ei kun menoksi. Siis Toto ja minä tällä kertaa. Lähdettiin siskolle kylään. 

Ei me kyllä siskolla nukuttu. Joskus aikoinaan yövyttiin Mikkelin kasarmialueella juuri avatussa Huoneistohotelli Marjassa. Historiallisessa puistossa, vanhoissa puurakennuksissa sijaitseva hotelli houkutti tälläkin kertaa, varsinkin kun kävelymatka keskustaan sujuu Pokemoneja jahdatessakin noin vartissa. 

Hotellin huoneet ja ilmapiiri ovat persoonallisia ja palvelu ystävällistä. Aamupalassa olisi pientä petraamisen varaa (torstai-aamuna oli mm. pannukakkua, perjantaina tuo "pikkulämmin" osuus puuttui). Ihan ok aamupalapöytä, mutta "wow" puuttui. Kaikkiaan hotelli sopii tukikohdaksi historiallisesta tunnelmasta pitävälle, standardihotellista poikkeavaa kokemusta etsivälle matkailijalle. 

Keskiviikkona vain hengailtiin hotellilla, poikettiin siskolla, haahuiltiin keskustassa ja syötiin perinteisesti Rossossa (pizzoista riitti doggy bagiin ja seuraavan illan iltapalaksi).  Perjantaina sitten hypättiin rauhallisen aamun jälkeen Mikke-junan kyytiin ja köröteltiin sillä Mikkeli-puistoon ja Kenkäveroon. Junaoppaiden selostuksissa sai samalla rautaisannoksen Mikkelin historiaa ja kiersimme lopulta koko reitin myös takaisin hotellille.

Tarkoituksena oli ehtiä vielä samana päivänä Naisvuorelle kiipeilemään, mutta puistossa ja Kenkäverolla oli niin paljon touhua ja nähtävää, että jätettiin torni suosiolla perjantaille. Varsinkin Kenkävero oli viehättävä paikka. Toto olisi voinut viettää vaikka koko iltapäivän lampaita rapsutellen ja kanojen touhuja ihmetellen. 

Aikuisetkin kiertelivät erilaisia käsityöläisliikkeitä ja puistoa mielellään. Vanhan pappilan tunnelma on hyvin säilytetty ja vaikka parkkipaikat olivat täynnä autoja, väenpaljous katosi isolle piha-alueelle ja ravintolaan, eikä missään ollut ruuhkaa. 

Ruokakin oli miljöön arvoista. Emme tällä kertaa nautiskelleet lounasbuffetin antimista, mutta paikallisista aineksista tehdyt hampurilaiset olivat makoisia. Mitä nyt kasvispurilaiseen lisukkeisiin oli tainnut kokilta lipsahtaa vähintään tupla-annos chiliä... 

Perjantaina sitten kerittiin sopivasti vielä kiipeämään Naisvuoren torniin ihailemaan maisemia ja poikettiin Viestikeskus Lokin luolaa ihmettelemässä. Ei käy kateeksi luolissa työskennelleitä. Sen verran kosteat ja synkät tunnelmat siellä on varmasti sota-aikana ollut. Toto hieman aristeli isoja armeija-asuisia mannekiininukkeja, mutta sisällöllisesti museo on hyvin suunniteltu ja mielenkiintoinen. Erilaisissa viestintävempaimissa riittää ihmettelyä ja puhelinvaihteen toiminnasta puhuttavaa.

Tiedättekö muuten, mistä Naisvuoren nimen sanotaan tulleen? Sillähän on myös "sisarvuori" eli Akkavuori lähistöllä. Kuulemma Porrassalmen taistelun (1789)* aikaan Mikkelin naiset nousivat vuorille seuraamaan tapahtumien kulkua. Naineet naiset ja akat Akkavuorelle. Nuoret neidot Naisvuorelle... Että sellainen tarina. Tiedä sitten, miten tosi. 

Kaikkiaan Mikkelissä on mukava vierailla. Kaupunki henkii historiaa ja on osannut säilyttää aidot kasvonsa. Pidän paikoista, joilla on sielu. Toki Mikkelin historia on kovasti sotaisa, mutta sotavuosista kertovat Päämajamuseo ja viestikeskus Lokki kuuluvat varmaan kaikkien yleissivistykseen ja vanhan kasarmialueen puisto ja sieltä löytyvät tykit kiinnostanevat suurinta osaa nuoria vierailijoita. 

Ilman autoakin riitti puuhaa pariksi päiväksi vallan mainiosti ja bussimatka oli itse asiassa varsin rentouttava, kun Totokin keskittyi kirjaansa (tai puhelimen peleihin). Ei hullumpi aloitus kesälomalle. 

*Kustaan sodan aikainen Venäjän ja Ruotsin välinen sota. Tällä hetkellä minulla kesken oleva Niklas Natt och Dagin 1793 kertoo Tukholmasta muutama vuosi juuri tuon sodan jälkeen. 

p.s. Mikkelin historiaan blogissa tutustuttu aiemminkin, ja siirsin myös talteen vanhasta ruokablogista yhden reissun

Vatsat täynnä historiantunnille

Kiitos kutsusta brunssille ja teatteriin Radisson Blu Plazalle ja Kansallisteatterille 

Saimme Toton kanssa kutsun Radisson Blu Plazan ja Kansallisteatterin uuden konseptin "ekaan kertaan" eli Lasten lauantaina nauttimaan ensin brunssia Radisson Blu Plazan ravintolasaliin ja siitä sitten muutaman askeleen päähän Kansallisteatteriin seuraamaan Koiramäen Suomen historia- näytäntöä. Konsepti on mielenkiintoinen - ensin vatsat täyteen rennolla brunssilla ja sitten teatteriin viihtymään. Ainakin tämä äiti tykkäsi ajatuksesta.

Mikä voisi olla helpompaa kuin ensin istahtaa runsaaseen brunssipöytään ja siitä sitten hiljalleen valua ihan viereen teatteriin? Minä ainakin nautin siitä, ettei tarvinnut miettiä ruoanpuolta ja sitten kiirehtiä kaupunkiin. Eikä Radisson Blu Plazan brunssissa ollut mitään valittamista. Pienten ja isojen lautaset olivat täynnä ja mieli iloinen.

Toto tietysti halusi lautaselleen lasten tilaisuuksissa aina näköjään tarjolla olevia nakkeja ja lihapullia, mutta onneksi hän bongasi myös vesimelonisiivuja muiden lautasilta ja niinpä sitten hetken kiertelyn jälkeen lautasesta ainakin puolet oli täynnä vesimelonia, viinirypäleitä, tomaatteja, etikkakurkkuja ja muuta vähän nakkeja tuoreempaa tavaraa.

Tiskiltä olisi voinut tilata vohveleita tai muita brunssiherkkuja, mutta me emme yksinkertaisesti jaksaneet enää enempää - varsinkin, kun olimme bonganneet jälkiruokabuffetin kakut ja karkit. Pistaasi on usein vaikea ravintoloille macaronseissa, mutta nyt oli pähkinän maku kohdillaan. Paras macaron aikoihin (sanoo äiti, joka tykkää pistaasista tosissaan).

Toton kommentti brunssista: "Sanoisin, että se oli tosi hyvä." - ja sama toistettuna useampaan kertaan päivän aikana eli mitä ilmeisimmin valikoima teki vaikutuksen.

Me pääsimme mukaan kutsuvieraina, mutta jäin miettimään hintaa brunssi + teatteri -kokonaisuudelle. Google ohjasi mainokseen, jossa hinnaksi mainittiin aikuiset 55€ ja lapset 39€  (ja vihreällä kortilla vähän alennusta). Mielestäni tuossa on hintalaatusuhde aika kohdillaan.

Vatsat täynnä suunnattiin sitten kirjaimellisesti ihan viereen teatteriin...

Kuva: Kansallisteatteri (piirrokset Mauri Kunnas)

Koiramäen Suomen historia 

Mauri Kunnaksen historiakirja taisi olla ilmestymisvuotensa superhitti joulumarkkinoilla. Niinpä se löytyi meiltäkin kirjahyllystä. Tarjosin kirjaa Totolle luettavaksi ennen teatteripäivää, mutta selailuksi taisi jäädä. Jostain syystä historiaviittaukset eivät nyt saaneet poikaa syttymään. Todennäköisesti syynä on referenssien puute. Kun ei ekaluokkalainen ole joutunut historiaan tutustumaan yleisesti, eivät kohtaukset eri aikakausilta oikein jaksa kiinnostaa.

Sama osoittautui haasteeksi näytelmän osalta. Toki näytelmässä on vauhtia ja villejä hahmoja, joista lapsetkin selvästi pitivät (varsinkin tyttökuningas Kristiina ja herra Hakkarainen saivat osakseen riemukkaita reaktioita, niin kuin tietysti myös kuninkaan vessajutut...) Kuitenkin sanoisin, että näytelmä sopii parhaiten sellaisille koululaisille, jotka jo vähän ovat historian tarinoihin tutustuneet ja pystyvät pitämään aikajanan punaisen langan mielessään luomassa tarinalle kokonaiskehystä. Niin, ja tietysti historiakohtaukset sopivat aikuisille. Yleisön reaktioista päätellen Koiramäen kerronta nimittäin osui ja upposi vanhempiin vähintään yhtä hyvin kuin jälkikasvuun.

Hahmot myös huusivat ja kiljahtelivat ja lavalla paukkui ja rytisi, mikä saattaa aiheuttaa jännitysti herkemmille pienille katsojille. Tosin meidän aiemmin erittäin ääniherkkä kuopuksemme ei ollut millänsäkään. Kannattaa kuitenkin miettiä oman pienokaisen kohdalla mahdollisia reaktioita, enkä paljon alle eskari-ikäisiä tuonne veisikään. 

Toton kommentti: "Oli kiva, mutta Tippukivitapaus on edelleen lempparini"

Tarkemmin kysellessä oli kyse tosiaankin äänimaailmasta. Lisäksi Koiramäen Suomen historiassa on lauluja, mutta musiikki ei ole ihan niin suuressa osassa kuin monissa muissa lastennäytelmissä (ja Tippukivitapauksessa). Dialogi ja sanaleikit olivat hauskoja (Iso Viha(nnes) ja Pikku Viha(nnes) jne.), mutta niistä saattoi osa mennä lapsilta ohi juuri tuon aiemmin mainitun referenssien puutteen vuoksi. Aikuiset sitten hörähtelivät senkin edestä...

Ihan parasta oli myös herra Hakkaraisen (Ninu Lindfors) bongailu
Kuva: Tuomo Manninen /Kansallisteatteri

Hannu-Pekka Björkmanin jäyhät ja rouhean koomiset hahmot olivat kertakaikkisen upeita ja loivat upean kontrastin pirtsakammille hahmoille ympärillä. Ihan paras oli 1700-luvun tiedemies Pehr Kalm ja hänen puutarhansa, vaikka kyllä tyttökuningas Kristiinan hovipalvelijakin oli aivan mahtava. Hänestä tuli välillä mieleen se aikoinaan telkkarissa joka vuosi juhlapyhinä näytetty näytelmätallennus, jossa hovimestari joutuu toimimaan vanhalle emännälleen sekä palvelijana että pöytäseurana..

Aksa Korttila sai haluttoman oppilaan, Alixin, hahmon elämään. Ihan näin silmissäni muutaman keskustelun kotona tässä ei niin kovin kauan sitten... Muutenkin näyttelijät ovat Kansallisteatterin totuttuun tapaan huippuhyviä eivätkä hyppäykset eri roolihahmojen välillä näyttäneet tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia.

Kaikkiaan Koiramäen Suomen historia on taidokkaasti toteutettu sarja kohtauksia Suomen historiasta.  Näytelmän parissa viihtyy, eikä aika vauhdikkaassa menossa käy pitkäksi. Koulun historiaopetuksen tukena tämä olisi kuivia kirjoja elävöittävä ja varmasti tehokas opetusmetodi. Pari tuntia teatterissa saisi todennäköisesti Alixin lisäksi muitakin haluttomia oppilaita innostumaan vanhoista tapahtumista ja jopa muistamaan muutaman tärkeän historiallisen käännekohdan. Eikä pieni kertaus ole pahaksi aikuisillekaan.

Brunssi + teatteri -yhdistelmä on onnistunut konsepti. Toivottavasti näitä järjestetään vielä lisää. Kokonaisuus tarjoaa perheille mahdollisuuden rentoon yhdessäoloon herkkujen ja kulttuurin parissa. Mikäs sen parempaa?

Suomi siinä Ruotsin ja Venäjän välissä ihan kirjaimellisesti
Kuva: Tuomo Manninen / Kansallisteatteri 

Kiitokset Radisson Blu Plaza ja Kansallisteatteri kutsusta brunssille ja teatteriin  

Levillä

Hiihtoloma oli ja meni ihan hurjan nopeasti. Tietysti, kun kerran oli kivaa. Tällä kertaa lähdimme etelän sijasta pohjoiseen, sillä emme ole kukaan koskaan olleet Lapissa lomalla.

Levi valikoitui lomakohteeksi lähinnä kahdesta syystä.

1) Sinne on helppo mennä lentokoneella (meillä ei alle viikon matkalla olisi autoa mukana)

2) Airbnb asunto löytyi kävelymatkan päästä palveluista (sama peruste kuin edellisessä)

Lomakohteestamme kertoessani sain lieviä varoituksia bilepaikasta, hiihtoloman ruuhkajonotuksista ja turistitulvasta.

Viimeksimainitun totesin meitä todennäköisesti häiritsevän kaikkein vähiten. Mitäpä tällaiset etelän elävät Lapissa olisivat muuta kuin turisteja ? Toki raitilla kuuli enemmän englantia ja ranskaa kuin suomea, mutta mikäs siinä. Ranskaa meidänkin perheemme käyttää keskinäiseen kommunikointiin.

Bilemeteliä emme kuulleet laisinkaan. Asunto oli sen verran keskustasta syrjässä, ettei bilepaikkojen musiikki olisi sinne edes kuulunut, mutta en kyllä mielestäni kohdannut mitään meteliä ravintolaillallisilta palatessakaan.

Ravintoloihin tosiaan kannatti pöydät varata etukäteen, mutta muuten emme kokeneet varsinaista ruuhkaa. Rinteessä näytti iltapäivisin olevan jonkunlaisia hissijonoja, mutta me olimme liikkeellä yleensä aamupäivällä ja muutenkin jonot kyllä etenivät reippaasti.

Ei siis mitään valittamista meidän suunnaltamme. Pidimme Levistä kovasti.


Kolmekymmentä astetta

Espoon loskaa ei tullut ikävä missään kohtaa, mutta aikalailla kelit vaihtelivat ti-su välisenä aikana. Kymmenen asteen pakkasesta laskettiin rapsakkaan melkein kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen, sitten lämpötila nousi 15 astetta, mutta samaan tahtiin nousi myös tuuli, joka yhdistettyä lumimyräkkään sai meidät viettämään yhden iltapäivän takkatulen ja Menolippu - lautapelin ääressä. Lauantaina sitten oltiin auringossa ja plussan puolella. Lämpötilat vaihtelivat kelistä toiseen siis noin 30 asteen verran!

Kelimuutokset eivät kuitenkaan pahemmin menoa haitanneet. Isot kokeilivat lumilautailua, pieni oli hiihtokoulussa kahtena aamuna ja isäntä paineli pitkin Levin latuja kilometrikaupalla. Jopa minä pistin laskettelusukset jalkaan 12 vuoden tauon jälkeen. Yllättävän hyvin kroppa muisti liikkeet ja onneksi pää pysyi kylmänä ja vauhti hallinnassa. Tosin silti jouduin parantelemaan pohjekramppeja pari päivää...

Hiihtokoulut ja yksityisopetus lumilaudalla osoittautuivat hyviksi valinnoiksi. Ensinnäkin vanhempien ei tarvinnut tehdä muuta kuin maksaa - sain rauhassa keskittyä selviämään omista mäkilaskuistani. Toiseksi, lapset tuntuivat oikeasti jotain oppivankin.

Silti taisi murtomaahiihto olla meidän perheessämme se suositumpi hiihtolaji. Isäntä ja esikoinen kiersivät Levin kierroksenkin (17km) ja me muut sitten vähän pienempiä. Eikä muuten ollut laduillakaan ruuhkaa, vaan sai hiihtää omaan tahtiin ihan rauhassa.

Hiiihdon lisäksi kävimme illan poroajelulla. Tarkoituksena oli samalla bongata revontulia, mutta tällä kertaa näkyvissä oli vain tähtiä. Ihanaa sekin. Toinen "turistivierailu" tehtiin Levin Jäägalleriaan Luvattuun maahan. Oli hauska yllätys, että jääveistosten teemana oli Harry Potter juuri nyt, kun kuopus on kirjasarjasta ihan innoissaan.


Herkkuja, herkkuja 

Ruoan suhteen Levi pääsi vähän yllättämään tasollaan. Jotenkin odotin vähän sellaista mitäänsanomatonta turistimössöä, mutta kävikin vähän toisin. Lautaselta löytyi hienoja raaka-aineita taidolla valmistettuina.

Aloitimme vahvasti Kings Crab -ravintolan kuningasrapu-annoksilla. Erittäin suositeltavaa (varsinkin, kun ravut ja muut tarjottavat otukset kuulemma ovat kaikki msc-sertififoituja!)

Pihvipirtti tarjosi elämäni tähänastisista varmasti parhaan poropihvin. Sen pehmeys ja mureus ja maukkaus oli aivan omaa luokkaansa ja seurana tarjotut valkosipuliperunat kirjaimellisesti sulivat suussa. Kalapainotteinen alkuruokabuffetkin  näytti hienolta, mutta olimme kaikki aika väsyneitä, joten söimme "vain" pihvit.

Northern Cowboy tarjosi meksikolaistyyppistä ruokaa ja mukana oli tietysti myös porotacot. Tuhosimme aikamoisen satsin nachoja, tacoja ja quesadilloja lounaaksi. Hiihto antaa ruokahalua.

Viimeisestä, muttei suinkaan vähäisimmästä ruokaelämyksestä vastasi Asia-ravintola, jonka take away vei kielen mennessään. Varsinkin tulinen rapuannos oli sen tasoinen, että harvemmin tulee vastaan pääkaupunkiseudullakaan,

Oli myös aika huvittavaa seurata, miten vahvasti yksi brändi hallitsee Levin ruokatarjontaa. Kolme viimeksimainittua, täysin toisistaan poikkeavaa ravintolakonseptia kuuluivat kaikki Hullu Poro - ketjuun.


Mentäiskö uudelleen? 

No ihan varmasti. Tosin ottaisimme mukaan jokaiselle varusteet murtomaahiihtoon. Silloin olisi matkabudjettikin huomattavasti pienempi. Välinevuokraan, hissilippuihin ja hiihtokouluun sai kulumaan euron jos toisenkin. Ladut olivat ilmaiset.

Airbnb osoittautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi  myös Levillä. Paritalon puolikas (no, vähän mökkimäinen, mutta kuitenkin) oli erittäin hyvin varusteltu. Sieltä löytyivät niin pesukoneet, kuivauskaapit, sauna kuin takka puineen ja etäisyys keskustan palveluista oli juuri sopiva. Oli  myös kiva huomata, että vieraat ihan oikeasti otettiin huomioon. Tuli hyvä mieli, kun tuvan pöydällä olivat vastaanottamassa tulppaanit maljakossa ja pullo kuohuvaa.

Eskarilaisen äänikirjasuosikit

Olemme Toton kanssa ahkeria äänikirjakuuntelijoita. Joka ilta äidin puhelimesta kuunnellaan luku tai kaksi jotain kuunneltavaksi valikoitunutta. Äitinsä poikana Toto tuntuu valitsevan sarjan kerrallaan. Suosikkeja kuunnellaan, kunnes seuraavaa ei enää ole tai äiti yrittää tarjota jotain muuta puhelimesta jo valmiina löytyvää (ettei tarvitsisi aina ostaa uusia).

Alkuvuodesta alkaen ollaan käyty läpi useampiakin sarjoja ja samalla on kuuntelijan maku muuttunut hivenen. Satumaisista muumeista on menty rempseiden Räppääjien ja Puluboin kautta jo Astrid Lindgrenin mestarietsivään. Liekö sitten kyseessä pojan kasvaminen esikoululaisesta ekaluokkalaiseksi, vaiko yksinkertaisesti kuuntelun polveilu, mutta annetaan Toton itsensä kommentoida luettuja sarjoja. Tässä eskariaikoina kuunneltuja.

Tove Jansson : 

• Muumilaakson marraskuu 
• Muumipappa ja meri 

Nämä osoittautuivatkin näköjään ainoiksi muumeiksi tämän vuoden puolella. Kaikkia muumeja emme ole vielä kuunnelleet, mutta loput eivät jostain syystä ole kelvanneet iltakuunteluun enää...

Q: Mikä muumeissa on hyvää ? "Muumeissa ei ole pelkkää fantasiaa vaan niissä on jotain järkevää" 

Q: Siis muumeissa? Mitä järkevää? "Ei mitään tosi vaarallista, kuten laavaa..."

(äidin kommentti: Mitähän hän on jostain katsonut vertailukohdaksi? Minusta muumeissa on aika paljonkin vaarallisia tilanteita, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin lapsen näkökulmasta jotenkin lempeästi esitettynä)

Q: Miksi et halua enää kuunnella muumeja ? "Olen jo vähän tylsistynyt niihin..."

Risto Räppääjää on tänä vuonna kuunneltu erityisen paljon ja erityisesti kesälomareissulla:

Sinikka Nopola, Tiina Nopola : 

• Hetki lyö, Risto Räppääjä,  
• Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla,   
• Risto Räppääjä ja villi kone, 
• Risto Räppääjä ja pullistelija,  
• Risto Räppääjä ja väärä Vincent 

Q: Mikä Risto Räppääjissä on hyvää ? "Eivät ole liian väkivaltaisia"

(äidin kommentti: Ollaan taidettu kertoa liiankin seikkaperäisiä perusteluja pelikielloille tai sitten on osunut johonkin isoveljien juttuun katsojaksi)


Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Välillä vähän tylsiä. Koko ajan samaa... jokin outo mysteeri ja sitä ratkotaan"


Q: Minä kuunnelluista on paras ja miksi ? "Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla. Ei liikaa mysteeriä."

Puluboi puolestaan osoittautui suuren suureksi suosikiksi. Siinä äänikirjat taisivat vähän loppua kesken. Onkohan niitä ilmestynyt lisää ?

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja, Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Puluboin ja Ponin komerokirja 

Q: Miksi Puluboi on mielestäsi hyvä? Miksi niitä kirjoja on kiva kuunnella? "Kun se ei sano r-kirjainta. Siksi hauskaa.  Puluboin koneet ja pelit ovat hauskoja - varsinkin prinsessapeli, kun Puluboi jäi siihen koukkuun."

Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Kaikki on niissä hyvää!"

Q: Mikä kuunnelluista on paras ? "Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja - ja myöskin ihan kirjana luettu Puluboi = agentti NOLLA-BULLA-NOLLA ja KAMUKIEMU(R)AT ..." 

Viimeisen hän tosin taisi lukea vasta nyt lokakuussa...


Bonuksena vielä yksi satukirja, joka eksyi joukkoon kesällä


Jukka Parkkinen : Kotimainen krokotiili

Q: Mitäs tykkäsit ? Miksi ? "Aika paljon tykkäsin, tosi kiva. Siinä oli järkeä ja huumoria ja vain kaksi pisaraa fantasiaa. Puhuva hiiri ja krokotiili olivat kivoja"


Siinä nyt oli noita eskariaikojen lemppareita. Äänikirjakuuntelu ei toki ole mitenkään loppunut koulun alettua, mutta kirjataan syksyn suosikit joskus myöhemmin.

Ekaluokkalaisen Lukupalat : Kokkiklubia ja Painajaispuoti

Vielä ei ihan ole halloween (tai kekri tai pyhäinmiestenpäivä), mutta eikös ole kuitenkin suloinen lepakkomonsteri ? Se sopii ekaluokkalaisen lempikirjapostaukseen vallan mainiosti sillä Lukupalat-sarjasta Toton luettavaksi valikoituneissa kirjoissa on molemmissa jonkunlaista noituutta...

WSOYn nuorille lukijoille tarkoitettu sarja on kahden kirjan otoksella ollut ainakin meillä menestys. Tunnettujen kirjailijoiden tekemät tekstit ovat tarpeeksi helppolukuisia, mutta tarinat eivät päästä nuorta lukijaa liian helpolla tai jätä lässytyksen tunnetta.

Ensimmäiseksi sain WSOYlta Totolle testattavaksi Kokkiklubi-kirjan. Kuopus rakastaa ruokaa ja ruoanlaittoa (kuten suurin piirtein kaikki muutkin meidän perheessämme), joten kirja oli itsestäänselvä valinta ja osoittautui täysosumaksi. Tulin kirjaillasta melkein nukkumaanmenoaikaan kotiin, mutta unesta ei tullut mitään ennen kuin kirja oli luettu.

Miina Supinen / Anni Nykänen : Kokkiklubi - Maaiman paras pizza 
Luettavaksi kustantajalta 

 Madeleine, Michelin ja Bebe pitävät kokkiklubia yhdessä pizzaa rakastavan ystävänsä Slaissin kanssa. Eräänä päivänä Slaissin äiti pyytää lapsia tekemään pizzaa jalkapalloturnaukseen myytäväksi. Mikäs siinä! Lapset ryhtyvät tuumasta toimeen, mutta kaikki ei sitten menekään ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin kun joukkoon liittyy naapurista salaperäinen tyttö nimeltään Rosmariini.

Hauska ja lennokas kokkiklubi nauratti äitiäkin, niin kuin kirjan on tarkoituskin. Lukupalat on nimittäin hausaksti luokiteltu neljään eri ryhmään ja Kokkiklubin kannesta löytyy merkki "huvittavan hyvää" Toton mielestä Kokkiklubi-kirjan pizzaa pitäisi ehdottomasti tehdä kotonakin ja kirjaa voi suositella varsinkin ekaluokkalaisille.

"Siinä on niin paljon fantasiaa ja sellaista - se on tosi hauska!" 

Toinen kirja valikoitui sitten ryhmästä "jäätävän jännää"...  Painajaispuotia Toto suosittelee myöskin ekaluokkalaisille.

"Ihan kiva. Pisara huumoria ja fantasiaa. Ei ollenkaan liian jännä."

Magdalena Hai / Teemu Juhani : Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
Oma ostos kaupasta 

Ninni tarvitsee töitä ostaakseen itselleen uuden polkupyörän ja päätyy kyselemään puotiapulaisen paikkaa Painajaispuodissa. Kaikki ei kaupassa ole kuitenkaan paikallaan sillä kauppias on joutunut kutituspulverihyökkäyksen kohteeksi ja vain hihittää ja hekottaa tiskin takana. Ninnin on löydettävä vastalääke apunaan puotikummitus Pertsa, mutta etsintää ei lainkaan helpota kauppiaan mustekalalemmikki Löllis Tursiainen...

Painajaispuoti on tosiaan enemmänkin hauska kuin varsinaisesti pelottava. Jännitys syntyy enemmänkin hämähäkeistä ja aaveista ja taikapulvereista ja muista (halloween-)hahmoista ja niihin liittyvistä assosiaatioista kuin varsinaisesti pelottavista tapahtumista. Juuri sopivaan jännittävää luettavaa vaikka iltasaduksi. Ei vie unia, mutta tuo hymyn huulille ja jännät unet yöksi.

Molemmat kirjat on luettu moneen kertaan. Ensi luki Toto itsekseen, sitten vuorotellen äidin kanssa iltasaduiksi. Täytynee pitää silmät auki Helsingin kirjamessuilla seuraavien osien varalta. Tosin olen sarjaa nähnyt ihan supermarketeissakin, jonne sitä varmaan saa kysymällä lisääkin. Hintakaan ei ole kauhistuttavan kallis, sillä esim. Prisman verkkokaupassa on tällä hetkellä Painajasipuoti alle 7€ ja kaupassa näin muistaakseni sarjaa noin 10€ nurkilla.

Synttärihumua

Maalis-huhtikuun vaihde on meillä yhtä synttärihumua. Ensin täytti mummi 80v, sitten vietin minä aprillipäiväjuhlaa ja viime viikonloppuna juhlittiin Totoa. 

Lasten kaverisynttärit aiheuttavat aina jonkinmoista päänsärkyä. Kotiin ei koko päiväkotiryhmää viitsi ottaa, jollei keli mahdollista edes osaksi aikaa pihalle siirtymistä. HopLopit ja Superparkit tietysti aina ovat lapsia miellyttävä vaihtoehto, mutta tällä kertaa halusin tehdä oikeasti Toton näköiset bileet. 

Kuvat: EMMA

Taidepaja on Toton lempiharrastus. Sitä odotetaan koko viikko ja tekemisen nautinto on käsin kosketeltavaa. Jotain taidejuttua siis voisi miettiä, mutta mielellään sellaista lasten oman taiteen tuottamisen mahdollistavaa. Nettiä selaillessani päädyin Espoon modernin taiteen museon EMMAn sivuille.

Viime sunnuntaina siis valtasi 15 eskarilaista museon aulan ja siitä Paula-oppaan mukana siirryimme ensin yläkertaan katselemaan näyttelyn taideteoksia ja keskustelemaan taiteen olemuksesta. Vähän minua arvelutti vilkkaan ryhmän vieminen herkkien taideteosten keskelle, mutta ihan turhaan. Lapset käyttäytyivät superhyvin ja kuuntelivat esittelyjä tarkasti. Heidän kommenttinsa olivat osuvia ja mielenkiintoisia. Varsinkin myrskyn nouseminen osana taideteosta tai videolla kasvoihinsa piirtävä taiteilija herättivät kysymyksiä ja ajatuksia. Bryk & Wirkkalan näyttelyn esineet ja varsinkin lasinpuhallus loivat ihania ahaa-elämyksiä. Totokin ilmoitti, että kesällä sitten otetaan rannalta hiekkaa, pestään se ja ryhdytään lasinpuhallukseen. Hieman jouduimme pohtimaan, mistä tarpeeksi kuuman uunin saisi...

Kuuntelun (ja istumisen) jälkeen pitää tietysti päästä touhuamaan, eikä synttäreillä voi herkutteluakaan unohtaa. EMMAn Makumaisemat-taidepajassa yhdistetään molemmat kivaksi ohjelmanumeroksi. Siellä ruoalla leikkiminen on sallittua ja suotavaa!

Runsaasta pöydästä löytyi aineksia vaikka millaisiin taideteoksiin ja jokainen lapsi teki 2 suolaista ja 2 makeaa luomusta, välillä ohjeita luovasti soveltaen. Kaikki taideteokset kuvattiin, syötiin ja lopuksi yhdessä ihasteltiin näyttelynä seinältä.

Lapsia selvästi arvostettiin myös vieraina. Wirkkalan lasit pöydässä toivat arvokkuutta ja juhlan tuntua.

Kaksi tuntia meni kuin siivillä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Lasten into ja luovuus inspiroivat aikuistakin.  Pienen alkuhapuilun jälkeen pääsi jokainen vauhtiin ja kuviin tallennettiin toinen toistaan upeampia asetelmia.

Nämä juhlat taitavat jäädä sankarin mieleen pitkäksi aikaa, eikä kaikkein vähiten kotona pöydälle kasatun lahjavuoren vuoksi. Mieluisia paketteja kaikki ja juhlien jälkeen avaamiseen ehti kunnolla keskittymään ja lahjoista nauttimaan yksitellen. Museolla ei kaiken taiteen tuottamisen keskellä ehditty pakettien pariin ollenkaan, mutta tämä taisi ollakin parempi vaihtoehto kuin hulinassa paperien repiminen.

Kiitokset kaikille vieraille ja Paula-oppaalle ihanista juhlista!

Onnellinen pieni mies ja Onnellinen prinssi

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Minä pelkään nukkeja. Siis sellaisia vanhanaikaisia nukketeatterinukkeja, joista minulle lähinnä tulevat mieleen painajaiset tai Pinokkio. Pelko on  perinnöllistä. Myöskään omat poikani eivät perinteistä nukketeatteria varsinaisesti fanita.

MUTTA... Nukketeatteri Sytkyt hoitaa homman niin ihanan lempeästi ja hauskan interaktiivisesti, että Muumien jättämän ihanan muiston myöta halusimme Toton kanssa katsomaan myös Kansallisteatterin tämän syksyn nukketeatteriensi-illan eli tänään oli vuorossa Onnellinen prinssi.

Onnellinen prinssi on Oscar Wilden klassikkosatu pääskysen kanssa ystävystyvästä prinssipatsaasta. Tarina kertoo auttamisesta, luopumisesta ja siitä, miten muita auttanut saa apua sitä tarvitessaan.

Teatteriesitys on tarkoitettu 2-7 vuotiaille ja kestää puoli tuntia. Se on juuri sopiva aika pienemmillekin katsojille, sillä teatterielämys alkaa jo lämpiön portailta. Lapset istuivat paikoillaan, rakensivat pesää ja osallistuivat teatterin tekemiseen. Itse asiassa Toto oli kaikkein eniten innoissaan juuri tuosta osiosta. Ihanasti myös tunne jatkui koko näytelmän ajan.  

"Me pääsimme mukaan teatteriin ja esiinnyimme. Te aikuiset olitte sitten yleisönä penkeillä"

Nukketeatteri Sytkyt hyödyntää kivasti sekä nukkemestarin olemusta, että sitten pehmoleluja tai lavasteita tarinankuljetuksessa. Aikuisena sitä jo osaa arvostaa, että lavan (pöydän) päälle rakennettu kaupunki ja patsas taipuvat tarinan elävöittämiseen ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Vietimme siis mukavan puolituntisen. Itse asiassa Toton ikäisille eskarilaisille olisi tarina voinut olla pidempikin. Uppoutuminen ja eläytyminen olivat ilmeisiä. Tämä on jotain ihan muuta kuin Ninjagot tai muut vauhdikkaat piirretyt. Elämys on vahvempi ja silmät loistavat kirkkaammin. Se on sitä teatterin taikaa, jota haluan myös lapsilleni kokemuksena tarjota.

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Onnelin ja Annelin talo - Toto kommentoi

Olemme Toton kanssa kuunnelleet äänikirjoja iltasaduiksi. Osittain, koska niiden myötä poika tuntuu saavan paremmin unenpäästä kiinni kuin äidin lukiessa. Ei tarvitse ihan niin usein tutkia kuvia luettavasta kirjasta, tai kuunnella äidin köhimistä. Minulla nimittäin on krooninen yskä, joka yleensä iskee puuskana päälle kesken lukemisen, tietysti.

Äänikirjat ovat kuitenkin oiva vaihtoehto ja valikoimaakin riittää ihan mukavasti. Olemme lukeneet jo useampia, mutta jo kauan sitten lupaamani video Toton kommenteista on viivästynyt ja viivästynyt. Nyt viimein istuttiin pihalla (kunhan nuorimies ehti touhuiltaan paikalle) ja annettiin kännykän kameran surrata. (Pätkintä ja huonot leikkaukset äidin vika...)

Äiti kyseli ja Toto vastaili.

Olkaapa hyvät - Toto 6v : Onnelin ja Annelin talo, kun Toto kommentoi.



Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Annu Valonen 

Hyvin tuntui kirja kelpaavan. Tarina itsekseen asuvista pienistä tytöistä viehätti poikaa mekoista ja nukeista huolimatta. Luettaessa kävi ilmi, että ajatus omasta talosta ei kuulostanut yhtään hullummalta. Voihan sen sitten sisustaa omaan makuunsa.

Ei aina tarvitse olla jännitystä ja räiskintää. Selvästi kirjasta jäi mieleenkin jotain ihan muuta kuin rosvon käynti naapurissa.

Äitiäkin viehätti tyttöjen vapaus, vaikka heidät tosiaan kuvattiin erittäin "tyttömäisiksi". Itsekin olisin lapsena halunnut vähän toisenlaiselta kuulostavan talon, mutta oman kuitenkin.

P.s. vastauksia ei ollut treenattu eikä saneltu, vaikka kerroinkin kysymykset etukäteen.

Päivä pelkkää juhlaa

No nyt on juhlat juhlittu. Eilisen päivän voi kai kuvata listaamalla

• liikutuksen kirkossa, 
• paljon musiikkia ja taitavia nuoria, ruokaa ja keittiökiiretiä
• kiire, 
• seurustelua vieraiden kanssa, 
• taivaan tutkimista sadepilvien varalta (meillä kävi tosi tuuri kelin suhteen)
• ja ennen kaikkea iloinen ja onnellinen tunnelma

Kiitos kaikille vieraille, jotka olivat mukana juhlistamassa Esikoisen ripiltä pääsyä (ja illalla Kirpun synttäreitä). Kahdet juhlat päivässä ovat tehokas ja hauska tapa saada tämä nainen lasillisella (päivän ainoalla) kuohuviiniä sohvalle nukuksiin...

Seuraaviin juhliin otan siivousapua ja pitopalvelun - itse tekeminen on kivaa, mutta vähän turhan rankkaa. En myöskään ehtinyt ottamaan kuin muutaman kuvan muiden touhujen lisäksi, joten saatte tyytyä nytkin pääasiassa teksiin.

Lisäksi tuli taas todettua, että

1. lehtitaikina on ihan huipputuote. Siitä saa helposti ja nopeasti vaihtelevia herkkuja. 
2. meille tarvitaan isompi jääkaappi - ainoa tapa saada juhliin kakku, oli tehdä pöytään koottava versio eli marenkinen enkelikakku, jonka saa koottua vasta pöytään.
3. joka juhliin tarvitaan juhlateltta. Tämä oli paras ajatukseni näitä juhlia ajatellen. Jo pelkkä teltan näkeminen olohuoneen ikkunasta toi juhlamielen! (Ja kun otti täyden palvelun, niin teltta pystytettiin ja purettiin ilman, että tarvitsi sormeaan nostaa)

Elämä oli eilen pelkkää juhlaa ja tänään herkutellaan jämillä. Minä taisin (taas) kuvitella vajaan 30 hengen syövän vähintään 60 hengen ruokamäärän. Minkäs sitä tiikeri raidoilleen mahtaa - tämä on sukuvika. 

Tätä piirakkaa tosin ei kauhean paljon jäänyt...


Helppoakin helpompi tomaattipiirakka 

Ota lehtitaikina levyt pakkasesta. Levitä päälle ohut kerros Dijonin moutarde à l'ancienne eli perinteistä sinappia (sitä, jossa on kokonaisia siemeniä). Siivuta isoja tomaatteja ja laita levyjen päälle. Ripottele pinnalle Provencen yrttejä ja valuta hieman oliiviöljyä.

Laita uuniin 220 asteeseen noin vartiksi. Anna jäähtyä haaleaksi ja leikkele haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Espoota edemmäs ravintolaan?

Vielä muutama vuosi sitten oli Espoon ravintolatarjonta... no... kapeahko. Joitain valopilkkuja lukuunottamatta ei pahemmin ollut paikkoja, jonne olisi halunnut lähteä lasten kanssa juhlistamaan vaikka kesäloman alkua. Tietysti perinteiset Haikaranpesä (vesitornissa), Haukilahden paviljonki ja ilmeisen kehuttu Tapiolan Kylä olivat tarjolla, mutta valikoima oli kuitenkin kapea verrattuna viime aikoina tapahtuneeseen laajentumiseen.

Mekin olemme jo lasten kanssa ehtineet peräti kahteen paikkaan.

Popomaman Dim Sum 

Iso Omenan remontit ja laajentuminen toivat kertaheitolla uusia ravintoloita kokeiltaviksi. Joukossa ovat tietysti pakolliset pikaruokalat, mutta ilahduttavasti on tarjolla myös vähän erilaisempaakin. Perjantain elokuvaillan päätteeksi menimme koko perhe kokeilemaan Popomaman Dim Sum - tarjontaa, eikä se ollutkaan yhtään hullumpaa.

Dim sumit ovat pieniä höyrytettyjä tai friteerattuja suupaloja. Varsinkin rapunyytit ja possunyytit saivat peukutuksia. Pojat maistelivat myös paistettuja nuudeleita. Kaikki söivät innokkaasti ja tyytyväisinä annoksensa.

Palvelu oli ystävällistä ja ruoka tuli nopeasti. Tosin nopeuteen saattoi myös vaikuttaa kesäperjantain vähäinen asiakasmäärä. Toivottavasti kyse oli tosiaan kesäperjantaista eikä yleisestä tilanteesta. Olisi meinaan kiva, jos tarjonnassa säilyisi muutakin kuin hamppareita ja pizzaa.

Kysyin tarjoilijatytöltä myös takeaway-mahdollisuutta ja sellainen kuulemma on, eli kannattaa pistää korvan taakse niitä päiviä varten, kun kokkaaminen ei kertakaikkiaan innosta.

Muutama muukin mielenkiintoinen ravintola näyttää käytävältä löytyvän, joten ehkäpä sittenkin käymme Iso Omenassa vielä tulevaisuudessakin huolimatta raivostuttavista ja ihan liian usein toimimattomista parkkijärjestelyistä.

Tapiolan Sandro

Tapiolan ravintolatarjontaa tuli ilahduttavasti täydentämään Sandron sivuliike. Jo neljäs Sandro pääkaupunkiseudulla saa varmasti lämpimän vastaanoton myös Espoon suunnalla.

Kävimme kokeilemassa noin viikkoa avajaisten jälkeen ja talo oli ihan täynnä. Harmi vaan, että keittiö ei ollut vielä ihan täydessä valmiudessa. Lähipöydissä nimittäin odoteltiin ruokaa meidän tullessamme ja vielä kun lähdimme. Puolitoista tuntia oli kuulemma jo kestänyt.

En tiedä, missä vika oli. Lienevätkö tilaukset menneet sekaisin. Me nimittäin saimme ruokamme nopeasti ja olimme muutenkin palveluu oikein tyytyväisiä. Toivottavasti alkukankeuden myötä myös yleisempi palvelutaso tasaantuu ja paranee.

Ruoka oli Sandromaisen runsasta ja herkullista. Annokset olivat sanalla sanoen jättimäiset. Makua riitti joka suupalaan ja koko perhe hyrisi tyytyväisyydestä. Varsinkin kuopus oli onnessaan ja se tietysti takaa jo koko perheen ravintolakokemuksen perusonnistumisen. Kuusivuotias kun osaa aika tehokkaasti pilata illan muiltakin, jos jokin harmittaa.

Pidin myös Sandron sisustuksesta. Jos Popomama oli itämaisen yksinkertaistettu, oli Sandrossa väriä ja raikkautta ja silmäniloa. Ainoa pieni miinus olivat korkeat selkänojattomat jakkarat ruokapöydän vieressä. Pidempään istumiseen ne nimittäin eivät ole ainakaan minulle tarpeeksi mukavat.

Kaikkiaan tykkäsimme molemmista ravintolakokemuksistamme eikä kummankaan paikan lasku ollut kohtuuton. Viiden hengen perhe söi alle 130 eurolla vatsansa täyteen. Eihän se halpaa ole, mutta suhteessa kuitenkin ihan ok hintatasoa. Hinta-laatusuhde oli kummassakin paikassa kohdallaan.


Nämä siis olemme bonganneet ja kokeilleet. Onkos muilla Espoolaisilla omia suosikkeja ? 

Niin, ja mikä mielestänne tekee lähiravintolasta vierailun arvoisen? Siis muu kuin se läheisyys?