(Luku)päiväkirja: Hieman hämilläni ja hämmentynyt

Sain tänään luettua loppuun Sinikka Vuolan ja Laura Lindstedtin 101 tapaa tappaa aviomies. Se oli, noh, mielenkiintoinen. Olo on hiukan hämmentynyt. Luulen, ettei sivistyneisyyteni oikein riitä täysillä arvostamaan kirjan monia ansioita, vähän samaan tapaan kuin olen vuosi(kymmenten) aikana aina välillä koittanut lukea Queneaun Tyyliharjoituksia (Exercises de style) pääsemättä koskaan kovin pitkälle. 

Kirjaa voi kuulemma kuulemma lukea useammalla tavalla. Sitä ei edes tarvitse selata järjestyksessä, vaan tarkoituksessaan se toimii yhtä hyvin edes takaisin hyppelevällä lukutavalla.  (Kannattaa kuunnella se podcast, johon jo viime viikolla viittasin). Erilaisille lukijoille kirja myös avautuu eri tavoin.

Kirjoittajalle tarinat voivat toimia tekniikkainspiraationa ja jopa ohjeistuksena eri harjoituksiin. Eri tyylien kuvaus olikini mielenkiintoista, vaikka täytyy sanoa, etten ihan saanut kiinni, miksi haluaisin kirjoittaa tarinani uusiksi esim. korvaamalla substantiivit sanakirjasta 7 sanaa myöhempänä löytyvillä sanoilla (Oulipon metodi S+7). Kaikki kunnia niille, jotka niin haluavat tehdä. Varmasti hauskaa.  Oli kuitenkin useita tarinoida, joiden muodon kautta myös aihe näyttäytyy toisesta kulmasta. 

Kirjaa voi siis lukea myös variaatioina parisuhdeväkivallan ja erään pitkän avioliiton päättäneen laukauksen kertomuksesta. Sellaisena 101 tapaa tappaa aviomies on välillä aivot kysymysmerkin muotoon vääntävä, mutta useimmiten vaikuttava ja ajattelemaan pakottava. Koin myös tekniikan vaikutuksen avautuvan minulle parhaiten juuri niissä tarinoissa, joissa väkivalta aukesi ja vapautus koitti ilman, että sitää selitettiin millään tavalla. Silloin jäin myös miettimään, olisiko lukemani kertonut minulle jotain ihan muuta ilman tietoa taustasta. Sonetti jäi näistä ehkä päällimmäisenä mieleen, ja roolirunotekniikka, jossa kivääri kertoo näkemyksensä. 

Päällimmäisenä mieleen jää helpotus siitä, että kerrankin parisuhteen väkivaltatarina päättyi "niin kuin pitää" - Anja ampui miehensä 18 vuoden kärsimyksen jälkeen ja oikeus tuomitsi vainajan syyllisenä todeteen Anjan jo rankaisunsa kärsineen" - En olisi tainnut jaksaa lukea kirjaa kaikkine versioineen, jos lopputulos olisi ollut toisenlainan. Pitäkää minua verenhimoisena, mutta minusta tuo oli oikein. Voi vain toivoa, että kaikki kotonaan (tai muualla) väkivallan uhreiksi joutuvat saisivat kokea vapautuksen. 

Mielenkiintoinen kirja siis, ja vaikuttava, ja hämmentävä. Kannattaa lukea. Luulenpa erilaisen lukijoiden kohtaavan nämä tarinat kunkin omalla tavallaan. 

Aktiivinen viikko 

Noin muuten on hiihtolomaviikko ollut niin aktiivinen, että lukeminen on jäänyt ihan minimiin. Isäntä tuli kotiin järjestämään ohjelmaa hiihtolomalaisille minun tehdessäni töitä, mutta toki olemme viettäneet aikaa  yhdessä salilla, kotona ja ihanan talvisista keleistä nauttien. Perinteisesti olemme katsoneet myös televisiota. Tällä kertaa seurasimme Netflixistä vuoden 2018 robottitaistelujen maailmanmestaruuskisoja. Yllättävän hauskaa ja koukuttavaa...

Olen siis lähinnä ehtinyt aloittamaan muita kirjoja, kuten nyt vaikka Virginia Woolfin Nainen peilissä novellikokoelmaa, jolla osallistun #kevätvirginiankanssa lukuhaasteeseen Instan puolella helmikuun osalta. Kokoelmaan on koottu Woolfin lyhytproosaa koko hänen elämänsä ajalta. Minä olen vasta alkuvuosien kohdalla, mutta tyyli tuntuu jo jotenkin tutulta. 

 Lisäksi olen edelleen kuunnellut Pimeyden paratiisi -dekkaria ja mielenkiinnosta aloitin myös Anneli Kannon juuri ilmestyneen dekkarin Haihtuneet. Molemmissa leikitellään magian ja yliluonnollisen kanssa. Valan kirjassa Seychellinen gris-gris (eräänlainen voodoo-uskonto) piirteiden osalta ja Kannon dekkarissa päähenkilö on meedio. Mielenkiintoista. Kumpaakaan en ole vielä päässyt tarpeeksi pitkälle sen tarkempaan pohdintaan, mutta varsinkin Haihtuneet vaikuttaa mielenkiintoiselta, eikä vähintään sen takia, että edellinen Anneli Kannolta lukemani kirja Rottien pyhimys oli jotain aivan muuta...  

(Luku)päiväkirja : Kirjaston kirjoja ja sosiaalista elämää

 

Tässä on käymässä juuri niin kuin pelkäsinkin. Varausten lista kasvaa, sitten niitä tulee haettavaksi ja ennen kuin huomaankaan, on luettavien kirjojen pino kasvanut stressaavalle tasolle... No, ei niitä vielä ole kuin kolme (ja yksi kirjastossa odottamassa noutoa), mutta kuitenkin. 

Laadussa ei ole valittamista. Sutinen-sarjan jälkeen siirryin Vuolan ja Lindstedtin tyyliharjoituskirjaan eli 101 tapaa tappaa aviomies. Se on juuri niin mielenkiintoinen kuin Takakansi-podcastin jakson jälkeen ajattelinkin, mutta lukemisessa taitaa mennä hetki. Takakansi-podcastin kuuntelu on muuten osoittautunut vähän vaaralliseksi varauslistan osalta. Kummasti sieltä kertyy listalle kirjoja, jaksojen edetessä. Tämä jakso oli myös hurjan mielenkiintoinen muutenkin kuin kirjan kuvauksen takia. Keskustelu syklisestä väkivallasta ja kirjailijoiden välisen yhteistyön muodoista ja vaatimuksista viihdytti mainiosti Turkuun ajaessa. Matka tuntui lyhyeltä. 

Muut lainassa olevat ovat Silja Koiviston Sataman kapakan Hilda, jota olen tässä pikkuhiljaa lukenut eteenpäin ja Virginia Woolfin päiväkirjojen ensimmäinen osa, jota en ole vielä ehtinyt edes aloittamaan. 

Kotkan laivatyttöjen (ja muuten "siveetöntä elämää viettävien joutilaiden naisten" historia ei ole ylentävää luettavaa, mutta onneksi sitä on nyt kirjattu ylös muutenkin kuin vain poliisin pidätyskorteissa. On aina yhtä raivostuttavaa lukea, miten seksin ostaminen on aina sitä myyvän naisen vika. Ihan kuin se olisi aina naisen oma valinta. Ihan kuin ostajalla (miehellä) ei olisi asian kanssa mitään tekemistä. Kysynnän ja tarjonnan laki lienee paheksujilla unohtunut jonnekin matkan varrelle. 

Osasyynsä kirjastonkirjojen etenemisen hitauteen on tietysti se, että luen myös muuta. Sain juuri loppuun joululahjakirjani Tutankhamonin salaisuudet, joka oli todella mielenkiintoinen kooste niin Tutankhamonin kuin muutaman muunkin faaraon historiasta. Eikä sovi unohtaa kuvausta siitä, miten arkeologia on kehittynyt, samoin kuin suhtautuminen arkeologisiin löytöihin ja niiden omistukseen. 

Sänkylukemisena minulla on ollut Siiri Enorannan Maailmantyttäret. Kirjaa on kutsuttu utopiaksi ja sellaiselta sen kuvaama maailma vaikuttaakin. Surua ja tuskaa ei kuitenkaan ole poistettu, vaikka luontoa ja ihmiskunnan välisten suhteiden tasapaino toimiikin. Huomaan kuitenkin koko ajan odottavani, milloin tarinassa on jokin katastrofaalinen käänne. Saa nähdä, tuleeko sellaista, ja millainen. 

Äänikirjana minulla on tällä hetkellä kesken Vera Valan Storytelille kirjoittama Pimeyden paratiisi. Melko melodramaattinen Seychellien paratiisisaarelle sijoittuva tarina kertoo kouluajan katastrofin vaikutuksista aikuisiän ihmissuhteisiin. Ahdistava tunnelma johtaa väkivaltaan, mutta vielä en ole päässyt niin pitkälle, että linkitykset olisivat edes hahmottumassa kunnolla. 

Mitäs teiltä muilta löytyy lukulistalla hiihtolomaviikolla? 

Täällä etelässä siis hiihtoloma alkaa huomenna. Tai kenellä nyt alkaa... minä teen tiukasti töitä koko viikon, mutta sain isännän sentään kotiin Totoa viihdyttämään. 

Muutenkin tuli taas todettua, miten tärkeää on tavata ihmisiä. Ystäväpariskunta oli eilen meillä päivällisellä ja hitsit, että oli kivaa. Olen koittanut opetella rennompaa emännöintiä eli mahdollisimman helpot reseptit ja koti siivotaan pääasiassa valaistusta himmentämällä (no, vähän sentään imuroitiin ja siistittiin muutenkin). Stressittömillä järjestelyillä saa itsekin nautittua seurustelusta. Ihanaa!