Perjantain parasta pastaa

Pitkästä aikaa tehtiin Mac'n Cheese, mutta tällä kertaa pienellä twistillä. Prosessi oli pitkä ja polveileva, mutta perjantai-iltaan sopivan helppo. Matkan varrella tuli upotettua useampiakin muuten tähteeksi jääviä juttuja. Näin se menee...

1) Grillaa vappuna Kamadolla kaikenlaista ja kun lämpöä riittää, laita lopuksi muutamat munakoisonpuolikkaat ja kirsikkatomaatit kypsymään lämpöön. Mausteeksi vähän yrttejä ja oliiviöljyä...

2) Kun kasvikset ovat jäähtyneet, kaavi munakoiso kuorista blenderiin, paiskaa seuraksi tomaatit ja vielä tuoreita tomaatteja lisäksi. Leikkaa joukkoon minttua ja haluamiasi muita tuoreita yrttejä. Tähän saa hyvin piilotettua kaikenlaisia yrttivarsia, jos halua lehdet säästää johonkin muuhun, Sitten vielä vähän jugurttia joukkoon ja tahnaksi. Tarjoile dippikastikkeena leivän ja kasvisten kera. Sopii myös mahtavasti esim. kanan kaveriksi.

3) Miettiessäsi perjantai-illan ruokalistaa, muista jääkaapista löytyvä lopputahna. Keitä puoli paketillista pastaa melkein pehmeäksi, valuta suurin osa vedestä pois ja laita pasta  takaisin kattilaan. Kaada joukkoon purkillinen (3,3dl) kermaa ja pussillinen (150g) juustoraastetta.  Sekoita joukkoon munakoisotahna ja vielä ripaus suolaa, pippuria ja hiukan muskottipähkinää.

4) Kaada pastaseos uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja isännältä ruoanlaitosta jäänyttä persilja-pinjansiemensilppua. Valuta vielä vähän oliiviöljyä päälle ja laita uuniin 180-200 astetta noin puolisen tuntia. Anna hetki lämmön tasaantua ja nauti.

Oli muuten ihan sikahyvää.

Sieni-sobasalaattia ja uusi lemppariohjelma

Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet tämän tädin päässä viime aikoina. Ei, en ole edelleenkään oppinut pitämään työmäärää kohtuuden rajoissa vaan edessä on uusi ryhtiliike vaikkei vuotta ole kulunut vielä kahta kuukautta. 

Tällä kertaa venettä on keikutettu ruokalehtien ja ruokaohjelmien osalta. Vuosien suosikit ovat tipahtaneet jalustoiltaan ja uusia hehkutetaan. 

Ensinnäkin huomasin kyllästyneeni jo vuosia hehkuttamaani Delicious- ruokalehteen. Se ei nyt vaan millään näköjään uudistu, vaan osaan jo melkein kuukauden perusteella päätellä etukäteen, mitä reseptejä lehdestä löytyy. Tammikuu = lohturuokaa eli paljon kaikkea juustoista ja sanokaa minun sanoneen, että huhtikuussa on sitten taas vuorossa Italia. Ihan kuin ei maailmassa muita maita olisikaan.
Delicious-lehden tilalle nousee uudistumiskykyä osoittanut suomalainen siskonsa, jonka numeron kokkasin tuossa juuri läpi. (No, ainakin melkein)

Ruokaohjelmista puolestaan olen tosissani tykästynyt Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä-ohjelmaan. Siinä on jotenkin hyväntuulinen ja konstailematon tunnelma.

Myös sarjan reseptit ovat houkuttelevia. Viime viikon jakson kohdalla kuopus istui telkkarin vieressä ja ilmoitti, että ainakin dukkah-lohta pitäisi saada. Valitettavasti vain Stockan herkusta oli kyseinen mausteseos loppu eikä tällä kertaa innostanut ruveta itse sekoittelemaan, joten teimmekin sitten vain sobanuudelisalaattia sienillä ja ihan mahtavalla kastikkeella.

Eikä muuten kestänyt kauan kokata.

Sieni-sobasalaatti 

 Soba-nuudeleita 2 nippua
3 kevätsipulia
nippukorianteria
parikymmentä luomu siitakesientä

kastike:
2rkl vaahterasiirappia
2rkl miriniä
2rkl soijaa
2rkl riisiviinietikkaa
ripaus suolaa
2tl seesamiöljyä (huom. pienempi määrä suhteessa muihin kastikeaineksiin - seesamiöljyä liika on tosiaankin liikaa...)

Sekoita kastike ja leikkaa sienien lakit siivuiksi. Sekoita sienet kastikkeeseen.
Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, valuta siivilässä ja huuhtele kylmällä vedellä.
Silppua korianteri ja kevätsipuli.
Sekoita salaatti.

Isäntä kokkaa: Syksy alkaa, gnocchiaika!

Syyskuu alkoi, eli on virallisesti syksy. Ikkunasta ulos katsoessa ei näy aurinkoa, mutta onneksi ei sentään ole ihan kamalan kylmä.

Syksy tarkoittaa myös muutosta perheen ruokapöydässä. Kauppaan ei pidä mennä nälkäisenä, sillä mukaan tarttuu vaikka mitä herkkuja. Nytkin poimin kärryyn eri värisiä kukkakaaleja, tomaatteja, punajuuria, kaalia, omenoita, paprikoita... Ihanaa! Lähikaupasta löytyisi vielä hunajanauriita, mutta en tiedä mahtuuko vatsoihin enää enempää.

Vuodenajan vaihtumisen kunniaksi isäntä teki myös ensimmäisen satsin gnoccheja. Pilvenpehmeitä perunapastapalleroita toivotaan meillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Niissä on aika lailla työtä, mutta lopputulos palkitsee vaivan. Silloin kun ne onnistuvat.

Kuka on joskus maistanut gnoccheja, jotka muistuttavat enemmän sitkeää purukumia kuin pumpulia? Niin käy helposti. Onneksi on pari kikkaa ja yksi työväline, joita hyödyntämällä gnocchien työläyskin tuntuu yht'äkkiä paljon pienemmältä pahalta.

1) Perunalumipuristin. Gnoccheja varten valitaan tietysti vähän jauhoisempia perunoita, mutta erityisen tärkeää on saada kosteus pois keitetyistä perunoista sekä välttää massan painelua kiinteäksi. Perunalumipuristimella vältät nuijimisen ja lopputuloksena on höhhö ja kevyt muusi.

2) Keitetyt perunat höyryämään hetkeksi. Ole kärsivällinen ja anna perunoiden höyrytä muutama minuutti. Vähemmän kosteutta, muistathan.

3) Älä liioittele jauhoilla. Monet ohjeet neuvovat laittamaan jauhoja noin puolet perunoiden painosta. Isännän mukaan parhaaseen lopputulokseen pääsee vähemmällä.

4) Älä vaivaa. Gnoccheissa ei tarvita sitkoa eikä kiinteää taikinaa. Sekoita nopeasti taikina käsiteltävään muotoon ja muotoile käsin kevyellä otteella. Mitä vähemmän puristat ilmaa pois, sitä pehmeämmät gnocchit.

Syysgnocchit

10 isoa jauhoista perunaa
vajaa puolet määrästä jauhoja
suolaa (maistele sekoitusvaiheessa)
2 kananmunaa

Kun olet perunat keittänyt, valuttanut ja antanyt höyryn hetken haihtua, kuori ne ja purista perunalumipuristimen läpi. Lisää kananmunat ja jauhot sekä tietysti suola (ja muut mausteet, jos mieli tekee. Tähän käy melkein mikä vaan).

Sekoita taikina nopeasti ja leivo pitkiksi, vähän sormea paksummiksi pötköiksi. Leikkaa pötköt paloiksi. Jos haluat, voit haarukalla vielä painaen pyöräyttää mallia pyöreämmäksi. Meillä isäntä kärsi sen varran pahasta flunssasta, että puhti loppui leikkaamiseen.

Anna seistä hetken aikaa ja laita runsaasti vettä kiehumaan (tai jotain lientä). Muista taas suola. Kypsennä gnocchit erissä kevyesti kiehuvassa vedessä. Ne ovat kypsiä, kun nousevat pintaan. Nosta keittiöpyyhkeiden päälle ja anna veden taas höyrystyä.

Periaatteessa gnocchit ovat tuossa vaiheessa jo syötäviä, mutta parasta on kuitenkin, kun ne kevyesti ruskistaa salvianlehdillä maustetussa voissa pannulla. Lopuksi sitten vielä reilusti parmesaania päälle.

Gnocchit maistuvat salaatin kera, mutta eilen pistettiin kaveriksi yrteissä marinoitua ja pannulla kypsennettyä ankanfileetä ja uunissa haudutettuja punajuuria. Nam! Syyskausi on virallisesti avattu.

Sunnuntain jääkaappipastaa pienellä fuskulla

Lauantaina juhlittiin isännän synttäreitä ja grillailtiin karitsankaretta. Herkkua oli ja herkkua kaluttiin luihin saakka.

Sunnuntaina kurkattiin jääkaappiin ja alettiin miettimään, mistä lounas? Lähdettiin kävelylle etsimään inspiraatiota. Pilvinen ja synkähkö sää kesti juurikin kävelyn ajan ja sai toivomaan lämmintä ruokaa.

Pastaa! Tietysti, sitähän nyt aina saa jämistäkin tehtyä. 

Pastavesi kiehumaan - kuivatavaralaatikosta löytyy avaamaton paketti Fusilli-pastaa.

Jääkaapista kerättin leikkuulaudalle chorizomakkaran jämiä (tuoretta ja kuivempaa). Muista kaapeista löytyi salottisipulia, valkosipulia ja pari tomaattia. Silpuksi vaan, suurin piirtein saman verran kaikkea (paitsi valkosipulia pari kynttä) ja muut paitsi tomaatit pannulle öljyyn hiljalleen tirisemään.

Näyttää vähän tylsältä... 

Lisää jääkaapin penkomista. Aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa?

Jep. Toimii. 

Tomaatit hetkeksi pannuun muiden aineiden kaveriksi ja sitten iso ruokalusikallinen juustoa jo makunsa ja rasvansa pohjalle uittaneiden ainesten sekaan.

Äh, nyt tästä tuli pliisu... 

Hyppysellinen Espelette-chilijauhetta, teelusikallinen savupaprikajauhetta, vielä yksi valkosipulinkynsi, tällä kertaa raastimen kautta. Mustapippuria myllystä.

Ei, kyllä tämä tarvitsee vielä persiljaa ja lisää tomaattia raikastukseksi.

Ei löydy jääkaapista eikä muualtakaan. Onneksi kauppa on melkein ulko-oven vieressä.
Takaisin tullessa on esikoinen jo valuttanut pastan, eikä keitinvettä olekaan enää jäljellä kastiketta löysyttämään. Oikeastaan onneksi. Olisi tullut liiankin valuvaa. Parilla lisätomaatilla on kummasti nesteyttävä vaikutus. Vielä persiljaa silputtuna. Pasta kastikkeen sekaan ja parmesaani raastimensa kera pöytään valmiiksi.

Syömään! 

Syvä hiljaisuus, vain haarukat kilisevät. Lopussa yksimielinen tuomio.

Ihan parasta! 

Onkohan sitä eilistä porkkanakakkua vielä jäljellä kahvin kaveriksi ? 

Makkarapullapastaa ja pohdintaa elämän tarkoituksesta

Oma vika? 

Tämä ruokablogitta kirjoittaminen on oikeastaan aika vapauttavaa. Ei tarvitse miettiä, onko resepti ruokabloggaajatasoa vai voiko vaan fiilistellä. Tiedän, itse minä paineeni luon, mutta minkäs teet? Joidenkin aivot vain toimivat niin. Kun elämä on muuten liian mukavaa niin pitää keksiä jotain stressattavaa.


Vai onko kyse siitä, että ihmistä ei ole luotu helppoon olemiseen?

Ajatelkaapa nyt vaikka kaikkia niitä julkkistähtiä, jotka joko sortuvat huumeisiin, rupeavat väkivaltaisiksi tai muuten vaan sotkevat elämänsä. Heillä on aivan kaikkea, mutta homma pitää pilata ja hankkia haasteita. Toinen vaihtoehto näyttää olevan hurahtaminen johonkin "-ismiin", jolloin jonkin aasialaisen filosofian säännöt vaativat ehdotonta kurinalaisuutta ja päällään seisomista, tai ruokavalio edellyttää vähintäänkin puolien ruoka-aineiden pois jättämistä ja loppujen itse keräämistä villistä luonnosta. Haasteita siinäkin, eikös?

Vähemmän julkkiksella tuo tarkoittanee juuri noita itsekeksittyjä "muka ulkoisia" vaatimuksia harrastuksissa, tai töissä kiireen haalimista ja rauhallisen hetken koittaessa stressaamista liian kevyestä tahdista ja vajaasta "arvontuottamisesta".Vielä pienemmässä mittakaavassa voi itselleen tehdä kiusaa vaikka kaatamalla kahvin purkkiin sen mittalusikan päälle. Pääsee taas silmämitalla arvioimaan oikeaa määrää lempparivahvuudelle.

Ei,  elämän tarkoitus ei voi olla ainainen stressi ja muualle yrittäminen, vaikka evoluutio joskus sellaisia piirteitä ihmiseläimessä olisi vahvistanutkin.

Kahvista tuli ihan hyvää ilman mittalusikkaakin ja huolimatta tilanteen tajuamisen aiheuttamista ärräpäistä. Ehkä sama pätisi töissä ja muussakin toiminnassa? Oppisiko sitä ottamaan rennommin? Houkutteleva ajatus ja todennäköisesti elämänkestoinen oppiminen edessä - vanhan koiran opettaminen pois pinttyneistä tavoista ei liene kaikkein kevyin harrastus.

Pitänee silti yrittää? 

Jospa aloittaisi siis makkarapullapastalla

Vaikka ei tämä arki-iltojen oikoteiden käyttäminen ole mitenkään ollut meillä harvinaista ennenkään. Tällaiset tuoremakkarasta puristetut palluratkin olivat meillä suunnitelmissa siitä lähtien, kun idean bongasin jostain telkkarin ruokaohjelmasta - taisi olla Jamie Oliver se, jonka aikoinaan ensimmäisenä näin keinoa käyttävän.

Tämän reseptin onnistumiselle on yksi erittäin tärkeä perusedellytys ja se on hyvälaatuisten tuoremakkaroiden löytyminen. Tähän saakka se on välillä tuottanut pieniä hankaluuksia, mutta Harjun makkaratehtaan tuotteita käyttämällä tulos on takuuvarmasti herkullinen. Testattu on, useammankin kerran. Varsinkin heidän mausteinen lammasmakkaransa on tähän kertakaikkisen sopivaa.

Kasviksiakin saa joukkoon tungettua kukin toiveidensa mukaan, mutta mausteet ja maku tulevat pääasiassa makkaroista. Tosin voisi tätä kai uudeksi Muttisoosiksikin (melkein) tituleerata, kun purkki löytyy aineslistalta.

Näistä lähdettiin ja 5 söi 
(tosin makkarapalluroita olisi voinut olla enemmänkin sattumina, maku kyllä riitti)
 
3(-5) lammasmakkaraa
purkillinen Mutti - kirsikkatomaatteja
kourallinen pikkusipuleita
oreganoa
(kesäkurpitsa, jos muistetaan)

Pastaa syöjien nälän mukaan (ja sen mukaan, miten soosiseksi annoksen haluat)

Silputtiin sipulit ja laitettiin öljytilkkaan kuullottumaan. Sitten vaan puristeltiin makkarasuolista sisus palloiksi pannulle ja annettiin ruskistua.

Laittaessani pastavettä kiehumaan muistin, että piti lisätä kesäkurpitsaakin, joten pilkoin yhden pienemmän ja paiskasin senkin sekaan ja silppusin mukaan oreganoa.

Hetken kierittelyn jälkeen sitten vaan Mutti joukkoon, vähän vettä ja kansi päällä hiljalleen porisemaan siksi aikaa, kun pasta kypsyy. Pastan ollessa melkein kypsää, nostele se reikäkauhalla soosin sekaan ja sekoita. Vie heti tarjolle.

Pöydässä sitten vähän lisää oreganoa ja parmesaaniraastetta. Kelpasi perheessä ihan kaikille - eikä ollut työlästä tai vienyt paljonkaan arki-illasta aikaa.

Yhä uudelleen ja uudelleen - chiliä, sitruunaa, tomaattia, parmankinkkua, spagettia...

Olin ihan varma, että tämä pasta on blogissa jo moneen kertaan, mutta en minä nyt sitä ainakaan heti löytänyt. Kauhistuttava huolimattomuus minun taholtani, olen pahoillani.

Toisaalta - tämä pasta aiheuttaa pahemmanlaatuista riippuvuutta. Siitä lähtien, kun sen jostain bongasin niin on chili-sitruuna-parmankinkku-tomaattipasta ilmestynyt meillä pöytään vähintään kerran kuukaudessa. Mikäs siinä - kelpaa kaikille.Tosin kuopus saa vähän laimennetun version ilman chiliä.

Isäntä lykkää päälle vielä parmesaaniraastetta ja pienen lorauksen tryffeliöljyä - minusta tämä on parasta ihan tällaisenaan.

Bonuksena : tämän tekemiseen kuluu tasan niin kauan aikaa kuin spagetti kypsyy. Ei yhtään huono juttu sekään.

Yhä uudelleen pastaa

Laita pastavesi kiehumaan ja kypsennä spagettia tarpeen mukainen määrä (jos teet spagettia enemmän kuin neljän suht pieniruokaisen ihmisen tarpeisiin, niin lisää kastikkeen aineksia samassa suhteessa).

Lorauta pannulle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Leikkaa paketillinen kirsikkatomaatteja puoliksi ja lisää pannulle. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista mehu pannulle. Ripottele noin puoli teelusikallista kuivattuja chilihiutaleita pannulle (maun ja syöjien sietokyvyn mukaan - meillä isäntä lisää vielä lautaselle). Anna kuumentua hiljaisella lämmöllä saman aikaa kuin spagetti kypsyy.

Valuta spagetista vähän keitinlientä pannulle ja lisää spagetit. Sekoita. Lisää muutama kourallinen rucolaa ja sekoita taas. Nakkaa päälle vielä parmankinkkusiivuja maun ja syöjien mieltymysten mukainen määrä. Meillä menee yleensä vähintään paketti kerralla eli pari siivua per nuppi (4).

Nauti. Varaudu encore-kyselyihin ja tee pian uudelleen.

#satasyytäollaonnellinen (10) - Otetaan yksi iso kurpitsa...

 
Voiko mikään tuntua paremmalta kuin oman sadon korjaaminen pihalta ? Kyllä voi. Vieläkin parempaa on se, kun talvipakkasella nostaa keittiön pöydälle sadosta jäljellä olevan kurpitsan ja ryhtyy miettimään, mitä siitä laittaisi ruoaksi. Samalla voi muistella kesän lämpöä.

Kurpitsat ovat ihania. Ne säilyvät kuukausitolkulla täysin käyttökelpoisina ja lisäksi ne taipuvat niin makeisiin kuin suolaisiinkin herkkuihin. Ne myös kasvavat pihalla aika lailla itsekseen, kunhan muistaa kuivimpina kausina huolehtia kastelusta.

Meillä oli pihalta syksyllä poimituista jäljellä se kaikkein suurin. Rohkeus ei ollut oikein riittänyt sen avaamiseen aikaisemmin, kun pelkäsimme osan menevän inspiraation puutteesta hukkaan. Ihan turhaan pelkäsimme. Kurpitsasta riitti mukavasti useampaankin ateriaan.

(1) Ensin laitoimme paloja mausteiden kanssa uuniin ja nautimme ihanan risoton kaverina. 



(2) Lopuista uunipaloista tehtiin perinteinen kurpitsakeitto eli sekoitettiin jääkaapista löytyviä juureksia (porkkana, palsternakka), sipulia ja mausteiset kypsät kurpitsapalat. Lorautettiin sekaan risoton jäljiltä pikkupullon pohjalta löytyvä valkoviini & kasvislientä ja annettiin porista. Tarkistettiin mausteet ja lisättiin tarvittaessa. Keitto olisi hyvää ihan palojen kera, mutta lapsiin uppoaa ainakin meillä paremmin kun vedetään vielä sauvasekoittimella sileäksi.

(3) Keiton seuraksi oli jo aiemmin tehty kinkku-kurpitsamuffinsseja. Ihanan pehmeitä herkkuja, jotka tekivät kevyestä keitosta ruokaisamman iltaruoan.

(4) Loppuosa kurpitsasta päätyi taas palasina uuniin ja muussattiin kurpitsalasagnen osaksi. Että voikin olla kasvislasagne hyvää. Pinaatilla, fetalla ja pinjansiemenillä höystetty herkku katosi niin nopeasti, ettei edes kunnon kuvaa ehditty ottamaan.


Sitten huomattiin, että makeat jäivät kokonaan tällä kertaa tästä kurpitsasta tekemättä. No, siinä on hyvä syy jatkaa kurpitsansiemenien törkkäisyä keskelle kukkamaata taas ensi keväänä...

Kurpitsalasagne 

Leikkaa kurpitsaa paloiksi iso uunivuoallinen, sekoita joukkoon mausteita (chiliä, savupaprikajauhetta, pippuria jne...)  ja kypsennä 200 asteessa noin 30min. Muussaa kauhalla.

Tee Bechamel-kastike sulattamalla 50g voita kattilassa ja sekoittamalla siihen noin desin verran vehnäjauhoja. Kaada joukkoon vähitellen litran verran maitoa koko ajan hyvin sekoittaen.Leikkaa lopuksi joukkoon 1 oksa rosmariinia.

Raasta Emmental- tai Edamjuustoa muutama kourallinen. Kuullota 1-2 sipulia pannussa oliiviöljyssä ja sekoita lopuksi joukkoon huuhdellut pinaatinlehdet. Paahda pari kourallista pinjansiemeniä kuivalla pannulla.

Kokoa lasagne vuokaan laittamalla pohjalle kurpitsasosetta, ripottelemalla sen päälle sipuli-pinaattiseosta, pinjansiemeniä ja murustettua fetajuustoa. Asettele päälle lasagnelevyt ja kaada kerros valkokastiketta. Ripottele juustoraastetta ja toista sitten kerroksia kunnes vuoka on täynnä. Laita päällimmäiseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta.

Kypsennä uunissa 180 asteessa 50min, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Anna vetäytyä vielä hetken aikaa ja nauti.

Lämpöä syysiltaan - Chorizo-chilipasta

 

Nälkä, kiire, nälkä, kiire, vähän unta, nälkä, kiire... siinä summeeraus kahdesta viime viikosta. Onneksi on olemassa ainakin miljoona ihanaa ja nopeaa pastareseptiä, joilla ruokkia perhe ennen kuin taas palaa töiden pariin. Elämä on parhaillaan Hauskaa isolla H:lla, mutta vapaa-aika on kortilla.

Tänään oli isäntä tehnyt itämaisia nuudeleita, mutta niistä ei taas ole mitään reseptiä. Siis muuta kuin että "joukkoon pitää laittaa paljon kasviksia ja jotain seesamia ja soijaa jne... "
Onneksi eilinen pastakaan ei ollut yhtään hullumpaa, joten laitan tähän sen ohjeen näin vähän jälkijunassa. Koko pannullinen meni kerralla. Itse asiassa seuraava maininta on suora lainaus esikoiselta : "Ihan sairaan hyvää." Kun pastassa on chorizoa ja sitruunaa, ei se oikein voi muunlaista ollakaan.


Sairaan hyvä chorizo-pasta
(Nälkäisiä 2 aikuista, 2 koululaista ja yksi pikkumuru)

loraus oliiviöljyä
4 tuorechorizomakkaraa
4 tomaattia
2 kevätsipulia
nippu basilikanlehtiä
1 sitruunan kuori ja mehu
ripaus suolaa
mustapippuria
Espelette-chilijauhetta

paketillinen pastaa

parmesaania raastettuna

Laita pastavesi kiehumaan ja leikkaa chorizot siivuiksi (otin pakkasesta, joten helpompi leikata vähän kohmeisina). Laita chorizopalat kylmälle pannulle seuranaan loraus oliiviöljyä ja laita pannu keskilämmölle. Kun chorizopalat alkavat tirisemään ja olemaan melkein kypsiä, lisää tomaatit lohkoina, kevätsipuli ja ihan pieni ripaus suolaa. Anna hautua, kunnes tomaatit ovat ihan muussina. Raasta sitruunankuori ja purista mehu pannulle. Anna kuumentua

Samaan aikaan keitä pasta kiehuvassa vedessä ohjeen mukaan ja valuta.

Silppua basilikanlehdet ja heitä kastikkeeseen.  Kaada joukkoon valutettu pasta ja kupillinen pastan keitinvettä. Sekoita hyvin. Ripottele päälle parmesaaniraastetta, sekoita ja aseta lautasille reiluiksi annoksiksi. Lisää parmesaania sitä haluaville - samoin kuin Espelette-chilijauhetta ja mustapippuria.

Nauti, jätä jälkikasvu siivoamaan pöytä ja palaa koneen viereen hommiin.

Hommat jatkuvat taas huomenna. Pitäkää minulle peukkuja illansuussa. Silloin olen esittelemässä parinsadan sijoittajan yleisölle blogeihin liittyvää uutta yritystämme. 

Isäntää vakoilemassa : Pilvenpehmeät gnocchit ja perunalumivehje

 

Tässä jokin aika sitten osallistuin keskusteluun siitä, miten ihmeessä voi perunagnoccheista saada sellaisia pehmeitä ja keveitä. Useimmiten kun ne tuntuvat jäävän mauttomiksi, kiinteiksi kikkareiksi. Lupasin vakoilla meidän isäntää, joka jostain syystä melkein (huom) aina onnistuu gnocchien teossa ainakin minun mielestäni erinomaisesti. 

Keittiön ovelta valmistusprosessia kurkistellessani kyselin vinkkejä onnistumiselle.  Hyvin eteläranskalaisen olkien kohauttelun myötä sain kirjattua ylös pari juttua : 

1. Perunoiden tulee olla kuumia, mutta kuivia, kun gnoccheja ryhtyy työstämään
2. Makua saa maustamalla  eli eipä unohdeta suolaa 
3. Ei saa laittaa liikaa jauhoja 
4. Ei saa työstää massaa liikaa. Siten vaan, että pysyy kasassa. 

Lisäapuna meillä oli tällä kertaa myös Chez Mariuksessa jo moneen kertaan himoiten ihailemani perunalumipuristin.  Isännän arvion mukaan se auttoi erityisesti tuohon ensimmäiseen kohtaan sillä perunat sai hienoksi nopeasti ja ennen puristamista sai myös valutettua mahdolliset vedet kokonaan pois.

Chez Mariuksen kauppa Helsingissä on nyt remontin jälkeen muuten todella upea. Se on väljä ja valoisa ja houkuttelee ihastelemaan kaikkia niitä mielenkiintoisia keittiökapineita, joita seiniltä löytyy. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Meidän isännän perunakurpitsagnocchit

kymmenisen perunaa 

pala myskikurpitsaa

2 kananmunaa

sopivasti jauhoja - joo, tiedän, tämä ei ole kunnollinen määritys, mutta kun isäntä vaan heitteli sormituntumalla, enkä osannut silmämääräisesti mitata oikein. Virallisissa ohjeissa kuulemma neuvotaan laittamaan jauhoa puolet perunoiden määrästä (eli 800g vs. 400g), mutta minusta tuntuu, että isäntä laittoi pikkuisen vähemmän.

Keitä perunat kypsiksi ja kypsennä kurpitsa uunissa. Kuori kurpitsa ja hienonna. Vedä perunat hienoksi puristimella. Sekoita massaan jauhot ja kananmuna. 

Leivo pötkylöiksi ja leikkaa gnoccheiksi. Voit painella haarukalla vähän sellaisiksi rullamaisiksi, jos haluat. 

Seisota hetki ja tipauta erissä kiehuvaan veteen (tai kasvisliemeen). Gnocchit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan.

Kastikkeena oli tällä kertaa yksinkertaisesti vettä, salviaa ja kasvisliemifondikuutiota sekaisin.

Päälle ripoteltiin iso kasa parmesaania ja paistettiin pannulla karitsankyljyksiä ja lehtikaalia.

Oli muuten hyvää.

Se parempi nakkipasta

Kun meillä kysytään lapsilta, mitä illalla syödään, on vastaus poikkeuksetta ja kuin yhdestä suusta : 

"NAKKIPASTAA !!!"

Eikä mitä tahansa nakkipastaa, vaan vahvasti valkosipulilta tuoksuvaa ja makeansuolaisella kastikkeella silattua parempaa nakkipastaa.

Eikä tämä toive äitiä yleensä häiritse - kyseessä kun on nopea ja myös aikuisille maistuva arkiruoka. Tässä teillekin resepti, jolla osallistun myös Mylly Paras pastaresepti 2013 kilpailuun.

 

Arki-illan parempi nakkipasta 

paketillinen kuorettomia nakkeja
1-2 isoa valkosipulin kynttä
1 dl Ketjap Manis makeaa soijakastiketta
1 dl ketsuppia
2 dl kermaa
hippusellinen suolaa ja mustapippuria
persiljaa

1 pkt Mylly Paras Kiharaista spagettia 

Laita pastavesi kiehumaan ja aloita kastikkeen teko laitettuasi pastat kiehumaan (ne tarvitsevat 10 minuuttia).

Leikkaa nakit "kolikoiksi" ja ruskista niitä keskilämmöllä pannussa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää silputtu valkosipuli ja sekoita minuutin verran. Varo, ettei valkosipuli ruskistu ja laske lämpö matalammalle.

Kaada pannulle Ketjap Manis, ketsuppi ja kerma. Sekoita hyvin ja anna poreilla, kunnes pasta on kypsää. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Rouhi joukkoon mustpippuria ja sekoita persiljasilppua. Valuta pasta ja tarjoile heti kastikkeen kera.

Mylly Paras tarjoili Kiharaisen spagetin

Ruokaa romaaneista VII - Italiafiilistelyä

Vera Vala : Kuolema sypressin varjossa
Luettavaksi ja blogattavaksi - ja tällä kertaa kokattavaksikin - saatu Elisa Kirjalta 
Varsinainen kirjajuttu vielä tulossa- EDIT : sen löytää täältä

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa sijoittuu Italiaan. Päähenkilö Arianna pitää ruoanlaitosta ja Kobolla tuli merkittyä useampikin inspiroiva sivu muistiin. Eniten mieleen jäi pyörimään kesäkurpitsa pasta Gorgonzola-juustolla. Harmikseni vain ei kaupasta löytynyt Gorgonzolaa. En viitsinyt ottaa mitään muuta sinihomejuustoa, kun maut ovat kuitenkin aina vähän erilaisia. Se sitten siitä ideasta.

Kuten Ariannallakin kirjassa, minunkin ruoanlaittoinspiraationi on kovasti kiinni päivän mielialasta. Tänään oli aika kiireinen päivä ja nyt illalla sataa. Pastaa lohturuoaksi siis ehdottomasti. Gorgonzolan puuttumisesta huolimatta en päässyt irti Italia -fiiliksestä, joka on minua ympäröinyt kirjan loppumisen jälkeen. Siinä oli jotenkin niin ihanat maisemat ja tarina henki italialaista rentoa elämäntapaa vaikka murhaa selvitettiinkin. Siispä unohdetaan sinihomejuusto, mutta käytetään silti se kesäkurpitsa jääkaapista ja inspiroidutaan ihan vain tunnelmasta.

Siispä, punaista, vihreää ja valkoista eli kliseinen Italia -yhdistelmä basilikaa, tomaattia ja mozzarellaa. Niin ja jonkin verran kaikkea muutakin. Lukekaa tuosta alta, mitä kaikkea. Tästä saattaa hyvinkin tulla meillä yksi vakiopasta kotiruokarepertuaariin. Sitä en sitten tiedä, miten oikeasti italialaista tämä loppujen lopuksi oli, mutta liekö tuolla niin väliä. Maistui ihanalta ja Ariannakin varmaan tykkäisi (?)

Kesäkurpitsa-sitruunapastaa mozzarellalla (ja parilla muullakin jutulla)

2,5:lle

1 pieni kesäkurpitsa pilkottuna
2 pientä kevään sipulia silputtuna
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
kuivattua chiliä
kirsikkatomaatteja
yhden sitruunan kuori ja mehu
1 mozzarellapallo
iso kourallinen basilikaa
parmesaaniraastetta
tuorepastaa 

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se kun poreilee..

Lorauta pannuun oliiviöljyä ja kuumenna se vähän yli keskilämmöllä. Lisää kesäkurpitsapalat ja sipuli ja pikkuisen suolaa. Anna kypsyä hetken ajan. Raasta mukaan sitruunankuori ja lorauta joukkoon puolet sitruunamehusta. Lisää 1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita. Odota muutama minuutti ja sekoita aina välillä.

Lisää joukkoon pari kourallista puolitettuja kirsikkatomaatteja, kun kesäkurpitsa näyttää kypsältä mutta vielä purutuntumaa omaavalta. revi joukkoon mozzarellapallo. Lisää vielä iso kourallinen silputtuja basilikanlehtiä.

Keitä tuorepasta paketin ohjeen mukaan, valuta ja kaada pannulle. Ota mukaan pikkuisen keitinlientä. Sekoita pannuun kastikkeen kanssa ja annostele heti lautasille.

Raasta päälle parmesaania ja ripottele pikkuisen mustapippuria. Koristele vielä halutessasi basilikanlehdillä.

Nauti. Laita silmät kiinni ja kuvittele olevasi Italian auringon alla.

Muut ruokaa romaaneista sarjan osat löytyvät sivupalkin linkin takaa ja edellinen artikkeli täältä.

Perjantain pikaruokaa - pestopastaa

Pestopasta on varmaan yksi maailman herkullisimmista pikaruuista. Sitä voisi kuvitella nopeuden johtuvan purkkipestosta, mutta itse asiassa ei peston itse tekeminenkään vie yhtään sen enempää aikaa kuin pastan kiehuminenkaan. Varsinkaan, jos omistaa pienen tehosekoittimen - morttelista en väitä mitään.

Tätä meillä syödään säännöllisin väliajoin ympäri vuoden. Talvella tuomaan kesän tuntua, ja kesällä koska on kesä... Syksyllä ja keväällä ihan muuten vaan.

Peruspestopasta

Pistä pastavesi kiehumaan ja keitä pastaa paketin ohjeen mukaan.

Riivi kahdesta basilikanipusta lehdet ja ohuemmat varret tehosekoittimeen. Lisää pikkupussi pinjansiemeniä (jotkut haluavat ne paahdettuina, minä yleensä en), pari isoa kourallista parmesaaniraastetta, loraus sitruunamehua, ripaus suolaa ja puolikas valkosipulinkynsi raastettuna. Anna koneen hyrrätä ja lisää oliiviöljyä sen verran, että seos muuttuu tahnamaiseksi.

Valuta pasta, sekoita peston kanssa ja nauti. Muista ottaa pikkuisen pastan keitinvettä talteen. Sillä voi hiukan ohentaa pestoa, jos se ei näytä kunnolla sekoittuvan.

Tomaattikastikkeen kaksi elämää

 Munakoiso-vuohenjuustorullat on jostain lehdestä vuosia sitten bongattu resepti. Pikkuisen näpertelyä vaativat rullat aiheuttavat pahemmanlaatuista riippuvuutta. Seuraksi tehdään yleensä tomaattikastike - ihan vain tomaattimurskapurkista keitellen ja maustellen.Yhdestä tomaattimurskapurkista keiteltyä kastiketta jää yleensä jäljelle seuraavan päivän pastakastikkeen verran. Näin saadaan jämät pois jääkaapista. Tällä kertaa tyhjennettiin myös pakastinta ja käytettiin viimeinen pala puolikasta karitsaa, joka tuli jossain välissä hankittua. Kahden illan arkiruoat valmiina - voilà.

Munakoisorullat

Rulliin tarvitset :
2 munakoisoa
paketin korppukinkkua tai keittokinkkua
desin turkkilaista jugurttia
pehmeää vuohenjuustoa (esim. President)
sitruunamehua
pippuria ja suolaa (varovaisesti... kinkussa ja juustossa on myös)
mahdollisesti haluamaasi yrttiä (timjami ja basilika ovat esimerkkejä herkullisista tässä yhteydessä, meiltä ei tällä kertaa kotoa löytynyt mitään) 

Siivuta munakoisot pitkittäin. Sivele oliiviöljyllä ja anna paahtua uunissa grillivastuksen alla n.10-15min vähän yli 200 asteessa. Voit kääntää halutessasi puolessa välissä. Tarkoituksena on saada pehmeät ja kypsät munakoisosiivut, joissa on vähän ruskeaa paistopintaa koristeena ja makua antamassa.

Munakoisojen paistuessa uunissa, sekoita keskenään jugurtti, vuohenjuusto, sitruunamehu, suola ja pippuri sekä mahdolliset yrtit. Levitä koisosiivujen päälle aina lusikallinen juustoseosta ja siivu kinkkua. Kääri rullalle ja aseta tarjoiluastiaan. Kaada päälle tomaattikastiketta ja raasta halutessasi vielä parmesaania.

Tämän voisi varmaan tehdä vuokaruoaksi, jos asettelisi rullat uunivuokaan, kaataisi päälle tomaattikastikkeen ja ripottelisi reippaasti parmesaania päälle. Sitten vaan uuniin siksi aikaa, että parmesaani sulaa.

Tomaattikastike on helppoakin helpompi. Sekoita kattilassa tomaattimurskaa, yrttejä, suolaa, pippuria, sokeria, oliiviöljyä, valkosipulimurskaa, balsamicoa ja anna poreilla puolisen tuntia. Surraa sauvasekoittimella sileäksi.

Pastakastikkeeseen sekoitettiin uunissa hiljalleen kypsytetystä karitsan kylkipalasta irrotettu liha hienonnettuna ja loput tomaattikastikkeesta. Kypsä pasta ja vähän keitinvettä lisättiin. Päälle myllystä mustapippuria ja vielä parmesaania. Jos haluaa, voi lisätä vielä yrttisilppua tai juuri ja juuri kuumennettuja tuoretomaatinpaloja. 

Näin tammikuussa tuntuvat ainakin meillä nämä lohturuoat kelpaavan kaikille. Varsinkin koululaiset taitavat tarvita tukea loman jälkeiseen sopeutumiseen. Hyvää näissä resepteissä on myös se, ettei jääkaappiin jää sitä tomaattikastikkeen loppua tilaa viemään.

Häntäpalaherkkua

Gordon Ramsayn häränhäntäkeitto-ohjetta on meillä tehty monasti talvipäivien iloksi. Sitä vaan tuntuu aina tulevan liian vähän ja se loppuu liian nopeasti. Tällä kertaa pöytään istui meidän Toto mukaanluettuna kuusi nälkäistä, joten soppa muuntui riittoisaksi pasta-ateriaksi. Ei ollut yhtään huonompaa. Varsinkaan, kun höystettiin vielä uunitomaateilla.

Uunissa käyttäminen onkin tähän vuodenaikaan ainoa tapa saada tomaateista edes jonkunmakuisia. Varsinkin kirsikkatomaattien kanssa herkkua, siis sellaisten terttutomaattien, jotka vielä edes tuoksuvat jotenkin tomaatille.

Leikataan puoliksi, laitetaan oliiviöljyllä voideltuun vuokaan. Ripotellaan päälle suolaa, pippuria, balsamiviinietikkaa, oreganoa ja mitä muuta mieleen juolahtaa. Pistetään 150 asteiseen uuniin vähintään 40 minuutiksi. Parhaita olisivat, kun pistäisi uunin sitten pois päältä ja jättäisi tomaatit sinne yöksi, mutta nyt ei ehditty.

Häränhäntä-pasta 
(viidelle tai kuudelle iltaruoaksi ja lämmitettynä seuraavan päivän lounaalle vielä muutamalle)

1,6 kg lihaisia häränhäntäpaloja
4 rkl vehnäjauhoja + suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
1-2 porkkanaa ja sellerinvartta tai kaksi kourallista kuivattuja keittovihanneksia
laakerinlehti
timjamia, oreganoa tai  muuta kotoa löytyvää yrttiä
1 rkl pippureita
3 rkl tomaattipyreetä
kaksi pikkupulloa punaviiniä (n.4-5 dl)
lihalientä tarpeen mukaan (meillä tehtiin fondihyytelöstä)
silopersiljaa

1 paketti pastaa
parmesaania 

Putsaa häntäpaloista liika rasva ja viillä kalvot, ettei vedä kippuraan. Laita muovikulhoon (tai -pussiin) jauhot, suolaa ja pippuria ja hölskytä häntäpalat sisällä tasaisesti jauhotetuiksi. Ruskista paloja padan pohjalla oliiviöljyssä ja nosta sivuun eli pari minuuttia per puoli.

Lisää pataan öljyä ja kuullota kasviksia siinä hetki. Sekoita joukkoon tomaattipyree, punaviini, yrtit ja pippurit. Lisää lihapalat ja lihalientä niin paljon, että palat peittyvät.

Kypsennä kannen alla padassa uunissa noin 3 tuntia 150 asteessa.

Ota lihat pois padasta ja valuta liemi siivilän lähi. Irrota liha pois luista ja "revi" suikaleiksi. Lisää liemeen.

Keitä pastaa paria minuuttia ohjeen mukaista vähemmän. Lisää pasta liha kastikkeeseen. Pidä huoli siitä, että myös pastan keitinlientä tulee pikkuisen mukana. Sekoita ja anna pulputtaa liedellä pari minuuttia.

Nosta pastaa kulhoihin, raasta päälle parmesaania ja ripottele tuoretta silopersiljaa. Pasta on hyvää näinkin, mutta kaipaa minusta pikkuisen hapokasta terävyyttä. Sitä saa juuri sopivasti, kun lisää sekaan vielä jokaiseen kulhoon muutaman uunitomaatinpuolikkaan.

Jos tämä ei täytä ja lämmitä talvisäässä, en tiedä mikä sen tekisi. 

p.s. Jälkkäriäkin aina tarvitaan, joten Copycat iski jälleen ... kurkkaa täältä millä on herkuteltu viime aikoina