Klassikkoaukkoja paikkaamassa - Jalna

Mazo de la Roche : Jalna
Kirjaston vaihtohyllystä

Minä olen tiennyt Jalnasta aina, mutta jostain syystä en koskaan ole tullut siihen tarttuneeksi - tai sitten en vain muista. Luulen, että muistaisin. Kun puhutaan sukukronikoista, romanttisista sarjoista tai perinteisistä romaaneista, nousee Mazo de la Rochen Jalna aina esimerkiksi tyylipuhtaasta edustajasta.

Sivistyksessäni oli siis Jalnanmentävä aukko, ja kun sarjan ensimmäinen osa vilkutteli kirjaston vaihtohyllystä niin johan se piti napata mukaan. "Se on sopivaa kesälukemista", ajattelin. Niinhän se onkin.

Jalna oli paikka Intiassa, jossa matriarkka eli isoäiti Whiteoak tapasi miehensä ja meni tämän kanssa naimisiin. Yhdessä he perustivat sukutilan ja dynastian palattuaan Kanadaan ja nimesivät paikan muistuttamaan avioliittonsa alkuajoista. Tilalla kasvatettiin tytär ja pojat, siellä varttuu veljessarja lapsenlapsia. Tiiviin yhdessäolon tasapaino järkkyy, kun taloon tuodaan kaksi morsianta. Tunteet kuohuvat, parit murtuvat ja tarinan dramaattisuus nousee huippuunsa. Kätkettyjä ja kiellettyjä haluja kertautuu kirjassa oikein kunnon Viktoriaaniseen tapaan, höystettynä siirtomaiden näennäisellä hillittömyydellä.

Jalnaa oli hauska lukea. Se on niin kovin tyypillinen. Taidan silti jättää sarjan lukemisen tähän. Kyllähän sitä olisi ihan mielenkiintoista kuulla, mitä tapahtuu runoilija Edenille, tilanhaltija Rennylle tai nuoremmille veljille, mutta tarinan seuraaminen vaatisi keskittymistä käänteisiin, jotka kuitenkin, kaikesta huolimatta ovat vähän kärsineet aikojen muuttumisesta. Kerrontakin on raskasta ja koristeellista, sitä ei nykylukija oikein jaksa kovinkaan pitkälle. Henkilöt ovat kovin kuohuksissaan ja kuitenkin niin ilmeettömiä, että se tuntuu vähän vieraalta ja keinotekoiselta.

Jalna on mukava kuriositeettina. Se pitänee tietää (ja kokea), mutta tähän se nyt tällä kertaa jää.