(Luku)päiväkirja: Taikuuden talo eli rento viikonloppu sohvannurkassa

Halusin luettavakseni jotain herttaista, perinteistä ja pikkuisen jännittävää. Yleensä tähän kaavaan sopivat lastenkirjat ja niitähän löytyy Toton hyllystä jo melkoinen määrä. Joukossa monta sellaista, jotka Toto on lukenut, mutta minä en. 

Taikuuden talo kuulosti sopivalta ja sai Totoltakin vahvat peukut. Siispä asetuin sohvannurkkaan ja keskityin. Kuten varmaan jo arvasittekin, pyhäinpäivän viikonloppu otettiin meillä superrennosti. 

Mikki Lish, Kelly Ngai: Taikuuden talo 

Oma ostos Totolle luettavaksi (en muista  mistä) 
 

Hedy ja Spencer saapuvat vanhempiensa matkan ajaksi isoisänsä vanhaan taloon. Talo on täynnä omituisia tavaroita, joihin isoisä kieltää ehdottomasti koskemasta. Sitten pölyyn piirtyvät sanat "etsi minut". 

Siitä alkaa tietysti seikkailu, johon kuuluvat niin haamut, puhuvat esineet kuin aikuiset, jotka tietävät taikuudesta enemmän kuin suostuvat myöntämään, erityisesti asioita piilottelee kuuluisana taikurina nuoruudessaan esiintynyt isoisä. Yhdessä serkkujensa kanssa Hedy ja Spencer ryhtyvät selvittämään kadonneen isoäitinsä arvoitusta huolimatta varoituksista ja käskyistä. 

Kuten kunnon tarinaan kuuluukin, on pahis tosi paha, lapset rohkeita ja sivuhenkilöt (karhu ja hirvi) vitsikkäitä. Vietin Taikuuden talossa varsin nautinnollisen viikonlopun. Tarina eteni jouhevasti, eikä lukijaa päästetty liian helpolla. Vähän joutui miettimään ja tapahtumat seurasivat toisiaan ripeään tahtiin. Pikkuisen jännittikin paikoin. Tässä on perinteinen, hyvin kirjoitettu seikkailu taikuuden keskellä. Pidin myös siitä, ettei kirjassa pyritty kertomaan mitään suurta sanomaa tai opettamaan viisauksia, paitsi ehkä perheen ja puhumisen tärkeydestä. 

Toinenkin osa on ilmestynyt ja Toto pisti sen samantien toivelistalle. Taitaa joulupukki tuon hankkia mielellään, sillä äitikin haluaa lukea. 

Yöjuna lukujoulukalenterina

On jouluaatto ja joulukalenterikirjan viimeinen luku luettu. Toto piti pintansa loppuun asti ja luki 24 lukua, päivä kerrallaan. 

Minä en ihan pysynyt tahdissa, mutta etuillut en yhtään. 

Karin Erlandsson, Peter Bergting : Yöjuna

Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Yöjunassa jäljittäjät etsivät kadonneita. Rakkaansa voi löytää jättämällä houkuttimeksi matkamuiston ja Danjan isoäiti on ihan kadoksissa. Valitettavasti isoisän rakentama Yöjuna ei ole vielä kokonaan valmis eikä hopeista avainta ei löydy mistään. 

Yöjuna on herttainen ja lämmin kertomus rakkaudesta ja kaipauksesta. Tummia sävyjä, mutta myös toivon pilkahduksia. Ystävyyttä. Pidimme Toton kanssa kovasti kirjasta ja se toi omaa tunnelmaansa joulukuulle. 

Henkilöhahmot näyttävät omat rosoisuutensa, eikä kaikki ole aina hyvin. Sävyjä riittää eli missään kohtaa ei ole tylsää. Luvut vievät tarinaa jouhevasti eteenpäin.  Jokainen muodostaa oman kokonaisuutensa, mutta jättää sellaisen sopivan cliffhangerin, että seuraavaa päivää oikein odottaa. 

Lisäksi Yöjuna-kirjan kuvitus on jotenkin ihanan jouluisen värikäs ja tunnelmallinen. Kuvia ei ole liikaa eli kuvakirjasta ei voi puhua, mutta ne elävöittävät ja täydentävät tarinaa kauniisti. 

Olen tyytyväinen, että kirja tuli hankittua. Mikä voisi olla mukavampaa joulunodotuspuuhaa kuin lukeminen ? Varsinkin, kun kirja pitää lumottuna kaikki 24 päivää. 

Toto taisi kiteyttää oleellisen : 

"Hyvä tarina. Yöjuna oli 5/5"

Dekkariviikko: Jännitystä lapsille

Se on kuulkaas taas Dekkariviikko! Minulla on tökkinyt viime aikoina niin lukeminen kuin blogin kirjoittaminen, mutta tähän on pakko osallistua. Sen verran paljon tulee dekkareita vuoden aikana lueskeltua. Viime vuosien aikana dekkarigenre on näköjään vakiinnuttanut paikkansa lukumääräisen lukulistani kärjessä, vaikka fantasia pistikin pitkään hanttiin. 

Minulle dekkarit ovatkin tavallaan pakoa todellisuudesta, siinä missä fantasiakin. On roistoja ja hyviksiä. Yleensä lopussa paha saa palkkansa ja tarina on siististi paketissa. Homma hanskassa, toisin kuin ehkä meidän huushollin härdellissä usein. Samasta syystä lienevät dekkarit houkutelleet luokseen Korona-aikana. Vaikka uutiset ovat ehkä olleet julmuudessaan useinkin fiktion tasolla, on juurikin tuo kontrollin tunne ja ennakoitavuus suonut hengähdystauon eristysarkeen. 

Tässä kohtaa lienee paikallaan mainita, etten lue kovinkaan raakoja tai väkivaltaa tarkasti kuvailevia dekkareita. En vaan halua. Antakaa minulle cozy mystery tai vanha kunnon "whodunnit" niin minä olen messissä. 

Ensimmäisen Agatha Christieni taisin lukea jo pienenä alakoululaisena, mutta tokihan noita lapsille suunnattujakin kirjoja oli kirjasto täynnä. Viisikko, Neiti Etsivä, Seikkailu-sarja, SOS-sarja, 3 Etsivää jne... taisin lukea ne kaikki! Toto eli kuopus 9v olisi nyt juuri noille sopivassa iässä, mutten oikein ole uskaltanut tarjota. Vanhemmat pojat kun tyrmäsivät Viisikot aikoinaan tylsinä. 

Onneksi on uudempia versioita, joiden maailma on nykyajan lapselle tutumpi, vaikkakin konsepti sama. Juuri kuuntelimme Toton kanssa peräkkäin 5 osaa Seikkailuserkkuja. 

Katarina Mazetti : Seikkailuserkukset 

Varjoja ja vakoojia, Voroja ja vompatteja, Viikinkejä ja vampyyrejä, Haamuja ja hirviöitä, Roistoja ja roskaajia

äänikirjan lukija: Kati Tamminen 

Kuunnteltu Nextorysta

Serkukset, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, saapuvat viettämään lomiaan tätinsä saarelle. Loma ei tietenkään suju koskaan ihan pelkästään rentoutumalla, vaan serkukset törmäävät milloin muinaisaarteen ryöstäjiin, milloin meren saastuttajiin, murtovarkaisiin tai pakolaisten salakuljettajiin. On oikeastaan aika hurjaa, miten paljon erilaisia, melkoisen ajankohtaisia ja uutisistakin tuttuja asioita voi tunkea häiritsemään lomailua pienellä paikkakunnalla. Onneksi serkukset ovat neuvokkaita ja pelottavistakin tilanteista selvitään kunnialla. 

Asetelma on tietysti tuttu ja moneen kertaan kierrätetty. Mitä nyt lemmikkinä ei tällä kertaa ole koira vaan kissa, nimeltään Katinryökäle. Uutta ovat myös herkkureseptit, joita tarjoilee serkuksista Ranskassa kokkivanhempiensa kanssa asuva Alex. Luulen, että meillä sattuneesta syystä tuo Ranska-yhteys (ja ne herkuttelut) tuntuvat vetävän puoleensa. Ainakin lukijan ääntämys ruokalajien ja muutamine ranskankielisten fraasien kohdalla aiheutti riemastuneita naurunpyrskähdyksiä. 

Lapset, Julia, Pörri, Alex ja Jori ovat hauskoja päähenkilöitä. Pörri mainitaan melkoisen nuoreksi kirjasarjan alussa, mutta hänen tapansa puhua ja käyttäytyä, eivät kyllä ole ihan linjassa mainitun iän kanssa. Tuota tosin taitaa ihmetellä lähinnä äiti ja nuorempi kuuntelija vain naureskelee. 

Jännitystä näissä tarinoissa ei varsinaisesti ole kuin nimeksi, mutta ihan  tarpeeksi iltasatukuunteluun. Hauskoja kohtia riittää. Nuoremman kuuntelijan mielestä sarja on ennen kaikkea hauska ja jännää vaan sopivasti piristämässä. 

Kolme ensimmäistä osaa kuuntelimme innostuneesti ja ihan putkeen. Sitten vähän töksähti. Juonikaava on liian samanlainen, vaikka aihealueet vaihtelevatkin. Tämä ei oikein sovi Toton "sarja kerralla loppuun" - lukutavalle. Paremminkin näitä kannattaisi lukea muiden tarinoiden lomassa, sillä kolmannen jälkeen alkoi Totollakin tahti hiipua ja välillä meinasi äänikirjojen kuuntelu unohtua kokonaan.

Nyt on vaihdettu genreä välillä fantasian puolelle, mutta nämä toimivat kyllä oivallisena esittelynä dekkarien pariin. Ihan uusi ei kirjallisuudenlaji kyllä Totollekaan ollut. Olemmehan kuunnelleet jo aiemmin Mestarietsivä Blomkvistin seikkailuja. Sekin upposi. Taitaa olla kasvamassa seuraava dekkarien suurkuluttaja perheeseen. 

Kiepaus, Kaipaus, Keikaus

Otin tuossa jokin aika sitten Nextoryn käyttöön, kun Museokortilla sai pidemmän kokeiluajan. Pääasiallinen syy oli yhteisen kuunneltavan löytäminen Totolle ja minulle. Aloitimme Toton valitsemilla Miklun kirjoilla. Sitten oli äidin vuoro.

Olin kuullut hyvää Vuokko Hurmeen trilogiasta, joten siihen tartuttiin. Kirjat osoittautuivat yllättävänkin jänniksi ja vähän filosofiksikin. Nämä kirjat eivät aliarvioi nuorta lukijaa, vaan vaaditaan pientä pohdintaakin juonen kulun ymmärtämiseksi. Kuitenkin  jännitys ja ikävät asiat oli annosteltu niin, ettei tarina kertaakaan päätynyt Toton uniin. Mielenkiinto säilyi.

Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Keikaus 
Nextorysta äänikirjoina 
Lukijana : Kaisa Happonen 

Kiepauksessa eletään Kardumin kaupungissa ja maailma on ylösalaisin. Puut kasvavat alaspäin, kohti taivasta ja aina välillä putoaa jotakin. Välillä taivaalle heitetään roskat, toisinaan romahtaa tyhjyyteen kokonainen talo. Kun painovoima ei auta pysymään paikoillaan, liikutaan paikasta toiseen vaijereita pitkin kipuamalla tai liukumalla - tai siis aikuiset liikkuvat. Lapset pysyvät pääasiallisesti kotonaan, niin pysyy myös Lenna pikkusisarensa kanssa, vain hänen paras ystävänsä Jan liukuu viereisestä talosta kylään.

Elämä jatkaa uomassaan, kunnes alkaa kuulua huolestuttavia uutisia. Lennan perheen pitää tehdä suuri päätös. Uskaltavatko he hypätä tuntemattomaan?

Kyselin vähän Toton ajatuksia Kiepauksesta.


Mitä tuumit Kiepauksen maailmasta ? Miltä tuntui kuunnella ylösalaisin olevasta maailmasta ?
- Maailma kuulosti vaaralliselta. Toivottavasti maapallo ei lakkaa pyörimästä (kaikkihan tietävät, mitä siitä seuraisi)

Mitä mieltä olet kirjasta? 
- Kirja tuntui minulle sopivalta. Tykkään kirjoista, jotka ovat vähän jänniä. 

Kaipaus jatkaa tarinaa ja kertoo Lennan elämästä hypyn jälkeen. En nyt avaa tarinaa sen enempää, mutta kirja on täynnä kuvausta uudesta elämästä, sen iloista ja suruista, uusista tuttavuuksista. Suurin suru on ystävän katoaminen. Lenna joutuu ponnistelemaan saadakseen aikuistet ottamaan etsintäretken järjestämisen asiakseen.

Äidin mielestä kirja kuvaa kauniisti sitä, miten ihmiset toimivat ehkä erilaisin periaattein ja säännöin, mutta silti tietyt asiat ovat samanlaisia ja toisista välittäminen tärkeää.

Vaan, mitä tuumii Toto ?


Kaipaus ? Kommentteja ? 
- Öh - tämä oli tylsin osa. Ei ne tehneet mitään muuta kuin sellaisen pikku matkan. 

Äiti tykkäsi tästä ehkä poikaa enemmän. Uuden elämän kuvaus ja yhteiskuntarakenteen miettiminen kiinnostivat vähän vanhempaa lukijaa.

Kolmas osa Keikaus vie taas uuteen paikkaan ja nyt mukaan tulee myös aikadimensio. Huisin mielenkiintoista. Totolla on aikamatkustus muutenkin aiheena nyt pinnalla, kun hän luki jouluna Stephen Hawkingin elämäkerrasta madonreikäteoriasta. Keikauskin johti meidän uuden kirjan pariin, kun yksi henkilöistä luki nuorten aikamatkaklassikkoa Hyppy ajassa. Se on parhaillaan Totollakin luvussa.

Mikä oli Keikauksessa kivaa ? 
- Se kun äiti ja minä luettiin yhdessä ja oltiin yhtä mieltä. Pälpätettiin paljon. (äidin huom. kyllä, tämä osa herätti paljon keskustelua) 

Kannattiko nämä kuunnella? 
- KYLLÄ! (kolme kertaa) 

Äidistäkin nämä kannatti kuunnella. Välillä oli tosi jänniä kohtia, mutta niistä aina selvittiin (ja onneksi tarpeeksi nopeasti, ettei jäänyt uniin kummittelemaan). Pidin  myös siitä, miten paljon kirjoissa käsiteltiin erilaisia teemoja ystävyydestä, perheen välisistä suhteista ajan ja paikan väliseen suhteeseen. Pysyi aikuisellakin mielenkiinto yllä.

Toton kanssa iltasella (Haastattelu)

Tuossa viime vuoden puolella Toto armollisesti hyväksyi minut taas iltasatuseuraksi. Välissä oli pitkä aika, kun minulle vain ilmoitettiin iltasatukuuntelijan olevan nyt keskittyneenä lukemaan itse kirjaa. Oli se sitten Harry Potteria (koko sarja luettu) tai Soturikissoja (ainakin 12 kirjaa ilmeisesti luettu)...

En minä nytkään kyllä itse lue, mutta valitsemme yhdessä äänikirjan, jota kuuntelemme noin puolisen tuntia (melkein) joka ilta. Alla viimeisimmät Toton kommenttien kera.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit kuunnella tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi koska äitini ehdotti sitä ja se kuulosti kivalta."

Äiti: "Mikä oli kirjassa parasta ? "
Toto: "Kun ne ottivat ne aseet ja hyökkäsivät valloittamaan Rupikonnan kartanon"
Äiti: "Miksi se oli parasta?"
Toto: " Koska se oli jännittävä kohta"

Äiti: "Kuka kirjan henkilöhahmoista haluaisit olla ja miksi?"
Toto: "Vesirotta. Koska se tietää paljon asioista ja on viisas sekä kiltti."

Äitikin tykkäsi kirjasta, vaikka Rupikonna olikin välillä ihan mahdoton...


Sinikka Nopola, Tiina Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Åiti: "Kummasta tykkäsit enemmän ja miksi ?"
Toto: "Aivan ylivoimaisesti Sevillan saiturista, koska siinä oli varas, salaovia ja semmoista"
Äiti: "Ai niin kuin jännä vai?"
Toto: "Joo!"

Äiti: "Mikä Risto Räppääjissä on parasta ?"
Toto: "Seikkailut - kun ne seikkailee ja semmoista"
Äiti: "Niin, kun aina sattuu..."

Äiti: "Vieläkö kuunnellaan Risto Räppääjiä?"
Toto: "KYLLÄ!!"


Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun?
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit lukea tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi, kun äitini ehdotti sitä ja olen Tohtori Proktori -fani ja luen niitä kirjoja"

Äiti: "Mikä kirjassa oli parasta ?"
Toto: "Aikamatkustukset ja väärinymmärrykset sekä vampyyrikirahvi, joka heitti poliisin hatun takapihalle "

Toton mielipide : "Tämä kysely tohtori Proktorista oli aika lyhyt..."

Äiti:"No, mitä muuta haluat kertoa tohtori Proktorista?"
Toto:" Minulta puuttuu vain yksi (tohtori Proktori) kirja lukematta"

Äiti:" Kenelle suosittelisit tohtori Proktoreita?"
Toto:"Kaikille, joilla on minunlainen huumori"
Äiti:"Ööhh... ???? Siis millainen?"
Toto: "Semmoinen, että .... öh... se on vähän riehakas... ja kiva - vähän niin kuin Simon's Cat!"
Äiti: "Ai jaa..."

Että silleen - nyt pitää sitten valita seuraava äänikirja. 

YA & lastenkirjat - mites tuli luettua noin omasta mielestä ?

Toton joululahjakirjat

Viime aikoina on ollut paljon puhetta lasten ja nuorten lukemisesta, tai oikeammin siitä, että he eivät lue. Samalla on pohdittu nuorten- ja lastenkirjallisuuden näkymättömyyttä mediassa. Useampikin bloggari on julkisesti lupaillut kertovansa tulevaisuudessa entistä enemmän nuoremmille sopivista kirjoista, niin minäkin.

Samalla jäi mietityttämään, paljonko itse asiassa luen nuorille(kin) sopivaa kirjallisuutta. Piti oikein käydä vuoden 2019 luetut läpi. Toki itse lukemieni lisäksi olen tietoinen myös Toton suosikeista, vaikka niiden lukumäärä onkin yllättävän rajallinen. Krantumpaa lukijaa lienee vaikea löytää.

Listataan nyt ensin näitä minun lukemiani taustapeilin hengessä. Teen ihan erillisen postauksen Toton suosikeista.


Lastenkirjat 

Ihan puhtaasti lastenkirjoiksi olen vuonna 2019 luokitellut peräti 5 kirjaa. Hivenen ihmetytti sillä kuvittelin kyllä Toton siivellä lukeneeni enemmän. Pienen muistelun jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että Toto lukusyynä ei oikein toimi enää. Tänä vuonna poika on aika kylmästi potkaissut äidin pois iltasatulukijan asemasta ja halunnut itse lukea (Harry Pottereita, Soturikissat-sarjaa, Tohtori Proctoria jne...). Tuo siis selittänee lyhyttä listaa edes jonkin verran. Olemme enemmänkin lukeneet sohvalla vierekkäin kuin samaa kirjaa...

Chris Riddell : Ada Gootti ja hiiren haamu, Ada Gootti ja kuoloakin kamalammat kestit
Näitä luimme vierekkäin ja vuorotellen, ja juttelimme välillä. Minä pidin makaaberin herttaisista tarinoista ja yksinäisestä goottitytöstä linnassa. Toto oli silleen, että "ok"... luki kyllä, mikä hänen kohdallaan on jo jonkinlainen voitto kirjalle.

Miina Supinen/Anni Nykänen: Kokkiklubi - Amorin apulaiset 
WSOYn aloittelevien lukijoiden sarja Lukupalat sai Totonkin innostumaan Kokkiklubit ja Painajaispuoti jaksoilla. Nyt tosin ollaan jo noissa kirjoissa lukutaidon osalta suupala-asteella, mutta ihan varmasti ovat hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa eka-tokaluokkalaisille.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee 
Tämän kuuntelimme äänikirjana. Näin loppuvuodesta Toto on palannut äänikirjoihin ja yhteisiin "lukuhetkiin" äidin kanssa. Ensimmäiseksi kuuntelimme tämän klassikon. Toto tykkäsi äitiä enemmän, mikä lienee hyvä tilanne...

Nopola & Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 
Tämä ei ole vielä ehtinyt luettavien listalle, sillä kuuntelemme sitä parhaillaan. Jännä, miten näytämme palaavan Risto Räppääjiin säännöllisesti. Tätä on jatkunut jo pari vuotta.

Isabel Thomas (kirjoittanut)/Marianna Madriz (kuvitus), suomentanut Kirsikka Myllyrinne
Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking
Stephen Hawkingin elämästä kertova lastenkirja on tämän vuoden vaikuttavin joululahjakirja - vaikuttavin siksi, että se sai Toton vaihtamaan tulevaisuudensuunnitelmansa Supercellin koodarista aikamatkustusta tutkivaan fyysikkoon... 

Nuortenkirjat 

Toto on siinä välillä. Kahdeksanvuotias on vähän nuori suurinpaan osaan YA-kirjoja, joten luen niitä välillä itsekseni. Harry Potterit ovat kuitenkin mielestäni jo enemmän nuortenkirjoja kuin varsinaisia lastenkirjoja, joten olen niiden lisäksi aina välillä yrittänyt esitellä mielestäni vähän "nuoremmille nuorille" sopivia kirjoja. Tänä vuonna olen näköjään itse lukenut nuortenkirjaksi luokittelemani ja myös mielestäni nuoremmalle sopivia ja suositeltavia peräti yhden sarjanaloituksen, yhden trilogian ja yhden ihastuttavan kauhutarinan verran. Kovasti on mennyt fantasiaksi.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
Minä pidin raikkaasti Steampunkia ja seikkailuromaania yhdistävästä tarinasta. Koitin tarjota Totollekin, mutta hän ei lukenut edes takakantta. Tiedä sitten, mikä kirjan nimessä oli vikana... 
No, aika usein käy niin, että kunhan lakkaan tarjoamasta ja jätän sopivasti hollille niin päätyy lukemaan. Minä kyllä tykkäsin ja mielelläni suosittelen myös nuorille lukijoille. 

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia (Kerjäläisprinsessa, Kellopelikuningas, Susikuningatar) 
Taitavasti kirjoitettu tarina ei ole yhtään "aikuisten" fantasiaa yksinkertaisempi teemoiltaan, mutta erinomaisen sopiva nuorille lukijoille (Huolimatta siitä, että Toton kohdalla kohtalo oli edellisen kaltainen)

Ilkka Auer: Domowik 
Lempeää kauhua, jota olen nähnyt verrattavan Liisa Ihmemaassa-kirjaan. Pidin tästä todella paljon ja melkein harmittelen, etten säästänyt joululukemiseksi. Toto taas... no, sanottakoon, että ainakin hän on vastauksissaan johdonmukainen... 

Viimeinen vuonna 2019 YA-fantasiaksi luokittelemani kirja on sitten vähän vanhemmille. Tosin tätä en voi suositella paljon fantasiaa lukeneille. Voi toki olla, että tämän kirjan kohdalla myös ikä teki tepposet ja en kertakaikkiaan vaan ymmärtänyt "ihqu"-piirteitä, mutta Langennut (Lauren Kate) jäi minulla sarjaan "huolimattomasti juonitettua hömppää" - tosin se on suuresti hypetetty ja ilmeisen hyvin todelliseen kohderyhmäänsä uponnut... 

Ensin vähän nolotti lukemieni nuortenkirjojen vähyys. Alunperin olin merkinnyt vain pari. Sitten älysin tarkastella kokonaisluokittelua ja sainkin poimittua useamman, joka voisi olla myös nuortenkirja-listalla, ehkä jopa painotukseltaan enemmän sinne päin kallistuvia. Vaihdoin luokittelua ja päädyin ylläolevaan listaan.

Sitten on monta "aikuisten" kirjaa, jotka voisin hyvällä omallatunnolla antaa ainakin (varhais)teinien luettavaksi.

Kuten nyt vaikka... 

Dekkareista Agatha Christiet olivat ainakin omaa lukemistoani melko nuoresta lähtien. Matka Viisikoista Dame Agathaan ei kestänyt kovinkaan montaa vuotta.  Nykydekkareista puolestaan Flavia de Lucen (Alan Bradley) seikkailut ovat jo päähenkilönsä iän myötä sopivia myös nuoremmille rikostarinoiden ystäville.

Romanttisista tarinoista kiinnostuville (varhais)teinilukijoille Kultaportin kaunottaret antaa melko herttaisen ja siistin vaihtoehdon historiallisesta romantiikasta. Itse luin aikoinaan Angelika-sarjaa vähän yli kymmenen vanhana eli suhteellisen nuoresta. Siinä saattoi osa tarinankäänteistä mennä vähän ohi.

Fantasian alueelta löytyy varmasti myös nuorille lukijoille sopivia kirjoja. Vuonna 2019 lukemani Magician-sarja (Raymond R. Feist) on perinteinen eeppinen fantasia, V.E.Schwabin Magian syvempi sävy puolestaan modernimpaa. Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiaa mietin hetken nuortenkirjaksi, mutta kyllä se ehkä kuitenkin vielä painotuksiltaan menee aikuisten puolelle, mikä ei tietenkään millään tavalla estä myös nuorempia lukijoita tarttumasta trilogiaan.

Uudenvuoden lupaus... 

Vuonna 2020 tulen kiinnittämään erityistä huomiota lapsille ja nuorille sopivaan luettavaan. 
Somessa siis #yahaaste... Pysykää kuulolla! 


p.s. muutkin Taustapeilit löytyvät tästä

Valoleikkejä avaruudesta merenpohjaan

Lapset rakastavat valoa ja taikatemppuja. Niin minäkin. Siksi nämä kaksi kirjaa ovat meillä saaneet suuren suuren suosion. Valoa imevä ja sitä luettavaksi pimeässä hehkuva teksti vie avaruuden saloihin ja taskulampulla sivujen läpi näkyviksi ilmaantuvat salaisuudet taas johdattavat seikkailuun meren syvyyksissä.

Rinna Saramäki, Sami Saramäki : Meren syvyyksiin 
Kustantajalta luettavaksi

Tänä vuonna ilmestynyt Meren syvyyksiin napattiin kädestäni vauhdilla heti, kun kuopus ymmärsi periaatteen valon heijastamisesta sivun läpi. Sitten minulle kerrottiin : "Mä osaan tän. Luen itse. Voit mennä pois." Ei siinä sitten muu auttanut, kuin lähteä olohuoneen puolelle. Kuvan sentään nappasin.

Kirja oli siis ilmeisen mieluisa ja sen on poika lukenut muutamaankin kertaan. Tarinassa kuulemma seikkaillaan meren pohjamaisemissa. Sanon kuulemma, sillä nyt olen tätä artikkelia varten etsinyt kirjaa jo useamman päivän ajan. Siellä se on jossain kätkeytyneenä kaikkien muiden lastenkirjojen sekaan. Poika innostui lukemaan (hyvä juttu) ja veti kaikki kirjat hyllyistä ja laatikoista kasaan lattialle (huonompi juttu).

Siispä joudutte tällä hetkellä tyytymään vain varsinaisen kohderyhmän kommenttiin "Tosi kiva" - äiti lukee sen sitten joskus, kun taas löytää... ja jaksaa lähteä kirjavuorta raivaamaan.

Tiedän, ei kovin tunnollinen kirjabloggaaja tällä kertaa, mutta ei mahda mitään - ei vaan jaksa tässä kaiken muun hässäkän keskellä... koittakaa kestää.

Nicholas : Pimeässä hohtava avaruus

Meille jo jostain aiemmin luettavaksi kulkeutunut Pimeässä hohtava avaruus, oli iltasatusuosikki pitkän aikaa. Hauskaksi asian teki se, ettei kirja ole varsinaisesti mikään satu vaan ihka oikea tietokirja. Siinä minä sitten luin ääneen planeettojen järjestystä ja kuun vaiheita ja muita mielenkiintoisia aiheita, illasta toiseen, pimeässä.

Kyllä, luitte ihan oikein. Kirjaa luettiin pimeässä. Ensin sivuja näytettiin lampulle vähän aikaa (tai lamppua sivuille, miten vain). Sitten valot pois päältä ja hehkuvia kirjaimia lukemaan. Oli se jännää ja taitaa meidän ekaluokkalainen tietää avaruusjuttuja enemmän kuin opetussuunnitelma vaatii :-)

Ekaluokkalaisen Lukupalat : Kokkiklubia ja Painajaispuoti

Vielä ei ihan ole halloween (tai kekri tai pyhäinmiestenpäivä), mutta eikös ole kuitenkin suloinen lepakkomonsteri ? Se sopii ekaluokkalaisen lempikirjapostaukseen vallan mainiosti sillä Lukupalat-sarjasta Toton luettavaksi valikoituneissa kirjoissa on molemmissa jonkunlaista noituutta...

WSOYn nuorille lukijoille tarkoitettu sarja on kahden kirjan otoksella ollut ainakin meillä menestys. Tunnettujen kirjailijoiden tekemät tekstit ovat tarpeeksi helppolukuisia, mutta tarinat eivät päästä nuorta lukijaa liian helpolla tai jätä lässytyksen tunnetta.

Ensimmäiseksi sain WSOYlta Totolle testattavaksi Kokkiklubi-kirjan. Kuopus rakastaa ruokaa ja ruoanlaittoa (kuten suurin piirtein kaikki muutkin meidän perheessämme), joten kirja oli itsestäänselvä valinta ja osoittautui täysosumaksi. Tulin kirjaillasta melkein nukkumaanmenoaikaan kotiin, mutta unesta ei tullut mitään ennen kuin kirja oli luettu.

Miina Supinen / Anni Nykänen : Kokkiklubi - Maaiman paras pizza 
Luettavaksi kustantajalta 

 Madeleine, Michelin ja Bebe pitävät kokkiklubia yhdessä pizzaa rakastavan ystävänsä Slaissin kanssa. Eräänä päivänä Slaissin äiti pyytää lapsia tekemään pizzaa jalkapalloturnaukseen myytäväksi. Mikäs siinä! Lapset ryhtyvät tuumasta toimeen, mutta kaikki ei sitten menekään ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin kun joukkoon liittyy naapurista salaperäinen tyttö nimeltään Rosmariini.

Hauska ja lennokas kokkiklubi nauratti äitiäkin, niin kuin kirjan on tarkoituskin. Lukupalat on nimittäin hausaksti luokiteltu neljään eri ryhmään ja Kokkiklubin kannesta löytyy merkki "huvittavan hyvää" Toton mielestä Kokkiklubi-kirjan pizzaa pitäisi ehdottomasti tehdä kotonakin ja kirjaa voi suositella varsinkin ekaluokkalaisille.

"Siinä on niin paljon fantasiaa ja sellaista - se on tosi hauska!" 

Toinen kirja valikoitui sitten ryhmästä "jäätävän jännää"...  Painajaispuotia Toto suosittelee myöskin ekaluokkalaisille.

"Ihan kiva. Pisara huumoria ja fantasiaa. Ei ollenkaan liian jännä."

Magdalena Hai / Teemu Juhani : Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
Oma ostos kaupasta 

Ninni tarvitsee töitä ostaakseen itselleen uuden polkupyörän ja päätyy kyselemään puotiapulaisen paikkaa Painajaispuodissa. Kaikki ei kaupassa ole kuitenkaan paikallaan sillä kauppias on joutunut kutituspulverihyökkäyksen kohteeksi ja vain hihittää ja hekottaa tiskin takana. Ninnin on löydettävä vastalääke apunaan puotikummitus Pertsa, mutta etsintää ei lainkaan helpota kauppiaan mustekalalemmikki Löllis Tursiainen...

Painajaispuoti on tosiaan enemmänkin hauska kuin varsinaisesti pelottava. Jännitys syntyy enemmänkin hämähäkeistä ja aaveista ja taikapulvereista ja muista (halloween-)hahmoista ja niihin liittyvistä assosiaatioista kuin varsinaisesti pelottavista tapahtumista. Juuri sopivaan jännittävää luettavaa vaikka iltasaduksi. Ei vie unia, mutta tuo hymyn huulille ja jännät unet yöksi.

Molemmat kirjat on luettu moneen kertaan. Ensi luki Toto itsekseen, sitten vuorotellen äidin kanssa iltasaduiksi. Täytynee pitää silmät auki Helsingin kirjamessuilla seuraavien osien varalta. Tosin olen sarjaa nähnyt ihan supermarketeissakin, jonne sitä varmaan saa kysymällä lisääkin. Hintakaan ei ole kauhistuttavan kallis, sillä esim. Prisman verkkokaupassa on tällä hetkellä Painajasipuoti alle 7€ ja kaupassa näin muistaakseni sarjaa noin 10€ nurkilla.

Mestarietsivä Blomkvist ja koulun alku

Niin siinä sitten kävi, että kesäloma loppui. Ensin meni Papa töihin, seuraavana maanantaina äiti ja torstaina sitten lähtivät koululaiset aloittamaan uutta lukuvuotta - tai yleensä lukuvuotta...

Meillä on tänä vuonna peräti kaksi ekaluokkalaista! Esikoinen aloitti lukion ja kuopus meni kouluun. Jännää!

Meidän pienempi ekaluokkalainen osaa jo lukea ja  muutenkin on muuttunut kauhean paljon isommaksi eskarin aikana. Äänikirjoissakin on "kasvettu" ja ihan satujutut eivät oikein ole viime aikoina kiinnostaneet.

Siksi päätin kokeilla vähän isommille pienille lukijoille mielestäni tarkoitettua kirjaa. Kalle Blomkvist upposi kuin kuuma veitsi voihin - niin äitiin kuin poikaankin. Olen ihan varma, että jonkinlainen Ruusujen sota riehuu piakkoin meidänkin lähinurkillamme.

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Vesa Vierikko 

Minulla on hieman pulmallinen suhde sekä Tove Janssoniin että Astrid Lindgreniin. Olen molempien kirjojen olemassaolon toki tiedostanut jo hyvin pienestä, mutta sisälle heidän maailmoihinsa tunnun jostain syystä pääsevän vasta nyt aikuisena.

Mestarietsivään en tosin ollut edes vaivautunut tutustumaan. Luin Lindgrenilta joitakin kirjoja sen kummemmin innostumatta, mutta lopullisesti minut karkotti Veljeni Leijonamieli. En ihan tarkkaan muista, minkä ikäisenä sen luin (ehkä hitusen liian nuorena), mutta koin tarinan ahdistavaksi ja lapsille kai tyypilliseen tapaan vain luokittelin sen "tyhmäksi" ja annoin olla.

Ehkä olisi pitänyt päästä kirjasta ja sen teemoista juttelemaan jonkun aikuisen kanssa, mutta minulla ei sellaista mahdollisuutta ollut. Siksikin yritän lukea samat kirjat kuin omat muksut ja äänikirjoja kuunnellaan Toton kanssa iltaisin yhdessä.

Mestarietsiväkin on aika paljon ekaluokkalaista vanhempi (ennemminkin yläasteikäinen), mutta ehkä nykyajan ninja-jutuissa uitettu poika ei enää muutamaa rosvoa niin hätkähdä. Pikkukaupungin hivenen unelias tunnelma ja lapsijoukon ystävyys ja villit leikit puolestaan riemastuttivat ja tarinan jännätkin käänteet olivat kuulemma "juuri sopivia".

Kalle on tarkka poika, jonka tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät. Hän haluaa isona etsiväksi. Itse asiassa hän hoitaa etsivänhommia jo nyt ja kaupunkiin välillä eksyvät epäilyttävät henkilöt syynätään tarkkaan. Sitten saapuu Einar-serkku Eva-Lotan luokse vierailulle ja osoittautuu erittäin epäilyttäväksi henkilöksi. Lopulta mukaan on värvättävä myös valkoiset ruusut eli Kallen parhaat ystävät Eva-Lotta ja Anders. Seikkailussa tahti kiihtyy ja se muuttuu pelottavammaksi kuin Ruusujen sodat koskaan. Rosvotkin ovat ihan oikeita pahiksia.

Tarinan rytmi on jotenkin ihastuttavan vanhanaikainen ja idyllinen pikkukaupunki houkuttaisi vierailulle. Reippaat lapset, joille oikean ja väärän erot ovat selviä, ovat turvallista seuraa vähän pienemmällekin lukijalle. Taisi olla alusta asti selvää, että hyvinhän tässä lopulta käy ja paha saa palkkansa. Tykkäsimme Kalle Blomkvistista kovasti ja varmasti palaamme seuraavien osien myötä hänen seikkailuihinsa.
.
Kristiina Rikman on tehnyt uudet käännökset. Sitä en sitten tiedä, onko kyseessä myös samanlainen "siistimisoperaatio" kuin Peppi Pitkätossun kohdalla, mutta ainakin kieli oli sujuvaa ja helposti sulavaa myös ekaluokkalaiselle. Aika itseoikeutetusta Kristiina Rikmanin käännös myös vie tämän kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 15 eli Palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

Uppo-Nalle fanitusta

Viime vuosi oli meillä Toton kanssa varsinainen äänikirjavuosi. Kävimme läpi aikamoisen listan äänikirjoja. Kaikkiaan kuuntelimme 11. Ensin kuunneltiin muumeja, sitten Onneli ja Anneli, jonka jälkee vaihdoimme Uppo-Nalleen. Lopussa sitten kuunneltiin vielä vähän päiväkodista tuttuja Risto Räppääjiä. Tämän vuoden puolella olemme tutustuneet vielä yhteen karhuherraan, eli Paddingtoniin.

Viikolla tuossa sitten vähän haastattelin Totoa ja kyselin suosikkia. Hän mietti kokonaiset puoli sekuntia ja vastasi sitten : "Uppo-Nalle!"

Elina Karjalainen : 
Uppo-Nalle - kun Reetta löytää Uppo-Nallen ja heistä tulee ystävät
Uppo-Nallen talviturkki  - palataan kaupunkiin, Reetta menee kouluun ja Uppo-Nallekin haluaa
Uppo-Nalle ja Nukku-ukko - Uppo-Nalle tutustuu unientulkitsijaan ja ryhtyy itsekin tutkimaan unien maata yhdessä ystäviensä kanssa
Uppo-Nalle ja setä Tonton - Uppo-Nalle palaa Reetan ja Laulavan Lintukoiran kanss Ranskaan vanhan ystävänsä luokse ja he kokevat jännittävän lomaseikkailun.

äänikirjoina oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana : Tytti Paavolainen 

Mitä ilmeisimmin Reetan, Uppo-Nallen ja Laulavan Lintukoiran seikkailut uppoavat myös tähän uuteen sukupolveen. Jäin oikein miettimään, mikä näissä niin viehättää.

1) Totolta kysyttäessä, hän mainitsi kunnon tarinat, joissa tapahtuu isoja asioita. En ihan saanut kiinni, mitä hän tarkoitti, mutta ehkä Uppo-Nallessa tosiaan mennään vähän isommissa kuvioissa. Tulkitaan unia, seikkaillaan jäällä lumimyrskyssä tai matkustetaan Ranskaan.  Laulavasta Lintukoirasta tulee isä ja koulu alkaa. Voi olla että juonenkäänteet ovat tarpeeksi suuria ja osittain kaukanakin normaalista kotikontekstista.

2) Ehdottomasti sanoisin myös runot ja riimit. Meidän laulajapoikamme rakastaa myös loruja ja riimitystä (kukapa lapsi ei niistä tykkäisi) - Varsinkin Laulavan Lintukoiran lorunpätkät kirvoittivat naurua useammin kuin kerran.

3) Meillä taitaa hitusen myös vaikuttaa linkki Ranskaan. Uppo-Nalle kun on alunperin lähtöisin Ranskasta ja osassa Uppo-Nalle ja setä Tonton kierrellään Ranskanmaalla erinäisissä seikkailuissa. Isännän kotimaa tietysti kiinnostaa ja täytyy sanoa, että tunnistin kyllä minäkin Elina Karjalaisen tulkinnassa jotain omista matkamuistoistani.

Uppo-Nallet ovat herttaisia tarinoita, joissa kuitenkin on myös pientä särmää. Kaikki ei aina mene oikein, eivätkä kaikki aina välttämättä käyttäydy hyvin. Siksi kai nämä lapsia viehättävätkin. Liian siloiteltu ei kelpaa. Pelätä ei Uppo-Nallessa kuitenkaan tarvitse. Tarinoissa käy hyvin ja sekin on tietysti kiva juttu.

Seuraavaksi meillä on listalla jo viides Uppo-Nalle, kunhan nyt ensin saamme Paddingtonin kuunneltua.
Niin, ja Tytti Paavolainen muuten on lukijana aivan huippu!

"Ihan parasta!" sanoi Toto Tippukivitapauksesta

Tippukivitapaus eli tämän joululoman kohokohta ja siihen on hyvä lopettaa vuosi 2017. Huomenna aloitetaan taas uudelleen alusta. Muista lupauksista en tiedä, mutta blogin statistiikkaa kurkitaan heti vuoden alussa.

Nyt todettakoon vain, että teatterihaaste ei tänä vuonna mennyt ihan putkeen. Työ haittasi pahasti harrastuksia varsinkin keväällä, jolloin olin matkoilla sen verran paljon, ettei voinut varata iltaohjelmaa ja kesälomaltakin tein töitä juuri silloin, kun olisi pitänyt ehtiä kesäteatteriin. Kuukauden teatteri typistyi 7 teatterikertaan vuoden aikana ja niistäkin kolme lokakuussa...

Joululoman Tippukivitapaus 

Lastenmusikaaliin on teatterivuosi mukava lopettaa.

Meillä on superrauhallinen joululoma. Ohjelma on määritelty minimiin ja äiti kerää voimia (samoin kuin myös rankasta syksystä väsynyt esikoinen ja kai isäntääkin vähän väsyttää). Itse asiassa ohjelmaa on niin vähän,että kuopus jo parina päivänä ilmoitti ikävöivänsä päiväkotiin.

Onneksi oli Tippukivitapaus.

"Ihan parasta", sanoi Toto väliajalla ja toisti saman vielä haalaria lämpiössä päälle puettaessa,"ja kaikkein paras oli Tukaani!"

"Värikkäät ja hyvin tehdyt lavasteet ja mahtavat laulajat", kommentoi esikoinen 15v.

"Olinkohan vähän liian vanha..." totesi keskimmäinen 13v.

Äiti tykkäsi, vaikka täytyy myöntää, että taisin enemmän seurata kuopuksen riemua ja eläytymistä kuin lavan tapahtumia. Silti, musiikki kuului ja Kansallisteatterin laulajien taso oli taas ihan huikea. Lorut taipuvat lauluiksi joustavasti, Tukaani kieppui milloin milläkin narulla ja Mahtimummeli huristeli kärryllään. Pikku Papu katosi, kun häntä ei kuunneltu ja seikkaili rämeellä, hotellissa ja tippukiviluolan jännien asukkaiden seurassa.

Varsinaista juonta ei musikaalissa ole, vaikka Pikku Papun matka sitookin paikat ja esitykset kauniisti yhteen. Lava on täynnä värejä, liikettä ja riemukasta heittäytymistä, josta nauttii niin aikuinen kuin lapsikin. Keskimmäinen teinihuomiostaan huolimatta seurasi mielenkiinnolla ja Toto lauloi Hanskat-laulun jo ennen näytelmän alkua viereisten katsojien riemuksi...

Yhdessäolosta nautimme koko konkkaronkka. Yhteinen teatterielämys ilahduttaa ja piristää. "Musiikista ja värikkäistä hahmosta voi nauttia, vaikkei kaikkia sanoja ymmärtäisikään", sanoi isäntä ja mainitsi hänkin laulajat tosi taitaviksi.

Laura Ruohonen / Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus 
Bloggariklubilta 

Kirjaakin luimme jo ennen esitystä ja varsinkin sen jälkeen, itseksemme, yhdessä ääneen ja eläytyen esittäen.

Lorut ovat osin outoja, mutta aikuisellekin oivalluksia tuottavia. Monessa kohtaa päädyimme kuopuksen kanssa keskustelemaan sanojen merkityksistä. Toto nautti riimityksistä ja satunnaiset vessasanat tai -viittaukset saivat aikaan joka kerta samanlaisen naurunrähäkän. (Mikähän se Tippukiviluolakin oikeasti on - ja se ruskea monsteri? äid.huom. )

Pitäisi lukea lasten runokirjoja useammin. Olen tosi huono yleensä runojen kanssa (ei saa kertoa äidilleni, joka harrasti runonlausuntaa nuorena), mutta tällaisiin loruihin pääsen minäkin sisälle.

Kirjakimara - Toto 6v:n.suositukset

Toto oppi kesällä lukemaan. Ihan sillain itsekseen, yht'äkkiä hän vain osasi.

Päätin, etten tyrkytä. En yhtään. En ainuttakaan kirjaa. Lukekoon itse, jos haluaa. Minä jatkan iltasadulla ja äänikirjoilla ja pidättelen henkeäni.

Muutama kuukausi siinä meni, mutta nyt olen yllättänyt Toton useammankin kerran kirjan ääressä. Saa nähdä olisiko 1/3 lukumiehiä (ja jottei Esikoinen nyt vedä hernettä nenään niin mainittakoon hänen kyllä nykyään jotain lukevankin - aina välillä)

Hieman on tosin haikea olo. Minut käskettiin pois vierestä lukemista häiritsemästä...

Tässä kuitenkin viime viikkojen lukusuosikit ja niihin liittyvät Toton kommentit:

Aino Havukainen, Sami Toivonen : Tatun ja Patun Suomi 

Tatu ja Patu -kirjat ovat lasten suuria suosikkeja. Aikuista kommellukset ja höpinäväännökset välillä vähän huvittavat, mutta muksut nauravat ääneen.

Suomi-kirjassa tutustutaan erilaisiin Suomi-juttuihin ja matkustetaan ympäri maata. Tapoihin tutustutaan saunasta mustikkapiirakkaan ja samalla tulee Suomen historiakin tutuksi. En ole ihan varma, haluanko pojan isän puolen sukulaisille (Ranskaan) ihan kaikkia Tatun ja Patun toteamuksia toistelevan, mutta hauskaa tuntuu lukiessa olevan.

Kysymkseen, mikä kirjassa on parasta, kuului vastaus seuraavasti :

"No, kun on niin kiva hakea tonttuja" 

Kirjaan on piiloteltu kotitonttuja vähän sinne sun tänne ja teemaltaankin tuo on tietysti ihan tähän vuoteen sopiva.

O.Ruzicka, A.Hetmerova : Mistä tavarat tulevat 

Tässä kirjassa käydään juurta jaksain läpi eri tavaroiden valmistusta. Leipä, juomalasit, kirjat ja muut esitellyt esineet ovat lapsille  tuttuja, joten niiden valmistusprosessit ovat kiehtovia ja liittyvät ymmärrettävästi jokapäiväiseen elämään.

Lisäksi, mitä ilmeisimmin hieman normikirjan muodosta poikkeava rakenne sisältä avautuvine isoine taitesivuineen ja luukkuineen on houkutteleva näperryksestä pitävälle pojalle.

Ei siis ole ihme, että Toton kommentti oli seuraavanlainen:

"On toosi mielenkiintoista lukea valmistuksesta, varsinkin leivän ja lasien" 

Tämä kirja olisi aikuisestakin mielenkiintoinen ja siitä saisi jutunjuurta, jos saisi luvan tulla mukaan lukemaan...

Nicholas Harris, kuvitus Sebastian Quigley : Pimeässä hohtava avaruus

Tämän kirjan kanssa minulla on käynyt parempi tuuri. Olen saanut lukea sitä iltaisin sängyn vieressä. Tiedä sitten kuitenkaan, jos tietokirjaa voi varsinaisesti iltasaduksi nimittää.

Mitä ilmeisimmin meillä kaksi nuorempaa poikaa ovat enemmän faktamiehiä - ainakin Toton tämänhetkisten suosikkien perusteella. Nämähän ovat kaikki selvästi asiasisältöön kallellaan Tatun ja Patun vinksautuksista huolimatta.

Pimeässä hohtava avaruus kertookin perustietoa Linnunradasta, auringosta, tähdistä, kuusta ja planeetoista. Ihan mielenkiintoista äidillekin, vaikka toki entuudestaan tuttua.

Eniten kirjassa kaikkia kiehtovat kuvat.

"Parasta on, kun kuvat hohtavat..." 
sanoo Totokin.

Ensin vähän valoa kohti ja sitten lamppu sammuksiin. Tekstinkin näkee hohtosivuilla lukea pimeässä. Siinä riittää riemua ja jännistystä asiasisältöä elävöittämään.


Sellaisia kirjoja viime aikoina. Pitänee ruveta levittelemään muita talosta löytyviä lastenkirjoja (ja niitähän löytyy korkeita pinoja) strategisiin paikkoihin pitkin olohuonetta. Katsotaan, mitä päätyy sitten luettavaksi asti.

Kettu Repolainen ja kaukaiset rakkaudet

Syksy on ihanaa aikaa! Varsinkin nämä viime päivien aurinkoiset kelit ovat saaneet työpäivän aikana vilkuilemaan ikkunasta ja toivomaan kello etenemistä. Tänään lähdimme aamulla ulos kuopuksen kanssa ja jätimme auton parkkiin. Kannatti. Sillä kukapa siellä pihalla tulikaan vastaan?

Kettu Repolainen on mitä ilmeisimmin muuttanut naapuriin. Kännykän kuva ei tee oikeutta syysturkissaan komeilevalle pörröhännälle. Taitaa kulmakunnan citykaneille tulla kuumat paikat. Ei olekaan näkynyt tänään takapihan asukkeja. Niitä, joita isäntä pataansa haikaili tuossa yhtenä päivänä.

Lukeminen on ollut vähän niin ja näin. En vain osaa keskittyä oikein mihinkään, joten mistään ei myöskään tule valmista. Jotain sentään olin jo lukenut loppuun aiemmin. Hyvänmielenkirja sai istumaan viimeiseen sivuun saakka.

Tosin myönnän auliisti menneeni tämän kirjan kanssa ihan metsään, mutta sehän ei tietenkään ole kirjan vika. Se on itse asiassa varsin mainio.

Eppu Nuotio / Tuulikki Tolonen: Pensionaatti Onnela - Kaukaisten rakkauksien kirja 
HelMet Ellibs -laina 

Kaukaista rakkauta, Etelä-Amerikkaa, pensionaatti - ihan selvästi siis sellainen kepeä ja suloinen rakkaustarina, ehkä vähän Gabriel Garcia Marquezin tyyliin tai...  Pistinpä varaukseen. Kaipasin jotain kevyttä ja mieltä lämmittävää.

Aikanaan sähkökirjalainasta tuli sähköpostiin ilmoitus ja sain jopa nopeasti aloitettua lukemisen. Ensimmäisen sivun jälkeen rypistin kulmiani vähän hämmentyneenä, sankari vaikuttaa kovasti nuorelta. Kolmannen sivun jälkeen erehdykseni jo vähän nauratti. Tämähän on lastenkirja! Tai no, ainakin nuorten tai varhaisnuorten kohderyhmälle tarkoitettu.

Tunnelma oli kuitenkin niin laulavan kepeä ja tunteet niin aitoja ja tosia, että ihan pakko oli jatkaa lukemista. Tämä se on hyvänmielen kirja, jos mikä.

Kaiken lisäksin satuin osumaan keskelle sarjaa. Delfina ja Ernesto ovat pitäneet Onnelan pensionaattia Waskerin naapurissa jo jonkin aikaa. Ystävyyksiä on solmittu ja elämä värikkään mielenkiintoista. Sitten Ernestoon iskee koti-ikävä ja hän palaa Argentiinaan ja vie vielä Delfinankin mukanaan. Mikä isku Waskerille, joka menettää elämänhalunsa ihan kokonaan. Onneksi kyseessä on iloinnen tarina ja juoni vie Etelä-Amerikan mantereelle tutustumaan Delfian värikkääseen sukuun ja toiseen pensionaattiin.

Tykkäsin kirjasta. Henkilöhahmot ovat ihanan värikkäitä ja vähän hulluja. Meno on kansainvälistä. Kielillä puhutaan niin, että kirjan lopun sanasto tulee tarpeeseen. Hauskaa! Tämä tarina on ihan omiaan ala-asteikäiselle lukijalle, joka kaipaa vauhtia, muttei vielä liikaa jännitystä ja sopi kyllä kuin nenä päähän myös keski-ikäiselle piristystä kaipaavalle äiti-ihmiselle.

Onnelin ja Annelin talo - Toto kommentoi

Olemme Toton kanssa kuunnelleet äänikirjoja iltasaduiksi. Osittain, koska niiden myötä poika tuntuu saavan paremmin unenpäästä kiinni kuin äidin lukiessa. Ei tarvitse ihan niin usein tutkia kuvia luettavasta kirjasta, tai kuunnella äidin köhimistä. Minulla nimittäin on krooninen yskä, joka yleensä iskee puuskana päälle kesken lukemisen, tietysti.

Äänikirjat ovat kuitenkin oiva vaihtoehto ja valikoimaakin riittää ihan mukavasti. Olemme lukeneet jo useampia, mutta jo kauan sitten lupaamani video Toton kommenteista on viivästynyt ja viivästynyt. Nyt viimein istuttiin pihalla (kunhan nuorimies ehti touhuiltaan paikalle) ja annettiin kännykän kameran surrata. (Pätkintä ja huonot leikkaukset äidin vika...)

Äiti kyseli ja Toto vastaili.

Olkaapa hyvät - Toto 6v : Onnelin ja Annelin talo, kun Toto kommentoi.



Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Annu Valonen 

Hyvin tuntui kirja kelpaavan. Tarina itsekseen asuvista pienistä tytöistä viehätti poikaa mekoista ja nukeista huolimatta. Luettaessa kävi ilmi, että ajatus omasta talosta ei kuulostanut yhtään hullummalta. Voihan sen sitten sisustaa omaan makuunsa.

Ei aina tarvitse olla jännitystä ja räiskintää. Selvästi kirjasta jäi mieleenkin jotain ihan muuta kuin rosvon käynti naapurissa.

Äitiäkin viehätti tyttöjen vapaus, vaikka heidät tosiaan kuvattiin erittäin "tyttömäisiksi". Itsekin olisin lapsena halunnut vähän toisenlaiselta kuulostavan talon, mutta oman kuitenkin.

P.s. vastauksia ei ollut treenattu eikä saneltu, vaikka kerroinkin kysymykset etukäteen.

Klassinen klassikko eli Muumipappa ja meri äänikirjana

Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

En lapsena pitänyt muumeistä ja omat poikani ovat niitä lähinnä animaatioina pelänneet (mikä johti osaltaan siihen, etteivät muumitarinat kelvanneet kirjoinakaan). Nyt, yli nelikymppisenä, olen sitten koukuttunut muumeihin - tosin äänikirjoina.

Muumipappa ja meri on ihana kuvaus siitä, miten tavallinen elämä ei riitä. Pitää päteä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Muumipapalle se tarkoittaa koko perheen lastaamista veneeseen ja purjehtimista kaikkein kauimmaiselle saarelle majakanvartijaksi. Meri on suuri ja majakka vieraalle tyly, eikä etäisyyttä lisäämällä pääse möröstäkään eroon. Niin kuin ei kai tosielämässä pakenemalla ongelmistaan.

Aiempi majakanvartija on kadonnut, puutarhan vievät aallot eivätkä kauniit merihevoset osoittaudu ystävyyden arvoisiksi. Niin saari kuin jokainen muumiperheen jäsenkin kohtaavat omat haasteensa ja murheensa, mutta lopulta muuttavat hankaluudet tietysti voimaksi selvitä. Tunnelma lopussa on lohdullinen, vaikkei muumipappa koskaan saakaan majakan lamppua syttymään.

Vähän pelkäsin uutta lukijaa äänikirjassa sillä Tytti Paavolainen oli jotenkin niin suvereeni. Pelkoni osoittautui kuitenkin ihan turhaksi. Ahti Jokinen selvisi hommasta varsin mainiosti ja jotenkin kovasti Muumipapan (ikä)kriisiin keskittyvä kirja sopiikin hyvin miehen luettavaksi.

Nyt minusta on tainnut tulla muumifani. Kauan se kesti. mutta nyt olen oikeasti tykästynyt noihin pikkuisen vinksahtaneisiin, hyvää tarkoittaviin, mutta jännällä tavalla egoistisiin hahmoihin. Heidän seikkailuissaan ja pohdinnoissaan tulee vastaan paljon ihmisen olemuksesta, eikä Muumipapan tarve näyttää osaavansa vielä huolehtia perheestään tunnu tässä iässä loppujen lopuksi niin kovin kaukaa haetulta, Olisiko ollut kyse jostain viidenkympin kriisiä muistuttavasta... ?

Täyttä pimeyttä Xhafoniin

Loma lähenee loppuaan. Enää yksi päivä ja sitten uusiin haasteisiin. Vähän vatsassa perhostelee, mutta olen oikeastaan aika valmis jo ryhtymään tositoimiin. On tässä jo lusmuiltukin. Se vaan oikeasti jännittää, miten syksyn ensimmäinen flunssa-aalto osuu. Tänäänkin on kuopus kanssani kotona, mutta eihän hän tietenkään aamun jälkeen ole kröhäissyt kertaakaan. Säästää varmaan pahinta flunssaa torstaiaamuksi, kun meidän pitäisi isännän kanssa molempien ehtiä uuteen paikkaan...

No, jos nyt ennen loman loppumista saisi edes heinäkuun luettujen bloggaussuman purettua loppuun saakka. Tämä taitaakin jo olla viimeinen. Sopivasti ennen elokuun loppua. Onneksi olen onnistunut pysymään suurin piirtein tahdissa mukana tässä kuussa.

Taina Haahti: Täyttä pimeyttä Xhafoniin 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Jos tuo edellinen oli sopiva yläasteikäiselle niin tämä kiinnostanee muutamaa vuotta nuorempaa. Vauhtia riittää, mutta tarina on yksinkertainen eikä ollenkaan pelottava, vain pikkuriikkisen jännittävä.

Otto ja Peppi ovat parhaat kaverukset. Sarjan ensimmäisessä osassa (jota en itse asiassa ole lukenut) he tutustuivat avaruuskaveri Anteroon. Nyt ei Anterosta ole kuulunut pitkään aikaan mitään.

Sitten alkaa esiintymään outoa muistamattomuutta ja tähtitaivaalle ilmestyy avunpyyntö. Pian Otto ja Peppi huomaavat olevansa matkalla täyttä pimeyttä kohti Xhafonin planeettaa ja seikkailuja, joihin liittyvät polkupyörät ja sotaisa naapuriplaneetta.

Pidin kirjan reippaasta tunntelmasta. Ei sitä oikein muutenkaan voi kuvata. Lapset tarttuvat toimeen, välillä nauretaan ja erityisesti halutaan auttaa ystävää. Kirjassa on kaikki ainekset pieniä koululaisia viihdyttävään tarinaan. Eikä tällainen tätikään päässyt tylsistymään, vaikka pieni yksinkertaistaminen olisi armaan pidemmän päälle alkanut painamaan. Onneksi kirja ei myöskään ole liian pitkä. Siinä kerrotaan olennaiset asiat tarinan kulun osalta eikä jäädä jaarittelemaan.

Pidin myös Otosta ja Pepistä sekä erityisesti kaiken tietävistä Xgronxista ja Föfistä, joiden toilailut koulussa olivat varsin viihdyttäviä. Ystävyys, rehellisyys ja iloinen meininki huolista huolimatta ovat kantavia teemoja, joiden pariin on hyvä ohjata alakoululaisiakin viettämään aikaansa.

Aavetanssi

"Kyllä minä muuten, mutta mentiin Aaron kanssa ulos..." 

" Ei nyt voi, Antti on täällä" 

"Ei kun me mennään Villen kanssa keinupehmistä..." 

Arvaatteko, mistä on kyse?

No siitä tietysti, kun ostin kummallekin isommalle pojalle kirjan iPadiin kesän aikana luettavaksi. Nuo kommnetit ovat keskimmäisen selitystä sille, miksei millään ehdi lukemaan. Kuten huomaatte sosiaalinen elämä häiritsee pahasti kotipuuhia.

Ja minä kun oikein valitsin kirjat poikien (kuvittelemani) lukumaun mukaisesti. Esikoiselle fantasiaa ja keskimmäiselle proosallista nuorisodekkaria. Toistaiseksi ei kumpikaan ole kirjaansa vielä lukenut loppuun, mutta onhan tässä tietysti lomaakin vielä jäljellä.

On muuten jännä huomata, miten taiteellinen esikoinen selvästi taipuu enemmän ei realistisen kirjallisen kuvauksen puoleen, kun taas pragmaattinen ja kätevä Kirppu hermostuu haihatteluun ja kaipaa tekstissäkin todellisen elämän kuvausta - jännityksellä höystettynä totta kai.

Myönnetään - myös pikkuveli aiheuttaa pientä häiriötä lukemiseen keskittymisessä. Päiväkodin kaverien puutteessa kelpaavat isoveljet seuraksi ja heidät pakotetaan tekemään kaikenlaista mm. neppisautoradat hiekkikselle. Äiti kiittää, kun pojat hoitavat homman. Ei tarvitse itse lapionvarteen tarttua. Minä olenkin pääasiassa keskittynyt legoleikkeihin...

Minä siis ehdin lukemaan Pasi Lönnin nuorille tarkoitetun dekkarin ensimmäisenä. Ei se ollut yhtään hullumpi, vaikka vauhtia olisin ehkä minäkin kaivannut tarinaan vielä vähän lisää.

Pasi Lönn: Aavetanssi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Jakke ja Make kutsutaan poliisin avuksi, kun koulun talonmies "Lapamake" on kadonnut. Virkavalta epäilee rikosta, ehkä jopa murhaa sillä Lapamake oli soittanut hätäpuhelun mökille tunkeutuvasta veitsimiehestä juuri ennen katoamistaan.  

Pojat pääsevät poliisin mukana tutkimaan Lapamaken mökkisaarta ja jatkavat sitten omia tutkimuksiaan omin päin vaikka poliisit kovasti varoittelevat mahdollisesta vaarasta. Vaan kukapa voisi vastustaa huhua vastarannalla öisin tanssivasta aaveesta? Eivät ainakaan nuoret etsivänalut. 

Kirjassa kuvataan kaunisti poikien ystävyyttä ja perhemuutosten mahdollisia vaikutuksia heidän elämäänsä. Parasta antia tarinassa lienevätkin kuvaukset poikien välisestä suhteesta ja sen tärkeydestä. Myös kommunikoinnin tärkeys korostuu ja sitähän ei teini-iän kynnyksellä oleville pojille voi koskaan korostaa liikaa. Puhuminen (ja kuunteleminen) kun voivat säästää monelta murheelta ja väärinymmärykseltä. Hieman näin äitinä kirjassa hirvitti poikien vapaus lähteä kymmenien kilometrien päähän noin vain kuljeksimaan, tai jäämään yöksi pois kotoa ilman sen kummempia selityksiä. Meillä olisi ollut kovempi meteli selityksien osalta ja minä taitaisin vahtia muksujen menoja huomattavasti tiukemmin. Meillä tosin taitavat pojat ollakin aika tiukassa lieassa. Suhteellisen vilkkaita ja meneviä vilperttejä kun ovat.  

Itse mysteerin ratkaisu lähtee liikkeelle ehkä hivenen verkkaisesti ja ymmärrän Kirpun valituksen siitä, ettei kirjassa tapahdu tarpeeksi. Malttaisi nyt vaan lukea yli puoleenväliin niin tahti vähän kiihtyy. Myös poliisit ovat ehkä vähän sinisilmäisiä ja poliisityö kuvataan hieman turhankin keveäksi touhuksi. En usko sen olevan ihan noin leppoisaa todellisuudessa. 

Sinänsä tämä on ihan kelpo kirja. Vähän rytmiä lisää niin tahti paranee. Kyllä ne nuoret lukijat jännitystäkin kestävät, vaikkei ihan murhaajan kanssa vastakkain tarvitse joutuakaan. Muistakaapa vain kaikki ne Viisikon kokemat vaaratilanteet! 

Suuri tuhotulva

Ehei, eivät meillä akvaariovedet pitkin lattioita lainehdi. Onpa vaan tullut jotenkin vesiteema mukaan viime aikojen äänikirjakuunteluunkin. 

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
Oma ostos Elisa Kirjan alesta (4,90€ maaliskuun loppuun saakka) 

Ihan ensimmäinen muumikirja on Tytti Paavolaisen lukemana aivan yhtä ihana kokemus kuin myöhemmätkin. Itse asiassa pidin siitä melkein kaikkein eniten tähän saakka lukemistani. Kaikki on vielä avoinna, kun Muumimamma kulkee Muumipeikon kanssa maailmalla etsimässä kotia, ja Muumipappaa, joka on lähtenyt hattivattien matkaan.

Alkuasetelma ei ole lempeä eikä idyllinen, mutta äidin ja pojan rakkaus on vahvalla pohjalla. Yhdessä he matkaavat eteenpäin, kohtaavat ysätävällisia hahmoja, pelottavia hahmoja ja sitten luonnonvoimatkin osoittavat karmean valtansa suuren tuhotulvan muodossa. Lopulta tietysti käy hyvin, niin kuin arvata saattaa.

Äänikirja ei ole pitkä ja sen kuuntelee nopeasti. Jotenkin tässä on vielä tallella sellainen sadunomainen tunnelma ja matkakertomuksen virtaus, joka muuttuu vakiintuneiksi oloiksi tarinan edetessä seuraaviin kirjoihin. Juonikäänteet ovat äkkinäisiä ja mielikuvituksellisia ja juuri tuosta yllätyksellisyydestä pidinkin.

Taattua klassikkokamaa, joka kannattaa hankkia kuunneltavaksi.

Lumoleipomo - täti ei nyt oikein jaksanut innostua

Kathryn Littlewood: Lumoleipomo 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 
äänikirjan lukijana : Eija Ahvo 

Kyllähän sitä ruoka-//kirjabloggarin pitäisi innostua taikaleipomisesta? Miksi sitten kesti aika kauan saada tämä kirja kuunneltua?

No, osansa on varmaan kiireellä ja väsymyksellä, jota jo valittelinkin. Toinen puoli johtuu itse kirjasta. Jotenkin en vaan nyt oikein saanut rytmistä kiinni kuin joskus melkein loppupuolella. Vika ei ollut lukijassa, sillä Eija Ahvo on taitava ja saa tekstin elämään äänellään.

Jotkut lastenkirjat sopivat myös aikuisen luettavaksi ja tuovat paljon iloa ihan ilman lapsiseuralaistakin, toiset taas on niin selkeästi tarkoitettu "kokemattomalle" lukijalle, että aikuinen yksinään ei oikein jaksa. Esimerkiksi Paddingtonit äänikirjoina kuuluvat ehdottmasti aikuisenakin nautittaviin kirjoihin.

Lumoleipomo puolestaan kuluu tuohon kakkoskastiin. Tarina on siinä määrin ennalta-arvattava, että joissain kohdissa tunsi pientä myötähäpeää tai ärtymystä jo etukäteen. Ei tarvitse lukea kovinkaan montaa tarinaa, joissa vanhemmat lähtevät matkalle ja keskenään jääneet lapset kokeilevat siipiään kielletyissä asioissa niin tietää kuvion noin suurin piirtein.

Rosman vanhemmilla on leipomo, mutteivat he olekaan mitään tavallisia paakareita. Rosman vanhemmat leipovat taikaleivonnaisia, joilla saa korjattua särkyneen sydämen tai herätettyä koomaan vaipuneen pienen pojan. Sitten vanhempien taitoja tarvitaan muualla ja Rosma jää pyörittämään leipomoa veljiensa ja pikkusiskonsa kanssa. Ennen lähtöään vanhemmat painottavat, että taikareseptikirjaa ei sitten saa käyttää, mutta... no, arvaatte jatkon. Lapset käyttävät kirjaa ja joutuvat kerta kerralta pahempaan sotkuun. Kun paikalle saapuu vielä salaperäinen ja Rosmalle pahaenteisiä väristyksiä aiheuttava Laila-täti, onkin perusasetelma aika selvä.

Kivaa kirjassa olivat hauskat henkilöhahmot, Sisarukset ovat kukin omanlaisiaan persoonia, samoin kuin pahaa aavistamattomat leipomon asiakkaat. Kirjailijaa ei myöskään voi syyttää mielikuvituksen puutteesta sen suhteen, millaisia vaikutuksia leivonnaisilla sitten lopulta on. Uskoisin nuoremman lukijan hihittelevän monessa kohtaa antaumuksella ja odottavan kommelluksien jatkoa, vaikka täti ei nyt oikein jaksanutkaan innostua.

Kerran jos toisenkin. Miksi? Sen kertoo Toto.

Näitä kirjoja meillä luetaan - uudestaan ja uudestaan. Toto 4v ei tunnu saavaan niistä millään tarpeekseen. Meillä on kirjoja hyllyt pullollaan ja lastenkirjojakin enemmän kuin lääkäri määrää, mutta ei... ensin luettiin Barbapapan teatteria puoli vuotta, sitten Puppea ja nyt valikoimassa on peräti neljä kirjaa. Yksi on ranskaksi ja äiti hurraa - se nimittäin tarkoittaa, että Papakin pääsee nauttimaan toistosta, toistosta, toistosta...

Yritän ymmärtää, mikä juuri näissä kirjoissa kiehtoo. Kysytään siis Totolta:

Miksi Barbapapan teatteri on niin hyvä?
Toto: "Koska siinä on lohikäärme. Koska ne (Barbapapat) muuttavat muotoaan ja esiintyvät"
Äiti: "Onko esiintyminen kivaa?"
Toto: "Joo!"

No tämähän selvensi senkin, miksi juuri tämä Barbapapa on valikoitunut suosikiksi isosta pinosta kyseistä sarjaa. Toto rakastaa esiintymistä, pääasiassa laulaen ja tanssien. Ilmeisesti esiintymisestä lukeminenkin siis on kivaa.


Miksi Pupen iso satukirja pitää lukea uudelleen ja uudelleen? 
"Koska siinä on aika monta tarinaa ja minä tykkään niistä kaikista. Minä tykkään niistä aurinkopäivistä"

Hyväntuulisuutta siis, tulkitsee äiti. Totta. Näissä tarinoissa on aina aurinkoista, vaikka sataisi. Puppe onkin ainoa, joka kelpaa välillä myös toisesta kirjasta. Vaikka tämä paksumpi on kyllä ehdoton suosikki.


Mikä Frozenin tarinassa kiehtoo? 
"Koska siinä on Elsa ja Anna - mä tykkään tytöistä. Koska tyttökirjat kiinnostavat. Koska tytöt ovat mun mielestä tosi kivoja"

Joopa joo, teini-ikää odotellessa siis... No, ei vaiskaan. Toto mitä ilmeisimmin rakastaa kaunista ja kimaltelevaa. Hän myös ihaili elokuvassa Elsaa siksi, että tämä kykeni luomaan lumesta ja jäästä niin upeita rakennelmia. Ihanaa, poika oppii arvostamaan naista muutenkin kuin kauniina kuvana!

Äitiä harmitti siis ihan tosissaan, kun tuossa joulunaikaan poika kieltäytyy laittamasta Olof -paitaa päällensä, kun "se on tyttöjen juttu". Kaverit päiväkodissa olivat sanoneet. Kävimme pitkiä keskusteluja siitä, voivatko pojat pitää tyttöjen jutuista ja tytöt poikien jutuista. Äiti kertoi lapsena kiivenneensä aina puissa ja leikkineensä nallipyssyillä. Pyssyleikkejä Totokin ymmärtää, paitsi että pyssyn lisäksi pitää aina olla myös pari miekkaa "ninjastyle". Olikin sitten ilmoittanut kavereilleen päiväkodin sponssikirjoja jaettaessa, että "minä otan Frozenin, koska tykkään tytöistä ja sillä siisti" YES!


Miksi eläinkirja on niin kiva? 
"Koska siinä on paljon eläimiä ja merieläimiä ja metsän eläimiä. Mä tykkään eläimistä"

Tietysti, eläimiä. Kuka lapsi nyt ei niistä pitäisi. Tyhmä kysymys (?)

Että sellaiset keskustelut näin maanantaina. 

Mitä teillä luetaan? Onko vakkareita?