Trilogian neljäs osa eli Se mikä ei tapa

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa
Oma ostos äänikirja Elisa Kirjasta 
lukija: Jani Karvinen
kääntäjä:  Outi Menna 

Millenium-sarja on monille pyhän dekkarin asemassa ja huuto olikin kova, kun kuultiin trilogialle suunniteltavan neljättä osaa, vaikka Stieg Larsson on kuollut ja kuopattu. Puhuttiin rahastamisesta ja häväistyksestä ja pilaamisesta... Kaikki tuo on varmaan omalla tavallaan totta, mutta toisaalta uskon kyllä myös Lagercrantzia, joka jossain haastattelussa on sanonut halunneensa myös kunnioittaa mahtavan dekkarikirjailijan perintöä ja auttaa häntä toteuttamaan useaosaisen sarjan suunnitelman, jonka kirjoittamisen sairaus keskeytti.

Se mikä ei tapa onkin ihan Milleniumia, hyvässä ja pahassa. Lisbeth Salander on edelleen sosiaalisesti rajoittunut yli-älykäs nuori nainen, joka hakkeroi itsensä vaikka USAn salaisimpiin valtionarkistoihin. Mikael Blomqvist taas on vieläkin nössykämpi, mutta kuitenkin kivenkova journalisti ja kertoja jaarittelee ihan samalla tavalla vain viitteellisesti tarinaan liittyvistä asioista, kuten nyt vaikka alkuluvuista. Tarinan kuuntelu toi déjà-vun (tai tässä tapauksessa déjà entendun), mutta samalla jouduin taas kerran toteamaan, että kopio ei kuitenkaan ole sama kuin alkuperäinen.

Vaikka Lisbeth on edelleen kova mimmi, on hänen teränsä pikkuisen pehmennyt. Mikael Blomqvistin katu-uskottavuus hieman kärsii pikaisista päätelmistä ja itse tarinan käänteet kulkevat yhä enemmän uskottavan rajamailla. Pieni haalistuminen tuntuukin olevan melkein enemmän sääntö kuin poikkeus uudelleen lämmitetyissä sarjoissa (esim. Sophie Hannahin Poirot oli aikamoinen pettymys - vielä paljon enemmän kuin Lagercrantzin jatko-osa konsanaan) Mikäli lukisin Lagercrantzin kirjaa ilman Milleniumia pohjalla, pitäisin sitä varmastikin aika piristävänä ja vauhdikkaana dekkarina. Se ei olisi hirveän vaikuttava, mutta viihdyttävä kylläkin. Eikä se tietysti varsinaisesti huono ole näin uudelleenlämmitettynä Larssoninakaan.

Tarina on mielikuvituksellinen. Salaperäinen rikollisliiga aikoo surmata ruotsalaisen tekoälyn tutkijan, joka on juuri tutustumassa uudelleen pieneen autistiseen poikaansa. Lisbeth etsii tietoja sisarestaan ja kuin sattumalta, tämä näyttää sekaantuneen juurikin saman rikollisliigan toimintaan ja tietojen kalastaminen vie mestarihakkerin NSAn turvajärjestelmiin. Samaan aikaan Millenium on taloudellisissa vaikeuksissa ja joutuu pelastusyrityksissään norjalaisen mediajätin hampaisiin. Keinoja kaihtamattomat rikolliset, autistinen nero, NSAn agentit, ruotsalaiset poliisit ja lehtimiehet päätyvät kaikki kieroutuneen sisarus"rakkauden" valtataistelun keskelle eikä kukaan kai selviä ihan samanlaisena lopun koittaessa.

Kirjaan mahtuu takaa-ajoa, väkivaltaa, kostoa ja kaunis nainen. Ihan perinteiset dekkarin ainekset siis, eikä minulla normaalisti pitäisi olla vaikeuksia sujuvan tarinan loppuunsaattamisessa. Nyt kuitenkin töksähti äänikirjassa 4h ennen loppua. En millään olisi kuunnellut eteenpäi. Klikkailin Instaa ja luin sähköposteja työmatkoilla kuulokkeet hartioilla roikkuen. Jotenkin vain tarina alkoi tuntua liian ennalta-arvattavalta ja sitten Kirsi (Kirsin kirjanurkka) valisti minua, ettei mitään varsinaisia yllätyksiä olekaan odotettavissa. Vastoin omia odotuksiani tämä huomautus sitten kuitenkin laukaisi jumin ja kuuntelin loppurymistelyn tyytyväisenä.

Itse asiassa loppurymistely olikin jo aika aikaisessa vaiheessa. Tuntuu ihan siltä, että jatkoa olisi vieläkin suunnitteilla, Mikäs siinä, kai minä trilogian viidennen (ja kuudennenkin) osan saisin kuunneltua. Millenium sarja sopii hyvin äänikirjaksi, tämä jatko-osakin, eikä Jani Karvisen ääni ollut yhtään hullumpi, vaikka leikkauksissa voisi ehkä olla jatkossa tarkempi. Nyt tuntuivat kappaleet vaihtuvan välillä ilman minkäänlaista taukoa edelliseen lauseeseen, mikä aiheutti välillä pieniä kuuntelun töksähtelyjä, kun joutui vähän pinnistelemään tajutakseen jonkin muuttuneen.

Millenium-trilogian loppu (?)

Stieg Larsson: Pilvilinna, joka romahti 
äänikirjan lukijana Kari Ketonen 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Trilogiassa on kai noin määrityksensä mukaan kolme osaa. Viime aikoina on kuitenkin kohuttu Millenium-trilogian jatko-osasta, jonka kaiken lisäksi on kirjoittanut joku muu kuin menehtynyt kirjailija itse. Haiskahtaa rahastukselta, mutta toisaalta tarinan ollessa hyvä, ei jatko ainakaan haittaa.

Siitä viimeisestä osasta en tiedä, mutta kolmas osa Pilvilinna, joka romahti tuli kuunneltua Elisa Kirjasta hankittuna äänikirjana.  Kuunneltavaa riittikin yli 25-tuntisessa teoksessa vähäksi aikaa ja Kari Ketonen teki samaa tasaisen varmaa työtä lukijana kuin aiemmissakin osissa.

Itse tarina jatkuu juuri siitä, mihin toinen osa loppui. Vaikutusvaltaiset viholliset haluavat Lisbet Salanderin pois kuvioista ja Mikael Blomqvistin hiljaiseksi. Jännittävät käänteet seuraavat toistaan, eikä tässä kirjassa ollut ollenkaan samanlaisia suvantovaiheita kuin parissa ensimmäisessä, tai ainakaan niitä en sellaisiksi kokenut. Historiaselvitykset amazoneistakaan eivät tuntuneet yhtään ylimääräisiltä vaan sopivat tarinaan ja olivat itse asiassa aika mielenkiintoisia.

Koko sarjassa tämä viimeinen osa on minusta paras. Toki käänteet menevät välillä epäuskottavan puolelle ja Lisbetin hahmo alkaa vähitellen muistuttaa melkein sarjakuvan sankaria, mutta kirja on ehdottoman viihdyttävä ja kaikessa mielikuvituksellisuudessaankaan ei missään kohtaa kadota punaista lankaa. Jotain kirjan koukuttavuudesta kertonee sekin, että lähdin vapaaehtoisesti ylimääräisille kävelyille ihan vain kuunnellakseni tarinaan jatkoa.

Kaipa se pitää jossain kohtaa lukea se uusikin osa. Jos ei muuta niin ainakin sitten voi haukkua asiantuntevasti... Yllättävän vähän onkin silmiin osunut arvioita kyseistä kirjasta -  eikös se kuitenkin ole jo markkinoilla? .Varsinaisesti tarina on kuitenkin loogisessa lopussaan jo trilogian viimeisillä sivuilla. Toki avonaisia kohtia on sen verran, että juonta voi lähteä uudestaan kehittelemään, mutta mitään todellista lankaa ei jää roikkumaan eikä ainakaan minulle jäänyt tästä keskeneräistä osaa millään tasolla.

Lopussa tahti kiihtyy ja bloggari koukuttuu

Stieg Larsson : Tyttö joka leikki tulella
Elisa Kirjalta kuunneltavaksi osana äänikirjakampanjaa 

Äänikirjat ovat ihania ja koen nyt melkein fyysisiä vierotusoireita, kun ei bussimatkoja varten ole tullut vielä hankittua seuraavaa kuunneltavaa. Pitää vain vähän miettiä - ottaako heti perään trilogian kolmas osa vai haukatako kevyempi välipala, vaikka okkultisen etsivän seikkailujen jatkoa kuuntelemalla ? Taidan kallistua tuohon jälkimmäiseen.

Millenium-trilogian ensimmäinen osa oli koukuttavaa kuunneltavaa, mutta tämän toisen osan kanssa jouduin hivenen taistelemaan. Piti lukea 40 osaa (88:sta) ennen kuin varsinainen rikos edes tapahtuu. Olihan Lisbeth Salanderin seikkailuja trooppisella saarella ihan viihdyttävä kuunnella, mutta lievää haahuilua juonessa tuntui tapahtuvan. Sitten, kun viimein päästiin asiaan ei tutkimuskaan tuntunut etenevän oikein millään.

Stieg Larssonilla oli taito viedä tarinaa eteenpäin usean henkilön näkökulmasta ja toimista käsin. Se luo tarinaan syvyyttä ja monisävyisyyttä. Samalla tekniikka kuitenkin myös välillä hidastaa juonen etenemistä, kun jokaisen yksityiskohdan ymmärtäminen pitää avata henkilö henkilöltä. Samoin selvitykset siinä, mitä joku söi tai laittoi päälleen tai teki kotiin saavuttuaan alkaa välillä vähän "ottamaan päähän". Liian iso määrä detaljeja käy pidemmän päälle raskaaksi, vaikka täytyy myöntää niissä piilevän myös osa Larssonin kirjoittamisen viehätyksestä.

Ja silti... kyllä minä taas niin koukkuun jäin, että kolmas osa on varmaan pakko hankkia kuunneltavaksi jossain välissä. Viimeinen kolmannes oli taas oikein kunnon jytinää ja tahti vaan kiihtyi loppua kohti. Oli ihan pakko keksiä koneetonta tekemistä keittiössä, että sai kuunneltua tarinan loppuun. Voitte uskoa, että meillä pilkottiin erinäisiä määriä kasviksia ruokaa varten kirjan viimeisten lukujen aikana. Olen nimittäin todennut, että julkisilla liikkumisen tarpeen puuttuessa, ovat keittiötyöt oiva "syy" äänikirjalle...

Yleensäkin on tässä tullut selväksi, että äänikirjat ovat sopivaa seuraa monessa tilanteessa. Kaikenlainen odottaminen on mukavampaa kirjan seurassa, julkisilla kulkemisen viemä aika ei harmita yhtään, pihahommat sujuvat ja kävely kulkee kuin itsestään - näin ihan vain muutamia mainitakseni. Lisäksi puhelimella kuuntelu on aika huomaamatonta ja vaivatonta, ja jättää vielä kädet ja silmät vapaiksi muuhun tarpeelliseen. Ehdottoman suositeltavaa ajanvietettä siis.

Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Äänikirjakoukussa - Stieg Larsson : Miehet, jotka vihaavat naisia

Stieg Larsson : Miehet, jotka vihaavat naisia
äänikirja : lukijana Kari Ketonen
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Miksi siivoaminen ja silittäminen on nykyään kivaa? Miksi ei yhtään harmita, vaikka ruokaa varten pitäisi pilkkoa enemmänkin kasviksia ja juureksia? Miksi julkisilla paikasta toiseen siirtyminen on nyt hupia? No, siksi kun on äänikirjat! Minä olen äänikirjakoukussa. Vielä kun keksisi, miten voisi hyvin tiskata samalla... Nyt veden kohina vähän häiritsee ja märät kädet hirvittävät.

Viimeisimpänä olen kuunnellut Stieg Larssonin Millenium-sarjan ensimmäisen osan eli  "Miehet,jotka vihaavat naisia". Jo vuosia sarja on ollut lukulistallani. Jostain syystä kirjat vain eivät ole tulleet sopivasti missään vastaan ja ylenmääräinen kohkaus vähän harmitti. Sitä paitsi, minä kuvittelin kirjan jotenkin ihan toisenlaiseksi. Odotin sellaista kansainvälisen suurrikollisuuden kuvausta, joka veisi ajatukset enemmänkin James Bondin touhuihin kuin kotoiseen Ruotsiin. En tiedä, mistä tuollainen ennakko-odotus oikein on päässyt syntymään, mutta yllätyin mieluisasti.

Tarina kertoo taloustoimittaja Mikael Blomqvistin ongelmista lavastetun jutun parissa. Jutun mentyä oikeuteen, on edessä nopea alamäki. Sitten hänelle tarjotaan tilaisuutta ryhtyä tutkimaan teollisuusmagnaatti Vagnerin sukua kronikan kirjoitusta varten. Todellinen tavoite on kuitenkin selvittää vuonna 66 kadonneen Harriet Vagnerin kohtalo. Pian Mikael huomaa tarvitsevansa tutkimukseen lisäapua ja palkkaa assistentikseen Lisbet Salanderin, sosiaalisilta taidoiltaan vajavaisen, mutta tutkijana ylivomaisen nuoren naisen. Yhdessä he kokoavat palapeliä ja muodostuva kuva on karmeampi kuin kukaan osasi kuvitella.

Toki kirjassa on linkkejä kansainväliseen rikollisuuteen, mutta pääasiana ovat kuitenkin Vagnerin suvun ihmiset ja tapahtumat. Juoni on aika perinteinen, mutta sen eri haarat limittyvät sopivasti ja tarina pysyy hyvin kasassa. Rytmiltään kirja on aika verkkainen. Odotin enemmän suuntaan ja toiseen kohkaamista, mutta välillä tuntui, ettei tapahtunut yhtään mitään. Se on sekä hyvä, että huono asia. Kuunneltuina hitaus ja tarkat kuvaukset välillä kyllästyttivät, mutta toisaalta hitaus tuo ihan oman tunnelmansa. Lisäksi aika monisärmäisessä tarinassa on helpompi pysyä kärryillä, kun ei mennä ihan vauhkona.

Henkilöhahmoina Mikael Blomqvist on sympaattinen ritari valkoisessa haarniskassaan, välillä vähän ärsyttävyyteen saakka. Lisbet Salander taas on vastapainona hyvinkin epätodennäköinen kumppani moraaliselle reportterille, mutta onhan hän mielenkiintoinen hahmo. Muutkin kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia ja pääsevät vähän yllättämäänkin tarinan edetessä.

Juonesta ei nyt tässä viitsi kertoa sen enempää, jos jollain nyt on tämä vielä lukematta. Todettakoon vain, että onneksi en ole syntynyt rikkaaseen teollisuussukuun. Miljöökuvauksena oli mielenkiintoista lukea Ruotsista. Se tuntui jotenkin niin tutulta ja sitten ei kuitenkaan. Siinä tuli suomalaislukijalle varmaan ihan oma fiiliksensä - vaikka niinhän se tietysti tulee melkein aina skandidekkareita lukiessa.

Kaikkiaan hyvin tehty ja erittäin kuunneltava tarina - kaikki 19 tuntia. Silti en ehkä ihan ymmärtänyt, mistä se hurja hypetys silloin kirjan ilmestymisaikana oikein johtui. On niitä muitakin hyviä dekkareita. Ehkä kirjassa kuvattu teknologian hyödyntämien ja hakkerointi oli silloin vuosituhannen vaihteessa jotenkin vielä suhteellisen uutta ?

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta