27.2.2018

Status eli rakkautta, vankilaa ja salonkiseurustelua

Milja Kaunisto: Status 
Kustantajalta arvostelukappaleena 

Taas päättyy yksi historiallinen trilogia. Kauniston kunniaksi on sanottava, että hän myös osaa pitää trilogiansa kolmiosaisina eikä turhaan  niitä venyttele.

Kaunisto myös tuntee historiansa - kuten aiemmatkin kirjoittamansa romaanit, Status huokuu yksityiskohtia, päivämääriä, nimiä, paikkoja, kuvauksia tapahtumista, kaikkea runsaasti. Purppuragiljotiini-trilogian toinen osa, Corpus, oli ehkä hivenen turhankin paikallaanpysyvä ja osoitteleva minun makuuni, mutta Status pistää taas vipinää muuallekin kuin mestauslavalle.

Toki giljotiinillakin pitää kiirettä, mutta niin myös entinen pyöveli Isidore kulkee kohtalossaan eteenpäin aina valtakunnan päättäviin tasoihin saakka. Mariannea puolestaan ei vankityrmältä pelasta edes kolikoihin painettu profiili. Kumpikin kulkee omaa polkuaan toisiaan sivuten ja lukija saa koko kirjan ajan jännätä, vieläkö polut risteävät.

Status siis nousi kertaheitolla taas suosikkikategoriaani. Jälleen kerran sai Milja Kaunisto historian elämään. Erityisesti pidin todellisten henkilöiden ja tapahtumien sekoittumisesta fiktiiviseen tarinaan. Marianne ja Isidore ovat ehkä romaanihahmoja, mutta miltei kaikki heidän lähipiiristään ovat (tai ainakin perustuvat kaimoihinsa) todellisia henkilöitä historian sivuilta. Niin naiset Mariannen vankilatovereina kuin Isidoren uraa eteenpäin vievät miehet löytyvät Ranskan vallankumouksesta kertovien tarinoiden ytimestä.

Marianne ja Isidore kohtaavat molemmat vaikeuksia, pettyvät ja kolhiintuvat, mutta kuitenkin tulevat koettelemustensa halki entistä vahvempina. Heidän ympärillään Napoleon, Robespierre, Josephine ja muut historian henkilöt toteuttavat kohtaloaan ja paistattelevat historiankirjojen sivulla Mariannen ja Isidoren lopulta kadotessa sivujuonteiden hämärään.

Mitäpä tästä kirjasta muuta sanoisi? Kyseessä on runsas ja rönsyilevä tarina aikakaudesta, joka kauheudessaan ei oikein ole edes ymmärrettävä. Miten voivat sopia yhteen aukiot, joiden maa ei enää kykene imemään itseensä kaikkea giljotiinien vuodattamaa verta ja salongeissa ideaaleista keskustelevat valtionpäämiehet? Ainakin niiden pohjalta voi kirjoittaa viihdyttävän romaanin, kun osaa yhdistää roihuavat tunteet historian kirjattuihin yksityiskohtiin tavalla, joka saa kääntämään sivun toisensa perään.

Niinpä, Status ei jäänyt keskeneräisten pinoon vaan luin sen ahmien muutamassa illassa.

25.2.2018

Herkullinen talvi


Ihana, ihana talvikeli eilen. Kirpakkaa pakkasta, kirkasta aurinkoa. Vaeltelu jäätyneen meren päällä auringon hyväillessä kasvoja antoi voimaa. Kunnon pakkanen puhdistaa. Tuntuu kuin kaikenmaailman pöpöt katoaisivat ja vain kirkkaus jää. Mielestäkin katosivat ajatusten hämähäkinseitit, joissa stressinpoikaset keikkuvat.

Lisää energiaa päivään toi kaurainen makkara-tomaattikeitto. Tätä Glorian ruoka ja viini -lehdestä bongattua soppaa tehtiin meillä jo toiseen kertaan. Vähän tietysti kaapista löytyvien ainesten mukaan muokattuna.

Tällainen keitto on ihan parasta pakkasruokaa. Se on täyttävää olematta raskasta ja lämpöä löytyy niin pienessä chilihuminassa kuin tietysti höyryävänä tarjottavasta keitosta.


Kaurainen makkara-tomaattikeitto
(ohjeen mukaan tästä tulisi neljälle, mutta meillä kyllä jäi 5 annoksen jälkeen vielä seuraavaankin päivään)

1tlk mustapapuja (huuhdo vedellä ja valuta)
150g mausteista raakamakkaraa
250g kirsikkatomaatteja (halkaise puoliksi)
1tl juustokuminaa
1tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1tl savupaprikajauhetta
1tl suolaa
1/4tl chilihiutaleita
mustapippuria myllystä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
runsas 1dl kokonaisia kaurasuurimoita
kunnon loraus oliiviöljyä
2rkl tomaattipyreetä
1l kanalientä fondikuutiosta
1tlk tomaattimurskaa
2tl sokeria

Lisukkeet:
pikkupurkillinen maissinjyviä pannulla paahdettuna
2 avokadoa silputtuna, suolalla ja mustapippurilla höystettynä ja limemehulla terästettynä
korianterin lehtiä (tosin tällä kertaa näitä ei löytynyt)
ranskankermaa

Kuori ja hienonna sipulit ja chorizo. 

Kuumenna kattila ilman rasvaa ja paahda kaurasuurimoita muutama minuutti, kunnes ne alkavat tuoksua. Lisää sipuli ja öljy ja kuullota vielä muutaman minuutin ajan.

Lisää valkosipuli, mausteet ja tomaattipyree ja sekoittele hetki. Lisää kanafondikuutio ja sekoittele taas. Kaada joukkoon litra kuumaa vettä, tomaattimurska, pavut, makkarat, tomaatit, tomaattimurska ja sokeri. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia.

Jaa keitto lautasille ja anna syöjien valita haluamansa lisukkeet.


Tänään on taivas pilvinen, mutta ulos pitää tietysti lähteä. Iltapäivällä kuopus menee koulun kentälle esikoulutoverinsa luistelusynttäreille. Ihan mahtava idea! Itsekin voisin kaivaa taas luistimet esille, jos kipeä varvas antaa yhtään mahdollisuutta jäällä liukumiseen. 

23.2.2018

Meedioetsivä, dragqueen ja muutama murha

Kyllä huomaa, että englanniksi ovat kirjojen markkinat ihan toista luokka kuin suomeksi. Erilaisia genren alagenren fuusioita ripauksella pientä vinksahdusta on tarjolla vaikka kuinka paljon. Suurin osa erikoisuuksista on ihan selvää roskaa, mutta sitten joukossa on joitakin helmiä. Varsinkin dekkarien ja fantasian liitosta syntyy välillä varsin viihdyttäviä tarinoita.

Olen vähän huono valitsemaan kirjoja sattumanvaraisesti jo muutenkin paisuvan lukulistan jatkeeksi, mutta onneksi minulla on sisko. Hän tuntee makuni ja osaa ehdottaa luettavakseni juuri sopivan viihdyttävän vinksahtaneita keveitä sarjoja. Nyt viimeiseksi seikkailin haamujen ja drag queenien parissa New Orleansissa.

C.C.Dragon : Deanna Oscar paranormal mystery -sarja 
Siskolta luettavaksi 

Osa 1 : A Mansion, A Drag Queen And A New Job

Deanna on sekä psykologian tohtori että kummituksia näkevä meedio. Hänen tarkoituksenaan on hakea töitä New Orleansin lähiyliopistoista, kun matkan varrella hän poikkeaa keskustelemaan yllättävästä perinnöstä itselleen täysin tuntemattomaksi jääneeltä isoäidiltä. Isoksi kartanoksi ja suureksi kasaksi rahaa osoittautunut perintö ei ole vielä mitään. Suurin järkytys on talon mukana tuleva tehtävä sekä kummituksia sisältävän kartanon vahtina että kaupungin tunnetuimman poliisia avustavan meedion manttelinperijänä. Lisäksi talon mukana tulee sekä manaajantaidot omaava ex-pappi että käytännön asiat hoitava uhkea drag queen.

Sitten kuolee pieni tyttö ja Deanna tietää murhaajan etsivän myös uusia uhreja. Häne ei voi jättää asiaa sikseen, vaan haluaa tehdä parhaansa syyllisen kiinnisaamiseksi. Tulikaste poliisia avustavana meediona osoittautuu odotettuakin hankalammaksi haamun osoittautuessa vähintäänkin osalliseksi. Vähitelle Deanna myös sekä ystävystyy  uusien tiimiläistensä kanssa että tottuu ajatukseen New Orleansista uutena asuinpaikkana.

Osa 2: A Club, An Imposter and A Competition 
Osa 3: A Bar, A Brother and A Ghost Hunt 

Toinen ja kolmas osa jatkavat samaa räiskyvää meininkiä. Kakkosessa tutkitaan drag-klubilla tapahtunutta murhaa ja joudutaan vastakkain epäaidon kilpailijan kanssa. Kolmosessa eletään aikaa Katrina-myrskyn jälkeen. Deannan veli kuolee, muttei sitten haluakaan siirtyä tuonpuoleiseen sääntöjen mukaan. Taas tarvitaan meedion apua.


Viihdyttävää kuolemaa 

Vaikka aiheet näissäkin kirjoissa ovat aika makaabereita, onnistuvat tarinat kuitenkin samalla myös naurattamaan ja viihdyttämään. New Orleans kuulostaa villiltä ja hauskalta paikalta, jossa suvaitaan erilaisuutta ja vaalitaan eksentrisiä hahmoja. 

Ensimmäinen osa oli melkein pelottava (siinä tapahtui kamalia asioita lapsille, mikä on äiti-ihmiselle aina kova paikka) ja kiukuttelin asiasta sarjaa kevyenä viihdytyksenä  mainostaneelle siskolleni. Siitä se tarina sitten onneksi kuitenkin vähitellen keveni.

Jonkin verran kirjoista kai löytyy henkilöhahmoja stereotypioita, mutta juonenkäänteet ovat aidosti yllättäviä tai ainakin kyllin mielikuvituksellisiä pitääkseen mielenkiinnon yllä. Murhanhimoiset haamut psykologin analyysin kohteena on myös oikeasti sen verran uusi ajatus, että sarja läpäisi "kolmen osan testin"  *

Tosin minulla nyt olisi sitten vuorossa se neljäs ja jostain syystä en ole päässyt pitkään aikaan eteenpäin. Ei silti, että tuo keskeneräisyys kertoisi nykyään yhtään mitään yhtään mistään. Goodreadsin mukaan minulla on tällä hetkellä kesken peräti 21 kirjaa... Ei siis mikään ihme, että helmikuussa olen tähän mennessä saanut luettua loppuun vain 4. Hyppelen kirjasta kirjaan illasta toiseen - ja lopun ajan näköjään teen taas töitä. 


*Kolmen osan testi = sarja voidaan todeta aloittamisen arvoiseksi, jos jaksan lukea vähintään kolme ensimmäistä osaa... suurin osa jämähtää viimeistään toiseen. 

21.2.2018

Ai niin, se kysely...

Vielä roikkuu asioita viime vuoden puolelta.

Pitkän tauon jälkeen pistin tuossa ennen joulua pystyyn kyselyn e-kirjojen ja äänikirjojen lukemisesta. Sitten iski väsymys, enkä koskaan tullut katsoneeksi vastauksia, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan?

Nämä ovatkin ihan mielenkiintoisia lukuja.

Kysyin siis yhdellä kysymyksellä sähköisiin kirjoihin liittyviä "kulutustapoja". Jokainen vastaaja sai valittua niin monta vaihtoehtoa kuin halusi... mehän voimme kaikki lukea monenlaisia kirjoja.

Vastaajia oli kaikkiaan 84 eli siinä on perusvertailukohta.

Yksi vastauskohta jäi kokonaan nollille ja sen olen jättänyt pois analyysista. Syynä lienee kyselyn sijoittuminen nimenomaan kirjoista kirjoittavaan blogiin. Yksikään vastaajista ei nimittäin ruksannut kohtaa:

En lue kirjoja laisinkaan, missään muodossa :


E-kirjojen lukijat 

Kaikista 84 lukijasta 21 eli aika tarkalleen neljäsosa ilmoitti, ettei lue ekirjoja laisinkaan

Pientä kasvua on siis edelleen tapahtunut ekirjojen osuudessa, kun verrataan edellisiin kyselyihin.
v. 2012 ja 2013 ekirjoja myönsi lukevansa vähän alle 60% - Vuonna 2014 luku näytti jo 65% .
Nyt ollaan muutaman vuoden tauon jälkeen siis vieläkin noustu eli huikeat 75% vastaajista näköjään lukee ekirjoja.

Kaikkein jännin tulos ekirjojen luvussa on kuitenkin vastassa, kun tutkitaan millä niitä luetaan. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai puhelin. Tämä on todella mielenkiintoista. Ilmeisesti meillä jokaisella on puhelin aina mukana, joten siitä tulee luettua kirjojakin. Itse koen puhelimen ruudun siihen touhuun liian pieneksi (se ikänäkö!), mutta mikäs siinä.

Näin Kobon käyttäjänä tunnen myös lievää ylpeyttä siitä, että Kobo päihittää Kindlen lukulaitteissa! Tiedän, ei sillä oikeasti ole väliä, mutta hihii! Kobo näyttäisi olevan Suomessa kaikkein suosituin lukulaite (tai ainakin tähän kyselyyn vastanneiden joukossa).

Yhteensä lukulaitteet ovat aika tasoissa tablettien kanssa, mikä on ilahduttavaa. Olisin kuvitellut tablettien olevan huomattavasti yleisempiä, mutta onneksi lukijat ovat löytäneet lukulaitteiden silmiä säästävän lukukokemuksen.



Äänikirjojen lukijat 

Harmillisesti en vuonna 2014 saanut kunnollista tulosta äänikirjoista. Vastaajat mitä ilmeisimmin eivät huomioineet koko aihetta vastaamisen arvoisena ja aikaisemmissa kyselyissä en osannut moista edes kysellä.

Jännittävää onkin, miten yleistä äänikirjojen kuuntelu on. Itse asiassa mennään aikalailla samoissa ekirjojen kanssa eli vain 26% vastaajista kertoi, ettei kuuntele äänikirjoja. Tämä tavallaan vahvistaa mututuntumaani siitä, että äänikirjat ovat palvelujen yleistyessä tulleet markkinoille ryminällä ja mikäs siinä - ne ovat ihan mahtavia!

Se puolestaan ei liene mikään yllätys, että äänikirjoja kuunnellaan eniten puhelimella. En usko sen voivan olevan millään muulla konstilla helpompaa.

Tarkkasilmäiset myös huomaavat, että äänikirjojen vastauksista ei tule täyttä sataa prosenttia. Jotkut vastaajat hyppäsivät näköjään yli noista valinnoista. Jos vielä joskus näitä kyselen, niin saatanpa erottaa äänikirjat ihan omaksi kysymyksekseen.



Että sellaista tänään. Mitäs ajatuksia käppyrät herättävät ? Vieläkö näitä kannattaa jatkossa kysellä vai olemmeko jo ekirjojen maksimiosuudessa?


18.2.2018

Vien sinut kotiin

Minä olen ihan jämähtänyt telkkarin viereen. Samassa liemessä-ruokaohjelma, vähän Voice of Finlandia ja ennen kaikkea, Brooklyn 99 eli herttaisen hauska poliisikomedia Netflixillä istuttavat minut sohvalle.

Isännän vika tuo viimeinen. Hän sitä alkuun rupesi katsomaan ja nyt minä olen koukussa myös. Jotenkin vaan Jake, Amy, Rosa ja kumppanit ovat vähän outoja, välillä tyhmiä, mutta ennen kaikkea hyviä poliiseja, jotka aina suojaavat työtoverin selustan, ja siinä sivussa käsittelevät omia tunteitaan ja ihmissuhteitaan. Sarja on sellainen hauska ja harmiton.

Telkkaria katsoessa ei pysty lukemaan. Tämä selitys valmistelee siis mainintaa siitä, että kirjapino ei pienene millään eivätkä sivumäärät kasva.

Lukujumista sinänsä ei ole kyse, jonkinlaisesti hyppyrottasyndroomasta vain. Jaksan keskittyä ehkä vartin verran ja sitten taas teen jotain muuta. Kesken on Goodreadsin mukaan 19 kirjaa...

Onneksi on nämä viime vuoden puolelta bloggaamaatta jääneet...



Ben Kalland: Vien sinut kotiin 
Kustantajalta arvostelukappaleena 

Luin Kallandin esikoisesta useammankin jutun blogeissa ennen kuin uskalsin itse siihen tarttua. Yleensä en ole kauhean innostunut uskonnollisiin lahkoihin keskittyvistä kirjoista. Minusta kun kaikenlainen ääripään ajattelu on yleensä ikävästi tuskaa ja pahoinvointia aiheuttavaa, pahimmillaan väkivaltaista ja tuhoavaa.

Niin on tässäkin kirjassa - tosin paljon eleettömämmin kuin terrorismiin tai skandaaleihin liittyvissä tarinoissa. Se tekee asetelmasta kuitenkin ehkä vielä pelottavamman.

Markus on kasvanut uskonnnolliseen yhteisöön kuuluvassa perheessä. Kaikki kanssakäyminen on säänneltyä ja hyväksyntä vaattii moitteetonta käytöstä - ainakin näkyvästi. Säännöt tuntuvat vähän vaihtelevan riippuen yhteisössä saavutetusta asemasta - tai henkilön sukupuolesta. Tekopyhyys ja silmänpalvonta kantavat pitkälle.

Tukahdutetut tunteet ja kohtuuttomat vaatimukset saavat ihmiset käyttäytymään eri tavoin. Markuksen sisar karkotetaan yhteisöstä (tai hän lähtee itse ulkopuolelle) - Ellen sortuu painon alla. Markus etenee yhteisön hierarkiassa ja saavuttaa ulkonaista menestystä. Sitten saapuu kirjeen naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Muistot, valinnat ja aiemmat päätökset nousevat pintaan.

Kirja on kirjoitettu melko eleettömästi. Traagisetkin tapahtumat tajuaa oikeastaan vasta pari lukua myöhemmin. Kyllä ne kerrotaan, mutta draama puuttuu. Siksi kai ne tuntuvatkin aika vaikuttavilta.

En pitänyt kirjasta. Ei, tuo on väärin sanottu. Kirja on hyvin kirjoitettu ja tarina keriytyy auki jännän vaivihkaa. En pitänyt tarinasta. En pitänyt Markuksesta tai oikeastaan kenestäkään henkilöhahmosta, paitsi ehkä nuoruudenrakastetusta. Eniten minua häiritsi tapa, miten elämä vain meni eteenpäin välittämättä kenenkään kysymyksistä tai kyseenalaistuksista.

Ainakin kirja onnistui häiritsemään omalla hiljaisella tavallaan. Oli pakko vähän itsekin miettiä, miten paljon sitä on mennyt muiden odotusten mukaan ja paljonko tosissaan tehnyt omia päätöksiä.


13.2.2018

Sieni-sobasalaattia ja uusi lemppariohjelma


Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet tämän tädin päässä viime aikoina. Ei, en ole edelleenkään oppinut pitämään työmäärää kohtuuden rajoissa vaan edessä on uusi ryhtiliike vaikkei vuotta ole kulunut vielä kahta kuukautta. 

Tällä kertaa venettä on keikutettu ruokalehtien ja ruokaohjelmien osalta. Vuosien suosikit ovat tipahtaneet jalustoiltaan ja uusia hehkutetaan. 


Ensinnäkin huomasin kyllästyneeni jo vuosia hehkuttamaani Delicious- ruokalehteen. Se ei nyt vaan millään näköjään uudistu, vaan osaan jo melkein kuukauden perusteella päätellä etukäteen, mitä reseptejä lehdestä löytyy. Tammikuu = lohturuokaa eli paljon kaikkea juustoista ja sanokaa minun sanoneen, että huhtikuussa on sitten taas vuorossa Italia. Ihan kuin ei maailmassa muita maita olisikaan.
Delicious-lehden tilalle nousee uudistumiskykyä osoittanut suomalainen siskonsa, jonka numeron kokkasin tuossa juuri läpi. (No, ainakin melkein)

Ruokaohjelmista puolestaan olen tosissani tykästynyt Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä-ohjelmaan. Siinä on jotenkin hyväntuulinen ja konstailematon tunnelma.


Myös sarjan reseptit ovat houkuttelevia. Viime viikon jakson kohdalla kuopus istui telkkarin vieressä ja ilmoitti, että ainakin dukkah-lohta pitäisi saada. Valitettavasti vain Stockan herkusta oli kyseinen mausteseos loppu eikä tällä kertaa innostanut ruveta itse sekoittelemaan, joten teimmekin sitten vain sobanuudelisalaattia sienillä ja ihan mahtavalla kastikkeella.

Eikä muuten kestänyt kauan kokata.


Sieni-sobasalaatti 

 Soba-nuudeleita 2 nippua
3 kevätsipulia
nippukorianteria
parikymmentä luomu siitakesientä

kastike:
2rkl vaahterasiirappia
2rkl miriniä
2rkl soijaa
2rkl riisiviinietikkaa
ripaus suolaa
2tl seesamiöljyä (huom. pienempi määrä suhteessa muihin kastikeaineksiin - seesamiöljyä liika on tosiaankin liikaa...)

Sekoita kastike ja leikkaa sienien lakit siivuiksi. Sekoita sienet kastikkeeseen.
Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, valuta siivilässä ja huuhtele kylmällä vedellä.
Silppua korianteri ja kevätsipuli.
Sekoita salaatti.

11.2.2018

Musiikkia ja perhosia

Tämä kirja tipahti postiluukusta kustantajan terveisinä ihan pyytämättömänä ennakkokappaleena. Ensin en oikein tiennyt kiinnostaako saksalaisen sotilaan äpäräpojan isänetsintä minua tarpeeksi, mutta sitten päätin antaa tarinalle mahdollisuuden.


Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa 
Kustantajalta ennakkokappaleena 

Ensimmäiset 80 sivua luin yhdeltä istumalta. Perhostutkija Max Halman äiti kuolee ja kuoleman myötä nousevat mieleen asiat omasta lapsuudesta. Isän puuttuminen, se miten äiti ei koskaan kertonut mitään ovat värittäneet Maxin koko elämää. Nyt hän päättää selvittää salaisuudet ja saada kaapin luurangot rauhoittumaan.

Maxin selvittelytyön sivussa seurataan tarinaa myös aikaisemmalla tasolla, äidin itsensä sekä myöskin isäksi päätyvän saksalaisen sotilaan osalta Suomen Lapissa. Lisäksi äidin pöydältä löytyy harvinaiselta näyttävä perhonen. Max ryhtyy miltei pakkomielteenomaisesti etsimään niin perhosen oikeaa lajia kuin myös isäänsä ja jotenkin nuo kaksi tutkimusta lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa. Lopputulosten samanlaisuudesta sitten voidaan käydä keskustelua...

Tarina etenee pienissä erissä ja jäin alussa mielelläni seuraamaan hyppelyä luvusta ja hetkestä toiseen. Kaunis kieli ilman ylimääräisiä koukeroita oli rauhoittavaa luettavaa. Pienet palaset koostivat kokonaisuutta. Harmillisesti kirjan toinen puolisko ei sitten imaissutkaan minua mukaansa ihan samalla tavalla. En oikein tiedä, mitä tapahtui. Ehkä ryhdyin aavistelemaan tarinan kulkua tai sitten vain paljon nykyhetkeen sijoittuva kertomus ei sitten vain ollutkaan enää niin kiinnostava. Voi tietytsi olla niinkin, että välin hektinen työrupeama katkaisi kokemuksen, enkä enää osannut keskittyä samalla tavalla.

Silti kirja on hyvä. Se on hyvin rakennettu ja kirjailijalle pinnoja turhan pitkityksen välttämisessä. En tiedä, miten kova karsinta on tekstissä ja luvuissa käynyt, mutta rönsyilyä on varmasti leikattu pois. Helposti olisi selitteleviä kappaleita saanut lisättyä väliin jos toiseenkin, mutta ne olisivat olleet juuri niitä, selitteleviä kappaleita ja sellaisina turhia. Nyt tarina on helppolukuinen ja tarpeeksi väljä lukijan omille ajatuksille.

 Kirjan aikana ehtikin miettimään monenlaista. Lapsen kärsimys aikuisten päätöksistä nousee kauniisti esille Maxin pakossa löytää totuus. Jäin miettimään vanhempien oikeutta piilottaa asioita lapsiltaan. Monesti haluamme suojella, mutta vaikutus voikin olla päinvastainen. Vai suojelemmeko sittenkin vain itseämme ? Häpeän vaikutustakin pohdin. Kovaa on ollut saksalaiseen sotilaaseen "langenneen" naisen elämä sotien jälkeen, mutta kenties vielä vaikeampaa heidän lastensa asema yhteiskunnan silmätikkuina.  Eikä kyse kuitenkaan ollut kuin maailman luonnollisimmasta asiasta naisen ja  miehen väliläl.

10.2.2018

Ruokaboksi tositestissä

Minulla ei viime aikoina ole oikein kokkausinspiraatiota löytynyt, mikä on tainnut blogissakin näkyä aiheeseen liittyvien postausten puutteena. Teen kyllä ruoan sitten, kun joku ensin kertoo, millä reseptillä... Onneksi isäntäkin kokkaa tai monena iltana olisi perhe jäänyt pelkille voileiville.

Siksi lähdinkin innolla mukaan, kun sain pyytää Ruokaboksin kokeiltavaksi. Periaatehan Ruokaboksissa on se, että joku toinen on miettinyt reseptit valmiiksi ja kerännyt vielä aineksetkin kotiovelle kuljetettavaan laatikkoon.

Ilmoittauduin mukaan ja jäin innokkaana odottamaan Ruokaboksin saapumista.

Sitten menivät suunnitelmat uusiksi.

Perjantaina iltapäivän päätteeksi kävi ilmi, että maanantaina pitäisi lähteä Englantiin työmatkalle. Hups!

No, Ruokaboksi pääsikin nyt tositestiin. Sillä aikaa kun minä seikkailin jäätävän kylmien hotellihuoneiden ja yöllisten palohälytysten kanssa (asiakaspalavereista puhumattakaan), isäntä ja pojat pistivät reseptejä testiin - ja lähettelivät kuvia lopputuloksesta minulle puhelimeen :-)



Ei kuulunut valitusta 

Mitä ilmeisimmin reseptit oli viikolle hyvin suunniteltu, sillä yhtään ei kuulunut valitusta sen paremmin kokkauksen vaikeudesta kuin herkkujen kelpaamisesta.  Inkiväärilohta isäntä kokkasi reissuni aikana ja hyvin kuulemma maistui.

Sinappikana ja sen kaveriksi tarjottavat sienet kokattiin kahden kokin toimesta. Isäntä esivalmisteli ennen kuin lähti viemään kuopusta Taekwondoon ja esikoinen kypsensi ja viimeisteli syöjien paluuta varten. Hyvin toimi - ja hyvin kelpasi.  Kysyin esikoiselta kommenttia reseptistä ja mainitsi tarkistaneensa siitä vain yhden asian eli kovin vaikeasta ohjeesta ei ollut kyse.

Perjantai-illaksi ehdin minäkin sitten jo kokkaamaan ja lihapulla-patongit tekivät hyvin kauppansa.
Viimeinen resepti on vielä kokeilematta, mutta onneksi päivä on huomennakin ja juurekset säilyvät viileässä, samoin kuin muusipakaste pakkasessa ja linssipurkki kuivakaapissa.



Lueskelin toki minäkin

En minä tietysti huomiotta Ruokaboksia jättänyt, vaikka osan viikosta reissasinkin. Reseptivihko tulee varmasti laitettua talteen myöhempääkin inspiraatiota varten. Pidin siitä, miten viikon neljään ateriaan on tasapainoisesti sisällytetty niin punaista lihaa, kanaa, kalaa kuin kasvisruokakin. Erityisesti minua miellytti konstailemattomuus. Kun käytetään kermaa, käytetään kunnon kermaa - toinen resepti voi sitten olla kevyempi ihan luonnostaan.

Reseptit ovat reilua kotiruokaa, joka kelvannee nirsommallekin perheenjäsenelle, eikä niiden tekemisessä tarvita turhaa kikkailua. Tarkkana kannattaa olla vihon alkusivulla ja tarkistaa ainesosat, joiden oletetaan löytyvän omasta kaapista - meillä ei ollut valmiina ihan kaikkea, vaikka perusasioista kyse onkin.



Montako syöjää? 

Meillä on kaikissa näissä palveluissa haasteena se, ettei porukka ole standardikokoinen. Ruokaboksin sisältö vastaa 2 aikuisen ja 2-3 lapsen annosmäärää. Meitä on juuri tuo 5, mutta teinipojat toki annoskooltaan jo ihan aikuisen tasolla. Homma toimii helposti jaettavissa ruokalajeissa, sillä kuopus on ruokamäärältään vielä pieni ja annoskoot Ruokaboksissa ihan reiluja. Vain lihapullapatonkien patongeista ei välttämättä olisi meidän perheellemme riittänyt tarpeeksi isoja paloja, mikäli kaikki olisivat olleet paikalla. Tällä viikolla taisi ruokapöydästämme puuttua joka päivä yksi syöjä, joten sen osalta osui nappiin.

Annosten/syöjien lukumäärä saattaa kuitenkin olla yksi syistä, joiden vuoksi meillä ei välttämättä ruveta säännöllisiksi Ruokaboksin käyttäjiksi.



Miten toimii ? 

Ruokaboksissa on sama periaate kuin monissa muissakin vastaavissa palveluissa. Teet jatkuvan tilauksen, jonka voit sitten perua haluaminasi viikkoina (toki tietyn peruutusajan puitteissa).

Tämä sopii ehdottoman hyvin niille, joilla viikot ovat säännönmukaisesti kiireisiä, kokkausmielikuvitus (-halu) rajallinen ja kauppa kauempana. Minä voisin hyvinkin kuvitella tilaavani boksin satunnaisesti, mutta jatkuvaan käyttöön se ei taida meidän elämäntavassamme varsinaisesti soveltua eli tuo jatkuva tilaus on hankala (tiedän, etten muistaisi ajoissa peruuttaa kuitenkaan).

Isompien poikien ollessa pieniä olisi tällainen palvelu ollut meille kullanarvoinen eli nyt kaikki pienten lasten vanhemmat huomio! Tässä olisi arkea helpottava Ruokaboksi, jonka reseptit näyttivät mukavasti myös lasten suuhun sopivilta. Toki itse kaupassa käydessä saa ainekset ehkä halvemmalla, mutta rahanarvoista on kaupassakäyntiin kuluva aikakin (auton käytöstä puhumattakaan), eikä tule turhia ostoksia, kun reseptit ja niihin kuuluvat ainekset on mietitty etukäteen.


Yhden parannuksen palvelun nettisivuille vinkkaisin :

Ruokaboksin mukana tulevassa reseptivihossa on kauniisti kirjattu boksista löytyvät ainekset ja sitten ne, joiden oletetaan löytyvän omasta kaapista. Olisi hienoa, jos saman löytäisi nettisivuilta, niin voisi jo viikonloppuna varautua kaapista mahdollisesti puuttuviin aineksiin. Muuten voi turhautuminen iskeä, kun pitää kuitenkin raahautua kauppaan yhden tai kahden aineksen vuoksi juuri jonakin niistä kiireisistä illoista, jolloin Ruokaboksin piti säästää aikaa...



4.2.2018

Zombeja, satuja ja Mr Darcy

Tuossa jokunen vuosi sitten käsiini osui Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin pohjalta kirjoitettu zombie-tarina - tai itse asiassa kaksi.


Vasemmanpuolisessa vain henkilögalleria ja asetelma on lainattu Austenilta - tarina on omanlaisensa. Jälkimmäinen puolestaan on ihan puhtaasti Austenin tarina, mutta zombeilla höystettynä. Ei liene yllätys, että pidin enemmän tuosta jotain omaakin käsittävästä romaanista, vaikka kuriositeettina tuo kopiokin menettelee. Hauskoja olivat molemmat. ¨

Nyt sitten silmiini osui Netflixistä Pride and Prejudice and Zombies - elokuva. Se oli tietysti ihan pakko katsoa lauantai-illan huvitukseksi - varsinkin, kun siskokin oli bongannut saman ja ehtinyt sen parissa jo huvittumaan.



En tiedä, onko elokuvalla mitään tekemistä kirjan kanssa. Minun (hatarien) muistikuvieni mukaan juoni ei ollut ihan samanlainen. Ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Darcy on komea, Elisabeth omapäinen ja kaiken ympärillä zombiet ovat valtaamassa Englantia.

Kliseillä leikittely ja tarinan päättömyyteen nähden tasokas näyttelijäkaarti sai elokuvan kuitenkin viihdyttävämmäksi kuin kuvittelin. Sitä ei onneksi ollut otettu liian vakavasti. Eikä mikään tietysti voi muuttaa Austenin asetelmien herkullisuutta, vaikka tässä olikin otettu vapauksia juonenkäänteiden suhteen.


Muitakin 

Viime vuosina on muutenkin ollut päällä yllättävän vahva trendi klassikoiden ja satujen hyödyntämisessä sekä elokuvissa että kirjoissa. Tuhkimo-muunnelmia on tietysti tehty ajan sivu, mutta nyt on vaihdettu näkökulmia ja mm. Ruususen äitipuolikin saanut äänensä kuuluviin.  (Maleficent).

Sadut toki ovat aina eläneet ja muuttuneet kertojien vaihtuessa. Miksi nykyaikana suullisen kertomaperinteen vähetessä lainat tuntuvat välillä turhalta kaupalliselta laskelmoinnilta ? Ehkä siksi, että tunnetun tarinan markkinointi uudessa paketissa on tietysti helpompaa kuin kokonaan originaalin. Pakostakin käy mielessä, että ainakin osasyynä tutun tarinan valintaan on juurikin tuo myynninedistäminen.

Myönnän toki itsekin tarttuvani helposti tarinaan, jossa vähintään viitataan satuun. Norma on toistaiseksi ainoa lukemani Sofi Oksasen kirja. Samoin tulin tarttuneeksi YA:ksi luokiteltavaan The Lunar Chronicles -sarjaan puhtaasti sen satuyhteyden vuoksi.

Marissa Meyer : Cinder, Scarlet, Cress 
HelMet Overdrive -lainat 

Cinder on tietysti Cinderella. Tällä kertaa tytärpuoli osoittautuu adoptoiduksi kyborgiksi eli teknisillä osilla onnettomuuden jälkeen korjatuksi ihmiseksi. Keisari Kain valtakunnassa kyborgit ovat toisen luokan kansalaisia, eikä Cinderillä tietenkään ole äitipuolensa kanssa helppoa. Muutakin maassa on vialla. Outo rutto tappaa kansalaisia eikä lääkkeestä ole tietoa. Lisäksi kuussa asuvat ajatuksia hallitsevat "lunarit" julman kuningattarensa kanssa uhkaavat vallata koko maapallon.
Cinder päätyy totta kai tanssiaisiin, mutta lopputulos on vähintäänkin yhtä katastrofaalinen kuin sadussakin ja toisessa osassa sitten koitetaan selvitä jälkimainingeissa.

Toisen osan päähenkilönä on Scarlet, joka tutustuu sudeksi geenimanipuloituun kuun soturiin. Kolmannessa kohdataan satelliittiin suljettu Cress (Crescent Moon), jonka pitkä letti on saanut kasvaa myyttisiin mittoihin... Maapalloa pelastaessa tarvitaan kaikki kolme tyttöä sekä tietysti keisari ja ainakin yksi prinssintapainen (ainakin olemukseltaan).

Mielenkiinto tarinaan ja hahmoihin kantoi minut kolmannen osan puoleenväliin. Sitten lievä naiivius ja tarinan turha venyttäminen veivät veronsa. Loppuratkaisu löytyy kuulemma neljännestä osasta, jossa Winter eli kuun prinsessa koittaa selvitä ilkeän kuningattaren armoilla. Taitaa olla Lumikista kyse tässä.

En tiedä pääsenkö koskaan neljänteen osaan. Todennäköisesti uteliaisuus voittaa ja haluan lukea loppuratkaisun. Eikä sarja missään nimessä varsinaisesti huono ole. Siinä on paljon oivalluksia ja satuviittaukset viihdyttävät ainakin osan aikaa. Olen kai vain yksinkertaisesti liian vanha. Tarina olisi minulle paljon kiinnostavampi ilman ihastumisia ja teini-ihkua, ihan vain pelkästään politiikan ja vallan kuvioiden osalta. Toki rakkautta saa olla, mutta tässä mennään ehkä hiukan helpolla.

"Satukirjoja" ja -elokuvia löytyy viime vuosilta varmasti monia muitakin. 
Onko teillä omia suosikkeja ?  



2.2.2018

Tammikuun luetut

Se meni taas se tammikuu.
Tosin jostain syystä tammikuu tuntui tänä vuonna pitkältä kuukaudelta. Ehkä minulla ei ollut tarpeeksi kiire ? Pomo tuossa totesi, etten ehkä kuitenkaan ole hidastusvaihteella vaan pikemminkin rytmi on palautunut normaaliksi. Tuntuu vain syksyn ryminän jälkeen melkein pysähdykseltä.

En valita.  Vihdoinkin ehdin vetää syvään henkeä ja, yllätys, yllätys, lukea kirjoja. Kaikkiaan tulin tammikuussa lukeneeksi peräti 12 kirjaa. Varsin vauhdikas alku vuodelle siinä suhteessa.


Tosin... 

Kun katsoo luettujen listaa, huomaa joukossa olevan peräti 5 äänikirjaa ja niistäkin 2 lastenkirjaa eli nopeita Risto Räppääjiä. Toki kuuntelin myös "aikuisten" kirjallisuutta Kevyesti kipsissä nauratti ja viihdytti - se osui juurikin oikeaan hetkeen tammikuun pimeyteen.

Everstinna kiinnosti ja loi lisää syvyyttä historiankäsitykseeni - varsinkin suhteutettuna esim. Herttaan. Kun lukee eri puolille asemoituneita henkilöitä, huomaa kummasti yhtäläisyyksiä retoriikassa, vaikka kirjat sinänsä ovatkin erilaisia. Metsämäkikin loi historiankuvaa, vaikka fiktiivinen dekkari onkin. Äänikirjoiksi nämä sopivat kaikki ja kummasti kuuntelu loi hauskuutta vaikka keittiön siistimiseen tai ruoanlaittoon.

Se kai tässä onkin todettava, että ruoanlaitto tökkii nyt pahemman kerran. Ensin lopetin ruokablogin ja nyt ovat ruokapostaukset melkein kadonneet täältäkin. Edellinen perustui lukemiseen sekin, tosin lehden.


Mutta siis...

Niistä kirjoista. 12-5 = 7 Jäljellä on siis vielä fantasiahömppää ja hömppädekkaria. Nopeaa, aivot nollaavaa ja tammikuuhun sopivaa. En ole edelleenkään kirjoittanut meediodekkarista ja hänen värikkäästä ystäväporukastaan. Yksi kirjoista on juuri kesken ja tammikuun aikana luin sarjaa kolme. Aamiaisbaarin murharatkaisuista vähän mutisin ja samalla mietittiin kirjan nimen merkityksestä.  Toinenkin aaveita näkevä nuori nainen ratkaisi muinaisen murhan, mutta se sarja on vielä luvussa (sisko on jo osassa 15!). Samoin minulla on kesken satuja scifi-fantasiamuotoon vääntelevä Marissa Meyerin sarja, josta luin osan Cress. Sen kautta kai pääsisi miettimään vanhojen satujen "uudistettuja versioita" (tai tunnettujen hahmojen hyödyntämistä maineen keräämisessä - tulkintoja on monia).

Näin päästiin lukuun 11. Viimeisenä vielä tammikuun sarjasta poikkeava Viktor Staninslauksen kolmetoista sinfoniaa. Siitäkin kirjoittaminen on vielä vähän vaiheessa... Pidin kirjasta, ja silti jäin toisen puoliskon aikana jotenkin harhailemaan irrallisten osien labyrinttiin. En saanut tarinasta enää kunnolla kiinni, vaikka juonen toki tajusin. Pitänee vielä kirjoittaa tuosta jotain (ehkä) järkevämmältä kuulostavaa.

Helmikuu on alkanut lumisissa merkeissä. Ihanaa! Kirjoja on kasautunut luettavaksi ja Goodreadsin mukaan minulla on kesken 16 kirjaa... Lukemisen lisäksi olen yrittänyt vähän ulkoillakin. Löysin piha-alueen valaistut puut, jotka näinä pimeän aikoina luovat kiehtovaa tunnelmaa. Kirpun mukaan kuvat näyttävät siltä, kuin sieltä hetkenä minä hyvänä hyppäisi jokin hirviö niskaan.  (Instasta voi käyädä kurkkimassa käykö niin...)