Herranen aika - jo 16 vuotta

 

Aloin tässä pohdiskelemaan, joko olen kirjoittanut blogia 15 vuoden ajan. Tarkistettuani ensimmäisen artikkelin julkaisuajankohdan vähän järkytyin. Kesäkuun 13. päivä tulee ensimmäisen artikkelin julkaisusta jo 16 vuotta. Ohhoh... 

Kaipa tätä pitää jotenkin juhlistaa ? 

Hetken mietin ja totesin, että minähän olen töissä yrityksessä, jossa meidän oletetaan osaavan käyttää tekoälyä. Siispä päätin kysellä itseäni... no, ei sentään viisaammalta, mutta ehkä helpommin isoja tietokokonaisuuksia hallitsevalta ja analysoivalta työvälineeltä muutaman kysymyksen blogiini liityen. 

Kuvaile blogia Ja kaikkea muuta sen sisältöön perustuen. 

****************************************************************************** (kysytty Googlen tekoälyltä)

Ja kaikkea muuta -blogi on lämminhenkinen, pohdiskeleva ja elämänmakuinen elämäntapablogi, jonka keskiössä ovat vahvasti kirjallisuus ja arjen pienet ilot. Blogin kirjoittaja tarkastelee maailmaa aikuisen naisen kypsällä, mutta uteliaalla otteella, tuoden esiin perhe-elämän, puutarhanhoidon ja omien harrastusten tasapainon.

Blogin sisällön voi jakaa kolmeen pääteemaan:

1. Monipuoliset kirja-arvostelut ja lukupäiväkirjat

Kirjallisuus on blogin vahvin ja näkyvin tukipilari. Kirjoittaja julkaisee säännöllisesti (Luku)päiväkirja-postauksia, joissa hän arvioi lukemiaan teoksia laidasta laitaan. 

• Genret: Mukana on uusia dekkareita, pohjoismaista rikoskirjallisuutta, historiallisia romaaneja, viihdekirjallisuutta (chick-lit) sekä ajoittain nuorten aikuisten (YA) kirjoja. 
• Tyyli: Arvostelut ovat hyvin henkilökohtaisia ja rehellisiä. Kirjoittaja ei pelkästään referoi juonta, vaan peilaa kirjojen teemoja omaan elämäänsä, yhteiskunnallisiin ilmiöihin tai vaikkapa omaan keskittymiskykyynsä. Hän saattaa pohtia kirjan herättämää myötähäpeää, hahmojen ihmissuhteiden sekavuutta tai teosten kuvaamaa naisen roolia. 

2. Kotoilu, puutarha ja pihapuuhat

Blogin nimen mukaisesti teksteissä sukelletaan usein kodin ja puutarhan maailmaan.

• Pihakuulumiset: Postauksissa seurataan oman pihan ja puutarhan elämää eri vuodenaikoina. Pihapuuhat, istutukset ja luonnon seuraaminen tuovat blogiin vahvan rauhoittumisen ja kotoilun tunnelman.
• Ruoka ja leivonta: Arjen kuvauksiin kuuluvat olennaisesti myös reseptit, keittiökokeilut ja herkut, joita valmistetaan perheen arjen tai viikonlopun iloksi.

3. Pohdiskelevat arkihavainnot

Blogin teksteistä välittyy helposti lähestyttävä ja maanläheinen elämänasenne.

• Kirjoittaja jakaa ajatuksiaan elämän pyörteistä työn ja perheen keskellä.
• Hän uskaltaa tuoda esiin myös väsymystä tai turhautumista – esimerkiksi pohtien yhteiskunnan naisille asettamia jatkuvia muutos- ja suorituspaineita – mutta tekee sen aina lempeän kriittisesti ja usein pienen itsetietoisen huumorin kera. 

********************************************************************************************

No Jopas jotakin. Kuuteentoista vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Muutaman lisäkysymyksenkin esitin ja kyllä tekoäly ihan oikein huomasi sitten, että olen pikkuhiljaa siirtynyt ns. kevyempään suuntaan. Kuvaavaa lienee juurikin dekkarien muuttuminen Nordic Noirista enemmän Cozy Mysteryn suuntaan. 

Ruokapostaukset ovat tainneet viime vuosina kadota kokonaan. Yhtä matkaa kokkausintoni myötä. Nykyään ruoanlaittoa ei oikein enää voi harrastuksekseni mainita samoin kuin vielä muutama vuosi sitten. 

Ei se tekoälykään kaikkea huomaa. Yllättävästi se hyppäsi kaiken teatteriin liittyvän yli, vaikka sekin on aiheena pyörinyt vuosikausia, samoin olen muistaakseni kirjoittanut aina välillä matkoistakin. Ehkä ne lasketaan tuohon arkeen ja elämään. Väittäisin kuitenkin, että olen pihasta kirjoittanut paljon vähemmän kuin noista kahdesta muusta aiheesta. Olisi pitänyt panostaa promptin tarkennukseen, mutta mennään nyt tällä. Hauska kokeilu. 

Ihan ilman tekoälyäkin voin sanoa, että kirjoittajana olen laiskistunut. Postauksia tulee harvemmin kuin ikinä. Kun voisi edes sanoa, että olisivat jotenkin muuttuneet syvällisemmiksi, mutta ei... taso on sama, tahti hidastunut. 

Ja kenelle blogini sitten sopii ? 

***************************************************************** (Kysytty Googlen tekoälyltä)

Ja kaikkea muuta toimii lukijalleen kuin luotettava, viisas ystävä, jonka kanssa voi istua virtuaalisen kahvikupin ääreen. Se on täydellistä luettavaa:

• Kulttuurin ja kirjojen ystäville, jotka etsivät pintaa syvempiä, rehellisiä lukuvinkkejä ja teatteriarvioita ilman snobismia.
• Ruuhkavuosien keskellä luoviville aikuisille, jotka kaipaavat vertaistukea arjen pyörittämiseen sekä inspiraatiota siitä, miten omista harrastuksista ja henkirei’istä voi pitää kiinni kiireenkin keskellä.
• Hitaamman elämän ja nojatuolimatkailun arvostajille, jotka nauttivat sujuvasta, oivaltavasta suomen kielestä ja kauniista arjen havainnoista.

**********************************************************************************

Että tämmöinen postaus tällä kertaa. 

Saa kommentoida niin blogia yleensä kuin tekoälyn vastausten osuvuutta. 

Iso kasa rahaa ja kaksi hammasta - sairaskertomuksia todessa ja fiktiossa

 

Tällä hetkellä näyttää rempan hinta muotoutuvan otsikon mukaiseksi. 

Itse asiassa luulen koko tämän sairastelurumban lähteneen stressitason liiallisen nousun vuoksi. Toivon totisesti, että nyt ollaan voiton puolella. 

Stressin purkautuminen tosin ei ole tainnut olla ihan menestyksekäs kuin olen kuvitellut. Toinen hammas otettiin nimittäin pois sen takia, että yöllä purin sen itse halki. Siinä oli siisti halkeama, aikalailla kahtia koko hammas, kun hammaslääkäri sen minulle näytti. Ei ihme, että sattui niin pirusti. 

Poskiontelotkin punkteerattiin vielä toiseen kertaan. Vähän ehkä varmuuden vuoksi, että varmasti kaikki bakteerit häipyivät. 

Nyt mennään kohti valoa monessakin mielessä. Kevät tulee ja ehkä tämä synkeä tunnelikin jossain kohtaa loppuu. Vielä kun saisi itsensä vähän parempaan kuntoon, ettei tarvitsisi salillakaan tehdä veren maku suussa. Tosin pari päivää punkteeraukseksta taisi olla liian aikaisin ja maku ilmaantui kevyttäkin kevyemmällä treenillä. Tuli kyllä muutenkin vähän höntti olo. Taitaa olla työtä edessä, että tämä täti saadaan kesäkuntoon. Bikinikuntoa en mainitse periaatteessakaan, sillä sellaista en halua määritellä kenellekään ja jokainen voi viihtyä uimavarusteissaan tai ilman ihan niin kuin on. Kesäkunto tarkoittaa sitä, että jaksaa nauttia ulkoilmasta ja liikkua iloisena.  

Lukeminen tietysti jatkuu edelleen remppaevakon kuplassa. Tänä vuonna ei näytä Goodreadsin lukuhaasteen suhteen tulevan ongelmia. Olen lukenut jo nyt 29 / 100 kirjaa. Viimeisimpänä tartuin tarinaan potilaasta tunnetuksi psykoanalyysin kehittäjäksi ja tiedenaiseksi kasvaneen Sabina Spielreinin elämään perustuvaan romaaniin. 

Mira Kreivilä : Niin kuin se minussa on

Storytel ekirja 

Kirjan nimi osui silmiini jossain lehtiartikkelissa ja hain sen saman tien luettavakseni. Oma hutera olo kai jotenkin sopi sairaskertomuksen lukemiseen, mutta eniten minua kiinnosti tarina nuoresta naisesta, joka hyvinkin hankalan alun jälkeen saa koottua itsensä ja nousee tunnetuksi nimeksi ja vaikuttajaksi psykoanalyysin saralla. 

Kirja on kirjoitettu Sabinan itsensä näkökulmasta. Hänen mielenliikkeitään ja ajatuksiaan kuvataan yksityiskohtaisen tarkasti ja tarina kehkiytyy auki niiden kautta. Lisäksi kirjassa on autenttisia katkelmia sairaskertomuksista, kirjeistä ja Sabinan päiväkirjoista. 

Alussa tempauduin tekstin virtaan mukaan ja mielenkiintoni oli niin vahvaa, että kirja päätyi puhelimella luettavakseni lyhyellä metromatkalla toimistolle ja kaikilla tauoilla etätyöpäivien aikana. Kovin montaa päivä toki ei kirjaan tuolla tahdilla kulunutkaan. Jossain vaiheessa sitten vähän turruin ja lopulta väsyin kokonaan Carl Jungin ja Sabina Spielreinin suhteen vatvomiseen. Tuntui, että Sabina jäi kokonaan varjoon omasta elämästään. Aivan kuin hän ei olisi ollut olemassa kuin suhteessa sairauteensa ja sitten rakkaustarinaansa. Kuitenkin rakkaustarina kesti ilmeisesti vain parin vuoden ajan ja hänen kansainvälinen uransa taas huomattavasti kauemmin. 

Huomaan nykyään hermostuvani kirjoihin (ja muuallakin elämässä), kun naisia kuvataan ja katsotaan suhteessa johonkin heidän elämänvaiheeseensa tai pahimmillaan olemassaoloon suhteessa mieheen. Tässä kirjassa valitettavasti tuntui nyt käyvän vähän niin. Ehkä tarkoituksena onkin ollut kuvata nuoren tytön mielenliikkeitä sairauden ja hieman vinoutuneen lääkärisuhteen kautta, mutta minusta kuva naisesta jää kovin ohueksi. Ennemminkin kirjasta jää mieleen miesten heikkous ja heidän mielensä vääristyneisyys, jotka kuitenkaan eivät saaneet Sabinaa kokonaan särjettyä. Isä hakkasi, lääkäri salli suhteen kehittyä riippuvuudeksi ja sitten hylkäsi, mutta Sabina kokosi palaset ja loi uuden uran ja elämän. Vaikka kirjan mukaan Sabina jäikin rakkautensa vangiksi aina loppuun saakka, haluaisin uskoa hänen olleen huomattavasti enemmän kuin miesten tuhoavien vaikutusten summa. Nyt kuva jäi vajaaksi. 

Sinänsä rakenne oli mielenkiintoinen ja katkelmat dokumenteista täydensivät fiktiivistä tekstiä hienosti. Mielenliikkeiden kuvaus oli kaikessa sekavuudessaan uskottavaa, varsinkin alussa, mutta ehkä tekstin tyyli ja hektisyys olisi kaivannut kehitystä Sabinan tervehtyessä ja elämänvaiheiden muuttuessa. 

Kaikkiaan kirja on kuitenkin mielenkiintoinen, kuten aiheensakin. Kannatti lukea. 

Viikon varrelta poimittua stressitasoista ja elämän pienistä iloista

 

Photo by Toto, joka oli yllättävän kärsivällinen äidin ohjeiden seuraaja

Kuva on totta, muttei kuitenkaan. Rauhallisia lukuhetkiä on viikolle riittänyt joka iltaan, mutta myös stressitasot nousivat taas uusiin lukemiin. 

Tuossa kuvassa on muuten tämän remppaevakkokämpän lempipaikkani ja kuva otettu lempihetkenäni, vaikkei valo ihan oikeanlaiselta puhelinräpsyssä näytäkään. Kaikkein parasta on sytyttää tuoksukynttilä ja istahtaa sohvalle jalkalampun juureen silloin kun aurinko alkaa saavuttamaan metsänreunan. Valo muuttuu keltaiseksi. On valoisaa, mutta kuitenkin sen verran hämärää, että kynttilänvalo heijastuu kauniisti ja lukulampun tarvitsee kirjan tekstin nähdäkseen. Viime aikoina on tuo hämärähetki saapunut jo niin myöhään, että olen ehtinyt istahtamaan sohvalle työpäivän päätteeksi arkenakin.  

Viikon stressitasosta puolestaan pitivät huolen remontti ja pitkittynyt poskiontelotulehdus. Ensimmäisen osalta sain alkuviikosta viestin patteritermostaattien uudistuksen aikana tapahtuneesta vesivahingosta pojan makuuhuoneessa. Menee lautaparketti uusiksi, onneksi urakoitsijan vakuutuksen piikkiin. Se ei ole pahinta. Eniten otsasuonen tykytystä aiheuttaa ajatus huoneen tyhjentämisestä, mikä pitää saada tehtyä kiirellä viikonloppuna. Huoneeseen oli varastoitu jonkun verran tavaraa jo muualta huoneistosta, pois remontin tieltä. No, huomenna jatkuu tyhjentäminen ja maanantaina saavat työmiehet pelata Tetristä isompien huonekalujen osalta muutenkin jo täynnä olevassa huushollissa. 

Poskiontelotulehdus puolestaan paikantui hampaasta johtuvaksi. Olen siis syönyt parikin antibioottikuuria käytännössä turhaan. Ensi viikolle on varattu aika hammaskirurgille. Toki olisi voinut vielä tehdä jotain erikoistutkimuksia, mutta hammaslääkärikin oli kanssani samaa mieltä, että ihan turhaa rahantuhlausta, kun lopputulos on todennäköisesti sama. Sinänsä ei ollut ihme, että punkteerauksessa nesteen liikkuminen tuntui hampaassa, kun juuren kärki on käytännössä poskiontelon sisällä. En odota riemulla hampaanpoistoa ja toivon totisesti kirurgin osaavan  hommansa. 

Tarvittiin siis jotain kivaa, etten ihan pimahda. Jos ei keksi mitään isompaa, niin sitten elämään pitää kerätä pieniä iloja, kunnes niistä on tarpeeksi vastapainoa harmituksille. Lukuhetki sohvalla, keväinen väri kupissa, juttuhetki pojan kanssa, onnistunut salaatinkastike... mitä nyt sattuu kulloinkin keksimään ja kullekin sopimaan. 

Kuuntelin uutta podcastia Podimo: Elämisen taito (Kia Arpia & Eva Kolu), jonka ensimmäinen osa sopi loppuviikon mielialaani rauhoittamaan vallan mainiosti. Inspiroiduin hankkimaan aamujeni (ja päivieni) iloksi uuden kahvikupin, joksi valikoitui Iittalan Play sarjan keväinen liila versio. Nyt saan kerralla tarpeeksi kahvia, eikä tarvitse tehdään kahteen kertaan evakkokämpän liian pieniin kuppeihin. Sitä paitsi - tuo väri piristää joka kerran sen nähdessäni. 

Onneksi olin varannut jo kauan sitten lauantaille myös kampaajan. Edellisestä kerrasta on pitkä aika ja tällä kertaa mentiin rohkeasti kohti muutosta. Hartioiden alapuolelle ylettynyt ja antibioottikuureista karkeutunut reuhka lyheni polkkamittaan. Piristää ja tykkään kovasti! 

Ai, mitä sitten olen tuolla sohvalla lueskellut ? No, Orwellin Vuonna 1984 loppui ja tänään aloitin Virginia Woolf -lukupiirin kolmannella kirjalla eli suomeksi Jaakobin huone.

Mitä pieniä piristyksiä teillä on tapana tehdä ? Tai olette viime aikoina nauttineet ? 

Välihuomautus

Mistä tietää, että palautuminen on alkanut ? 

• Mieli kirkastuu. Blogin kirjoittaminenkin on palannut ohjelmaan ja töissä kykenen lukemaan kolmea riviä pidempää tekstiä, ilman että pitää palata puolesta välistä alkuun  
• Ruoanlaitto ei aiheuta inhon väristyksiä, vaan tunnen jopa pientä inspiraation kipinää
• Tänään teki mieli ulos, kun aurinko paistoi

Kyllä tämä tästä.

Vaikea muistaa, että varsinaista remonttiaikaa on kulunut jo 3 viikkoa. Toisaalta aika on mennyt hujahduksessa, toisaalta taas tuntuu kuluneen ikuisuus. 

Päätös remonttievakosta hotellikolmiossa osoittautui erinomaiseksi. Tämä huolettomuus (parkkihalli, viikkosiivous ja muut hotellin palvelut) on kullanarvoista. Varsinkin, kun mitä ilmeisimmin kroppani ilmoitti ihan oikeasta levon tarpeesta ja lievästi  ärsyttävä flunssa äityi rajuksi poskiontelotulehdukseksi, jota nyt toisella kierroksella jo vähän tuhdimmilla antibiooteilla hätistellään. 

Olen jopa ollut pari päivää sairaslomalla, mitä ei kovin usein tapahdu. 

Ehkä siksikin on palautuminen päässyt alkuun. Kerrankin pysähdyn, enkä vaan tuuttaa menemään. 

Hyvä näin - tästä eteenpäin kohti kevättä ja lisääntyvää valoa! 

Taustapeili 2019 - aloitetaan teatterilla

Minun kuvani Kansallisteatterista 

Se on taas se aika vuodesta, kun kurkataan taustapeiliin. Minä aloitan katsaukseni tällä kertaa teatterilla, koska

1. siinä on vähemmän kirjoitettavaa 
2. sittenpähän pääsen (pienestä) häpeäpisteestäni ohi... 

No, en minä tosissani tässä häpeile muuta kuin, että kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta "kuukauden teatteri" -haaste meni taas kiville. En käynyt vuoden aikana teatterissa kuin 7 kertaa. Kiire/väsy/jne... - vakuuttavia tekosyitä riittää. Lopputulos ei kuitenkaan muutu.

Kaiken lisäksi noista seitsemästä peräti 6 oli Kansallisteatterissa ja jollain tavalla Bloggariklubiin liittyvää. Esityksissä tai paikassa ei siis ole mitään vikaa - Kansallisteatterissa esitykset ovat aina laadukkaita -  mutta kyllä tuo kertoo tämän bloggaajan laiskuudesta. Hienoja esityksiä olisi ollut muuallakin vaikka millä mitalla, mutta minä päädyin vain niihin, jotka tarjottimella kannettiin nenän eteen (tai tässä tapauksessa lähetettiin sähköpostiin).

En tiedä, uskallanko silti luvata minkäänlaista muutosta vuodelle 2020... Tuleva vuosi ei ainakaan tällä hetkellä vaikuta olevan työrintamalla yhtään vähemmän kiireinen, enkä ajatellut Bloggariklubiakaan unohtaa, jos niitä vaan järjestetään ja mitenkään saan aikatauluun sovitettua. Sen verran kivoja iltoja ovat olleet.

Alla listattuna vuoden 2019 aikana näkemäni näytelmät. Ihan alimmaisena, sokerina pohjalla,  teatterivuoteni huikein elämys.

Suomenlinnassa

Klassikoista ja klassikoita 2019 

Kaikkiaan voi sanoa, että vuosi on ollut täynnä klassikoita. Peräti neljän seitsemästä voi sanoa olevan jollain tavalla klassikkonäytelmä, vaikka ne sitten olisikin toteutettu jotenkin modernisoiden. Lisäksi 2 perustuu kirjoihin, jotka ovat kovaa vauhtia saavuttamassa jonkinlaista klassikkoasemaa.

Idän pikajunan arvoitus - VUODEN KESÄTEATTERI
Yksi näytelmistä kuuulunee molempiin kategorioihin. Kävimme siskon kanssa jo perinteeksi muodostuneella Suomenlinnan kesäteatterivierailulla ja tänä kesänä Ryhmäteatteri oli tarttunut Agatha Christien kerta kerran jälkeen versioituun Idän pikajunan arvoitus-tarinaan. Se on aina yhtä huikea, eikä Ryhmäteatterin farssin ja draaman rajaviivalla tasapainotteleva versio ollut poikkeus.

Koiramäen Suomen historia - VUODEN LASTENNÄYTELMÄ
Tulevien klassikkokirjojen kategoriaan kuuluu tämän vuoden ainoa lapsille suunnattu näytelmä. Kävimme Toton kanssa testaamassa hauskaa brunssi + teatteri - yhdistelmää. Näytelmä perustui Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirjaan ja olikin varsinainen historiapläjäys.

Ihmisen ääni - VUODEN RANSKALAINEN
Ranskalainen Jean Cocteaun klassikko "suomalaistettuna  vai suomalaista teatteria ranskalaisin höystein ? Vaikuttava esitys kuitenkin tunnetusta ranskalaisesta klassikkomonologista. Rakastunut, petetty nainen sai tunteilleen vastakaikua valoista, seinille heijastetuista videoista ja myrskyisästä äänimaailmasta.

Lokki - VUODEN YLLÄTTÄJÄ
Asiat tuppaavat tulemaan sarjoissa. Niinpä luin kirjan venäläisistä klassikoista ja samoihin aikoihin päädyin myös katsomaan venäläistä klassikkoa teatteriin. En usein Yllätyksekseni pidin tästä hurjan paljon. Rönsyilevä tarina kilometrin mittaisine henkilöhahmolistoineen oli saatu napakkaan pakettiin, joka piti otteessaan loppuun saakka.

Sapiens - VUODEN MIELENKIINTOISIN
Luontodokumentti ihmisestä perustuu Yuval Noah Hararen samannimiseen menestyskirjaan. Mielenkiintoisesti toteutettu ääninauhan ja äänettömien naamioitujen näyttelijöiden yhteispeliin perustuva näytelmä vei mukanaan ja sai jopa teinin pohdiskelemaan talousasioita.

Kohtauksia eräästä avioliitosta - VUODEN AVIOLIITTODRAAMA
Ingmar Bergmanin klassikkonäytelmä aloitti teatterivuoden varsin nautinnollisesti.

Kaikki hienot jutut - VUODEN KOSKETTAVIN & VUODEN PARAS TEATTERIELÄMYS
Tämä näytelmäesitys jäi mieleen elämään pitkäksi aikaa. Se kosketti jotain syvällä sisimmässäni - en muista minkään muun esityksen aikana vain huomanneeni kyynelten valuvan poskillani. Upea näytelmä, upea esitys, upea yleisö.

Mitäs kesällä lukis ? Ehdotuksia laiturilukemistoon

Se on taas se aika vuodesta. Kesä kuikuilee kulman takana ja kuvittelen sen olevan kuin lapsena. Aurinko paistaa, syksyyn oli pieni ikuisuus ja minä nautiskelen rantakivellä laiturilukemiston antimista. No jaa, sitten heräsin ja muistin, että lapsilla alkaa loma lauantaina, ei minulla ja oma loma on sitten joskus, jos on...

Kai sitä silti voi suunnitella kesälukemisiaan ?

Nyt laitetaan peräkkäin kirjoja, joiden olettaisin sopivan kesämieliseen lukemiseen. Tosin en ole ihan varma, millaiset kirjat eivät sopisi kesällä luettavaksi ? Synkät parisuhdedraamat ?  Raaka kauhujännitys ?

Tässä kirjoja, jotka ovat jostain syystä osuneet silmiini ja joiden voisin olettaa päätyvän laiturilukemistooni tälle kesälle.

1) Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Tämä on saanut sen verran ristiriitaisia kommentteja, että pitänee itse muodostaa oma käsitykseni. Jos lukee kauniilla kelillä kivassa paikassa, ei harmitusaste nouse liian korkealle, vaikken sitten niin kovasti pitäisikään. Sitä paitsi, tuossa se odottaa hyllyn päällä valmiina. (Kiitos Gummerus)

2) Oyinkan Braithwaite: My sister is a serial killer 
Miehiä listivä sisko ja toinen, joka siivoaa jäljet. Ihan oikeasti, tämä kuulostaa sen verran kreisiltä, että ihan pakko testata jossain välissä. Sitä paitsi, luen noin yleisesti ottaen liian vähän afrikkalaista kirjallisuutta, joten sopinee kesäluettavaksi.

3) Kirsi Pehkonen : Juuret Jylhäsalmella 
Amma tuossa vinkkasi herttaisesta maalaisromantiikasta.  Olen itsekin jossain kohtaa lukenut yhden Jylhäsalmi-kirjan ja viihtynyt sen parissa vallan mainiosti, joten tämä sopinee siihen varsinaiseen lomaan, sitten joskus... jossain kohtaa heinäkuuta.

4) Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes the Definitive Collection 
Tämä nyt on tullut vastaan jo vähän konkreettisemminkin. Itse asiassa se odottaa puhelimessa ja olen jo aloittanut kuuntelun ekasta osasta, mutta melkein 72 tunnista klassikodekkareita Stephen Fryn lukemana riittänee ainakin osaksi kesää... (Audiblesta ladattu ja ilmeisesti saatavilla tällä painoksella vain sieltä, mutta Sherlock Holmesia löytyy kyllä muodossa jos toisessa kaikille kesälukijoille)

Sitten on tietysti vakioita joka kesältä. Ei, että välttämättä lukisin saman kirjan joka kesä, mutta jotain samankaltaista on ihan pakko...

5) Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa 
Siis no, heti alkuun pieni poikkeus. Tämä kirjan olen lukenut aika monena kesänä uudelleen. Ehkä tänäkin vuonna. Jotenkin siinä on niin ihanan kesäinen tunnelma ja se luo minulle lomafiiliksen, vaikka tarina sinänsä ei mikään maailman iloisin olekaan...

6) Marcel Proust : À la recherche du temps perdu 
Yritän lukea ranskaksi, mutta kovin usein viime vuosina ovat ainoat ranskankieliset tekstit jääneet kesälomalle. Sinänsä hienoja tekstejä kuitenkin sillä parina viime kesänä olen lukenut osan Proustia per kesä. Tänä vuonna siis olisi vuorossa À l'ombre des jeunes filles en fleurs...

7) Raymond E. Feist : Silverthorn 
Fantasia kuuluu olennaisena osana kesälukemistoon ( ja syksylukemistoon ja talvilukemistoon ja kevätlukemistoon). Tänä kesänä aion kuunnella ainakin seuraavan osan Feistin The Riftwar Sagaa... Tässä ollaan taas perusasioiden parissa ja perinteisessä fantasiassa. Nautin varmasti.

8) Elly Griffiths : Jyrkänteen reunalla 
Dekkarit kuuluvat myös kesälukemistoon. Kobossa odottaa Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan kolmas osa sopivaa hetkeä. Samoin kuin muuten Stephens & Mephisto-sarjan toinen osa Smoke and Mirrors...  Ainakin toinen tulee varmaan kesän aikana luettua. Molemmista sarjoista olen pitänyt kovasti, mutta Stephens & Mephistossa on jotenkin jännän epätodellinen ja synkkä tunnelma. Mielenkiintoista nähdä pysyykö se samana sarjan jatkuessa.

9) Sujata Massey : Rei Shimura-sarja 
Tähän pitänee tutustua ihan vain siksi, että pidin niin kovasti juuri Preveen Mistry-sarjan aloitusosasta Murha Bombayssa eli lisää dekkareita.

Lisäksi kesällä tietysti pitäisi lukea jotain menevää, hauskaa ja hyvin kirjoitettua viihdefantasiaa. Nyt ovat vain vaihtoehdot tässä genressä pahasti hakusessa. Tällä hetkellä ei ole kesken yhtään kuvausta vastaavaa sarjaa. Ideoita kellään ?

Lokakuun luetut

Viime kuu oli taas melkomoista haipakkaa niin töissä kuin muussa elämässä. Perinteisesti lokakuu onkin kirjanrakastajan kiireisin kuukausi, kun kirjamessut pyörähtävät käyntiin niin Turussa kuin Helsingissä. Minäkin ehdin piipahtamaan molemmissa, vaikka messukunto taisi olla tänä vuonna vähän vajaa ja aikataulut noin muuten liian pullollaan kaikenlaista.

Turun Kirjamessuilta parhaiten jäivät mieleen lapsille järjestetyt lukuhetket. Kuopus keskittyi innoissaan molemmat vartit ja hänen lukulistalleen päätyivät Ebba ja Rosvolat.  Äidillä taas menivät messut vähän kattiloiksi.

Helsingin kirjamessut menivät enemmänkin bloggaritouhuksi sekä illallisen että aamiaisen parissa, mutta ehdin sentään vähän virallistakin ohjelmaa seuraamaan. Tänä vuonna valinnanvaraa olikin melkein ähkyyn saakka. Oli hauska lukea kirjoituksia messusuunnitelmista sillä aika vähän oli samoja juttuja eri bloggaajien listoilla. Vaihtoehtoja riitti. Hieman hirvittivät etukäteen uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen puheet valikoiman laajentamisesta myös perinteisen kirjallisuuden ulkopuolelle - pelkäsin turhaa markkinatunnelmaa ja krääsää. Kirjamessut olivat kuitenkin ihanasti raikastuneet uusista tuulista. Kirjat olivat keskipisteenä, mutta ehkä hieman leveämmällä pensselillä. En yhtään ihmettele uutta kävijäennätystä.

Kirjamessujen lisäksi piipahdin parissa muussakin tapahtumassa, joista varsinkin Tomaattimopo ja muita ruokakuvia -näyttelyn avajaiset olivat varsinainen viikon piristys. Jouluakin ehdin jo vähän fiilistelemään HKn Joulu -tilaisuudessa, mutta niistä kinkuista sitten vähän myöhemmin. Kun ajattelee, että näiden "omien juttujen" lisäksi oli töissä hurja pyöritys päällä ja ehdin piipahtamaan muutaman päivän ajan Pariisissa  palavereissa, huomaa luppoajan jääneen aikalailla minimiin.

Lokakuu oli kuitenkin myös omanlaisensa lukukuu

Kirjastatistiikkani mukaan ehdin lokakuussa lukemaan peräti 14 kirjaa. Suurin muutos aiempiin kuukausiin nähden on se, että äänikirjoja listalta löytyy vain yksi. Sinänsä se ei ole yllättävää sillä kuuntelussa on viimeisen parin kuukauden aikana ollut Waltarin klassikko Mikael Karvajalan seikkailuista. Kaksi kirjaa ja melkein 80 tuntia kuunneltavaa... Ensimmäisen osan sain loppuun lokakuun alussa ja toinen lipsahti muutaman päivän marraskuun puolelle.

Äänikirjojen vähyyteen vaikuttaa myös kuopuksen lukuinto. Hän on innostunut lukemaan itse kirjoja ja useampanakin iltana on äidille ja äänikirjoille viitattu kintaalla. Ei siis liene yllättävää, että omaltakin lukulistaltani on löytynyt peräti 3 lastenkirjaa.

Painajaispuoti ja Kokkiklubi lumosivat lapsen  ja äitikin tykkäsi. Koiramies on Kapteeni Kalsarin veli, joten tokihan se piti lukea. Toto on lukenut kirjan itse, ääneen äidille ja vielä uudelleen ainakin pariin otteeseen itsekseen eli erittäin onnistunut messuostos kyseessä.

Tässä samassa voisin listata myös Toton (7v) lukulistaa. Siltä löytyvät nuo yllämainitut Lukupalat ja Koiramies, sekä 3 osaa Kapteeni Kalsaria. Ninjago elokuvakirjakin on kai erittäin tyyppillinen ekaluokkalaisen pojan suosikki. Pienoinen yllätys oli kuitenkin se, miten hartaasti poika luki Pikku prinssin (Antoine de Saint-Exupéry) itsekseen - se taitaakin olla ensimmäinen "oikea kirja" hänen lukemakseen. Siis kirja, jossa on enemmän tekstiä kuin kuvia. Toinen sellainen oli sitten Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä! (Marja Aho) , jonka tarina viihdytti Totoa parin illan verran.

Saa nähdä jatkuuko lukuinto - ainakaan kirjoista ei ole puutetta. Tyhjensimme isoveljen laatikosta ison kasan juuri ekaluokkalaiselle sopivia, joten nyt on olohuone täynnä sekä äidin että pojan lukupinoja...


Mutta siis... 

Omiin lukemisiini palatakseni. Loput kymmenen kirjaa listalla koostuvat osittain nopealukuisista keittokirjoista. Tulin hankkineeksi niitä sekä messuilta että Ad Libriksen alesta. Kaksi ehdin jo käydä läpi lokakuun aikana. Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä vie riemastuttavasti vähän retromman keittiön helppoihin resepteihin ja vähemmänkin kokannut saa vaihekuvista hyvää tukea toimiinsa. Tonnikalapannaria syötiin jo useampaankin kertaan ja se upposi mainiosti myös Dungeons & Dragons-pelin pyörteissä touhuaviin teineihin.

Lisäksi ostin alesta pari Leila Lindholmin leivontaan keskittyvää kirjaa ja niistä tuli jo luettua ensimmäinen vaikkakin hänen sarjassaan toinen Vielä yksi pala. Huomaan nykyään nauttivani  enemmänkin vähän perinteisempiin resepteihin keskittyvistä keittokirjoista. Jonkinlainen vastavaikutus näköjään kaikenlaisiin trendikkäisiin superfood/vege/kikkailu-kirjoihin.

Fantasiaa edustivat tällä kertaa Erika Vikin trilogian toinen osa Seleesian näkijä ja Jessica Townsendin nuortenkirja Morriganin koetukset. Molemmista pidin ja niihin palaan blogissa vielä myöhemmin. Dekkareitakin luin lokakuussa kaksi eli  Risteyskohdat (Elly Griffiths)  ja  Anopinhammas (Eppu Nuotio).  Olen pitkään jostain syystä kiertänyt Griffithsin kirjasarjoja, mutta nyt voin kahden kirjan (ZigZag Girl oli toisesta sarjasta) sanoa, että eivät ole hullumpia. Nuotion Ellen Lähde-sarjan toinen osa puolestaan on ihan mahtavaa pehmodekkari, joka soi nautinnollisia lukuhetkiä syysloman harvoihin vapaahetkiin. Taisipa Ellen koukuttaa minut seuraansa yösydännäkin

Vähän dekkarimaisia piirteitä oli aina välillä myös minulle ihan superharvinaisessa tyylilajissa eli tulin lukeneeksi bisnekseen liittyvän kirjan...  Paranoidi optimisti (Risto Siilasmaa) oli ihan sujuvaa luettavaa, vaikkei sinänsä tyylillisesti suurta kirjallisuutta. Nokian käänteet hallituksen jäsenen ja sittemmin puheenjohtajan näkökulmasta ovat tietysti mielenkiintoisia, vaikka skenaariotyöskentely ja tulevaisuuteen uskovan riskianalyysit eivät kirjan teoriaosuutena sinänsä olekaan uusia juttuja. Yllättävän harvassa yrityksessä niitä tosin toteutetaan puheista huolimatta käytännössä, joten nostan hattua, jos näin Nokia hallituksessa toimitaan.

Lokakuusta tekee erityisen sekin, että tulin lukeneeksi toisenkin työelämään liittyvän kirjan, tosin vähän filosofisemman ja siinäkin minulle outoa lukemista, etten  yleensä tartu mihinkään "itsensäparannus"-kirjaan. Together is Better - ALittle Book of Inspiration (Simon Sinek) tuli työprojektin kautta käsiini ja olikin ihan inspiroivaa luettavaa, vaikka samalla toisaalta masensikin. Ei ole helppoa löytää omaa johtotähteään saati sitten heittäytyä kokonaan sen seurantaan.

Olen näköjään yllättänyt itseni lokakuussa monessakin tyylilajissa, sillä luin myös novelleja ja jopa runoteoksen. Kohuttu ja kehuttu Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Lucia Berlin)oli aiheuttanut minussa vähän epäileviä ennakko-odotuksia. Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että liityin kehujien kuoroon. Näissä tarinoissa on jotain niin viiltävän rehellistä ja kaikesta huolimatta elämänuskoista, että ne pääsevät ihon alle.

Ihon alle sujahti suoraan myös Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). En edes tiennyt sen olevan kirjoitettu runomuodossa, aiheesta oli aavistus. Jäin kirjan lumoihin, mutta nyt en saa siitä aikaiseksi bloggausta. Se on edelleen kesken.

Marraskuu on alkanut aika harmaana, mutta onneksi on tiedossa monenlaista ohjelmaa - ja ainahan on kirjat. Messutarjousten jäljiltä lukemisen puute ei ihan heti iske.

Synttärihumua

Maalis-huhtikuun vaihde on meillä yhtä synttärihumua. Ensin täytti mummi 80v, sitten vietin minä aprillipäiväjuhlaa ja viime viikonloppuna juhlittiin Totoa. 

Lasten kaverisynttärit aiheuttavat aina jonkinmoista päänsärkyä. Kotiin ei koko päiväkotiryhmää viitsi ottaa, jollei keli mahdollista edes osaksi aikaa pihalle siirtymistä. HopLopit ja Superparkit tietysti aina ovat lapsia miellyttävä vaihtoehto, mutta tällä kertaa halusin tehdä oikeasti Toton näköiset bileet. 

Kuvat: EMMA

Taidepaja on Toton lempiharrastus. Sitä odotetaan koko viikko ja tekemisen nautinto on käsin kosketeltavaa. Jotain taidejuttua siis voisi miettiä, mutta mielellään sellaista lasten oman taiteen tuottamisen mahdollistavaa. Nettiä selaillessani päädyin Espoon modernin taiteen museon EMMAn sivuille.

Viime sunnuntaina siis valtasi 15 eskarilaista museon aulan ja siitä Paula-oppaan mukana siirryimme ensin yläkertaan katselemaan näyttelyn taideteoksia ja keskustelemaan taiteen olemuksesta. Vähän minua arvelutti vilkkaan ryhmän vieminen herkkien taideteosten keskelle, mutta ihan turhaan. Lapset käyttäytyivät superhyvin ja kuuntelivat esittelyjä tarkasti. Heidän kommenttinsa olivat osuvia ja mielenkiintoisia. Varsinkin myrskyn nouseminen osana taideteosta tai videolla kasvoihinsa piirtävä taiteilija herättivät kysymyksiä ja ajatuksia. Bryk & Wirkkalan näyttelyn esineet ja varsinkin lasinpuhallus loivat ihania ahaa-elämyksiä. Totokin ilmoitti, että kesällä sitten otetaan rannalta hiekkaa, pestään se ja ryhdytään lasinpuhallukseen. Hieman jouduimme pohtimaan, mistä tarpeeksi kuuman uunin saisi...

Kuuntelun (ja istumisen) jälkeen pitää tietysti päästä touhuamaan, eikä synttäreillä voi herkutteluakaan unohtaa. EMMAn Makumaisemat-taidepajassa yhdistetään molemmat kivaksi ohjelmanumeroksi. Siellä ruoalla leikkiminen on sallittua ja suotavaa!

Runsaasta pöydästä löytyi aineksia vaikka millaisiin taideteoksiin ja jokainen lapsi teki 2 suolaista ja 2 makeaa luomusta, välillä ohjeita luovasti soveltaen. Kaikki taideteokset kuvattiin, syötiin ja lopuksi yhdessä ihasteltiin näyttelynä seinältä.

Lapsia selvästi arvostettiin myös vieraina. Wirkkalan lasit pöydässä toivat arvokkuutta ja juhlan tuntua.

Kaksi tuntia meni kuin siivillä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Lasten into ja luovuus inspiroivat aikuistakin.  Pienen alkuhapuilun jälkeen pääsi jokainen vauhtiin ja kuviin tallennettiin toinen toistaan upeampia asetelmia.

Nämä juhlat taitavat jäädä sankarin mieleen pitkäksi aikaa, eikä kaikkein vähiten kotona pöydälle kasatun lahjavuoren vuoksi. Mieluisia paketteja kaikki ja juhlien jälkeen avaamiseen ehti kunnolla keskittymään ja lahjoista nauttimaan yksitellen. Museolla ei kaiken taiteen tuottamisen keskellä ehditty pakettien pariin ollenkaan, mutta tämä taisi ollakin parempi vaihtoehto kuin hulinassa paperien repiminen.

Kiitokset kaikille vieraille ja Paula-oppaalle ihanista juhlista!

Teatteria, messuilua ja kahden päivän aurinko

Onko elämää jälkeen Kirjamessujen ? No, onhan toki. Varsinkin, kun tänä vuonna jätin kylmästi sunnuntain väliin ja vietin sen perheen parissa rauhoittuen. Varsinaista messuilua siis oli vain torstai-iltapäivä ja lauantaa. Kivaa se tietysti oli ja mieleen jäi monenlaista (ja hyllyyn ilmaantui lisää kirjoja).

Lokakuun on perinteisesti messukuukausi, mutta en minä kyllä yhden viikonlopun messutohinalla voi millään perustella muuten lukemisen suhteen jokseenkin surkeaksi jäänyttä kuukautta. Luin kyllä mielestäni koko ajan, mutta hyppelehtiminen kirjasta toiseen pidensi vain kesken olevien listaa eikä antanut aineksia oikein minkäänlaiseen kirjakuukauteen.

Kaikkiaan sain luettua loppuun vain 8 kirjaa. Kuukausi ei ole varsinaisesti vielä edes lopussa, mutta uskallan väittää saldon jäävän näinä viimeisenä kahtenakin iltana tähän. Tänään pitää vielä lähteä joogaan hoitamaan selkää (nyt se on julkisesti sanottu, enää ei voi luistaa) ja huomisen ilta ei vaan riitä yhdenkään kesken olevan kirjan loppuunsaattamiseen.

Ai että miksi kahdeksan olisi vähän ? No kun peräti kolme on aika nopealukuisia keittokirjoja...

Jamie Oliver : Jamie's Comfort Food
Hanna Hurtta: Kasvis
Taru Vihavainen: Syötävät lahjat

Kahdesta alimmasta en ole vielä edes "ehtinyt" bloggaamaan (lue: kokkausjumikin painaa)

Mitäs muuta ? 

No, äänikirjoja lokakuun listalta löytyy peräti yksi. Kuuntelimme kuopuksen kanssa Siri Kolun Me Rosvolat. Poika tykkäsi, vaikken ole ihan varma ymmärsikö oikeasti tarinan tapahtumia. Kuusivuotias tuntui nukahtavan kesken lukujen epäilyttävän nopeasti. Taidetaan ottaa tämä kirja uusiksi vähän myöhemmin. Isovelikin innostui kymmenvuotiaana.

Pari viihteellisempää fantasiaa (tietysti) tuli kuukauden aikana luettua. Ne menevät nopeasti ja miettimättä, vaikka molemmat ovatkin varsin mielenkiintoisesta ajatusleikistä lähtöisin. Niihin tosin palaan vasta kummankin sarjan lopussa. (Tohtori Jekylliä ja satutoisintoja siis luvassa)

Dekkariosastosta lokakuussa vastasi Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat, joka on Björk-sarjan jatkoa ja historialliselta kuvaukseltaan oikein mielenkiintoinen. Juoni ja päähenkilö tosin eivät sitten tällä kertaa kovasti innostaneet.

Kuukauden yllätyksestä ja suurimmasta lukunautinnonsta vastasi Kjell Westö. En ole oikein päässyt sinuiksi hänen kirjoitustyylinsä kanssa, mutta Kangastus 38 osoittautui aivan mahtavaksi. Tykkäsin hurjasti! Itse asiassa innostuin kirjasta sen verran, että ihan varmasti järjestän itseni katsomaan sen pohjalta tehtyä näytelmää Kansallisteatteriin. Vielä kun keksin sopivan ajankohdan.

Teatteria, teatteria! 

Koko lokakuu olikin varsinaista teatteria. Minä en näköjään tee mitään puoliksi. Ensin on alkuvuosi miltei teatteritonta ja sitten hilpaisen katsomoon samassa kuussa peräti kolmesti ja niistäkin kerroista kaksi oli samana päivänä.

En valita. Kaikki kolme teatterielämystä olivat aivan mahtavia, mutta ihanasti erilaisia.
Onnellinen prinssi oli lasten nukketeatteria, Mestari ja Margarita esikuvakirjansa mukaisesti rikas ja villi, Kuolema Venetsiassa Jukka Puotilan juhlanäytäntönä vaikuttava.

Teatteriin pitäisikin oikeastaan mennä monta kertaa lähekkäin. Esityksistä saa enemmän irti, kun on lähimuistissa vertailupohjaa. Syvyysvaikutelmat vahvistuvat.


Sitten sinne joogaan

Muksuilla on pyttipannua ja nyt äidin pitää häipyä koneen vierestä, jos meinaa ehtiä joogaan. Sen verran vielä, että kuvista päätellen lokakuussa paistoi aurinko. Niin paistoikin - ehkä päivän tai kaksi. Muuten tuli taivaalta vettä ja räntää. Siinä mielessä tyypillinen lokakuu siis.

ARVONTA : liput messuille - kirjoja ja ruokaa riittää :-)

Se on taas se aika vuodesta. Helsingin Kirjamessuihin on enää vajaat kaksi viikkoa. Suunnitelmani ovat ihan vaiheessa, kun tämä syyslomakin on näköjään mennyt enemmän töissä kuin lomalla. Tänään sentään paistaa aurinko.

Minulla olisi Messukeskuksen tarjoamat kaksi pääsylippua arvottavana eli yksi onnekas saa lipun (sähköisinä sähköpostiin) itselleen ja kaverille. Samalla lipulla pääsee sekä Helsingin Kirjamessuille että Viini ja ruoka 2017 -messuille.

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla. Olethan seuraajani joko täällä blogissa (lukija-lista löytyy sivupalkista) tai sitten

Facessa : Ja kaikkea muuta 

tai 

Instassa: minna_vuocho

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin eli 22.10. klo 18:00 saakka. Jätäthän sähköpostisi niin saan onnettaren suosimalle liput toimitettua.

Onnea arvontaan - toivottavasti törmäillään messuilla! Minut löytää jossain vaiheessa taas kirjabloggaajien pöydän vierestä Boknäsin osastolta. Tarkempia aikatauluja pistän vielä blogiini, kunhan ehdin paneutua muuhunkin ohjelmaan.

EDIT sunnuntai-iltana: Arvonta on suoritettu (Random number generaattorilla) ja liput lähtevät kohta voittajalle.  
Kiitos kaikille osallistujille. Ihanaa syksyä! 

Vauhtisokeus vs. hengityksen tasaaminen ?

Olen viime aikoina kertonut, miten "aivot narikkaan" - kirjallisuus kuten esim. romantiikkaa ja vauhdikkaita juonenkäänteitä sisältävä fantasia on pitänyt minut toimintakykyisenä kaiken stressin ja hulinan keskellä. Tämä pitää edelleen paikkansa, mutta klassikkohaasteeseen lukiessani totesin hyvään klassikkoon uppoutumisen toimivan samoin rentoutukseen, mutta eri tavalla.

Vauhtisokeus vs. hengityksen tasaaminen  

Vauhdikkaat fantasiat, kuten vaikka Ilona Andrewsin Kate Daniels ja The Innkeeper Chronicles -sarjat hengästyttävät lukijan juonenkäänteillään ja siinä hötäkässä sitten tippuvat matkasta kaikenmaailman huolenaiheet ja pohdittavat asiat. Syke ei laske, mutta mieli kieputetaan tyhjiöön, johon eivät mahdu kuin vampyyrit ja ihmissudet ja muut oudot otukset.

Klassikot taas ovat kuin vajottava höyhenpatja (ainakin Proust). Kirjaa lukiessa vajoaa hitaasti kielen syövereihin. Hengitys tasaantuu, sydämenlyönnit hidastuvat. Sitä vain keinuu kauniin kielen mukana ja unohtaa todellisen maailman haasteet ja haihatukset. Itse asiassa vähän vaikeampaa ja keskittymistä vaativaa klassikkoa lukiessa mieli lepää täydellisemmin kuin vauhdin pyörteissä. Toki samaan voi päästä nykykirjallisuudellakin, mutta jotenkin vanha, vähän koukeroinen kieli tekee tuon minulle paremmin.

Metodin paremmuus riippuu tilanteesta. Hetken hengähdyksen saa fantasian vauhdissa helpommin. Keino sopii käyttöön kiireisen päivän tauolla tai kun pitää saada työajatukset pois kieppumasta. Klassikkoon tarttuminen sopii viikonlopun tai lomanaloituksen irtautumiseen. Silloin kun oikeasti ehtii hetkeksi keskittymään. Liian lyhyissä pätkissä klassikko voi stressata lisää, kun siihen ei oikein ehdi päästä sisälle. Silloin voi mahtavakin kirja tuntua vain vaikealta.

Mitäs tuumitte? Mikä teillä toimii? 

p.s. klassikoita kokeiltavaksi löytyy pitkä rivi Kirjabloggaajien klassikkohaasteista. Viimeisintä isännöi Tekstiluola. Fantasiaa taas, no, klikkaa vaikka tähän. Lista jatkuu tosi pitkänä, kunhan painaa "vanhemmat tekstit" aina lopussa. Jonkun verran on tullut näköjään fantasiaa lueskeltua vuosien varrella.

Marraskuussa meni ihan fantasiaksi

Minä jo tuossa innostuin tekemään vuosisummeerausta, vaikka marraskuun luetutkin on vielä raportoimatta. Taisin jonkunlaista listaa lentokonelukemisista jo kirjatakin, mutta eihän se viime kuussa siihen jäänyt.  Kaikkiaan luin marraskuussa kymmenen kirjaa. Kirjoista peräti seitsemän oli ekirjoja (HelMet Overdrive rulettaa ja sitten pari Elisa Kirjasta), vain yksi äänikirja ja kaksi painettua. Johtuen varmaan juurikin Amerikan reissusta ja Overdriven suuresta osuudesta, oli englanti kuukauden lukukieli (6/10).

Suhteellisen suurta luettavien määrää selittää matkalukemisen lisäksi se, että kuukausi meni ihan fantasiaksi ja aika nopealukuiseksi viihdyttäväksi sellaiseksi. YA-fantasiaa tuli luettua matkan lisäksi myös iltaisin aivotoiminnan nollaukseksi oikein urakalla. Tavallaan se tietysti alkoi lennoilla, kun niitä varten olin ottanut peräti kolme sarjanaloitusta. Sitten tulin lukeneeksi yhden sarjan loppuun saakka. Kelley Armstrongin kirjoja tuli siis pikaluettua peräti neljä, kun The Gathering aloitti nahanvaihtaja-sarjan ja sitten vetäisin kerralla peräjälkeen koko Necromancer tytöstä kertovan sarjan (The Summoning, The Awakening, The Reckoning).

Armstrog ei pistä nuoria halvalla

Nimet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä melkein huvittavuuteen saakka, mutta kirjat itsessään ihan laadukasta nuortenfantasiaa. Tarina vaikeille nuorille tarkoitettuun "parantolaan" joutuneesta tytöstä, jonka näkemät haamut osoittautuvatkin ihan oikeiksi, piti otteessaan tällaista vähän vanhempaakin lukijaa. Kun muutkin keskukseen tuodut lapset paljastuvat yliluonnollisia voimia omaaviksi, geenimanipuloinnilla vahvistetuiksi laboratoriokokeiksi, muuttuu tarina mukavan monimutkaiseksi.

Armstrong ei pidäkään yleisöään yksinkertaisena vaan käänteitä riittää. Luottoihmiset muuttuvat pettureiksi ja päinvastoin. Vauhti melkein huimaa ja haamutkin osoittautuvat välillä zombeiksi, eikä uusien voimien hallinta ole laisinkaan yksinkertaista. Se oli virkistävää vaihtelua yleensä viidessä minuutissa tavallisesta lapsesta supervelhoiksi muuttuvien pääsankarien keskellä. Kuolleiden hallinta ei kirjassa ollut välttämättä ollenkaan cooli juttu.

Onhan tässä myös mukana se pakollinen romanttisten tunteiden herääminen, mutta sekään ei ole ollenkaan niin suoraviivaista kuin yleensä. Niin, ja kerrankin kolmiodraama ei ole yksinkertainen juttu vaan kaikilla on tunteensa ja muidenkin myös tunteita halutaan ottaa huomioon. Ihan virkistävää sekin.

Pidin siis kovasti, vaikka jotkin langanpäät ehkä jäivätkin solmimatta eivätkä kaikki tapahtumat saaneet selityksiään. Tarpeeksi kuitenkin, jotta trilogian voi luokitella erityisesti englanninkielisestä nuorisofantasiasta tykkäävälle tosisuosituksella.

Maria V. Snyderin Healer-sarja puolestaan näyttää jäävän nyt ensimmäiseen osaan. Ei siinäkään kai mitään vikaa ole, mutta välillä teki mieli muutakin kuin fantasiaa. Kyllä viisi kirjaa englanninkielistä nuorisofantasiaa riittää yhdelle kuukaudelle.


Muutakin sentään

Ei se fantasia ihan siihen kuitenkaan loppunut. Luin vielä suomeksi Sally Greenin Puoliksi paha - romaanin sekä Mintie Dasin enemmän ehkä seikkailuromaaniksi luokiteltavan Storm Sisters-sarjan ensimmäisen osan. Nämä pistivät pohtimaan kirjasta tykkäämisen syitä. Nimittäin toisesta tykkäsin, mutta toinen tökki.

Tietokirjapuolesta piti huolen Katarina Baerin sukuhistoriaa tutkiva He olivat natseja ja samaa ajankohtaa, mutta suomalaisesta fiktiivisestä näkökulmasta tarkkaili Tuula-Liina Variksen Huvila. Molemmat pistivät miettimään ja haastoivat lukijansa pohtimaan ajankohtaa ja sen mahdollisia yhtymäkohtia nykyaikaan.

Kuukauden ainoa äänikirja oli Patti Smithin M Train kirjailijan itsensä lukemana. Rakastuin kirjaan, kerrontaan ja erityisesti kieleen. Minä, joka en oikeastaan koskaan poimi kirjoista sitaatteja, nappasin kuulemastani blogiinkin kaksi. Tämän kirjan aion hankkia vielä omakseni ja uudelleen luettavaksi.

Nyt on sitten joulukuu. Yksi pikkureissu tehty, toinen isompi edessä ja kirjoja tietysti pinoittain niin fyysisesti kuin sähköisenä kuvaannollisesti. Lukeminen ei ihan heti lopu ja hyvä niin.