Vivian Shaw: Strange Practice Vivian Shaw: Dreadful Company
Vivian Shawn versio tohtori van Helsingistä on tuore ja esikuvastaan poikkeava. Yhteistä on oikeastaan vain nimi, oppiarvo ja se, että ollaan tekemisissä vampyyrien kanssa. Kyseessä on nimittäin nuori nainen, joka toimii yliluonnollisten olentojen lääkärinä ja listaa muutaman vampyyrin parhaimpien ystäviensä joukkoon. Tässä kohtaa kontrasti esikuvaan on se mielenkiintoinen tekijä. Sitten siirrytään ihan omiin, nykyajan urbaanifantasian sfääreihin ja tehdään se varsin tyylikkäästi.
Tässä kohtaa herää tietysti kysymys siitä, miksi ihmeessä pitää edes klassikkoon viitata, mutta kaipa se tuo oman pienen kirpeän vivahteensa ja samalla ehkä viittauksen myös modernin ajan (näennäiseen?) kykyyn hyväksyä erilaisuutta menneisyyttä paremmin. Tiedä sitten... kukin tulkitkoon tavallaan.
Joka tapauksessa Strange Practice ja Dreadful Company ovat viihdyttäviä romaaneja, joissa ensimmäisessä Lontooseen ilmaantuu kummallinen joukko kaapupukuisia munkkeja, joiden ainoana elämäntehtävänä tuntuu olevan yliluonnollisten olentojen tai heidän kanssaan tekemisissä olevien tavallisten ihmisten eliminoiminen puhdistuksen nimissä. Tohtori van Helsing ystävineen ryhtyy tietysti taistelemaan ryhmittymää vastaan, varsinkin kun näiden puhdistushalu tuntuu liippaavan jo vähän liiankin läheltä.
Juoni on mukavan kiemurainen ja henkilöhahmot hauskasti melkein karikatyyrejä. On paholaisen maan päälle päätynyt virkailija (demoni kuinkas muuten), kahdenkinlaisia vampyyrejä ja kaikenlaisia muitakin perinteistä tuttuja olentoja.
Toisessa osassa siirrytään Pariisiin konferenssiin, joka päättyy tohtorin kohdalta hivenen hankalalla tavalla, kun hänet kidnapataan ja suljetaan selliin Pariisin alla kiemurteleviin katakombeihin. Sitten taas seikkaillaan ja tavataan erilaisia hahmoja, harvemmin yksiselitteisesti hyviä tai pahoja, ja eksytään jopa Oopperan kummituksen reviirille. Viittaukset klassikoihin ovat kunnioittavia ja uskollisia esikuvilleen. Ne tuovat oman pienen vivahteensa sinänsä aika tyypilliseen urbaanifantasian edustajaan.
Tykkäsin molemmista osista ja niitä voi hyvillä mielin suositella rentouttavaksi vapaa-ajanvietteeksi.
Oma ostos Elisa Kirjasta
No niin, sitten tämä toinen "lainaaja". Tämän kohdalla olen huomattavasti varauksellisempi. Toki Goldbergin Holmes joutuu vähän epäreiluun tilanteeseen, kun rinnan ekirjan tulin myös kuunnelleeksi Audiblen äänikirjaversiota alkuperäisen Sherlock Holmesin tarinoista (Stephen Fryn lukemana!). Mainittakoon siis selvyyden vuoksi, että klassikko on aina klassikko.
Huomaan myös vierastavani suoria lainauksia. Vähän samoin kuin "copycat"-kirjat Poirotista saavat vähän piikit pystyyn niskassani, myös tämän romaanin yritys tuoda Watson henkilöhahmoksi (vaikka kuinka sitten poikansa kertojaminän kuvaamana) ei nyt oikein tunnu onnistuvan. Muutenkin "sukupolvenvaihdos" tuntuu vähän keinotekoiselta.
Sinänsä dekkari on sarjaa "ihan ok" - ei mikään kovin kummoinen, mutta kyllä sen luki. Tosin ilman klassikkolinkitystä ei olisi tarinaakaan, sen verran keskeinen asetelma verisiteistä syntyy.
Myönnettäköön kuitenkin, että olen samaa mieltä siitä, millainen olisi Sherlock Holmesin ja Irene Adlerin tytär. Veitsenterävä äly hivenen Viktoriaanisen ajan harsoihin piiloutuneena. Parhaiten muistankin henkilöhahmot. Juoni ei nyt kertakaikkiaan tehnyt tarpeeksi isoa vaikutusta, että muistaisin yksityiskohtia näin pari kuukautta lukemisen jälkeen. Joku kuoli ja tapaus selvisi. Siinä se, lyhykäisyydessään.
Toki Sherlock Holmesin tytär kannattaa lukea kuriositeettina ja esikuvansa kunnianosoituksena, mutta en ole ihan varma tartunko sen jatko-osiin. Tosin sarja mitä ilmeisemmin petraa edetessään, ainakin mikäli on Goodreadsin tähtiä uskominen.
