Otin tuossa jokin aika sitten Nextoryn käyttöön, kun Museokortilla sai pidemmän kokeiluajan. Pääasiallinen syy oli yhteisen kuunneltavan löytäminen Totolle ja minulle. Aloitimme Toton valitsemilla Miklun kirjoilla. Sitten oli äidin vuoro.
Olin kuullut hyvää Vuokko Hurmeen trilogiasta, joten siihen tartuttiin. Kirjat osoittautuivat yllättävänkin jänniksi ja vähän filosofiksikin. Nämä kirjat eivät aliarvioi nuorta lukijaa, vaan vaaditaan pientä pohdintaakin juonen kulun ymmärtämiseksi. Kuitenkin jännitys ja ikävät asiat oli annosteltu niin, ettei tarina kertaakaan päätynyt Toton uniin. Mielenkiinto säilyi.
Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Keikaus Nextorysta äänikirjoina Lukijana : Kaisa Happonen
Kiepauksessa eletään Kardumin kaupungissa ja maailma on ylösalaisin. Puut kasvavat alaspäin, kohti taivasta ja aina välillä putoaa jotakin. Välillä taivaalle heitetään roskat, toisinaan romahtaa tyhjyyteen kokonainen talo. Kun painovoima ei auta pysymään paikoillaan, liikutaan paikasta toiseen vaijereita pitkin kipuamalla tai liukumalla - tai siis aikuiset liikkuvat. Lapset pysyvät pääasiallisesti kotonaan, niin pysyy myös Lenna pikkusisarensa kanssa, vain hänen paras ystävänsä Jan liukuu viereisestä talosta kylään.
Elämä jatkaa uomassaan, kunnes alkaa kuulua huolestuttavia uutisia. Lennan perheen pitää tehdä suuri päätös. Uskaltavatko he hypätä tuntemattomaan?
Kyselin vähän Toton ajatuksia Kiepauksesta.
Mitä tuumit Kiepauksen maailmasta ? Miltä tuntui kuunnella ylösalaisin olevasta maailmasta ? - Maailma kuulosti vaaralliselta. Toivottavasti maapallo ei lakkaa pyörimästä (kaikkihan tietävät, mitä siitä seuraisi) Mitä mieltä olet kirjasta? - Kirja tuntui minulle sopivalta. Tykkään kirjoista, jotka ovat vähän jänniä.
Kaipaus jatkaa tarinaa ja kertoo Lennan elämästä hypyn jälkeen. En nyt avaa tarinaa sen enempää, mutta kirja on täynnä kuvausta uudesta elämästä, sen iloista ja suruista, uusista tuttavuuksista. Suurin suru on ystävän katoaminen. Lenna joutuu ponnistelemaan saadakseen aikuistet ottamaan etsintäretken järjestämisen asiakseen.
Äidin mielestä kirja kuvaa kauniisti sitä, miten ihmiset toimivat ehkä erilaisin periaattein ja säännöin, mutta silti tietyt asiat ovat samanlaisia ja toisista välittäminen tärkeää.
Vaan, mitä tuumii Toto ?
Kaipaus ? Kommentteja ? - Öh - tämä oli tylsin osa. Ei ne tehneet mitään muuta kuin sellaisen pikku matkan.
Äiti tykkäsi tästä ehkä poikaa enemmän. Uuden elämän kuvaus ja yhteiskuntarakenteen miettiminen kiinnostivat vähän vanhempaa lukijaa.
Kolmas osa Keikaus vie taas uuteen paikkaan ja nyt mukaan tulee myös aikadimensio. Huisin mielenkiintoista. Totolla on aikamatkustus muutenkin aiheena nyt pinnalla, kun hän luki jouluna Stephen Hawkingin elämäkerrasta madonreikäteoriasta. Keikauskin johti meidän uuden kirjan pariin, kun yksi henkilöistä luki nuorten aikamatkaklassikkoa Hyppy ajassa. Se on parhaillaan Totollakin luvussa.
Mikä oli Keikauksessa kivaa ? - Se kun äiti ja minä luettiin yhdessä ja oltiin yhtä mieltä. Pälpätettiin paljon. (äidin huom. kyllä, tämä osa herätti paljon keskustelua) Kannattiko nämä kuunnella? - KYLLÄ! (kolme kertaa)
Äidistäkin nämä kannatti kuunnella. Välillä oli tosi jänniä kohtia, mutta niistä aina selvittiin (ja onneksi tarpeeksi nopeasti, ettei jäänyt uniin kummittelemaan). Pidin myös siitä, miten paljon kirjoissa käsiteltiin erilaisia teemoja ystävyydestä, perheen välisistä suhteista ajan ja paikan väliseen suhteeseen. Pysyi aikuisellakin mielenkiinto yllä.
Huomenna menevät koulut kiinni. Saa nähdä, mitä tulee töiden teosta, kun pitää samalla vahtia kuopuksen koulunkäyntiä. Onneksi ei näytä kalenteri ihan kamalan täydeltä. Tänään sitten istuin luurit korvissa senkin edestä.
Jotain olen hieman lukenut. Kuntosalin ollessa kiinni kuuntelin Ruth Hoganin Kadonneiden aarteiden vartija-kirjaa tuossa silittäessäni. Toton kanssa kuunneltiin eilen ja kohta taas Keikaus-tarinaa eteenpäin. Eilen illalla nukahdin Nigella Lawsonin How to Eat-kirjan resepteihin (joista osa pitää kuunnella varmaan tänään uudelleen - se Minstrone keitto kuulosti mielenkiintoiselta, mutten vielä ole päässyt aineslistan alkua pidemmälle.)
Toto kävi tuossa pyörähtämässä ja pyytämässä äänikirjan kuunteluun. Pitänee mennä. Samalla hän mainitsi, miten kivaa on kun ei tarvitse mennä kouluun huomenna. "Mahtavaa" oli käytetty sana. Saa nähdä, onko huomenna vielä samanlainen fiilis, kun pitää tehdä koulutehtäviä...
Yllä oleva kuva muistuttakoon siitä, että myrskyn jälkeen tulee aina aurinko. Niin meidän rannassa kuin toivottavasti epidemia-aaltojen jälkeenkin. Tällä hetkellä tosin olo taitaa olla enemmän kuin tuossa joutsenen ruokailupaikalla edellisenä päivänä.
Keskiviikko 18.3.2020
Hivenen epätodellinen olo tänään. Sen minä vaan sanon, että onneksi minulla ei ollut samalla lailla kiireinen työpäivä kuin maanantaina ja tiistaina. Ei olisi tullut hommasta yhtään mitään.
Kuopuksen kouluohjeet tulivatt 11:30. Tokaluokkalaiselle ei ole tarjolla opettajan video-ohjausta, joten kaikki tehtävät tehdään sitten äidin valvonnassa. Vähän haki muotoaan meidän toimintamme tänään, mutta saimme kaikki tehtyä - paitsi liikuntapäiväkirjan täydennyksen. Rupesi satamaan. Saa nähdä, päästäänkö tänään ulos ollenkaan enää.
Tästäkin kyllä selvitään. Nyt on jo olemassa tehtävät huomiseksi, mikä helpottaa suunnittelua. Koko päivä aikaa, joten ei kasaannutkaan ihan niin kovasti. Rutiineja luodaan. Huomenna lienee helpompaa.
Ollaan niin kuin myrskyn silmässä kohta. Tänään vielä aaltoili, mutta ehkä jo huomisesta lähtien kellutaan tässä omassa pienessä kuplassamme. Ehkä jätän uutisetkin päiväksi vähän vähemmälle ja keskityn vain lasten Wilma-viesteihin (ja töistä tulevaan viestintään).
Minä en tähän mennessä ole tänään lukenut vielä mitään, mikä ei yllättäne ketään. Toto jatkoi Soturikissat-sarjaa ja seuraavana hänellä on vuorossa äidin lapsuuden suosikki (löytyi hyllystä). Kadun hauskin talo oli muistaakseni kirja, jonka luin useampaan kertaan.
Adlibriksen kirjatilausta odotellaan. Toivottavasti saapuu ennen kuin kupuksen (mieluisat) lukemiset loppuvat.
Lauantai 21.3.2020
Paketti tuli ja käytiin hakemassa. Totolla riittänee lukemista ainakin hetkeksi.
Lukulistalla siis :
Seita Parkkola : Usva
Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Arvaatteko mistä hän aloitti ?
Ensimmäinen kirja (Ihmeotukset ja niiden olinpaikat) on siis jo luettu. Tänään istuttiin sohvalla vierekkäin. Äidillä menossa Hyppy ajassa ja Totolla Usva. Viikonlopun nautintoja.
Ennen sohvalle istumista kuunneltiin Keikaus loppuun. Se oli aika jännä ja Toto selvästi kuunteli keskittyneesti. Silti piti vielä vähän jutellalkin sillä selvästi aikakiepaukset ja sen semmoiset vähän menivät vielä ohi. Sinänsä mielenkiintoista, että ajassa matkustaminen on juuri nyt Toton lempiaiheidenlistalla. Se alkoi Stephen Hawkingin elämäkerrasta, jatkui Kiepauksella ja kun Keikaus-romaanissa mainittiin Hyppy ajassa, päätyi sekin lukulistalle...
Viikko muuttui loppua kohden toisaalta helpommaksi, toisaalta työläämmäksi. Rutiineja alkaa löytymään, mutta uutuudenviehätys on katoamassa eli Totoa ei perjantaina enää oikein huvittanut. No, ensi viikolla on taas pakko huvittaa.
1-3. luokkalaiset saavat kuulemma mennä kouluun, jos on "pakko" - meillä ei ole. Minä teen joka tapauksessa kotona etänä töitä, joten Toto jää isoveljien tavoin myös kotiin. Eiköhän kaikki väen vähentäminen auta Koronaa vastaan, joten me jäämme massasta pois.
Mutta nyt on onneksi lauantai. Uunissa on tonnikalapannari ja jälkkäriksi vielä päivällä tehtyä piirakkaa (ja jätskiä!).
Ihan varmasti istun myös uuden lukulamppuni valoon ja jatkan Hyppy ajassa-seikkailua. Se on yllättävän kiehtova, vaikka kerronnaltaan hivenen yksinkertaistettu. Jännä nähdä, miten se etenee. Kirjan perusteella on tehty elokuva, mikä ei ihmetytä. Tarina on täynnä erikoistehostepaikkoja.
Sunnuntai 22.3.2020
Viikko päättyi rentoihin tunnelmiin. Kaunis auringonpaiste houkutti ulos ja välillä maailma unohtui. Tekee hyvää näinä aikoina.
Rupesin lukemaan JP Koskisen Tammikuun pimeä syli - dekkaria. Sellainen vähän synkkäsävyinen, lakoninen, "tammikuumainen" kerronta on yllättävän rentouttavaa. Aika alussa vielä, mutta taattua Jokista. Hänellä on oma äänensä, josta olen aiemminkin pitänyt.
Pikkuisen kuuntelin myös Kadonneiden tavaroiden vartijaa ruokaa laittaessani. Kun ei pääse salille niin juoksumattokirja siirtyy kokkauskirjaksi.
Huomenna on maanantai. Meillä käydään koulua kotoa tälläkin viikolla - ja tehdään töitä.
Tällä viikolla loppuun luettuja:
Vuokko Hurme: Keikaus Trilogian kolmas osa toi maailmojen välisen dimension lisäksi myös aikamatkailua. Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa Klassikko matkasta maailmojen välissä. Perinteinen maailmojen välinen seikkailu. Jännä nähdä, mitä Toto tuumaa, kun ehtii lukemaan.
Mitäpä tässä sanoisi. Töissä kärvistelyä ja kotona sairastupaa kuopuksen aloittaessa hiihtolomansa komeasti kuumeflunssalla. Onneksi ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia lomaksi. Itsekin olen vapaalla vain torstaina ja perjantaina. Tarkoituksena tehdä kotihommia ja jatkaa poikien huoneiden järjestelyä.
Lukeminen on mennyt vähän äänikirjoiksi eli Toton kanssa kuunnellaan Kiepaus-romaania. Se on jännä. Muuten pompin parin kirjan välillä. Cozy ghost mystery-genren edustajaa Better Dead, jossa majataloa pitävä nuori leski saa riesakseen juuri kuolleen uskottoman aviomiehen, joka tarvitsee apua päästäkseen taivaaseen... ihan hupaisia. Vähän toisenlaista genreä edustaa sitten Merete Mazzarellan vanhuuteen ja vanhenemiseen liittyviä tekstejä sisältäl Aurinkokissan vuosi. Viimeiset pari päivää olen selvästi kallistunut enemmän tuonne viihteen puolelle... Pieni piristys onkin paikallaan tämän myrskyisen ja märän sään keskellä.
Ai niin, on minulla yksi dekkarikin luvussa ekirjana nimittäin Alex Michaelidesin Hiljainen potilas. Olen mielestäni lukenut siitä kaikenlaista hehkutusta, mutta toistaiseksi en ole oikein innostunut ja olen sentään jo puolivälissä. Onhan tuo sujuva ja ihan mielenkiintoinen, mutta ei varsinaisesti koukuta ainakaan vielä. Saa nähdä, saanko tämän viikon aikana vielä loppuun.
Torstai 20.2.2020
Eka lomapäivä! Eli nyt on sitten aikaa viedä itseni ja kuopus lääkäriin - Huokaus. Emme näytä pääsevän tästä flunssasta millään eroon. Onneksi sentään isommat pojat ovat suurin piirtein terveitä ja isäntäkin alkaa taas olemaan ok. Vain minä ja Toto olemme jääneet jumiin. No, jos saataisiin lääkäristä sellaiset tropit, että tauti saa lopullisen häädön.
Harmittaa myös se, kun olin jo niin kivasti päässyt alkuun "uudessa elämässä" eli säännöllisen liikunnan harrastamisessa. Sekin on nyt tyssännyt ihan kokonaan pariksi viikoksi.
Lukeminen tietysti etenee, mutta sekin ehkä eniten äänikirjoinoa. Olen kuunnellut ex-miehen haamujuttuja ja Toton kanssa Kiepaus etenee. Eilen illalla tosin kävi niinpäin, että Toto nukahti viimeisen kuuntelemamme luvun aikana. Enkä minä huomannut ennen kuin tajusin luvun loputtua sängystä kuuluvan enää tasaista tuhinaa ja flunssan aiheutamaa vienoa kuorsausta. Lienee pakko kelata luku alkuun, sillä kyseessä on yksi kirjan suurimmista käännekohdista. Lähestymme loppua.
Lauantai 22.2.2020
Ei vieläkään yhtään kuvaa. Ulkona on masentavaakin masentavampi tuulinen sadekeli, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kaiken flunssan ja saamattoman turtumuksen keskellä olen lukenut pääasiassa kevyitä ja hauskoja kirjoja. Kuten nyt vaikka Pamela Kopflerin Better Dead kummitusdekkaria, jonka sain loppuun, ja heti perään aloitin seuraavan osan Downright Dead... Samoin kaivoin Kobon syövereistä eläkeläisrouvan seikkailuja Cornwallissa eli Carola Dunnin Manna from Hades. Molemmat sarjat ovat juuri sopivaa eskapismia tähän mielentilaan.
Toton kanssakin siirryttiin sarjan toiseen osaan eli Kiepauksen jälkeen alkoi Kaipaus.
Ihan pelkäksi viihteeksi ei sentään ole mennyt sillä aloitin myös Edward St Aubunin jatkon Loistava tulevaisuus -romaanille eli Toivoa sopii. Tarina eikä kirjoitustapa eivät ole kumpikaan varsinaisesti viihdettä, mutta on noissa sellainen jotenkin jännä, vähän sarkastinen keveys... sellainen oudosti englantilainen.
Ai niin, sen verran sain aikaiseksi, että kävin salilla pyörähtämässä eilen. Olisikohan sitä kuitenkin elämä voittamassa taas ?
Sunnuntai 23.2.2020
Sain kuin sainkin tuohon kuvan aikaiseksi. Siinä on sämpylöitä niin kuin suurin piirtein joka sunnuntaiaamu. Juuresta leivon taikinan lauantaina ja pyöräytän sämpylöiksi sunnuntai-aamuna. Luksusta, josta tulee hyvä mieli.
Hyvän mielen sai aikaan myös tänään taivaalla pilkahdellut aurinko. Valon voima on ihmeellinen. Melkein tunsin flunssan jäänteidenkin katoavan päiväkävelyllä (tosin kurkku on taas tukossa näin illalla, mutta oli siinä hetkellinen tunne mahdollisuudesta...)
Lukenutkin olen, vaikken ihan samaa tahtia kuin lauantaina. Silloin seikkailin Cornwallissa Manna from Hades -kirjan parissa. Ihan mahtavan rentouttavaa. Nyt on menossa jo sarjan toinen osa eli A Colourful Death. Siinä taiteilija saa tikarin selkäänsä ja punaisen mustekylvyn päälleen. Noissa kirjoissa muuten shown vie pieni valkoinen koira Teazle. Se on henkilöhahmo siinä missä emäntänsäkin, eikä toista voisi kuvitella ilman toista.
Sen lisäksi ollaan sitten kuunnteltu Kaipausta Toton kanssa. Ei ihan yllä ekan osan tasolle, mutta näyttää kelpaavan hyvin kuunneltavaksi kuitenkin ja se taitaa olla pääasia. Kirjaa on myös jäljellä sen verran, että ehtii vielä hyvinkin petraamaan.
Huomenna taas töihin pitkän viikonlopun jälkeen. Tauko teki hyvää, vaikka olikin lyhyenlainen. Sitä paitsi, nyt mennään valoa kohti!
p.s. olen ihan unohtanut hehkuttaa Voice of Finlandin käynnissä olevaa kautta. Ihan huikeat vibat valmentajien välillä ja menee välillä sellaiseksi runoiluksi, että menee päät sekaisin sohvallakin. Mahtavaa!
Viikolla loppuun luetut Alex Michaelides: Hiljainen potilas Tämä oli pienoinen pettymys. Jotenkin tuli sellainen olo, että samanlaista on tullut luettua turhan paljon ennenkin. Ei varsinaisesti mitään vikaa, mutta suuri käännekään ei oikein tuntunut yllätykseltä. Tarina kuitenkin eteni sujuvasti ja oli ihan kiinnostava. Vuokko Hurme: Kiepaus Huimaa-trilogian ensimmäinen osa on kiehtova ja osin vähän pelottavakin kuvaus maailmasta, jossa painovoima on kiepsahtanut nurinpäin. Lenna asuu perheensä kanssa Kardumin nurinperin olevassa kaupungissa, kunnes tilanne pahenee ja on tehtävä jotain. Tykkäsimme molemmat Toton kanssa. Jännittävä loppu sopi hyvin iltapäivän ajanvietteeksi. Seuraavaksi sitten osa 2 eli Kaipaus.
Pamela Kopfler: Better Dead Tämä osoittautui kummitus - cozy mysteryksi paremmasta päästä. Toki välillä ärsyynnyin päähenkilön lievään aivottomuuteen ja tapaan joutua hankaluuksiin ihan vain, koska sotkeutuu kaikkeen, mutta kaikkiaan varsin viihdyttävä. Itse asiassa niinkin viihdyttävä, että hyppäsin heti perään seuraavaan osaan. Carola Dunn: Manna from Hades Cozy Mystery Cornwallista. Just sellainen sopivasti kiemurainen, ei liian jännä, hauskakin. Rentoutti viikonloppuna juuri niin kuin pitää.
No huh, huh - siinäpä oli runsas rykäys Suomenniemen historiaa! Muutamaan kertaan kävi mielessä, että onneksi tämä ei ole tenttikirja. Oli meinaan sen verran runsaasti vuosilukuja ja nimiä ja yksityiskohtia ja linkityksiä ja aikahyppyjä, etten ihan varmasti uskalla väittää muistiini tallentuneen edes kymmenesosaa (sadaosaa?) sisällöstä.
Runsaudesta ja asiapitoisuudestaan huolimatta ei Niemi kuitenkaan ole millään tavalla kuiva tai vaikealukuinen. Hurmeen tyyli on kevyt ja faktojen joukossa on aimo annos irvileukaisuutta. Esimerkit nostavat lukijan tietoisuuteen rikkaan ja aistivoimaisen kulttuuriperimän, josta toisinaan on jäljellä vain jonkun toisen kirjoittamia muistiinpanoja lukemastaan. Joskus ei sitäkään.
Toki kirjassa on pääosin tuttuja juttuja ja nimiä, sillä mistäs niitä uusia enää kukaan niin virtana löytäisi? Paljon oli myös minulle ihan uutta ja vähän kai sain uutta näkökulmaakin oman maani (tai ainakin tämän asumani planeettapalan) historiaan. On asioita, joista ei ihan kannattaisi ylpeillä ja toisia, joista voisi pitää enemmänkin ääntä. Aika metsäläisiä kuitenkin ollaan oltu ja osaksi kai ollaan vieläkin. Tärkeimpiä valistusaatteitakin tällä tulkitaan vasta vuosisatoja muun Euroopan jälkeen ja lappalaisetkin kuulemma jättivät keskiajan kokonaan väliin...
Romaanihan tämä ei missään nimessä ole, tietokirjaksi luokiteltavaksi Niemi on kai liian hauska ja runsaudessaan sekava. Ehkä tuota voisi väittää popularisoiduksi historiankirjoitukseksi ? Vaikka popularisointi kai tarkoittaa kansan syvimmillekin riveille sopivaa ja ymmärrettävää tieteenkirjoitusta ja Niemi kyllä tiputtaa kyydistä kaikki vähänkin runsaampaan kirjoituskiemuraan kyllästyvät lukijat tai ne, joiden kärsivällisyys loppuu kymmenennen henkilöhahmon kohdalla... Heille ehkä tarjoaisinkin kirjaa paloissa luettavaksi. Juonessa pysyy kyllä mukana, vaikka napsisikin vain palan sieltä täältä, silloin tällöin.
Tykkäsinkö ? No, itse asiassa tykkäsin aika paljonkin. Huomasin lukevani historiaa aidosti nauttien ja välillä naureskellen. En minä kovin montaa lukua kerralla jaksanut vauhdissa mukana, mutta sitä vartenhan minulla on sitten nuo kaikki muut 20 kesken olevaa. Joka ilta kuitenkin lukaisin luvun tai pari.
Hurmeen mukaan Niemessä on sisällä useampikin näytelmän tai romaanin aihio, mutta toistaiseksi yleisölle saakka on päätynyt vain Kansallisteatterin Lemminkäinen. Tällaista kirjailija jutusteli, kun olimme kuuntelemassa juttua Niemestä ja teatterista. Samalla hän kertoi jotain, jota kirjaa lukiessani epäilin useammin kuin kerran. Hurme kuulemma kirjoittaa vihkoihin muistiinpanoja ja sitten tietokoneelle kerralla valmista tekstiä, yhden sormen tekniikalla. Uskoisko tuota ? Varmana sitä joskus menee kuitenkin tässä yksityiskohtien runsaudessa sekaisin ja joutuu jotain joskus korjaamaan.
Tarinat, kuten muutkin asiat, tulevat yleensä vastaan sarjoina. Nekin ovat laumaolijoita vähän samoin kuin kaupassa ei ensin näy yhtään asiakasta ja sitten jonotetaan lihatiskiltä jauhelihaa. Vuodenajoilla ja kaikenlaisilla juhlavuosilla tietysti on oma vaikutuksensa, mutta silti silti fiilistelen, miten näköjään tänä keväänä luin kalevalaista Suomen historiaa Niemi-teoksesta, kävin katsomassa Lemminkäisen teatterissa ja lisäksi lukulistalla komeilee seuraavana JP Koskisen Kalevanpoikien kronikka. (Kunhan nyt ensin selviän ulos venäläisen bisneskulttuurin vaarallisista kiemuroista).
Tässä taitaa tulla yksi Suomen juhlavuoden (ja tulevien vuosien) suositeltavista lahjakirjoista. Ylioppilaat, rippilapset ja muuten vaan juhlia viettävät saavat fanifiktiosta mukavan koristuksen kirjahyllyynsä (kyllä, sellainen kuuluu minusta edelleen löytyä jokaisen kodin sisustuksesta). Tällä kirjalla on arvoa jo pelkästään kunnianosoituksena suomalaiselle kirjallisuudelle.
Kunnianosoituksesta onkin kyse. Kaikkihan me tiedämme sen lievän harmituksen, joka hyvän kirjan päättyessä mieleen pujahtaa. Tutuksi tulleista henkilöhahmoista ei halua päästää irti. "Mitä sitten tapahtui?" Jatkuu! -sai alkukipinän, kun Erkka Mykkänen kärvisteli juurikin tuossa tilassa Mika Waltarin Sinuhen luettuaan ja ryhtyi ideoimaan kirjaa, jossa lista klassikoita saisi jonkinlaisen jatkonsa.
Osa kirjan tarinoista onkin suoranaista jatkoa esikuvalleen, kuten Erkka Mykkäsen tulkinta Sinuhen viimeisistä päivistä tai Petri Tammisen hilpeä ehdotus Kiven veljesten heräämisestä sukupuolisen tasa-arvon tarpeeseen. Toisissa taas yhteys on enemmän viitteellinen. Sudenmorsian onkin peli Taikatalvi kääntyy Anu Kaajan käsittelyssä moderniksi parisuhdetragediaksi muumimukeineen.
Lempeästi kirjailijat myös päivittävät alkuperäisten klassikoiden maailmankuvaa ja arvotuksia. Naisen rooli ja asema nousevat hyvinkin eksplisiittisinä näkyviin jo edellä mainituissa Seitsemän veljeksen jatkossa ja Sudenmorsiamen pelissä. Kyllähän sitä nyt pitää myös Aalon avatar olla päivitetyssä versiossa pelattavissa ja vieläpä aktiivisessa roolissa.
Toisinaan saa vanhoista klassikoista irti naurua uudella tavalla. En yleensä ole vessahuumorin ystävä, mutta Juha Hurmeen Ylistalon huussissa kirvoitti kyllä useamman hyrähdyksen. Antti Heikkisen Rautatie-versio puolestaan pilailee nykymaailman oletettujen ihmeiden kanssa. Sitä vähän hymähtelee päähenkilöille ennen kuin rupeaa miettimään, noinko helposti olemme kaikki vähän vedettävissä uusien juttujen kanssa. Todennäköisesti.
Viihdyin novellien parissa. Ne ovat jo itsessään antoisaa luettavaa, mutta suurin oivaltamisen ilo ja nautinto syntyvät kyllä nimenomaan linkistä alkuperäiseen klassikkoon. Lisäksi plussaa siitä, että jokaisen novellin kohdalla on myös esittely sen kirjoittaneesta kirjailijasta ja hänen suhteestaan esikuvana toimivaan klassikkoon.
Osan klassikkoesikuvan olen itsekin lukenut ja silloin novellista taisi saada eniten irti. Toisten kohdalla pitänee puute korjata pikimmiten. Onneksi on klassikkohaaste. Mirdja saattaisi olla sopiva ehdokas siihen luettavaksi.
