Punainen pata jutustelee

Minullakin on punainen pata, mutta olen itse asiassa viime aikoina tykästynyt mustaan, pyöreään ja matalampaan. Tosin meillä taidetaan muutenkin kokata pääasiassa pannuissa ja kattiloissa hellalla, tai sitten uunivuoassa.

Kati Tervon kirjassa punainen pata on inspiraation lähde ja rakas keittiöväline. Voin hyvin kuvitella padan kirvoittavan tarinoita, mutta näissä on paljon muutakin - ihan ajankohtaiselta tuntuvaa huolimatta siitä, että lyhyet tekstit on alunperin julkaistu jo muutamia vuosia sitten.

Kati Tervo: Punainen pata 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pieniä teksejä keittiön iloista, ruoanlaiton haasteista, herkullisista aineksista ja perheestä keittiössä. Jos itse tykkää ruoanlaitosta, ovat nämä pieniä kivoja välipaloja. Niistä löytää useammankin tutun ajatuksen (ja välillä on eri mieltä).

Hieman koin tekstit hajanaisiksi eikä monissa ollut oikein punaista lankaa, vaikka väriä edustava pata välillä vilahtikin. Ehkä sitä onkin vähän jumittunut siihen, että teksteissä pitäisi olla rakenne. Välillä on ihan vapauttavaa vain lukea kevyttä jutustelua. Vähän niin kuin istuisi ystävän kanssa keittiössä höpisemässä, vaikka tietysti tässä tapauksessa vähän yksipuolisesti. Dialogia voi käydä vain omassa päässä.

Sinänsä oli ihan mukava kuulla pieniä kommentteja myös Tervojen perhe-elämästä, sellaista ohimennen lausuttua, mutta  kenties toisen(kin) puoliskon faneja kiinnostavaa.

Ihan mukava tuttavuus siis, mutta ehkä seuraavaksi ruokakirjaksi haluan jotain vähän kunnianhimoisempaa (Nigellan How to Eat - äänikirjan lisäksi).

Mitähän muita tällaisia pohdiskelevia ruokakirjoja onkaan olemassa? Suosituksia?

(Luku)päiväkirja - teknisiä vaikeuksia ja jäkälän mutustelua

Maanantai 20.1.2020

Nyt ottaa päähän, lujasti. Luin juuri  pari HelMet Overdrive-kirjastosta lainaamaani kirjaa. Nyt yritin lainata jatkoa Charlaine Harrisin Midnight Crossroad-sarjaan ja arvatkaapa mitä ? Adobe Editions lopetti yhteistyön Kobo-lukijani kanssa enkä saa kirjoja enää luettua Kobolla. Edellisen Koboni kanssa en vastaavaa ongelmaa saanut koskaan korjattua. Harmittaa vietävästi.

Tämä on näitä tekniikan haasteita. Täytyy sanoa, että yleisesti ottaen Kobo on toiminut todella hyvin, mutta jostain syystä Adobe -tunnuksilla on välillä vaikeuksia. Tiedä sitten, mistä johtuu tai missä on vika.

Tällaiselle "mulle kirja just nyt kiitos"-tyypille tämä on lievästi sanottuna turhauttavaa. Tykkään lukea sarjat kerralla (ainakin jo ilmestyneet osat) ja teknisiin ongelmiin minulla ei riitä kärsivällisyys nykyään yhtään. Varsinkaan tällaiseen, jota en edes aiemmin onnistunut ratkaisemaan.

Voihan p...

Viikon kuriositeetti: työlounaalla maistettu JÄKÄLÄ

Keskiviikko 22.1.2020

Taisin maanantaina tuohduksissani unohtaa kokonaan mainita, että olen minä lukenutkin. Itse asiassa yllättävän montaa kirjaa.

Aloitin iltalukemisekseni Kati Tervon Punainen pata - Kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta. Nimi kertoo vallan mainiosti sisällön. Minusta ne eivät ole novelleja, eivätkä esseitä, eivätkä oikein pakinoitakaan. Ihan hauskoja. Sopivan kevyttä nukahtamisen tueksi.

Lisäksi olen edennyt Confessions of a Bookseller -äänikirjassa ja erehdyinpä jopa aloittamaan uuden äänikirjan eli Millenium-sarjan viimeisimmän David Lagercrantzin Tyttö, joka eli kahdesti. Vähän takkuillen on lähtenyt tuon kuuntelu kuitenkin liikkeelle. En taida olla tarpeeksi metrossa... Tuntuu nimittäin siltä, että se sopii jostain syystä nimenomaan metromatkan viihdykkeeksi. Kummallisia aivojen kommervenkkejä.

Tekniset ongelmat eivät kai ole kadonneet minnenkään. En vain ole enää edes kokeillut. Luen muuta nyt ainakin vähän aikaa. Eivät taida luettavat kirjat ihan heti loppua, vaikka en kirjastosta hetkee lataisikaan.

Eivät lopu, vaikka koitankin vierottaa itseni Elisa Kirjan aleklikkailusta. Se alkoi käydä vähän kalliiksi ja kuunneltavien äänikirjojen lista venyä jo puhelimen muistia suuremmaksi, ekirjoista puhumattakaan. Jos yrittäisi saada 10 luettua ennen kuin edes vilkaisee seuraavaa aleviestiä?

Noin muuten on arki taas tosissaan alkanut. Töitä, huushollia ja vähän kirjoja. Siinä se. Jotain piristystä pitänee keksiä ennen kuin taas ihan väsähtää. Ehdotuksia ?

Tänään teen etäpäivän. Työkone ruksuttaa vieressä ohjelmistopäivitystä, joten pidin tämän kirjoitustauon. Vähän taidan mennä jossain kohtaa myös ulos - maassa on jotain valkoista. Silmiä siristämällä ja kauas kohdentamalla voisi kuvitella jotain talven tapaista.

Torstai 23.1.2020

Aloitettiin Toton kanssa uusi iltasatukirja. Se oli virhe... Salamavaras (Percy Jackson) osoittautui heti alussa niin jännäksi, että ei meinattu saada kuuntelua millään lopetettua. Vähän oma vikani. Olisi pitänyt jatkaa aiemmin kuunneltujen linjalla. Siirryttiin kerralla ehkä vähän liian jännään kuunneltavaan.

No, katsotaan, miten jatkossa käy.

Noin muuten olen lähinnä vain kuunnellut vähän kirjakauppiasta. Muuten on mennyt koko viikko auton parissa. Ensin hajosi käsijarru ja sitä huollettiin, sitten vein pesuun ja huomattiin renkaan tyhjenneen. Se piti tietysti korjata. Ensi viikolla pitää sitten varmaan pistää kaikki talvirenkaat uusiksi ja käydä taas tarkistuttamassa öljy. Uhkana keikkuu vissiin jonkinlainen isompi moottoriremontti, jos kone on ruvennut urakalla syömään öljynsä..Huoh. Ehkä pitäisi myydä auto ja kokeilla julkisilla kulkemista ?

Lauantai 25.1.2020

Kuuntelin loppuun Confessions of a Bookseller. Ihan varmasti tulee ikävä kirjakauppiaan juttuja. Ne ovat jotenkin ihanan rentouttavia ja samalla koukuttavia. Jostain syystä noin yleensäkin tunnun tällä hetkellä valitsevan luettavakseni / kuunneltavakseni kirjoja, joissa on lyhyitä tarinoita tai muuten pätkäkerrontaa. Yritin jatkaa viimeisimmän Lisbet Salander-dekkarin lukemista, mutta Tyttö, joka eli kahdesti töksähteli ja vaihdoin toiseen rentoutuskirjaani, eli Nigella Lawsonin How to Eat...

Muutenkin meni ruoan parissa tämä päivä. Sain vihdoin ja viimein aloitetuksi Suuren keittokirjahaasteen ja sitä varten piti tietysti ensi selailla keittokirjoja ja sitten myös kokata. Tosin taisin olla hivenen liian väsynyt hellan ääressä. Lorautin risoton joukkoon kokonaisen ison sitruunan mehun - eli melkomoisen kirpakkaa oli risotto tänään. Hyvää silti.

Siskokin tuli käymään. Kivaa. Luuhattiin vähän kaupoissa, kun hän tarvitsi uudet nilkkurit. Minä en ostanut mitään, joten oli halpa ostosreissu. Toisaalta vähän harmitti, kun aleprosentit olivat aika huikeita, mutta eihän keskimittainen ja muutenkin keskikokoinen loppualesta mitään enää löydä. Jäljellä kun on vain hajakokoja. Yhden Ralph Laurenin mekon kokeilin, mutta se näytti melkoisen törkeältä sillä yläosa oli selvästi suunniteltu pienemmälle rintavarustukselle. Otin äkkiä pois ennen nappien lentelyä.

Sunnuntai 26.1.2020

Miten voi olla jo sunnuntai ? Viikonloput vain katoavat jonnekin. Tosin tänään olen oikeastaan itsestäni aika ylpeä. Sain nimittäin itseni lähtemään salille, vaikkei ollut edes tuntivarausta. Sellaista ihmettä ei olekaan sattunut sitten... no, sanotaan ettei aika moneen vuoteen.

Eihän tuo treeni mikään maailman tehokkain ollut. Olen tosi huono tekemään yhtään mitään ilman ryhmäpainetta ja edessä ohjeita antavaa ohjaajaa. Tänäänkin taisi liikunnallisin kohta olla juoksumatolla alkuun tekemäni kevyt kävely/hölkkä. Tehokas se oli siinäkin mielessä, että samalla sain kuunneltua Tyttö, joka eli kahdesti -äänikirjaa eteenpäin yli yhden luvun verran. Jotenkin nyt takkuilee. Liekö syynä sitten oma pääni vai vähän turhankin selittävä aloitus dekkarille.

Toki kyseessä voi olla ihan oma päänikin ja sen kyky käsitellä pidempää tarinaa. Huomaan mielelläni kuuntelevani ja lukevani lyhyistä pätkistä koostuvia kirjoja. Ei tarvitse kuin katsoa loppuun luettujen listaa. Siltä löytyy tällä hetkellä kaksi "pätkäkirjaa", joiden lukemisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia samaan aikaan kuin romaanit junnaavat paikoillaan.

Aloitin sentään yhden oikean romaaninkin. Loukkupoika on  nuortenfantasia suljetussa vankilassa elävästä pojasta. Olen vielä sen verran alussa, että paha sanoa mitään sen tarkempaa, mutta ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Saa nähdä, miten tarina etenee.

Ulkona on kivanoloinen keli. Pitäisi varmaan lähteä vielä kävelylle. Eilenkin jäin hetkeksi seuraamaan joutsenten ruokailua. Kauniita lintuja.



Tällä viikolla loppuun luetut kirjat : 

Shaun Bythell: The Confessions of a Bookseller 
Mitä ihmettä, minä nyt luetn ? Näitä kirjakauppiaan juttuja tulee varmasti ikävä. 

Kati Tervo: Punainen pata - kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta
Tämä oli helppo lukea. Lyhyitä ajatuksenpätkiä itseänikin kiinnostavasta aiheesta, eli ruoasta, sen laittamisesta ja syömisestä. Monissa ei ollut sen kummempaa ajatusta, toisissa taas sai inspiraatiota omaankin tekemiseen ja tunnisti ajatuksiaa. Reseptejäkin löytyy. Ihan kiva. Aikalailla oikealla tasolla minun nykyhetken keskittymiskykyyni nähden. 

Suuri keittokirjahaaste - Tästä se alkaa!

Kun tuossa alkukuusta listailin mukavia haasteita tuleville kuukausille, kuvittelin aloittavani keittokirjahaasteen hivenen vauhdikkaammin. Kävi kuitenkin niin kuin yleensä. Kun pitäisi käydä läpi keittokirjoja, minä innostun ruokalehtikokkauksesta. Parempi kai myöhään kuin milloinkaan, enkä tosiaan ajatellut tästä ottaa stressiä, tai edes asettaa aikarajaa. Sitä paitsi, pääasia kai lienee, että perhe saa ruokaa.

Ihan ensimmäiseksi nappasin käsiini kaksi keittokirjaa, joista varmasti tiesin löytäväni sitruunarisoton reseptin eli Nigella Lawsonin Nigella Bites ja Mari Moilasen Sitä parempi soppa. Molemmat ovat lempparikirjojani, mutta tällä kertaa totesin haluavani mieluummin spelttittoa kuin valkoista risottoa, eli Marin ohje otettiin pohjaksi.

Kaveriksi paistoin kaupasta mukaan tarttuneita kuhafileitä. Vain kevyt leivitys suolalla ja pippurilla maustetulla vehnäjauholla ja sitten muutama minuutti per puoli öljy-voiseoksessa.

Risotto päätyi hivenen nestemäiseksi ja taisin itse asiassa lorauttaa sitruunamehua vähän turhan reilulla kädellä, mutta herkkua se oli silti. Nam!

Alla resepti, ihan hitusen muokattuna...  (ja keittokirjahaasteen yhteenvetosivu löytyy täältä)

Sitruunaspeltitto 
(6 annosta) 

1 sellerinvarsi
1 iso sipuli
oliiviöljyä
3 dl spelttirisottojyviä
3dl valkoviiniä
n.1l kasvislientä
puolen sitruunan mehu
1 sitruunan kuori
vajaa 200g mascarponea
raastettua parmesania
suolaa
ripaus sokeria
rucolanlehtiä

Hienonna selleri ja sipuli ja kuullota kattilan pohjalla öljyssä muutama minuutti. Lisää speltinjyvät ja sekoittele muutama minuutti.
Lisää viini ja anna kiehua ja imeytyä jyviin. Lisää kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan. Anna aina kiehua välissä ja imeytyä jyviin, ihan niin kuin risottoa tehdessä. Jatka noin 40min.
Kun speltti alkaa tuntua kypsältä ja neste on suurin piirtein imeytynyt kokonaan, lisää mascarpone, sitruunankuori, sitruunamehu, ripaus sokeria ja juustoraastetta.

Hauduta vielä hetki, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoile pöydässä lisäjuuston kera.

********************************************************************************

Muistin virkistykseksi: Keittokirjahaaste 

Tasty Travelissimo - blogi heitti vuodenvaihteessa haasteen ilmoilla. Tarkoituksena on kokata keittokirjahylly läpi, resepti per kirja. 

Suuri keittokirjahaaste on itse asiassa ollut käynnissä ennenkin. CampaSimpukka -blogissa on käyty keittokirjoja läpi jo jonkin aikaa ja haasteen taisi aikoinaan aloittaa Ku ite tekee -blogi. Jospa minäkin nyt yrittäisin. 

Tämän haasteen tuotoksia tosin saatan laittaa näkyviin ennemminkin Instan puolelle (#ttkeittokirjaprojekti, #suurikeittokirjahaaste) eli tervetuloa sinne seuraamaan @minna_vuocho

Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä

On ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan, tuli mitä tuli. Välillä tulee mainetta ja mammonaa, välillä paskaa tuulettimesta. Miina Äkkijyrkän kohdalla paskakin on kelvannut, kunhan se on lehmän miinoja ja mieluiten vielä omasta karjasta.

En ole kuvanveistäjän kanssa ollenkaan samoilla linjoilla monesta asiasta, mutta hattua pitää nostaa. Harva vetää noin johdonmukaisesti omalla tyylillä.

Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini toisinaan riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.

Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta laitumelta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän, eli seuraavan sukupolven kaupunkilaisneitien lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.

Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.

Lamppu Laamanen: Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukija: Sari Haapamäki

Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia. Lukijana Sari Haapamäki saa Äkkijyrkän eläväksi. Kirja toistanee aiheensa tyyliä ja tapaa puhua, mutta Haapamäki tekee siitä elävän. En tunne Äkkijyrkkää henkilökohtaisesti, mutta kuunnellessa tuli sellainen olo, että Miinahan se siinä... 

Lapsuus, rakkaudet, eläimet, rahattomuus, lapset... kaikki tulee hiukan epäjärjestyksessä ja kuitenkin niin, että kaari pysyy kasassa. Jotenkin luulen tämän kirjan olevan kovasti aiheensa näköinen. 

Hieman hätkähdin Miinan joistakin mielipiteistä. Ihan ensimmäisenä en tuollaista vapaata sielua olisi nähnyt toivomassa miehistä miestä sanan perinteisessä merkityksessä ja hyväksymässä naisen esineellistämistä, pepulle taputtelusta puhumattakaan. 

Yhtä asiaa jäin miettimään. Miten tuntuu siltä, että luovat ja vapaat ihmiset kovin usein ovat saaneet jonkinlaisen diagnoosin otsaansa, niin kuin nyt vaikka ADHD:n. Vaatiiko poikkeuksellinen lahjakkuus ja luovuus aina vastapainoksi jotain kovin vaikeaa ja vaarallista? Itsemurha-ajatukset ja hurmio, onko olemassa vain nuo kaksi vaihtoehtoa taiteilijalle ja molempia sitten annostellaan isolla kauhalla. En tiedä. 

Kaikkiaan viihdyin kirjan parissa ja opin paljon päähenkilöstä. Ainahan nämä elämäkerrat pitää ottaa vähän varovasti, sillä kuka tietää kumpi pistää omiaan ja miten paljon, haastateltava vai haastattelija, mutta tulihan tuosta mielenkiintoinen kuva yhdestä Suomen kansainvälisestikin tunnetusta kuvanveistäjästä.
 

Toton kanssa iltasella (Haastattelu)

Tuossa viime vuoden puolella Toto armollisesti hyväksyi minut taas iltasatuseuraksi. Välissä oli pitkä aika, kun minulle vain ilmoitettiin iltasatukuuntelijan olevan nyt keskittyneenä lukemaan itse kirjaa. Oli se sitten Harry Potteria (koko sarja luettu) tai Soturikissoja (ainakin 12 kirjaa ilmeisesti luettu)...

En minä nytkään kyllä itse lue, mutta valitsemme yhdessä äänikirjan, jota kuuntelemme noin puolisen tuntia (melkein) joka ilta. Alla viimeisimmät Toton kommenttien kera.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit kuunnella tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi koska äitini ehdotti sitä ja se kuulosti kivalta."

Äiti: "Mikä oli kirjassa parasta ? "
Toto: "Kun ne ottivat ne aseet ja hyökkäsivät valloittamaan Rupikonnan kartanon"
Äiti: "Miksi se oli parasta?"
Toto: " Koska se oli jännittävä kohta"

Äiti: "Kuka kirjan henkilöhahmoista haluaisit olla ja miksi?"
Toto: "Vesirotta. Koska se tietää paljon asioista ja on viisas sekä kiltti."

Äitikin tykkäsi kirjasta, vaikka Rupikonna olikin välillä ihan mahdoton...


Sinikka Nopola, Tiina Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Åiti: "Kummasta tykkäsit enemmän ja miksi ?"
Toto: "Aivan ylivoimaisesti Sevillan saiturista, koska siinä oli varas, salaovia ja semmoista"
Äiti: "Ai niin kuin jännä vai?"
Toto: "Joo!"

Äiti: "Mikä Risto Räppääjissä on parasta ?"
Toto: "Seikkailut - kun ne seikkailee ja semmoista"
Äiti: "Niin, kun aina sattuu..."

Äiti: "Vieläkö kuunnellaan Risto Räppääjiä?"
Toto: "KYLLÄ!!"


Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun?
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Äiti: "Miksi halusit lukea tämän kirjan ?"
Toto: "Siksi, kun äitini ehdotti sitä ja olen Tohtori Proktori -fani ja luen niitä kirjoja"

Äiti: "Mikä kirjassa oli parasta ?"
Toto: "Aikamatkustukset ja väärinymmärrykset sekä vampyyrikirahvi, joka heitti poliisin hatun takapihalle "

Toton mielipide : "Tämä kysely tohtori Proktorista oli aika lyhyt..."

Äiti:"No, mitä muuta haluat kertoa tohtori Proktorista?"
Toto:" Minulta puuttuu vain yksi (tohtori Proktori) kirja lukematta"

Äiti:" Kenelle suosittelisit tohtori Proktoreita?"
Toto:"Kaikille, joilla on minunlainen huumori"
Äiti:"Ööhh... ???? Siis millainen?"
Toto: "Semmoinen, että .... öh... se on vähän riehakas... ja kiva - vähän niin kuin Simon's Cat!"
Äiti: "Ai jaa..."

Että silleen - nyt pitää sitten valita seuraava äänikirja. 

(Luku)päiväkirja - blinejä ja kaikkea muuta mukavaa

Bistro Manun mustikkamisu oli juuri sopivan raikas jälkkäri

13.1.2020 Maanantai

Kuuntelin minä tänään metrossa vähän Confessions of a Bookseller -äänikirjaa ja kohta varmaan luen vielä hetken Janet Framen elämäkertaa An Angel at My Table. (Kovasti muistelmapainotteista näköjään.)

Muuten meni ilta mukavasti ihan muissa kuin kirjallisissa merkeissä, enkä edes tehnyt töitä. Pääsin nimittäin Nelkytplusblogien mukana testaamaan Bistro Manun blinejä. Nam! En ole ikinä onnistunut blinien teossa, mutta nyt saimme myös ohjeet ja blinipannun - jos ei näillä onnistu niin sitten en onnistu koskaan...  Pitää testata.


15.1.2020 Keskiviikko 

Eilen en kirjoittanut mitään. Oli kiireinen ilta, kun piti ehtiä joogaan. Palattuani luin sentään jonkun aikaa Janet Framen elämäkertaa ja kuuntelin tietysti Toton kanssa uutta kirjaa eli Risto Räppääjä ja Sevillan saituri... Kuopuksella tosin tuntuu olevan pieniä keskittymisvaikeuksia. Hän kun sai uuden Soturikissat kirjan ja se houkuttaa koko ajan.

Tänään ei ollut töiden jälkeen mitään ohjelmaa. Mitä nyt toimin harrastekuskina, lämmitin iltaruoan ja jatkoin hetken töitä. Yhden lyhyen blogiartikkelinkin tulin kirjoittaneeksi. Lukemaan en ole vielä ehtinyt. Tällaiset suhteellisen rauhalliset koti-illat ovat nykyään aika harvinaisia, mutta jotenkin päädyn aina istumaan silloinkin koneen vieressä.

Nytkin kulutin jonkin verran (melko kauan) aikaa myös HelMet-kirjaston kautta käytössä olevaan Overdrive-palveluun ja sen kirjalistojen selailuun. Kaipasin jotain tosi kevyttä fantasiatyyppistä viihdettä piristykseksi. Löysinkin, mutta sivuakaan en ole vielä ehtinyt lukemaan.

Itse asiassa ainoaa lukemista (työjuttujen lisäksi) tänään on ollut kirjakauppiaan tunnustusten kuuntelu eli luku huhtikuu.

16.1.2020 Torstai 

Aika kuluu taas nopeasti. Sellaista se on, kun on paljon tekemistä. Huomenna on taas jo perjantai ja sitten onkin jo viikonloppu.

Mitään kovin jännää en tosin ole ehtinyt tekemään - mitä nyt töitä jonkun verran ja kävin salilla. Sitten saattoikin mennä hyvällä omalla tunnolla Burger Kingin kautta kotiin... eipähän tarvinnut kokata kenellekään mitään.

Lukeminen muuttui eilen kovasti kevyeksi. Iltarentoutukseen nimittäin otin Overdrivesta kummitus-cozy mysteryn nimeltään A Wee Murder in My Shop... Petollinen poikaystävä, Skotlannista mukaan tarttunut kummitus jne. Kovin pitkällä en ole, mutta ehkä tämä rentouttaa ja helpottaa nukahtamista. Ainakaan se ei toistaiseksi ole jännityksellä valvottanut.

Toki olen kuunnellut eteepäin myös Confessions of a Bookseller (toukokuu melkein lopussa), mutta yhtään kirjaa en tällä viikolla ole vielä saanut loppuun...

Perjantaimättö kevyemmässä muodossa eli tofunugetit salaatissa

17.1.2020 Perjantai 

Onneksi on perjantai. Yhtään en tosin vielä ole ehtinyt lukemaan ja kello on jo puoli yhdeksän. Käy varmaan samoin kuin eilen illalla, että sitten jäänkin jumiin lukemaan A Wee Murder in My Shop. Se on osoittautunut yllättävän hauskaksi, kunhan ei liikaa mieti, miten helposti 1300-luvun skotti tuntuu sopeutuvan nyky-Amerikkaan (siis se kummitus). Kysymyksiä riittää, mutta ei sen kummempaa.

Janet Framen kirjakin houkuttaisi, mutta jotenkin huomasin sen painavan mielialaani alas. Vaikka sävy ei olekaan valittava tai edes kovin alakuloinen, henkii kirjasta jotenkin painostava tunnelma. Ehkä An Angel at My Table vaikuttaa juuri siksi. En oikein tiedä, muisteleeko Frame onnellista lapsuutta vai karseita kokemuksia. Tavallaan varmaan molempia, vaikka jotenkin tarinasta tulee mieleen keskelle perhettään heitteille jäänyt tyttö. Oli miten oli, jotenkin kirjan ilmapiiri sai minut hivenen hermostuneeksi ja nukkumaan huonosti. Siksi tauko ja välillä vähän kevyempää.

Kuopus ja keskimmäinen ovat nyt sitten suurin piirtein vaihtaneet huoneita päittäin. Toki vielä on järjestettävää, mutta ensimmäinen yö kummallakin edessä "vieraassa" sängyssä. Kuopus pääsee viimein kiipeämään himoitsemaansa parvisänkyyn ja äiti toivoo hänen myös pysyvän siellä yön ajan tippumatta laidan yli.

Parasta ja kenties huvittavinta koko hommassa oli, kun keskimmäinen ehdotti ihan itse petaavansa pedit (!) Tämä siis sen jälkeen, kun tietokone oli vaihtanut huonetta ja hän tajusi illan peliajan radikaalisti lyhenevän pikkuveljen aikaisemman nukkumaanmenoajan myötä...

Sunnuntai 19.1.2020

Se oli eilen kampaaja- ja kokkauspäivä. Käyn kampaajalla Helsingin keskustassa ja Jonyn luona käynti on aina piristävä ekskursio. Tarjolla on aina hyvää kahvia, mielenkiintoisia ihmisiä ja mukavaa keskustelua - siis sen lisäksi, että saan jätettyä sinne aina muutaman ikävuoden. Kun en niin kamalan usein käy keskustassa, yhdistyy reissuun tietysti myös asiointia. Tosin eilinen tihkusateinen kylmyys ajoi minut suoraan kotiin - enkä kävellytkään käyttämään lahjakorttia vaatekauppaan. Vielä kuukausi aikaa.

Koska olin itsekseni liikkeelle, oli myös Kobo mukanani. Luin metrossa, luin lounaalla ja itse asiassa luin vähän aikaa myös kampaajalla väri päässäni. Lopputuloksena sain loppuun kevyen A Wee Murder in My Shop... ihan kiva, mutten taida kirjoittaa siitä allaolevaa yhteenvetoa kummempaa. Välipala-aineistoa.

Illan kokkaus oli sitten huomattavasti välipalaa tuhdimpaa sillä testasin blinien tekoa. Menestyksestäni voi lukea vaikka täältä. Juonipaljastuksena mainittakoon, että todennäköisesti blinejä tehdään meillä vielä uudestaankin.

Illalla sitten kuunneltiin Toton kanssa Risto Räppääjä ja Sevillan saituri loppuun. Se taitaa olla tähän mennessä kuuntelemistamme Räppääjistä paras! Pitääkin tehdä jonkinlainen summaus viime aikoina kuuntelemistamme lastenkirjoista. Niitä on kertynyt jo muutama.

Näyttää siltä, että näiden viikkopostausten kuvat ovat pahasti kääntyneet ruoan puolelle. Keli on ollut sellainen, etten nenääni ole pahemmin ulos laittanut ja öisinkin uni on katkennut ropinaan tai tuulen kolisteluun. Ruoanlaittoinnostus ei kuitenkaan ole auttanut keittokirjahaastettani yhtään eteenpäin. Tämä viimeisinkin pinaattinen palak paneer kaurapaloista -resepti on Maku-lehdestä. Itse asiassa en ole kerinnyt keittokirjoja edes selailemaan.

Enkä taida ehtiä nytkään. Ulkona nimittäin vilahtelee välillä satunnainen valoilmiö nimeltä aurinko. Ei yhtään tekosyytä olla lähtemättä kävelylle. Ehkä saisin kuunneltua myös seuraavan kuukauden kirjakauppiaan tunnustuksia. Ollaan jo heinäkuussa - kirjassa siis, valitettavasti ei muuten.

Joku vanha aleostos...

Edit vielä illalla

Kävin kävelemässä (kuuntelin heinäkuun) ja sitten pääasiassa luin. Kevyttä ja hupaisaa. Ei ehkä ihan niin koukuttavaa kuin Sookie aikoinaan, mutta kyllä Charlaine Harris osaa luoda erikoisen ympäristön outoine henkilöhahmoineen - niin, että noista hahmoista  pitää. Tällä kertaa vuorossa oli Midnight Crossroad, jossa nuori selvännäkijä  muuttaa pieneen yhteisöön risteyksessä. Vähän ennen hänen muuttoaan on nuori nainen kadonnut, sitten löytyy ruumis ja luurankoja lienee jokaisen asukkaan kaapissa, välillä kai ihan kirjaimellisesti.

Niin, ja melkein unohdin. Luimme Toton kanssa yhdessä Simonin kissa -sarjakuvakirjan. Hihitimme melkein samoissa kohdissa.



Tällä viikolla loppuun luettuja : 

Sinikka Nopola, Tiina Nopola : Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 
Toton kanssa ollaan taas innostuttu kuuntelemaan yhdessä iltasatuja. Risto Räppääjä ja Sevillan saituri oli oikeasti jännä ja ihan sikahauska. Tykättiin molemmat! 


Fran Stewart: A Wee Murder in My Shop
Leppoisa, ihan hauska, rentouttava. Siinä kai ne tärkeimmät. En ihan tajunnut, mikä rooli kummituksella tässä nyt oikeasti oli, mutta saihan siitä pieniä kommelluksia aikaan. Ehkä aaveen tarina tarkentuu seuraavissa osissa? 
Varsinainen murhatarina oli vähän yksinkertaistettu, enkä oikein pidä loppuratkaisusta, jossa yhtäkkiä lukijalle kerrotaan vanhaa tarinaa ja paljastetaan taustat jne ihan erillisessä luvussa, mutta varsinaisen juonen henkilöhahmot ovat autuaan tietämättömiä. Minusta keino tuntuu vähän helpolta oikotieltä, mutta ainakaan ei tarvinnut jäädä ihmettelemään tapahtumien taustoja. 
Mutta siis - skotlantia, romantiikkaa ilman turhaa imelyyttä ja sujuvasti etenevä tarina. Kyllä tuon luki. 


Charlainen Harris: Midnight Crossroad 
Tästä(kin) kirajsarjasta on ilmeisesti tehty myös tv-sarja, eikä se sinänsä ole mikään ihme. Harris osaa kirjoittaa ja luoda maailmoja ja erityisesti niiden erikoisia asukkaita. Tällä kertaa nuori selvännäkijä  muuttaa pieneen yhteisöön risteyksessä. Vähän ennen hänen muuttoaan on nuori nainen kadonnut, sitten löytyy ruumis ja luurankoja lienee jokaisen asukkaan kaapissa, välillä kai ihan kirjaimellisesti. Juoni sinänsä ei ole maailman jännittävin, mutta ainakin minä luin mielelläni enemmän risteyksen henkilgalleriasta. Jokainen hahmo on omanlaisensa ja jokaisen salaisuuksia raotetaan pikkuhiljaa tarinan edetessä.Viihdyttävää ja mukavaa sunnuntailukemista. 

Simon Tofield : Simonin kissa 
Sarjakuva, joka varmasti osuu kaikkiin nykyisiin tai entisiin kissanomistajiin ja joka on suositeltava kaikille kissan hankintaa suunnitteleville. Näitä löytyy myös YouTubesta. Kirja puolestaan löytyi lastenhuoneen hyllystä muutto-operaation yhteydessä. 

Se ois sitten blinikausi

PR-tapahtuma Bistro Manussa / Raflaamo 

Alkuviikosta pääsin Nelkytplusblogilaisten kanssa Bistro Manu -ravintolassa järjestettyyn blinikauden pressitilaisuuteen. Minun suhteeni blineihin on hivenen monimutkainen, mutta olen aina valmis kokeilemaan. Onneksi menin, sillä päädyin mukaan saadun reseptin (ja blinipannun!) innoittamana myös itse kokeilemaan blinien tekoa.

Tuttujen bloggaajien kanssa samassa pöydässä juttu lentää ja kamerat (puhelimet) räpsyvät. Kivaa on aina, niin nytkin, eli kiitos seurasta rakkaat kollegat!

Tarkoituksena siis oli maistella Bistro Manun 2020 blinikauden menu. Alkuun tarjottiin tervetulotoivotukset ja maa-artisokkakeittoa. Sitten saimme rautaisannoksen mätitietoutta Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglundin toimesta.

Kuten niin monen muunkin herkun kohdalla, myös mätien sesongit on hyvä huomioida herkuttelussa. Nyt mennään kovaa vautia madekautta ja spesialistin vinkki "mammamateiden" ostamisesta keittoon ja samalla mädin talteenottoa varten on varteenotettava. Tuoreuden tärkeydestäkin puhuttiin. Taitaa olla parempi syödä tuoreena nopsaan pakastettua  mätiä kuin tuoreena odottamaan joutunutta.

Janne Tihtonen ja Klaus Berglund poseeraussessiossa

Tarjolla oli myös valikoima mätituotteita maisteltavaksi. Minä en ole mädin suuri fani, syön sitä mieluiten osana isompaa kokonaisuutta kuin pelkästään leivän kanssa, mutta savustettu hauenmäti osoittautui mielenkiintoiseksi ja koukuttavaksi mauksi, ja silakanmädin kalaisuus suorastaan jyräsi makunystyrät (hyvällä tavalla). Jos tykkää silakan mausta, mutta vierastaa ruotoja (niin kuin minä), niin mäti voisi olla hyvä vaihtoehto.

Maistelun jälkeen päästiin sitten itse asiaan.

Mainitsin tuossa aiemmin vaikean suhteeni blineihin. Olen pariin otteeseen yrittänyt itse tehdä niitä, mutta jossain kohtaa luovutin. Niistä tuli aina liian happamia ja mössömäisiä. Myöskään ulkona syödessä en ole ilmeisesti saanut koskaan hyvää bliniä (tosin en ole tainnut menusta sitä ylläolevasta syystä yleensä valinnutkaan), Bisto Manun blini oli nimittäin jotain ihan muuta kuin muistikuvani ruokalajista.

Pinnalta ihanan rapsakka ja sisältä pilvenpehmeä blini, seuranaan mätiä (smetana, etikkakurkku/hunaja ja sipuli), sienisalaatti, poromousse, skagentäyte ja graavilohi. Saimme maistella koko menun lisukkeet ja minulle kelpaisi niistä mikä tahansa. Tosin skagen taisi yllättäen nousta (melkein) suosikikseni, vaikka perinteistä mätiyhdistelmää voittanutkaan.

Blini ei myöskään ollut millään tavalla liian hapan, vaikka siinä selvästi letuista erottava pieni terä olikin. Bisto Manun keittiömestari Janne Tihtonen kertoi tuoneensa reseptin Kappelista mukanaan eli sitä on testattu pitkään ja hartaasti. Kun resepti jaettiin meillekin, päätin vielä kerran uskaltautua itsekin kokeilemaan.

Kokeilua toki helpotti  myös blini-illasta mukaan saamamme blinipannu. Valurauta on kuulemma paras vaihtoehto. Pöytäseura kertoi tekevänsä blinejä myös vanhalla lettupannulla (silloin saa monta kerrallaan), mutta valuraudan eduista taidettiin olla melkoisen yksimielisiä.

Toinen tärkeä pointti blinien teossa on kirkastettu voi, sekä pihtailun unohtaminen. Kun hera on poistettu voista, se ei pala ollenkaan niin helposti ja blinin pinta ruskistuu hienosti. Rapsakan pinnan saaminen puolestaan vaatii runsaasti voita ja blinin kuuluukin olla kunnolla "voissa paistettu".

Noudatin sekä reseptiä että illalla kuultuja neuvoja. Lopputuloksena oli (melkein) Bistro Manun blinien veroinen versio. Eiväthän nuo ehkä olleet ihan niin kauniita. Vähän jouduin kokeilemaan paistoaikoja ja kääntäminen ei aina mennyt ihan putkeen, mutta pinta oli rapea, sisuta pehmeä, eikä aiemmissa yrityksissäni harmia aiheuttanutta happamuutta enää edes muistettu.

Ihan sikahyvä resepti ja mahtipannu. Kiitos! Alla resepti teillekin (muutamalla lisäämälläni kommentilla)

Valmista blinitaikina keittiömestari Janne Tihtosen reseptillä – ohjeella saat 10 kpl blinejä

160 g vehnäjauhoja

150 g tattarijauhoa

4 dl maitoa

1,5 dl alkoholitonta olutta

3 kananmunaa

15 g kuivahiivaa

1 dl kirkastettua voita

ripaus suolaa

Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele taikinan sekaan. Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.

Kommentti 1: Minä tein taikinan lauantaina aamulla ja paistoin illalla. Eli taisi olla kylmässä ehkä pikkuisen ohjetta vähemmän aikaa. Toimi kuitenkin mainiosti. 

Kommentti 2: Tuskailin hieman hellan lämmön kanssa. Päädyin lopulta siihen, että induktiolieden lämpö 9 vaikutti suurin piirtein sopivalta - eikä blinin kääntämisen kanssa kannata kiirehtiä. Kannattaa antaa sen kypsyä melko pitkälle ennen kääntämistä, ainakin niin, että reunat ovat jo kiinteät. 

Kommentti 3: Isommalle porukalle tehtäessä helpottaa kokin työkuormaa, jos blinit tekee etuajassa uuniin (100 C) odottamaan, sillä paistamisessa menee melko kauan - tai sitten pitää hankkia useampi blinipannu... 

Hyvin upposi kaikille muille paitsi Totolle, joka tosin on viime aikoina ollut aivan kaiken ruoan kanssa vaikea. Pitänee lähteä vielä blinipannuostoksille, sillä tästä saattaa tulla meidän perheelle seuraava talvivakkari (samalle listalle fonduen, racletten ja parin muun kanssa). 

Näytää toispuoleiselta mutta oli se pyöreä - päällä mäti/sipuli/smetana/tillimössöä

P.S. Bistro Manu on Original Sokos Hotel Presidentin kyljessä oleva ravintola aivan Kampin kauppakeskuksen vieressä. Sinne on pääkaupunkiseudulla helppo mennä, kun blinihammasta alkaa kolottamaan eikä ole aikaa odotella taikinan tekeytymistä. 

Vielä kuva Bistro Manun jälkkäristä. Mustikkamisu oli ihanan raikas tuhdin blinin päälle.

Kissavieras

Minä rakastan kissoja ja meillä asui kuvassa näkyvä Asterix yli 20v. Se oli rakas perheenjäsen koko tuon ajan, niin meille vanhemmille kuin sitten myöhemmin lapsillekin. Pystyn siis samaistumaan siihen, miten Takashi Hiraiden kirjassa pariskunta ihastuu heidän luonaan vierailevaan naapurin kissaan ja tottuu sen läsnäoloon.

Vielä pitkään sen jälkeen kun Asterixista aika jätti, kuulin yksin kotona ollessani sen tassutuksen ja odotin näkeväni kissanpään kurkistavan kulman takaa. Nytkin kaipaan kissaa seurakseni, mutta ei taida ajankohta olla sopiva uudelle perheenjäsenelle. Ehkä sitten myöhemmin.


Takashi Hiraide: Kissavieras 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Takashi Hiraiden kirjassa siis on pariskunta, jonka naapurin suloinen valkoinen kissa rupeaa vierailemaan heidän luonaan. Kuten kissoilla on tapana, se laajentaa reviiriään ja valloittaa myös uuden alueensa asukkaiden sydämet. Lopulta sillä on oma nukkumapaikkansa, omat rutiininsa ja tapansa "toisessa kodissaan".

Kissavieras ei kuitenkaan taida olla varsinaisesti kertomus kissasta. Haikeassa tarinassa on pääosassa muutos ja luopuminen, vaikka kuinka rakkaasta asiasta. Ison talon iäkäs omistajapariskunta joutuu muuttamaan kodistaan, ympäröivä asuinalue muuttuu ja kissan isäntäparikin joutuu luopumaan rakkaista asioista. 

Kaikesta huolimatta kirjan ilmapiiri on toiveikas. Rakasta ja kadotettua saa surren muistella, mutta samalla pitää katsoa eteenpäin ja avata silmänsä ja sydämensä uudelle arvokkaalle ja rakkaaksi tulevalle.

Japanilaiseen tapaan kerronta ei ole suoraa, vaan lukija saa (joutuu?) tekemään omat tulkintansa niin pinnan alla kulkevista virtauksista kuin tarinan tapahtumistakin. Tunnelma on surumielinen, mutta kauniilla tavalla.

Kaikkiaan Kissavieras on eleettömästi kirjoitettu, kaunis pieni kirja. Sellainen, jonka lukeminen rauhoittaa.

Tammikuun toinen viikko - (Luku)päiväkirja

Maanantai 6.1.2020 Loppiainen 

Arvannette... aloitin uuden kirjan. Tällä kertaa kaivon Kobostani jo kauan lukemista odotelleen Janet Framen omaelämäkerran An Angel at My Table. Janet Frame oli uusiseelantilainen kirjailija, johon tutustuin Riitta Jalosen upean romaanin Kirkkaus myötä. Upea tarina mielisairaalaan joutuneesta  herkästä, mutta taitavasta kirjailijasta oli niin kiehtova, että jo silloin hankin kirjailijan itsensä kirjoittaman elämäkerran luettavakseni. Kesti hetken... nyt aloitin.

Luin minä kyllä yhden kirjan loppuunkin. Takashi Hiraiden Kissavieras oli rauhallinen, haikea ja outo tavalla, jonka yhdistän japanilaiseen kirjallisuuteen. Asiat todetaan, kohtaloon tyydytään, toiminta tapahtuu enemmän pinnan alla.

Kirjojen lisäksi olen käynyt huikean hyvällä Pilates-tunnilla ja perään syönyt loppiaisen "kuningaspiirakkaa" eli Galette des rois. Isäntä varioi tänä vuonna lisäämällä manteli frangipaaniin  myös pistaasitahnaa. Taivaallista.

Keskiviikko 8.1.2020 

Eilen en lukenut yhtään. Kävin töiden jälkeen uuteen kuntosalijäsenyyteeni kuuluvassa personal trainer -tapaamisessa. Nuori tyttö pisti tähän tätiin sen verran liikettä, että illaksi suunnittelemani joogatunti jäi väliin. Asennoissa ei pysy tärisevillä lihaksilla. Sitten illalla lösähdin sohvalle katsomaan telkkaria.

Siispä ainoaksi kirjamerkinnäksi jää Pelastaako tohtori Proktori joulun, jota kuuntelimme Toton kanssa yhden luvun verran.

Tänään olen tehnyt töitä ja härkislasagnea - ja aina välillä kuunnellut Louise Pennyn dekkaria Kuolema kiitospäivänä. Itse asiassa kuuntelin sitä niin paljon, että pääsin loppuun - ja tykkäsin tosi paljon.

Töissä taidan olla vielä lomamoodissa. Ensin tein kirjoitusvirheitä jokaiseen taululle kirjoittamaani sanaan, sitten en osannut laskea viiteen... 1 - 3,4,5... Mitenkähän ne työpajamäärät eivät nyt täsmänneet?


Torstai 9.1.2020

Tänään en ole pahemmin kirjoja lueskellut. Ensin oli töitä ja sitten illalla kirjabloggaajien tapaaminen. No, myönnetään, aloitin sentään yhden uuden äänikirjan. Tämäkin on dekkari ja hyvin perinteinen sellainen. Se on ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1934.  Uusi Seelanti tuntuu olevan minulla nyt kovasti tapetilla Janet Framen kotimaana sillä tulin tarttuneeksi hänen maannaisensa dekkariin. Korvissa nyt Ngaio Marsh : A Man Lay Dead.

Ihan erityisesti täytyy (taas) sanoa kiitos kirjabloggaajakollegoille. Nämä tapaamiset ovat aina ihan mahtavia ja erityisesti oli kiva nähdä tuttua piiittkästä aikaa. Yksi parhaista kirjabloggauksen ja kirjakeskustelun puolista on myös se, että kirjoista pitävät niin erilaiset ja erilaisista ympäristöistä tulevat ihmiset. Tekee hyvää päästä pois omasta kuplasta.

Satunnainen valoilmiö bongattu 

Sunnuntai 12.1.201... ei kun 2020 

Näköjään ei vuosiluku vielä tule ihan selkärangasta. Melkein joka kerta joudun korjaamaan.

Perjantai meni aika tiukkaan töiden parissa, mitä nyt illalla luin Janet Framen elämäkertaa lisää. Mitään en saanut kirjoitettua.

Kooma paheni lauantaille. Sain itseni aamupäivällä Core-tunnille, josta en erityisesti pitänyt. Näin huonossa kunnossa ei tee mieli ottaa painoja ja reuhtoa nopeita vatsalihasliikkeitä. Se on ihan tappoa selälle. Tein siis ilman ja vähän hitaammin ja sitten koko ajan vähän ärsytti. Pitänee ensin käydä muilla tunneilla hakemassa lisää voimaa keskivartaloon ennen kuin yrittää tuota uudelleen. Lisäksi sali oli niin täynnä, että koko ajan sai varoa. Se ei ainakaan helpottanut ärsytystä.

Isäntä sai minut liikkeelle ostamaan esikoiselle uuden sängyn ja keskimmäiselle uuden patjan. Siitä tuli hyvä mieli. Esikoinen on nimittäin nukkunut meidän vanhassa sängynpuolikkaassa, jonka oli tarkoitus olla "vain hetki" ja "väliaikainen". Aika on suhteellinen käsite ja kolme vuotta joillekin vain hetki...

Muuten lauantai meni kuulokkeet korvissa. Ngaio Marshin A Man Lay Dead on oikeasti hieno dekkari. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia persoonia eikä murhaajaa arvaa helposti. Tykkäsin.

Illalla kuunneltiin Toton kanssa taas vähän aikaa Pelastaako tohtori Proktori joulun? - äiti nukkui puolesta välistä. Yöllä ei sitten niin nukuttukaan. Myrskytuuli ravisutti koko taloa ja yritti ikkunoista sisään.

Joulu purettiin. Paitsi ikkunatähdet - valon vuoksi.


Ja vielä... illalla kuunneltiin loppuun Pelastaako tohtori Proktori joulun? - Arvatkaa pelastiko?
Niin, ja tällä kertaa äiti ei nukahtanut kesken.


Tällä viikolla loppuun luettuja

Takashi Hiraide: Kissavieras
Lyhyt, suloisen haikea romaani pienestä vaaleasta kissasta, joka ryhtyy vierailemaan pariskunnan luona heidän piharakennukseen luomassa kodissaan. Kukapa sitä ei kissaan kiintyisi.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä 
Pitkästi kesti ja välillä jumituinkin, mutta on tämä hieno. Christiemäinen omalla tavallaan. Samaa kai lähinnä  henkilöhahmojen huolellinen rakentaminen ja leppoisa tahti. Silti moderni ja enemmänkin ihmisiin ja heidän reaktioihinsa keskittyvä toiminnan sijaan. 

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Perinteistä dekkaria viime vuosisadan alkupuolelta. Että voikin olla rentouttavaa kuunneltavaa, eivätkä juonenkäänteet jää kyllä yhtään nykydekkarien mielikuvituksellisuudesta, vaikka väkivaltaa on vain murto-osa.

Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun? 
Vauhdikas tarina, jossa joulunvietto on vaarassa. Liisi, Älli ja tohtori Proktori saavat käyttää kaiken taitonsa ja älynsä saadakseen jouluoikeudet niiden oikealle omistajalle. 

Rauhallista dekkarivuotta

Vuosi 2020 on alkanut monessakin mielessä rauhallisesti. Tähän mennessä olen lukenut kirjoja loppuun 5, niistä kolme on ollut dekkareita, eikä yksikään dekkareista ylenmäärin jännittävä. Mielenkiintoisia toki ja hyvää luettavaa, kukin omalla tavallaan perinteisiä, vaikka ensimmäisen ja viimeisen julkaisun välillä on vajaa vuosisata ja kirjailijoiden kotipaikoissa mennään maailman ympäri.

Louise Penny : Kuolema kiitospäivänä 
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirjan lukijana :  Kalle Chydenius

Louise Penny on kanadalainen dekkarikirjailija, jonka 2000-luvulla kirjoitettuja teoksia on palkittu moneen kertaan. Dekkarit sijoittuvat useimmiten kanadalaisiin pikkukyliin Quebecissa ja niissä kuvataan varsinaisen rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi myös paikallista elämänmenoa. Kielikysymys ranskan ja englannin välillä nousee esille vahvana vaikuttajana ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kuolema kiitospäivänä on Armand Gamache-sarjan ensimmäinen osa.

Three Pines on pieni idyllinen kylä, jonka metsäpolulta löytyy paikallinen iäkäs nainen surmattuna nuolella. Armand Gamache saapuu tiiminsä kanssa selvittämään murhaa. Perinteisten johtolankojen ja analyysin lisäksi Gamache uskoo murhan selvittelyn vaativan myös jatkuvaa keskustelua siihen liittyvien ihmisten kanssa.

Kirjan vahvinta ja parhainta antia ovatkin kylän asukkaiden persoonalliset hahmot. Louise Penny kuljettaa tarinaa taitavasti menneiden tapahtumien ja nykyjännitteiden välillä. Miten tapaukseen liittyvät kylän tunnettua homopariskuntaa pilkanneet nuoret ? Onko kuolleen naisen taideteoksella jotain tekemistä murhan kanssa ? Miten vuosia sitten tapahtuneet vääryydet kytkeytyvät tämän päivän tunteisiin ?

Gamachen tiimin uusin jäsen aiheuttaa hänelle huolia, eikä tunnu sopeutuvan tutkimuksen vaatimuksiin, mikä aiheuttaa rikoskomisario Gamachelle ylimääräistä huolta. Myös muuten poliisin tiimin henkilöhahmot ja toimintatavat tuovat sopivaa vastapainoa kyläläisten tarinoille.

Pidin kirjasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa hidas tahti sai kuuntelun jumittumaan, tai tarkemmin ajatellen kyse ei ehkä sittenkään ollut varsinaisesti tahdista. Penny kuljettaa kohtauksia eteenpäin antaen tilaa niihin osallistuvien henkilöhahmojen tunteille ja reaktioille. Se on välillä tuskallista, kun kyse on esimerkiksi huolestuneista vanhemmista.

Kaikkiaan Kuolema kiitospäivänä on vahvasti perinteinen, enemmän psykologiseen jännitteeseen kuin toimintaan perustuva dekkari. En arvannut syyllistä, vaikka jonkinlaisia aavistuksia asioiden toisiinsa liittymisestä minulla olikin.

Lukijana Kalle Chydenius oli tyylilajiin sopivan rauhallinen ja häntä oli miellyttävä kuunnella.

Toinen osa on jo ilmestynyt. Kylmän kosketus on ehdottomasti myös minun lukulistallani.

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Oma ostos Audiblesta 
äänikirjan lukijana : Philip Franks

Ngaio Marsh on näiden kolmen kirjan kirjoittajista kaukaisin sekä ajallisesti että maantieteellisesti. A Man Lay Dead ilmestyi jo 1930-luvun alussa, Uudessa Seelannissa. Agatha Christien ja Dorothy L. Sayersin aikalaisena Marsh edustaa samaa miltei karikatyyrisiin henkilöhahmoihin ja karismaattisiin etsiviin perustuvaa dekkarigenreä. A Man Lay Dead esittelee Roderick Alleynin, Scotland Yardin taitavan etsivän.

Maalaiskartanossa vietetään kutsuja, joiden ohjelmassa ollut murhaleikki saa makaaberin käänteen yhden vieraista löytyessä oikeasti murhattuna. Roderick Alleyn saapuu paikalle selvittämään tapahtumia. Tarinasta löytyy niin venäläiseen salaseuraan liittyvä tikari, vakoojia kuin tietysti kolmiodraamaa ja rakkaussuhteita, kaikki elementit sopivasti sekoitettuina niin, ettei murhaaja ole kovinkaan ilmeinen. Loppuratkaisu ja murhatapakaan eivät jää mielikuvituksellisuudessa yhtään jälkeen nykydekkarien toimintakiemuroista.

Tapahtumat sijoittuvat Lontoon lähelle, mikä oli kai tuohon aikaan kovin yleistä englanninkielisessä kirjallisuudessa. Jostain syystä murhatarinat ilmeisesti tuntuivat sopivan paremmin Lontoolaiseen elämäntapaan kuin esimerkiksi Uuteen Seelantiin. Miksiköhän ?

Joka tapauksessa, minä rakastan tällaisia perinteisiä, rauhallisia, "whodunnit"-dekkareita. Tutustuin alunperin Ngaio Marshiin naapurista löytyneen dekkariaarteen myötä, mutta varmasti näitä ilmaantuu lisää myös äänikirjojan kuuntelulistalle.

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Vaikka Terttu Autereen romaaneissa eletään 1930-luvun Suomessa, on romaanit kirjoitettu ja julkaistu 2010-luvun puolella. Minulle tämä oli ensimäisen kirjan (Kuka murhasikaan rouva Holmin) kohdalla melkein yllätys, sillä vanhahtava tyyli pitää hyvin.

Tyyli pitää myös lääninetsivä Juhani Kuikan toisessa tapauksessa. Tosin Kuikka ei ole ehkä kuitenkaan se todellinen päähenkilö, vaan hänen silmiään kovasti miellyttävä Onerva, jonka kanssa polut risteytyvät uudelleen täysihoitola Eedenissä tapahtuneen murhatapauksen yhteydessä. Täysihoitolassa vierailulla ollut kirjailija surmataan huoneeseensa ja tapahtumien selvittely vaatii tarkkaa etsiväntyötä, sekä tietysti vähän apua myös kesätyönään Eedenissä keittiöapulaisena toimivan Onervan apua.

Kuolema Eedenissä ei ole millään tavalla pelottava kirja, eikä edes kovin jännittävä. Se on kuitenkin herttaisen viehättävä tapahtumaympäristöltään sekä aikakauden kuvaukseltaan. Kaikki on jotenkin niin kovin viatonta, mikä on virkistävää ja rentouttavaa kaikkien karmeiden sarjamurhaajajuonien keskellä. Kuolema Eedenissä on erittäin sopiva lomakirjaksi ja mielenkiinnolla tulen seuraamaan Juhani Kuikan ja Onerva Ojalan tarinan jatkoa.

Puuhamiesten maihinnousu eli nuoret miehet kirjailijoina

Minulta jäi vuonna 2019 noin 50 luettua kirjaa bloggaamatta. Pitäisi varmaan hävettää, mutta ei. Kaikkea ei vaan ehdi. Enkä taida jaksaa niistä tehdä mitään erillistä postaustakaan. Jokaisen kohdalla on kaiketi jokin hyvä syy bloggaamatta jättämiseen.

Toki voin nyt sitten yrittää ryhdistäytyä. Tänä vuonna olen jo lukenut kaksi kirjaa loppuun. Tässä toinen niistä. Mielenkiintoinen, ei ehkä lempparigenreäni, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas : Puuhamiesten maihinnousu 
Oma ostos suoraan kirjailijoilta, jotka sattuvat olemaan esikoisen koulututtuja 

Kirjailijat ovat mahtava poikkeus sääntöön. Aina valitetaan, etteivät pojat ja nuoret miehet lue. No, nämä kolme (17v?) lukevat ja kaiken lisäksi vielä kirjoittavatkin. Puuhamiesten maihinnousu on jo tiimin toinen kirja (ensimmäinen oli ysiluokkalaisina kirjoitettu aforismikokoelma...).

Lyhyitä pätkiä on Puuhamiehissäkin, mutta niiden on löyhästi tarkoitus myös muodostaa toisiinsa linkkautuva tarinankaari - ainakin osittain. Tyylilajina on jonkinlainen sekoitus veijari - satiiri - roadtrip -romaania. Ei siis minulle ominta genreä, mutta uteliaana tartuin teokseen. Pakkohan sitä on lukea kirja, jossa mainospuheen mukaan annetaan kyytiä lapsuuden idoleille muumeista Puuha-Peteen ja vähän siinä sivussa tökitään ajankohtaisia vallanpitäjiä.

Vauhti on kirjassa melkomoinen. Alun väännökset Muumilaakson asukeista (eri nimillä tietenkin) ovat kaikkiaan varsin osuvia ja kirvoittivat huvittuneita hymähdyksiä. Oranssinaamaisen miehen astuessa kuvioihin karkasi mopo käsistä. Mietin jo, oliko viimeistelyssä tullut kenties kiire vaiko vain inspiraatiopallo pongahdellut pojalta toiselle hieman hallitsemattomalla vauhdilla. Vähän pelotti loppukirjan ja oman ajankäytön osalta.

Onneksi kuitenkin maltoin mieleni, luin eteenpäin ja pääsin kuin pääsinkin mukaan pelastamaan maailmankaikkeutta Mansikin lentomatkan loppuräjähdykseltä. Taas mentiin lujaa, mutta sen verran selkein koordinaatein, että täti-ihminenkin pysyi Lada/aikakone - Mauton kyydissä mukana.

Kaikkiaan Puuhamiesten maihinnousu kuvastanee kirjoittajiensa ikäluokan ajattelutapaa, huumoria ja kautta aikojen toistuvaa kunkin ajan kuvien kumartelun käännöstä pyllistelyksi. Asenteessa on jotain kovin tuttua omilta lukioajoiltani (kyllä, pystyn vielä muistamaan sentään jotain), mutta aiheet ovat tuoreesti nykyaikaa.

Kielenhuollolliset kommentit jätän aihetta paremmin osaaville. Minä tykkäsin lauserakenteista ja rytmityksestä, joka sopi valittuun tyylilajiin, ja vaikka viimeistelyyn ja tarinallisuuden kasvattamiseen kaikkein hämärimpien satiristisfilosofisten (?) huomautusten kustannuksella olisi ehkä tarvetta, toivon ehdottomasti kirjailijoiden jatkavan uusien teosten parissa. Lupaan hankkia luettavakseni jokaisen...

Tässä rennosti haasteita suunnittelen...

Joka vuosi on tapanani asettaa jotain tavoitteita harrastusten suhteen. Ne sitten toteutuvat enemmän tai vähemmän hyvin, yleensä vähemmän.  Systemaattinen tavoiteseuranta ei näköjään kuulu vahvuuksiini, yleensä menestyksen tielle osuu elämä.

Aika tarkkaan vuosi sitten lupasin seuraavaa :

Vuosi 2019 on minulla teemaltaan hyvinvoinnin ja rentouden vuosi. 

Olen luvannut sekä isännälle että itselleni, 

1. että laitan oman hyvinvointini töiden edelle, 
2. panostan liikkumiseen ja itseni hoitamiseen, 
3. pyrin pitämään kaikessa rennon ja iloisen otteen - ei paineita.

Ööh, ei tainnut mennä ihan suunnitellusti

• keväällä vedin itseni (taas) piippuun töissä, 
• liikkumisesta taisi pitää huolen lähinnä Pokemon Go 
• ja rento ote johti siihen, että HelMet lukuhaaste jäi toistakymmentä kirjaa vajaaksi ja teatterihaaste, no... lue vaikka täältä. 

Katsotaan kuitenkin eteenpäin. Aiempi menestyksen puute ei ole minua ennenkään estänyt listaamasta uusia/vanhoja haasteita. Voisin siis kopioida tuon ylläolevan lupauslistan myös vuodelle 2020, mutta sen lisäksi vielä vähän jotain muutakin. 

Kuvakaappaus Elixian Appsista... Eka haaste vauhdissa jo

Liikunta: Liityin juuri lähelle tulleeseen uuteen Elixiaan. Ajattelin yrittää jotain liikunnan tapaista 2krt viikossa. Jo selän kunto vaatii edes jonkinlaista joogaamista. 

Kirjat: 

HelMet-lukuhaasteen miniversio saattaisi onnistua ? Vai mitä luulette? 

Goodreadsiin merkkasin taas tavoitteeksi 100 kirjaa tälle vuodelle

Sitten on tietysti näitä bloggaajien luomia haasteita, kuten klassikkohaaste (Osa 10 tulossa täällä) tai Halloween lukuhaaste. Niihin hyppään mukaan vuoden mittaan aina kun siltä tuntuu. Pitääkin tsekata lukemattomia klassikoita. Hyllystä löytynee jotain.

Teatteri: 

Uskaltaisinko kuitenkin sitä kuukauden teatteria ? Tosin tammikuulle ei vielä ole kalenterissa mitään, joten vähän heikosti alkaa.

Melkein kaikki keittokirjat rivissä... 

Suuri keittokirjahaaste 

Uutuutena (tai vanhana tuttavuutena) lisään listalle vielä keittokirjoihin liittyvän haasteen, jonka Tasty Travelissimo - blogi juuri heitti ilmoille.  Tarkoituksena siis kokata keittokirjahylly läpi, resepti per kirja. 

Suuri keittokirjahaaste on itse asiassa ollut käynnissä ennenkin. CampaSimpukka -blogissa on käyty keittokirjoja läpi jo jonkin aikaa ja haasteen taisi aikoinaan aloittaa Ku ite tekee -blogi. Jospa minäkin nyt yrittäisin. 

Minulla on hyllyssä palttiarallaa 100 keittokirjaa tällä hetkellä - valikoima elää vuosittain jonkin verran. En siis aio laittaa tälle haasteelle  minkäänlaista aikarajaa, mutta ehkä saisin sille oman sivun aikaiseksi... Samalla jatkan sarjaa "kuukauden keittokirja", joka tosin ei ole tainnut olla ihan nimensä mukainen.

Tämän haasteen tuotoksia tosin saatan laittaa näkyviin ennemminkin Instan puolelle (#ttkeittokirjaprojekti, #suurikeittokirjahaaste) eli tervetuloa sinne seuraamaan @minna_vuocho

Olisko siinä puuhaa tarpeeksi ? Nyt tuntuu kaikki mahdolliselta, sillä olen nauttinut joululoman vapaudesta touhuta, mitä mieli tekee. Huomenna alkaa arki koko perheellä, tahti kiihtyy. Katsotaan, miten käy. 

Vuodenvaihteen (luku)päiväkirja : Elämyksiä

Vieläkö jatketaan ? Jaksaako kukaan enää lukea ? 
No, jos jatkan omaksi ilokseni ? 

Tiistai 31.12.2019 

Se on vuoden viimeinen päivä. Olen alkanut silmäilemään lukulistojani käppyröitä ajatellen. Ehkä niistä taas jotain saa aikaiseksi ja vähän trendiäkin.

Eilen tosin en ehtinyt aihetta edes miettimään. Lähdettiin siskon kanssa jo perinteeksi (2 kertaa on perinne - eikös vai ?) muodostuneelle joululahjapäivälle. Minä annoin hänelle lahjan ja hän antoi minulle saman lahjan eli Kämp Span paketin hieronta + lounas. Spa-visiitti on aina kiva, mutta tämän lahjan parasta antia on tietysti yhteinen aika. Lahjaahan ei tietenkään kuluteta muuten kuin yhdessä.

Viime vuonna kävimme Helsinki Day Span jalkahoidossa. Täytyy sanoa, että paikkana ja tunnelmaltaan Helsinki Day Spa oli kyllä jotenkin miellyttävämpi, mutta hieronta teki hyvää ja lounas Kämpin miljöössä on tietysti aina elämys. Puhumattakaan siitä, että minun kurpitsakeittoni alkuun oli yksi paras ikinä maistamistani ja kyseinen ruokalaji sattuu varsinkin talvisin olemaan lempialkuruokani.

Vuosi siis päättyy varsin miellyttävissä merkeissä. Tänään ollaan taas rauhassa kotona perheen kanssa. Isäntä kokkaa.

Mennyttä vuotta ajatellessa minulle tosin tulee vähän outo olo. En ole ihan varma olenko oikeasti elänyt vuottani vai vaan sivusta seurannut. Koko 2019 ajan olen jotenkin leijunut irrallaan. Ehkä tulevaksi vuodeksi voisi luvata sukeltaa takaisin omiin nahkoihin ja tehdä enemmän asioita itselleni? Jos nyt keksin, mitä tuo tarkoittaa.

Myöhemmin iltapäivällä

Tein pavlovapohjat ja lemon curdin valmiiksi. Nyt olen istunut lukutuolissani sillä aikaa, kun Isäntä työstää hummeriravioleja ja currya illan ateriaa varten. Luin loppuun Max Seeckin Uskollinen lukija - dekkarin. Loppuratkaisusta jäi hivenen hämmentynyt olo, mutta olipa jännä kirja.

Keskiviikko 1.1.2020

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, mitä sitten tuoneekaan. Aika näyttää.
Toistaiseksi olen tosin keskittynyt lähinnä Taustapeileihin ja käppyröihin - sain jo ensimmäisen blogiinkin.

Noin muuten vuosi vaihtui lähinnä herkutellen ja kirjaa lukien. Vuoden ensimmäiseksi luettavaksi aloitin dekkaria, mutta leppoisaa sellaista. Terttu Autereen Kuolema Eedenissä oli sopivaa luettavaa samalla kun toisella silmällä vilkuilin Lara Croftia telkkarista.

Tänään aloitin sitten "uuden elämän" kävin hakemassa tunnukseni uuteen kuntokeskukseen. Sitten varasin illaksi tunnin, jonka peruutin 5min myöhemmin... Saa nähdä, miten tässä sitten lopulta käy.

Torstai 2.1.2020

Tänään oli kovasti kulturelli päivä. Käytin pitkästä aikaa Museokorttiani ja kävin ystävän kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyä ja iltapäiväteellä. Tällaista pitäisi harrastaa useammin. Oli tosi kiva iltapäivä.

Schjerfbeckin näyttely oli varsin mielenkiintoinen. Teemana on "Maailmalta löysin itseni" ja näyttelyssä voi seurata taiteilijan eri maista saatujen vaikutteiden näkymistä esim. taulujen aiheissa. Toki mukana oli myös omakuvia, joita katsoessa aina mietin Schjerfbeckin suhdetta ikääntymiseen. Jotenkin se ei vaikuta kovin seesteiseltä. Ehkä pitäisi lukea uudelleen Rakel Liehun kirja Helene. Se on toki fiktiivinen, mutta ainakin noista matkoista siinä kai on jotain.

Senkin muuten huomasin, että kyllä teksti ja tarinat ovat sittenkin ominta aluettani. Joka taulun kohdalla olisin halunnut tietää sen tarinan, mallin tarinan, taiteilijan näkemyksen... Mielellään tekstimuodossa, kiitos :-)

Matkalla kuuntelin Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä -äänikirjaa taas vähän matkaa eteenpäin. Pääsin sentään jo yli puolenvälin.

Noin muutenkin on lukeminen ollut vähän pätkittäistä. Joskus aikoinaan luin Mamma Mia- elokuvan innoittaman hömppäromaanin My Mamma Mia Summer, joka osoittautui kelpo laiturilukemiseksi. Nyt sitten otin joululoman viihteeksi kesätarinan jatko-osan Mamma Mia Christmas... Sitä aloittelin eilen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein vauhdissa mukana. Saa nähdä, jääkö ensi jouluun.

Selailin myös nuorten tekijöiden Puuhamiesten maihinnousu - tarinakokoelmaa. Vähän on epätasainen, mikä kirjoittajien nuoren iän (3x17v) huomioonottaen ei ole yllätys. Luulenpa myös tekstien viimeistelyn saaneen suurempaa huomiota kirjan alkupuolella. Nyt puolessavälissä menee välillä turhankin sekavaksi. Saa nähdä, miten tämä tästä jatkuu...

Lauantai 4.1.2020

Niinhän tässä näyttää taas käyvän, että hyppelen kirjasta toiseen. Olen nimittäin edellisen kirjoituksen jälkeen aloittanut peräti kaksi uutta äänikirjaa. Osittain syynä lienee Kuolema kiitospäivänä, jossa jumituin vähän hankalan kuuloiseen kohtaukseen. Ei vaan ole huvittanut jatkaa. Teki mieli jotain kevyempää.

Niinpä nappasin Audiblesta kuunneltavaksi Jeevesin ja Woosterin seikkailuja (The collected radio dramas). Tosin en ole ihan varma, voiko tätä kutsua enää äänikirjaksi, ennemminkin mennään jo kuunnelman puolelle. Missäköhän raja muuten menee? Pitää varmaan ihan erikseen miettiä. "Painos" kyllä löytyi myös Goodreadsista... (Edit: pohdiskelua täällä - oletteko samaa mieltä kriteereistä?) 

Toiseksi aloitetuksi valikoitui Confessions of a Bookseller eli suositun Kirjakauppiaan päiväkirjan tekijän toinen kirja. Tosin tämä taitaa ajallisesti ajoittua ennen ensimmäistä, ainakin päätellen tulevaisuusviittauksista juttuihin, jotka jo ensimmäiseksi kuunnelleessani kirjassa ovat kerrontahetkeä.

Kirjakauppiaskin ihmettelee, miksi niin monet haluaisivat omistaa vanhojen kirjojen kaupan. Minä ihmettelen, miten melko lakoninen listaus kirjakauppiaan päivistä voi ollakin niin koukuttava. Johtuuko se aiheeseen liittyvistä kirjoista ? Olisiko lihakauppiaan tai vaatekauppiaan päiväkirja yhtä kiinnostava? Tai ehkä kaikki onkin kiinni kirjoitustyylistä ?

Muuten on lukeminen ollut minimissään, mutta toisilla elämän osa-alueilla vuosi on alkanut aktiivisena. Aloitin eilen uuden elämän eli kävin jumpassa. Lisäksi aloin viimeinkiin vaihtamaan poikien huoneita päittäin. Isompi otus vähempine tavaroineen pienempään huoneeseen, ja päinvastoin - pienempi legovuorineen isompaan... Saa nähdä montako kuukautta tähänkin saan kulumaan.

Sunnuntai 5.1.2020

Näinä elämyshakuisina aikoina, tässä yksi täydellinen:

Paista muutama pekonisiivu rapeaksi ( aloita kylmältä pannulta), riko muna niiden viereen, kun ne ovat alkaneet ruskistua. Kuumenna Heinzin papuja tomaattikastikkeessa, paahda leipää ja levitä sille kuumana voita ja appelsiinimarmeladia. Keitä ämpärillinen kuumaa, vahvaa Earl Greytä.
Istu olohuoneen ison pöydän viereen ja jatka skotlantilaisen kirjakauppiaan muistelmien (Confessions of a Bookseller) kuuntelua, hiljaisuudessa ennen kuin kukaan muu on herännyt.

No, hiljaisuus katkesi kantaessani aamiaistani olohuoneeseen, kun sekä isäntä että kuopus nousivat ylös. Silti, tämä hipoo täydellistä sunnuntai-aamua.

Luulen myös keksineeni, miksi kirjakauppiaan muistelmat ovat niin suosittuja. Kyse ei ole (pelkästään) kirjakaupasta. Elämäntapa kiehtoo. Siinä on sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä ja se vie jotenkin ajatukset menneisiin aikoihin. Kirjanpitäjä, joka ei lampomisaikaan ehdi paikalle. Illalliset yhteisten festivaalisuunnittelujen jälkeen. Ystävät, jotka ovat päätyneet kylään eri puolilta maailmaa. Kirjakauppias iltapäivätauolla kalastamassa. Haikailemmeko kaikki jotain tuollaista tässä kaupunkikiireen keskellä ?

Eilen luin loppuun nuorten kirjalilijoiden Puuhamiesten maihinnousun. Tahti kiihtyi loppua kohti ja, yllättävää kyllä, puuhamiehet saivat kiinni punaisen langan päästä uudelleen. Viihdyin.
Myös Kuolema kiitospäivänä eteni, selätin jumikohdan eikä se edes osoittautunut kovin pahaksi.

Ai niin, aloitin myös uuden kirjan... Takashi Hiraide: Kissavieras.


Viikolla loppuun luettuja : 

Max Seeck : Uskollinen lukija 
No huh, huh... olipas jännä. Yhtään en arvannut loppuratkaisua. Se tosin jättikin hivenen hämmentyneen olon. 

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Ihastuttavan vanhanaikainen dekkari. En tiedä paljon rentouttavampaa luettavaa vuoden alkuun. 

Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas: Puuhamiesten maihinnousu
Vilkas mielikuvitus on kirjoittajien vahvuus, mutta siihen liittyvät myös sudenkuopat. Välillä menee vähän liiankin lujaa ja viimeistely on unohtunut. Silti, suurimman osan lukuajasta viihdyin, vaikkei genre minulle ominaisinta olekaan. 

Äänikirja vai kuunnelma?

Äänikirjoja on monenlaisia. Osassa lukija lukee tekstiä ilman sen kummempia painotuksia, toisissa taas äänenpainoilla ja rytmityksillä, jopa äänen korkeuden pienillä vaihteluilla tuodaan esim. kertojavaihteluja esiin. Toisinaan lukijoita voi olla useampia, joskus dialogia käydään eri esittäjien välillä. Lukijoiden lisäksi voi äänikirjassa olla musiikkia tai erilaisia äänitehosteita - ei kun, hetkinen - onko silloin kyseessä jo kuunnelma ?

Missä kohtaa äänikirja muuttuu kuunnelmaksi ?

Lempparikuuntelupaikkani joululomalla

Kysymys ilmaantui mieleeni kuunnellessani viimeisintä "äänikirja" -hankintaani eli Jeeves & Wooster: The complete radio dramas. Kyseessä on BBC:n tuotanto rakastettujen hahmojen seikkailuista. Useita näyttelijöitä, pieniä äänitehosteita, musiikki lukujen välissä... Minun luokittelussani tämä kyllä keikahtaa kuunnelmaksi. Voinko sitä siis edes listata kuunneltujen kirjojen joukkoon ? Goodreadsista se kyllä löytyy.

Toisaalta, kuuntelin tässä jokin aika sitten Anna Puun itsensä lukeman Minä olen Anna Puu. Siis lukeman ja laulaman - äänikirjassa nimittäin on lukujen alussa usein myös pätkä luvun teemaan ja elämänvaiheeseen liittyvää laulua. Onko tämä vielä äänikirja ? Minusta on, mutta mihin ihmeeseen tämä päätelmä oikein perustuu ?

 Pitänee kirjata muutama kriteeri.  Oletteko samaa mieltä listauksestani ?

Minusta äänikirjassa:

• ... on eri lukijat korkeintaan luvuille, dialogin "näytteleminen" heittää kuunnelman puolelle 
• ... saa olla musiikkiesimerkkejä tai muita ääniä, kunhan ne tukevat tekstin sisältöä ja ovat "osa tarinaa" Sopii siis paremmin juurikin elämäkertoihin tai tietokirjoihin, romaaneihin harvemmin. Vähän niin kuin kuvat painetussa kirjassa. 
• ... teksti ei saa muuttua eli sitä pitää lukea niin kuin se on kirjoitettu. Äänikirja ei voi olla pelkkää dialogia, jollei kirjaa ole kirjoitettu niin. Näytelmän lukeminenkin on kuunnelma, mikäli ei samalla lueta kaikkia lavastus ja asemointiohjeita käsikirjoituksesta. Tosin muutenkin näytelmä on kirjana vähän hankala määritellä.

Näin ollen ylläolevat esimerkit ovat juurikin, kuten arvelin ja P.G.Wodehousen kirjoihin pohjautuvat kuunnelmat pysyvät poissa luettujen listalta, vaikka hauskoja ja viihdyttäviä ovatkin. 

Parhaimpia elävästi luettuja äänikirjaesimerkkejä ovat Robin Hobbin trilogia Fitz and the Fool ja monet Christiet. Ensiksimainitun lukija Elliot Hill onnistuu vaivihkaisilla äänen ja rytmityksen muutoksilla elävöittämään tarinan täydellisesti. Silti hän ei näyttele, vaan lukee sinänsä jo upeaa tarinaa. Samoin Lars Svedbergin tapa lukea Agatha Christien dekkareita on mahtava sillä jo äänensävy ja rytmitys tuo mieleen englantilaiseen maalaisdekkarin (eikä Jukka Pitkänenkään ole ollenkaan huono). Myös Svedbergin Sinuhe egyptiläinen on ihan omaa luokkaansa. 

Mitä olette mieltä ? Millaisilla kriteereillä itse erottelette kuunnelman ja äänikirjan toisistaan ? Milloin lukija näyttelee?