Vatsat täynnä historiantunnille

Kiitos kutsusta brunssille ja teatteriin Radisson Blu Plazalle ja Kansallisteatterille 

Saimme Toton kanssa kutsun Radisson Blu Plazan ja Kansallisteatterin uuden konseptin "ekaan kertaan" eli Lasten lauantaina nauttimaan ensin brunssia Radisson Blu Plazan ravintolasaliin ja siitä sitten muutaman askeleen päähän Kansallisteatteriin seuraamaan Koiramäen Suomen historia- näytäntöä. Konsepti on mielenkiintoinen - ensin vatsat täyteen rennolla brunssilla ja sitten teatteriin viihtymään. Ainakin tämä äiti tykkäsi ajatuksesta.

Mikä voisi olla helpompaa kuin ensin istahtaa runsaaseen brunssipöytään ja siitä sitten hiljalleen valua ihan viereen teatteriin? Minä ainakin nautin siitä, ettei tarvinnut miettiä ruoanpuolta ja sitten kiirehtiä kaupunkiin. Eikä Radisson Blu Plazan brunssissa ollut mitään valittamista. Pienten ja isojen lautaset olivat täynnä ja mieli iloinen.

Toto tietysti halusi lautaselleen lasten tilaisuuksissa aina näköjään tarjolla olevia nakkeja ja lihapullia, mutta onneksi hän bongasi myös vesimelonisiivuja muiden lautasilta ja niinpä sitten hetken kiertelyn jälkeen lautasesta ainakin puolet oli täynnä vesimelonia, viinirypäleitä, tomaatteja, etikkakurkkuja ja muuta vähän nakkeja tuoreempaa tavaraa.

Tiskiltä olisi voinut tilata vohveleita tai muita brunssiherkkuja, mutta me emme yksinkertaisesti jaksaneet enää enempää - varsinkin, kun olimme bonganneet jälkiruokabuffetin kakut ja karkit. Pistaasi on usein vaikea ravintoloille macaronseissa, mutta nyt oli pähkinän maku kohdillaan. Paras macaron aikoihin (sanoo äiti, joka tykkää pistaasista tosissaan).

Toton kommentti brunssista: "Sanoisin, että se oli tosi hyvä." - ja sama toistettuna useampaan kertaan päivän aikana eli mitä ilmeisimmin valikoima teki vaikutuksen.

Me pääsimme mukaan kutsuvieraina, mutta jäin miettimään hintaa brunssi + teatteri -kokonaisuudelle. Google ohjasi mainokseen, jossa hinnaksi mainittiin aikuiset 55€ ja lapset 39€  (ja vihreällä kortilla vähän alennusta). Mielestäni tuossa on hintalaatusuhde aika kohdillaan.

Vatsat täynnä suunnattiin sitten kirjaimellisesti ihan viereen teatteriin...

Kuva: Kansallisteatteri (piirrokset Mauri Kunnas)

Koiramäen Suomen historia 

Mauri Kunnaksen historiakirja taisi olla ilmestymisvuotensa superhitti joulumarkkinoilla. Niinpä se löytyi meiltäkin kirjahyllystä. Tarjosin kirjaa Totolle luettavaksi ennen teatteripäivää, mutta selailuksi taisi jäädä. Jostain syystä historiaviittaukset eivät nyt saaneet poikaa syttymään. Todennäköisesti syynä on referenssien puute. Kun ei ekaluokkalainen ole joutunut historiaan tutustumaan yleisesti, eivät kohtaukset eri aikakausilta oikein jaksa kiinnostaa.

Sama osoittautui haasteeksi näytelmän osalta. Toki näytelmässä on vauhtia ja villejä hahmoja, joista lapsetkin selvästi pitivät (varsinkin tyttökuningas Kristiina ja herra Hakkarainen saivat osakseen riemukkaita reaktioita, niin kuin tietysti myös kuninkaan vessajutut...) Kuitenkin sanoisin, että näytelmä sopii parhaiten sellaisille koululaisille, jotka jo vähän ovat historian tarinoihin tutustuneet ja pystyvät pitämään aikajanan punaisen langan mielessään luomassa tarinalle kokonaiskehystä. Niin, ja tietysti historiakohtaukset sopivat aikuisille. Yleisön reaktioista päätellen Koiramäen kerronta nimittäin osui ja upposi vanhempiin vähintään yhtä hyvin kuin jälkikasvuun.

Hahmot myös huusivat ja kiljahtelivat ja lavalla paukkui ja rytisi, mikä saattaa aiheuttaa jännitysti herkemmille pienille katsojille. Tosin meidän aiemmin erittäin ääniherkkä kuopuksemme ei ollut millänsäkään. Kannattaa kuitenkin miettiä oman pienokaisen kohdalla mahdollisia reaktioita, enkä paljon alle eskari-ikäisiä tuonne veisikään. 

Toton kommentti: "Oli kiva, mutta Tippukivitapaus on edelleen lempparini"

Tarkemmin kysellessä oli kyse tosiaankin äänimaailmasta. Lisäksi Koiramäen Suomen historiassa on lauluja, mutta musiikki ei ole ihan niin suuressa osassa kuin monissa muissa lastennäytelmissä (ja Tippukivitapauksessa). Dialogi ja sanaleikit olivat hauskoja (Iso Viha(nnes) ja Pikku Viha(nnes) jne.), mutta niistä saattoi osa mennä lapsilta ohi juuri tuon aiemmin mainitun referenssien puutteen vuoksi. Aikuiset sitten hörähtelivät senkin edestä...

Ihan parasta oli myös herra Hakkaraisen (Ninu Lindfors) bongailu
Kuva: Tuomo Manninen /Kansallisteatteri

Hannu-Pekka Björkmanin jäyhät ja rouhean koomiset hahmot olivat kertakaikkisen upeita ja loivat upean kontrastin pirtsakammille hahmoille ympärillä. Ihan paras oli 1700-luvun tiedemies Pehr Kalm ja hänen puutarhansa, vaikka kyllä tyttökuningas Kristiinan hovipalvelijakin oli aivan mahtava. Hänestä tuli välillä mieleen se aikoinaan telkkarissa joka vuosi juhlapyhinä näytetty näytelmätallennus, jossa hovimestari joutuu toimimaan vanhalle emännälleen sekä palvelijana että pöytäseurana..

Aksa Korttila sai haluttoman oppilaan, Alixin, hahmon elämään. Ihan näin silmissäni muutaman keskustelun kotona tässä ei niin kovin kauan sitten... Muutenkin näyttelijät ovat Kansallisteatterin totuttuun tapaan huippuhyviä eivätkä hyppäykset eri roolihahmojen välillä näyttäneet tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia.

Kaikkiaan Koiramäen Suomen historia on taidokkaasti toteutettu sarja kohtauksia Suomen historiasta.  Näytelmän parissa viihtyy, eikä aika vauhdikkaassa menossa käy pitkäksi. Koulun historiaopetuksen tukena tämä olisi kuivia kirjoja elävöittävä ja varmasti tehokas opetusmetodi. Pari tuntia teatterissa saisi todennäköisesti Alixin lisäksi muitakin haluttomia oppilaita innostumaan vanhoista tapahtumista ja jopa muistamaan muutaman tärkeän historiallisen käännekohdan. Eikä pieni kertaus ole pahaksi aikuisillekaan.

Brunssi + teatteri -yhdistelmä on onnistunut konsepti. Toivottavasti näitä järjestetään vielä lisää. Kokonaisuus tarjoaa perheille mahdollisuuden rentoon yhdessäoloon herkkujen ja kulttuurin parissa. Mikäs sen parempaa?

Suomi siinä Ruotsin ja Venäjän välissä ihan kirjaimellisesti
Kuva: Tuomo Manninen / Kansallisteatteri 

Kiitokset Radisson Blu Plaza ja Kansallisteatteri kutsusta brunssille ja teatteriin