Punainen pata jutustelee

Minullakin on punainen pata, mutta olen itse asiassa viime aikoina tykästynyt mustaan, pyöreään ja matalampaan. Tosin meillä taidetaan muutenkin kokata pääasiassa pannuissa ja kattiloissa hellalla, tai sitten uunivuoassa.

Kati Tervon kirjassa punainen pata on inspiraation lähde ja rakas keittiöväline. Voin hyvin kuvitella padan kirvoittavan tarinoita, mutta näissä on paljon muutakin - ihan ajankohtaiselta tuntuvaa huolimatta siitä, että lyhyet tekstit on alunperin julkaistu jo muutamia vuosia sitten.

Kati Tervo: Punainen pata 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pieniä teksejä keittiön iloista, ruoanlaiton haasteista, herkullisista aineksista ja perheestä keittiössä. Jos itse tykkää ruoanlaitosta, ovat nämä pieniä kivoja välipaloja. Niistä löytää useammankin tutun ajatuksen (ja välillä on eri mieltä).

Hieman koin tekstit hajanaisiksi eikä monissa ollut oikein punaista lankaa, vaikka väriä edustava pata välillä vilahtikin. Ehkä sitä onkin vähän jumittunut siihen, että teksteissä pitäisi olla rakenne. Välillä on ihan vapauttavaa vain lukea kevyttä jutustelua. Vähän niin kuin istuisi ystävän kanssa keittiössä höpisemässä, vaikka tietysti tässä tapauksessa vähän yksipuolisesti. Dialogia voi käydä vain omassa päässä.

Sinänsä oli ihan mukava kuulla pieniä kommentteja myös Tervojen perhe-elämästä, sellaista ohimennen lausuttua, mutta  kenties toisen(kin) puoliskon faneja kiinnostavaa.

Ihan mukava tuttavuus siis, mutta ehkä seuraavaksi ruokakirjaksi haluan jotain vähän kunnianhimoisempaa (Nigellan How to Eat - äänikirjan lisäksi).

Mitähän muita tällaisia pohdiskelevia ruokakirjoja onkaan olemassa? Suosituksia?

(Luku)päiväkirja - teknisiä vaikeuksia ja jäkälän mutustelua

Maanantai 20.1.2020

Nyt ottaa päähän, lujasti. Luin juuri  pari HelMet Overdrive-kirjastosta lainaamaani kirjaa. Nyt yritin lainata jatkoa Charlaine Harrisin Midnight Crossroad-sarjaan ja arvatkaapa mitä ? Adobe Editions lopetti yhteistyön Kobo-lukijani kanssa enkä saa kirjoja enää luettua Kobolla. Edellisen Koboni kanssa en vastaavaa ongelmaa saanut koskaan korjattua. Harmittaa vietävästi.

Tämä on näitä tekniikan haasteita. Täytyy sanoa, että yleisesti ottaen Kobo on toiminut todella hyvin, mutta jostain syystä Adobe -tunnuksilla on välillä vaikeuksia. Tiedä sitten, mistä johtuu tai missä on vika.

Tällaiselle "mulle kirja just nyt kiitos"-tyypille tämä on lievästi sanottuna turhauttavaa. Tykkään lukea sarjat kerralla (ainakin jo ilmestyneet osat) ja teknisiin ongelmiin minulla ei riitä kärsivällisyys nykyään yhtään. Varsinkaan tällaiseen, jota en edes aiemmin onnistunut ratkaisemaan.

Voihan p...

Viikon kuriositeetti: työlounaalla maistettu JÄKÄLÄ

Keskiviikko 22.1.2020

Taisin maanantaina tuohduksissani unohtaa kokonaan mainita, että olen minä lukenutkin. Itse asiassa yllättävän montaa kirjaa.

Aloitin iltalukemisekseni Kati Tervon Punainen pata - Kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta. Nimi kertoo vallan mainiosti sisällön. Minusta ne eivät ole novelleja, eivätkä esseitä, eivätkä oikein pakinoitakaan. Ihan hauskoja. Sopivan kevyttä nukahtamisen tueksi.

Lisäksi olen edennyt Confessions of a Bookseller -äänikirjassa ja erehdyinpä jopa aloittamaan uuden äänikirjan eli Millenium-sarjan viimeisimmän David Lagercrantzin Tyttö, joka eli kahdesti. Vähän takkuillen on lähtenyt tuon kuuntelu kuitenkin liikkeelle. En taida olla tarpeeksi metrossa... Tuntuu nimittäin siltä, että se sopii jostain syystä nimenomaan metromatkan viihdykkeeksi. Kummallisia aivojen kommervenkkejä.

Tekniset ongelmat eivät kai ole kadonneet minnenkään. En vain ole enää edes kokeillut. Luen muuta nyt ainakin vähän aikaa. Eivät taida luettavat kirjat ihan heti loppua, vaikka en kirjastosta hetkee lataisikaan.

Eivät lopu, vaikka koitankin vierottaa itseni Elisa Kirjan aleklikkailusta. Se alkoi käydä vähän kalliiksi ja kuunneltavien äänikirjojen lista venyä jo puhelimen muistia suuremmaksi, ekirjoista puhumattakaan. Jos yrittäisi saada 10 luettua ennen kuin edes vilkaisee seuraavaa aleviestiä?

Noin muuten on arki taas tosissaan alkanut. Töitä, huushollia ja vähän kirjoja. Siinä se. Jotain piristystä pitänee keksiä ennen kuin taas ihan väsähtää. Ehdotuksia ?

Tänään teen etäpäivän. Työkone ruksuttaa vieressä ohjelmistopäivitystä, joten pidin tämän kirjoitustauon. Vähän taidan mennä jossain kohtaa myös ulos - maassa on jotain valkoista. Silmiä siristämällä ja kauas kohdentamalla voisi kuvitella jotain talven tapaista.

Torstai 23.1.2020

Aloitettiin Toton kanssa uusi iltasatukirja. Se oli virhe... Salamavaras (Percy Jackson) osoittautui heti alussa niin jännäksi, että ei meinattu saada kuuntelua millään lopetettua. Vähän oma vikani. Olisi pitänyt jatkaa aiemmin kuunneltujen linjalla. Siirryttiin kerralla ehkä vähän liian jännään kuunneltavaan.

No, katsotaan, miten jatkossa käy.

Noin muuten olen lähinnä vain kuunnellut vähän kirjakauppiasta. Muuten on mennyt koko viikko auton parissa. Ensin hajosi käsijarru ja sitä huollettiin, sitten vein pesuun ja huomattiin renkaan tyhjenneen. Se piti tietysti korjata. Ensi viikolla pitää sitten varmaan pistää kaikki talvirenkaat uusiksi ja käydä taas tarkistuttamassa öljy. Uhkana keikkuu vissiin jonkinlainen isompi moottoriremontti, jos kone on ruvennut urakalla syömään öljynsä..Huoh. Ehkä pitäisi myydä auto ja kokeilla julkisilla kulkemista ?

Lauantai 25.1.2020

Kuuntelin loppuun Confessions of a Bookseller. Ihan varmasti tulee ikävä kirjakauppiaan juttuja. Ne ovat jotenkin ihanan rentouttavia ja samalla koukuttavia. Jostain syystä noin yleensäkin tunnun tällä hetkellä valitsevan luettavakseni / kuunneltavakseni kirjoja, joissa on lyhyitä tarinoita tai muuten pätkäkerrontaa. Yritin jatkaa viimeisimmän Lisbet Salander-dekkarin lukemista, mutta Tyttö, joka eli kahdesti töksähteli ja vaihdoin toiseen rentoutuskirjaani, eli Nigella Lawsonin How to Eat...

Muutenkin meni ruoan parissa tämä päivä. Sain vihdoin ja viimein aloitetuksi Suuren keittokirjahaasteen ja sitä varten piti tietysti ensi selailla keittokirjoja ja sitten myös kokata. Tosin taisin olla hivenen liian väsynyt hellan ääressä. Lorautin risoton joukkoon kokonaisen ison sitruunan mehun - eli melkomoisen kirpakkaa oli risotto tänään. Hyvää silti.

Siskokin tuli käymään. Kivaa. Luuhattiin vähän kaupoissa, kun hän tarvitsi uudet nilkkurit. Minä en ostanut mitään, joten oli halpa ostosreissu. Toisaalta vähän harmitti, kun aleprosentit olivat aika huikeita, mutta eihän keskimittainen ja muutenkin keskikokoinen loppualesta mitään enää löydä. Jäljellä kun on vain hajakokoja. Yhden Ralph Laurenin mekon kokeilin, mutta se näytti melkoisen törkeältä sillä yläosa oli selvästi suunniteltu pienemmälle rintavarustukselle. Otin äkkiä pois ennen nappien lentelyä.

Sunnuntai 26.1.2020

Miten voi olla jo sunnuntai ? Viikonloput vain katoavat jonnekin. Tosin tänään olen oikeastaan itsestäni aika ylpeä. Sain nimittäin itseni lähtemään salille, vaikkei ollut edes tuntivarausta. Sellaista ihmettä ei olekaan sattunut sitten... no, sanotaan ettei aika moneen vuoteen.

Eihän tuo treeni mikään maailman tehokkain ollut. Olen tosi huono tekemään yhtään mitään ilman ryhmäpainetta ja edessä ohjeita antavaa ohjaajaa. Tänäänkin taisi liikunnallisin kohta olla juoksumatolla alkuun tekemäni kevyt kävely/hölkkä. Tehokas se oli siinäkin mielessä, että samalla sain kuunneltua Tyttö, joka eli kahdesti -äänikirjaa eteenpäin yli yhden luvun verran. Jotenkin nyt takkuilee. Liekö syynä sitten oma pääni vai vähän turhankin selittävä aloitus dekkarille.

Toki kyseessä voi olla ihan oma päänikin ja sen kyky käsitellä pidempää tarinaa. Huomaan mielelläni kuuntelevani ja lukevani lyhyistä pätkistä koostuvia kirjoja. Ei tarvitse kuin katsoa loppuun luettujen listaa. Siltä löytyy tällä hetkellä kaksi "pätkäkirjaa", joiden lukemisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia samaan aikaan kuin romaanit junnaavat paikoillaan.

Aloitin sentään yhden oikean romaaninkin. Loukkupoika on  nuortenfantasia suljetussa vankilassa elävästä pojasta. Olen vielä sen verran alussa, että paha sanoa mitään sen tarkempaa, mutta ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Saa nähdä, miten tarina etenee.

Ulkona on kivanoloinen keli. Pitäisi varmaan lähteä vielä kävelylle. Eilenkin jäin hetkeksi seuraamaan joutsenten ruokailua. Kauniita lintuja.



Tällä viikolla loppuun luetut kirjat : 

Shaun Bythell: The Confessions of a Bookseller 
Mitä ihmettä, minä nyt luetn ? Näitä kirjakauppiaan juttuja tulee varmasti ikävä. 

Kati Tervo: Punainen pata - kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta
Tämä oli helppo lukea. Lyhyitä ajatuksenpätkiä itseänikin kiinnostavasta aiheesta, eli ruoasta, sen laittamisesta ja syömisestä. Monissa ei ollut sen kummempaa ajatusta, toisissa taas sai inspiraatiota omaankin tekemiseen ja tunnisti ajatuksiaa. Reseptejäkin löytyy. Ihan kiva. Aikalailla oikealla tasolla minun nykyhetken keskittymiskykyyni nähden. 

Iltalaulaja ei oikein kolahtanut

Kyllä nyt on lukeminen jäänyt ihan minimiin. Farssia muistuttava keittiöremontti ja töissä heti kesäloman jäkeen alkanut hurja pyöritys ovat vieneet voimat. Aivot surraavat ylikierroksilla, eivätkä taivu kirjaan keskittymiseen eivätkä oikein nukkumiseenkaan. Aamukävelyilläkin olen viime aikoina keskittynyt lähinnä aaltojen loiskeeseen ja tuulen kohinaan.

Edellinen loppuun kuuntelemani äänikirja oli lievä pettymys. Mielikuvissani sitä oli blogeissa kehuttu, mutta minä en jotenkin päässyt millään tarinaan sisälle. Ehkä vika oli omassa väsyneessä mielessäni, mutta nyt ei kolahtanut.

Kati Tervo: Iltalaulaja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Milka Alroth

Fiktiiviset taiteilijaelämäkerrat eli romaanimuodossa kerrotut tunnetun historiallisen henkilön (tässä tapauksessa taiteilijan) tarinat ovat jo jokusen vuoden täyttäneet muoti-ilmiön piirteet. Toki "oikeiden ihmisten" elämät ovat aina mielenkiintoista luettavaa, mutta ehkä romaanimuodossa tunnettujen faktojen ympärille rakentuva inhimillisyys luo ihan uudenlaisen läheisyyden tunteen - toki sillä varauksella, että mukana on aina kirjailijan oma tulkinta ja mielikuvitus. Useimmiten romaani siis toimii siltana historiallisina henkilöinä vaikeastikin lähestyttäviin henkilöhahmoihin.

Ellen Thesleff ei kuitenkaan tämän romaanin kautta muuttunut minulle yhtään sen elävämmäksi kuin ennenkään. Itse asiassa en saanut tarinanpäästä kiinni kunnolla ollenkaan. Toki hajanaisia tietoja hänen elämästään, perheestään ja tavastaan tehdä taidetta tarttui takkiin tästäkin ohimennen, mutta lukukokemuksena jäi päällimmäiseksi tunne hieman hajanaisista kohtauksista, joissa oli lievästi ahdistava tunnelma ja hitunen epätoivoa.

Ellen saapuu kesähuvilalleen ja saa apulaisekseen naapurista Taimin. Kesä kuluu Ellenillä maalaten ja kaiken rapistumista miettien. Taimi palvoo taiteilijaa miltei sairaalloisesti ja haaveilu kietoutuu kuin varkain sivussa rakkauteen ja kasvamiseen. Kumpikaan ei lopulta oikein kohtaa toista, eivätkä heidän elämänsä kai ajan yhteiskunnnassa voikaan kuin hipaista ohimennen.

Milka Alroth lukee hyvin ja selkeästi, mutta kirjan rakenne ei nyt minulle äänikirjana toiminut. Kaipa tässä haettiin sellaista hieman unenomaista tunnelmaa, mutta se tuntui vain hämmentävältä. Tipahdin liian usein kyydistä ja sekä Taimi että Ellen jäivät etäisiksi nukkehahmoiksi, joiden välillä ei oikein tuntunut olevan minkäänlaista kosketuspintaa. Kieli kirjassa on soljuvaa ja sen rytmitys tyylikkään vanhahtavaa. Mieleen välähtelevät kuvat kauniita ja kesäisiä. Harmillisesti vain nuo kuvat jäävät pelkiksi välähdyksiksi ilman kiinnekohtia kokonaisuuteen. Ehkä tämä olisi toiminut paremmin tekstistä itse luettuna.

Oli vika sitten kirjan formaatissa, tarinassa itsessään tai lukijan väsymysasteessa, tämä ei nyt ollut minua varten. Kirja on kuitenkin herättänyt myös ihastusta, joten kannattaa toki itse lukea ja muodostaa oma mielipiteensä.

Iltalaulajasta ovat kirjoittaneet mm.
Kulttuuri kukoistaa
Kirsin Book Club
Lukuneuvoja

p.s. Jos Turun Kirjamessut kiinnostavat, niin tänään ehtii vielä mukaan arvontaan...