Kuinka keittokirja luetaan

Keittokirjoja lukeva etsii aina reseptejä kokeiltavaksi. Tuo lienee yleisin käsitys keittokirjaan tarttuvan lukijan päämäärästä ja odotuksista. Näin varmasti usein onkin, mutta inspiroivimmat  keittokirjat tarjoavat paljon muutakin kuin reseptiikkaa ja parhaimmillaan niitä voi lukea yhtä keskittyneesti kuin jännittävintä dekkaria. 

Itse huomaan palaavani yhä uudelleen resepteihin kirjoissa, joissa kirjoittaja on onnistunut luomaan yhteyden reseptin, sen käyttötarkoituksen ja reseptin antajan oman elämän välille. Nigella Lawson on tässä taidossa ihan omaa luokkaansa. Rouvan maneereista ja kokkailun oikoteistä voidaan olla montaa mieltä, mutta hänen kirjojaan lukee mielellään. Niissä on aina selvitystä reseptien syntyhistoriasta, Nigellan omista mielipiteistä kokkailuun liittyen sekä häpeämätöntä vertailua esikuviin. Siksi Forever Summer ja Nigella Bites ovat edelleen vuosien jälkeen keittiömme vakiokamaa – niin, ja tietysti siksi, että reseptit ovat helppoja ja herkullisia. Nigel Slaterkin on Keittiöpäiväkirjoineen tunnelmointiin sopivaa luettavaa ja nimenomaan luettavaa. Täytyy myöntää, etten ole ainuttakaan reseptiä kirjasta tehnyt – inspiraatiota omaan kokkaukseen tosin olen saanut useasti. 

Kotimaisista kirjoista on viime aikoina käteen eksynyt eniten Murun keittokirja. Siinäkin tarina on reseptejä tärkeämpää, vaikka kokeilemaan houkuttelevia ohjeita useampia sivuilta löytyykin. Parasta kirjassa on kuitenkin kuvaus Murun henkilökunnasta ja päivästä.  Nicolas, Timo ja Henri tuntuvat kuin vanhoilta tutuilta, kun on seurannut heidän päivänsä onnistumisia ja stressihetkiä. Lukijan tekee mieli ravintolaan tai ainakin kokeilla jotakin kokkien lempiresepteistä. 

Tässä syksyllä innostuin pyytämään luettavakseni mestarikokkien reseptipankkina mainostetun "Suomalaista kotiruokaa"-kirjan. Siinä kuulemma pääsisin kurkistamaan, mitä kokit syövät kotona perheen parissa ja tarjoavat ystävilleen. Odotin herkullista lukukokemusta, mutta sainkin vain listan reseptejä.

Älkää käsittäkö minua väärin, reseptit vaikuttavat oikeasti hyviltä ja kokeiltu punajuuri-sinihomevuoka vei kielen mennessään. Harmittaa vain, kun idea niin hurjan hyvältä kuulostavan idean toteutus on jäänyt puolitiehen.

Ensinnäkin, kuvia on hurjan vähän eikä niissä vähissäkään ole kuvatekstejä viittaamassa siihen, mistä reseptistä on kyse. Keittokirjoissa kuvat usein houkuttavat ainakin minua tarkastelemaan reseptejä "sillä silmällä", mutta tässä se on vaikeaa, kun oikean reseptin löytäminen vaatii selausta ja etsiskelyä. Ymmärrän oikein hyvin kuvien olevan kustannuskysymys. Mitä enemmän niitä on, sitä kalliimmaksi kirja tulee.

Kuvien puute ei siis ole se asia, joka minua tämän kirjan osalta eniten harmittaa. Minua harmittaa se, että huolellisemmalla toimittamisella tästä kirjasta olisi saanut jokaisen kotikokin lempikirjan, mutta homma on jäänyt kesken. Pieni tekstinpätkä jokaiseen reseptiin kertomaan, missä tilanteessa sen antanut mestarikokki reseptiä käyttää ja miksi, olisi tuonut lukukokemukseen ihan uuden ulottuvuuden. Samoin jäin kaipaamaan listaa reseptit antaneista kokeista. Lyhyt lista kirjan takaa löytyykin, mutta siinä eivät ole läheskään kaikki reseptejään lahjoittaneet, mikä lienee vielä vähän pahempi juttu kuin listan puuttuminen kokonaan. Kirjassa on myös resepti, jonka bongasin sivuilta kahteen kertaan...

Kirjan idea siis on aivan mahtava, mutta toteutus jää vajaaksi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että kirja on täynnä houkuttelevia reseptejä. "Mestarikokkien reseptipankki - Suomalaista kotiruokaa" toimii ihan hyvin juuri tuona, reseptipankkina. Sääli vain, kun potentiaalia olisi ollut johonkin niin paljon suurenpaan.

Anonyymin punajuurigratiini, kuten sen itse tein

Raastoin pari isoa punajuurta ja silppusin ison punasipulin. Suolasin hitusen ja kuullotin molempia vähän aikaa pannulla. Sitten huomasin, että kerma olikin lopussa (ja kauppa kiinni), joten pistin punajuuri-sipuliseoksen purkkiin ja yöksi jääkaappiin.
Seuraavana päivänä laitoin seoksen takaisin pannulle ja kuumensin sen siinä. Sekoitin joukkoon pienen pussillisen sinihomejuustoa,  pari desiä kermaa, pippuria, purkillisen ananasmurskaa mehuineen sekä muutaman pienen timjaminoksan riivittynä. Kuumensin. Raastoin pinnalle reippaasti parmesaania ja laitoin pariksi tunniksi uuniin 170 asteeseen.

Lopputuloksena oli ihanan pehmeä ja hiukkasen makea vuoka suolaisella sinihomeviballa. Herkullista.

Luettavaksi ja kokattavaksi kirjan tarjosi Readme.fi

p.s. tällä myös käytettiin jääkaappiin unohtuneet punajuuret Hävikkiviikon kunniaksi

Syksyn hehkuvin pizza

Luonnossa nuo värit olivat syksyn hehkuvimmat. Raitajuurta, violetteja porkkanoita, punasipulia ja rucolaa kun yhdistää, lopputuloksena on ihanan syksyinen väripaletti. Eikä tämä pizza makuhermojakaan ainakaan ärsyttänyt. Äiti taisi löytää uuden lempparipizzansa ja juureksia usein vieroksuvat lapsetkin totesivat, että peittoaa jo Papankin pizzat..  Hyvin siis upposi.

Tässä pizzassa luomua olivat jauhot, sipulit ja raitajuuret.

Pohjan päälle sekoitin Savoraa crème fraîcheen. Savorahan on sellainen ranskalainen ikuvanha maustekastike. Se muistuttaa sinappia, mutta sisältää kaikenlaisia mausteita salaisella reseptillä. Minä olen kehittänyt siihen jonkinlaisen addiktion ja tässä pizzassa sen makeanterävä maku oli omiaan. Mikäli Savoraa ei satu löytymään lähistöllä, niin sen voi korvata vaikka hunajaisella Dijon-sinapilla.

Syksyn hehkuvin juurespizza

pohja :
4 dl kädenlämpöistä vettä
pinnalle kuivahiivaa noin 1/4 pussia
1 tl suolaa
3 dl täysjyväjauhoja
4-5 dl leivontakarkeita vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Kastike :
purkillinen crème fraîchea ja 2 rkl Savoraa sekoitettuna keskenään

pussillinen pizzajuustoa ja parmesaaniraastetta

1 punasipuli kuorittuna ja paloina
2 pientä raitajuurta mandoliinilla siivutettuna ihan ohuiksi siivuiksi
1 violetti porkkana mandoliinilla siivutettuna
suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja hiukan juoksevaa hunajaa

päälle vielä lopuksi rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Aloita pohja edellisenä iltana. Sekoita hiiva ja suola veteen ja vaivaa joukkoon jauhot. Lisää öljy ja vaivaa taas. Laita yöksi jääkaappiin.

Nosta seuraavana päivänä taikina jääkaapista noin tuntia ennen kuin ryhdyt tekemään pizzaa. Kauli taikina kahdeksi ohueksi levyksi.

Levitä puolet kastikkeesta toiselle pohjalle ja ripottele päälle puolet pizzajuustosta. Sekoita juuressiivut kulhossa suolan, pippurin, öljyn ja hunajan kanssa. Levitä ne pizzalle. Raasta päälle parmesaania.

Paista 200 asteessa runsaat 10 minuuttia. Vahdi, etteivät juuressiivut pala.

Levitä pizzalle vielä pinjansiemeniä ja rucolaa. Tarjoile heti.

Toiselle pizzalle laitettiin mausterullaleikkelettä, paprikaa ja tomaattia. Muuten tehtiin samoin.

Myllärin Luomu sponssasi jauhot ja tällä reseptillä osallistun Suomen inspiroivin leipoja-kilpailuun

Punajuurifanin ohraherkku

 

Tämä ei nyt ehkä ole ihan sellainen ruoka, jota hellekeleillä tekee varsinaisesti mieli. Meillä tätä syötiinkin illalla aika myöhään jo jokin aika sitten - hitusta ennen kuin kesä löi lämmöt päälle täysillä. 

Tämä vaan oli niin tosi hyvää, että pitää kirjata ylös ennen kuin kokonaan unohdan. 

Ideana siis on uunissa kypsennettyjen balsamico-punajuurien yhdistäminen ohrarisottoon. Viljaisen pehmeä maku yhdistyy punajuuren makeuteen ja saa ytyä fetan happamuudesta. Mukaan vielä kevätsipulia niin herkku on valmis. Paitsi, että meillä sattui olemaan vielä Jokihaka kokkaa blogista jo syksyllä bongatun ohjeen mukaan valmistettua uunikanaa. Hyvältä maistuivat kaneli ja muut mausteet näin kesälläkin. 

Minä olen tuohon ohraan tykästynyt viime aikoina oikein tosissaan. Siinä on enemmän makua ja purutuntumaa kuin riisissä, mutta silti se on lohturuokaa parhaimmillaan.  Vielä kun saisi tuon nuorisonkin jakamaan innostuksen. Mutinoita kuuluu yhä.

Punajuurinen ohrarisotto

Kuori punajuuret ja leikkaa halki ristikkäin. Kääri suolalla ripotellut punajuuret folioon yhdessä balsamicotilkan kanssa ja laita uuniin 200 asteeseen 40-60min punajuurien koosta riippuen. Anna jäähtyä vähän aikaa.

Kiehauta tuplasti kasvislientä ohraryynien määrään nähden. Kuullota hienonnettu punasipuli ja pari valkosipulinkynttä voin ja oliiviöljyn sekoituksessa pannulla. Ripottele päälle hiukan suolaa, jotta nesteet irtoavat eivätkä sipulit käristy liikaa. Lisää joukkoon ohraryynit ja kuullota niitä vähän aikaa. Muutaman timjaminoksankin riivittynä voi tiputtaa kaveriksi tässä vaiheessa. Kaada päälle kasvisliemi ja anna poreilla, kunnes se on imeytynyt ryyneihin. Mausta maun mukaan pippurilla ja tarpeen vaatiessa lisäsuolalla.

Pilko punajuuret ja sekoita ne ohraton kanssa. Saat ihanan punaisen seoksen. Ripottele päälle fetaa ja kevätsipulia. Halutessasi voit lisätä vielä paahdettuja pinjansiemeniä. Minä harmikseni unohdin ne kippoon.

Mistä on äidin herkku tehty ? Punajuuresta, omenoista, fetasta...

Tämä on yksi suosikeistani jo vuosien takaa ja helppo valinta synttärimenun alkupalaksi.

Alunperin reseptissä käytettiin raakoja punajuuria, mutta kun kaipasin hiukan makeampaa yhdistelmää kirpakan omenan kanssa, niin tällä kertaa punajuuret kypsennettiin uunissa folioon käärittyinä, suolalla ja balsamicolla höystettyinä.

Omenan on hyvä olla sellainen happaman kirpeä. Granny Smith on lajikkeena juuri sopiva.


Punajuurta Granny Smithillä ja fetalla

(4 hengelle alkupalaksi)

3-4 pienehköä punajuurta
balsamiviinietikkaa
suolaa
1-2 Granny Smith -omenaa 
pinjansiemeniä
fetajuustoa
rucolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa punajuuret ristiviillolla melkein halki. Kääri folioon ja lorauta kullekin mukaan ruokalusikallinen balsamiviinietikkaa ja ripottele suolaa. Kypsennä 200 asteessa 30 - 45min eli kunnes veitsi sujahtaa pehmeästi läpi ja punajuuri on kypsää.

Anna punajuurien jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja kuori ne.

Leikkaa omenat ja punajuuret haluamasi kokoisiksi paloiksi. Huuhtele feta. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja pese rucola.

Kokoa annokset lautaselle : rucolaa, punajuurta, omenaa, fetamuruja ja pinjansiemeniä. Punajuuri tahraa muut ainekset, joten sen on ehkä hyvä olla pohjimmaisena, jollet halua vaaleanpunaisia omenapaloja. Lisää myllystä mustapippuria makusi mukaan.

Suihkauta päälle halutessasi vähän lisää balsamicoa ja nauti.