Joskus äiti nauraa, joskus ei

kuva WSOY (Anton Lipasti)

 Nuorille kohdennetut kirjat ovat tyylillisesti välillä vaikeita. "Mukahauska" ei aina naurata ja hauskan ja "mukan" välinen ero on hiuksenhieno. Toisinaan mietin, onko ero minun aikuisen mielessäni vaiko tekstissä. Välillä käy nimittäin niinkin, että Totoa naurattaa vaikka minua ei. Malliesimerkki sukupolvien välisestä erosta lienee Neropatin päiväkirja - tosin Totollakin kesti muutaman kirjan verran ennen kuin hän alkoi oikeasti pitämään ja into hiipui melko nopeasti. 

Viime aikoina meitä molempia naurattaneista kirjoista minusta hauskimmat ovat olleet Lipastin isä/poika yhdistelmällä kirjoitetun Oskari Onniston uskomattomat seikkailut-sarjan kaksi osaa. Niissä mennään juuri hauskan ja ärsyttävän rajamailla, mutta jotenkin vältetään itsestäänselvyyksien toisto ja lukijaa aliarvioivat välihuomautukset. Ehkä kuvittajana toiminut Anton on karsinut isänsä pahimmat kielikukkaset. 

Anton Lipasti, Roope Lipasti : Luutarhurin tapaus ja Leprankukka 

Kirjastosta 

kuva WSOY (Anton Lipasti)

Oskarille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ensimmäisessä osassa lähdetään luokkaretkelle Oskarin isän johtamaan kaivokseen ja sieltä löytyy omituinen hahmo. Hahmon lähdettyä karkuretkelle tarvitaan myös luokkakavereiden apua, jotta hässäkkää aiheuttava otus saadaan palautettua, minne se kuuluu. 

Toisessa osassa puolestaan joudutaan taas tekemisiin kauhean rehtori Limataisen kanssa. Pitäähän ihmiset pelastaa hirvittävän leprankukan vaikutuksilta vaikka siemenet ovatkin levinneet jo kaikkialle. Leprankukan vaikutus oli muuten sellainen, että minuakin vähän puistatti. En ole ehkä kaikkein modernein äiti, mutta 50-luvun asetelmiin en todellakaan halua palata. 

Tarinat ovat tietysti täysin villejä ja epäuskottavia, mutta eipä tässä mitään realismia kirjoitetakaan. Kaikenlaista vähän noloakin sattuu, mutta päällimmäisenä on mukavan hyväksyvä sävy. Kukaan ei ole oikeasti ilkeä ja kaverit ottavat nolot tilanteet ennemminkin ystävällisesti auttaen kuin ilkeästi hohottaen. Sehän sopii ainakin minulle vallan mainiosti. 

Kaikkiaan siis mukavia pikavälipaloja äidillekin. Jostain syystä Toto aivan ehdottomasti halusi minun lukevan nämä. En tiedä, miksi. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen äiti-testi. Taisin läpäistä, kun kerran osasin nauraa oikeissa kohdissa. 

kuva Tammi (Johanna Rojola)

Maria Laakso: Taltuta klassikko 

Äänikirja Nextorysta 

lukijana : Pirjo Heikkilä

Tämän kirjan konsepti on tosi hauska. Otetaan kirjallisuuden klassikoita ja muokataan niistä juttua ymmärrettävässä  ja helposti lähestyttävässä muodossa - nuorille siis. 

Minun täytyy myöntää, etten tyylillisesti tainnut olla kohderyhmää. Pidin kyllä siitä, miten klassikoita kuvattiin, mutta kiemurtelin kuunnellessani lukijalle heitettyjä välihuomautuksia ja kommentteja. Ne kuulostivat jotenkin päälleliimatuilta, ihan siltä kuin aikuinen yrittäisi puhua "nuorten kieltä". Saatoin sieluni silmillä nähdä omien teinieni ilmeet, jos yrittäisin samaa. Ne selän takana veljeen luodut silmäykset... 

Tunne saattoi tietysti johtua formaatista. Äänikirjan lukijassa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä tekstin "opettavaisuus" jotenkin korostuu kuunnellessa aikuista lukemassa. Voi olla, että kirja toimii paremmin kuvituksen tukiessa luettua tekstiä. En tiedä, ehkä pitää joskus kokeilla ja kysyä jälkikasvulta kommentteja. 

Nyt olen taas jonkun aikaa keskittynyt "aikuisten kirjoihin". Totonkin lukuinto on ollut vähän niin ja näin. Lähinnä hän on tainnut viime aikoina koittaa saada selvää sarjakuvista ranskaksi. Tai no, luki hän myös tabletilta Nextory-kirjoja koulun lukudiplomiin. Ihan hyvä sekin tietysti, mutta olisiko lisää jotain hyviä lukuvinkkejä krantulle kymmenvuotiaalle lukijalle? 

(Luku)päiväkirja: Huhheijaa, kirja luettu - ja pari muutakin

 Tiistai 9.2.2021

Eihän se vasta ole kuin kuukauden 9. päivä ja ensimmäinen kirja luettu loppuun. (Tulkitaan sarkasmiksi). 

Kyllä tämä tästä, ethkä minä sitten kuukauden loppuun mennessä saan toisenkin. Enkä muuten kyllä tätäkään lukenut, vaan kuuntelin. 

Ehkä siinä voi samalla laskea käsitelleensä 8 kirjaa. Sillä Maria Laakson Taltuta klassikko käsittelee juuri niin monta suomalaista klassikkoa (ja listaa vielä 50 mokomaa lisää). 

Sunnuntai 14.2.2021

Hyvää ystävänpäivää! Hyvää laskiaissunnuntaita! 

Tänään on ollut hyvä päivä. (Eilisen päänsärkypäivän haluan unohtaa). Tällaisia sunnuntaiden kuuluu olla. Rentoa kokkailua, ulkoilua auringonpaisteessa, hyvää mieltä ja hyviä kirjoja. 

Kävimme Toton kanssa pitkällä kävelyllä rannalla ja meren jäällä. Kummasti aurinko jo lämmittää kasvoja, vaikka pysytäänkin mukavasti pakkasen puolella. Ainoastaan suksien puute harmitti, jäällä kun olisi ollut latujakin. 

No, vielä ehtii. Säätiedotuksen mukaan talvea on vielä jäljellä ja päivätkin pitenevät. 

Ystävänpäivän iloksi Toto halusi viedä minut katsomaan eilen kavereidensa kanssa löytämäänsä asetelmaa kalliolta. Sydänjääpalat olivat hauska yllätys keskellä lumihankea. 

Yllätyksen sain myös perjantaina, kun isännän lähettämät kukat ja pieni suklaarasia ilmaantuivat ovelle.

Lukemisen suhteen tämä viikko on osoittautunut yllättävän hedelmälliseksi. Olen lukenut alkuviikon jälkeen peräti kaksi kirjaa loppuun. 

David Mitchellin Jacob de Zoetin tuhat syksyä osoittautui todella vetäväksi, mielenkiintoiseksi ja hyvin kirjoitetuksi historialliseksi romaaniksi. Eristäytynyt Japani 1800-luvun alussa ja hollantilaisten pieni kauppa-asema sen reunalla loivat kehyksen tarinalle, jonka keskiössä nuori kirjanpitäjä, japanilaiskätilö ja samurai-kääntäjä joutuvat kohtalon pyörteisiin. Tässä kirjassa ei vielä ole Mitchellin taiturimaista rakennekäsittelyä, eikä myöskään samanlaista ylimaallista kosketusta toisiin maailmoihin kuin esim. Luukelloissa tai Pilvikartastossa, vaan yksinkertaisesti vain hyvä tarina. Toki sillä twistillä, että kun tietää Mitchellin yleensä välttävän ylenpalttista henkilöhahmoihinsa ihastumista, voi tarinassa tapahtua mitä vain, kenelle vain. Lukukokemus muuttui oudosti yht'äkkiä jotenkin jännittävämmäksi ja koukuttavammaksi. 

Kotitöiden viihdykkeenä ja iltarentoutukseen kuuntelin myös loppuun lisää vampyyrien neulekerhoa. Tällä kertaa on nuori opiskelijatyttö kadonnut ja samaan aikaan valmistellaan Shakespearen Kesäyön unelmaa opiskelijateatterissa. Kun sekaan heitetään vääriin käsiin joutunut lemmenjuoma ja yksi murha, on lopputuloksena viihdyttävä karuselli Shakespearen tapaan. Viihdyttävää. Jopa niin, että en nukahtanutkaan kesken äänikirjan vaan kuuntelin sitä loppuun saakka, vaikka kello oli jo yli puolenyön. Onneksi on viikonloppu. (Tosin saattaa olla, että myös illalla juomallani kokiksella oli jotain tekemistä unen kaikkoamisen kanssa) Purls and Potions jatkaa sarjan kirjojen nimiä tutulla tyylillä.

Lukemiseksi kai lasketaan myös keittokirjojen selailu. Ostin Yotam Ottolenghin Flavour-kirjan ja se onkin mielenkiintoinen. Tosin tänä viikonloppuna olen palannut takaisin joululahjaksi saamani Le Keittokirjan pariin.  Ranskalainen kesä laskiaissunnuntaina kuulosti juuri sopivalta ja linssikeitto lämmitti mukavasti. Illaksi on piirakkaa - ja muuten blogissa muutama sana kyseisestä kirjasta. 

Kaikkiaan minulla on pöydällä kolme keittokirjaa. Saa nähdä saavatko ne minut ulos tästä kokkausjumista. Juniorikokin avulla tosin saatan saada vielä yhden aktiivisen kokin lisää tähän huusholliin. Katsotaan, miten käy. Tänään syödään ranskalaisia herkkuja. 

Tuli ikävä Ranskaan eikä pelkästään (!) siksi, että isäntä on siellä. 

Loppuun luettuja: 

Maria Laakso: Taltuta klassikko 

Nextorysta äänikirja 

lukijana Pirjo Heikkilä 

On aina mielenkiintoista lukea tai kuunnella, kun joku kommentoi kirjoja. Varsinkin, kun on itse lukenut suurimman osan listatuista kahdeksasta ja huolimatta kohderyhmään kuulumattomuudesta. Ainakin noin tyylin perusteella totean, että tämä lienee tarkoitettu tuonne yläasteen alkupuolelle, vaikka en ole ihan varma uppoaako hauskaksi tarkoitettu teksti tuohon niin kovin kriittiseen ryhmään. Ehkä uppoaakin - tai sitten kokevat aliarvioinniksi. En tiedä. 

Minä ihan sujuvasti kuuntelin ja hymähtelin. Tyylipuhdas popularisointi klassikoista, ja jos tuolla saa houkuteltua edes yhden tarttumaan edes yhteen listan kirjoista, on tehtävä suoritettu. 

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä 

Upea, kiemurainen, rikas historiallinen romaani ihmisten raadollisuudesta, tuntemattoman pelosta ja siitä, miten rakkaus voi syntyä oudoimmissakin olosuhteissa ja vastoin kaikkia toiveita ja todennäköisyyksiä. Tavallaan kirja myös kuvaa sitä, miten kerran karkuun päässyttä sanaa ei aina saa kiinni, vaikka niin kuvitteleekin. 

Nancy Warren: Purls and Potions 

Tämä osa on melkein vampyyrien neuleseuran paras tähän mennessä. Ei niinkään siksi, että dekkarijuoni olisi jotenkin kovin erikoinen tai edes erityisen hyvä, vaan siksi, että on aina mielenkiintoista ja viihdyttävää lukea todellisista lemmenkiemuroista vertautumassa Shakespearen Kesäyön unelmaan..