Puuhamiesten maihinnousu eli nuoret miehet kirjailijoina

Minulta jäi vuonna 2019 noin 50 luettua kirjaa bloggaamatta. Pitäisi varmaan hävettää, mutta ei. Kaikkea ei vaan ehdi. Enkä taida jaksaa niistä tehdä mitään erillistä postaustakaan. Jokaisen kohdalla on kaiketi jokin hyvä syy bloggaamatta jättämiseen.

Toki voin nyt sitten yrittää ryhdistäytyä. Tänä vuonna olen jo lukenut kaksi kirjaa loppuun. Tässä toinen niistä. Mielenkiintoinen, ei ehkä lempparigenreäni, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas : Puuhamiesten maihinnousu 
Oma ostos suoraan kirjailijoilta, jotka sattuvat olemaan esikoisen koulututtuja 

Kirjailijat ovat mahtava poikkeus sääntöön. Aina valitetaan, etteivät pojat ja nuoret miehet lue. No, nämä kolme (17v?) lukevat ja kaiken lisäksi vielä kirjoittavatkin. Puuhamiesten maihinnousu on jo tiimin toinen kirja (ensimmäinen oli ysiluokkalaisina kirjoitettu aforismikokoelma...).

Lyhyitä pätkiä on Puuhamiehissäkin, mutta niiden on löyhästi tarkoitus myös muodostaa toisiinsa linkkautuva tarinankaari - ainakin osittain. Tyylilajina on jonkinlainen sekoitus veijari - satiiri - roadtrip -romaania. Ei siis minulle ominta genreä, mutta uteliaana tartuin teokseen. Pakkohan sitä on lukea kirja, jossa mainospuheen mukaan annetaan kyytiä lapsuuden idoleille muumeista Puuha-Peteen ja vähän siinä sivussa tökitään ajankohtaisia vallanpitäjiä.

Vauhti on kirjassa melkomoinen. Alun väännökset Muumilaakson asukeista (eri nimillä tietenkin) ovat kaikkiaan varsin osuvia ja kirvoittivat huvittuneita hymähdyksiä. Oranssinaamaisen miehen astuessa kuvioihin karkasi mopo käsistä. Mietin jo, oliko viimeistelyssä tullut kenties kiire vaiko vain inspiraatiopallo pongahdellut pojalta toiselle hieman hallitsemattomalla vauhdilla. Vähän pelotti loppukirjan ja oman ajankäytön osalta.

Onneksi kuitenkin maltoin mieleni, luin eteenpäin ja pääsin kuin pääsinkin mukaan pelastamaan maailmankaikkeutta Mansikin lentomatkan loppuräjähdykseltä. Taas mentiin lujaa, mutta sen verran selkein koordinaatein, että täti-ihminenkin pysyi Lada/aikakone - Mauton kyydissä mukana.

Kaikkiaan Puuhamiesten maihinnousu kuvastanee kirjoittajiensa ikäluokan ajattelutapaa, huumoria ja kautta aikojen toistuvaa kunkin ajan kuvien kumartelun käännöstä pyllistelyksi. Asenteessa on jotain kovin tuttua omilta lukioajoiltani (kyllä, pystyn vielä muistamaan sentään jotain), mutta aiheet ovat tuoreesti nykyaikaa.

Kielenhuollolliset kommentit jätän aihetta paremmin osaaville. Minä tykkäsin lauserakenteista ja rytmityksestä, joka sopi valittuun tyylilajiin, ja vaikka viimeistelyyn ja tarinallisuuden kasvattamiseen kaikkein hämärimpien satiristisfilosofisten (?) huomautusten kustannuksella olisi ehkä tarvetta, toivon ehdottomasti kirjailijoiden jatkavan uusien teosten parissa. Lupaan hankkia luettavakseni jokaisen...

Vuodenvaihteen (luku)päiväkirja : Elämyksiä

Vieläkö jatketaan ? Jaksaako kukaan enää lukea ? 
No, jos jatkan omaksi ilokseni ? 

Tiistai 31.12.2019 

Se on vuoden viimeinen päivä. Olen alkanut silmäilemään lukulistojani käppyröitä ajatellen. Ehkä niistä taas jotain saa aikaiseksi ja vähän trendiäkin.

Eilen tosin en ehtinyt aihetta edes miettimään. Lähdettiin siskon kanssa jo perinteeksi (2 kertaa on perinne - eikös vai ?) muodostuneelle joululahjapäivälle. Minä annoin hänelle lahjan ja hän antoi minulle saman lahjan eli Kämp Span paketin hieronta + lounas. Spa-visiitti on aina kiva, mutta tämän lahjan parasta antia on tietysti yhteinen aika. Lahjaahan ei tietenkään kuluteta muuten kuin yhdessä.

Viime vuonna kävimme Helsinki Day Span jalkahoidossa. Täytyy sanoa, että paikkana ja tunnelmaltaan Helsinki Day Spa oli kyllä jotenkin miellyttävämpi, mutta hieronta teki hyvää ja lounas Kämpin miljöössä on tietysti aina elämys. Puhumattakaan siitä, että minun kurpitsakeittoni alkuun oli yksi paras ikinä maistamistani ja kyseinen ruokalaji sattuu varsinkin talvisin olemaan lempialkuruokani.

Vuosi siis päättyy varsin miellyttävissä merkeissä. Tänään ollaan taas rauhassa kotona perheen kanssa. Isäntä kokkaa.

Mennyttä vuotta ajatellessa minulle tosin tulee vähän outo olo. En ole ihan varma olenko oikeasti elänyt vuottani vai vaan sivusta seurannut. Koko 2019 ajan olen jotenkin leijunut irrallaan. Ehkä tulevaksi vuodeksi voisi luvata sukeltaa takaisin omiin nahkoihin ja tehdä enemmän asioita itselleni? Jos nyt keksin, mitä tuo tarkoittaa.

Myöhemmin iltapäivällä

Tein pavlovapohjat ja lemon curdin valmiiksi. Nyt olen istunut lukutuolissani sillä aikaa, kun Isäntä työstää hummeriravioleja ja currya illan ateriaa varten. Luin loppuun Max Seeckin Uskollinen lukija - dekkarin. Loppuratkaisusta jäi hivenen hämmentynyt olo, mutta olipa jännä kirja.

Keskiviikko 1.1.2020

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, mitä sitten tuoneekaan. Aika näyttää.
Toistaiseksi olen tosin keskittynyt lähinnä Taustapeileihin ja käppyröihin - sain jo ensimmäisen blogiinkin.

Noin muuten vuosi vaihtui lähinnä herkutellen ja kirjaa lukien. Vuoden ensimmäiseksi luettavaksi aloitin dekkaria, mutta leppoisaa sellaista. Terttu Autereen Kuolema Eedenissä oli sopivaa luettavaa samalla kun toisella silmällä vilkuilin Lara Croftia telkkarista.

Tänään aloitin sitten "uuden elämän" kävin hakemassa tunnukseni uuteen kuntokeskukseen. Sitten varasin illaksi tunnin, jonka peruutin 5min myöhemmin... Saa nähdä, miten tässä sitten lopulta käy.

Torstai 2.1.2020

Tänään oli kovasti kulturelli päivä. Käytin pitkästä aikaa Museokorttiani ja kävin ystävän kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyä ja iltapäiväteellä. Tällaista pitäisi harrastaa useammin. Oli tosi kiva iltapäivä.

Schjerfbeckin näyttely oli varsin mielenkiintoinen. Teemana on "Maailmalta löysin itseni" ja näyttelyssä voi seurata taiteilijan eri maista saatujen vaikutteiden näkymistä esim. taulujen aiheissa. Toki mukana oli myös omakuvia, joita katsoessa aina mietin Schjerfbeckin suhdetta ikääntymiseen. Jotenkin se ei vaikuta kovin seesteiseltä. Ehkä pitäisi lukea uudelleen Rakel Liehun kirja Helene. Se on toki fiktiivinen, mutta ainakin noista matkoista siinä kai on jotain.

Senkin muuten huomasin, että kyllä teksti ja tarinat ovat sittenkin ominta aluettani. Joka taulun kohdalla olisin halunnut tietää sen tarinan, mallin tarinan, taiteilijan näkemyksen... Mielellään tekstimuodossa, kiitos :-)

Matkalla kuuntelin Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä -äänikirjaa taas vähän matkaa eteenpäin. Pääsin sentään jo yli puolenvälin.

Noin muutenkin on lukeminen ollut vähän pätkittäistä. Joskus aikoinaan luin Mamma Mia- elokuvan innoittaman hömppäromaanin My Mamma Mia Summer, joka osoittautui kelpo laiturilukemiseksi. Nyt sitten otin joululoman viihteeksi kesätarinan jatko-osan Mamma Mia Christmas... Sitä aloittelin eilen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein vauhdissa mukana. Saa nähdä, jääkö ensi jouluun.

Selailin myös nuorten tekijöiden Puuhamiesten maihinnousu - tarinakokoelmaa. Vähän on epätasainen, mikä kirjoittajien nuoren iän (3x17v) huomioonottaen ei ole yllätys. Luulenpa myös tekstien viimeistelyn saaneen suurempaa huomiota kirjan alkupuolella. Nyt puolessavälissä menee välillä turhankin sekavaksi. Saa nähdä, miten tämä tästä jatkuu...

Lauantai 4.1.2020

Niinhän tässä näyttää taas käyvän, että hyppelen kirjasta toiseen. Olen nimittäin edellisen kirjoituksen jälkeen aloittanut peräti kaksi uutta äänikirjaa. Osittain syynä lienee Kuolema kiitospäivänä, jossa jumituin vähän hankalan kuuloiseen kohtaukseen. Ei vaan ole huvittanut jatkaa. Teki mieli jotain kevyempää.

Niinpä nappasin Audiblesta kuunneltavaksi Jeevesin ja Woosterin seikkailuja (The collected radio dramas). Tosin en ole ihan varma, voiko tätä kutsua enää äänikirjaksi, ennemminkin mennään jo kuunnelman puolelle. Missäköhän raja muuten menee? Pitää varmaan ihan erikseen miettiä. "Painos" kyllä löytyi myös Goodreadsista... (Edit: pohdiskelua täällä - oletteko samaa mieltä kriteereistä?) 

Toiseksi aloitetuksi valikoitui Confessions of a Bookseller eli suositun Kirjakauppiaan päiväkirjan tekijän toinen kirja. Tosin tämä taitaa ajallisesti ajoittua ennen ensimmäistä, ainakin päätellen tulevaisuusviittauksista juttuihin, jotka jo ensimmäiseksi kuunnelleessani kirjassa ovat kerrontahetkeä.

Kirjakauppiaskin ihmettelee, miksi niin monet haluaisivat omistaa vanhojen kirjojen kaupan. Minä ihmettelen, miten melko lakoninen listaus kirjakauppiaan päivistä voi ollakin niin koukuttava. Johtuuko se aiheeseen liittyvistä kirjoista ? Olisiko lihakauppiaan tai vaatekauppiaan päiväkirja yhtä kiinnostava? Tai ehkä kaikki onkin kiinni kirjoitustyylistä ?

Muuten on lukeminen ollut minimissään, mutta toisilla elämän osa-alueilla vuosi on alkanut aktiivisena. Aloitin eilen uuden elämän eli kävin jumpassa. Lisäksi aloin viimeinkiin vaihtamaan poikien huoneita päittäin. Isompi otus vähempine tavaroineen pienempään huoneeseen, ja päinvastoin - pienempi legovuorineen isompaan... Saa nähdä montako kuukautta tähänkin saan kulumaan.

Sunnuntai 5.1.2020

Näinä elämyshakuisina aikoina, tässä yksi täydellinen:

Paista muutama pekonisiivu rapeaksi ( aloita kylmältä pannulta), riko muna niiden viereen, kun ne ovat alkaneet ruskistua. Kuumenna Heinzin papuja tomaattikastikkeessa, paahda leipää ja levitä sille kuumana voita ja appelsiinimarmeladia. Keitä ämpärillinen kuumaa, vahvaa Earl Greytä.
Istu olohuoneen ison pöydän viereen ja jatka skotlantilaisen kirjakauppiaan muistelmien (Confessions of a Bookseller) kuuntelua, hiljaisuudessa ennen kuin kukaan muu on herännyt.

No, hiljaisuus katkesi kantaessani aamiaistani olohuoneeseen, kun sekä isäntä että kuopus nousivat ylös. Silti, tämä hipoo täydellistä sunnuntai-aamua.

Luulen myös keksineeni, miksi kirjakauppiaan muistelmat ovat niin suosittuja. Kyse ei ole (pelkästään) kirjakaupasta. Elämäntapa kiehtoo. Siinä on sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä ja se vie jotenkin ajatukset menneisiin aikoihin. Kirjanpitäjä, joka ei lampomisaikaan ehdi paikalle. Illalliset yhteisten festivaalisuunnittelujen jälkeen. Ystävät, jotka ovat päätyneet kylään eri puolilta maailmaa. Kirjakauppias iltapäivätauolla kalastamassa. Haikailemmeko kaikki jotain tuollaista tässä kaupunkikiireen keskellä ?

Eilen luin loppuun nuorten kirjalilijoiden Puuhamiesten maihinnousun. Tahti kiihtyi loppua kohti ja, yllättävää kyllä, puuhamiehet saivat kiinni punaisen langan päästä uudelleen. Viihdyin.
Myös Kuolema kiitospäivänä eteni, selätin jumikohdan eikä se edes osoittautunut kovin pahaksi.

Ai niin, aloitin myös uuden kirjan... Takashi Hiraide: Kissavieras.


Viikolla loppuun luettuja : 

Max Seeck : Uskollinen lukija 
No huh, huh... olipas jännä. Yhtään en arvannut loppuratkaisua. Se tosin jättikin hivenen hämmentyneen olon. 

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Ihastuttavan vanhanaikainen dekkari. En tiedä paljon rentouttavampaa luettavaa vuoden alkuun. 

Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas: Puuhamiesten maihinnousu
Vilkas mielikuvitus on kirjoittajien vahvuus, mutta siihen liittyvät myös sudenkuopat. Välillä menee vähän liiankin lujaa ja viimeistely on unohtunut. Silti, suurimman osan lukuajasta viihdyin, vaikkei genre minulle ominaisinta olekaan.