Oma ostos Elisa Kirjan alesta
äänikirjan lukijana : Eija Ahvo
Kyllähän sitä ruoka-//kirjabloggarin pitäisi innostua taikaleipomisesta? Miksi sitten kesti aika kauan saada tämä kirja kuunneltua?
No, osansa on varmaan kiireellä ja väsymyksellä, jota jo valittelinkin. Toinen puoli johtuu itse kirjasta. Jotenkin en vaan nyt oikein saanut rytmistä kiinni kuin joskus melkein loppupuolella. Vika ei ollut lukijassa, sillä Eija Ahvo on taitava ja saa tekstin elämään äänellään.
Jotkut lastenkirjat sopivat myös aikuisen luettavaksi ja tuovat paljon iloa ihan ilman lapsiseuralaistakin, toiset taas on niin selkeästi tarkoitettu "kokemattomalle" lukijalle, että aikuinen yksinään ei oikein jaksa. Esimerkiksi Paddingtonit äänikirjoina kuuluvat ehdottmasti aikuisenakin nautittaviin kirjoihin.
Lumoleipomo puolestaan kuluu tuohon kakkoskastiin. Tarina on siinä määrin ennalta-arvattava, että joissain kohdissa tunsi pientä myötähäpeää tai ärtymystä jo etukäteen. Ei tarvitse lukea kovinkaan montaa tarinaa, joissa vanhemmat lähtevät matkalle ja keskenään jääneet lapset kokeilevat siipiään kielletyissä asioissa niin tietää kuvion noin suurin piirtein.
Rosman vanhemmilla on leipomo, mutteivat he olekaan mitään tavallisia paakareita. Rosman vanhemmat leipovat taikaleivonnaisia, joilla saa korjattua särkyneen sydämen tai herätettyä koomaan vaipuneen pienen pojan. Sitten vanhempien taitoja tarvitaan muualla ja Rosma jää pyörittämään leipomoa veljiensa ja pikkusiskonsa kanssa. Ennen lähtöään vanhemmat painottavat, että taikareseptikirjaa ei sitten saa käyttää, mutta... no, arvaatte jatkon. Lapset käyttävät kirjaa ja joutuvat kerta kerralta pahempaan sotkuun. Kun paikalle saapuu vielä salaperäinen ja Rosmalle pahaenteisiä väristyksiä aiheuttava Laila-täti, onkin perusasetelma aika selvä.
Kivaa kirjassa olivat hauskat henkilöhahmot, Sisarukset ovat kukin omanlaisiaan persoonia, samoin kuin pahaa aavistamattomat leipomon asiakkaat. Kirjailijaa ei myöskään voi syyttää mielikuvituksen puutteesta sen suhteen, millaisia vaikutuksia leivonnaisilla sitten lopulta on. Uskoisin nuoremman lukijan hihittelevän monessa kohtaa antaumuksella ja odottavan kommelluksien jatkoa, vaikka täti ei nyt oikein jaksanutkaan innostua.
