(Matka)päiväkirja: Äiti villinä vapaalla

 

Kerran vuodessa sitä pääsee äitikin vapaalle eli reissuun ilman jälkikasvua. Tarve pienelle breikille korostuu erityisesti nyt, kun suurimman osan vuodesta kokonaisvastuu härdellin pyörityksestä on minulla isännän asuessa muilla mailla. 

Nyt te kaikki tietysti odotatte jotain hurjaa ja villiä, mutta minulle riittää oikein hyvin parin päivän pieni pyrähdys Turun suunnalla. Siskon kanssa aina suunnitellaan jotain  muuta, mutta päädytään sitten tyytyväisinä vanhoille (ja siskon nykyisille) kotinurkille. Tällä kertaa tosin lähdettiin sentään autolla kaupungin ulkopuolelle. 

Käytiin nimittäin katsomassa Louhisaaren kartanolinnaa. Vuosikymmeniä olemme nähneet kyltin Lemun kohdalla. Onhan tienhaara mökkitien varressa. Minä olin jopa aikoinaan kesätöissä Lemun Säästöpankissa ihan kartanon naapurissa, mutta silti se on jäänyt katsastamatta. Oli korkea aika korjata laiminlyönti. 

Ei näkynyt kummituksia, mutta outoja hahmoja peileissä kylläkin

Kiva oli, että mentiin. Louhisaari on juuri sopiva vierailupaikka kesäpäivälle. Sinne ajaa Turusta puolessa tunnissa ja katsottavaa riittää hyvin muutamaksi tunniksi. Sellainen sopiva päiväretki siis. 

Historiaa paikalla riittää jo keskiajalta lähtien ja kartanossakin löytyy osia 1600-luvulta. Tarinoissa toistuvat ne tavalliset romaanien ainekset, valtiopetos, rakkaus, pelihimo, suurmiehet, sota ja sitten ihan tavallinen elämä eri kerroksissa, palvelusväen uurastuksesta kartanonrouvan puutarhaharrastukseen. 

Sitten on tietysti marsalkka Mannerheim, jonka lapsuudenkoti kartano oli. Luulen kuitenkin, että monet Mannerheimin maineen perässä Louhisaareen saapuvat vierailijat yllättyvät, kun marsalkan rooli on kuitenkin hyvin pieni vuosisatojen historiassa. Vaikka kartano päätyikin valtiolle ja museovirastolle marsalkan muistokeräyksen kautta, ei paikasta onneksi ole tehty yhden miehen museota, vaan päärooli on pitkällä asutushistorialla ja siihen osallistuneilla ihmisillä. 

Pienen puutarhakierroksen jälkeen päädyimme ostoksille museokauppaan ja lounaalle Kartanon kahvilaan. Viidentoista euron lounas oli ehdottomasti hintansa väärti, ja nautimme vähän perinteisemmästä seisovasta pöydästä. Se ei ollut suuren suuri, mutta täynnä maistuvaa kotiruokaa. Iso peukku ja suositus sekä Louhisaaren kartanolinnalle yleensä että lounaalle. 

Niin, ja Museokortti tietysti toimi täälläkin. 

Takaisin Turkuun 

Eikä se ole Turku-reissu ollenkaan, jollei pääse edes vähän jokirantaan. Terassit, jokilaivat, Tuomiokirkko, museot, ihmiset ja muuten vaan kaupungin vilinä ovat aivan samaa tasoa kuin Keski-Euroopan matkakohteissa. 

Aloitimme kierroksemme testaamalla uuden Börsin kattoterassin. Turusta kattoterasseja löytyy nykyään jo peräti kolme. Börsin Katto ja Wiklundin Walo Rooftop ovat ihan torin kulmalla ja Kupittaalla on sitten kolmas hotellissa aseman nurkilla. 

Minua kiehtoo kattoterasseissa perspektiivin muutos. Olen paljasjalkainen turkulainen, mutta lintujen näkökulma toi vanhan kotikaupunkin jotenkin ihan uuden puolen tutuista paikoista. Torin vieressä on kattoterassilta myös hyvä seurata toriremontin etenemistä. Nyt taidetaan olla jo voiton puolella eli näkymät ovat toisenlaiset kuin se suuri monttu edellisen kerran katsellessani. Näyttää tulevan hieno tori ravintolapaviljonkeineen. 

Mocktailien jälkeen oli hyvä hetki vähän kuljeskella pitkin rantaa valitsemassa seuraavaa ruokapaikkaa. Hyvää ruokahalun aktivointia, vaikka sitten päädyimmekin juuri sinne, minne alunperin aioimmekin eli vanhaan Pinellaan. 

Nykyään perinteikkäästä ravintolasta saa pizzaa ja millaista pizzaa! Via Tribunalista olen kuullut jo täällä pääkaupunkiseudullakin, mutta vasta Turussa tuli mentyä maistamaan. Ei jää viimeiseksi kerraksi sillä terassilla nautittu pizza lennähti suoraan TOP5 pizzoihin, jollei peräti kärkeen. Erityisen ilahduttavaa on myös, että paikassa jatkuu ravintolatoiminta. Onhan Pinellan alku jossain 1800-luvulla ja siellä ovat aterioista nauttineet monet tunnetut hahmot Runebergista ja Topeliuksesta alkaen.

Eivätkä Turun terassit häviä ollenkaan alkukesän Biarritz-terasseille. Jokimaisemassa on charminsa ja kelikin suosi. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon (toisin kuin kuvasta voisi päätellä - olimme aikaisin syömässä), mutta tarjontaa on niin monenlaista, että jokainen varmasti löytää jotain. Turku on erittäin varteenotettava matkakohde kesäsuunnitelmiin muillekin kuin vanhoille turkulaisille, vaikkei ehtisi kiertämään kuin jokirannassa - paremmalla ajalla toki kaupungista löytyy paljon muutakin. 

Luinko mitään ? 

No en, mukana oli niin Kobo kuin Storytel-lukija, mutta molemmat taisivat pysyä kassissa koko reissun. Ei vaan ehtinyt :-) 

Eikä haittaa, reissun jälkeen oli vielä muutama päivä lomaa. Tuli luettua pari dekkaria ja kolmaskin on menossa. Niistä lisää vielä erikseen, mutta todettakoon, että dekkarit ovat ehdottoman sopivaa rantalukemista. 

Maanantaina alkavat työt. Vähän outo loma tänä vuonna koronatartuntoineen, mutta loma kuitenkin. Tuli siitä nautittuakin, eikä kesä onneksi vielä lopu. 

Kesälukumaraton 2022 erä 2 (päivittyvä postaus)

 

N.Y.T. se alkaa eli perjantaina 15.7. klo 20:30. 

Tämän kesän toinen lukumaraton. Ensimmäisen tulos olikin sitä tasoa, että siitä lienee helppo petrata - tai sitten ei. Se nähdään seuraavan 24 tunnin aikana. 

Ainakin kirjoja on valmiina listalla riittävästi - tosin aion samantien poiketa suunnitelmasta ja aloittaa maratonin uudella ostoksella, jota myös Toto aloitti lukemaan. Hän tosin ei taida tänään enää kirjaan tarttua, joten minä nappaan sen itselleni. Kyseessä on Eli Brown : Kummat. 

Jos muuten haluat myös tulla mukaan, niin ohjeet löytyvät Kirjailuja-blogista. 

Minä kirjoitan tunnelmia säännöllisesti tähän postaukseen ja jotain myös Instan puolelle @minna_vuocho.  Tervetuloa mukaan! 

Lauantai 16.7. klo 8

Ensimmäinen kirja luettu! Sain sen loppuun illalla ja se tarkoittaa 332 sivua jo. 

Eli Brown: Kummat

Oma ostos painettuna versiona

Eli Brownin Kummat on nuorten "fantasialänkkäri" - Mielenkiintoinen genremääritys sai minut ostamaan sen eilen Totolle luettavaksi. Niin, laji ja kuvaus oudoista esineistä ja seikkailusta. 

Itsekin tietysti olin kiinnostunut ja nyt luin sen jo ennen kuin Toto sai loppuun. Ymmärrän, miksi hänellä etenee vähän hitaasti, sillä tarinassa olisi aineksia vaikka mihin, mutta se jää jotenkin oudosti vajaaksi. Siihen ei uppoa samalla tavalla kuin Pottereihin tai Tolkieniin tai Narrin ja Fitzin seikkailuihin. 

En oikein osaa sanoa, mistä tarina töksähtää. Taikaesineet ja niitä etsivät saalistajat, everstikukko, noita... Elementit ovat paikoillaan, mutta jostain kiikastaa. Ehkä se on kaiken lävistävä synkeys ja yksinäisyys. On sodan uhka. Ystävät eivät tunnu todella ystäviltä vaan pettävät. He ovat matkatovereina, koska sattuvat paikalle ja intressit kohtaavat. Clover voi oikeasti luottaa vain itseensä. 

Tarinakaan ei jotenkin kehity. Se vain etenee. 

Silti, luin kirjan loppuun sillä miljöö on mielenkiintoinen ja kyllähän tarinassa tapahtuu. Saa nähdä, lukeeko Toto tuota koskaan kokonaan. Vähän harmittaa, kun maksoin kirjasta kuitenkin yli 25€. 

Eikä ole "lukukunto" sitä, mitä ennen. Aloitin maratonin 20:30 ja luin vähän yli puoleenyöhön. Sitten nukuin 7h ja tänään aamulla herätessä särkee pää vähän. Onneksi ei väsytä ihan samalla tavalla kuin viime päivinä muuten. 

Joka tapauksessa, aamukahville siirryin äänikirjaan ja taidan jatkaa sitä vielä hetken silmät kiinni sohvalla. Tiedän, siinä on riskinsä, mutta tällä kertaa näin. Ehdin kyllä vielä lukemaankin päivän aikana. 

Melkein klo 11

Kuuntelin Kyllikki Villan matkakertomuksen loppuun. Myönnetään, vähän ehkä torkahtelin sohvalla, mutta menin taaksepäin ne kohdat, joista en kuullut mitään. Luulisin, että kaikki. Ei niitä kauhean montaa lopulta ollut. 

Piti lähteä kävelyllekin, mutta aina noustessani sohvalta, alkoi sade ropista. Niinpä palasin sohvalle. 

Toivon, että eläkkeellä voin tehdä jotain samanlaista kuin Villa. Matkustaa ilman tarkkaa suunnitelmaa, jäädä jonnekin pidemmäksi aikaa, kun siltä tuntuu. Myös  minä olen aina arvostanut enemmän pysähdystä uudessa paikassa kuin kiertomatkan nähtävyyksiä. Uskallanko ? Aika näyttää. 

Nyt on vähän tyhjä olo. Mitäs sitä seuraavaksi lukisi ? 

Pitää aloittaa, joku kirja ennen kuin menen suihkuun. Muuten saattaa tulla pidempikin tauko lukumaratonille. 

Noin 15:45

Lukumaraton etenee yllättävänkin jouhevasti. Olen jo reippaasti :suuremmissa sivumäärissä kuin viime kerralla. 

Sivuja kertyy parhaillaan Leena Parkkisen Galtbystä länteen romaanista. Se on odottanut hyllyssä jo useamman vuoden sillä jostain syystä tykkäämisjakaumani Parkkise kirjoissa on laajalla skaalalla. Tämä kyllä vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. 

Tähän mennessä sivuja on kertynyt jo 132. Se tarkoittaa sitä, että kokonaissivumäärä on jo 464. Taidan päästä yli viidensadan, mikä on sellainen vähän epävirallinen tavoitteeni tällä kertaa.  

Äänikirjassakin vaihdoin seuraavaan. Martti Suosalon tähänastinen elämä vaikuttaa  mielenkiintoiselta ja toimi ruokaa laittaessa ja siivotessa vallan mainiosti. Toistaiseksi olen kuunnellut 41min eli yhteensä 2h56min kuunneltu tähän mennessä. 

Nyt on pieni paussi ja sitten taas jatkuu. Vielä on useampi tunti lukuaikaa jäljellä... 

klo 19:30

Luin Parkkisen loppuun. Pidin siitä, vaikka tarina onkin ehkä vähän hajanainen ja hämmentävä. 

Kaikkiaan sivuja 339 eli kokonaisuudessaan olen lukenut 671 sivua

Nyt tässä pohdin, vieläkö jaksan jotain lukea. Tekisi mieli jotain kevyttä ja viihdyttävää. 

20:30 Se oli sitten siinä

Vielä ehdin lukemaankin. 

Tartuin Cressida Cowellin Taikuuden aika -sarjan ensimmäiseen osaan Noitakuningas herää. Kuvia, sujuvaa tekstiä ja selkeää kieltä. Nopsaan eteni ja lisäsin loppusaldoon vielä 272 sivua. 

KOKONAISTULOS : 943 sivua ja äänikirjaa 2h56min 

-Aikamoista. En odottanut ihan näin suurta tulosta. 

(Luku)päiväkirja: Pysähtymisen taito ja matkakertomuksia

 

15.7.2022

Se paljonpuhuttu väsymys tuli minulle vasta sitten, kun testi taas näytti negatiivista. Outoa. Nukun kymmentuntisia öitä ja jatkaisin untani aamulla uudelleen heti kahvin jälkeen.  Paljon en siis saa aikaiseksi.

Toisaalta, mitä sitä lomalla pitäisi ? Nyt unohdetaan se lista, joka aina on kotitöitä. Kai minä saan levätä, jos siltä tuntuu?

Olenhan sentään tehnyt leipäjuuren ja vähän laittanut ruokaakin. Lukenut (vähän), jatkanut viikkokausiksi sivuun jääneitä käsitöitä (pikkuisen). Nukkunut. Kävellyt sen mitä jaksan. Nauttinut siitä, että isäntä on kotona ja pojistakin kaksi. Ensi viikolla ollaan koolla koko perhe muutaman päivän ajan.

Kuuntelen Kyllikki Villan matkakirjaa Pakomatkalla – toinen lokikirja. Siinä Villa on lähtenyt matkalle tavoitteenaan päästä käymään isänsä lapsuusmaisemissa Namibiassa. Matka alkaa Lissabonista, jossa on hyvä suunnitella seuraavia etappeja, jatkuu sieltä Oxfordin kautta laivalle Kapkaupunkiin. Ihan pelkästään ei ole kyse päämäärästä, vaan myös siitä, mikä jää taakse. Mitä ilmeisimmin on tärkeän ihmissuhteen päättyminen jättänyt kirjailijan henkisesti ajelehtimaan fyysisestä paikallaanolosta huolimatta. Matka on yritys päästä eteenpäin myös mielessä. On pakko ihailla 68-vuotiaan Kyllikki Villan kykyä repäistä itsensä irti ja lähteä kohti tuntematonta.

 Juuri kuuntelemassani kohdassa kirjoittaja on jäänyt viikkokausiksi St.Helenan saarelle. Kävelyä alas kaupunkiin, kirjoittamista, käännöstöitä, lukemista – yksinäisyys, hiljaisuus, uudet ihmiset. Kuuumuus. Pysähtyneisyyden ja irrallisuuden tunne hänen merkinnöissään, se kiehtoo merkillisesti  minuakin.

Kuitenkin on kyse matkakertomuksesta, jossa liike on tärkeää. Ehkä juuri siksi tuo St.Helenalle juuttuminen (vapaaehtoinen sellainen) tuntuu jotenkin merkitykselliseltä. Seisahdus matkalla ollessa. Tauko.

Tauot ovat tärkeitä puheessa, musiikissa ja tarinoissa. Ne korostavat ja luovat odotusta, tai ehkä tärkeää onkin juuri tuo liikkeen pysähtyminen. Ollaan tässä ja nyt. Huomataan pienetkin asiat. Se on kai sitä hypetettyä mindfulnessia puhtaimmillaan.

Tekisi itsekin mieli ja välillä saavutan tuon miltei leijuvan tunteen näinä laiskoina lomapäivinä. Toisaalta kierrän kehää, mieli vaatii muutosta ja liikettä. No, sunnuntaina alkavat minun vuoden ”lapsivapaani” ja lähden siskon luo käymään ihan itsekseni. Tähän mennessä vuoden ainoat päivät ilman jälkikasvua.

Pojat ovat jo niin isoja, ettei muutos ole ihan niin dramaattinen kuin voisi kuvitella, mutta on siinä oma viehätyksensä, kun voi jättää vastuun jollekin toiselle ja tehdä vain mitä mieleen juolahtaa, edes pari päivää. Tosin olemme isännän kanssa viime aikoina soveltaneet vapaiden vanhempien periaatetta. Jos meidän tekee mieli mennä jonnekin, kysymme kerran halukkaita seuraan. Jos ei kiinnosta, lähdemme keskenämme. Selviävät vallan mainiosti keskenään, enkä nyt lomalla jaksa kinata esim. ruutuajasta ihan koko ajan. Hunningolla niin vanhemmat kuin muksut, mutta olkoon. Edessä on pitkä ja työntäyteinen syksy ihan kaikilla. Nyt pitää tankata valoa ja energiaa, sen mitä tuo korona nyt sallii.

Kyllikki Villan äänikirjan lisäksi olen aloitellut Minna Mikkosen kirjaa Amelian luut. Olen aika alussa, enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Amelia Earhart haaksirikkoutuneena autiolla saarella. Katsotaan, mihin tämä etenee. Minulla ei ole mitään ennakko-odotuksia. 

Tänä viikonloppuna on Kirjabloggaajien kesälukumaraton. Olen valmis, vaikkei makrilleja löytynytkään kaupasta. Taidan aloittaa 24h maratonini jo tänään illalla. Tarvitsen unta normaalia enemmän, joten sunnuntain vastainen yö pitää voida nukkua. Silloin pitää jaksaa ajaa.  

(Luku)päiväkirja: Jospa sitä vaikka valmistelisi lukumaratonia...

Viimeksi maratoonatessa tajusin maratonin alkavan samana aamuna. Nyt kun olin tosiaan aloittamassa maratonia viikon verran etuajassa, niin voisin vaikka hyödyntää tämän väliajan ja oikein suunnitella. Tosin minun suunnitelmillani on taipumusta muuttua aina viime hetkellä, mutta ei sillä väliä. 

Tämän kesän toinen lukumaraton siis järjestetään 16.-17.7.2022. Ohjeet ja ilmoittautuminen tällä kertaa Kirjailuja - blogissa. 

Tässä siis lukusuunnitelmia.

Painettuina kirjoina : 

• Cressida Cowell : Taikuuden aika - Noitakuningas herää. Toto luki tämän ja ihan tykkäsi. Ehkä siis minäkin. Ainakin helppoa ja nopeaa lukumaratonille :-) 
• Leena Parkkinen : Galtbystä länteen - Tämä on odottanut hyllyssä tosi kauan ja osui silmiin. 
• Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko - Samaaneista saunatonttuihin - Mielenkiintoista, ei niin superkevyttä. 
• Agathe de Lastic & Soledad Bravi : Dans la tête de mon ado - Törmäsin tekijöihin Biarritzissa lasten kirjakaupassa, jossa he olivat signeeraamassa kirjaansa teini-ikäisten aivoituksista. Kirjassa siis kuvataan, mitä tapahtuu teini-ikäisen päässä ja miten käynnissä olevat  muutokset näkyvät käytöksessä jne. Ihan mielenkiintoista siis, vaikka meillä vanhin täyttääkin jo 20 ja seuraavakin on täysi-ikäinen kesän loppuun mennessä. Kirja vaikutti hyvin ranskalaiselta sekä piirrostyyliltään että lähestymistavaltaan. Katsotaan.  

ekirjoina : 

• Minna Mikkonen: Amelian luut - siis jos en ole lukenut tätä loppuun ennen lauantaita. 
• Max Seeck: Kauna - minulta on vielä lukematta Jessica Niemi-sarjan kolmas osa. Selviääköhän tässä jotain niistä noitajutuista ? Ekan osan loppu jäi jotenkin häiritsemään. 
• Virpi Hämeen-Anttila: Kalman kevät - Björk on sarjana jotenkin jäänyt minulla kesken. Pitäisiköhän yrittää uudelleen ? 
• Lucinda Riley: Myrskyn sisar - ehkä tällainen sopisi lukumaratonille ? 
• tai sitten Elena Ferrante: Loistava ystäväni 

Nuo kaksi viimeksimainittua (sarjaa) ovat minulla odottaneet jo kauan. Ehkä liikaa hypetystä eikä Seitsemän sisarta aloitusosa ollut minusta ihan hypetyksen arvoinen. Ferrantesta taitaa olla joku kesähaastekin menossa. Ehkä... 

Äänikirjat tuottavat minulle tällä hetkellä päänvaivaa. En oikein jaksa keskittyä niistä mihinkään. Kuunneltavina kesken tai Storytel kirjahyllyssä vuoroaan odottamassa on tällä hetkellä seuraavanlaisia. Saa nähdä, mitä tulee maratonin aikana kuunneltua, vai tuleeko mitään... 

• Leighann Dobbs, Traci Douglass: Cry Wolf - tämän pitäisi olla fantasiahömppää, mutta onko se hyvin kirjoitettu ? Jää nähtäväksi. Yhtään en tällä hetkellä jaksa kuunnella, jos ei teksti ja tarina suju... Liekö tämä nyt kolmas vastaavanlainen viimeisen parin päivän aikana. Toiset loppuivat 10min jälkeen, joten ei niistä sen enempää.  
• Patti Smith: M Train - OK. Pientä huijausta. Olen lukenut tämän aikaisemmin ja rakastin kieltä. Ajattelin kuunnella kirjailijan itsensä lukemana... 
• Kyllikki Villa: Äidin lokikirja - Rakastin Vanhan rouvan lokikirjaa, joten loputkin ovat itsestäänselvä lisäys kuunteluun, kun löysin Storytelista
• Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä - Käsittääkseni mielenkiintoinen elämäkerta, jonka lukee aihe itse. Pakkohan se on kuunnella. 

Joko noilla pärjäisi yhden maratonin verran ? 

Sitten pitäisi miettiä eväät. Vuosien ja monien lukumaratonien kokemuksella voin sanoa, että tankkaus on lukumaratonin onnistumisen kannalta A ja O. Lisäksi oletan makuaistinikin viikonlopuksi sen verran palautuneen, että voin senkin puolesta keskittyä rauhassa myös tähän puoleen. 

Perinteisesti kesämaratonille kuuluvat herneet, joten niitä pitänee hankkia nytkin.  Useamman kerran on isäntä tehnyt makrillipateeta ja sehän on tähän touhuun ihan täydellistä. Maskin turvin kai uskaltaudumme jo ostoksillekin, joten hyvällä tuurilla löytyisi ehkä aineksetkin. 

Lisäksi olen tässä joutessani laittanut uuden juuren aluille ja sen pitäisi olla (hyvällä tuurilla) käyttövalmiina juuri sopivasti ennen maratonia. Hapanjuurileipää ja makrillipateeta... herneitä... Niin, ja tietysti jäätelöä... 

Taidankin mennä seuraavaksi hoitamaan valmistelujen kolmannen (ja ehkä tärkeimmän) osuuden eli perheen informoimisen ja huoltojoukkoihin nakittamisen. Ei taida isäntä vielä arvata, mikä odottaa... 

(Luku)päiväkirja: Kahvia ja korvapuusteja laiturilukemistoon eli ruokaa romaaneissa

Lienee jonkinlaista itsensä kiduttamista, kun lukee herkkuja ja kokkausta kuvaavia kirjoja koronan vietyä sekä haju- että makuaistin. Vielä pahempaa on tietysti nähdä isäntä ja kuopus leipomassa vadelma-pistaasicharlottaa... Koronakesäloma siis jatkuu edelleen. Lepäillään, syödään (muiden makuaisti toimii) ja minä olen kieltämättä lukenut aika paljon. 

Vaikka makuaisti ei toimi, on minulla kuitenkin enemmän nälkä kuin normaalisti. Siis ihan rehellinen, vatsassa kurniva nälkä. En tiedä, johtuuko tuo koronan vastustamisen vaatimasta lisäenergiasta, makutyydytyksen puutteesta vaiko sitten siitä, että nyt on lukulistalle päätynyt parikin melko lailla ruoan ympärillä pyörivää romaania. 

En valita. Erilaisuudestaan huolimatta samankaltaiset viihdepläjäykset ovat oivallinen lisä kenen tahansa laiturilukemistoon. 

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Ekirja / Storytel 

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila 

Ekirja / Storytel 

Kummassakin kirjassa kehitetään kahvilaa ja tehdään urakalla ruokaa. Maailmanlopun kahvilassa Aurelian täti on suunnittelemassa puutarhanähtävyyttä, jonne tietysti tarvitaan myös yleisöä hellivä ruokatarjonta. Korvapuustikesässä Kristan isoäidin kahvila Koivu tarvitsee vetäjää, isoäidin loukattua itsensä. 

Aurelia siis laittaa ruokaa remonttiporukalle ja päätyy jo lapsuudesta tutun remonttireiskan vällyjen alle. Krista puolestaan lämmittelee lukioaikojen suhdetta ja pyörittää siinä sivussa kyläkahvilaa, ja ihastelee nuoren kunnanjohtajan kauniita silmiä. 

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin, jollei niiksi lasketa rentoa kirjoitustapaa ja hauskoja dialogeja. Viimeksimainitut ovat ehkä piirun verran hauskempia Maailmanlopun kahvilassa ja välillä vähän tekopirteitä Korvapuustikesässä, mutta sujuvaa luettavaa kuitenkin.

Kumpikin päähenkilö on omalla tavallaan kiinnostava ja omanlaisensa. On todella miellyttävää lukea kerrankin jostain muusta kuin kauniista, kokemattomasta ja vähän naiivista tyttösestä tai siitä homssahtavasta, mutta rakastettavasta keski-ikäisestä tädistä, jotka molemmat ovat viihdekirjallisuuden standardihahmoja. Krista on toki huomattavasti maanläheisempi henkilöhahmo kaikista traumoistaan huolimatta, biologisen kellon kanssa tuskailevaan Aureliaan verratessa.

Toisaalta, vähän pitää hörhö ollakin tarinassa, jossa kummittelee ja yliluonnolliset voimat suojelevat kartanoa ja sen omenapuita. Kyläkahvilan pitäjän taas kuuluu pitää jalat tiukasti maassa ja sydänkin kurissa, jotta saa elämän sujumaan. Ihan parasta oli se, ettei kumpikaan naisista kaipaa prinssiä pelastamaan, ainakaan perinteisessä mielessä, ja molemmilla on vahvoja naisia myös  ympäristössään. Varsinkin Korvapuustikesän kuvaus ystävyyden voimasta ja sen tarpeesta oli jotenkin ihana. 

Miljöötkin ovat kirjoissa laiturilukemiston korkeampaa tasoa. Vanha, ränsistynyt kartano syyspimeillä ja perinteinen kyläyhteisö kesäauringossa. Mitä voisi pyytää enempää? Pidin kovasti molemmista ja Korvapuustikesä sai taas haaveilemaan muutosta jonnekin maalle. Tiedän, selviäisin siellä ehkä kuusi kuukautta ja palaisin sitten häntä koipien välissä kaupunkimaisempaan ympäristöön, mutta ainahan sitä voi haaveilla - varsinkin kesälomalla. 

Viihdyin molempien kirjojen parissa. Maailmanlopun kahvila tuottaa hieman enemmän traditiosta poikkeavan tarinankaaren, mikä virkistää näin "hömpässä" jo täysin marinoitua vanhempaa lukijaa. Samoin riemastuttaa se, ettei Korvapuustikesäkään sorru vaaleanpunaiseen hattaraan edes lopussa, itse asiassa ei varsinkaan lopussa. 

(Luku)päiväkirja: Sekaisin lukumaratoneista

Sekaisin mikä sekaisin eli minun pääni. Kesäkuussa tajusin lukumaratonin alkavan ensimmäisenä maratonpäivänä. Tänään aamulla olin innokkaana aloittamassa maratonia, vaikka se virallisesti onkin vasta ensi viikonloppuna eli 16. - 17.7. Että silleen. 

No, nyt merkitsin kesälukumaratonin oikein kalenteriin. Kannattaa muuten teidänkin merkitä! Ohjeet ja ilmoittautuminen löytyvät Kirjailuja-blogista. Tosin minulla saattaa tuo viikonloppu olla kiireinen, jos olemme silloin päässeet tästä K-kirouksesta eroon, kuten tietysti kaikki toivomme... Vähän pahaa pelkään, että tässä on samanlainen kaari kuin minulla kaikissa flunssantapaisissa. Viikkotolkulla "vähän kipeänä kituen". Tosin tämä on kyllä ollut tavallista flunssaa ärhäkämpi ja väsyttävämpi tapaus. 

Kaikkein oudointa on ollut makuaistin ja hajuaistin katoaminen. Samalla on päässyt miettimään aivojen ihmeellisyyttä. En oikeasti maista mitään, mutta tähän ikään mennessä ovat aivot ilmeisesti oppineet tiettyjen yhdistelmien makuprofiilit, sillä saan välillä "kaikuja" mausta. Vadelma, mansikkakarkki, basilika ovat esimerkkejä mauista, jotka eilen häivähtivät suussani varjon lailla. En usko varsinaisen aistimuksen syntyneen oikeasti, mutta tiesin, mitä söin ja aivot kai tuottivat kokemuksen vanhasta muistista. Mielenkiintoista ja varsin outoa. Vielä viikon verran olisi tätä edessä, jos esikoisen kokemus toistuu kohdallani.

Aikalailla ovat viime päivät menneet nukkuessa, mutta jotain on tullut luettuakin. Äänikirjan kanssa tosin olen edelleen vaiheessa Elämäni ranskattarena etenee 5min jaksoissa. Niin pitkään pysyn hereillä. Lukiessa kestää unen tulo kauemmin. Niinpä Korvapuustikesä tuli luettua eilen kokonaan ja se olikin vallan mainio lisä laiturilukemistoon. Toisenkin viihdepläjäyksen luin jo aiemmin. Kahvila Maailmanloppu poikkesi odotuksistani, mutta hyvällä tavalla. Pitääkin vertailla noita jossain kohtaa. Molemmat viihdyttivät, mutta olivat aika erilaisia genresamankaltaisuudestaan huolimatta.

Tässä lieneekin hyvä kohta kehuskella kesäkuun luetuilla. 

Kyllä. Sain kesäkuun aikana luettua peräti 13 kirjaa. Huolimatta töistä, huolimatta Biarritzin puuhista. Aikamoista ja aikamoisen poikkeavaa vuoden alkupätkään verraten. 

Matkan varrella jo pohdiskelinkin samantyyppisten kirjojen laumasieluisuudesta (ja jatkuu edelleen ref. viihdekirjat yllä). Ditlevsen, Cusk ja Vampiran elämäkerta kietoutuivat jännäksi kudelmaksi mielessäni. Ne herättivät paljon ajatuksia, yhdessä ja erikseen.  Lukemisen lisäksi olen nimittäin saanut aktivoiduttua myös blogikirjoituksissa. 

Dekkareita kesäkuun listalle päätyi kaksi. En voisi kuvitella kesää ilman dekkareita, joten tässä ei liene mitään yllättävää. Kuolema iltapäivällä oli leppoisa aurinkopläjäys Italiasta. Siinä nunna kuolee ja toinen pohtii, miten ja miksi. Ihan ok nopea välipala. 

Hildur puolestaan osoittautui erittäin hyväksi dekkariksi bonuksenaan Islanti-miljöö. Pidin siitä kovasti. Islantilaisen rikosetsivän ja suomalaisen harjoittelijan yhteispeli sopii mihin vuodenaikaan tahansa, mutta myrskyinen Islanti kyllä viilentää mukavasti hellekeleillä osana laiturilukemistoa. Kannattaa siis lisätä listalle! Erittäinkin varteenotettava ehdokas myös lukumaratonille, jos ei vielä ole tullut luettua. 

Kesän historiallisesta perinteestä piti huolen Enni Mustosen Tekijä. Taattua laatuja, mutta selvästi vähemmän koukuttava ja vetävä kuin monet sarjan aikaisemmista osista. Tähän sarja myös päättyy, mikä on tavallaan surullista, mutta toisaalta ymmärrettävää. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä vaikammaksi tulee fiktiivisen henkilön sijoittaminen tunnettujen henkilöiden ympäristöön. 

Kesäkuun fantasiasta puolestaan piti huolen Modern Magick -sarjan jatko sekä Anne Leinosen Kirjanoita - Noitakirja. Tykkäsin molemmista ja jälkimmäinen oli erityisen mielenkiintoinen myös Helsinkiä muistuttavan miljöön vuoksi. Kieli ja kuvaus oli kuitenkin vähän töksähtelevää. Tuota piirrettä pohdin suomalaiseksi (nuorten) fantasiakirjallisuuden ominaisuudeksi, mutta sitten Yöpöydän kirjat-blogin Niina T. sanoi huomanneensa saman joihinkin suomalaisiin kirjoittajiin liittyen. Hän taitaa olla oikeassa. Pitää kiinnittää huomiota, kun jatkossa luen tämäntyyppisiä kirjoja. Äkkiseltään muistan miettineeni tätä samaa mm. J.S.Meresmaan Kenties tapaan sinut vielä-vampyyriromaanin kohdalla, tässä mainitsemassani Kirjanoita-sarjassa ja hieman Magdalena Hain Gigi ja Henry-sarjaa lukiessani. Joitain  muitakin vielä on ollut. Tunnistatteko, mitä tarkoitan ?  

Mutta siis... kaikenkaikkiaan tämä kesä on ollut tähän mennessä oikein mukiinmenevä kirjakesä. Heinäkuussakin olen lukenut jo kolme kirjaa ja hyvä tahti näyttää jatkuvan. Mitään se ei tietenkään lupaa lukumaratonin tuloksen suhteen. Viimeksikin meni lopulta vähän suoritusmielessä penkin alle, mutta tulos ei tässä ole tärkeintä vaan yhteisöllisen lukemisen nautinto. 

(Luku)päiväkirja : Sadetta pitämässä ja Islannin Hildur

29.6.2022 

Jaa, että mitenkäs Biarritz ja Islanti liittyvätkään toisiinsa ? Lukemisen kautta tietysti. Niin ja sään kosteusasteen. Vähän kateellisina ollaan täältä pari päivää katseltu Suomen helteitä. Meillä lauletaan "sataa, sataa ropisee" ja mietitään, mitä rantakaupungissa taas voikaan tehdä, kun taivaalta tippuu sellaista sadetta, joka kastelee. Ainahan vesi tietysti kastelee, mutta on sadetta ja on sadetta. Tänään on tullut sellaista, joka menee läpi samantien. 

No, on luettu ja lötkötelty. Kivaa sekin tietysti. Kuuntelin Vampiran loppuun ja aloitin uuden elämänmuutoskirjan (tai oletan, että se on sellainen), jossa elämänmallia otetaan ranskattarista. Sen luulisi sopivan tähän kohtaan, mutta alkuun heti vähän vierastin. Minulle Ranska on jotain muuta kuin Pariisi... No, onneksi konsepti mitä ilmeisimmin vähän laajenee. 

Lisäksi minulla on kesken Murtunut maailma -fantasiasarjan ensimmäinen osa Viides vuodenaika. Katastrofaalinen keli siinäkin. Meillä on sentään vielä helppoa. 

Niin, se Islanti. Silmiini osui jossain somea selatessani, että Islannista ja yrittäjyydestä kirjoittanut Satu Rämö on tehnyt uuden aluevaltauksen ja kirjoittanut dekkarin. 

Jatkuu 7.7.2022

Kirjoitin tuon ylläolevan Biarritzissa, mutta sen jälkeen onkin sitten tapahtunut kaikenlaista. 

Ensinnäkin lennon myöhästymisen takia vietimme pari ylimääräistä päivää Biarritzissa. En nimittäin suostunut Air Francen ehdotukseen lentää Pariisiin ja ruveta sitten siellä lakkojen keskellä setvimään jatkoa Suomeen. Halusin kaikki yhteydet kerralla ja se vei hetken aikaa. 

Sitten viimein Suomeen päästyämme totesimme sairastuneemme ja (arvasitte oikein) testiin ilmaantui pari viivaa koko perheelle. Koronahan se siinä. Pari vuotta onnistuimme väistelemään, mutta kyllähän sen tiesi, että jossain kohtaa kohdataan. 

Toistaiseksi ei mitään pahempaa kellään. Toivotaan, että jatkuu samalla tavalla. Kärvistellään kotona ja muistetaan sanoa kerran tunnissa : "Onneksi on piha". 

On siis aikaa vaikka päivittää blogia. Jäi se Hildur-postaus kesken... 

Satu Rämö : Hildur

Storytel - ekirja

Olen aina vähän epäluuloinen, kun toimittajat ja tietokirjoja tai elämäkerrallisia opuksia kirjoittaneet tarttuvat kaunokirjallisuuteen. En tiedä, mistä epäluuloni kumpuaa, eikä sille ole mitään perusteita. Ehkä se on jonkinlaista vanhakantaista kuvitelmaa "oikeasta kirjailijasta". Sinänsä tyhmää, sillä pidin Rämön islantielämän kuvauksesta ja myös Unelmahommissa yrittäjyyden kuvauksesta. 

Kesään kuitenkin kuuluvat dekkarit ja Hildur tuli vastaan sekä WSOYn erittäin aktiivisessa some-kampanjassa että kirjagrammaajien ja -bloggaajien jutuissa. Reissussa helpoin tapa lukulistan täydentämiseen ovat ehdottomasti ekirjat, joten Storytel-lukija oli kovassa käytössä. Sieltä Hildur-löytyi nopeasti. 

Ihan heti pitää sanoa, että pidin kirjasta. Toki taas puhuttiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvista karmeuksista, vaikka varsinainen tutkittava rikos kohdistuikin aikuisiin, mutta kerrontatapa oli jotenkin etäännyttävä. Ehkä siksi, että pahin, kahden pikkutytön katoaminen, on tapahtunut menneisyydessä eikä se ole edes virallisen tutkinnan kohteena. 

Kadonneet tytöt ovat päähenkilö Hildurin pikkusiskot. Hildur itse on rikosetsivänä syrjäisellä vuonoalueella. Hänen työparikseen tulee harjoittelijaksi suomalainen Jakob ja yhdessä he joutuvat setvimään rikosvyyhteä, jossa näennäisesti erilliset tapaukset linkittyvät toisiinsa menneisyyden tapahtumien vuoksi. 

Ratkaistava tapaus on ihan mielenkiintoisen kiemurainen, vaikka taisin arvata syyllisen aika reippaasti ennen poliiseja. Parasta kirjassa ovat päähenkilöt. Jakob ja Hildur ovat rakastettavan epätäydellisiä ja inhimillisiä. Sitten on Islanti. Myrskyinen, villi ja mystinen, mutta silti niin lähestyttävän arkinen miljöö asukkiensa iloille ja suruille. Tämä Islanti on edelleen se satujen saari, josta olemme kuulleet, ja kuitenkin erilainen. Islannin matkakuumetta kirja ei paranna, mutta ehkä monipuolistaa kuvaa maasta. 

Hieman Hilduria tuli lukiessa tuli ähky kaikista taustatiedoista, henkilötiedoista ja tapauksen aikajanoista. Murhaajan kappaleet olivat ehkä vähän turhaa ja paljastivat tosiaan niin paljon tietoja, että lopputulos ei ollut varsinaisesti yllätys. Hyvä pohja kuitenkin jatko-osille, joissa ehkä sitten tarvitaan vähän vähemmän taustoittamista. Uskoisin niitä olevan tulossa, sillä yksi tapaus on edelleen ratkaisematta.

Kaikkiaan siis virkistävä lisä laiturilukemistoon ja muutenkin lukulistalle. Toivottavasti jatkoa tosiaan saadaan ja suomalais-islantilainen sarja ottaa tilansa pohjoismaisessa dekkarimaailmassa.