Niin se päättyi kesäloma, mutta kesä jatkuu. Jotenkin kummasti sitä aina kuvittelee, että töihinpaluu tai koulunalku tarkoittaisi kelien viilenemistä, sadetta - syksyä siis, mutta ei se nyt ihan niin mene.
Mielessä tietysti ei valo ehkä ole enää ihan niin kirkas, kun kahden kuukauden ajan nauttimamme yhdessäolo taas jakaantui kahteen maahan, mutta tästäkin selvitään, edelleen. Sitä paitsi, tekemistä riittää myös muuta kuin töitä. Jatkuuhan harjoitukseni suorituslistan unohtamiseksi edelleen. Ehkä elämä vähän muuttuu, on jo muuttunut, sen osalta.
Takana on kaksi viikkoa leppoisaa työntekoa käytännössä kaikkien muiden vielä lomaillessa. Ei tarvittu kuin yksi vähän tiiviimpi päivä, niin totesin silmälasien uusimisen olevan ihan oikeasti sen oikeasti pakollisen listan kärjessä. Tänään on pää särkenyt siihen malliin, että sain jopa aikaiseksi aloittaa prosessin eli varattua ajan. Ei se fyssari turhaan painottanut takaraivon lihasten olevan linkissä silmiin. Suorastaan tunnen siristyksen ja kiristyksen välisen yhteyden.
Toki olen tiennyt lasien tarpeen jo jonkin aikaa. Lukeminenkin jäi heti, kun tuli enemmän työruutuaikaa. Silmät eivät vaan jaksa. Heinäkuussa huomasi lomamoodin. Tuli nimittäin luettua hulppeat 15 kirjaa, joista vain kolme oli äänikirjoja.
Heinäkuun luetut
Hauskasti mentiin taas jonkunlaisissa samantyyppisten kirjojen ryhmityksissä. Ensin luin ryhmän romantiikkaa eli Maailmanlopun kahvila, Korvapuustikesä ja Teetä auringonkukkien kahvilassa. Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä ja ne ovat oiva lisä laiturilukemistoon. Kolmas oli vähän "mjääh"-kostotarina. Sen on kai tarkoitus olla voimaannuttava, mutta jotenkin en lämmennyt. Ehkä tarina on vähän kulunut ja käänteet liian ennalta-arvattavia.
Sitten luin mysteeritarinan, jossa oli vähän matkaa ja vähän romantiikkaa ja vähän jännitystä eli Parkkisen Galtbystä länteen. Pidin kirjasta, vaikka se jättikin vähän hämmentyneen olon. Vanhan rouvan ja huoltoaseman ryöstöön sekaantuneen raskaana olevan nuoren tytön matkakertomus on täynnä villejä käänteitä ja samalla se vie vääjäämättä ratkaisuun ikivanhan murhan osalta.
Tämän genrejä haastavan teoksen kautta sitten loppukuukausi meni dekkarien parissa. Murha linnassa, Avain ja Kuolema asuntonäytössä. Samanlaisia ja sitten kuitenkin niin erilaisia. Pitänee kirjoittaa noista jossain kohtaa ihan oma postauksensa.
Heinäkuun lukumaratonilla luin Parkkisen lisäksi fantasiaa ja kuuntelin matkakertomusta eli Kummat ja Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja. Ensimmäinen oli vähän outo. Kiinnostava, mutta lievästi ahdistava ja kuitenkin hivenen tylsän tuntuinen huolimatta herkullisesta länkkärifantasia asetelmasta. Villan matkakertomus taas sai taas kerran unelmoimaan.
Fantasiaa edusti heinäkuussa myös Magick of Merlin, jossa etsittiin arvaatteko kenen taikakirjaa. Modern Magick sarja on hauska ja kirjailija osaa vääntää perinteiset kuviot vähän uuden näköisiksi. Niin tässäkin. Merlin ei ollut ihan sitä, mitä odottaisi.
Fantasiaa ja myös lastenkirjoja edusti Kummat-romaanin lisäksi Taikuuden aika - Noitakuningas herää. Se oli viihdyttävä, mutta ehkä jopa meidän Totoa nuoremmille kohdennettu tarina sotureista ja noidista.
Tässä kai olisi sopiva aasinsilta...
Silläkin uhalla, että tästä postauksesta tulee ylipitkä, haluan minäkin nostaa esille viime päivien media-keskustelun siitä, etteivät aikuiset osta tarpeeksi lasten- ja nuortenkirjoja.
Kaikki alkoi Elina Lappalaisen HS kolumnista, jossa hän kyseenalaisti aikuisten ostohaluja lasten- ja nuortenkirjallisuuden osalta. Varmasti meillä kaikilla on tekemistä genren arvostuksen nostossa, mutta ei ole ihan reilua pistää ostajaa vastuuseen. Kyllä myyjälläkin on petraamista.
Lukujonossa sanoo sen taas paremmin kuin minä osaisin kirjoittaa, mutta varsinkin kirjojen saatavuudessa olisi kirjakaupoilla ja kustantamoilla pientä peiliin katsomisen varaa. Olen tainnut ennenkin ihmetellä mm. sarjojen osalta sitä, miksi uuden osan ilmestyessä ei vanhoja osia ole automaattisesti tarjolla. On kuitenkin ihan turha valittaa, etteivät myöhemmät osat myy, jollei ensimmäisiä ole saatavilla.
Tein pienen loogisen numeroharjoituksen. Jos kirjasarjan osien ilmestymisessä esim. trilogian kohdalla kuluu 3v. (yleensä kai vähintään tämä), on lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla väistämättä kohderyhmä osittain muuttunut. Ensimmäisen osan ilmestyessä 10-12v lukijat, ovat kolmannen kohdalla yli 13-vuotiaita. Ensimmäisen osan ostaneista vain jotkut palaavat toisen ja kolmannen pariin, mutta samanaikaisesti uusia lukijoita ei tule yhtään, kun sarjaa ei voi aloittaa alusta.
Kuitenkin paljon huippusarjoja, jotka varmasti saisivat uusia lukijoita, kunhan vain tarinaan pääsisi mukaan alusta. Ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa. Ihan yksinkertaista matematiikkaa.
Sitten tietty voitaisiin puhua kirjojen elinkaaresta ja saatavuuden suhteesta tunnettuuteen jne. Mielelläni näkisin jotain analyysiä myös tästä.
Räntin loppu ja samalla myös tämän postauksen.
Tai no, sen verran palaan heinäkuun kirjoihin, että Elämäni ranskattarena oli ihan ok elämänpohdintakirja, vaikken ihan suoraan omaa Ranska-kokemustani siitä löytänytkään (tai omaa sisäistä ranskatartani). En tosin olekaan aiheesta minkäänlainen ekspertti, kun kokemukseni on keskittynyt lähinnä miespuoliseen ranskalaiseen.
Cry Wolf - no, se oli jonkunlainen murhahömpänpömppä, jossa oli ihmissusia. En meinannut millään muistaa siitä mitään. Että niinkin mieleenpainuvaa kirjallisuutta.
