Mikkelin maittavaa - Vilee Puoti ja Bistro

 Minä jätin viikonloppuna pojat isännälle ja lähdin junalla Mikkeliin humputtelemaan. Vaikka emme me siskon kanssa niin kovin hurjiksi äidytty - liekö sitten mielessä pyörinyt isännän varoitus liian villistä yökerhoyöstä... ;-) Me keskityimme enemmänkin syömispuoleen ja jätimme ylenmääräisen pämppäämisen suosiolla nuoremmille.

Jo kauan sitten kyselin vinkkejä Mikkelin herkkupaikoista ja Holviin me päädyimmekin illlalla. Lounaspaikaksi kuitenkin löytyi ihan siskon omin avuin Mikkelin helmi eli Vilee Puoti ja Bistro. Sieltä sai juuri sellaista ruokaa kuin bistrosta pitääkin eli rehtiä ja konstailematonta lähiruokaa. Hinta/laatusuhde on ehdottoman paikallaan, laadun voitoksi. Kolmen ruokalajin lounaan sai 21 eurolla. Meillä ei ollut mikään hurja nälkä, joten tyydyimme kukin yhteen ruokalajiin. Sisko herkutteli päivän kuha-annoksella ja minä söin kurpitsakeittoa. Kala-annos kustansi 15 euroa ja keitto kympin. Ihan vertailun vuoksi juttelimme, että söimme ja joimme molemmat valtavan hyvin samalla hinnalla kun "hienommassa" ravintolassa saisi yhden lautasellisen pääruokaa.

Palvelu oli ystävällistä ja saimme juotavat ja leivät eteemme nopeasti, vaikka olimmekin nälkäisinä paikalla 15 minuuttia etujassa virallista lounasaikaa. Juomasta pitääkin mainita ihan erikseen sillä Nokian Pore omenasta oli meille uusi tuttavuus, johon molemmat varauksetta ihastuimme. Aina välillä ovat limonadit sellaisia äklöjä sokerivesiä, mutta Pore oli ihanan raikastasta ja omenaista. Olin jo ostamassa useampaa pulloa kotiin tuliaisiksi, kun muistin että olen junalla... Täytyy täydentää varasto sitten kesällä, kun ei tarvitse kantaa lastia paluumatkalla.

Ruoka aiheutti meidän pöydässämme hetken hiljaisuuden, mitä ei tällä kokoonpanolla kovin usein tapahdu. Kurpitsakeitto oli samettistakin samettisempaa ja kielimousse vei kielen mennessään. Annos oli myös riittävän iso eli nälkä lähti eikä tullut pikaiseen takaisin. Ihania olivat myös pöytäänt tarjoillut leivänpalat - varsinkin Vileen itseleivottu ruisleipä sai aikaan autuaallisia huokauksia.

Viimeistään kuha-annoksen tullessa pöytään katosi ajatus pienestä lounaasta. Sillä lautasellisella jaksoi isommankin ostos- ja muuttokuorman kuljetusreissun. Kaiken lisäksi se oli taivaallisen hyvää. Nahka oli juuri oikealla tavalla rapeaksi paistettua ja suolalla silattua. Kasvikset sulivat suussa ja muusi oli kuin mummin tekemää aikanaan. Ai että mistäkö tiedän ? No, kun minun haarukkani kävi luvallisissa varkaissa siskon lautasella. Pitihän minun nyt tutkia, mikä sen hartaan tauon puhetulvassa aiheutti.

Syömisen aikana katselin, etten ollut ainoa ruokapöydässä kameransa kanssa heiluja. Lähtiessämme jatkamaan matkaa lähipöydästä huikkasikin Sillä sipulin Merituuli, joka oli perheensä kanssa päätynyt samaan pakkaan lounaalle. Pakkohan tuon on olla hyvä lounaspaikka, jos samana lauantaina sieltä löytää kaksi ruokabloggaria herkuttelemassa. Saapa nähdä, montako meitä sitten löytyy ruokapatojen ääreltä, kun viimeistään kesällä palaamme tuonne lounaalle. Sillä ehdottomasti tulemme palaamaan. Tällaisia helmiä löytyy Suomenmaasta ihan liian vähän.