31.12.2019

Witcher eli Noituri eli kirja eli tv-sarja (ja pelikin vielä)

Tulin tässä ihan sattumalta ladanneeksi itselleni "Viimeinen toivomus"- nimisen kirjan, kun esikoinen mainitsi ehkä itsekin haluavansa lukea sen. Kuulemma kuuluisa fantasiasarja, johon perustuvaa peliä hän on pelannut.

Kului jonkin aikaa ja perheen miesväki alkoi kohkata jostain Netflix-sarjasta, joka on kuulemma tulossa joulun aikoihin. Minä aloin lukemaan lataamaani kirjaa ja huomasin sen varsin omanlaisekseen tarinaksi hirviöitä tappavasta Noiturista.

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Noiturit luodaan taikuudella mutanteiksi muuttuvista lapsista. Heidän ainoa tehtävänsä on rahaa vastaa poistaa maailmasta hirviöitä. He eivät tunne mitään ja kuolevat ennen eläkeikää. Geralt Rivialainen on yksi noitureista, mutta "Valkoinen susi" on Noituriksi poikkeuksellinen. Hän kyllä tappaa hirviöitä, mutta elää myös jonkinlaisen oman käyttäytymiskoodinsa mukaisesti, eivätkä hänen tunteensa ole ihan niin jäässä kuin legendan mukaan pitäisi.

Noituri-sarja on puolalaisen kirjailijan kotimaansa taruista ja legendoista lainaava fantasiasarja. Se ei niinkään ole erikoinen tapahtumien ja maailmankuvauksensa vuoksi, mutta henkilöhahmojen syventäminen ja juonen rakentaminen etenee sirpaleittain, epälineaarisesti ajassa hyppien, taru (tai bardin laulu) kerrallaan. Ensin en millään ymmärtänyt, mikä Noiturista tekee niin suositun. Sitten jäin kiinni lumoukseen. Tarina rakentuu pienistä paloista, oivallusten kautta. Palaset loksahtelevat paikoilleen luku kerrallaan ja se on lukijalle oikeastaan aika palkitsevaa.



Toki olen ehtinyt toistaiseksi lukemaan vain ensimmäisen osan, joten en tiedä, miten jatko rakentuu. Jo ensimmäisestä osasta saa kuitenkin hyvän tuntuman tunnelmaan, jonka Netflixin Witcher-sarjassa on osattu taitavasti luoda television keinoin. Tarina sinänsä on ilmeisesti melkein sama, vaikka joidenkin henkilöiden historiaa luodataan ja kuvataan kirjaa enemmän. Minä pidin tästä ratkaisusta, sillä se täydensi hienosti kirjassa ehkä ohueksi jäävien päähenkilöiden kuvaa. Aika harvoin pääsee sanomaan, että elokuvassa tai tv-sarjassa on kiinnitetty kirjaa enemmän huomiota henkilöhahmojan rakentamiseen, mutta tässä (ainakin yhden kirjan perusteella) on niin päässyt käymään.

Tarinapalasten järjestystä on muutettu enemmän tv-formaattiin sopivaan muotoon, mutta sirpaleisuus, takaumat ja monenmonet henkilöhahmot ovat läsnä - samoin kuin moninaisten langanpätkien päätyminen samaan solmuun loppua kohden. Minua miellytti tv-sarjan kyky rakentaa täysi kaari tarinalle, vaikka jatkolle selvästi tilaa ja tarvetta pedattiinkin.

Pidin sarjasta, samoin kuin meidän muu (isompi) miesväki. Kuopukselle annettiin kirja tai jotain muuta kivaa tekemistä ja sitten me neljä istuimme rivissä katsomassa Witcheriä. Jakso per päivä oli sopiva tahti. Peliä pelanneet pojat pysyivät juonessa mukana ja minäkin kirjan ansiosta, isäntä välillä vähän nikotteli nopeasti vaihtuvien ajankohtien ja paikkojen kanssa - pari kertaa jouduttiin selittämään, missä mennään. Ei mikään ihme, sillä tahti oli melkomoinen.

Taistelutkin olivat tv-sarjassa melkomoisia ja minulle ehkä vähän turhankin inhorealistisia. En kauheasti pidä yksityiskohtaisista "miekka silmään, pää poikki"-kohtauksista ja myönnän katsoneeni välillä toisaalle. Muuten maisemat olivat hienoja ja henkilöhahmot mukavasti kärjistettyjä pysyäkseen fantasiaolentoina. Teräsmies Witcherinä aiheutti nuorisossa pientä huvittuneisuutta, mutta kun en ole kyseistä elokuvaa nähnyt niin eipä tuo minua häirinnyt. Ihan katsottava uros sinänsä on kyseessä.

Nyt sitten pohdin, luenko sarjan seuraavia osia vai pitääkö odottaa ensin Netflix-sarjan seuraava kausi. Ainakin täytyy sen verran pitää taukoa, että juonenkäänteet hieman häipyvät muistista. Ei sitä ihan pelkkää kertausta viitsisi.

30.12.2019

Välipäivien lukumaraton 27.12. - 29.12. (päivitykset ja lopputulos )

Joulun välipäivät ovat minulla yleensä joko hiljaisia sohvailupäiviä tai sitten vauhdikasta menoa paikasta toiseen. Ensiksimainittuja silmällä pitäen ilmoitttauduin Lukeva peikko -blogin emännöimään Välipäivien lukumaratoniin eli 72h pelkkiä kirjoja.

Sitten kävi perinteisesti eli näihin päiviin osuukin visiitti vanhempien luokse eli tiedossa seurustelua, syömistä ja siskon kanssa kaupungilla haahuilua. Maratontuloksen osalta minulla ei siis ole suurensuuria odotuksia, mutta sehän ei tietysti estä osallistumasta.

Reissaaminen hitusen vaikuttaa maratonlukemisen valikoimaan eli painettuja kirjoja en taida mukanani kantaa. Siispä ekirjoja ja äänikirjoja, mikä ei sinänsä ole mikään ongelma. Elisa Kirjan joulukalenteri on ollut sangen tuhoisa kukkarolleni, mutta täydentänyt "kirjahyllyäni".

Tässä muutama mahdollinen lukulistalle:

Jumala ja erotiikka - Miina Äkkijyrkkä (Lamppu Laamanen) - tätä voisi jatkaa. Työvoittona loppuun saakka?

Kuolema kiitospäivänä (Louise Penny) - Tämäkin äänikirja on kesken.

Ökyrikkaat aasialaiset (Kevin Kwan) - Joulualen satoa. Todennäköisesti tarpeeksi keveää välipäivien välipalaksi. Luulisin.

My Mamma Mia Christmas (Annie Robertson) - Tämän hankin joskus aikoinaan joululomaa silmällä pitäen. En ole viime päivinä ollut ihan näin hötöllä tuulella, mutta kuka tietää.

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli (Nopolat) - tämä on vielä kesken. Ehkä ehditään Toton kanssa kuuntelemaan loppuun.


Sellainen vielä - en taida ottaa läppäriä reissuun mukaan, kun on jo sen verran kakkuja kuljetettavana. Siispä maratonin (ei)-etenemistä voi paremmin seurata Instan puolella... 



Tervetuloa mukaan!  



28.12.  noin puolivälissä maratonaikaa

No niin, olen kotiutunut reissusta eli nyt kai voisi sitten keskittyä lukemiseen. Ei sen puoleen, automatkat ovat hyviä äänikirja-hetkiä. Espoosta Turkuun ja takaisin tarkoitti Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä kirjan kuuntelua loppuun saakka. Löysin myös kaiken sukuloinnin keskellä vapaatakin aikaa eli luin loppuun myös Ökyrikkaat aasialaiset. 

Nyt pitää sitten löytää lisää lukemista... 

Tähän mennessä Välipäivien lukumaratonissa luettua : 

Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä (Lamppu Laamanen) 4h 
Ökyrikkaat aasialaiset (Kevin Kwan) 466s

Mitäs sitten seuraavaksi? Jotain kevyttä? Pitänee vilkuilla nyt tuota painettujenkin kirjojen pinoa.


29.12. aamulla yhdeksältä 

Tässä taitaa tosiaan käydä niin kuin vähän uumoilin eli mitään maratonennätystä on turha odottaa. Eilen illalla olin niin väsynyt, että simahdin jo kymmenen maissa (ja valvoin sitten yöllä taas, mutta olin kuitenkin liian väsynyt lukeakseni). Jonkin verran sentään sain sivuja kirjasta ja tunteja äänikirjasta.

Aiemmin mainittujen lisäksi plakkarissa siis on :

The subtle art of not giving a f*ck (Mark Manson) 86s 
Tämä ei liene kaikkein optimaalisin maratonkirja, sillä teksti ei ole kauhean nopealukuista. Ihan mielenkiintoisia esimerkkejä kirjassa tietysti on ja minulle perusohje huomion kiinnittämisestä siihen, mitkä taistelut ovat taistelun arvoisia, on näinä päivinä taas kullanarvoinen.

Kuolema kiitospäivänä (Louise Penny) 1h12min
Tässä dekkarissa on jotain rauhoittavaa. Luulen sen tulevan verkkaisesta ja vähän tunnelmoivasta kerronnasta.

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 30min (tai niin kauan äiti pysyi mukana...)
Kuunneltiin iltasatua vähän aikaa. Sitten äiti nukahti... Siirryttyäni omaan sänkyyni hieman mukavampaan asentoon kuin lattialla istuminen, Toto oli vaihtanut kirjan Harry Potteriin. Kuoleman varjelukset lähestyy loppuaan ja sen jälkeen hän onkin sitten lukenut koko sarjan.

Olen edelleen väsynyt myllätyn yön jäljiltä, mutta ehkä istahdan hetkeksi äänikirjan pariin. Kuolema kiitospäivänä houkuttaisi.


Myöhemmin eli illalla

Olen minä lukenut(kin). Aloittelin Max Seeckin Uskollinen lukija -dekkaria  148 sivun verran
Kuolema kiitospäivänä -dekkarin seurassa puolestaan melkein pari tuntia lisää eli 1h52min

Ehkä luen vielä vähän lisää...


Maanantaina 30.1. 

No luinhan minä sitten vielä vähän lisää.
Risto Räppääjä saatiin loppuun ja Uskollinen lukija sivulle 220

Kaikkiaan siis tämän lukumaratonin luvut näyttävät seuraavilta :

  • äänikirjoja noin 8h
  • kirjoja luettuna 770s
Eihän tuo nyt mikään huippusuoritus ole, muttta suoritus kumminkin :-)

29.12.2019

Joulun (luku)päiväkirjaa - lepoa, vanhoja traumoja ja lukumaratoonausta

Maanantai 23.12.2019 Aatonaatto

Kello on jo yli yhdentoista. Isäntä ja isot pojat lähtivät elokuviin (Tähtien sota), Toto nukahti joulujännitykseensä ja minä istun kinkkuvahtina. Ei meillä pitänyt kinkkua tänä vuonna ollakaan, mutta sitten kuitenkin ostin pienen tänään. Mistä me muuten teemme joulun välipäivien kinkku-ananasleivät?

Rennosti on tämä joulunvietto lähtenyt liikkeelle. Lukemaan en tosin tosin ole hurjasti kerinnyt. Kuuntelin jonkun verran taas Miina Äkkijyrkästä. Sitten istuin sohvalle fiilistelemään Hyvää joulua - kirjan parissa. Johanna Lindholmin ja Teresa Välimäen 2016 ilmestynyt kirja on täynnä ihania ideoita ja reseptejä joulunaikaan. Huomenna syödään possurullaa kirjan reseptillä, jo aiemmin testasin mandaariiniankan reseptin. Se kastike vei kielen mennessään ja sai melkein nuolemaan lautasen puhtaaksi.

Minun piti jotain jouluista romaaniakin lueskella, mutta jatkoinkin Eppu Nuotion Salome Virta sarjan toista osaa, Sakset tyynyn alla. Se on ollut minulla ihan alkutekijöissään iät ja ajat. Eihän sota-ajan maalauksen ja nykyhetken murhien yhtymäkohtia selvittelevä elokuvaohjaaja nyt ole varsinaisesti kovin jouluinen aihe, mutta mitäs tuosta. Dekkareitakin kuuluu jouluna lukea, eikös vain ?


Keskiviikko 25.12.2019 Joulupäivä  

Hyvää joulua -kirjaa olen selaillut possurullan lisäksi monesta muustakin kohtaa. Tykkään kovasti.

Loppuun olen lukenut eilen ja tänään peräti kaksi kirjaa. Sakset tyynyn alla-dekkari ei ollut loppuratkaisultaan maailman yllättävin, mutta oikein mukava lukututtavuus uskottavuuden rajaa hipovine sattumineen. Toinen loppuun lukemani kirja on Toton joululahjapinosta eli Stephen Hawkingin lapsille suunnattu elämäkerta.

"Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking" sai tosiaan Totonkin taas muuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hänestä ei tulekaan koodaria Supercellille vaan fyysikko. Sellainen, joka on erityisesti kiinnostunut aikamatkailusta...



Toton joululahjalistalle mahtui muitakin kirjoja. Poika oli saaliiseensa ilmeisen tyytyväinen :

  1. Harry Potter ja viisasten kivi kuvitettu versio - Toto sai jo aiemmin syntymäpäivälahjaksi kaveriltaan toisen osan kuvitetusta painoksesta. Sitä luettiin sen verran hartaana, että ajattelin kerätä koko sarjan tai nyt ainakin muutaman ensimmäisen osan. 
  2. Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking 
  3. Erin Hunter: Väärätähden lupaus - Soturikissat rulettaa aina vaan 
  4. Jo Nesbo : Tohtori Proktor ja mahdollinen maailmanloppu - Pierupulveria ja 8v, tarvitseeko sanoa muuta ? 

Kuten huomaatte on tämä joulu ollut rentoakin rennompi perhejoulu. Ruokaa, ulkoilua (synkähköstä kelistä huolimatta), Netflixistä Witcheriä vähintään jakso per päivä ja tietysti kirjoja. Nyt viimeksi laitoin ruokaa jatkaen Miina Äkkijyrkkää. Suomeen diktaattori ja miehet nipistelemään  nännejä - noin vain hieman kärjistäen. En taida olla taiteilijan kanssa ihan kaikessa aivan samalla aallonpituudella.

Lisäksi päätin, että jokin "joulukirja" pitää lukea tuon ruokakirjan lisäksi. Mikä sopisikaan oivallisemmin kuin P.D.Jamesin lyhyiden tarinoiden kokoelma Kuolema joulupäivänä. Nautinnollista.


Torstai 26.12.2019 Tapaninpäivä

Tänään en oikein ole ehtinyt lukemaan. Olen leiponut ja touhunnut. Toki äänikirjaa kuunnellut jonkin verran siinä sivussa. Miina Äkkijyrkkää kauhistellessa aika kuluu. Nyt hän jo ilmoitti olevansa rakastunut Putiniin...

Eilen sain sentään P.D.Jamesin novellikokoelman loppuun.

Huomenna pitäisi alkaa sitten Välipäivien lukumaraton. Saa nähdä, miten käy. Olen nimittäin lähdössä lasten kanssa käymään isovanhemmilla. Taidan jatkaa samalla rennolla asenteella kuin joululomaa tähänkin saakka.


Paahdetun sävyistä valkosuklaata ja karpalokakkua


Lauantai 28.12.2019
Aloitin kuin aloitinkin Välipäivien lukumaratonin, vaikka Turun reissu lukusuoritusta mitä ilmeisimmin vähän häiritseekin. Maratoonaukseni edistymistä voi seurata täällä.

Onhan se tietty kiva tavata perhettä ja sukulaisia. Jotenkin vaan lapsuudenkoti nostaa toisinaan pintaan ajatuksia ja tuntemuksia, jotka eivät ole kantavia ja tervehdyttäviä. Tällä kertaa lähdin pois puolittaisessa shokkitilassa. Se on kumma, miten pari huomautusta saattavat viedä vuosien taakse ja palauttaa sen ajan mielentilan ja fyysisen pahoinvoinnin.

En tiedä, oliko hyvä ajatus lähteä ajamaan, mutta onneksi äänikirjalla saa tasattua. En pystynyt jäämäänkään. Miina Äkkijyrkän raivoisa tilitys sopi mielentilaan ja auttoi rauhoittumaan. Päästiin kotiin.

Näkymä uudesta Turun lempipaikastani 
Sunnuntai 29.12.2019 

Se on taas sunnuntai. Tämän viikon viimeinen päivä on mennyt lukiessa (viimeinen välipäivien lukumaratonpäivä), pyykkiä pestessä ja muuten vaan järjestäessä ja rentoutuessa.

Siskokin ilmaantui paikalle iltapäivällä, että ehditään huomenna "joululahjaspahan" - Olemme ja parina vuotena antaneet toisillemme saman lahjan ja menneet sitten yhdessä sitä "lunastamaan". Viimeksi käytiin jalkahoidossa, tänä vuonna on vuorossa hieronta + lounas.

Nyt vielä vähän kirjoja. Olen tänään käytännössä vuorotellut kahta dekkaria. Max Seeckin Uskollinen lukija alkoi jännästi ja Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä jatkaa verkkaista tahtiaan.




Viikolla loppuun luettuja :

Eppu Nuotio: Sakset tyynyn alla
Salome seikkailee tällä kertaa ompelijattaren kuvan taustaselvittelyissä. Se kun on pariinkin rintakehään saksilla kiinnitetty.

Teresa Välimäki/ Johanna Lindholm : Hyvää joulua
Aivan ihana jouluinen ruokakirja. Houkuttelevia ideoita täynnä.

Isabel Thomas (kirjoittanut)/Marianna Madriz (kuvitus), suomentanut Kirsikka Myllyrinne
Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking
Ilmeisen inspiroiva kertomus oikean elämän tiedemiehestä.

P.D.James: Kuolema joulupäivänä
Lyhyitä murhatarinoita vähän toisenlaisesta vinkkelistä. Oikein sopivaa joululomalukemista...

Lamppu Laamanen: Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä
Melkoista mesoamista. En oikein tiedä, mitä taitelijasta lopulta ajattelen, mutta ainakin hän on vahvasti seurannut omaa tietään.

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset 
Viihdyttävää hömppää. Kaikkein eniten ehkä nautin kirjassa kuvatun rikkaiden uskomattoman elämäntavan ja ympäristön kummastelusta.


Hyvää joulua! - jotain ensi vuodeksikin

Tämän joulun suosikkikirjakseni osoittautui syksyn kirjamessuilta hankkimani muutaman vuoden takainen joulukirjahittti Hyvää Joulua. Huomasin selaavani sitä joulunpyhinä useampaankin kertaan ja sivuilta löytyi monta reseptiä kokeiltavaksi. Kaikkea en tietenkään ehtinyt tänä vuonna, joten jotain jää ensi jouluun (ja todennäköisesti vielä seuraavaankin).

Olen yleisesti ottaen huono lukemaan jouluisia teemakirjoja. Ne ovat monesti toistoa jo aiemmin luettuun. Perinteissä ei ole mitään vikaa, paistoinhan minä kinkunkin aatonaattona ihan vain sen takia, että "kun kinkkua pitäisi olla" ja odotin äidin piimäjuustoa ja rosollia malttamattomasti. En kuitenkaan halua välttämättä lukea variaatioita vanhasta, vaan mielellään jotain ihan uutta.
Hyvää joulua - kirjassa perinteet ja uudet jutut ovat mukavasti tasapainossa. Ei mene liian vieraaksi, mutta mielenkiinto säilyy - ja aina on herkullista.


Johanna Lindholm, Teresa Välimäki, valokuvat Laura Riihelä 
Oma ostos kirjamessuilta 

Jos jostain pitää tämän kirjan osalta nipottaa, niin tarinallisuutta ei sen sivuilta löydy. Olisin mielelläni lukenut reseptien taustoista tai niiden herättämistä ajatuksista (niin kuin aina). Huomasin puutteen tosin vasta noin kolmannella lukukerralla. Luulen kuvien ja reseptien puhuvan puolestaan, sillä tunnelma kietoo lukijan pauloihinsa ihan joka sivulla. Sitä voi melkein haistaa ja maistaa mielessään esitellyt herkut.

Tulin lopulta joulukuussa kokeilleeksi kahta eri reseptiä. Ihan ensimmäiseksi oli aivan pakko kokeilla mandariiniankkaa. Resepti ei ole työläs, mutta lopputulos juhlava ja kaunis. Kastike oli taivaallista. Se melkein pakotti nuolemaan lautasen (mutta päädyin sittenkin kaapimaan tarjoiluastian ja paistovuoan pohjalta lusikalla).

Jouluaattopöydässä meiltä löytyi parmankinkulla ja salvialla täytetty possunfileerulla. Aivan mahtava kinkun sijainen (itse kinkku syötiin muina päivinä ja erityisesti lämpimissä voileivissä).

Jostain syystä päädyin tänä vuonna kokeilemaan erityisesti näitä pääruokaesimerkkejä. Kirjasta löytyy kuitenkin myös paljon muuta, eikä reseptien käyttöä tarvitse rajoittaa pelkästään jouluun.

Luvut on jaettu houkuttelevasti Talviaamuista napostelun ja pääruokien kautta leivonnaisiin ja vegaaniseen jouluun. Varsinaisen juhlaruokailun lisäksi on osionsa myös ruokalahjoille, koristelulle sekä tietysti juhlapöydän tähteiden käyttöön.

Reseptit eivät aina ole superyksinkertaisia, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta vaikeilta. Kyllähän sitä nyt juhla-aterian eteen voi pientä vaivaa nähdäkin, kunhan ei tarvitse päätyä kyyneliin.

Kaikkiaan Hyvää joulua on oiva kirja joulun tunnelmointiin ja talvikauden ideoiden etsintään. Tästä kirjasta on iloa useammaksi vuodeksi.

26.12.2019

YA & lastenkirjat - mites tuli luettua noin omasta mielestä ?

Toton joululahjakirjat
Viime aikoina on ollut paljon puhetta lasten ja nuorten lukemisesta, tai oikeammin siitä, että he eivät lue. Samalla on pohdittu nuorten- ja lastenkirjallisuuden näkymättömyyttä mediassa. Useampikin bloggari on julkisesti lupaillut kertovansa tulevaisuudessa entistä enemmän nuoremmille sopivista kirjoista, niin minäkin.

Samalla jäi mietityttämään, paljonko itse asiassa luen nuorille(kin) sopivaa kirjallisuutta. Piti oikein käydä vuoden 2019 luetut läpi. Toki itse lukemieni lisäksi olen tietoinen myös Toton suosikeista, vaikka niiden lukumäärä onkin yllättävän rajallinen. Krantumpaa lukijaa lienee vaikea löytää.

Listataan nyt ensin näitä minun lukemiani taustapeilin hengessä. Teen ihan erillisen postauksen Toton suosikeista.


Lastenkirjat 

Ihan puhtaasti lastenkirjoiksi olen vuonna 2019 luokitellut peräti 5 kirjaa. Hivenen ihmetytti sillä kuvittelin kyllä Toton siivellä lukeneeni enemmän. Pienen muistelun jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että Toto lukusyynä ei oikein toimi enää. Tänä vuonna poika on aika kylmästi potkaissut äidin pois iltasatulukijan asemasta ja halunnut itse lukea (Harry Pottereita, Soturikissat-sarjaa, Tohtori Proctoria jne...). Tuo siis selittänee lyhyttä listaa edes jonkin verran. Olemme enemmänkin lukeneet sohvalla vierekkäin kuin samaa kirjaa...

Chris Riddell : Ada Gootti ja hiiren haamu, Ada Gootti ja kuoloakin kamalammat kestit
Näitä luimme vierekkäin ja vuorotellen, ja juttelimme välillä. Minä pidin makaaberin herttaisista tarinoista ja yksinäisestä goottitytöstä linnassa. Toto oli silleen, että "ok"... luki kyllä, mikä hänen kohdallaan on jo jonkinlainen voitto kirjalle.

Miina Supinen/Anni Nykänen: Kokkiklubi - Amorin apulaiset 
WSOYn aloittelevien lukijoiden sarja Lukupalat sai Totonkin innostumaan Kokkiklubit ja Painajaispuoti jaksoilla. Nyt tosin ollaan jo noissa kirjoissa lukutaidon osalta suupala-asteella, mutta ihan varmasti ovat hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa eka-tokaluokkalaisille.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee 
Tämän kuuntelimme äänikirjana. Näin loppuvuodesta Toto on palannut äänikirjoihin ja yhteisiin "lukuhetkiin" äidin kanssa. Ensimmäiseksi kuuntelimme tämän klassikon. Toto tykkäsi äitiä enemmän, mikä lienee hyvä tilanne...

Nopola & Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 
Tämä ei ole vielä ehtinyt luettavien listalle, sillä kuuntelemme sitä parhaillaan. Jännä, miten näytämme palaavan Risto Räppääjiin säännöllisesti. Tätä on jatkunut jo pari vuotta.

Isabel Thomas (kirjoittanut)/Marianna Madriz (kuvitus), suomentanut Kirsikka Myllyrinne
Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking

Stephen Hawkingin elämästä kertova lastenkirja on tämän vuoden vaikuttavin joululahjakirja - vaikuttavin siksi, että se sai Toton vaihtamaan tulevaisuudensuunnitelmansa Supercellin koodarista aikamatkustusta tutkivaan fyysikkoon... 



Nuortenkirjat 

Toto on siinä välillä. Kahdeksanvuotias on vähän nuori suurinpaan osaan YA-kirjoja, joten luen niitä välillä itsekseni. Harry Potterit ovat kuitenkin mielestäni jo enemmän nuortenkirjoja kuin varsinaisia lastenkirjoja, joten olen niiden lisäksi aina välillä yrittänyt esitellä mielestäni vähän "nuoremmille nuorille" sopivia kirjoja. Tänä vuonna olen näköjään itse lukenut nuortenkirjaksi luokittelemani ja myös mielestäni nuoremmalle sopivia ja suositeltavia peräti yhden sarjanaloituksen, yhden trilogian ja yhden ihastuttavan kauhutarinan verran. Kovasti on mennyt fantasiaksi.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
Minä pidin raikkaasti Steampunkia ja seikkailuromaania yhdistävästä tarinasta. Koitin tarjota Totollekin, mutta hän ei lukenut edes takakantta. Tiedä sitten, mikä kirjan nimessä oli vikana... 
No, aika usein käy niin, että kunhan lakkaan tarjoamasta ja jätän sopivasti hollille niin päätyy lukemaan. Minä kyllä tykkäsin ja mielelläni suosittelen myös nuorille lukijoille. 

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia (Kerjäläisprinsessa, Kellopelikuningas, Susikuningatar) 
Taitavasti kirjoitettu tarina ei ole yhtään "aikuisten" fantasiaa yksinkertaisempi teemoiltaan, mutta erinomaisen sopiva nuorille lukijoille (Huolimatta siitä, että Toton kohdalla kohtalo oli edellisen kaltainen)


Ilkka Auer: Domowik 
Lempeää kauhua, jota olen nähnyt verrattavan Liisa Ihmemaassa-kirjaan. Pidin tästä todella paljon ja melkein harmittelen, etten säästänyt joululukemiseksi. Toto taas... no, sanottakoon, että ainakin hän on vastauksissaan johdonmukainen... 

Viimeinen vuonna 2019 YA-fantasiaksi luokittelemani kirja on sitten vähän vanhemmille. Tosin tätä en voi suositella paljon fantasiaa lukeneille. Voi toki olla, että tämän kirjan kohdalla myös ikä teki tepposet ja en kertakaikkiaan vaan ymmärtänyt "ihqu"-piirteitä, mutta Langennut (Lauren Kate) jäi minulla sarjaan "huolimattomasti juonitettua hömppää" - tosin se on suuresti hypetetty ja ilmeisen hyvin todelliseen kohderyhmäänsä uponnut... 

Ensin vähän nolotti lukemieni nuortenkirjojen vähyys. Alunperin olin merkinnyt vain pari. Sitten älysin tarkastella kokonaisluokittelua ja sainkin poimittua useamman, joka voisi olla myös nuortenkirja-listalla, ehkä jopa painotukseltaan enemmän sinne päin kallistuvia. Vaihdoin luokittelua ja päädyin ylläolevaan listaan.

Sitten on monta "aikuisten" kirjaa, jotka voisin hyvällä omallatunnolla antaa ainakin (varhais)teinien luettavaksi.

Kuten nyt vaikka... 

Dekkareista Agatha Christiet olivat ainakin omaa lukemistoani melko nuoresta lähtien. Matka Viisikoista Dame Agathaan ei kestänyt kovinkaan montaa vuotta.  Nykydekkareista puolestaan Flavia de Lucen (Alan Bradley) seikkailut ovat jo päähenkilönsä iän myötä sopivia myös nuoremmille rikostarinoiden ystäville.

Romanttisista tarinoista kiinnostuville (varhais)teinilukijoille Kultaportin kaunottaret antaa melko herttaisen ja siistin vaihtoehdon historiallisesta romantiikasta. Itse luin aikoinaan Angelika-sarjaa vähän yli kymmenen vanhana eli suhteellisen nuoresta. Siinä saattoi osa tarinankäänteistä mennä vähän ohi.

Fantasian alueelta löytyy varmasti myös nuorille lukijoille sopivia kirjoja. Vuonna 2019 lukemani Magician-sarja (Raymond R. Feist) on perinteinen eeppinen fantasia, V.E.Schwabin Magian syvempi sävy puolestaan modernimpaa. Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiaa mietin hetken nuortenkirjaksi, mutta kyllä se ehkä kuitenkin vielä painotuksiltaan menee aikuisten puolelle, mikä ei tietenkään millään tavalla estä myös nuorempia lukijoita tarttumasta trilogiaan.

Uudenvuoden lupaus... 

Vuonna 2020 tulen kiinnittämään erityistä huomiota lapsille ja nuorille sopivaan luettavaan. 
Somessa siis #yahaaste... Pysykää kuulolla! 


p.s. muutkin Taustapeilit löytyvät tästä

22.12.2019

Lehmiä ja noitureita eli (Luku)päiväkirjaa joulunalusviikolla


Tiistai 17.12.2019

Se on sitten viikko jouluun. Mitenkähän se oikein näkyykään?

No, ainakaan minulla ei ole joulustressiä. Ei ehdi. On liian kiire töissä. Ei kyllä ole varsinaisesti syytäkään - lahjat on oikeastaan kaikki hankittu, isäntä ottanut aika paljon ruokavastuuta ja siivous tehdään perinteisesti vähän sinnepäin. Ollaan omalla porukalla kotona, joten mitä sitä turhaan heilumaan.

Kuusi ei ole vielä kotiutunut. Piti tuossa viikonloppuna, mutta ensin en löytänyt haluamaani ruukkukuusta ja sitten on arvottu, mihin kuusi tänä vuonna oikein mahtuukaan olohuoneremontin jälkeen. Jos vaikka vielä tänään, tai sitten viimeistään huomenna.

Tähdet ovat ikkunassa ja kynttilät ovat palaneet syyskuusta lähtien. Seimi rakennettiin jo kirjahyllyyn.

Kirjojen osalta olen taas palannut hyppelyvaihteelle. Tosin eilen en edes ehtinyt kuin kuuntelemaan vähän aikaa äänikirjaa  nukkumaan mennessää. Aloitin uuden eli Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä.

Tänään tein töitä kuuteen saakka ja nyt istun tässä omalla koneella. Taitaa mennä samalla tavalla unikuunteluksi kuin eilen. Onneksi on isoja lapsia talossa. Esikoinen tuolla kokkaa illallista perheelle (chorizo-tomaatti-pastavuokaa omalla reseptillään), joten äiti saa hetken hengähtää. Isäntä ei ole vielä edes ehtinyt kotiin.



Torstai 19.12.2019

Nyt alkaa selvästi työrintamalla rauhoittua. Jouluviikko lähenee, sähköpostien määrä laskee, eikä chattikään enää laula. Viikon saldona muutama lähetetty tarjous, yhdet päivitetyt laskelmat ja yhden projektin wrap up. Ei huono. Tuosta on hyvä jatkaa joulun jälkeen.

Lukemaan en kauheasti tietenkään ole kerinnyt. Eilen jatkettiin Kaislikossa suhisee-äänikirjan kuuntelua Toton kanssa. Tai no, oikeammin sanottuna Toto jatkoi. Minä nukahdin. Oli pakko kuunnella uudelleen tänään, jotta ollaan sitten samassa kohtaa tarinaa...

Lukulistalle nousi myös pari mielenkiintoista uutuutta. Berliinin reissusta kotiutui The subtle art of not giving a F*ck, joka olisi tarkoitus lukaista tässä ehkä seuraavaksi. Jollen innostu sitten aloittamaan esikoisen minulle hankkimaan kirjaa Puuhamiesten maihinnousu. Erityisen kiinnostavaksi jälkimmäisen tekevät sen kirjoittajat.

"Vuonna 2016 kolme espoolaista kahdeksasluokkalaista poikaa päätti osoittaa, että pojat eivät ainoastaan lue, vaan myös kirjoittavat. Syntyi aforismikokoelma KaMuNi, 354 elämänviisautta..."

Puuhamiesten maihinnousu on poikien toinen kirja ja kovasti kiinnostaa. Käskin esikoisen kertoa kavereilleen, että äiti lukee sitten niin, että kirjoittaa rehellisen mielipiteensä. Muuta ei kuulemma odotetakaan... Saa nähdä, miten tällainen keski-ikäinen naisihminen tykästyy nuorten nuorille(?) kirjoittamiin novelleihin.

Joulukuusta ei ole vieläkään hankittu. Suunnitelma elää. Alusmatto ja jalka on sentään jo saatu tuotua sisälle.


Lauantai 21.12.2019

Joulukuusi on tuotu! Sekaiseen huusholliin. Lopullinen suunnitelma oli, että odotamme perjantai-aamun siivoojan, järjestämme vähän lisää ja tuomme sitten kuusen sisään. No, aina ei mene niin kuin kuvittelee. Siivooja peruutti 30min ennen siivouksen alkuaikaa. Eli joulusiivo on nyt sitten edessä viikonloppuna, kun viikolla ei ehditty mitään. Ei meillä mitään perusteellista siivousta tehdä, ei kukaan ehdi, mutta jotain kai sentään pitäisi.

Joulukuusi oli silti pakko hankkia kapinan välttämiseksi ja onhan se kiva. Käytiin hätäiseen ostamassa sellaiset kauko-ohjattavat kynttilätkin siihen. Ei johtoa, JEE! Vähän arveluttaa se kynttilöiden lukumäärän mukainen läjä pattereita.

Lukeminen on ollut vähäistä. Eilen annettiin kuopukselle Harry Potterin viimeinen osa käteen. Sitten istuivat vanhemmat ja isoveljet sohvalle katsomaan Netflixin Witcher-sarjan ekaa osaa. Juuri tuossa luin kirjasarjan ensimmäisen osan eli ymmärsin juonesta sentään jotain. Muuten olisi kieltämättä jäänyt vähän hämäräksi. Sohvatoverini olivat pelanneet peliä.

Myönnän, katselin muutamat taistelukohtaukset sivuun. Vähän turhan yksityiskohtaista minulle.



Muutenkin tuijotin vaan liikkuvaa kuvaa. Löysin Yle Areenasta Pimeyden perilliset - vampyyrisarjan (YA?) ja minähän olen tunnetusti heikkona kaikkeen tällaiseen. Eihän tuo mikään varsinainen taide-elämys ole, mutta huvittaa kaikkine kliseineen. Sopi perjantai-illan nollaukseen, melkein joululoman alkuun. Maanantaina pitää vielä tutkia sähköposteja, mutta yhtään palaveria ei sentään kalenterista löydy.

Mutta siis, lukeminen on jäänyt aika pieneen. Vähän kuuntelin Miina Äkkijyrkän elämäkertaa (Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä). Niin, ja kuuntelimmehan me Kaislikossa suhisee loppuun. Toto torstai-iltana ja minä sitten perjantaina. Nukuin taas, nimittäin loppuratkaisun tai siis kirjan viimeisen 10 minuutin ajan. Toto sitten töni äidin hereille : "Kirja loppui jo..."

Seuraavaksi kuunnellaan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli - siis jos Toto Potterilta malttaa...
Ainakin hänellä riittää joululomaksi lukemista - erityisesti jouluaaton pakettien jälkeen. Äidiltä saattoi mopo karata ihan hitusen käsistä kirjojen osalta. Joulukalenterissakin on ollut jo useampi akkari...


Sunnuntai 22.12.2019

Ei tässä lukemisesta oikein meinaa tulla mitään. Mitä lie joulujännitystä...

Jonkun verran sentään olen kuunnellut Miina Äkkijyrkästä. Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia.

Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini joskus riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.

Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän tyttöjen lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.

Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.



Viikolla loppuun luettuja :
(Vain yksi tällä viikolla...)

Kenneth Grahame : Kaislikossa suhisee
Toto kuunteli loppuun to-illalla, minä perjantaina päivällä. Rupikonna oli vähän turhankin konnamainen, mutta ymmärrän kyllä klassikkoaseman. Saattaa tosin toimia paremmin kuvakirjana kuin äänikirjana.


Taustapeili 2019 - aloitetaan teatterilla

Minun kuvani Kansallisteatterista 

Se on taas se aika vuodesta, kun kurkataan taustapeiliin. Minä aloitan katsaukseni tällä kertaa teatterilla, koska
  1. siinä on vähemmän kirjoitettavaa 
  2. sittenpähän pääsen (pienestä) häpeäpisteestäni ohi... 
No, en minä tosissani tässä häpeile muuta kuin, että kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta "kuukauden teatteri" -haaste meni taas kiville. En käynyt vuoden aikana teatterissa kuin 7 kertaa. Kiire/väsy/jne... - vakuuttavia tekosyitä riittää. Lopputulos ei kuitenkaan muutu.

Kaiken lisäksi noista seitsemästä peräti 6 oli Kansallisteatterissa ja jollain tavalla Bloggariklubiin liittyvää. Esityksissä tai paikassa ei siis ole mitään vikaa - Kansallisteatterissa esitykset ovat aina laadukkaita -  mutta kyllä tuo kertoo tämän bloggaajan laiskuudesta. Hienoja esityksiä olisi ollut muuallakin vaikka millä mitalla, mutta minä päädyin vain niihin, jotka tarjottimella kannettiin nenän eteen (tai tässä tapauksessa lähetettiin sähköpostiin).

En tiedä, uskallanko silti luvata minkäänlaista muutosta vuodelle 2020... Tuleva vuosi ei ainakaan tällä hetkellä vaikuta olevan työrintamalla yhtään vähemmän kiireinen, enkä ajatellut Bloggariklubiakaan unohtaa, jos niitä vaan järjestetään ja mitenkään saan aikatauluun sovitettua. Sen verran kivoja iltoja ovat olleet.

Alla listattuna vuoden 2019 aikana näkemäni näytelmät. Ihan alimmaisena, sokerina pohjalla,  teatterivuoteni huikein elämys.


Suomenlinnassa


Klassikoista ja klassikoita 2019 

Kaikkiaan voi sanoa, että vuosi on ollut täynnä klassikoita. Peräti neljän seitsemästä voi sanoa olevan jollain tavalla klassikkonäytelmä, vaikka ne sitten olisikin toteutettu jotenkin modernisoiden. Lisäksi 2 perustuu kirjoihin, jotka ovat kovaa vauhtia saavuttamassa jonkinlaista klassikkoasemaa.

Idän pikajunan arvoitus - VUODEN KESÄTEATTERI
Yksi näytelmistä kuuulunee molempiin kategorioihin. Kävimme siskon kanssa jo perinteeksi muodostuneella Suomenlinnan kesäteatterivierailulla ja tänä kesänä Ryhmäteatteri oli tarttunut Agatha Christien kerta kerran jälkeen versioituun Idän pikajunan arvoitus-tarinaan. Se on aina yhtä huikea, eikä Ryhmäteatterin farssin ja draaman rajaviivalla tasapainotteleva versio ollut poikkeus.

Koiramäen Suomen historia - VUODEN LASTENNÄYTELMÄ
Tulevien klassikkokirjojen kategoriaan kuuluu tämän vuoden ainoa lapsille suunnattu näytelmä. Kävimme Toton kanssa testaamassa hauskaa brunssi + teatteri - yhdistelmää. Näytelmä perustui Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirjaan ja olikin varsinainen historiapläjäys.

Ihmisen ääni - VUODEN RANSKALAINEN
Ranskalainen Jean Cocteaun klassikko "suomalaistettuna  vai suomalaista teatteria ranskalaisin höystein ? Vaikuttava esitys kuitenkin tunnetusta ranskalaisesta klassikkomonologista. Rakastunut, petetty nainen sai tunteilleen vastakaikua valoista, seinille heijastetuista videoista ja myrskyisästä äänimaailmasta.

Lokki - VUODEN YLLÄTTÄJÄ
Asiat tuppaavat tulemaan sarjoissa. Niinpä luin kirjan venäläisistä klassikoista ja samoihin aikoihin päädyin myös katsomaan venäläistä klassikkoa teatteriin. En usein Yllätyksekseni pidin tästä hurjan paljon. Rönsyilevä tarina kilometrin mittaisine henkilöhahmolistoineen oli saatu napakkaan pakettiin, joka piti otteessaan loppuun saakka.

Sapiens - VUODEN MIELENKIINTOISIN
Luontodokumentti ihmisestä perustuu Yuval Noah Hararen samannimiseen menestyskirjaan. Mielenkiintoisesti toteutettu ääninauhan ja äänettömien naamioitujen näyttelijöiden yhteispeliin perustuva näytelmä vei mukanaan ja sai jopa teinin pohdiskelemaan talousasioita.

Kohtauksia eräästä avioliitosta - VUODEN AVIOLIITTODRAAMA
Ingmar Bergmanin klassikkonäytelmä aloitti teatterivuoden varsin nautinnollisesti.

Kaikki hienot jutut - VUODEN KOSKETTAVIN & VUODEN PARAS TEATTERIELÄMYS
Tämä näytelmäesitys jäi mieleen elämään pitkäksi aikaa. Se kosketti jotain syvällä sisimmässäni - en muista minkään muun esityksen aikana vain huomanneeni kyynelten valuvan poskillani. Upea näytelmä, upea esitys, upea yleisö.


19.12.2019

Kaksosauringot


Aika kauan kesti saada tämä trilogia luettua. Aloitin jo viime vuoden elokuussa ja nyt sain vasta kolmannen kirjan loppuun. Niin se elämä ( ja muut kirjat) tulevat väliin. Samalla vähän harmillisesti on jäänyt hyvä fantasiasarja esittelemättä jo ensimmäisen osien osalta, kun vaan ajattelin kirjoittavani sitten koko paketista kerralla.

No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan (?)

Toisaalta Kaksosauringot on trilogia, jossa yksittäisen kirjan tarina jää kesken. Kokonaisuus muodostuu vasta, kun on lukenut kaikki kolme osaa.


Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia, Seleesian näkijä, Nefrin tytär
Omat ostokset Elisa Kirjasta

Kirjan kolme osaa ovat jännästi erilaisia, vaikka tarinan jatkumon kannalta kaikki pitääkin lukea ymmärtääkseen. Erilaisuus tulee ympäristöistä ja henkilöhahmoist, varsinkin kahden ensimmäisen osan kohdalla.

Ensimmäisessä osassa nuori nainen saapuu lumimyrskyssä seleesi Corildonin luo. Aleiaksi itsensä esittelevä tyttö ei  muista aiemmasta elämästään mitään, mutta pystyy aistimaan Corildonin kykyihin vaikuttavat "huonot tuulet".

Seleesien tietyt suvut nimittäin pystyvät hallitsemaan luonnonelementtejä. Corildon käskee tuulta, hänen äitinsä näkee näkyjä ja pystyy lukemaan ajatuksia, isä hallitsee tulta. Ihmisistä kyvyiltään erilaiset seleesit ovat outoja ja pelottavia, mutta jonkinlainen rinnakkaiselon tasapaino on kyetty saavuttamaan kahden auringon maailmassa.

Corildon haluaa auttaa Aleiaa ja samalla selvittää hänen salaisuutensa. Miten tavallinen ihminen voi aistia huonot tuulet ja seleesin pulssin?

Toisessa kirjassa ollaan Seleesiassa. Setvitään poliittisia kuvioita ja pelätään sotaa. Aleia tutustuu Corildonin perheeseen ja saa lisätietoa sisällään asuvasta lumouksesta. Viimeisessä osassa Aleia osoittautuu erilaisemmaksi kuin kukaan osasi kuvitellakaan ja lopulta kyseessä on Kaksosaurinkojen maailman tuhon välttäminen.

Tarina etenee jouhevasti ja jokainen tarinan aalto nostaa seuraavaa aina korkeammaksi. Loppuratkaisu on vauhdikas, vaikkei varsinaisesti ihan hirmuisen yllättävä. Matkan varrella on saatu paljon vihjeitä ja viitteitä tulevasta. Itse asiassa loppua olisi ehkä voinut sekä napakoittaa että täydentää. Olisin ehkä kaivannut enemmän osallisten eri näkökulmien kuvausta, mutta toisaalta tapahtumat olisivat voineet olla teräväpiirteisempiä - tai sitten minä lukijana vähän vähemmän väsynyt.

Pidin kirjoista ja luin ne mielenkiinnolla, mutta jotenkin oudosti niissä oli joain mieltä hiertävää. Ehkä olisin kaivannut hieman tasaisempia päähenkilöitä. Jotenkin oltiin epätasapainossa ja esim. Corildonin ja Aleian välinen suhde syveni jotenkin selittämättömän nopeasti, vaikka tapahtui siinä tietysti kaikenlaista.

Hieman jäin myös hämmennyksiin eri osapuolien motiivien osalta. Olisi varmaan pitänyt lukea vähän hitaammin, että olisi pysynyt kärryillä, tai ehkä motiivit olivat sen verran moninaiset ja keskenään ristiriitaiset, että yksinkertaistuksia tai yleistyksiä on melkein vaarallista tehdä. Tämä tietysti heijastaa myös todellisen maailman tilannetta, jossa ihmisryhmien stereotypiat ovat vaarallisia.

Samoin heijastumia todellisuudesta voi löytää Aleian tarinassa eri ryhmien välisessä dynamiikassa. Ihmiset ja seleesit eivät ehkä ymmärrä toisiaan, mutta hyvällä tahdolla voidaan silti asuttaa sama maailmaa. Tiukasti omiin mielipiteisiinsä ja tavoitteisiinsa jumittuminen aiheuttaa epäluuloa, joka puolestaan aiheuttaa silmien sulkemisen toisten hädältä ja erilaisuuden syrjimisen puheissa ja teoissa.

Kaikkiaan kirjat on kirjoitettu hyvin, fantasiakirjallisuuden perinteitä kunnioittaen, mutta uusia sävyjä luoden. Näitä voi suositella sekä YA-kirjojen kohderyhmälle että aikuisille lukijoille.

15.12.2019

Joulukakkujen aatelia

Joulunaikaan kuuluvat olennaisesti kuivakakut, jotka nimestään huolimatta ovat ihanan pehmeitä ja kuohkeita. Taatelikakkua olen tehnyt tänä vuonna jo pariinkin kertaan ja hedelmäkakkukin sulostuttaa tänä viikonloppuna kahvipöytää. 

Hedelmäkakun kanssa kokeilin myös uutta Nordic Ware -kakkuvuokaani. Niin kauan kuin olen blogeja seurannut, olen kuullut ihastelua  näistä kakkuvuoista. Nyt päätin investoida, kun kotoa noin 25 vuotta sitten muuttaessani mukaan saamani vuoka tuntuu vähän huonosti irrottavan kakuista voitelusta ja jauhotuksesta huolimatta. Kaipa tuo on raasu vähän kulunut. 


Onhan tuo uusi vuoka hieno ja kakku ihan tipahti ulos. Vaikka reseptin olen aiemminkin blogiin kirjannut, niin nyt pitää vähän päivittää. Uusi vuoka on selvästi isompi eli aineksiakin 1,5 kertaisesti. 


Tertun englantilainen hedelmäkakku

300g voita
3 dl sokeria
5 kananmunaa
2 tl vaniljauutetta
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
(1,5 dl rusinoita - meillä ei kukaan oikein tykkää, joten en laittanut ollenkaan)
1 pikkurasia (100g) hillottuja hedelmäpaloja + 1/2 rasiaa appelsiininkuoripaloja
3 dl manteli- tai hasselpähkinärouhetta (tai sekoitusta)
(jos haluaa voi myös lisätä säilöttyjä kirsikoita - minä en niistä pahemmin perusta)

Vaahdota voi ja sokeri. Parhaiten tämä onnistuu, kun voi on lähellä huoneenlämpöä. Lisää kananmunat yksitellen, jokaisen jälkeen hyvin vatkaten. Laita viimeisen munan mukana myös vaniljauute. Sekoita loput aineet ensin keskenään ja kääntele ne sitten voi-sokeri-munapohjaan. Pähkinät ja kuivat hedelmät on hyvä jauhottaa ennen varsinaiseen taikinaan lisäämistä. Tämä edesauttaa niiden jakautumista tasaisesti kakun sisälle. Muuten ne jämähtävät helposti joko pohjalle tai nousevat kellumaan... lajista riippuen.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 150-175 asteessa vähän yli tunnin ajan. Vastusta kiusausta katsoa uuniin ainakin ensimmäiset 45min, ettei kakku laske.


SITTEN VIELÄ PIKKUKAKKUJA 


Kaikki hedelmäkakkutaikina meni isoon vuokaan eikä mitään jäänyt ostamaani pikkuisten "teekakkujen" vuokaan. Ei siinä sitten muu auttanut kuin tehdä vielä toinenkin kakku. Tällä kertaa päätin kokeilla taatelikakun toimivuutta muffinssikokoisena. Joskus ennenkin olen kokeillut ja se on toiminut. 

Perusreseptin nappasin Isoäidin parhaat reseptit-keittokirjasta, mutta pikkuisen tuli muokattua. Suurin muutos tietenkin oli hillotun inkiväärin lisäys, jolloin kakku muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Taatelikakku inkiväärisattumilla

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (tai käytä silikonisia muffinssivuokia, kuten tein puolelle taikinalle). Laita uuni lämpiämään 165-175 asteeseen.

2 peukalonpään kokoista hillottua inkivääripalaa silputtuna.
250g taateleita
2dl vettä
200g voita
2tl vaniljauutetta

Poista taateleista siemenet ja pilko inkivääri pieniksi kuutioiksi. Sekoita voi, vesi ja taatelit kattilaan. Anna poreilla, kunnes taatelit ovat muuttuneet mössöksi. Lisää lopuksi inkivääri ja  vaniljauute. Anna jäähtyä. 

2 kananmunaa
2dl sokeria
1dl turkkilaista jugurttia

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon taateliseos ja jugurtti. 

1,5tl leivinjauhetta
1tl soodaa
3,5dl vehnäjauhoja 

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten taikinaan tasaiseksi. 

Kaada vuokaan. Paista isoa kakkua vajaa tunti ja pieniä 20-30min. Aika riippuu sekä pikkukakun koosta että uunista. 



EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI 
Muitakin herkullisia kakkuja olisi tarkoitus tehdä vielä joulun aikaan. Tosin valkosuklaa-karpalokakun kohtalo on vähän vaakalaudalla. 
Siirrettiin tässä yhtenä päivänä pussia ja se olikin yllättävän kevyt. Pohjalta löytyi vain murusia. Toto oli pistellyt salaa melkein 3kg pääasiassa leipomiseen tarkoitettua valkosuklaata. Ei siinä auttanut muu kuin pitää pojalle pieni saarna ja pistää seuraava pussi tilaukseen. Sitä sitten en tiedä, että ehtineekö jouluksi... 

Nigellan klementiinikakku
Appelsiini-suklaakakku 
Valkosuklaa-karpalokakku 
Raskaan sarjan suklaakakku 

Kaatuvia amarylliksiä, töitä ja flunssaa eli (luku)päiväkirja joulukuun toinen viikko

Tiistai 10.12.2019 

Hitsit, että on vaikea muistaa laittaa (tai edes hankkia) poikien joulukalenteriin jotain joka aamuksi... Tänään saivat purkkapussin. En ole ihan varma, mitä olivat mieltä, mutta purkat näyttivät kelpaavan.

Kivaa on seurata amarylliksen hidasta avautumista. Olen raportoinut päivittäisen tilanteen Instagram Storiesin puolella. Kohta, kohta...

Eilen luin loppuun Liv Strömquistin sarjakuvan Einsteinin vaimo. Jossain vaiheessa tosin meinasin luovuttaa, kun teksti oli niin pientä, etten meinannut saada tihrustettua edes silmälaseilla. Ei taida ikä tulla yksin ja olisi aika mennä taas optikolle.

Muuten on lukeminen jäänyt vähäiseksi. Olen ollut liikaa täpinöissäni keskittyäkseni. Meillä varmistui tänään ensi kesän lomapaikka. Kaksi viikkoa Ranskassa ja saimme juuri sen talon, jonka halusin. IHANAA!!!

Nyt voisin hetkeksi istahtaa ja kuunnella hetken Stephen Fry:n lukemaa Sherlock Holmesia. Kokoelmassa on seuraavana vuorossa The Adventure of the Red-Headed League.


Torstai 12.12.2019

Tämä viikko on mennyt pahasti työn puolelle. Tyypillisesti ruuhka alkaa kaksi viikkoa ennen joulua ja sitten väännetään urakalla projektitarjouksia jouluun saakka. No, ehkä tähän jo tottuu. Siihen on sitten vähän vaikeampi tottua, kun herää aamulla pää täynnä räkää ja vasara jyskyttämämässä kallon sisäpuolella. Troppeja naamaan ja koneelle. Siitä se lähti.

Olen toki fiilistellyt kesän lomasuunnitelmia, nauttinut kynttilöistä ja ihastellut amaryllikseni nuppujen kehittymistä katastrofista huolimatta. En nimittäin tajunnut laittaa kukalleni tarpeeksi painavaa ruukkua ja se keikahti kumoon. Toinen varsista katkesi!
Onneksi kukat näyttävät aukeavan myös leikkokukkaversiona ja nythän minulla on sitten katseltavaa niin olohuoneen ruokapöydällä kuin sohvapöydälläkin.


Kirjoja en ole varsinaisesti ehtinyt lukemaan. Silmät ovat olleet työkoneen ja flunssan vuoksi jo muutenkin väsyneet. Onneksi on äänikirjat ja onneksi on Stephen Fryn lukemat Sherlock Holmesit. Nyt viimeksi kuuntelin Redheaded Leaguen eikä mikään ei rentouta yhtä hyvin - Paitsi ehkä Äkkijyrkkä - jumala ja erotiikka äänikirjana. En ehtinyt kuulemaan kuin muutaman minuutin ennen nukahtamista. Rehellisesti voin sanoa, etten tiedä kirjan hyvyydestä yhtään mitään. Pitää yrittää uudelleen.


Lauantai 14.12.2019

Viikko on jatkunut ihan samanlaisena. Töitä, flunssaa, amaryllis nurin - enhän minä mitään tietenkään oppinut ja kerkesi keikahtamaan toinenkin varsi poikki. No, kauniita ovat leikkokukkinakin.

Työkiireet ovat sitten vaikuttaneet lukemiseenkin. Kirjahyppely is back! Olen aloittanut Äkkijyrkkää äänikrjana, Lisa Taddeon Kolme naista -dokumenttia ja sitten jatkoin Nigellan How to Eat -äänikirjaa. Etukäteen valmistettavat jälkiruoat saivat hetkeksi edes keskittymään. (Miksi en ole edes yllättynyt, että juuri ne...?)

Tänään juostiin hallissa ja kaupoissa täydentämässä ruokavarastoja niiltä osin kuin etukäteen voi. Ei huvita edes ajatella kauppahallia juuri ennen joulua. Lisäksi leivoin englantilaisen hedelmäkakun uudella Nordic Ware -vuoallani. Ihan sikahyvä vuoka! (Ja ihan sikahyvä kakku - vaikka itse sanonkin) Jotain tällaista pitäisi kai joulutuliaisiksi saada aikaiseksi eri muodoissa...



Sunnuntai 15.12.2019

Innostuin illalla pitkästä aikaa jäämään sohvannurkkaan lukemaan. Nefrin tytär vei Aleian tarinan päätökseen. Hyvää fantasiaa, mutta jokin jäi hieman hiertämään. Ehkä luin sitten kuitenkin vähän liian nopeasti.

Koekäytin toisenkin ostamani vuoan. Siinä on jouluaiheisia "teekakkuja" eli sellaisia tosi pieniä. Aika suloisia ovat, varsinkin kun vähän koristelee piparikoristetuubin avustuksella.

Iltapäivällä glögille ystävien luokse. Illaksi on vielä töitä. Saa nähdä, ehdinkö lukemaan laisinkaan. No, huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen joulua. Se on kuulkaas joulu ennen kuin huomataankaan.



Viikolla loppuun luettua:

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Tämä kuuluu kohtaan genre, jota en yleensä lue. En nimittäin edes muista, koska olisin edellisen kerran lukenut sarjakuvaa, saati sitten aikuiselle tarkoitettua sellaista.
Ihan hauska, vähän osoittelevaa feminististä otetta, mutta monta tärkeää asiaa nostaa esille.

Arthur Conan Doyle: The Adventure of the Redheaded League
Sherlock Holmes Stephen Fryn lukemana äänikirjana on pelkkää nautintoa. Hankin jossain vaiheessa itselleni Audiblen kokoelman ja kuuntelen sitä kappale kerrallaan fiilistellen.

Erik Vik: Nefrin tytär 
Kaksosauringot - trilogian viimeinen osa jatkaa Aleian tarinaa. Tykkäsin, vaikka muutama juttu vähän jäikin vaille selitystä.

14.12.2019

Metsän kronikka - Tarinoita puista

Osuuskumman antologiat ovat suosikkejani. Vaikka ne välillä ovat hieman epätasaisia, on luvassa aina joukko mielenkiintoisesti kääntyviä ja vääntyviä juttuja. Metsän kronikka ei ole poikkeus. Metsää, metsän asukkeja ja ihmisen suhdetta puihin tarkastellaan mielikuvituksen kaikista kulmista.

Vaikka kokoelman tarinat ovat erilaisia, yksi asia yhdistää. Puut ja metsät ovat ihmisille ja maailmalle tärkeitä. Ilman niitä ei ihmisillä ole mahdollisuuksia. Metsissä on elinvoimaa, jota tulee vaalia tai se voi kääntyä meitä vastaan.

Kuva Osuuskummalta 
toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki : Metsän kronikka - tarinoita puista
Luettavaksi kustantajalta 

Luin kirjaa pidemmän ajan kuluessa, tarinan sieltä toisen täältä. Tällä kertaa on vaikeampi nimetä suurinpia suosikkejani, mutta ehkäpä Tarja Sipiläisen Resonointia puiden ja ihmisten välisestä yhteydestä vielä silloinkin, kun puu on jo rakennuksen seinänä oli jotenkin herttainen ja henkilöhahmoiltaan viehättävä.

Toinen tarina, joka jäi mieleen oli Mia Myllymäen Nuutin taikapuut, jossa puiden käytöstä joutuu maksamaan omalla uhrauksellaan. Siinä olisi hyvää ohjetta kaikille metsänkäyttöä suunnitteleville.

Myös Kari Välimäen Kuolematon antaa lukijalle pientä tyydytystä siitä, miten metsäkin voi joskus ottaa asiat omiin käsiinsä.

Jussi Katajala puolestaan on muutenkin suosikkejani tarinoidensa seikkailullisuuden vuoksi, eikä hän petä nytkään. Fantasiaelementtejä, hyvää, pahaa, kostoa, rakkautta - Jep. Tykkäsin Suuren tammen varjossa -tarinasta.

Muutkin tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä kuljetaan dystopia-ympäristöstä avaruuteen, puunhengistä metsän valtiaaseen.

Minulla on vielä lukematta tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja Metsä meidän jälkeemme. Pitäisi varmaan ottaa se tähän perään lukulistalle. Assosiaatiot ovat todennäköisesti mielenkiintoisia.

Kirjan sisällysluettelo : 
Anu Korpinen: Esipuhe
J.S. Meresmaa: Metsän kronikka
Tarja Sipiläinen: Resonointia
Nadja Sokura: Tyttö tuli puun juurilta
Mia Myllymäki: Nuutin taikapuut
Kari Välimäki: Kuolematon
M.A. Tyrskyluoto: Hän joka ei laula
Teresa Myllymäki: Matkaajat
Jussi Katajala: Suuren tammen varjossa
Anne Leinonen: Valo kuvun alla
Anni Kuu Nupponen: Puulaulu


12.12.2019

Einsteinin vaimo

No nyt ollaan sellaisessa genressä, johon en oikeastaan koskaan tule tarttuneeksi. Aikuisille tarkoitetut sarjakuvat ovat jääneet vuosien varrella ihan paitsioon, mutta luettuani muutamasta blogista ylistäviä arvioita Liv Strömquistin kokoelmasta Einsteinin vaimo päätin kokeilla.

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Kirjastosta 

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että lukeminen tuntui hankalalta. Ei sen takia, että tekstissä olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa. Se oli vain niin kovin pientä. Jopa silmälasien kanssa jouduin hieman siristelemään useamman tarinan kohdalla.  En tiedä kertooko se sitten tekstistä, väsymyksestä vai silmälaisien uusimisen tarpeesta, mutta jouduin lukemaan pätkissä.

Toisaalta saattoi olla hyväkin, etten liikaa ahmaissut kerralla. Sarjakuvaa tulee helposti luettua nopsaan selaten. Nyt ehdin vähän miettimäänkin.

Strömquistin sarjakuvat nimittäin eivät ole ihan tusinatarinaa. Hän ottaa käsittelyynsä sankarihahmoja, idoleita - tai muuten vaan tunnettuja hahmoja, ei kai Stalin nykyään ole kenenkään selväjärkisen idoli - ja näyttää kolikon toisen puolen. Sillä puolella usein löytyy laiminlyöty, sorrettu ja hyväksikäytetty nainen.

Einsteinin vaimo jää ilman mainetta, vaikka osallistui miehensä rinnalla suhteellisuusteorian määrittelyyn. Elvis sulki vaimonsa lukkojen taakse toteuttamaan omaa haavekuvaansa. On alkoholistista huolehtivia, oman itsensä kieltäviä vaimoja, mutta onneksi myös oman arvonsa tuntevia ja tilansa ottavia naisia. Tämä sarjakuva pakottaa miettimään, onko miesten kirjoittama historia sittenkin kovin yksipuolinen. (Onhan se).

Joitain tarinoista kai suurin osa tietääkin, mutta sarjakuvan keinoin voi törkeää käytöstä ja julmia asioita korostaa melkein huumoriksi. Lukija nauraa, mutta hymy on vähän vino ja kuvaukset jäävät ajatuksiin elämään.

En ole ihan varma, koenko Strömquistin vähän ronskin tyylin omakseni. Allekirjoitan kyllä monet ajatuksista, mutta en ole tottunut alleviivaamaan naiseutta ja kohdattuja epäoikeudenmukaisuuksia. Tämä kertoo todennäköisesti minusta itsestäni enemmän kuin kirjasta. Olen joutunut omalta osaltani kohtaamaan kaikenlaisia lasikattoja ja vähättelyä, mutta olen myös vierastanut epäkohtien korostamista. Osaksi varmaan ihan itsesuojeluvaistosta, sillä liike-elämässä leimautuu "valittajaksi" todella nopeasti. Toisaalta ehkä myös olen pelännyt saavutuksieni näyttävän perustuvan naisena olemiseen, muuttuvani kiintiötäytteeksi. Nykyään en kai enää vain jaksakaan.

Tasapainon löytäminen ei ole helppoa.  Onneksi on Strömquistin kaltaisia kärjistäjiä ja historian uudelleenkirjoittajia. Oma lievästi epämukava oloni, johtui se sitten iästä, tai tottumuksesta, lienee vain hyvästä. Ei näiden tarinoiden kuulukaan viihdyttää ja huvittaa.

8.12.2019

Terveisiä Berliinistä ja pitkä viikonloppu eli (luku)päiväkirja joulukuun ekalle viikolle

Berliinin toimistokoiramme 


Tiistai 3.12.2019

Niin sitten polkaisin viikon käyntiin istumalla lentokoneeseen. Aikomus oli kuunnella Berliiniin saakka äänikirjaa, mutta silmät menivät väkisin kiinni. Rouva Westaway on edelleen kuollut.. ilman varsinaisia yllätyksiä. Alan epäillä, ettei niitä tulekaan, mutta onhan tuossa pari tuntia vielä aikaa.

Illalla kierreltiin tiimin kanssa läheisillä joulumarkkinoilla. 




Keskiviikko 4.12.2019 

Tiistai eli eilen oli varsinainen lukuilta. Kuuntelin Rouva Westaway on kuollut - äänikirjan loppuun ja luin Noituri sarjan ensimmäisen eli Viimeinen toivomus. En ehtinyt joulumarkkinoille. Tosin syynä ei ollut lukeminen. Jouduin tekemään projektilaskelmia ja sitten lueskelin odottaessani puhelinpalaveria, jota ei sitten lopulta koskaan tullut. Kiukutti, mutta olisi kiukuttanut vielä enemmän, jollei olisi ollut lukemista. 

Rouva Westawayn juonitwist ilmestyi tuntia ennen loppua, eikä sekään ollut mikään maata järisyttävä. Ihan jännä loppukohtaus kuitenkin saatiin aikaiseksi. En ole varsinaisesti ihastunut kyseiseen dekkariin, jollei vielä tullut selväksi... 

Aamulla sitten mietin, mitä seuraavaksi. Saa nähdä, illalla on lento takaisin Helsinkiin. Vaikkei Berliinistä olekaan hurjan pitkä matka, on tunti 40 minuuttia ihan kivasti lukuaikaa. 

Lukumahdollisuuksina on esim. Anna Puu äänikirjana tai sitten Nefrin tytär Kobossa... tai sitten jotain muuta. 

Lentokoneita siellä ja täällä 


Torstai 5.12.2019

Kotona taas! Tänään tein etäpäivän ja asettauduin sitä varten sohvannurkkaan. Kiirettä piti töiden kanssa ja sitten piti mennä kauppaan täydentämään viikonlopun ruokavarastoja, joten lukeminen on jäänyt kokonaan.

Eilen sentään aloitin lentokoneessa kuuntelemaan Mari Koppisen yhdessä Anna Puun kanssa tekemään kirjaa "Minä olen Anna Puu".  Laulaja lukee kirjan itse, mikä tuottaa minulle välillä vaikeuksia sillä hänen hivenen hengästynyt puhetapansa ei ole minuun korviini kaikkein sopivin. Mielenkiintoiseksi äänikirjan tekevät pienet laulupätkät...

Nigellan How to Eat -äänikirjaversio puolestaan on selvästi muodostumassa "rentoutumiskirjakseni". Kun pitää irrottaa jostain stressaavasta, lyhytkin keskittyminen resepteihin saa siirtymään pois ärsytyksen piiristä ja palaamaan takaisin normitasolle ylikierroksilta.  Pataruokia kuunnellessa tuli nälkä, varsinkin kun Berliinissä syöminen jäi pahasti satunnaisten suupalojen varaan.


Perjantai 6.12.2019 

Tänään on itsenäisyyspäivä. Meillä tämä yleensä tarkoittaa hyvää ruokaa, rentoa meininkiä ja illalla katsotaan hetki Linnan juhlia. Tänään tosin varmaan linnanjuhlia tulee katsottua enemmänkin, kun siellä on muutama vieras "tuttu" muutenkin kuin vain lehtien sivuista tai telkkarista.

Kuuden ja seitsemän välillä laitetaan ainakin yhdelle ikkunalle kaksi kynttilää ja jutellaan hetki itsenäisyyden merkityksestä myös muksujen kanssa. Tänään tosin esikoinen on soittamassa Espoon itsenäisyyspäivän konsertissa, joten yksi puuttuu. Minä katson konserttia netin kautta livenä. Kirjojen pariin en ole vielä ehtinyt ollenkaan. Jotain tuli blogiin pohdiskeltua...

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Lauantai 7.12.2019

Tänään on ollut pyykki- ja seimenrakennuspäivä. Tyypillisesti velvollisuuksia ja perinteitä sekaisin.

Olemme vuosien varrella keränneet melkein koko kylällisen Etelä-Ranskalaisia seimihahmoja (santons - Marcel Carbonel). Niistä sitten isäntä kokoaa poikien kanssa joulukuussa kuvaelman jonnekin päin olohuonetta. Kesällä tehdyn remontin jäljiltä jouduttiin paikkaa vähän miettimään, mutta hyvällä tahdolla saatiin uudesta kirjahyllystä tilaa.

Provencen seimessä on toki pyhä perhe, paimenet ja tietäjät, mutta suurin osa hahmoista on ihan tavallisia kyläläisiä, jotka kuvataan perinteisissä rooleissaan. On kylän pappi, mutta myös metsästäjä, rosvo, etanakauppias, mylläri, risujenkerääjä, vuohipaimen, istuvat vanhukset, kissa, possu jne...

Tänä vuonna kissa on hypännyt kaivon reunalle pakoon sen juurella räksyttävää koiraa, rosvo seuraa tietäjien vaellusta ja paimen jutustelee metsästäjän kanssa vuoriniityllä.

Kuvassa näkyvät Mireille ja Vincent ovat Provencen tunnushahmot ja itseoikeutetusti kunniapaikalla seimen lähettyvillä odottelemassa. Jeesuslapsi ilmestyy sitten aattoiltana paikoilleen ja tietäjät vaeltavat joka päivä pätkän kerrallaan kirjahyllyn toiselta puolelta...

Yhtään en ole vielä lukenut kirjaa tänään, enkä tiedä ehdinkö. Blogiin kirjoittelin Tulisiivestä.

Talo täyttyy teineistä sillä vuorossa on D&D -sessio. Minä ja sisko lähdemme meteliä karkuun, kunhan hän ehtii Mikkelistä Espooseen. Ensin shoppaillaan ja sitten elokuviin (Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä). Isäntä jää muonamestariksi. Suunnitelmissa  muusia ja nauravia nakkeja. Kai ne kelpaavat vielä teineillekin ?


Sunnuntai 8.12.2019

Eilinen elokuva (Veitset esiin- kaikki ovat epäiltyjä) oli vähän hidastahtinen, paikoin hauska, mutta pienoinen pettymys trailerin luomien odotusten jälkeen. Lukijalle kerrottiin vähän liikaa, liian aikaisin, mutta olihan tuo ihan katsottava.

Aamulla sisko lähti lentokentälle ja me olemme vain kotoilleet. Sen verran kirkastui, että ehdittiin vähän uloskin ja lukenutkin olen. Sain Minä olen Anna Puu -äänikirjan loppuun, jatkoin Vikin Nefrin tytärtä ja kävin hakemassa kirjastovaraukseni eli Liv Strömquistin Einsteinin vaimo, Viiimeksimainittu on minulle vieraampi kirjallisuudenala eli aikuisille tarkoitettu sarjakuva. Feministinen ote on ehkä hieman turhankin osoitteleva, mutta onhan siinä paljon asiaa. Pistää ajattelemaan, miten monenlaista sitä on siedetty ja siedetään edelleenkin. Hyvä, että edes sarjakuvissa kyseenalaistetaan.



Tällä viikolla loppuun luettuja :

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut - mielipiteeni on tainnut tässä viikkojen varrella tulla selväksi.

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus (Noituri-sarjan aloitusosa)
Jännästi sirpaleinen kokoelma Noiturin seikkailuja. Jonkunlainen löyhä kokonaisjuonikin tuossa kai on, mutta aika hämäräksi se jäi. Silti jotenkin koukuttava ja houkuttaa lukemaan sarjan myöhempiäkin osia.

Mari Koppinen: Minä olen Anna Puu 
Äänikirja laulajan itsensä lukemana. Parasta pätkät lauluista, muutenkin ihan ok...

Marraskuussa luin huikeat 15 kirjaa

Marraskuu osoittautui todelliseksi lukukuukaudeksi. Silti on joulukuusta jo ensimmäinen viikko takana ennen kuin päädyin summapostaukseen. Enkä itse asiassa taida kunnolla päätyä nytkään. Ajattelin nimittäin lähinnä vinkata marraskuussa aloittamaani (luku)päiväkirjaan tai siis sen kolmeen postaukseen.

Eka lukupäiväkirja
Toinen 
ja kolmas 

Tosin minun piti käydä tarkistamassa, olinko tosiaan lukenut 15 kirjaa, kun mielestäni en lukupäiväkirjassa listannut niin montaa. Tosiasia kuitenkin on, että suurimman osan kirjasta sain loppuun heti kuun alussa. Ne kun olivat olleet kesken jo jonkin aikaa.

Tässä siis lista, mukana linkit, jos olen jotain kyseisestä kirjasta kirjoittanut.


  1. Deanna Raybourn : Treacherous Curse 
  2. Maija Muinonen: Sexdeathbabies 
  3. Merete Mazzarelle: Varovainen matkailija 
  4. Marc Benioff: Trailblazers
  5. Indrek Hargla: Rataskaivonkadun kummitus 
  6. Suvi Vaarla : Westend 
  7. Shaun Bythell: The Diary of a Bookseller 
  8. Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit 
  9. Anni Paakunainen: Annin uunissa 
  10. Agatha Christie: Lentävä kuolema 
  11. Useita kirjailijoita : Metsän kronikka - tarinoita puista 
  12. Raija Oranen: Ackté!
  13. Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
  14. Deanna Raybourn: The Dark Enquiry 
  15. JP Koskinen: Tulisiipi 

Tästä eteenpäin mennään sitten (luku)päiväkirjan mukaisilla viikkosummeerauksilla, ainakin niin kauan kuin minua huvittaa niitä kirjoitella ja edes joku viitsii lukea.