Charlaine Harris : Dead ever after
S.J.Parris : Sacrilege
molemmat Kobo-hankintoja
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja jotain lopettaa ennen aikojaan. Näin on kaiketi monessa asiassa elämässä, mutta erityisesti kirjasarjojen kohdalla. Tässä ihan viime aikoina olen sanonut henkiset hyvästit parillekin seuraamalleni sarjalle.
Kaikkea hyvää Sookie !
Ensimmäiseksi mainittakoon Charlaine Harrisin Sookie Stackhousesta kertova Southern Vampires-sarja. Olen seurannut Sookien seikkailuja miesasioita alusta alkaen. Kuten niin monessa sarjassa, alku oli koukuttava ja sitten uusia osia luki lähinnä sen takia, että haluaa kuulla päähenkilön lopullisen kohtalon. Tämä viimeinen osa Dead ever after ei petä siinä, että taas on julmia aikeita ja Sookie joutuu hankaluuksiin.
Miesasiatkin ovat jälleen kerran totaalisen sekaisin ja suurin piirtein kaikki sarjan aiemmista osista tutut sulhasehdokkaat pyörivät uudelleen kuvioissa. Eric, Sam, Alcide, Bill vai Quinn ? En nyt lähde tässä paljastamaan sen enempää, kuin että johonkin ratkaisuun Sookie sentään sarjan lopuksi päätyy. Minä olin ratkaisuun ihan tyytyväinen, mutta on varmasti monia, jotka olisivat toivoneet toisin. Vanhoja vihollisiakin saapuu paikalle useampi, joten myös hengenvaaraa ja sankarillisia pelastustilanteita riittää.
Tarina alkaa aika tarkkaan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Kirjailija selvästi olettaa, että suurin piirtein kaikki lukijat ovat Sookien vanhoja tuttuja. Näin varmasti onkin.
Tuleeko Sookieta sitten ikävä. No, ei oikeastaan. Kyseessä on ehdottomasti genrensä parhaimmistoon kuuluva sarja, mutta kyllä nämä kuviot on nyt nähty. Kirjat alkoivat vähän pahasti toistamaan itseään. Sookie suuttuu poikaystävälleen, joutuu hengenvaaraan pahojen vihollisten toimesta, selviää hengenvaarasta ja olettaa tietävänsä taas, kuka on "se oikea". Jotain koukuttavaa sarjassa tietenkin on, kun kerran kaikki osat olen lukenut, mutta tähän on hyvä lopettaa. Mitä ilmeisemmin kirjailija Charlaine Harris on samaa mieltä.
Bye Bye Giordano !
S.J.Parrisin Giordano Brunon seikkailuista Elizabetin Englannissa kertova sarja loppuu minun osaltani kolmanteen osaan Sacrilege. Tietysti koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut kuumaverisestä ja uhkarohkeasta italialaisesta filosofista tarpeekseni.
Jo edellisen osan kohdalla mutisin siitä, miten päähenkilöön samaistuminen tai edes hänestä oikeasti pitäminen on hankalaa. Jos ihan totta puhutaan, niin minä en ole yhtään hämmästynyt historiallisen esikuvan lopullisesta kohtalosta. Jos hän oli yhtään romaanien alter egonsa tapainen, niin uhkarohkea ja mielipiteissään jyrkkä filosofi todennäköisesti päätyi tuona ajanjaksona roviolle. En yhtään ihmettelisi, vaikka Bruno olisi mennyt heiluttamaan teesejään itse paavin nenän alle. Minulla ei tietysti ole mitään tutkimuspohjaa mielipiteeseeni - se perustuu puhtaasti fiktiivisen vakoojaan hahmoon...
Joka tapauksessa, tässä tarinassa Bruno lähtee auttamaa neitoa hädässä. Jo ensimmäisessä osassa Brunon sydäntä värisyttäneen tytön aviomies on murhattu ja neitoa epäillään syylliseksi. Kuin sattumalta murha liittyy taas uskonnollis-poliittisiin juoniin. Petoksia, väkivaltaa, sarjamurhaaja ja vakoojia puolin ja toisin. Toimintaa riittää.
Eipä siitä muuta. Ei huonoa viihdettä, mutta kun kirjoja riittää ja koukuttavampiakin sarjoja on tarjolla niin jätän Brunon tältä erää kohtalonsa huomaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parris. Näytä kaikki tekstit
29.4.2013
Giordano Bruno ratkaisee taas - S.J.Parris : Prophecy
S.J.Parris : Prophecy
Oma ostos, e-kirja Kobosta
Kuten tuossa juuri totesinkin, niin olen lukenut viime aikoina usein kirjoja kolmena osana. Giordano Brunon seikkailut eivät ole poikkeus. Prophecy on trilogian toinen osa. Shardlaken seikkailut olivat aikoinaan niin mielenkiintoisia ja vetäviä, että ostin samantien vähän samanlaista viihdettä lupaavan Bruno -sarjan kokonaisuudessaan. Se ei kuitenkaan yllä ihan samalle tasolle.
Olen tässä oikein miettinyt, että miksi ihmeessä. Molemmissa on jännittäviä tapahtumia, nopeita juonenkäänteitä, eikä aikakauden kuvauksestakaan minun asiantuntemuksellani löydy moitittavaa. Haasteena saattaa tietysti olla se, että Shardlake eläessä Henrik VIII:n aikana, jolloin uskonpuhdistus on vasta käynnissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin kuninkaan henkilökohtaisen elämän kiemuroihin, on Brunolla ympärillään koko Elisabethin ajan kiivain uskonriitojen, vakoojien, sodanuhan ja juonittelujen verkko. Ehkä tämä tuo tarinaan tiettyä kyynisyyttä, joka etäännyttää myös lukijan. Kehenkään ei voi luottaa.
Uskoisin kuitenkin minun kohdallani olevan kyse enemmänkin päähenkilöiden erilaisuudesta. Siinä missä Matthew Shardlake on varovainen lakimies, sympaattisesti vähän hellämielinen ja joutuu haastaviin tehtäviin usein vastoin tahtoaan, on Giordano Bruno itsetietoinen filosofi, joka pyrkii näyttämään arvoaan kuningattaren luottomiehelle Walsinghamille suorittamalla vaativia vakoilutoimeksiantoja. Hän on myös varomaton ja ottaa riskejä, joiden kohdalla lukijaa vähän ärsyttää. Tekisi mieli varoittaa pysymään poissa ja miettimään nyt edes vähän. Shardlake ratkaisee asioita älyllisesti. Bruno, huolimatta älykköroolistaan filosofina, pääasiassa tupsahtaa keskelle ratkaisevia tietoja uhkarohkeiden retkiensä aikana.
Kyllähän Brunon tilanteen toisaalta ymmärtääkin. Inkvisitiota pakenevana entisenä munkkina hän on epävarma asemastaan, eikä ylempien suojeluksesta ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvassa Englannissa ole mitään takeita. Siinä tilanteessa on varmaan pakkokin yrittää todistaa arvonsa tavalla millä hyvällä. Minut hän kuitenkin valitettavasti vähän toimillaan vieraannuttaa.
Huolimatta pienistä ärsytyksen hetkistä, jotka muuten toisaalta tuovat tarinaan myös lisää jännitystä, Prophecyssä riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Ranskan suurlähetystössä juonitellaan oikein tosissaan Elisabethin syrjäyttämiseksi ja Maria Stuartin nostamiseksi valtaan, vai onko uhka sittenkin espanjalaisten suunnalta ja vielä pahempi ? Samaan aikaan pääsee kylmäverinen murhaaja aivan kuningattaren lähipiiriin hovineitojen joutuessa uhriksi yksi toisensa jälkeen. Ovatko tapahtumat linkittyneet toisiinsa vai onko vihollisia vieläkin enemmän ? Miten häikäilemätön murhaaja saadaan kiinni ja pelastetaan samalla Englanti katoliselta vallankaappaukselta ? Kukaan ei ole sitä, miltä näyttää ja Bruno joutuu jälleen kerran vaarallisiin tilanteisiin ennen kuin naamiot putoavat ja ratkaisu häämöttää.
Mutinoistani huolimatta luin kirjan loppuun, vaikka se pariin otteeseen jäikin muiden opusten varjoon Brunon hankkiutuessa liikaa hankaluuksiin. Onhan se viihdyttävä - niin, ja Tudorien aika on aina yhtä mielenkiintoinen kaikessa julmuudessaankin.
Brunon kolmas osa, Sacrilege, on minulla parhaillaan kesken, mutta palataan siihen päästyäni viimeiselle sivulle. Tapahtumien tahti näyttää olevan taas vähintäänkin yhtä hengästyttävä kuin aikaisemmissa osissa.
Oma ostos, e-kirja Kobosta
Kuten tuossa juuri totesinkin, niin olen lukenut viime aikoina usein kirjoja kolmena osana. Giordano Brunon seikkailut eivät ole poikkeus. Prophecy on trilogian toinen osa. Shardlaken seikkailut olivat aikoinaan niin mielenkiintoisia ja vetäviä, että ostin samantien vähän samanlaista viihdettä lupaavan Bruno -sarjan kokonaisuudessaan. Se ei kuitenkaan yllä ihan samalle tasolle.
Olen tässä oikein miettinyt, että miksi ihmeessä. Molemmissa on jännittäviä tapahtumia, nopeita juonenkäänteitä, eikä aikakauden kuvauksestakaan minun asiantuntemuksellani löydy moitittavaa. Haasteena saattaa tietysti olla se, että Shardlake eläessä Henrik VIII:n aikana, jolloin uskonpuhdistus on vasta käynnissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin kuninkaan henkilökohtaisen elämän kiemuroihin, on Brunolla ympärillään koko Elisabethin ajan kiivain uskonriitojen, vakoojien, sodanuhan ja juonittelujen verkko. Ehkä tämä tuo tarinaan tiettyä kyynisyyttä, joka etäännyttää myös lukijan. Kehenkään ei voi luottaa.
Uskoisin kuitenkin minun kohdallani olevan kyse enemmänkin päähenkilöiden erilaisuudesta. Siinä missä Matthew Shardlake on varovainen lakimies, sympaattisesti vähän hellämielinen ja joutuu haastaviin tehtäviin usein vastoin tahtoaan, on Giordano Bruno itsetietoinen filosofi, joka pyrkii näyttämään arvoaan kuningattaren luottomiehelle Walsinghamille suorittamalla vaativia vakoilutoimeksiantoja. Hän on myös varomaton ja ottaa riskejä, joiden kohdalla lukijaa vähän ärsyttää. Tekisi mieli varoittaa pysymään poissa ja miettimään nyt edes vähän. Shardlake ratkaisee asioita älyllisesti. Bruno, huolimatta älykköroolistaan filosofina, pääasiassa tupsahtaa keskelle ratkaisevia tietoja uhkarohkeiden retkiensä aikana.
Kyllähän Brunon tilanteen toisaalta ymmärtääkin. Inkvisitiota pakenevana entisenä munkkina hän on epävarma asemastaan, eikä ylempien suojeluksesta ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvassa Englannissa ole mitään takeita. Siinä tilanteessa on varmaan pakkokin yrittää todistaa arvonsa tavalla millä hyvällä. Minut hän kuitenkin valitettavasti vähän toimillaan vieraannuttaa.
Huolimatta pienistä ärsytyksen hetkistä, jotka muuten toisaalta tuovat tarinaan myös lisää jännitystä, Prophecyssä riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Ranskan suurlähetystössä juonitellaan oikein tosissaan Elisabethin syrjäyttämiseksi ja Maria Stuartin nostamiseksi valtaan, vai onko uhka sittenkin espanjalaisten suunnalta ja vielä pahempi ? Samaan aikaan pääsee kylmäverinen murhaaja aivan kuningattaren lähipiiriin hovineitojen joutuessa uhriksi yksi toisensa jälkeen. Ovatko tapahtumat linkittyneet toisiinsa vai onko vihollisia vieläkin enemmän ? Miten häikäilemätön murhaaja saadaan kiinni ja pelastetaan samalla Englanti katoliselta vallankaappaukselta ? Kukaan ei ole sitä, miltä näyttää ja Bruno joutuu jälleen kerran vaarallisiin tilanteisiin ennen kuin naamiot putoavat ja ratkaisu häämöttää.
Mutinoistani huolimatta luin kirjan loppuun, vaikka se pariin otteeseen jäikin muiden opusten varjoon Brunon hankkiutuessa liikaa hankaluuksiin. Onhan se viihdyttävä - niin, ja Tudorien aika on aina yhtä mielenkiintoinen kaikessa julmuudessaankin.
Brunon kolmas osa, Sacrilege, on minulla parhaillaan kesken, mutta palataan siihen päästyäni viimeiselle sivulle. Tapahtumien tahti näyttää olevan taas vähintäänkin yhtä hengästyttävä kuin aikaisemmissa osissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)