18.4.2020

Neropatin päiväkirja - Miksi siitä tykätään?

Kuunnellaan Toton kanssa iltaisin äänikirjoja. Nyt pitää varoa omia ilmeitään. Aina välillä Toto vilkaisee minuun päin. "Oliko tuo hauska kohta?" Ei taida kuopuskaan olla oikein innostunut. Ehkä hän halusi kuunnella tämän ja sanoo hauskaksi siksi, että niin kuuluu sanoa ja koulussa kaverit ovat kehuneet.
En halua valheellisesti vahvistaa lapsen keinotekoista huvitusta, mutta en myöskään estää häntä nauttimasta. En minä voi tietää, miten Neropatin hauskuus avautuu tokaluokkalaiselle. Olemme ihan eri kohderyhmää - tai siis, minä selkeästi nimenomaan en ole kohderyhmää.

Nyt on kulunut kuuntelusta hetki aikaa - uskaltaisiko kysyä Totoltakin mielipidettä ?

kuva: WSOY

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Viimeinen oljenkorsi
Nextory 
Lukijana: Toni Kamula

(Esi)teinin lorvailu ja ihastumiset ovat kiinnostaneet nuoria lukijoita vuodesta ja osasta toiseen. Meilläkin yleensä kirjoja viimeiseen saakka karttava keskimmäinen on tainnut lukea noita useamman kuin yhden. Ehkä siksi, että kuvien vuoksi kirjat ovat nopeita suupaloja.

Viimeinen oljenkorsi kertoo siitä, miten Greg koittaa vältellä koulutehtäviä, herättää ihastuksensa huomiota ja tehdä isälleen mieliksi jalkapalloilijana tai partiolaisena. Elämä on juuri niin vaikeaa kuin teini voi sen itselleen vaikeaksi tehdä. Itse asiassa toivon, etteivät omien poikieni ajatukset kulje aivan samanlaisia ratoja.

Greg osoittautuu melkoisen itsekeskeiseksi (kuten kai jossain määrin kaikki teinit) ja hänen sinänsä aidotkin yrityksensä tehdä asioita valuvat usein hukkaan kertakaikkisen metkuilun ja pienen huijaamisen vuoksi. Lisäksi hän koittaa pönkittää asemaansa käyttämällä hyväkseen parasta ystäväänsä ja huijaamalla.

Tiedän. Minä olen keski-ikäinen nalkuttava äiti-ihminen, mutta silti... Minua ei naurattanut. Kirjan kuvaama teini-maailma sai minut pikemminkin vähän surulliseksi. Toni Kamula kyllä lukee sujuvasti ja päähenkilön äänensävy tuntuu aidolta. Sisältö vaan ei ollut minua varten.

Mutta mitähän 9v tuumaa kirjasta ? Jotain kai voi tulkita jo siitä, että yleensä sarjoja kerralla ahmiva poika ei ole laisinkaan ehdottanut Neropattia seuraavaksi luettavaksi. Kysytään suoraan.


Mitä tykkäsit Neropatin päiväkirjasta ? 
"Olen lukenut niitä ennenkin" 

Niin, mutta tykkäsitkö? 
"Kyllä, miksi muuten haluaisin kuunnella lisää?" 
Ai haluatko?
"....."  

Mikä Neropateissa on hyvää ? 
"Kun se saa kaikki tylsät kohdat kiinnostavammiksi, vaikka se aikakapseli juttu voisi olla tylsä jossa toisessa romaanissa  - ja noissa on vähän mun huumoriakin" 

Mikä Neropatissa naurattaa ? 
"No, ei se oikeastaan naurata. Muuten vaan pidän."

Hmmm... onko sun kaverit kehuneet Neropatteja ? 
"Joo..."
Voisiko olla niin, että tykkäät kehujen takia? (kysyy äiti varovaisesti ja koittaa muotoilla kysymystä sävyltään mahdollisimman neutraaliksi) 
"Jaa... se on kyllä ihan mun oma mielipide, mutta tykkään myös siksi, että saisin ehkä enemmän kavereita... Kaksi syytä" 


Mitäpä tästä sen enempää. Selvästi ryhmäpaine vaikuttaa ainakin jonkin verran mielipiteeseen kirjasta, mikä lienee sinänsä ihan luonnollista. Uskon saman toistuvan paljon myös aikuisten maailmassa. Kaikki me haluamme kuulua joukkoon, tykätä samoista asioista kavereiden kanssa. Onneksi poika sentään myös itse tunnistaa tilanteen ainakin jossain määrin.

Toto tykkää jutella kirjoista, mutta taitaa lukea enemmän ja ehkä "vaikeampia", tai ainakin paksumpia, juoniromaaneja kuin koulukaverinsa. Neropatin päiväkirja tarjonnee koulun välitunneille keskustelunaihetta jonkinlaisena kompromissina jalkapallointoisessa porukassa. Löytyy "yhteistä kenttää". Pallon perässä juokseminenhan ei sitten taas ole Toton juttu ollenkaan.



p.s. olen selvästi ollut Neropatille lempeämpi muutama vuosi sitten, tai sitten osan teemoitus ja tunnelma on ollut toisenlaista. Pitänee lukaista uudelleen ja tarkistaa. 

15 kommenttia:

  1. En oo lukenut itse Neropatteja, vaikka pojat on niitä meilläkin lukeneet. Minusta teillä osasi lapsi hyvin kertoa ja kuvailla omaa mielipidettään, vaikka äiti kovasti yrittikin saada sanomaan omaa näkemystään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toto kyllä tietää oman mielipiteensä, siksi uskalsin vähän tarkentaa kysymyksiä ja pientä tuplamotiivia sieltä taustalta löytyi. En usko hänen vastanneen äidin mieliksi, sillä jatkoi tunteidensa sanoitusta noiden kaverien osalta ihan itse.

      Poista
  2. En tienytkään näistä kirjoista, mutta poika sanoi, että on lukenut yhden ja kuulemma oli vähän väkisin tehtyä kivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo, jotenkin se vaikuttaa aikuisen kirjoitukselta siitä, millaista on teinien hauska. Vähän väkinäistä, jos suoraan sanotaan ja minua häiritsi sellainen pieni ilkeys...

      Poista
  3. Ihan mielenkiintoisia pointteja näin lapsettoman näkökulmastakin, ei niin että lukisin, mutta tuo ryhmäpainekohta ja varsinkin poikasi lausahdus siitä, että lukemalla / kehumalla muiden tykkäämää kirjaa voi saada hyväksyntää kaveripiirissä. En muista että omassa lapsuudessa olisi lukemisilla ollut mitään väliä, enkä muista että tuossa iässä olisi kavereiden kanssa kirjoista puhuttukaan, vaikka minä kyllä luin silloinkin. Lukemiseen varmaan kannustetaan nykyään enemmän yleisesti ottaen. Sen sijaan muistan, että mun vaatteita haukuttiin kun ne ei olleet kaupasta vaan äidin ompelemia. Olin silloin 2 v Totoa vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi ei ole Toton puolelta kuulunut vaatteista mitään, mutta ryhmäpaine samanlaisuuteen taitaa olla niin kuin ennenkin. Kirjat ja niistä nämä Neropatit taitavat olla niin harvoja yhteisiä alueita tällä luokalla...

      Poista
  4. Minulle on ihan tuntematon tämä Neropatin päiväkirja. Tosin ei meillä enää tuon ikäisiä lapsiakaan ole, mutta on meillä 9-vuotias lapsenlapsi. Hienoa, että kuuntelet äänikirjoja poikasi kanssa ja hienoa, että suostuu kuuntelemaan niitä sinun kanssasi. Minusta on kiinnostavaa jutella lapsen kanssa kirjakokemuksista. Sieltä tulee kiinnostavia juttuja ja lapsi saattaa pitää ihan yllättävistä kirjoista. Nykyisin luetaan koulussakin, tuodaan luokkaan suosikkikirjoja yms. Tällaista ei kyllä minun kouluaikanani ollut. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa luetaan yllättävän paljon (vaikka Toton mielestä ilmeisesti liian vähän :-)
      Minusta on ihanaa kuunnella kirjoja Toton kanssa (vaikka välillä tekisikin iltaisin mieli keskittyä johonkin omaan...). On tosi mielenkiintoista kuunnella hänen mielipiteitään ja tämän Neropatin kohdalla oli jännä seurata hänen kuuntelukäytöstään (joka poikkesi muutamasta muusta kirjasta) ja yrittää identifioida syitä sen takana.

      Poista
  5. Minäkään en laillasi kuulu kohderyhmään enkä luonnollisesti ole Neropattia lukenut saati mitään tiedä. Kuvauksesi perusteella voisi minuakin ärsyttää kirjassa erityisesti tuo oman aseman pönkittäminen pasrhaan ystävän (!) kustannuksella. Omina teiniaikoina oltiin lähinnä melko lojaalisia ystäville. Kiinnostavaa lukea ikänsä puolesta kohderyhmään kuuluvan lukijan mietteet.

    Ryhmäpaine onkin kiinnostava juttu. Omasta lapsuudeta en sellaista muista (oli toki tiettyjä leluja, joita oli “kaikilla”, mutta ei haitannut, jos ei jollain niitä ollut), mutta teiniaikoina se kohdistui lähinnä tiettyihin vaatemerkkeihin tyyliin kenellä on Levikset jne. Silti oli ihan ok, jos ei ollut Leviksiä.

    Kirjojen ja kirjallisuuden osalta en ole koskaan kokenut ryhmäpainetta. Voi tietty olla, etten ole koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota ja lukenut mitä luen piittaamatta muista ja niin teen edelleen. En kyllä lainkaan epäile, etteikö sellaista olisi olemassa, kuten Toto kertoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totolla taitaa kyseessä olla erityisesti tarve löytää jotain yhteistä keskusteltavaa kavereiden kanssa. Yleensä hän tykkää jutella lukemistaan kirjoista, joten piti löytää sellaisia, joita kaveritkin olisivat lukeneet.
      Uskon, että Neropatti häntä ihan oikeasti tietysti naurattaakin, mutta jotenkin tuntui, että suurimpana "innoittajana" oli juuri tuo mahdollisuus kavereiden kanssa jutteluun.

      Poista
  6. Meidän tokaluokkalainen taas ahmii näitä. Tai siis ahmi, nyt kaikki ilmestyneet osat on luettu, osa useampaan kertaan. Itse olen lähinnä vain vilkaissut kirjoja, joten en niiden viehätyksestä osaa sanoa sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkona vielä, kysyin kokemusasiantuntijalta, miksi hän tykkää Neropateista:
      - No kun niissä tapahtuu niin paljon ja joka kerran uutta ja ne on niin hauskoja.

      Poista
    2. Kiitos lisänäkemyksestä. Uskon Totonkin sinänsä näistä kirjoista ihan pitävän, mutta selkeästi mielenkiinto oli huomattavasti alhaisempi kuin monen muun kirjan kohdalla. Siksi aloinkin vähän kyselemään ja kaivelemaan.
      Mitä ilmeisimmin hänen kaverinsakin noista kovasti tykkäävät, kun niistä kerran saa jutun juurta. Todennäköisesti eri lukijat lukevat eri tavalla. Minä en oikein innostunut, mutta en ole kyllä lapsenakaan oikein tykännyt niistä virallisista "nuortenkirjoista", joita Suomessa silloin julkaistiin (niin kuin vaikka hevossarjat ja nuorten elämän vaikeuksien kuvaukset jne...)

      Poista
  7. Ryhmäpaineen kanssa painiskelu on aikuisenakin vaikeaa. Joudun tosi usein pohtimaan, yritänkö väkisin pitää jostain kirjasta, elokuvasta, TV-sarjasta tai muusta siksi, koska niin monet tuttavani ovat siitä pitäneet. Aika monesti olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että näin juuri on. Vaatii paljon kanttia uskaltaa sanoa, ettei tykkää jostain, mistä kaikki muut ovat tykänneet.

    Oman maun löytäminen on joskus tosi vaikeaa. Tajusin ihan vasta, että suurin osa ihmisistä kasvaa koko lapsuutensa ja nuoruutensa teeskennellen, että he ovat kiinnostuneet jostain. Esimerkiksi koulussa teetetään jatkuvasti tehtäviä, joihin oppilailla ei ole henkilökohtaista kiinnostusta, mutta heidän on löydettävä joku motivaatio, ulkoinen tai sisäinen, tehtävien tekoon. Tämä voi heijastua vapaa-aikaankin: on vaikea arvioida, mikä kiinnostaa oikeasti, kun elämässä joutuu tekemään niin paljon asioita, jotka eivät aidosti kiinnosta.

    Ihan mielenkiintoisia keskusteluja lapsesi kanssa. Vaikkei hän vaikuta osanneen suoraan vastata, asia on todennäköisesti jäänyt hänen päähänsä hautumaan ja on avuksi tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on laumaeläin ja siksi kai meillä on niin vahva taipumus pyrkiä löytämään yhteisiä asioita. Välillä se voi olla vaarallista, jos ympärille osuu ihmisiä, joiden tekemiset tai mielipiteet vievät vaikeuksiin. Siksikin haluaisin lasteni oppivan ajattelemaan omilla aivoilla ja myös tekemään päätökset omien tietojensa ja mielipiteidensä pohjalta.

      Poista