Perinteistä dekkaria eli pahoja miehiä

Minä pidän sellaisesta perinteisestä, rauhallisesta dekkarityypistä, jossa veri ei lennä, sankarit ovat sankareita ja elämä yleisesti ottaen vielä henkii herttaista perinteisyyttä. Agatha Christiet ovat tietysti omiaan tuohon sarjaan, mutta kyllä Suomestakin löytyy - varsinkin vanhempien dekkareiden joukosta.

Viimeksi käsiini osui kaksikin tuollaista rentouttavaa tarinaa. Niissä sankaritar on nuori, kaunis ja hiukan naiivi, mutta kuitenkin tarpeeksi fiksu huomatakseen jonkin olevan pielessä. Sitten voidaankin odottaa sitä, kuka osoittautuu pahikseksi. Todennäköisesti joku salaperäinen komistus. Ei tarvitse liikaa jännittää, mutta kiemuroita löytyy sen verran, ettei mielenkiinto herpaannu. Täysin omiaan viikonlopun aloitukseen. 

Niin, ja ei, nämä eivät kuvasta modernin ja emansipoituneen naisen maailmaa. Sankarit ja todelliset pahiksetkin taitavat olla poikkeuksetta miehiä. Fiktiona Sariolan kirjat ovat kuitenkin oikein viihdyttäviä, vaikka en kuvattujen asetelmien perään haikailekaan - paitsi ehkä niinä hetkinä, kun väsyn puskemaan ja tunnen lievää houkutusta vain istua ja lisätä huulipunaa, miesten hoitaessa homman...  Onneksi nuo hetket eivät  yleensä kestä viittä minuuttia kauempaa ja menevät ohitse, vaikka sitten lukemalla perinteistä dekkaria.

Mauri Sariola: Tohtori Viitasen tapaus / Kuolemanlotossa kuusi oikein 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tohtori Viitasen tapauksessa on epäilyttävä avioero, nuori vaimo ja tunne siitä, etteivät asiat ole oikein kunnossa. Enempää ei tässä kai voi sanoakaan, ettei paljasta ihan kaikkia juonen käänteitä. Itse asiassa juonen kulun suurin piirtein arvaa viimeistään kirjan puolivälissä, mutta onneksi käänteitä ja yksityiskohtia on sen verran paljon, että loppujenkin sivujen parissa viihtyy vallan mainiosti.

Kuolemanlotossa kuusi oikein on näistä kahdesta mielenkiintoisempi. Siinä nuori nainen saa postissa täytetyn lottokupongin, joka osoittautuu peräti päävoiton arvoiseksi. Mielikuvituksellinen juoni kiemurtelee suuntaan jos toiseenkin ja auliisti myönnän olleeni ihan pihalla pitkän, pitkän aikaa. Toki sattumalla on jännästi osaa loppuratkaisussa, mutta ei sentään ihan liikaa uskottavuuden tuolla puolen. Kaikkiaan oikein nautittava dekkari - sanan parhaassa merkityksessä.

Nykylukijalle myös ajankuva ja tunnelma tuovat oman lisänsä lukukokemukseen. Vuosina 1966-1974 Mauri Sariola kirjoitti Esko Laukko nimellä 9 dekkaria ja samalla tuli ikuistaneeksi tapoja ja ympäristöjä tarkasti niin kielessä kuin henkilöhahmojen kuvauksessa. Ihan parhautta. 

*****************************************

Muita saman tyyli dekkareita ja sinnepäin samalta aikajanalta ovat kirjoittaneet esim. 

Eeva Tenhunen 

Sirpa Tabet 

Uudempaa samantyylistä edustaa Terttu Autere, jonka kirjasarja etenee parhaillaan uusilla osilla, mutta on harhaannuttavasti tyylisuunnaltaan ja ajankuvaltaan edellisten aikalainen.

Christien sisaria :
Dorothy L. Sayers (hivenen edellisiä aikaisempi)
Ngaio Marsh
Martha Grimes 

*******************************************

Vuodenlopun stressinaiheita ja leppoisa lomadekkari

Aina joskus sitä stressaa ihan oudoista asioista. Niin kuin nyt vaikka siitä, että Goodreadsin vuosihaasteesta puuttuu vielä kirjoja. Kirjasin itselleni tavoitteeksi 100 kirjaa vuoden aikana ja nyt olen kohdassa 94. Paitsi, että omien laskujeni osalta mennään jo numerossa 108. Goodreadsista kun ei löydy ihan kaikkia lukemiani.

Jännä juttu. Olen todistanut itselleni moneen kertaan, ettei kannata, mutta silti huomaan vilkuilevani lukua. Ehkä tilanne helpottaa, kun nyt ihan julkisesti totean, etten varmastikaan ehdi ennen tammikuuta lukemaan vielä kuutta kirjaa ja toisaalta voin hyvällä omallatunnolla todeta todellisuudessa haasteen jo suorittaneeni.

Kaiken lomailun, sukulaisten kanssa seurustelun ja ennen kaikkea syömisen keskellä olen tosin ehtinyt jo pari kirjaa lukemaankin. (Ranskan tunnelmia voi lukea lisää täältä ja herkuista täältä ja muita lomamietteitä täältä) Eräänkin taktisena vetona valitsemani nopealukuisen dekkarin.

Nyt on Nizza enää muisto, samoin kuin lomakin. Ensimmäinen työpäiväkin on tullut jo tehtyä. En silti valita yhtään, ihanan paussin jälkeen on töissäkin kivaa.


Mauri Sariola : Lavean tien laki 
Elisa Kirjan joulukalenterin ilmaislahja 

Varatuomari Matti Viima on ihmeissään, kun hänen puheilleen saapuu taloustirehtööri Patamaa pyytämään apua. Upporikas liikemies on erehtynyt kirjoittamaan naurettavuuteen saakka romanttisia ja runollisia kirjeitä peräti kahdelle naiselle ja nyt jomman kumman kirjeet ovat päätyneet kiristäjän käsiin.

Matti ryhtyy asiaa selvittämään uhkean ja vahvaluonteisen sihteerinsä kanssa. Tapaus ei oikein tunnu etenevän ja sitten tapahtuu murhakin. Lopulta Matti pääsee häikäilemättömän murhaajan jäljille ja oikeussaliin varsinainen jännitysnäytelmä.

En olekaan lukenut kovin montaa Sariolan kirjaa, vaikka niitä kai pitkä lista olisi tarjolla. Asia pitänee korjata, sillä pidin kovasti 60-luvun tunnelmaa henkivästä dekkarista. Korrektit käytöstavat, paheelliset naiset ja kaupungin kontrasti maaseutuun viehättivät. Sariola kuvaa sotien jälkeistä aikaa varsin elävästi, eikä pelkästään ympäristöä kuvaamalla, vaan ihmisten ajatusten ja puheiden kautta.

Eihän tarina tietenkään etene nykydekkarien vauhtia ja pienet Poirot-vaikutteet näkyivät niin tarinan aikana kuin loppuratkaisun "psykologisissa" vaikutuksissa, vaikkei Viimaa toki belgialaiseen yli-etsivään oikein verratakaan. Leppoisassa rytmissä on kuitenkin oma viehätyksensä, vaikka välillä vähän töksähdellen hypitään ajassa eteenpäin. Ainakin Sariola osaa yllättää tarinankäänteillä, eivätkä pahikset ole täysin mustavalkoisia hahmoja.

Oli myös aika rentouttavaa lukea rikoksesta, jolla on "normaali" motiivi. Kaikenmaailman kierot sarjamurhaajat ja verta himoitsevat psykopaatit ovat oikeasti aika ahdistavia. Tämän kirjan rikoksen saattoi tavallaan ymmärtää, vaikkei tietenkään hyväksyä ja pahan tulee tietysti saada palkkansa.

Kaikkiaan kyseessä siis on varsin luettava ja hyvin lomaan sopiva dekkari. Eikä hintakaan ole päätähuimaava. Elisa Kirjassa on paljon Crime Timen dekkareita sopuhintaan - Sariolan kirjojakin saa ladattua 6€ kipale normihintaisinakin ja se on jo halvempaa kuin monet aikakauslehdet.