Piirakkapäivä eli makeaa ja suolaista

On asioita, joiden luokse palaan aina uudelleen. Ei kaikkea tarvitse uudistaa, muokata tai keventää. Jotkut jutut toimivat vain aitoina ja niin kuin ne on aina tehty. Mummin marjapiirakka - tai millä  nimellä sitä sitten haluaakin kutsua - on juuri tuollainen.

Eikä sitten kuitenkaan ole, sillä tämän reseptin nerous piilee juurikin sen kyvyssä elää ja vaihtua sesongin mukaan. Piirakan voi tehdä niin raparperista, mustikoista tai omenoista kuin melkein  mistä tahasta suuhun sopivasta hedelmästä... ainakin minun kokeilujeni mukaan.

Siispä tässä yhtenä päivänä palattiin taas perusasioiden pariin - raparperipiirakan muodossa.

Jäin kuopuksen kanssa kotiin, kun vieraat ja muu kotiväki lähtivät Vähävedelle melomaan. Ovella isäntä kääntyi  nöyrästi puoleeni...

"Jos sulla on aikaa, niin voisitko... sitä raparperipiirakkaa... sitä, jossa on sitä valkoista (?)" 

No voinhan minä, kun noin kauniisti pyydetään, eikä tämä ole oikeasti edes työläs tehdä.

Sitten innostuin myös kokeilemaan jotain ihan uutta eli lohipiirakkaa minulle ihan vieraalla pohjalla. Bongasin piirakan Beach House Kitchen -blogista, jossa käytettiin alunperin Martoilta napattua pohjan reseptiä. Vähän tietysti tuli ohjetta sitten muokattua kaapista löytyvien ainesten mukaisesti.

Lopputulos oli lohipiirakaksi täyteläinen olemus, joka ei kuitenkaan tuntunut sen paremmin suus kuin vatsassakaan raskaalta. Jopa muropohjaa vierastava esikoinen ilmoitti kelpuuttavansa pohjan jatkossakin. Se ei olekaan mureneva vaan melkein leipämäinen. Herkullinen kaikkiaan. Tätä tehdään varmasti vielä uudelleen.

Illalla kotiin tulivat väsyneet ja nälkäiset melojat. Pöytään pistettiin kesäkaalisalaattia lohipiirakan kaveriksi ja sitten raparperi-mansikkapiirakaa jätskin kanssa.

 Tuli varsinainen piirakkapäivä.

Mummin (marja)piirakka 

POHJA: 

100g voita

4 dl vehnäjauhoja 

1 hyppysellinen suolaa 

4 rkl sokeria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Leikkaa kylmä voi kuutioiksi ja nypi muiden aineiden kanssa hiekkamaiseksi seokseksi. Lisää tilkka (1/2dl ja lisää, jos tarpeen) vettä ja sekoita nopeasti taikinaksi.

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina ohueksi pohjaksi. Pistele haarukalla.

Täyte:
Leikkaa rapaperia (n.4 vartta) pieniksi palasiksi tai  käytä mustikoita, vadelmia tai muita haluamiasi marjoja tai laita omenasiivuja. Asettele pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä muutama ruokalusikallinen sokeria.

Laita uuniin noin 7min ajaksi ja sekoita sillä aikaa kreemi.

TÄYTE: 
1 prk kermaviiliä
vajaa 1 dl maitoa
1 kananmuna
muutama ruokalusikallinen sokeria (riippuen täytteen happamuudesta ja haluamastasi makeusasteesta)

Sekoita täytteen ainekset ja kaada piirakan päälle. Laita takaisin uuniin ja kypsennä 45-60min.
Anna jäähtyä haaleaksi. Tarjoile jäätelön ja vaniljakastikkeen kera.

Lohi-fenkolipiiras Marttojen pohjalla

POHJA

2 1/2 dl jauhoja (1 dl vehnä- ja 1 1/2 dl speltti täysjyväjauhoja)

1 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

3/4 tl suolaa

1/2 dl öljyä 

1 1/2  dl vettä

TÄYTE

2 dl ruokakermaa
0,5dl maitoa

1 kanamuna

150 g juustoraastetta (punainen Emmental)

ripaus suolaa

muutama kierros korianteri-chilisekoitusta myllystä  

mustapippuria

LISÄKSI 

150 - 200 g kylmäsavulohta 

pieni fenkoli silputtuna 

tilliä oman maun mukaan

Sekoitetaan kuivat aineet sekaisin. Lisätään nesteet ja levitetään voideltuun piirasvuokaan.
Silppua kylmäsavulohi ja fenkoli. Levitä pohjalle. Ripottele pinnalle tilliä.
Sekoita täytteen kerma, maito, kananmuna ja juustoraaste. Mausta. Kaada piirakkaan.
Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia tai kunnes pinta hiukan ruskistuu paikoin.
Anna jäähtyä haaleaksi. Ripottele pinnalle vielä tilliä (ja sitruunamehua, jos kaipaat)
Tarjoillaan raikkaan salaatin kera. Tällä kertaa sekoitin kesäkaaliraastetta, ohuita kurkkusiivuja, ripauksen suolaa ja mustapippuria. Kastikkeeksi häivähdys Ponzu-kastiketta (japanilainen sitruunalla maustettu soijakastike).

Kesäkakkua - raparperia ja unikonsiemeniä

Viime aikoina ei kamalasti ole tullut leivottua muuta kuin jokaviikkoinen satsi juurileipää. Välillä kuitenkin on pakko saada jotain makeaakin herkkua ja vanhemmiten huomaan valinnan yhä useammin kohdistuvan kuivakakkuun täytekakun sijasta. Jotenkin vaan tekee enemmän mieli. Toki siihen sitten voi lisätä marjoja ja meillä ainakin nuori väki myös upottaa kakkupalat kermavaahtoon, mutta vasta lautasella.

Tämän kakun perusidea löytyi uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä, mutta kun minulla oli vielä jäljellä raparerihilloketta niin sitä sitten laitettiin appelsiinin sijasta. Hyvin toimi.

Pääasiassa minut houkuttelivat tämän kakun tekemiseen kuitenkin unikonsiemenet. Jo jonkin aikaa on mielessä väikkynyt mustilla pienillä pilkuilla koristettu kakku. Ne rapsahtavatkin suussa niin mukavasti.

Raparperi - unikonsiemenkakku 

200g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
1dl raparperihilloketta
3,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
40g unikonsiemeniä

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Jokaisen jälkeen hyvin sekoittaen.
Lisää raparperihilloke nopeasti sekoittaen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi, mutta älä vatkaa enää.

Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan. Paista uunissa 165 asteessa noin. 50min.

Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kippaa lautaselle. Anna jäähtyä vuoan alla, niin kakku pysyy mehevänä. Tarjoile haaleana tai kylmänä marjojen ja kermavaahdon kera.

Raparperipossulla ruokahaasteeseen

 

 

Tuossa jo hehkutinkin, että kokeilin Pekka Terävän kirjasta raparperipossun ohjetta, mutta vähän viisastelin ja tein sen omalla tavallani. Osaksi siksi, ettei kaupasta löytynyt aineksia ja osaksi siksi, etten suoraan ollut varma ymmärsinkö ohjeen ainekset oikein. Taisin luvata kirjata tänne ohjeen, niin kuin minä sen tein, jotta voitte rauhassa repostella ymmärryskykyäni.

Tässä siis ohje bloggarin tapaan. Huippukokin tapaan se löytyy Puhtaiden makujen keittiö -kirjasta.

Vaikka olen käyttänyt raparperia monessa paikassa muutenkin esim. jätskissä,  niin Andalusian auringossa -blogin kesän ruokahaasteeseen osallistun nyt tällä reseptillä. Eihän se varsinaisesti omani ole, mutta itse tein kuvan annoksen :-)

Tässä siis...

Raparperipossua ja kampasimpukoita

800g possun kassleria
suolaa ja pippuria

salaatinlehtiä 

Mausta lihan suolalla ja pippurilla ja kypsennä kannen alla 120-asteisessa uunissa noin 8h.

1 iso raparperi
n. 2-3 rkl granaattiomena-melassia (sellaista siirappia, jota löytyy Lähi-Itä-tyylisistä etnokaupoista)
n. 2-3 rkl valkoviinietikkaa
m. 2-3 rkl rypsiöljyä
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria

Kuori raparperi ja ota siitä muutama ohut suikale. Leikkaa loput varresta palasiksi ja laita tehosekoittimeen. Lisää muut ainekset ja anna surrata kastikkeeksi. Anna makujen tasaantua (maistele) ja siivilöi.

Leikkaa kypsä kassler siivuiksi ja paahda niiden pinta öljyssä pannulla rapeaksi 

Paista kampasimpukat öljyssä pannussa pinnalta rapeiksi (n. 2min per puoli).

Sekoita salaatinlehtiä hiukan siivilöidyn kastikkeen kanssa. Kokoa annokset lautaselle ja lusikoi kastiketta vielä päälle. Meillä kastikepurkki oli vielä pöydässäkin eikä pisaraakaan jäänyt aterian lopussa jäljelle. Oli se sen verran hyvää possun kanssa.

Naurispastaa ja raparperipossua

Tuossa jokin aika sitten kävin seuraamassa elämäni ensimmäisiä kirjakokkareita. Readme.fi järjesti julkistuksen kahdelle huippukokkien reseptejä esittelevälle keittokirjalle. Oli mielenkiintoista kuunnella itse tekijöiden ajatuksia sekä kirjojen tavoitteesta että tekoprosessista.

Vihreä pöytä on Sasu Laukkosen (Chef & Sommelier) ja ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkan yhteistyönä syntynyt kasviskeittokirja. Idean isänä on Christian Lindgren, jonka lanseeraaman Vihreä pöytä konseptin historiaa ja sisältöä olisi ollut kiva jäädä kuuntelemaan enemmänkin, jollei olisi pitänyt juosta tarhalle ennen viittä. Itse tekijät valottivat halunneensa luoda kirjan, joka innostaisi ihmisiä käyttämään enemmän kasviksia ympäri vuoden. Kaikki kirjan reseptit eivät välttämättä ole aterioita itsessään, vaan osa toimii myös lisukkeina lihalle tai kalalle.

Kirjaa lukiessa huomioni kiinnitti heti sekä kannessa näkyvä että kirjan avaava naurispasta. Yksinkertainen ja kaunis annos näyttää houkuttelevalta, ja tottumatonta kiinnosti voiko noin yksinkertaisista aineksista tulla hyvää ? Voi. Kaupasta ei tietenkään löytynyt kaskinaurista, mutta  tämän kevään ensimmäiset kevätnauriit toimivat todella mainiosti. Samalla päästiin taas käyttämään Spiromaattiakin (ei mikään turha ostos :-).

 

Nauriit vedessä kypsennettyinä ja kiepsautettuina salvian kanssa pannulla voissa yhdistettiin parmesaaniin, eikä muuta tarvittu. Siinä oli viikonlopun juhla-ateriamme raikas ja hienostunut alkupala.

Muuten minun on ollut vaikea löytää kirjasta reseptejä, joita haluaisin kokeilla. En usko vian olevan varsinaisesti kirjassa itsessään vaan ennemminkin lukijassa. Oma rohkeus ei välttämättä vielä riitä haluamaan ja kokeilemaan itselle vähän vieraampia aineksia tai tapoja valmistaa kasviksia. Naurispastan saaman suosion rohkaisemana täytyy varmaan lukea uudelleen - tiedä, mihin sitä seuraavaksi innostuu.

Yhden harmittavaisen huomion tein reseptiä tehdessä. Huippukokki pärjää silmämäärällä, taviksella oli vähän opettelemista. Esimerkiksi voita tarvittiin paljon enemmän kuin alkuun kuvittelin. Pienet lisäohjeistukset määrissä olisivat olleet paikallaan, kun kohderyhmänä kuitenkin on kotikokit.

Saman huomion tein myös Pekka Terävän ja Teemu Auran Puhtaiden makujen keittiö-kirjasta. Tämä kirja olisi varmasti hyötynyt ehkä vähän tiukemmasta reseptikontrollista muutenkin. (Nelimarkka lienee hoitanut sitä hommaa yllä olevan kirjan osalta) Terävän resepteissä oli välillä vaikea tulkita, mitä kaikilla ainesosilla tarkoitetaan, kun ne eivät olleet termejä, joihin kotikokki säännöllisesti törmää. Grenadine voi minun mielessäni tarkoittaa sekä granaattiomenasta tehtyä drinkkien värisiirappia tai granaattiomena-siirappia tai peräti granaattiomenamehua. Valkoviinivinaigrette taas on minun ymmärrykseni mukaan jo eri ainesosista koostuva vinegretti, jota ei ainakaan minun mielestäni ole ollut missään myytävänä. Käytin kuitenkin ihan pelkkää valkoviinietikkaa, joka ainakin meidän mielestämme toimi kastikkeessa oikein hyvin.

Julkistamistilaisuudessa Pekka Terävä kertoi tehneensä reseptit parissa tunnissa. Tuon takia ehkä näkyy  pieni huolimattomuus reseptien kirjoituksessa. Lisäksi Terävä kertoi tahallaan laittaneensa ainesosia, jotka eivät kotikokilla ole ihan helposti välttämättä saatavilla rohkaistakseen etsimään oikeita ainesosia vähän kauempaakin. Sinänsä on hyvä ajatus saada kotikokit kokeilemaan ja kyselemään vähän harvinaisempiakin tuotteita, mutta ainakin minä kyllä vaihdoin kylmästi kaupassa possunposket kasleriin enkä lähtenyt yli puolen tunnin matkan päähän kauppahalliin. Joku toinen kerta. Kun mennään halliin muutenkin.

Mielenkiintoisia reseptejä kirjassa on useampia ja Auran jälkiruoat näyttävät siltä, että kotikokkikin niiden tekemisestä selviää ilman sen kummempaa päänsärkyä. Täytyy vaan jatkossa suunnitella tekemiset vähän tarkemmin kauppahalliekskursioiden yhteyteen, jolloin ainekset ovat paremmin saatavilla. Niin, ja tehdä tulkinnat tarvittavista ainesosista oman ymmärryksen mukaan.

Tekotavaltaan testattu resepti "raparperipossua kampasimpukoiden kera" oli sopivan yksinkertainen ihan kotikokillekin. Ei tarvittu sen kummempia kommervenkkejä tai välineitä.  Sitä paitsi ruoka maistui taivaalliselta. Rapea ja hitusen suolainen possu yhdistettynä makeankirpeään raparperivinaigretteen, raparpersiivuihin ja pehmeän merelliseen kampasimpukkaan oli sellainen, jota meillä tullaan tekemään vielä uudelleen. Varsinkin sitten kun saan käsiini niitä possunposkia.

Kumpikaan kirjoista ei siis ole kotikeittiön perusvarustukseen tai jokapäiväiseen käyttöön kai tarkoitettukaan, mutta mielenkiintoisia kuitenkin. Maailmanlaajuinen trendi kasvisruokien lisäämisestä ihmisten ruokavaliossa on saanut Vihreästä pöydästä oivan puolestapuhujan ja huippukokkien reseptithän ovat aina mielenkiintoista luettavaa.Täytyy vaan kirjoittaa se possuresepti teille varmaan vielä auki niin kuin kotikokki sen meillä teki... Saatte sitten vertailla ja repostella aukkoja ymmärryksessäni ;-)

Kirjat antoi kokattavaksi Readme.fi

p.s. jälkkäriksi tarjottiin meillä lakritsimoussea ja mansikoita. Siitä voi kurkistaa lisää täältä.

Nam, saisko lisää ? Tämän kesän vakiojäde

Tässä eräänä päivänä mietin, että pitäisi varmaan taas itse ruveta tekemään kotona jäätelöä. Tulee jo kalliiksikin, kun kesälomalaiset juoksevat moneen kertaan päivässä hakemassa pakkasesta jätskiä niin itselleen kuin kavereilleen. Siitä puhumattakaan, että itse tehtynä tietäisi, mitä jätskiin on laitettu.

Kun vielä satuin ilmoittautumaan Dansukkerin ja Ruoka.fi:n jäätelöreseptikisaan (kerron sitten kun pääsette klikkaamaan äänenne) ja sain Dansukkerilta glukoosisiirappia kokeiltavaksi, oli ihan pakko ryhtyä tuumasta toimeen. Erityisesti minua kiinnosti väite siitä, että glukoosisiirapin avulla saisi rakenteesta samalla tavalla kermaisen kuin jäätelökoneella ilman kyseistä masiinaa. Onhan minulla sellainen pieni, jonka kulho-osa sattuu mahtumaan pakkaseen, mutta ei sen kanssa saa kuin itsensä kiukkuiseksi. Määrä on liian pieni ja siitäkin puolet tuppaa jäätymään kulhon reunaan kovaksi kerrokseksi.

Ensin pyörittelin mielessäni erilaisia kermalikööri-suklaakirsikka-yhdistelmiä, mutta kohderyhmän ollessa erityisesti lapset jätin liköörit suosiolla toiseen kertaan.

Lisävaatimuksen jäätelönvalmistukselle asettaa myös poikien kaverin lievä laktoosi-intoleranssi. Sorbetit eivät meillä oikein kelpaa, joten jotain kermaista pitäisi keksiä. Mikä siis on valkoista, kermaista, muttei kermaa ? No, kookosmaito.

Yksinään tuo lienee vähän äklöä, mutta mitäs jos lisäisi minttua ? Niin, ja pihalla kasvaa raparperia ja mansikoita sattui olemaan muutama keikkumassa keittiön pöydällä.

Lopputuloksen näette kuvista. Testasin sekä jäätelökoneella että haarukalla muutaman kerran jäätymisen aikaan sekoittamalla. Hyvää tuli molemmilla tavoilla. Taitavat loputkin glukoosisiirapista tulla meillä käytettyä tässä kesän aikana. Tuskinpa saamani pari pulloa edes riittävät tällä jäätelönkulutuksella.

Ja mitä sanoi kohderyhmän testiporukka ? Vastaus oli yksimielinen :

 "Nam, saisko lisää ? " 

Kookos-minttujäätelö raparperi-mansikkahillolla

1 prk (400g) kookosmaitoa
1 dl tomusokeria
4 munankeltuaista
1 dl glukoosisiirappia
2 tl vaniljauutetta
mintunoksa

2 raparperinvartta
viitisen mansikkaa
vajaa puoli desiä glukoosisiirappia
vajaa puoli desiä sokeria
loraus sitruunamehua

Kuori ja pilko raparperinvarret. Pese ja pilko mansikat. Laita molemmat sokerin ja siirapin kanssa pieneen kattilaan ja anna porista hiljaisella puolisen tuntia. Lisää lopuksi loraus sitruunamehua ja jäähdytä jääkaappikylmäksi.

Sekoita kookosmaito, sokeri, siirappi, mintunoksa ja munankeltuaiset. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksunee. Lisää lopuksi vanilja. Siivilöi kulhoon ja jäähdytä jääkaappikylmäksi.

Valmista jäätelö jäätelökoneessa ohjeen mukaan tai laita kookosseos pakastimeen ja sekoita sitä muutaman kerran jäätymisen aikana. Minä vain sohin haarukalla, mutta koostumuksesta saisi varmaan vieläkin kermaisemman, jos vatkaisi kunnolla sähkövatkaimella.

Kun kookosmaitoseos on melkein jäätynyttä, mutta vielä juuri sekoitettavissa, lisää raparperi-mansikkahillo ja sekoita. Itse sekoitin vain vähän. Näin jäätelössä on puhtaasti kookosjätskiä ja sitten pelkkiä hillokohtia.

Paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ripottele niitä jäätelöpallojen päälle ja koristele vielä mintunlehdillä.

Dansukker toimitti siirapit

Copycatin mansikkamenu, kevätraparperia, eikä enää ole paluuta entiseen

Se on kuulkaas kesä. Jaa, että mistä sen tietää ? No siitä, että meillä ei lapsia saa illalla nukkumaan ajoissa. On kuulemma liikaa valoa. Koululaiset eivät ole vielä kertaakaan olleet vuoden aikana myöhässä aamulla. Muutaman kerran ovat kääntyneet talon kulmalta, kun kello on soinut. Siitä onneksi kestää enää 30 sekuntia koulun ovelle.  Kaksi aamua on jäljellä ennen kesälomaa, joten vielä ehtii myöhästymään. Tänä aamua oli keskimmäisellä taas tosi hilkulla...

Kesäolo tulee myös mansikoista. Joo, tiedän. Ne ovat vielä niitä espanjalaisia. Mutta, kuten olen ennenkin sanonut :"Jollei malta odottaa kotimaisia (ja minähän en aina malta) niin näistä saa ihan kelvollisia vähän tuunaamaalla" Espanjalaiset mansikat ovat huomattavasti vähemmän makeita kuin suurin osa kotimaisista sitten heinäkuussa. Siksi ne sopivatkin mielestäni hyvin salaatteihin ihan sellaisenaan. Jälkkäreihin sitten täytyy houkutella esiin lisämakeutta, jonka yksinkertaisimmillaan saa tuntumaan tomusokerilla.

Naapurikaupasta sai mansikkalaatikon kohtuuhintaan, joten meillä syötiin todellinen mansikkamenu tässä yhtenä päivänä lounaalla.

Muistattehan muuten, että mansikat voi (ja kannattaa) huuhdella, kun niissä on kannat vielä kiinni.  Jos kannat on poistettu, vesi menee mansikan sisään ja lopputuloksena on vetisiä möykkyjä. Kun vielä kuivaa mansikat nopeasti pyyhkeen tai talouspaperin sisään hellästi käärien, on lopputuloksena puhtaammat, mutta edelleen napakat mansikat.

Mansikkainen halloumisalaatti 

Paitsi, että tällä kertaa ei ollut halloumia vaan jotain kreikkalaista grillijuustoa. Sama periaate kuitenkin, eikä maussakaan ollut varsinaisesti eroa.

Yksinkertaisesti vain sekoitettiin salaatinlehtiä, avokadoa, kurkkua, kevätsipulia ja tietysti niitä mansikoita. Päälle sitten pannulla ruskistettuja juustosiivuja ja balsamicokastiketta.  Kastike oli sitä Rajamäen valmista, jota saa kaiketi kaikista marketeista. Ihan ehdoton apu, kun ei ehdi itse siirappeja keittelemään.

Copycatin raparperiposset ja mansikkalisuke

Copycat taas hykerteli onnellisena katkoessaan pihalla kevään ensimmäisiä raparperinvarsia. "Tämän on pakko olla hyvää." Kyseessä on siis Maistuis varmaan sullekin -blogista pongattu raparperiposset. Olihan se. Eikä pelkästään hyvää, vaan kertakaikkisen herkullista. Ohjeen löydätte tuolta linkin takaa.

Lisukkeeksi tehtiin ihan yksinkertaisesti mansikanpaloja, jotka oli jätetty hetkeksi vetäytymään tomusokerin ja vaniljasokerin kanssa sekoitettuna.Tästä ei jälkiruoka enää parane.

Tein ensimmäisen possettini tuossa jokin aika sitten ja nyt olen huomannut, ettei ole enää paluuta entiseen. Se on niin ihanan helppo tehdä ja lopputulos vie kielen mennessään. Te kaikki, jotka ette possettia ole vielä kokeilleet. Teitä on siis nyt varoitettu.... vaikka voisi sitä tietysti pahemmistakin asioista tulla riippuvaiseksi.