5.8.2020

(Luku)päiväkirja: lomaromantiikkaa


Keskiviikko 5.8.2020

Kun mieli on levoton ja hiema ahdistaa, auttaa hyvänmielen tarina tasaannuttamaan oloa. Siksi kai sormi niin herkästi painoi kuunneltavaksi modernin maalaisromantiikan huippuedustajan Jylhäsalmi-sarjasta. Jylhäsalmen sydänkesä tekee mielelle juuri niin hyvää kuin ajattelin. Ainakin tämä ensimmäinen neljäsosa on ollut rentouttavaa kuunneltavaa.

Henna ja Maiju saapuvat isopaapan vanhalle talolle siistiäkseen sen myyntikuntoon. Idylli tietysti on täydellinen järvimaisemineen ja savusaunoineen, ja käytännön asiatkin lutviintuvat vähitellen. Apuna pyörivät naapurin vanhaisäntä sekä tietysti pari kylän komistusta. Rinnalla kulkee tarina sota-ajalta ja odotan sen linkittymistä nykyaikaan (vaikka taidan vähän jo kuvion arvatakin). 

Herttaista, olematta imelää - Ainakin toistaiseksi keskitytään enemmän suomalaiseen maalaismaisemaan ja rauhalliseen elämään syrjäkylillä, kuin varsinaiseen rakkausromatiikkaan. Kyllä sitä itsekin jotain tuollaista voisi haluta ja ainahan voi haaveilla omasta metsäpaikasta järven rannalla.

Tällä hetkellä tosin haaveiden mahdollinen konkretisoiminen vie sitten ihan toiseen suuntaan. Seuraava viikko ihmetellään vaihtoehtoja ja nähdään, muuttuuko jokin ja miten nopeasti. Lomailusta meinaa tulla mitään, tai ainakaan rentoutumisesta. Maanantaina pitäisi keskittyä sitten taas töihinkin. 

Huusholli on edelleen ihan hirmumyrskyn jäljiltä eli vaatekaapit kesken, vaikka täytyy kyllä teinejä kehuakin. Taitavasti saivat kaappeja pystyyn ihan keskenään. Homman viimeistelyssä ja jälkisiivouksessa olisi ehkä hieman petrattavaa, mutta annetaan joustoa. Viimeinen lomaviikko heilläkin menossa. 

Mielenrauhaa eivät myöskään tuo viimeisimmät uutiset Koronasta. Pitäkää nyt hyvät ihmiset ne turvavälit ja peskää käsiänne. Matkalta palatessa tuntuu karanteenissa pysyminen ehkä hankalalta, mutta nyt on todella tärkeää ottaa tämä vakavasti. Kukaan ei voi väittää tietävänsä, altistuiko matkalla, kentällä, koneessa. Vain aika (14pv) näyttää, miten kävi ja ilman oireitakin saattaa testi olla varmuuden vuoksi paikallaan. 

Koulut alkavat ensi viikolla. Olisi kiva, jos oppilaat voisivat palata opinahjoihinsa turvallisin mielin. 


1.8.2020

Kesälukumaraton - vielä ehtii! (päivittyvä postaus...)


Tänään on kirjabloggaajien kesälukumaraton! Minun maratoonaussuunnitelmiani vähän sotki kohdalle osunut reissupäivä, mutta vielä ehtii. Nyt ollaan taas kotona ja maratonpäivää jäljellä. 

Maratonia emännöi tällä kertaa Oksan hyllyltä-blogi, joten sieltä pääsee vierailemaan kaikissa maratonille osallistuvissa blogeissa ja tietysti seuraamaan muidenkin mahdollisesti edistymistään ilmoittavien maratoonausta. Myös tarkemmat säännöt ovat luettavissa maratonpostauksesta. Minä hyödynnän kohtaa 

"Maratonin voi aloittaa perjantain 31.7. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 2.8. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00). Olennaista on, että ainakin osa lukemisesta/kuuntelusta ajoittuu varsinaiseen maratonpäivään eli lauantaihin 1.8."

Aloitan siis virallisesti maratonsuoritukseni lauantaina 1.8.2020 klo 19 ja se jatkuu sitten sunnuntaina samaan kellonlyömään. 

Valmistelut ovat tällä kertaa olleet lievästi sanottuina minimaaliset. En vaan ehtinyt, kun normaalin mökkeilyn lisäksi pohdittiin siskon asunnonostosuunnitelmia. Jännä viikko, mutta lopputulema on ihastuttava kaksio pinkillä seinällä. 

Tankkausta ei siis ole oikein muuta tiedossa kuin mustikoita ja mahdollisesti uutta mustaherukkahilloa paahtoleivällä (mikäli saan aikaiseksi hillon keittää äänikirjan lomassa). Vaan mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan, kun minulla on keittotaitoiset teinit molemmat vaihteeksi kotosalla... Vaikka isänsä reissussa liisustaakin, on ruokahuolto siis turvattu. 

Kirjalistalta löytyy useampikin kesken oleva: 
  • David Mitchell: Luukellot 
  • Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki 
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari (Toton kanssa kuuntelussa edelleen) 
  • Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
  • Emily Organ: Limelight (äänikirja)
Lisäksi totesin, että kaipa minunkin pitää lukea Toton mökillä ahmaisema Sensored Reality : Beta... ihan jo senkin vuoksi, että jotenkin se näytti olevan 9-vuotiaalle melkein liian jännä. Onkohan äidillä tapahtunut pieni virhearviointi kesäkirjojen hankinnassa? Yleensä luen kaikki ensimmäisenä, mutta nyt en ehtinyt. 

En tiedä ehdinkö nytkään, sillä tuossa on aikamoinen lista maratonluettavaksi. Viime kertoina eivät minun saavutukseni ole päätä huimanneet, eikä lukukunto ole nytkään ihan parhaimmillaan. Väsyttää jo valmiiksi ja pää on tokkurassa hartiajumien vuoksi. Liikaa virkkausta eikä mökkikuskina oleminen tainnut ollenkaan auttaa asiaa. 

No, tämä ei ole niin vakavaa, vaan kivaa! Kohta lähtee... 


21:30 

Emily Organ: Limelight 
3:18 => 5:08 eli 1h50min kuunneltuna. Samalla ehdin kauppaan, leikkasin yhden kirvojen valtaaman krassin ja tein yhden leipätaikinan. Tehokasta. 

Penny Green sarjan ensimmäinen osa on viihdyttävä 1800-luvun loppuun sijoittuva dekkari, jossa reportterina työskentelevä Penny Green pääsee mukaan tutkimaan kuuluisan näyttelijättären murhaa. Hän tunsi uhrin vuosia aiemmin, ennen kuin tämä hukkui laivaonnettomuudessa. Nyt sama henkilö kuitenkin löydetään ammuttuna hautausmaalta. 
Ainakin toistaiseksi ei sen paremmin Penny kuin poliisikaan, lukijasta puhumattakaan ole tullut ratkaisusta yhtään viisaammaksi, mutta mielenkiintoisia kiemuroita löytyy henkilöiden elämästä ja historiasta. 
Samalla tutustutaan viktoriaanisen ajan naisemansipaation alkuun. Housut hameen alla pyöräilemässä tai halkiolla varustettu pitkä hame - voitteko kuvitella? 

Nyt seuraavaksi pitäisi saada Toto nukkumaan - ehkä siis vuorossa Seikkailujen saari ? Tai sitten voisin jopa ihan oikeasti istahtaa nojatuoliini lukemaan jotain. 


Sunnuntaina 9:15

Ihan on mennyt äänikirjoiksi. Kuuntelimme Toton kanssa 15min Seikkailujen saarta ennen kuin uni voitti ja tänään jatkoin vielä Limelight-dekkaria eteenpäin. Tarina ei oikein etene, mutta ehkä tahti vielä kiihtyy. Tähän mennessä 1h54min lisää eli yhteensä jo 3h44min... 

Luin minä vähän ihan "oikeaa" kirjaa. Aloitin illalla Sensored Reality Beta nuortenkirjaa. Ei ihme, että kiinnosti Totoa sillä pelimaailma on vahvasti läsnä. Tähän mennessä olen lukenut 94 sivua ja päähenkilö on jo joutunut tappeluun, saanut kutsun uuden konsolin betatestaukseen ja muutenkin on edetty vauhdilla. Taidan suihkun jälkeen jatkaa tuon parissa, kunnes on aika ruveta keittämään mustaherukkahilloa. Silloin jatkuu taas äänikirja. 


13:15

Jatkuu, jatkuu - äänikirjana pääasiassa. Piti nimittäin tehdä hilloja ja se onnistuu paremmin äänikirjan kanssa kuin sivuja lukiessa. Limelight on jo lopussa. 
:
Luin minä vähän sentään Sensored Reality Betaakin. Olen sivulla 166. 

Tällä hetkellä kokonaissaldona siis: 

Äänikirja minuuteissa  
  • Emily Organ: Limelight 412min
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari 15min
Sivuja: 
  • Anders Vacklin, Aki Parhamaa: Sensored Rality Beta 166s

Vielä on aikaa lukea - Maratonini kestää illalla kello seitsemään


19:45 SE OLI SITTEN SIINÄ

Lopetin toki jo seitsemältä, mutta sitten kutsuivat velvollisuudet kauppareissun ja iltaruokavalmistelujen muodossa. (Tosin jätin esikoisen taas keittiöön hoitamaan homman loppuun).

Tämän lukumaratonin aikana sain loppuun kaksi kirjaa ja lopullinen kokonaistulos on seuraava: 

Äänikirja minuuteissa  427min eli n.7h
  • Emily Organ: Limelight 412min (kuunneltu loppuun) 
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari 15min
Sivuja yhteensä 441
  • Anders Vacklin, Aki Parhamaa: Sensored Rality Beta 217s
  • David Mitchell: Luukellot 224s (luettu loppuun)
Eivät ole minun lukumaratontulokseni entisaikojen tasolla, mutta oli ihana lukea! Heinäkuu oli loma-ajasta ja aiempien vuosien kokemuksista poiketen hiljainen kirjakuukausi - vain seitsemän luettua kirjaa. Ehkä elokuu on nyt sitten aktiivisempi ja lukeminen jatkuu tämän maratonkiihdytyksen vaikutuksesta. 

28.7.2020

7+7 - Levottoman ajan kirjeitä

Minun niin piti tästä kirjasta kerätä vain kokoelma tunnelmia ja kommentteja lukupäiväkirjsta kuuntelun ajalta. Sinänsä hyvä idea, sillä Kjell Westön ja Juha Itkosen välinen kirjeenvaihto kyllä herätti monenlaisia ajatuksia. Toteutuksessa vaan on pieniä haasteita. Olen nimittäin ollut todella laiska kirjoittamaan lukupäiväkirjaani... Ei ole paljon mistä kerätä. 

Koitetaan kuitenkin ja täydennetään. 



Juha Itkonen, Kjell Westö: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä 
Nextorysta 
äänikirjan lukijoina kirjoittajat itse

Ensimmäisen kerran kirjailijoiden kirjeet ilmaantuivat lukupäiväkirjaani 18.7. Mitä ilmeisimmin alku on ollut lupaavaa... 

**************
Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa. 

Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.

**************

Sama moodi jatkui heti seuraavana päivänä. Tekstit herättivät ajatuksia, vaikka taisin tykästyä enemmän Westön tapaan kirjoittaa - niin, tai lukea. Siinä on aina jotain taikaa, kun kirjailijat itse lukevat teoksiaan, mutta Westön äänessä ja tavassa lukea on jotain erityistä. Hän tulee jotenkin ihan iholle ja tuntuu kuin hän lukisi vain kuuntelijaa varten - niin kuin tietysti lukeekin. Lisäksi olen aina ollut heikkona sellaiseen pieneen karheuteen miesäänissä. 


19.7.

**************
Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019. 

Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä. 

Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?

Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut. 

Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.

Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma. 

**************


Liekö sitten kyse kirjemuodosta vai tyylistä vai aiheista, mutta tämä kirja saa haluamaan itsekin ilmaista ajatuksiaan. Keski-ikäisten miesten keskustelu näköjään osuu myös keski-ikäisen naisen ajatuksiin. Monessa asiassa huomaan ajattelevani tavallaan samalla tavalla, mutta sitten jossain kohtaa tulee se pieni ero. Yhteistä minulle ja herroille taitaa olla ääripäiden välttely asiassa kuin asiassa. Tekeekö se meistä laimeita ? Ehkä. 

21.7. 

**************
Siihen (kirjaan) voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan. 

Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni. 

Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani. 

Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa. 

**************

Sitten tapahtui jotain. Ehkä ääripäiden välttely johti kuitenkin kehän tuntuun. 

27.7.

**************
Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan. 

**************

Kaikkiaan siis mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä kirja, joka lopulta osoittautuu juuri siksi, mitä sen kirjoittajat sanovatkin kirjoittaneensa. Dialogiksi kahden keski-ikäisen miehen välillä levottoman ajan ilmiöistä ja niiden herättämistä ajatuksista.

27.7.2020

(Luku)päiväkirja: Loma yli puolenvälin


Maanantai 27.7. 2020

Tai vasta puolessa välissä. Miten kukin nyt asian ottaa. 

Istun taas terassilla kirjoittamassa. Näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Ihanaa. Iltapäivällä on ohjelmassa hot dog grillausta ystävien kanssa ja sitä ennen olisi kiva päästä hetkeksi rannalle. 

Niin, meillä on alkanut perhe-elämässä uusi vaihe. Olemme jo pariin otteeseen päätyneet isännän kanssa rannalle ihan kaksin keskenämme jälkikasvun ilmoitettua, että heillä on kavereiden kanssa muuta tekemistä. Uudeksi tämän tekee se, että olemme silti voineet lähteä rannalle tarvitsematta raahata vastahakoisia lapsia mukana. 

Myönnetään, ranta on ihan lähellä emmekä ole poissa paljon tuntia enempää, mutta silti. Ihan kuin oltaisiin taas nuoria. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vapaus maistu haikeuden lisäksi makealta. 

Viime viikon lukupäiväkirja jäi vähän tyngäksi. Kävimme Mikkelissä kiepsahtamassa, mutta sadekeli sotki toimintasuunnitelmat ja laski yllättäen myös mielen matalaksi. Teehuone Wehmais tarjosi upean iltapäiväteen ja majoitus oli tunnelmallisessa Marjan matkakodissa, mutta silti olimme oudon väsyneitä. Olo parani vasta auringon ilmaantuessa heti Espooseen palattuamme. Huonosti ajoitettu reissu, ei mahda mitään. Sadekausi keskellä aurinkoisia päiviä. 



Lukeminen on edennyt neulomisen / virkkauksen ohessa. Neuloosi oireilee pahemman kerran. Nyt olen hurahtanut isoäidin neliöihin... Mikäs siinä, äänikirjoja voi kuunnella samalla.

¨Ai, ilmastonmuutoksesta ja keski-ikäisen miehen pohdintaa sukupuolirooleista - pylväs, toinen, kolmas, kolme ketjusilmukkaa - Los Angeles ja matkakertomus - pylväs, pylväs, pylväs, ketjusilmukka - juttua vanhenemisesta..." 

Ja niin edelleen - siihen saakka, kunnes tuo kirja oli kuunneltu loppuun. Kyseessä on tietysti Kjell Westön ja Juha Itkosen 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä.
Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan. 

Toinen loppuun lukemani kirja on ihan hömppää - taas somesuosituksen perusteella. Kaikki alkoi salaisuudesta on melko perinteinen viihdepläjäys, mutta varsin herttainen. Lynley ja Kit esittävät avioparia saadakseen paikan taloudenhoitajina värikkäälle ja epäorganisoituneelle perheelle. Sitten tietysti rakastutaan, tulee ryppyjä rakkauteen, mutta lopussa kaikilla on kulta kainalossa. 

Nyt pitää laittaa toimeksi. Pitäisi varmaan vähän siistiä huushollia ja siivota ainakin terassilta vadelmavarkaiden jätökset. Niin, ja on tuolla yksi keskeneräinen isoäidin neliökin... 


Keskiviikko 29.7.2020

On se loma edelleen. Isäntä ja keskimmäinen ovat rakentaneet (kyllä, Ikean paketeista nimenomaan rakennetaan) vaatekaappia. Vielä olisi toinen jäljellä. 
Minä olen virkannut ja neulonut ja taas virkannut ja kuunnellut toisinaan singahtelevia ärräpäitä. 

Olo on levoton. Isäntä joutuu lähtemään lyhyelle matkalle. Huomenna on lähtö, 2 lentoa, 2 maata ja tiistaina takaisin. Eurooppaan toki, mutta silti pistetään mies karanteeniin. Onneksi meidän makkarimme saunan kupeessa on helposti eristettävissä ja sieltä on ovi pihalle. Minä muutan kuopuksen kaveriksi. 

Ylireagoinko ? En usko. Koulu alkaa kohta ja varsinkin keskimmäisen olisi kiva päästä hyvin lukion alkuun. Näihin kuvioihin ei Koronan sairastaminen oikein mahdu - ainakaan sitä ei mielellään ota, jos on mitenkään vältettävissä. Katsotaan, miten käy. 



Viime aikoina loppuun luettuja: 

Kjell Westö, Juha Itkonen: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta 

22.7.2020

(Luku)päiväkirja: Lomamoodissa


Keskiviikko 21.7.2020

Mikä on lomamoodi ? Se on sellainen olotila, jossa voi tehdä, mitä haluaa, tuntematta painetta tehdä jotain muuta, tai tehdä nopeammin. Eilen oli juuri sellainen päivä. 

Minulle rento olotila ei tarkoita tekemättä olemista. Se tarkoittaa vapautta valita oma tahtini. Eilen tein couscous-salaatin teiniporukalle, joka leiriytyi meille Magic-turnaukseen. Kävimme Ikeassa hankkimassa viimein vaatekaapin keskimmäiselle, joka huoneenvaihdon jälkeen on säilyttänyt vaatteitaan lähinnä kasassa säkkituolin päällä. Korona sekoitti meidän ostosreissumme keväällä, mutta nyt saimme aikaiseksi. Sitten päätimme isännän kanssa lähteä rannalle ja teimmekin niin. Illalla väistimme turnaushälinää lähiravintolaan. Vietimme täydellisen lomapäivän, joka soljui omalla tahdillaan.

Rannalla sain vihdoin kiinni lukemisesta. Minä olen huono lojumaan auringossa, mutta vilpakka tuuli sai mukavuudenhaluisuuteni heräämään. Kävin vain vähän kahlailemassa. Kirjalle paikka oli otollinen. Onneksi olin napannut kassiini mukaan Elizabeth Gilbertin elokuun alussa ilmestyvän uutuuden Tyttöjen kaupunki. Se osoittautui ainakin alultaan mukaansatempaavaksi tarinaksi nuoresta tytöstä 40-luvun New Yorkin teatterimaailmassa. 

Sain kirjan Gummeruksen pyytämättömänä arvostelukappaleena. Suhtaudun noihin vähän kaksijakoisesti. Tiedän, ettei ole pakko lukea eikä myöskään siis pakko kirjoittaa, mutta silti koen velvollisuudekseni edes yrittää. Jollen pidä tai kirja ei laisinkaan kiinnosta, harmittaa paperin tuhlaus. Onneksi viimeisimmistä ainakin osa on osoittautunut sellaisiksi, että luen loppuun. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja oli helposti luettava hyvänmielenkirja ja nyt aloittamani Tyttöjen kaupunkikin tulee todennäköisesti luettua kokonaan. 



Olen myös jatkanut Westön ja Itkosen kirjeenvaihdon (7+7 - Levottoman ajan kirjeitä) kuuntelua. Siihen voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan. 

Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni. 

Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani. 

Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa. 

Piti jättää tämä päiväkirjateksti ilman kuvia. Ihan vain siksi, että pitkästä aikaa sain jätettyä puhelimen kotiin (rannalle lähtiessä) ja myös ravintolassa pidin sen tiukasti laukussa. (Siksi ette näe kuvia Tapiolan Bistro O Matin herkullisesta illallisesta, jota lämpimästi suosittelen). On vapauttavaa olla välillä tavoittamattomissa ja ilman pakkoa kuvata ja jakaa. Suosittelen myös sitä. 

Silti taidan laittaa tähän pari kuvaa pihan kasveista. Niitä tulee napsittua ihan vain siksi, että suurin osa Whatsapp-keskustelua siskoni kanssa koostuu nykyään tomaatinkukkien määrän vertailusta tai muiden kasvien kasvun kuvauksesta. Olemme hurahtaneet. Hän parvekekasveihinsa ja minä jokakesäiseen tapaan pienen pihan rehevyyden lisääntymisen seuraamisesta. 

Tämän kesän erikoisuus eli päärynämeloni aka pepino
Tämän kesän erikoisuus eli päärynämelon aka pepino



18.7.2020

Kesälomareissulla lähellä eli melontaa Vähävedellä ja Tehtaan hotellissa Karkkilassa


Vähävesi & melonta 

Karkkila on lähellä. Ainakin näin pääkaupunkiseudulta katsottuna. Meille on Vähäveden melontapäivästä kovaa vauhtia tulossa kesälomatraditio - kaksi kesää peräkkäin on jo selvästi tapa. 

Vähävesi myös pitää minua hyvänään. Kuin tilauksesta ovat melontapäivät olleet puolipilvisiä ja korkeimmat laineet pientä liplatusta. Juuri sopivan rauhoittava keli siis tällaiselle veden päällä epämukavuusalueelleen astuvalle maakravulle. Minun juureni ovat maalla ja mullassa, vesi on vieraampi elementti. Silti nautin melontapäivistä. Kanootti lipuu keveästi aalloilla, lumpeet ja ulpukat kukkivat. Mieli rauhoittuu. Tuntuu kuin olisi tehnyt pidemmänkin reissun kuin muutaman tunnin kanottiretken. 


Palvelu Vähäveden tilalla oli taas ystävällistä. Tällä kertaa pihalla odotteli myös ihana pikkuinen koiranpentu, kanoja ja lampaat omassa aitauksessaan. Aikaa kului siis mukavasti myös pihamaalla jutustellen. Retkimajassa olisi voinut keittää kaffetkin. 

Meitä oli matkassa kuuden hengen kokoonpano. Kolme intiaanikanoottiin ja sitten kolme ketterää Alaska-kajakkia. Nuoriso sai painella omia menojaan. Järvellä kun näköyhteys säilyy suhteellisen helposti ja kaikki päätyivät lopulta Salakka-saarelle piknikille. Se on kumma, miten ruoka maistuu ulkona aina paremmalta. 


Tehtaan hotelli 

Melontaretken jälkeen kaikkia vähän väsytti, joten oli mukava suunnata kanoottirannasta vartin päähän Tehtaan hotelliin. Högforsin ruukin vanhat edustustilat ovat nykyään hotellina ja me valitsimme kolmesta vaihtoehdosta kartanomaisen Bremerin talon. 

Kaikki kolme huonetta olivat viihtyisiä ja tilavia, mutta vanhemmille osunut sviitti-upgrade oli kyllä ihan huippu. Meillä oli olohuone ja sivussa tunnelmallinen veranta. Se oli ihan ehdoton paikka aamupalalle, jonka löysimme valmiiksi rakennettuna keittiön jaakaapista. 



Tehtaan hotelli on muutenkin sopiva paikka tunnelmaa ja vähän erilaista kokemusta etsivälle. Vierestä löytyy Valimomuseo tiedonjanoisille ja ravintolan Tammen alla -ravintolasta saa lisäenergiaa väsyneille melojille. 

Ruuhkaa ei ollut missään, mutta tunnelmaa ja ystävällistä palvelua oli vastassa joka paikassa. Tänne palaamme uudelleen. Seuraavaksi voisi mennä metsiin kävelemään melonnan lisäksi ja pidentää matkaa vielä yhdellä yöllä. Ehkä ensi kesänä... 



13.7.2020

Kimppakämppä laiturilukemistoon



Minä kerään loppumatonta listaa kirjoista, jotka haluan joskus lukea. Kirjavinkkejä osuu silmiin joka puolelta, mutta useimmiten kirjat päätyvät listalle odottamaan sopivaa hetkeä vähintäänkin kuukausiksi, usein jopa vuosiksi. Tarkemmin sanottuna niihin tulee tartuttua, vasta kun ne kävelevät vastaan tai hyppäävät jossain muodossa syliin/silmiin. 

Joskus harvoin osuu suositus niin sanotusti hermoon. Niin kävi tässä noin viikko sitten, kun silmiini osui suositus herttaisesta ja hyvää mieltä lupaavasta Kimppakämppä- romaanista. Mikään ei sovi lomanaloitukseen paremmin kuin hyvin kirjoitettu, kevyt viihde, rentoutustakuulla. 

Samalla tuli testattua myös uusi tabletti ekirjalukijana. Olen vuosia vannonut Kobon nimeen, mutta Nextoryn valikoima sai kokeilemaan myös tabletilta lukemista. Eikä lukukokemus tietenkään ole sama. Tabletti on isompi ja vaikka painossa ero onkin tämän Samsung Galaxy Tab 5e:n kohdalla minimissään, on se kömpelö kannatella. Valon vaikutusta en varsinaisesti huomennut, sillä en lukenut illalla, mutta silmät kyllä väsyivät nopeammin kuin Kobolla. 

Johtopäätöksenä: Toimii kyllä välillä, mutta ihan parasta olisi saada Nextoryn kirjat näkyviin Koboon... 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 
Nextory ekirja 

Kyseessä siis on kevyt hyvänmielenkirja epätavallisesta kimppakämpäasetelmasta, jossa yövuorossa toimiva sairaanhoitaja saa käyttää kämppää (ja sänkyä) päivät ja tee se itse -kirjojen kustannustoimittaja öisin. Herkullista, kun tietysti jossain kohtaa kohdataan ja... 

Pidin päähenkilöistä kovasti. Tiffy on sellainen sopivasti värikäs (vaatteista alkaen) ja huoleton, jollainen itse ainakin välilla haluaisin olla. Hänen ex-poikaystäväänsä puolestaan en haluaisi. Kammottava tapaus. 

Leon puolestaan vaikuttaa sympaattiselta introvertiltä, joka tietysti tarvitsee Tiffyn kaltaisen tyttöystävän täydentämään olemustaan samoin kuin Tiffy kaipaa Leonin tasoittavaa vaikutusta. Taivaassa päätetty liitto siis, eikä tietysti yhtään haittaa vaikka ystävätkin ovat samaa mieltä. 

Tummaa sävyä tarinaan tuovat tietysti juurikin tuo julma expoikaystävä, mutta myös Leonin vankilassa oleva veli. Kaikenlaisia kiemuroita syntyy, mutta kyseessä on juuri niin herttainen viihderomaani kuin pitääkin. Melko luottavaisesti voi lukea ja uskoa asioiden järjestyvän, tavalla tai toisella. 

Yhtä juttua jäin kuitenkin kirjan loputtua pohtimaan ja se on Tiffyn olemuksen kuvaaminen. Minä sain alkuun sen käsityksen, että hän olisi pitkä (175cm), ihan mukavan näköinen punatukka muutamalla lisäkilolla. Tarinan edetessä hän yht'äkkiä muuttui kaunottareksi, joka keräsi katseita. Oliko kyseessä onnellisuuden ja itsevarmuuden vaikutus, vaiko jokin kummallinen transformaatio rakkauden kohteeksi? Eikö alun Tiffy voinut saada Leonin rakkautta ilman, että hänen seksikkyyttään ja kauneuttaan korostetaan ?

Toki olen voinut lukea kirjaa ihan "väärin", mutta silti. Jostainhan tuon pienen häiritsevän tunteen on täytynyt tulla. 
Tai sitten olen vaan kyllästynyt kaavoihin, joista tuo ylläoleva on edustava esimerkki. Toinen kaavamalli tuli vastaan heti perään. Dark, handsome and troubled... arvatkaapa kenestä on kyse? Annan vinkin, kyse on vampyyriviihteestä... 

(Luku)päiväkirja: Mitä lomalla tehdään?


Kesästä villiintynyt krassi kasvulaatikossa


Maanantai 13.7.2020 

Mitä lomalla tehdään ? Ihan mitä huvittaa! 

Tai ainakin melkein. Minun kohdallani tuo on tähän mennessä tarkoittanut siivouksen välttelyä ja neuloosin pahenemista aste kerrallaan. Nyt katselin sukkien sijaan jo pitkän villatakin ohjetta... sellaista, jossa on isoäidin neliöitä helmana. Hivenen arveluttaa, mutta se voisi olla sopiva seuraava ikuisuusprojekti. Olenkin jo kohta sukittanut koko perheen... 

Yksi syy sukkien valmistumiselle löytyy lukemisesta, tai paremminkin äänikirjoista. Kuuntelimme nimittäin Toton kanssa Morriganin kutsumus-romaanin loppuun. Tykkäsimme molemmat! Siinä todella tapahtuu paljon, mutta homma pysyy kasassa. Vähän kärsimättöminä mietimme, koska kolmas osa ilmestyy suomeksi. Englanniksi näytti ilmestyvän elokuussa, mutta sehän ei Toton kohdalla oikein toimi. 

Noin muuten olen pääasiassa kuunnellut ihan älyttömän rasittavaksi näköjään (ennakoitavasti) muuttuvaa vampyyriviihdettä. Olisihan se pitänyt tietää. Nuori tyttö joutuu silminnäkijäksi vampyyrien ja heitä jahtaavien välienselvittelyksi ja päätyy vampyyrien huostaan. Dark, handsome and troubled... eikös tuo ole vampyyrisankarin arkkityyppi ? No joo, ei The Dark Heroine ehkä ole niin paha kuin voisi olla. Paremmin kirjoitettu kuin monet muut, mutta kuitenkin. Jos tämä jahkaaminen vielä jatkuu kovin pitkään ja tarina keskittyy katseisiin ja huokauksiin käytävillä itse juonen etenemisen sijaan, saattaa kuuntelu vielä tyssähtää. 

Toistaiseksi olen saanut aikaa kulumaan sen parissa yli 3,5h, ilman totaalipahoinvointia. Ehkä vielä hetken verran. Minulla on kaksi sukkaparia kesken, keskittymiskyky nollassa ja tarve jollekin tosi höttöiselle. The Dark Heroine menettelee tuohon tilanteeseen, mutta kyllä Kimppakämppä oli parempi. 

Joku kanssabloggaajista kehui Kimppakämppää jossain somessa ja heti innostuin. Kevyt hyvänmielenkirja epätavallisesta kimppakämppäasetelmasta, jossa yövuorossa toimiva sairaanhoitaja saa käyttää kämppää (ja sänkyä) päivät ja tee se itse-kirjojen kustannustoimittaja öisin. Herkullista, kun tietysti jossain kohtaa kohdataan ja... Ehdottoman suositeltava viihderomaani laiturilukemistoon. Harmi vaan, että se oli tarpeeksi hyvä houkutellakseen lukemaan nopsasti loppuun ja sitten piti etsiä jotain uutta ja tarpeeksi hyvää seuraavaksi. 


Tiistai 14.7.2020 

No nyt tuli kesäinen olo! Ilmoittauduin nimittäin 1.8. pidettävälle kirjabloggaajien lukumaratonille. Ei se ole kesä eikä mikään, jos ei edes yhtä päivää pyhitä kirjoille. 

Saattaa tosin olla, että treenaan jonkunlaisen puolimaratonin jo etukäteen. Olen niin kertakaikkisen huono lukemaan tällä hetkellä. Tekisin mieli, mutta en saa tartuttua kirjaan. Yleensä sitä kutsuttaisiin lukujumiksi, mutta nyt taitaa kyseessä olla vaan perinteinen saamattomuus - tai sitten neuloosi. Toton sukat valmistuivat aamulla ja kello on tuskin kahdeksan. Neuloessa voi toki kuunnella äänikirjoja, mutta ei se ole oikein sama asia. 

Yöllä ukkosti taas. Viime aikoina on ollut aikamoisia myrskyjä. 

Olemme lähdössä lyhyelle melontaretkelle huomenna. Pikkuisen hirvittää. Mitä, jos järvellä nousee kova tuuli tai tulee vettä niskaan kovemmin tai jos vaikka jäädään pysähdyssaareen jumiin? Olemme sen verran kokemattomia melojia, että kelin pitää olla suurin piirtein hyvä, jotta uskaltaudun vesille. 



Lauantai 18.7.2020

Tuntuu kuin lomaa olisi kestänyt jo vaikka kuinka kauan, vaikka takana on vasta ensimmäinen viikko. Luulen tunteen johtuvan tekemästämme pienestä lomamatkasta (sekä todennäköisesti myös helteiden paluusta). 

Emme lähteneet kauas, emmekä pitkäksi aikaa, mutta järviluonto ja tunnelmallinen hotelli veivät ajatukset irti arjesta. Näyttää siltä, että kesäinen melontaretki on löytänyt paikkansa lomaohjelmassamme. Tämä oli toinen kerta ja lyhyen kuvauksen löytää täältä.

Lukeminen puolestaan takkuilee pahemman kerran. Vain äänikirjoja tulee kuunneltua. 

Toton kanssa kuuntelemme Enid Blytonin Seikkailujen saarta. Tunnistan taian aikuisenakin, vaikka jonkin verran teksti onkin tyyliltää vanhentunut ja varsinkin tummaihoisen palvelijan kuvaus välillä pikkuisen kirskahtaa korvissa ikävästi. Aikansa tuote, mutta ehkä juttelemme Toton kanssa jossain vaiheessa aiheesta. 

Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa. 

Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.
 

Sunnuntai 19.7.2020 

Toinen yritys. Kirjoitin jo kertaalleen, mutta tekstini katosi jonnekin bittiavaruuteen. Ilmeisesti en saisi hypätä toiseen sovellukseen tallentamatta ensin... Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019. 

Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä. 

Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?

Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut. 

Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.

Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma. 


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 
Ihan ehdoton lisä laiturilukemistoon. Tosin herätti pientä pohdintaa päähenkilön olemuksesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta juoneen... 


10.7.2020

(Luku)päiväkirja : Lomalla, Lomalla, Lomalla ja Vanhapiika



Perjantai 10.7.2020

Se alkoi vihdoinkin - nimittäin loma! Tänään aamulla heräsin työajatuksiin. Totesin niiden olevan väärässä paikassa, väärään aikaan. Siirryin sohvalle, pistin silmät kiinni ja nukahdin uudelleen. Olisin varmaan nukkunut puoleenpäivään, jollei Toto olisi tullut tökkimän. Oli raukka vähän ihmeissään, kun harvemmin onnistuu nousemaan ennen äitiä. 

Ei se lomaolo tietysti ihan noin helposti syntynyt. Koko päivän olen pyörinyt levottomana, kykenemättä keskittymään oikein mihinkään. Ehkä siinä tosiaan menee se viikko, ennen kuin pääsee oikeasti lomasta kiinni. Kun ei nyt ole oikein mitään matkaakaan. 

Levottomuus näkyy myös lukemisessa. Hyppelen kirjasta toiseen ja pääasiassa äänikirjasta toiseen. Neuloessa voi kuunnella, Toton kanssa voi kuunnella, kävellessä voi kuunnella. Kirjan lukeminen ei jostain syystä nyt onnistu. Parin sivun jälkeen nousen taas liikkeelle. No, kai se tästä. 

Sen verran olen sentään kuunnellut, että Vanhapiika loppui. Tosin se onkin tosi lyhyt kirja, vain runsaat pari tuntia. Siinä kirjailija tilittää elämäänsä yksin ja haluaa ottaa uudelleen käyttöön termin vanhapiika. En ole ihan varma, mitä kirjasta ajattelen. 

Nuorena kuvittelin, että minusta tulee vanhapiika. Luen kirjoja, teen töitä, matkustelen, enkä koskaan mene naimisiin. No, sehän tiedetään, miten tarinassa kävi. En myöskään ajatellut hankkivani koskaan lapsia. En kadu päätöksiäni ja olen onnellinen, mutta ehkä minulle on jäänyt sellainen pieni kaipuu itsellisen naisen elämään. Siis sellainen ruusuinen kuva. Todellisuushan on varmasti vähän toisenlainen ja ennen kaikkea yksinäisempi. Vapauden hinta ei välttämättä ole halpa. 

Kirjassa myös kuvataan sitä, miten länsimainen kulttuuri ihannoi nimenomaan parisuhteeseen sidottua rakkautta. Samalla ihmetellään, miten rakkaus ja parisuhde tuntuvat kuuluvan vain ulkonäöllisesti tietyt kriteerit omaavalle. Muille voi sitten sanoa mitä tahansa. 

Kaikkiaan Vanhapiika tavallaan voimaannuttaa sillä kirjoittaja on sinut oman tilanteensa kanssa ja tunnistaa myös yksinolon mahdollisuuksia ja kanssasisariensa vaikutusta kautta historian. Toisaalta kirjassa on jotain häiritsevää. Kirjoittaja on mitä ilmeisimmin tuntenut vetoa todellisiin kusipäihin. Hän toteaa itsekin antaneensa monille mahdollisuuden hyväksikäyttöön tai muuten vain pysynyt mukana, vaikka toinen käyttäytyy ristiriitaisesti. Rakkauden kaipuu on kaikilla, mutta itsekunnioitus vaatii usein kehittyäkseen myös tukea oman itsensä ulkopuolelta. Mitä ilmeisimmin on tuossa matkan varrella ollut muutama kohtaaminen, joiden toisia osapuolia voisi vähän huidella korville. (Ihan ensimmäiseksi alun amerikkalaista naikkosta, jonka voisi myös syöttää haikaloille.)

En oikein tiedä, mitä kirjasta ajatella. Se on sinänsä ihan sujuvaa kieltä, joskin ehkä vähän hajanainen tavassaan kertoa. Mitä tulee vanhapiikaan sanana - termi säilyi ainakin minulle aivan yhtä ristiriitaisena kuin aiemminkin. 




Viikolla loppuun luettuja: 

Malin Lindroth: Vanhapiika-Tahattomasti yksinäisen tarina
lukijana: Kaija Pakarinen


3.7.2020

(Luku)päiväkirja: Yhteensattumia



Perjantai 3.7.2020

Se on kyllä hassua, miten asiat toistuvat. Välillä tavallaan merkityksettömästi, mutta kummallisesti. 

Vein auton huoltoon. Vakkarihuollosta on kotiin muutaman kilometrin kävelymatka. Sellainen juuri piristävä aamutuimaan. Pistin kuulokkeet korviin ja lähdin talsimaan. 

Erään risteyksen kohdalla tuli déjà-vu. Samalla tavalla kesäauringon lämmössä olen ennenkin odotellut liikennevalojen vaihtumista kuunnellen Tove Janssonia. Silloin kyseessä oli Taikurin hattu (Tiuhtin ja Viuhtin aarteesta puhuttiin siinä kohtaa), nyt kuuntelin Kesäkirjaa. 

Myös kirjan sisältö linkittyi ympäristöön miltei huvittavasti. Kesäaurinko oli matkani varrella peittynyt tummapuhuviin pilviin. Ne lupasivat sadetta ja ukkosta. Samalla Sofia, isoäiti ja isä pitelevät myrskyä saaren pienessä luotsimökissä. Minä hyppäsin osaksi matkaa paikalle osuneeseen bussiin enkä kastunut.

Kesäkirja on siis luettu loppuun. Jännän kiehtova tarina kesästä saarella, sukupolvien välisestä yhteydestä, lapsuudesta ja vanhuudesta. Samalla siinä on jotain pientä häiritsevää. Idyllin pinta on siloinen, mutta alla kiemurtelevat mustat juovat. Niistä ei tiedä, mitä ne ovat, mutta missään tapauksessa ei elämä ole pelkkää makeaa. 

Muuten ollaan Toton kanssa edetty Morriganin tarinassa toiseen osaan ja iltaisin meillä kaikuu Morriganin kutsumus. Minä olen menossa jo tämän kesän kolmannessa sukkaparissa ja Toto oikaisee meidän sängyllemme ja puhelin kailottaa tarinaa ovensuussa, jotta molemmat kuulevat. 

Siinä se. Kuten arvelinkin, ovat lomaa edeltävät viikot täynnä pitkiä työpäiviä. Onneksi keli muuttui epävakaiseksi niin ei niin paljon harmita kököttää tietokoneen vieressä. Paitsi selkä ei oikein tykkää. Jumittaa. 

Vielä viikko lomaan. Kyllä tämä tästä. Saadaankohan loman alkuun jo pihalta jo ensimmäisiä vadelmia? Se on siinä ja siinä. 


Viikolla loppuun luettuja:

Tove Jansson: Kesäkirja 
Klassikko, jonka viimeinkin sain luettua. (Koskas se kirjabloggaajien klassikkohaasteen seuraava osa taas olikaan?) Nimensä mukaista laiturilukemistoa. Sopii tosin erittäin hyvin myös kesäsateen ropinaan mökillä. 


23.6.2020

Lukupäiväkirja: Hellettä pitelee...

Tiistai 23.6.2020 

Hellettäpä tosiaan - ja tässä pitäisi töitäkin tehdä vielä kaksi ja puoli viikkoa... Kaikenlisäksi näyttää pahasti siltä, että lomanaloitukseni saattaa viivästyä. Ei pidä vielä harmitella, mutta sanonpa vaan, että sitten ottaa lujaa päähän. 

Perinteisesti töissä tahti kiihtyy loman lähestyessä, mutta minä taida olla jo ihan kesämielellä. Rentoa meininkiä pihalla ja toimisto terassilla, siinä se. Paitsi että kohta olen pahasti sotajalalla. Pihalle on muuttanut uusi pupu ja tämä onkin aiempaa kaniperhettä röyhkeämpi tapaus. Oli keinotellut itsensä jotenkin korkeaan kasvulaatikkoonkin ja pistellyt salaattini poskeensa. Orvokkiruukussa on jäljellä vain muutama hassu kukkavarsi. Myönnän toki, että puska vähän jo kaipasi karsimista, mutta rajansa kaikella. 

No, seuraavan kerran, kun taloyhtiö kyselee vapaaehtoisia luukkuansan asennukselle, taitaa meidän pihallemme päätyä yksi. 

Saavat sitten Toton eilen Korkeasaaressä näkemät leijonatkin lisää lähiruokaa. 

Lukeminen on ollut kovasti äänikirjapainotteista. Tove Janssonin Kesäkirja on täysin nimensä mukainen. Ihana. Harmi, että en päiväsaikaan oikein ehdi ja illalla olen niin väsynyt, että simahdan samantien. Syynä on tietysti osittain, että kuuntelemme Toton kanssa Morriganin koetuksia. Siinä on yllättävän pitkät luvut ja kello kulkee... 

Aamuisin jään terassille kahvin jälkeenkin istumaan ja luen joka aamu muutaman luvun Japani-juttuja Melkein Geisha -kirjasta. Aika monet tarinat ovat niin mielikuvituksellisia, että väkisinkin miettii lukeeko fiktiota vai todellisista tapahtumista. Joka tapauksessa, tabletti on osoittautunut hintansa väärttiksi jo pelkästään tuon takia. Niin, ja koska neuleohjeen saa hyvin näkyviin ISOLLA TEKSTILLÄ. Kohta ovat omat sukkanikin jo valmiina, ainakin ennen kuin kelit tästä ehtivät kylmenemään. 

Yhtään kirjaa en näin tiistai-iltaan mennessä ole lukenut loppuun. Enkä varmasti lue tänäänkään - edessä kun on vielä ainakin yksi iltapalaveri. Saattaa olla, ettei ehditä kuuntelemaan Toton kanssakaan tänään. Ei kiva. 


Torstai 26.6.2020

Terveisiä aamukahvilta. 
Tänään heräsin jo kello 5:30. Ei siinä mitään ääniä tarvittu, ei oikeastaan ollut edes liian kuuma. Heräsin vain. 

Tämän kesän ehkä paras juttu ovatkin olleet rauhalliset aamut terassilla. Kun ei tarvitse lähteä toimistolla (eikä meikata tai erityisemmin miettiä sen paremmin omia kuin koululaisten vaatetusta), on aamulla aikaa istahtaa kahvin kera rauhassa päivää aloittelemaan. 

Samalla sitä tulee mietittyä kaikenlaista. Perhettä naurattaa, kun äiti kuulemma oikein herää uutisia lukiessaan. Aina löytyy jotain kommentoitavaa. Jos hiljenen, olen avannut Nextoryn ja keskittynyt Melkein Geishan tarinoihin. Muutama lyhyt luku sopii aamuun. Tosin taidan olla kohta lukenut kirjan loppuun. Sitten pitää löytää uusi lyhytlukuinen luettava. 

Muutakin mietin. Olen viime aikoina valitellut jäljellä olevia työpäiviä ennen lomaa ja kiukutellut loman mahdollisesta pienestä viivästymisestä. Sitten totesin, että se on vähän tyhmää. Ei pitäisi olla niin negatiivine.Ennemminkin pitäisi iloita siitä, että on töitä ja muistaa Koronan aiheuttaneen moneen perheeseen tilanteen, jossa ollaan ehkä "lomalla", mutta palkattomasti ja huolissaan perheen toimeentulosta. 

Muutenkin valittamisesta tulee paha mieli ja eniten kai itselleni. Siispä päätös. Joka päivä listaan ainakin kolme asiaa, joista olen kiitollinen. Ei pitäisi olla vaikeaa. Meillä on kaikki hyvin. 

Tänään: 
  1. Mahdollisuus istua aamukahvilla ja nauttia rauhallisesta hetkestä isännän kanssa jutustellen ja lintujen laulua kuunnellen 
  2. Loma on kuin onkin tulossa. Ehkä vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Lisäksi huomenna on vapaapäivä! (tai ainakin olisi yritystä siihen suuntaan :-)
  3. Keskimmäinenkin pääsi haluamaansa lukioon eli kaikilla pojilla on paikka koulussa

Ai että mites se lukupäiväkirjaosuus ? No, en ole pahemmin ehtinyt lukemaan muuta kuin aamiaispöydässä ja vähän Morriganin koetukset-äänikirjaa iltaisin. 
Ehkä sitten lomalla taas... 

Sunnuntai 29.6.2020

Viikonloppu mökillä. Kuumasta kelistä huolimatta pääsivät pojatkin puutöiden pariin. Myrsky oli halkaissut saunamökin edustan vanhan pihlajan. Se piti sahata ja pilkkoa.  
Kyykäärmekin nähtiin ja onkeen tarttui hauki. 
 Sain luettua loppuun Minna Eväsojan Melkein Geisha -kirjan. 

Kotiin palattuamme kuuntelimme Toton kanssa kerralla Morriganin koetukset-romaanin loppuun. Ihan hyvä, että minäkin kuuntelin. Jostain syystä muistin loppuratkaisun ihan toisenlaisena. Olen tainnut joskus aiemminkin nukahtaa äänikirjaa kuunnellessa. 

Huomenna minulla pitäisi olla vapaapäivä, taitaa mennä työnteoksi, ainakin osittain. Jospa ehtisin edes pesemään pyykkejä. Kummasti kyllä piristää jo kolmipäiväinenkin viikonloppu. 


Kiitollisuuden aiheita ja kivoja juttuja: 

1) Levännyt olo mökkiviikonlopun jälkeen. Maisemanvaihto teki hyvää. 
2) Pidempi kirjankuunteluhetki Toton kanssa iltapäivällä oli tosi kivaa. 
3) Nautin pihassa jo muutamassa päivässä tapahtuneesta kasvusta. Huomenna syödään salaattia kasvulaatikosta. 


Viikolla loppuun luettua: 

Minna Eväsoja: Melkein Geisha
Suomalaisen opiskelijan kokemuksista Japanista. Ei sitä romaaneistakaan välttämättä lue ihan tällaisia juttuja. Mielenkiintoinen, vaikka Japani vaikuttaa kyllä vielä erilaisemmalta kuin osasin kuvitellakaan. 

21.6.2020

Dioraama - kaunista, mutta käsittämätöntä

Toisinaan kielen kauneus riittää. 

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Ystävältä luettavaksi saatu 

Dioraaman lukemisesta on minulla jo jonkin aikaa. Piti kirjoittaa siitä ihan tuoreeltaan, mutta en oikein tiennyt, mitä sanoisin. Pidin kirjasta, mutten väitä ymmärtäneeni sitä tai edes tajunneeni tarinan kaikkia kiemuroita. Puhumattakaan siitä, että olisin jotenkin syvällisemmin pystynyt tulkitsemaan kirjan sanottavaa, jos sellaista sillä on. 

Sitten päätin, että minun kokemukseni kirjasta perustuu hyvin pitkälle sen kieleen, sekä yhteen tapahtumapaikkaan eli hotelliin, jossa vietin hääyöni. Kenties siksi rakkaustarina kietoutuu niin jännästi omiin kokemuksiini. Minäkin tiedän sen hotellin, vastaanoton papukaijan ja seinien köynnökset. Oma tarinani tosin on toisenlainen. Kirjassa hotellissa alkoi jotain, meillä se on maamerkkinä matkan varrella. 

Kirja on täynnä kielikuvia, joita tekee mieli makustella. Olen tyytyväinen, että tulin lukeneeksi kirjan painettuna versiona. Varsinkin äänikirjassa olisi todennäköisesti mennyt paljon ohi. 


"Mutta minun aikani oli hidastunut niin hitaaksi ettei liikettä enää erottanut. Tai ehkä olin itsejänmettynyt, vain osa minusta liikkui ja se osa astui ulkopuolelle, katsoi kaikkea pienen matkan päästä. Hymy, laajenneet pupillit, käsi hakeutuu hiuksiin, ryhti suoristuu, pää taipuu sivulle, puna nousee poskille. Fysiologisia reaktioita, joita merkitsin ylös. Mutta suurinta muutosta ei pystynyt näkemään, sille ei ollut sanoja eikä matemaattisia merkintöjä."


Dioraama on rakkaustarina. Tavataan, koetaan intohimo, erotaan, tavataan uudelleen ja... niin mitä ? Kieli on kaunis, mutta kertomus ennemminkin rujo. Mitä tapahtuu, kun rakkaus ei riitä tai siihen ei usko tarpeeksi, vaikka haluaisi, vaikka pitäisi, vaikka joskus kaduttaa, ehkä... 

Aika on romaanissa toistensa lomiin asettuvien kierrosten spiraali. Välillä on vaikea pysyä ihan tarkkaan perässä. Tapahtumilla ei kuitenkaan ole oikeastaan väliä. Päällimmäisenä ja tärkeimpänä on tunne. 


"Olen karusellissa, vanhan ajan valtamerilaivassa. Olen tammitynnyriin suljettu huimapää, minut on heitetty Niagaran putouksiin, seinät kieppuvat ja kuulen putouksen kohinan korvissani. 
Turistien kauhunhuudot. 
Kaikki johtuu ahdistuksesta..."


Nostan kirjoista harvoin lainauksia. Yleensä se on merkki siitä, että olen jäänyt koukkuun kirjan kieleen tai sen tapa kuvata vetoaa minuun jollain syvemmällä tasolla. Dioraama tekee näin. Silti en edelleenkään tiedä, pidänkö kirjasta. En myöskään tiedä tarvitseeko minun pitää, ehkä kielen kauneus riittää. 

Ainakaan tämä ei minulle ole laiturikirja. Dioraama kuuluu lukea, silloin kun keli on outo ja vähän harmittaa. Syksyn kylmänkosteissa sumuissa, tai niin kuin minä, kevään tulon katkaisevien räntäsateiden aikaan, rakeiden ropistessa. Silloin on kirjan mielenmaisema tasatahdissa ulkoisten elementtien kanssa. 


20.6.2020

Lukupäiväkirja: Hyvää juhannusta!

Perjantai 19.6.2020 juhannusaatto


Joka-aamuinen näkymä viime aikoina

Pikkuisen on ollut huonoa tämä viimeaikainen bloginpito. Ei sitä näillä keleillä suostu istumaan tietokoneen vieressä enempää kuin on ihan pakko (lue: pitää tehdä töitä). Eikä töistäkään välillä meinaa tulla oikein mitään. Onneksi lomaan on enää kolme viikkoa ja nekin otin kaukonäköisesti pitkillä viikonlopuilla. 

Onneksi tuli myös ostettua tämä tabletti ja siihen suojakuori näppäimistöllä. Nytkin istun terassilla kahvikuppi toisella puolella. Joka-aamuinen linnunlaulut osin on vaihtunut peipposen hälytysääneen. Poikanen kököttää toisella reunalla terassia ja kieltäytyy liikkumasta huolimatta paniikkihuudoista katonreunalta. Toinen kyhjöttää kukkaruukun juurella toisella puolella. 

Luulisi lintujen jo tottuneen meihin tai ainakin naapureidensa kertoneen, ettei noita isoja otuksia tarvitse pelätä. Pyramidikuusen rastaspariskunta ei meistä häiriinny ja västäräkkikin lopetti vahtimisen parin viikon jälkeen. Talitintit melkein istuvat tuolin käsinojalle. Lienee peippo vasta siirtynyt isommilta aloilta meidän pienelle pihallemme poikasten lentoharjoitusten myötä. 

Juhannusta vietämme tänä vuonna rauhallisesti kotinurkilla. Mikäs täällä on ollessa. Eilen ei rannallakaan ollut ruuhkaa ja vesi oli melkein kylpylämpöistä. Vielä ei ainakaan näkynyt sinilevää. 




Jotain on tullut luettuakin

Lukeminen on aikalailla keskittynyt kävelyjen äänikirjoihin. Lady Rample on viihdyttävää kuunneltavaa. Sellaista vähän hömpähtävää cozy mysteryä 1920-luvun iloisesta leskestä, joka jotenkin kummasti osuu murhajuttuihin ihan tahtomattaan. Mitään varsinaista jännitystä tai supermonimutkaista juonta näistä on turha etsiä, mutta tunnelma on ihanan kesäinen - varsinkin Hollywoodin ja Nizzan maisemissa. 

Erityisesti olen nauttinut lukiessani David Mitchellin Luukellot-romaania. Sen tummasävyinen tunnelma ja jännästi vinksahtaneet tapahtumat kiehtovat. Tarina etenee hyppäyksittäin, kohtaus kerrallaan, välissä vuosia. Osa viehätyksestä syntyy siitä, kun yhdistää tuttujen henkilöhahmojen suhteita ja rakentaa tauon tapahtumat mielessään. 

Aamukahvilukemisena olen aloittanut Minna Eväsojan Melkein geisha -kirjan. Lyhyet tarinanpätkät kirjailijan kokemuksista Japanin kulttuurista opiskeluvuosien aikana ovat viihdyttäviä ja avaavat maata steretypioiden takana. Toki kyseessä ovat vain yksilön kokemukset ja ajatukset, mutta se juuri tekee kirjasta mielenkiintoisen. 

Luen usein (yleensä) useampaa kirjaa samaan aikaan, mutta nyt olen huomannut tyylillisesti liian samakaltaisten kirjojen häiritsevän toisiaan. Kobo ehdotti minulle mielenkiintoiselta kuulostavaa kirjaa The ten thousand doors of January. Kirja kertoo maailmoista toiseen vievistä ovista, joita January löytää ja joista hän lukee toisen tytön päiväkirjasta. Hieman unenomainen tunnelma ja yllättävät "omituisuudet" tekevät tarinasta mielenkiintoisen, mutta toisaalta ne sekoittuvat liikaa David Mitchellin kirjaan, vaikka tarinat ovatkin ihan eri aikoihin sijoittuvia ja sinänsä täysin toisistaan poikkeavia. Taidan siis lukea ensin tuon Mitchellin loppuun ja palata vasta sen jälkeen tämän pariin. 

Lukemista siis riittää. Toton kanssa kuunnellaan romaania Morriganin koetukset. Tai siis Toto kuuntelee. Minä olen kirjan lukenut jo aiemmin, joten myönnän touhuavani vieressä kaikenlaista. Sitä paitsi, nukahdan useimmiten kesken kaiken. Sama tosin pätee kaikkiin illalla kuuntelemiini kirjoihin. Tuntuu siltä, että kroppa ja mieli ovat jo rentoutumassa lomatunnelmaan. Ehkä vältän tänä vuonna ensimmäisen lomaviikon kooman (?). 


Sunnuntai 21.6.2020 

Juhannusviikonloppu lähestyy loppuaan ja millainen viikonloppu tämä on ollutkaan! Aurinko ja lämpö ovat hellineet kotosalla leppoisasti rentoutuvia. Uimassa käytiin, grillattiin, luettiin, pelattiin mölkkyä... Mieli on levännyt ja minä tietysti olen laiskotellut, isäntä juoksi puolimaratonin... 

Kolme viikkoa töitä jäljellä. Tiukkaa tulee tekemään sillä tekemistä on paljon, mutta ihan eri mielellä palaa sorvin ääreen tällaisen viikonlopun jälkeen. 

Lukeminen on mennyt vähän niin kuin äänikirjoiksi. Lady Rample Sits in oli cozy mystery -versio Hitchcockin Takaikkunasta - leppoisa sellainen. Ihan parasta oli Etelä-Ranska miljöönä. 

Aloin myös kuuntelemaan Tove Janssonin Kesäkirjaa. Minulla on tämä jäänyt väliin. Muutama vuosi sitten ostin kyllä äänikirjan Elisa Kirjasta, mutta siitä ilmeisesti puuttui joitakin lukuja, joten jätin kesken. Tämän version lukee Linda Liukas. Hän lukee kyllä ihan hyvin, mutta jotenkin minun mielessäni tarinaa kertoo isoäiti, joten siihen sopisi joku vähän kypsemmän äänen omaava lukija. 


Viime viikoilla luettua: 

Shéa MacLeod: Lady Rample Spies a Clue, Lady Rample and the Silver Screen, Lady Rample Sits in
Sarjan toisessa osassa Lady Rample päätyy viikonloppujuhlissa etsimään saksalaisia vakoojia. Seuraavassa osassa taas matkataan Hollywoodin tähtipölyyn ja mietitään, kuka haluaisi päästää päiviltä elokuvatuottajan. Vakoojatarina oli itse asiassa vähän tylsä ja sen parasta antia olivat Lady Ramplen ja Aunt Buttyn pukujen kuvaukset, englantilaisen maaseudun tapahtumat ja vähän liioitellut henkilöhahmot. Hollywoodissa puolestaan avautui 20-luvun unelmateollisuus ja muutenkin tarina oli mielenkiintoisempi. Eivät  nämä ole mitään suurta kirjallisuutta, mutta voi miten sopivia hellekelien laiturilukemistoon. 






13.6.2020

Dekkariviikko 2020 - Laiturilukemistoon historiaa ripauksella jännitystä ja romantiikka




Vielä ehtii! Dekkariviikko on vasta lauantaissa, eikä kesässäkään olla vielä edes juhannuksessa. Kelitkin suorastaan houkuttelevat laiturilukemiston pariin, vaikka niitä lukisi kotipihan lepotuolissa tai sohvannurkassa. 

Mikä siinä muuten on, että dekkarit tuntuvat jotenkin erityisesti kuuluvan juuri kesään? Minäkin luen niitä läpi koko vuoden, mutta kesää en osaisi edes kuvitella ilman muutamaa leppoisaa dekkaria. Niin, kesädekkareiden kuuluu minulla olla nimenomaan leppoisia. Kaikkein parasta on, jos niiden mukana pääsee matkustamaan, ajassa tai paikassa - varsinkin näin Korona-kesänä. 

Sujata Masseyn dekkareiden kohdalla pääsee ruksaamaan sekä historiallisen kontekstin, että maantieteellisen kaukaisuuden. Perveen Mistryn seikkailut 1920-luvun Intiassa tuovat eksotiikkaa lähilaiturille. 

 
Sujata Massey: Satapurin jalokivi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pidin valtavasti nuoren intialaisen naisasianajan ensimmäisestä seikkailusta kirjassa Murha Bombayssa. Rikas historiallinen konteksti, kulttuurikontekstissa miellyttävän kipakka päähenkilö, sekä tietysti mielenkiintoinen juoni ja henkilöhahmojen huolellinen taustoittaminen tekivät lukemisesti miellyttävää. Tarinan kulkuun saattoi rauhassa paneutua. Kun sarjan toinen osa, Satapurin jalokivi ilmestyi Suomeksi, oli se ihan pakko hankkia luettavaksi. 

Tällä kertaa Perveen saa ystävänsä isältä toimeksiannon lähteä kaukaiseen Satapurin ruhtinaskuntaan selvittelemään nuoren prinssin koulutuksen järjestämistä. Saavuttuaan paikalle hän huomaa pelissä olevan enemmänkin kuin lapsen koulutus. Vaara tuntuu vaanivan hallitsijaperheen jäseniä ja palatsissa pelätään kirouksen iskevän uudelleen.  Perveen huomaa sotkeutuneensa vaaralliseen valtataisteluun, jossa keinoja ei kaihdeta. 

Tarinassa on mukana myös ripaus romantiikkaa, mutta ensimmäisen osan tavoin äitelyyteen ei sorruta. On mukava lukea tarinaa, jossa (nais)päähenkilön ihastukseen ei kuluteta aikaa juonen kustannuksella, eikä kyseessä ole mikään suoraviivainen juttu muutenkaan.

Edelleenkin pidin kovasti Perveenistä, jolla on pää hartioiden välissä, joskin välillä vähän omapäinen sellainen. Kirjassa myös esitellään useita uusia henkilöhahmoja ja koko ympäristö muuttuu Bombayn kaupunkivilinästä viidakon keskellä vuoristossa kohoavaan palatsiin. Sekä henkilöiden että tapahtumapaikkojen kuvaus on taas mielenkiintoista. 

Ensimmäisen osan kuuntelin äänikirjana, mutta tämän toisen luin ekirjana. Ehkä Sujata Masseyn tapa kirjoittaa sopiikin paremmin kuunneltavaksi. Lukiessa jäin välillä kiinnii turhankin selitteleviin kohtiin. Perveenin ajatuksia ja tunteita kuvattiin turhankin kuvailevasti toiminnan ja näyttämisen sijaa. Voi olla, että tuo nousi näkyviin paremmin tekstiä lukiessa - tai sitten vain ensimmäinen osa oli ehkä viimeistelty huolellisemmin. 

Tykkäsin siis kovasti, mutta seuraavan osan (jos sellainen tulee) taidan kuunnella taas äänikirjana. Ehkä sitten ensi kesänä osana loman laiturilukemistoa. 

8.6.2020

Dekkariviikko: Jännitystä lapsille


Se on kuulkaas taas Dekkariviikko! Minulla on tökkinyt viime aikoina niin lukeminen kuin blogin kirjoittaminen, mutta tähän on pakko osallistua. Sen verran paljon tulee dekkareita vuoden aikana lueskeltua. Viime vuosien aikana dekkarigenre on näköjään vakiinnuttanut paikkansa lukumääräisen lukulistani kärjessä, vaikka fantasia pistikin pitkään hanttiin. 

Minulle dekkarit ovatkin tavallaan pakoa todellisuudesta, siinä missä fantasiakin. On roistoja ja hyviksiä. Yleensä lopussa paha saa palkkansa ja tarina on siististi paketissa. Homma hanskassa, toisin kuin ehkä meidän huushollin härdellissä usein. Samasta syystä lienevät dekkarit houkutelleet luokseen Korona-aikana. Vaikka uutiset ovat ehkä olleet julmuudessaan useinkin fiktion tasolla, on juurikin tuo kontrollin tunne ja ennakoitavuus suonut hengähdystauon eristysarkeen. 

Tässä kohtaa lienee paikallaan mainita, etten lue kovinkaan raakoja tai väkivaltaa tarkasti kuvailevia dekkareita. En vaan halua. Antakaa minulle cozy mystery tai vanha kunnon "whodunnit" niin minä olen messissä. 

Ensimmäisen Agatha Christieni taisin lukea jo pienenä alakoululaisena, mutta tokihan noita lapsille suunnattujakin kirjoja oli kirjasto täynnä. Viisikko, Neiti Etsivä, Seikkailu-sarja, SOS-sarja, 3 Etsivää jne... taisin lukea ne kaikki! Toto eli kuopus 9v olisi nyt juuri noille sopivassa iässä, mutten oikein ole uskaltanut tarjota. Vanhemmat pojat kun tyrmäsivät Viisikot aikoinaan tylsinä. 

Onneksi on uudempia versioita, joiden maailma on nykyajan lapselle tutumpi, vaikkakin konsepti sama. Juuri kuuntelimme Toton kanssa peräkkäin 5 osaa Seikkailuserkkuja. 




Katarina Mazetti : Seikkailuserkukset 
Varjoja ja vakoojia, Voroja ja vompatteja, Viikinkejä ja vampyyrejä, Haamuja ja hirviöitä, Roistoja ja roskaajia
äänikirjan lukija: Kati Tamminen 
Kuunnteltu Nextorysta

Serkukset, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, saapuvat viettämään lomiaan tätinsä saarelle. Loma ei tietenkään suju koskaan ihan pelkästään rentoutumalla, vaan serkukset törmäävät milloin muinaisaarteen ryöstäjiin, milloin meren saastuttajiin, murtovarkaisiin tai pakolaisten salakuljettajiin. On oikeastaan aika hurjaa, miten paljon erilaisia, melkoisen ajankohtaisia ja uutisistakin tuttuja asioita voi tunkea häiritsemään lomailua pienellä paikkakunnalla. Onneksi serkukset ovat neuvokkaita ja pelottavistakin tilanteista selvitään kunnialla. 

Asetelma on tietysti tuttu ja moneen kertaan kierrätetty. Mitä nyt lemmikkinä ei tällä kertaa ole koira vaan kissa, nimeltään Katinryökäle. Uutta ovat myös herkkureseptit, joita tarjoilee serkuksista Ranskassa kokkivanhempiensa kanssa asuva Alex. Luulen, että meillä sattuneesta syystä tuo Ranska-yhteys (ja ne herkuttelut) tuntuvat vetävän puoleensa. Ainakin lukijan ääntämys ruokalajien ja muutamine ranskankielisten fraasien kohdalla aiheutti riemastuneita naurunpyrskähdyksiä. 

Lapset, Julia, Pörri, Alex ja Jori ovat hauskoja päähenkilöitä. Pörri mainitaan melkoisen nuoreksi kirjasarjan alussa, mutta hänen tapansa puhua ja käyttäytyä, eivät kyllä ole ihan linjassa mainitun iän kanssa. Tuota tosin taitaa ihmetellä lähinnä äiti ja nuorempi kuuntelija vain naureskelee. 



Jännitystä näissä tarinoissa ei varsinaisesti ole kuin nimeksi, mutta ihan  tarpeeksi iltasatukuunteluun. Hauskoja kohtia riittää. Nuoremman kuuntelijan mielestä sarja on ennen kaikkea hauska ja jännää vaan sopivasti piristämässä. 

Kolme ensimmäistä osaa kuuntelimme innostuneesti ja ihan putkeen. Sitten vähän töksähti. Juonikaava on liian samanlainen, vaikka aihealueet vaihtelevatkin. Tämä ei oikein sovi Toton "sarja kerralla loppuun" - lukutavalle. Paremminkin näitä kannattaisi lukea muiden tarinoiden lomassa, sillä kolmannen jälkeen alkoi Totollakin tahti hiipua ja välillä meinasi äänikirjojen kuuntelu unohtua kokonaan.


Nyt on vaihdettu genreä välillä fantasian puolelle, mutta nämä toimivat kyllä oivallisena esittelynä dekkarien pariin. Ihan uusi ei kirjallisuudenlaji kyllä Totollekaan ollut. Olemmehan kuunnelleet jo aiemmin Mestarietsivä Blomkvistin seikkailuja. Sekin upposi. Taitaa olla kasvamassa seuraava dekkarien suurkuluttaja perheeseen. 

7.6.2020

(Luku)päiväkirja : Ah, ihana kesä ja kesäloman kaipuu


Sunnuntai 7.6.2020

Se on sitten jo ensimmäinen kesälomaviikko pojilla takana. On ollut aurinkoa ja sadetta, aurinkoa ja sadetta. Toto on kiertänyt korttelia pyörällä ja touhunnut kavereiden kanssa. Isommat pojat touhuavat omiaan. Me vanhemmat teemme töitä. 

Toisin sanoen, yritämme tehdä töitä. Isäntä siinä jotenkin onnistuu, mutta minun täytyy myöntää olevani jo aikalailla kesälomatunnelmissa huolimatta edessä olevista viikoista ennen kuin se loma oikeasti alkaa. Tässä voi olla vielä tuskalliset ajat edessä läppärin vieressä muksujen lomaillessa. 

On ihanaa, miten pihalla kaikki kasvaa ja sadekin näytti vain kiihdyttävän tahtia. Vesikrassia on saksittu salaatteihin ja leivän päälle jo viikon ajan. Tänään nappasin kolme ensimmäistä retiisiä kasvulaatikosta. 
Siinä tuntee jotain alkukantaista tyydytystä, kun voi napsia ruokapöytään jotain itse kasvattamaansa. Eihän meidän pikkupihaltamme tätä konklaavia varsinaisesti saa ruokittua, mutta jotain sentään löytyy lautaselle. Pihalla olenkin käynyt vahtimassa kasvutahtia varmaan joinakin päivinä melkein parin tunnin välein... 

En siis ole koko viikkona saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi sen paremmin töissä, blogissa kuin huushollissakaan. No, jotain sentään olen lukenut ja kuunnellut. Peräti kolme kirjaa. 

Huomenna alkaa Dekkariviikko! Tänä(kin) vuonna kirjabloggaajat huomioivat monien suosikkigenren ja odotettavissa on dekkaripainotteisia postauksia laidasta laitaan. Luetut.net -blogi emännöi ja sieltä löytyy lista  mukana olevista blogeista. Kannattaa lähteä kierrokselle! 



Viikolla loppuun luetut 

Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina
Lukija: Karoliina Kudjoi
Mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta naisesta. Vähän melodramaattinen ja paikoin nimidroppailu vähän väsytti, mutta samalla kirja antaa hyvän kuvan niin suomalaisesta talouselämästä, erityisesti tekstiiliteollisuudessa kuin vaikuttavan persoonan elämästä. 

Katarina Mazetti: Roistoja ja roskaajia 
Lukija: Kati Tamminen
Seikkailuserkut jo viidennessä seikkailussa. Nyt alkoi Totoakin jo väsyttämään. Kivoja kirjoja, mutta kovasti on kaavamainen juoni. Plussaa tietysti ajankohtaisista aiheista - nyt pohdittiin saastuttamista ja ympäristönsuojelun tärkeyttä. 

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama 
Kauniisti kirjoitettu, mutta hivenen vaikeaselkoinen rakkaustarina - tai mitä sitä piilottelemaan, en tainnut oikein ymmärtää tämän kirjan juonta ja jujua ollenkaan. Toisinaan vaan kaunis kieli riittää. 


26.5.2020

(Luku)päiväkirja - Naapurin elämäkerta ja Toton kesälukemiset


Melkein yhdessä kävelyllä
Tiistai 26.5.2020

Ah, tätä aurinkoa ja lämmintä keliä. Nautinnollista! Vaikka päivistä suuri osa kuluukin tylsästi töiden parissa, niin etätöistä ehtii edes joskus palaverinpitoon pihalle tai jopa rantaraitille. Toisinaan lähdemme isännän kanssa "aamukävelylle", kummallakin omat luurit korvissa. Aina välillä eksytään toisistamme ja palataan eri reittejä, kun toisen palaveri kestää tai satutaan keskittymään muuhun kuin keskinäiseen keskusteluun.

Lukeminen on jäänyt vähiin. Lähinnä olen kuunnellut neuloessa äänikirjoja (eka sukka valmis!) Nyt viimeksi aloitin lukemaan Kirsti Paakkasen elämäkertaa Suurin niistä on rakkaus. Asumme aika lähellä Paakkasen rantalukaalia ja vieläkin aina silloin tällöin häneen törmää poluilla ulkoilemassa. Rollaattori kulkee, eikä tyyli petä edelleenkään.

Kun muutimme tänne asumaan, saattoi Kirsti Paakkasen nähdä aina välillä naapurikaupassa. Upea avoauto, ovet auki ja käsilaukku etupenkillä odotti ostoksilla kävijää. Luottavaista, mutta käsittääkseni koskaan ei mitään tapahtunut. Kaikkihan tiesivät kenen autosta oli kyse...

Elämäkerrassa en vielä ole päässyt kovin pitkälle. Kirjan Kirsti on juuri muuttanut Helsinkiin. Ulla-Maija Paavilaisen kirjoitustapa on ehkä välillä vähän turhankin melodramaattinen ja maalaileva, mutta ehkä se jotenkin sopii aiheensa tyyliin. Katsotaan nyt, miten tarina jatkuu. Jotain tietysti tiedänkin ennestään (kukapa ei tietäisi Marimekon pelastajaa), mutta ihan mielenkiintoista lukea myös varhaisemmista vaiheista.




Keskiviikko 27.5.2020 

Minä olin koko päivän torstaissa. En yhtään tiedä, miksi niin oli, mutta aiheutti kyllä useammankin hupaisan ja vähemmän hupaisan sekaannuksen päivän mittaan. 

Päivä kului pääasiassa töiden parissa, mutta kävin minä sentään postissa hakemassa Toton kesälukemispaketin. Ehkä noilla selvittäisiin edes juhannukseen saakka ? Voivat tietysti kestää pidempäänkin sillä, jos kelit jatkuvat samanlaisina, lienee poika ulkona päivät pitkät - ja hyvä niin. 

Paketista löytyivät (Toton määrittelemässä lukujärjestyksessä) 
  • Thomas Taylor: Malamanteri 
  • Vacklin/Parhamaa: Sensored Reality - Beta
  • Seita Vuorela - Lumi 
  • Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli 
Itse päädyin taas aloittamaan uuden kirjan eiliseksi iltalukemiseksi. Kaipasin jotain vähän kevyempää ja päädyin aloittamaan Enni Mustosen Sivustakatsoja - sarjan osan Sotaleski. Ei se välttämättä tietysti ole kauhean kevyttä, kun sodasta puhutaan. Saa nähdä. 

Nähdäväksi myös jää, saanko yhtään kirjaa enää loppuun tällä viikolla. Sen verran pahasti näyttää menevän kirjahyppelyksi.

Lauantai 30.5.2020

Koulut loppuivat tänään. Se on nyt sitten 2/3 meidän pesueesta peruskoulunsa suorittanut. Nyt sitten jännätään jatkopaikkaa. 

Koulun loppua ja kesän (ainakin kelien puolesta) alkua juhlistettiin piknikillä ystävien kanssa. Olipas mukavaa istua nurmella ja viettää iltapäivää yhdessä pitkästä aikaa. Jonkunlainen turvavälikin tuli siinä samalla pidettyä... 

Lukemaan en ole pahemmin ehtinyt. Mitä nyt muutaman sivun Dioraama-romaania. En oikein tiedä, mitä tarinasta ajatella, tai mitä siitä ymmärtää, mutta kaunista kieltä ja kuvailua. Tykkään siis. 

Muutamana iltana olen jatkanut Sotaleski-romaania, mikä ei tainnut olla ihan hyvä idea. Sotaan liittyvät tarinat eivät tällä hetkellä taida olla minulle ihan parasta luettavaa. Olen nukkunut tosi huonosti ja syynä lienee osittain tunteita herättävä kirja. Vaikka emme sota-aikaa eläkään (onneksi), jotenkin erityistilan tunnelma heijastuu liian hyvin. 

Kun en ensin saanut nukuttua, laitoin sitten päälle Nigellan How to Eat -äänikirjan. Tosin sitä en viitsi merkitä lukemisten joukkoon. En tainnut kuulla yhtä kokonaista reseptiä ennen kuin nukahdin. Ehdottomasti paras tietämäni unilääke (vaikka on kyllä ihan hyvä kirja). Nigellan äänessä ja brittiaksentissa on jotain käsittämättömän rentouttavaa. 


Sunnuntai 31.5.2020

Ihan käsittämätöntä, että huomenna on jo kesäkuu. 

Tänään käytiin Turussa moikkaamassa mummia ja pappaa. Onneksi on kiva keli, niin seurustelu sujui leppoisasti takapihapiknikin parissa. Kumman väsynyt olen ollut koko viikonlopun. Nukuin koko automatkan takaisin ja vielä pari tuntia illansuussa. Nyt sitten lueskelin hetken ja sain Enni Mustosen Sotaleski-romaanin loppun. Hänellä on kyllä jännä taito elävöittää historiallisia tapahtumia katsomalla niitä yksittäisten ihmisten silmien läpi. Idan tytär Kirsti on tässäkin kirjassa päähenkilönä. 

Huomenna alkaa taas työviikko ja lapsilla oikea kesäloma. Saa nähdä, millainen härdelli on edessä, kun pyöritään kaikki töissä tai lomalla toistemme jaloissa. 


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Theodora Goss: The Strange Case of the Alchemist's Daughter
Vähän huijaan sillä luin tämän loppuun sunnuntain puolella, juuri ja juuri. Tämä fanifiktio osoittautui mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi. Yhtään ei häirinnyt tuttujen klassikoiden "ryöväys" sillä näkökulman muutos kiehtoi. 

Enni Mustonen:Sotaleski
Kirstin ja Iivon tarina jatkuu sotien aikana. Kummasti Mustonen saa kuvattua erilaisten ihmisryhmien kokemuksia ja sotien tapahtumia keräämällä joukon ihmisiä Idan taloon ja perheen ympärille. Olen pitänyt Sivustakatsoja-sarjasta kovasti - vaikka varsikin näissä viimeisimmissä osissa ei enää olla ihan samalla konseptilla liikkeellä ja kyökistä merkkihenkilöitä seuraamassa. Nyt ovat keskiössä tavalliset ihmiset historiallisten tapahtumien pyörteissä ja vaikka tunnettuna nimiä tarinassa viliseekin, ne ovat enemmän osa kehystä kuin keskiössä. Minusta tuo tekee itse asiassa romaaneista entistä kiinnostavampia.