Hämmästyneitä kaniineja ja ranskalaisia klassikoita - Au revoir tristesse

Ranska on sattuneesta syystä aina lähellä sydäntäni ja jonkin verran olen lukenut myös ranskalaisia kirjoja. Tosin tämän kirjan luettuani totesin, että aukkoja ranskalaisten klassikoiden kohdalla on osaltani huomattavasti enemmän kuin brittiläisten... 

Tässä kirjassa Groskop yhdistää omia muistojaan ranskalaisiin klassikoihin, niiden yleisiin tulkintoihin ja omiin ajatuksiinsa. Aivan oikein. Varsin mielenkiintoista sekin. (Niin kuin muuten oli Groskopin vastaava teos venäläisistä klassikoistakin). Tosin tulin taas ajatelleeksi, että ranskalainen stereotypia taitaa vaihdella aikalailla pohtijan näkökulmasta riippuen. Minulle tuo Groskopin kuvaama intellektuelli villiys on vierasta, ennemminkin mietin leppoisaa ja auringontäyttämää maalaiselämää tiiviissä, mutta ulkopuolisille vaikeasti tavoitettavassa yhteisössä. 

Viv Groskop : Au revoir tristesse ja muita elämänoppeja ranskalaisista klassikoista 

äänikirja lukijana Johanna Kokko, Storytel 

Kahdestatoista kirjaan listatusta klassikosta tunnen nimeltä kaikki, mutta olen oikeasti lukenut vain kaksi ja niistäkin toisesta vain osan. Tosin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on sen verran massiivinen, että jo parin ensimmäisen osan lukeminen laskettaneen. Toinen lukemani on Choderlos de Laclos'n Vaarallisia suhteita ja sen olen nähnyt myös sekä kahtena elokuvana että Ryhmäteatterin esityksenä Suomenlinnassa. 

Viimeksi mainitun luin nuorena lomamatkalla ja paradoksaalisesti se taisi olla ensimmäinen pidempi englanniksi lukemani romaani. Proustia puolestaan olen tavannut ranskaksi, pääasiassa lomilla ja matkoilla sitäkin, mutta vasta näin vähän varttuneempana. Pidän molemmista kirjoista kovasti, joten ehkä niiden perusteella pitäisi poimia luettavaksi muitakin Groskopin listasta. 

Toisten lukijoiden valitsemat kirjalistat ovat mielenkiintoisia. Ne kertovat paitsi luetuista kirjoista, myös listan laatijan ajatusmaailmasta. Tosin on vaikea sanoa, kumpi vaikuttaa kumpaan. Kirjat ajatusmaailmaan vai ajatusmaailma kirjavalintoihin, todennäköisesti molemmat molempiin. Joka tapauksessa, mielenkiintoista. 

Groskopin tapa kirjoittaa on myös mielenkiintoinen. Hän lähestyy kirjoja omien kokemustensa ja ajatustensa kautta. Nuoruuden ranskalaisuuden (sen intellektuellin kulttuurimaailman ja seksikkäiden ranskalaisten) ihailu johdatti hänen opiskelemaan kieltä, jos sittemmin vaihtui venäjään aiemmassa kirjassa selvitettyjen yhteyksen vuoksi. Jokainen kirja kietoutuu paitsi yleisiin tulkintoihin ja historiaan, myös Groskopin ajatusten kehittymiseen tai tapahtumiin hänen nuoruudessaan.

Pidin siis kirjasta kovasti ja sitä lukiessani inspiroiduin myös listaamaan omaa klassikkolistaani, joka on muokannut käsitystäni ranskalaisuudesta ja ihmisyydestä yleensä. 

Oma listani

Kuten mainitsin, oma listani olisi toisenlainen - Proust siltä löytyisi ehdottomasti. Se edustaa vähän uudempaa tuttavuutta, sillä vaikka nimenä Kadonnutta aikaa etsimässä on toki tuttu jo kaukaisista opiskeluajoista lähtien, aloin lukemaan sitä vasta muutama vuosi sitten.  

Aivan ensimmäinen kosketuspintani ranskalaisiin klassikoihin taisi olla Alexandre Dumas. Kolme muskettisoturia ja Monte Criston kreivi ovat suosikkejani. Niistä heijastuu jotenkin sellainen ranskalainen ritarillisuus yhdistettynä vähän veijarimaiseen maailmankatsomukseen. Jopa Monte Cristo on traagisessa kostossaan miltei koomisen kunniantuntoinen ja kaikesta huolimatta ajoitus ja juonenkäänteet muistuttavat välillä teatterilavan tragikoomisen farssin kuvioita. 

Vähän vanhempana löysin kaksi Margueritea, Duras'n ja Yourcenarin. Ensimmäinen on myös Groskopin kirjassa, mutta minulle hän jäi jotenkin etäisemmäksi. Marguerite Yourcenar puolestaan. No, Memoires d'Hadrien on edelleen yksi parhaista ikinä lukemistani historiallisista romaaneista. Sen henkilökuva keisarista luotaa syvältä. Jotenkin jännästi nyt mieleeni nousee  myös Asko Sahlbergin Herodes. Pitäisi lukea nuo kaksi uudelleen ja rinnakkain löytääkseni alitajunnasta nousevan yhteyden. Onkohan se henkilökuvauksen inhimillisyydessä ? 

Tuo läpikotaisen inhimillisyyden vuoksi pidän kovasti myös muista lukemistani Yourcenarin kirjoista, kuten mm. Feux, Le coup de grâce ja Le tour de prison. (Viimeisin on itse asiassa matkakertomus Aasiaan...nimenvalinta kertoo siis myös kirjailijan huumorintajusta) 

SUURIN RAKKAUTENI

ranskalaisista klassikoista on kuitenkin Alphonse Daudet'n Lettres de mon moulin

"Ce sont les lapins qui ont été étonnés... Depuis si longtemps qu'ils voyaient la porte du moulin fermée. les murs et la plate-forme envahis par les herbes, ils avaient fini par croire que la race des meuniers était eteinte, et, trouvant la place bonne, ils en avaient fait quelque chose comme un quartier général, un centre d'opérations stratégiques: Le moulin de Jemmapes des lapins..."

Osaan tuon kirjan alun miltei ulkoa. Sen verran monta kertaa olen sen lukenut - ja kuullut. Alkuvuosina isännällä oli tapana lukea minulle iltaisin ääneen. Kävimme läpi monenlaisia kirjoja, mutta aivan kuin pienillä lapsilla iltasaduissa, minullakin oli suosikkini. En koskaan väsynyt kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen Kirjeitä myllyltäni eli lyhyitä satuja etelä-ranskalaisesta maalaiselämästä jonnekin 1800-luvun alkuun sijoittuen. Varsinkin tuo aloitus kaikessa runollisuudessaan oli kertakaikkisen ihanaa kuunneltavaa, eikä ajatus vanhassa myllyssä asumisesta tarinoita kirjoittamassa voinut olla herättämättä minussa haavekuvia. 

Toisia suosikkejamme olivat Le Petit Nicolas-kirjat, joiden maailma on toki vanhanaikainen, mutta pienen pojan aivoitukset ja touhut taitavat olla universaaleja ja ajasta riippumattomia. Liekö noihin kirjoihin ihastuminen sitten ennakoinut ja valmistellut kolmen oman pojan saamista? 

Sinänsä ei siis ole ihme, että minun kuvani ranskalaisesta kirjallisuudesta on vähemmän intellektuelli ja enemmän maalaisromanttinen. Löytyväthän suosikkilistaltani myös mm. Marcel Pagnolin tarinat lapsuudestaan ja nuoruudestaan, kuten La gloire de mon père ja Le château de ma mère, joista on tehty myös aivan ihastuttavat elokuvat.

Kirjahyllyä katsoessani, silmiini osuvat myös Montesquieun Lettres persanes sekä vähän uudemman klassikkokirjailijan eli Jean d'Ormessonin teokset, joista varsinkin löyhästi Mitfordin tyttöihin perustuva trilogia on mielenkiintoinen. 

Varsinaisesti mitkään lukemani kirjat eivät siis suoraan liity tuohon Groskopin ihannoimaan pariisilaiseen intellektuellielämään. On luonnollista, että minun mielessäni ranskalaiset klassikot ja stereotypiat ovat vähän toisenlaisia. Ehkä juuri siksi on niin mielenkiintoista lukea kirjoja sekä erityisesti toisten ajatuksia kirjoista. Niistä aukeaa ihan uusi maailma ja sen kuva, jota verrata omiin käsityksiin. 

Marguerite Yourcenarin mukana matkalla ajassa ja etäisyydessä

Marguerite Yourcenar : Le tour de la prison 

Oma ostos 

"Qui serait assez insensé pour mourir sans avoir fait au moins le tour de sa prison ?"

Zénon dans L'Oeuvre au Noir : La Vie errante de Marguerite Yourcenar

Marguerite Yourcenar toteutti omia kirjoituksiaan ja matkusti laajalti, tutustuen kohdemaan kulttuuriin ja elämään syvällisemmin kuin rivituristina. Meidän onneksemme hän myös kirjoitti kokemastaan, kuvaten ja analysoiden kiinnostavia paikkoja ja ilmiöitä.

Luin minä mitä tahansa Marguerite Yourcenarin kirjaa, aina nautin lukemastani suunnattomasti. Riippumatta kirjallisuuden muodosta tai aiheesta. Tällä kertaa tartuin viime kesänä lomareissulla kirjakaupasta mukaan lähteneeseen kokoelmaan lyhyitä matkakertomuksia - tai oikeastaan kyseessä on joukko huomioita matkan varrella halki Amerikan mantereen ja päättyen Japaniin. 

Kyseessä eivät ole tavanomaiset kuvaukset matkan etenemisestä vaan kohtauksia ja tunnelmia, jotka tavalla tai toisella liittyvät suurempaan kokonaisuuteen. Junasta näkyvät maisemat kasvavat vuosia sittten kuulluiksi tarinoiksi, vierailut japanilaisessa teattereissa ja temppeleissä kuvaavat vuoroin historian legendoja vuoroin niiden näkymistä nykypäivän elämässä. Aikakausien välisten tapojen ja uskomusten väliset erot aiheuttavat väliin visuaalisiakin yhteentörmäyksiä. Tornitalojen keskeltä voi löytyä perinteinen puutalo, ajattomine teeseremoniapalveluineen, aikamatka modernin kaupungin keskellä.

Mieleeni jäi myös kuvaus japanilaisesta näyttelijästä, jonka olemuksessa ja elämässä konkretisoituu monta Yourcenarin käsittelemää teemaa. Näyttelijä on historian ja nykyajan risteyspisteessä. Hän esiintyy sekä perinteisissä näytelmissä, että niiden kevyemmissä, uudenpaa aikakautta edustavissa versioissa. Ensin mainittujen seurueen joukossa häntä ei oteta oikein tosissaan uudemman teatterin vuoksi, jälkimmäinen taas näyttää olevan menestyksen avain varsinkin ulkomaille. Valitako arvostus vai menestys ? Näyttelijässä kulminoituu myös sukupuolten välinen ero ja sen hämärtymisen viehätys Yourcenarin mielessä. Onko naiseksi pukeutunut mies viehättävimmillään naisena tai miehenä vaiko silloin, kun molempien piirteet sekoittuvat puolessa välissä transformaatiota ?

Marguerite Yourcenarin suhde uskontoihin lienee ollut jotain mielenkiinnon ja torjunnan välimailla. Hänen kuvauksensa shinto-uskonnon ja buddhismin tavoista ovat tarkkanäköisiä ja maalaavat lukijan eteen niin temppelien tunnelman kuin historialliset ihmiset ja tapahtumat. Kuvaus turistien läsnäolosta temppelin pyhiinvaelluspaikkojen näyttelyssä vertautuu pyhiinvaellusta mielessään temppelikuvausten keskellä vaeltavien uskovaisten hartauteen tavalla, joka pakottaa lukijankin miettimään uskontojen sidonnaisuutta paikkaan. Miksi olemme hartaina kirkossa, mutta turisteja temppelissä - "pyhiä" paikkoja kumpikin ?

Ajatuksia herättävää luettavaa, joka ei teemoiltaan ole vanhentunut 24 vuodessa, vaikka samoja kokemuksia tuskin sellaisenaan enää nykymatkailija löytää vaikka Yourcenarin jalanjälkiä lähtisikin seuraamaan. Siksi onkin niin mahtavaa, että ne on tallennettu taitavan kirjoittajan ja ahkeran ajattelijan toimesta.

Nautinnollista luettavaa - Marguerite Yourcenar : L'oeuvre au noir

Viime aikoina olen lähinnä kiukutellut, kun mikään kirja ei ole tuntunut hyvältä ja lukeminen on lähinnä harmittanut. Nyt onkin ihanaa päästä hehkuttamaan varsinaista lukunautintoa, joka kaiken lisäksi kesti kauemmin kuin päivän. Tämän parissa kului reippaasti yli viikko.

Johan minä taisinkin ehtiä ylistämään Yourcenaria yleensäkin, eikä tämä kirja ole millään tavalla poikkeus muista hänen teoksistaan. Loppuun asti ajateltua ja uskomattoman kaunista tekstiä. Tekstin laatu ei tietysti ole mikään yllätys, kun ajattelee, että kirjailija aloitti kirjoittamisen jo nuorena 1920-luvulla ja julkaisikin siitä osia 30-luvulla. Kokonaisuudessaan tarina kuitenkin julkaistiin vasta 1960-luvulla ja sen jälkeenkin sitä vielä korjailtiin.

Kypsässä kokonaistarinassa henkilöhahmo herää kirjaimellisesti henkiin ja kehittyy kaikkien yli 400 sivun aikana. Hänen elämänvaiheisiinsa liittyvät henkilöhahmot täydentävät kuvausta sekä päähenkilöstä että aikakaudesta. 1500-luku uskonnollisine ristiriitoineen luo elävän kontekstin ja auttaa ymmärtämään myös päähenkilön valintoja.

Eihän tämä helppo kirja ole. Perusolettamuksena kirjailijalla lienee ollut, että lukija on edes jollain tavalla samalla sivistyksen tasolla kanssaan ja tietää sekä Euroopan yleisestä historiasta että alkemian perusteista. Paikoitellen joutuu siis oikein pinnistelemään, mutta se on osa tämän kirjan viehätystä.

Päähenkilö Zenon on alkemisti, filosofi ja ennen kaikkea lääkäri, joka matkustaa aikakautensa halki ja myöskin pitkin tunnettua maailmaa. Hän ei sopeudu valtakirkon oppeihin vaan haluaa tutkia pidemmälle myös kerettiläisinä pidettyjä filosofian haaroja ja erityisesti alkemiaa. Tämä sekä matkat myöskin islamilaisessa maailmankolkassa ovat omiaan tipauttamaan Zenonin katolisen kirkon isäntien suosiosta. Osa tarinasta ollaankin pakomatkalla Zenonin yrittäessä välttää joutumista roviolle.

Zenonin tarinan ja häneen liittyvien henkiöhahmojen myötä lukija tutustuu erilaisiin maailmankatsomuksiin sekä uskonnolliseen kiihkoiluun. Julmuuksia tapahtuu puolin ja toisin, samoin löytyy inhimillistä lämpöä ja kykyä myötätuntoon. Koko elämän kirjo keskiajan loppupuolelta matkalla kohti renessanssia levittäytyy lukijan eteen.

Ehdottoman suositeltavaa luettavaa ! Ettekä voi uskoakaan, miten hyvältä tuntui taas oikeasti nauttia lukemisesta...

Marguerite Yourcenar : Le Coup de Grâce (Armonlaukaus)

Ensin luin Hadrianuksen muistelmat, sitten lyhyet rakkaustarinat (Feux) ja nyt viimeiseksi vuoden alussa Armolaukauksen. L'Oeuvre au Noir on vielä alkutekijöissään, mutta työn alla kuitenkin. Kolme ensimmäistä ovat hypänneet suoraan suosikkilistani kärkijoukkoon, neljännestä en vielä tiedä.

Le Coup de Grâce on se kirja, jota hehkutin jo aiemmissa kirjoituksissa uudeksi lempikirjakseni (tai siis yhdeksi niistä parhaista). Tarina on hirvittävä ja kauhea, mutta se on kirjoitettu niin kauniisti, että kauheuden melkein unohtaa. Samalla joutuu väkisinkin miettimään ihmismielen ja -käytöksen monimutkaisuutta, sekä ihmisten välisten suhteiden vaikutusta tapahtumiin että historiallisen kontekstin vaikutusta ihmisten käytökseen ja kohtaloihin.

Päähenkilöinä tarinassa ovat Eric ja Sophie, joiden elämät kietoutuvat toisiinsa 1919 Baltian sotatantereilla punaisten ja valkoisten ottaessa mittaa toisistaan sisällissodan melskeissä. Teini-ikäinen Sophie rakastuu Ericiin epätoivon vimmalla, mutta tämä ei pysty vastaamaan tunteisiin. Alkaa varjomainen piirileikki, johon osallistuvat ihmiset toimivat ympärillä riehuvan sodan aiheuttamien impulssien ajamina. Rakkaustarina synkkenee tragediaksi. Loppuratkaisua ohjaavat historialliset tapahtumat, jotka ajavat ohi ihmisten välisten suhteiden ja tunteiden.

Ei siis helppoa luettavaa, mutta kielellisesti ja tarinana myös jollain tavalla puhdistava kokemus. Taas yksi kirja, johon tulee varmasti palattua vielä uudelleen. Kuten myös muihinkin kirjailijan teoksiin. Kaikki ne ovat kovasti erilaisia ja kuitenkin selkästi Yourcenarin tuotannoksi tunnistettavia. Hadrianuksen muistelmat on yksi parhaista ikinä lukemistani historiallisista romaaneista. Feux taas melkein surrealistisen keveitä (ja kuitenkin myös traagisia) lyhyitä tarinoita rakkaudesta klassisen kirjallisuudenhistorian puitteissa. Suosittelen ehdottomasti ja erityisesti alkukielellä - valitettavasti en tunne käännösten tasoa...