Miten kirjani ovat syntyneet ja otteet aamusivuista

Ville Hänninen : Miten kirjani ovat syntyneet 

Oma ostos kirjakaupasta 

Miten kirjani ovat syntyneet listaa joukon tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja kunkin kappaleen aikana kirjailija pääsee ääneen kertomaan omasta lähestymistavastaan kirjoittamisen suhteen. On mielenkiintoista, miten eri tavoin voi tulla kirjailijaksi. 

Lukiessa omat ajatukset vaihtelivat. Nuorena ajattelin joskus ehkä tulevani kirjailijaksi, mutta sitten ajat ja toimet veivät muualle. Tämä kirja toi nuo haaveet taas mieleeni. Kurkkasin tässä aamusivujani ja jotain tällaista olen siellä pohdiskellut. Jostain syystä ensin mietin Miki Liukkosen kirjoitustyyliä... 

"...Amerikkalainen postmodernismi. Se on "oikea" termi sille Miki Liukkosen kirjoitustyylille, jota koen hieman vierastavani. En minä ihan hakoteillä ollut, mutta tässä huomaa eron liikemaailmassa elantonsa tienanneen ja kiinnostaviin asioihin keskittyneen välillä. Termin kuuli Ylen kulttuuriykkösen Liukkonen jaksossa, jossahänen kustannustoimittajansa (Samuli Knuuti) siitä mainitsi. 

Kaduntko sitten valintaani ? Onhan tämä(kin) ollut mielenkiintoista ja ennen kaikkea todennäköisesti taloudellisesti kannattavampaa. Kuitenkin valentelisin, jos en myöntäisi pientä haikeutta. 

Mieleni lepää ja sydän lämpenee, kun puhutaan kirjallisuudesta. Olisiko mielenkiinto sitten kantanut vuosikymmenten ja mahdollisen kituuttamisen yli - en voi tietää. Eikä nytkään ole tietysti liian miehäistä. Anneli Kanto rupesi kirjoittamaan (tai tarkemmin ottaen hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin) hänen ollessaan yli 55v. Vielä siis ehtii, mutta nyt pitäisi aloittaa..." 

Ja sitten muutamaa päivää myöhemmin, kun olen päässyt luvuissa eteenpäin, on ääni kellossa vähän toisenlainen. Olin kuunnellut ohjelmaa historiasta, tällä kertaa Babylonista ja mm. heidän jumaluuksiensa ja myyttiensä samankaltaisuudesta raamatun tarinoiden kanssa, ja se toi mieleeni jostain syystä  myös Miten kirjani ovat syntyneet?

"...Olen selvästi kuluttanut vuoteni vähemmän mielenkiintoisten (vähemmän tärkeiden) kysymysten parissa. Luin Miten kirjani ovat syntyneet teoksesta taas lukuja eteenpäin. Jos Anneli Kannon tarina antaa toivoa, jäi Leena Lindstedtin vuosia kestäneestä tekstitutkimuksesta ja -kokeiluista vähän luovuttanut olo. Ohi on osaltani. 

Kai sitä pitää vain muistaa, että kukin tavallaan ja polullaan. Ihan kuin minä nyt muka olisin jotain kirjoittamassa, hah! " 

Ei, ei minusta varmastikaan ole kirjailijaa tulossa (sitä varten pitäisi kirjoittaa), mutta Miten kirjani ovat syntyneet herätti paljon ajatuksia ja toki myös ihan omaan itseeni liittymättömiä, vaikka nyt huvitukseksenne (tai myötähäpeäksi) nuo kappaleet tuolta vihostani teille kopioinkin. 

Oli valtavan inspiroivaa lukea, miten eri tavoin taitavat kirjailijat lähestyvät työtään. Tapoja luoda ja kirjoittaa taisi olla vähintään yhtä monta kuin kirjailijoitakin. Hauskasti myös työtavan tyyli myös välillä heijastunee kirjojen tyyliin tai vaikka pituuteen. 

Miten kirjani ovat syntyneet on mielenkiintoista luettavaa kaikille kirjailijoiden työstä kiinnostuneille ja samalla se herätti myös lisäkiinnostusta lukea listattujen kirjailijoiden teoksia uudelleen ja lisää. Ehkä niistä voi löytää jotain uutta, nyt kun on tutustunut niiden luomistapaan. 

Luvut löytyvät seuraavista kirjailijoista : 

• Hassan Blasim
• Pauliina Haasjoki
• Anneli Kanto
• Katja Kettu
• Hanna-Riikka Kuisma
• Sirpa Kähkönen
• Laura Lindstedt
• Miki Liukkonen
• Antti Nylén
• Aki Ollikainen
• Maria Peura
• Mikko Rimminen
• Harry Salmenniemi
• Saila Susiluoto
• Petri Tamminen
• Johanna Venho
• Jukka Viikilä 
• Jaakko Yli-Juonikas

Hiljaisuuden mestari

Kyllä sitä taas ollaan oltu niin hiljaisuuden mestaria tässä blogielämässäkin.

Mitäpä tällä kertaa syyttäisi? Kiirettä - joo, sitäkin. Selkävaivoja - no ei nyt enää. Sielullista jäykkyyttä ja ajatusten puutetta - kyllä, kyllä. 

Jäykkyydestä ja ajatusten puutteesta puolestaan ei voi syyttää Miki Liukkosta. Jo Bloggariklubilla jäin oikein kuuntelemaan nuoren miehen ajatuksia, joiden ilmaisussa hän ei pahemmin ujostele.

Nyt paljastan myös oman keski-ikäisyyteni lankeamalla muisteloihin - Miki Liukkonen muistuttaa ihan kauheasti oman nuoruuteni filosofiasta, kirjallisuudesta ja kaikenlaisesta elämäntuskasta kiinnostuneita paria nuorta miestä... melkein eleitä ja hiukan habitustakin myöten. Jonkunlaista nostalgiaa ja äidillistä lämpöä siis tuli tunnettua keskustelua kuunnellessa.

Ihan kaikella kunnioituksella. Hattua nostin uudestaan luettuani Hiljaisuuden mestaria jonkin matkaa. Ei ihan turha jätkä tämä nuori Liukkonen. Hänellä on sana ja tyyli hallussaan ja ihan jopa jonkinlaisia ajatuksia pääkopassaan.

Jos kuulostan hieman tätimäiseltä, on kyse todennäköisesti siitä, että olen edelleen kirjasta hieman hämmennyksissäni. Jonkinlainen puolustusmekanismiko lienee kyseessä? Aloin lukemaan varovaisesti ja pikkuruisen epäluuloisena. Jostain syystä kuvittelin kirjaa kikkailevaksi ja vähän liian vaikeaksi kaltaiselleni "hupilukijalle", mutta oikeastihan tämä soljui kieleltään kauniilta helposti eteenpäin. Yllätin vähän itsenikin pitämällä kirjasta todella paljon.

Kieli voi olla kaunista, mutta tarina on rujo ja rosoinen. Kirja on myös älykäs, olematta ylimielinen. Siinä on outoja juttuja, mutta homma pysyy kasassa. Henkilöhahmot ovat kaikessa rikkinäisyydessään kiinnostavia ja heidän tarinansa kiemurtelevat ja kaartelevat niin ajassa, paikassa kuin mielen sopukoissa. Alituiseen vaihtelevat näkökulmat olisivat voineet tehdä tarinasta käsittämättömän sillisalaatin, mutta kuin ihmeen kaupalla tapahtumat ja takaumat kietoutuvat toisiinsa ja letittävät yhtenäisen kudelman, joka lopulta päätyy... niin, mihin se oikein päätyy?

Kirjoittajan taitavuudesta kertonee sekin, että lukija ei oikeastaan jää edes kaipaamaan selkeää loppuratkaisua ja kaikkien langanpätkien rusettiin päätymistä. Tärkeää oli matka. Tärkeää olivat yritykset ylittää puheen, kielen, ymmärtämättömyyden kuilut ja koskettaa toista ihmistä.

Kirjan henkilöistä tuskin kukaan kuitenkaan tavoittaa toista. Bulimiasta kärsivä äiti, rooleihin uppotuva isä, Subway-leipä kuolleen kädessä, You tube-tähteydestä haaveileva mies ja kaiken kehällä yhtä mahdollista ja toista selvää murhaa selvittelevät poliisit kiertelevät kaikki toisiaan väistellen tarkoituksella ja ilman tarkoitusta. Dekkari tämä ei silti ole, vaikka murhaan johtavia motiiveja ja tekoja selvitelläänkin.

Tavallaan lukija voi valita, onko kommunikoinnin vaikeus kirjassa lähtöisin sen henkilöhahmojen omista piirteistä ja kummallisuudesta vai onko kyseessä jokin yleisempi ilmiö. Minä kallistun jälkimmäisen kannalle. Kommunikointi on vaikeaa, ymmärtäminen miltei mahdotonta.

Enkä missään tapauksessa väitä Hiljaisuuden mestaria erityisesti tajunneeni. Luinpa kuitenkin ja tykkkäsin.