(Luku)päiväkirja : Melkein ex-tempore lukumaraton

Bloggaaminen on takkuillut pahemman kerran koko alkuvuoden ja sen myötä olen myös seurannut Blogistania tapahtumia lähinnä satunnaisesti. Viime viikolla tajusin, etten edes ollut ajatellut perinteistä kesälukumaratonia, puhumattakaan yhteisen maraton sovittujen päivämäärien tarkistamisesta. 

Niin siinä sitten kävi, että heinäkuun loman maratonpäivät olivat jo ohi, mutta sehän ei tietenkään estä pyhittämästä päivää kirjoille ihan itsekseni. Isäntä aloitti työt tänä aamuna, minulla on vielä pari päivää virallista lomaa jäljellä. 

Oivallinen hetki kaappien siivoamisen sijaistoiminnoille siis ? 

Lukemisestakaan ei ole pulaa. Kirjojen ostokielto on näköjään kokonaan kadonnut mielestä sen jälkeen, kun lopetin Storytelin tilauksen. Pinoja löytyy sieltä sun täältä, kun Ranskan ostokset ja viikonlopun Ropeconin fantasiasaalis etsivät tiukassa (kirjaimellisesti) olevaa tilaa hyllyistä. Kuvassa näkyy pieni osa ostoksista sekä vanhempaa satoa. Luulisi noista löytyvän viihdykettä vuorokaudeksi. 

Eilen sain jo loppuun Kalmanperhon kutsun, vaikka suunnittelin sitä sujuvaksi maratonin aloituskirjaksi. Se osoittautuu niin sujuvaksi, että luin vetävän tarinan jo ennen maratonin alkua. Nyt pitää tarkistaa, milloin mahdollinen toinen osa on ilmestymässä. 

Mutta nyt tähän päivään. Virallinen aloitus kello 11 ja ensimmäisenä lukuun Guillaume Musson La jeune fille et la nuit.

kello 14 - luettu 91 sivua

Ei ole tämä maratoonari sama kuin ennen. Luin Mussoa 91 sivua. Sitten söin ja juttelin puhelimessa siskon kanssa. Lähdin rantaan kahville isännän seuraksi. Hups vain, kello on jo kaksi. No, ehkä siirryn tästä uudelleen rantapuistoon varjoon istumaan... täällä kotona on ainakin aivan liian kuuma. 

puoli kuudelta - 109 + 214 = 323 sivua ja 17 minuuttia 

Lähdin ulos kuumuutta pakoon ja istuin hetken rannalla. Vähän aikaa luinkin. Sitten palasin kotiin. Varjot olivat jo pidentyneet, joten istahdin lukemaan Hanna Morren Vastatuulen lohikäärme-kirjan alusta loppuun. Viiihdyttävä ja sopivan julma nykyaikaan sijoittuva lohikäärme tarina nuoresta naisesta, joka saa kuulla perimänsä olevan osittain lohikäärmeen sukua. Tiettyjen ominaisuuksien myötä tulee myös ikiaikainen velvollisuus tuottaa jälkeläisiä, mikä ei Heta Louhikkoa miellytä lainkaan. 

Pidin kirjasta. Se muistutti minua monista lukemistani nykyaikaan sijoittuvista fantasiaromaaneista, mutta oli maanläheisempi ja Suomeen sijoittuminen toi oman vibansa. Pidin myös Hetan kapinallisuudesta ja kuitenkin perimän vaikutuksesta hänen toimintaansa. Miehetkin olivat sopivan kliseisiä, mutta kuitenkin moderneja. En oikein tiedä, miksi minulla kesti niin kauan tarttua tähän, mutta hyvä, että nyt sentään. 

Äänikirjana kuuntelin loppuun jo aiemmin aloittamani Muumit ja suuri tuhotulva - peräti 17 minuuttia matkalla rannalle. Latasin Elisa Kirjan kaikki äänikirjat omaan talteen, nyt kun palvelu yhdistyi BookBeatin kanssa. Yli sata ostamaani kirjaa olisi jäänyt kokonaan pois eli ne eivät olisi olleet saatavilla BookBeatissa. Löysin puhelimeeni sovelluksen, jolla voin kuunnella tallentamiani äänikirjoja. Nyt siis palaan klassikoihin. Muumit näköjään ensimmäisenä. 

Yllättävän vähän olen Storytelia kaivannut, mutta siihen taitaa olla syynä viime aikojen kirjahamstraus. Ei ole pulaa lukemisesta. Ensi maanantain lomaltapaluun jälkeen todennäköisesti tulee olemaan enemmän pulaa lukuajasta. 

klo 22 - ei tullut kuin 40 sivua lisää 

Vähän etenee onnahdellen tämä maraton. Pieni päänsärky ja iltapuuhat ja televisio ovat vieneet huomion. Luin vain Miten kirjani ovat syntyneet - teoksesta Petri Tammisen, Johanna Venhon ja Pauliina Haasjoen kappaleet. Kirjailijoiden metodeja ja ajatuksia on aina mielenkiintoista kuunnella tai niistä lukea. 

Aamulla yhdeltätoista - +17 sivua

Niinhän tässä kävi, että lukeminen hiipui, kun nukkuminen vei voiton. Vain Mikko Rimmisen osuus Miten kirjani ovat syntyneet-teoksesta tuli eiliseen lisää. Ei vaan riittänyt aika eikä into lukemisee, eikä se ole niin vakavaa. Nautin siitä, mitä luin, eikä kirjoihin tarttuminen toivottavasti lopu tähän. Vaikka nyt on kyllä taas niin kuuma päivä, ettei aivoissa tapahdu mitään. 

Tällainen maraton tällä kertaa: 380 sivua ja 17 minuuttia

Tuonen tahto

Tänään on vaihteeksi sellainen päivä, että pieni idealistini on juntattuna nurkkaan ja usko ihmisiin ja ihmisyyteen horjuu pahemman kerran. En masennu helposti, mutta jos nyt voittaisin lotossa muuttaisin pimeään metsään, enkä haluaisi nähdä ketään - paitsi ehkä omaa perhettä. Niin, ja wifi tietysti pitäisi olla, että pääsee blogeihin ja pitämään yhteyttä kuitenkin edes jonkin verran.

Taidan olla ikuinen optimisti, joka huomenna kai taas puskee täysillä eteenpäin. Ei maailma niin paha ole, kai...

Tästä olosta tulikin mieleeni kirja, jota en jostain syystä ole vielä blogannut. Siis ei sen takia, että kirjasta tulisi huono olo, vaan sen käsittelemän aihepiirin vuoksi.

Hanna Morren Tuonen tahto ei ollut sairasvuoteen luettuja vaan sain sen loppuun juuri ennen kuin selkä alkoi tosissaan vihoittelemaan. Siksipä minulta oli jäänyt siitä kirjoittamatta, enkä edes tajunnut ennen kuin kuukausikoosteita kirjoittaessani. Sitä se kipu teettää. Mielestä katoaa monta asiaa.


Hanna Morre : Tuonen tahto 
Luettavaksi kustantajalta 

Tytin ja Timon pieni tyttö kuolee rattijuopon uhrina. Molemmat etsivät selviytymiskeinoa surussaan, mutta enemmän erikseen kuin yhdessä, ja toisiaan syyllistäen kuin yhdessä ponnistellen, Vähitellen Tytti ajautuu Espoolaiseen metsään etsimään salaperäisten voimien apua tuskaansa. Pian Metsän henkien tahto käy yhä vahvemmaksi ja selkeämmäksi ja Tytti taipuu äärimmäiseen tuskaansa lievittääkseen.

Tuonen tahto on aika tyylipuhdas kauhuromaani, vaikkei se mitenkään hirvittävän pelottava loppujen lopuksi olekaan. Minulle pelottavinta taisi olla ajatus lapsen kuolemasta ja siitä, miten tapahtuman yli ei sitten millään pääse. Varsinaiset kauhuelementit ovat ehkä niin tuttuja monelta suunnalta, että ne eivät enää pelota samalla tavalla kuin ehkä joskus aikoinaan.

Hanna kirjoittaa taitavasti - ehkä liiankin jouhevasti. Pienellä säröilyllä olisi ehkä tullut tarinaan tehoa lisää. Toisaalta hän ei ole sortunut niin monen esikoiskirjailijan helmasyntiin eli rönsyilyyn ja jaaritteluun. Tarinassa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Sitä oli ilo lukea eikä kompaktia tarinaa tehnyt mieli jättää kesken.

Aina joskus sitä miettii, miksi kauhua halutaan kirjoittaa ja lukea, samoin kuin tietysti pelottavia dekkareitakin. Eihän niiden lukeminen ole välttämättä mitenkään iloista ja mielihyvää tuottavaa. (?) Tässä kirjoittaessani tajusin kuitenkin ainakin yhden syyn. Kun lukee jostain oikein kauheasta, huomaa oman elämänsä loppujen lopuksi olevan kuitenkin aika hyvässä jamassa. Vaikka tänään kyllä kututtaa silti.