(Luku)päiväkirja - teknisiä vaikeuksia ja jäkälän mutustelua

Maanantai 20.1.2020

Nyt ottaa päähän, lujasti. Luin juuri  pari HelMet Overdrive-kirjastosta lainaamaani kirjaa. Nyt yritin lainata jatkoa Charlaine Harrisin Midnight Crossroad-sarjaan ja arvatkaapa mitä ? Adobe Editions lopetti yhteistyön Kobo-lukijani kanssa enkä saa kirjoja enää luettua Kobolla. Edellisen Koboni kanssa en vastaavaa ongelmaa saanut koskaan korjattua. Harmittaa vietävästi.

Tämä on näitä tekniikan haasteita. Täytyy sanoa, että yleisesti ottaen Kobo on toiminut todella hyvin, mutta jostain syystä Adobe -tunnuksilla on välillä vaikeuksia. Tiedä sitten, mistä johtuu tai missä on vika.

Tällaiselle "mulle kirja just nyt kiitos"-tyypille tämä on lievästi sanottuna turhauttavaa. Tykkään lukea sarjat kerralla (ainakin jo ilmestyneet osat) ja teknisiin ongelmiin minulla ei riitä kärsivällisyys nykyään yhtään. Varsinkaan tällaiseen, jota en edes aiemmin onnistunut ratkaisemaan.

Voihan p...

Viikon kuriositeetti: työlounaalla maistettu JÄKÄLÄ

Keskiviikko 22.1.2020

Taisin maanantaina tuohduksissani unohtaa kokonaan mainita, että olen minä lukenutkin. Itse asiassa yllättävän montaa kirjaa.

Aloitin iltalukemisekseni Kati Tervon Punainen pata - Kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta. Nimi kertoo vallan mainiosti sisällön. Minusta ne eivät ole novelleja, eivätkä esseitä, eivätkä oikein pakinoitakaan. Ihan hauskoja. Sopivan kevyttä nukahtamisen tueksi.

Lisäksi olen edennyt Confessions of a Bookseller -äänikirjassa ja erehdyinpä jopa aloittamaan uuden äänikirjan eli Millenium-sarjan viimeisimmän David Lagercrantzin Tyttö, joka eli kahdesti. Vähän takkuillen on lähtenyt tuon kuuntelu kuitenkin liikkeelle. En taida olla tarpeeksi metrossa... Tuntuu nimittäin siltä, että se sopii jostain syystä nimenomaan metromatkan viihdykkeeksi. Kummallisia aivojen kommervenkkejä.

Tekniset ongelmat eivät kai ole kadonneet minnenkään. En vain ole enää edes kokeillut. Luen muuta nyt ainakin vähän aikaa. Eivät taida luettavat kirjat ihan heti loppua, vaikka en kirjastosta hetkee lataisikaan.

Eivät lopu, vaikka koitankin vierottaa itseni Elisa Kirjan aleklikkailusta. Se alkoi käydä vähän kalliiksi ja kuunneltavien äänikirjojen lista venyä jo puhelimen muistia suuremmaksi, ekirjoista puhumattakaan. Jos yrittäisi saada 10 luettua ennen kuin edes vilkaisee seuraavaa aleviestiä?

Noin muuten on arki taas tosissaan alkanut. Töitä, huushollia ja vähän kirjoja. Siinä se. Jotain piristystä pitänee keksiä ennen kuin taas ihan väsähtää. Ehdotuksia ?

Tänään teen etäpäivän. Työkone ruksuttaa vieressä ohjelmistopäivitystä, joten pidin tämän kirjoitustauon. Vähän taidan mennä jossain kohtaa myös ulos - maassa on jotain valkoista. Silmiä siristämällä ja kauas kohdentamalla voisi kuvitella jotain talven tapaista.

Torstai 23.1.2020

Aloitettiin Toton kanssa uusi iltasatukirja. Se oli virhe... Salamavaras (Percy Jackson) osoittautui heti alussa niin jännäksi, että ei meinattu saada kuuntelua millään lopetettua. Vähän oma vikani. Olisi pitänyt jatkaa aiemmin kuunneltujen linjalla. Siirryttiin kerralla ehkä vähän liian jännään kuunneltavaan.

No, katsotaan, miten jatkossa käy.

Noin muuten olen lähinnä vain kuunnellut vähän kirjakauppiasta. Muuten on mennyt koko viikko auton parissa. Ensin hajosi käsijarru ja sitä huollettiin, sitten vein pesuun ja huomattiin renkaan tyhjenneen. Se piti tietysti korjata. Ensi viikolla pitää sitten varmaan pistää kaikki talvirenkaat uusiksi ja käydä taas tarkistuttamassa öljy. Uhkana keikkuu vissiin jonkinlainen isompi moottoriremontti, jos kone on ruvennut urakalla syömään öljynsä..Huoh. Ehkä pitäisi myydä auto ja kokeilla julkisilla kulkemista ?

Lauantai 25.1.2020

Kuuntelin loppuun Confessions of a Bookseller. Ihan varmasti tulee ikävä kirjakauppiaan juttuja. Ne ovat jotenkin ihanan rentouttavia ja samalla koukuttavia. Jostain syystä noin yleensäkin tunnun tällä hetkellä valitsevan luettavakseni / kuunneltavakseni kirjoja, joissa on lyhyitä tarinoita tai muuten pätkäkerrontaa. Yritin jatkaa viimeisimmän Lisbet Salander-dekkarin lukemista, mutta Tyttö, joka eli kahdesti töksähteli ja vaihdoin toiseen rentoutuskirjaani, eli Nigella Lawsonin How to Eat...

Muutenkin meni ruoan parissa tämä päivä. Sain vihdoin ja viimein aloitetuksi Suuren keittokirjahaasteen ja sitä varten piti tietysti ensi selailla keittokirjoja ja sitten myös kokata. Tosin taisin olla hivenen liian väsynyt hellan ääressä. Lorautin risoton joukkoon kokonaisen ison sitruunan mehun - eli melkomoisen kirpakkaa oli risotto tänään. Hyvää silti.

Siskokin tuli käymään. Kivaa. Luuhattiin vähän kaupoissa, kun hän tarvitsi uudet nilkkurit. Minä en ostanut mitään, joten oli halpa ostosreissu. Toisaalta vähän harmitti, kun aleprosentit olivat aika huikeita, mutta eihän keskimittainen ja muutenkin keskikokoinen loppualesta mitään enää löydä. Jäljellä kun on vain hajakokoja. Yhden Ralph Laurenin mekon kokeilin, mutta se näytti melkoisen törkeältä sillä yläosa oli selvästi suunniteltu pienemmälle rintavarustukselle. Otin äkkiä pois ennen nappien lentelyä.

Sunnuntai 26.1.2020

Miten voi olla jo sunnuntai ? Viikonloput vain katoavat jonnekin. Tosin tänään olen oikeastaan itsestäni aika ylpeä. Sain nimittäin itseni lähtemään salille, vaikkei ollut edes tuntivarausta. Sellaista ihmettä ei olekaan sattunut sitten... no, sanotaan ettei aika moneen vuoteen.

Eihän tuo treeni mikään maailman tehokkain ollut. Olen tosi huono tekemään yhtään mitään ilman ryhmäpainetta ja edessä ohjeita antavaa ohjaajaa. Tänäänkin taisi liikunnallisin kohta olla juoksumatolla alkuun tekemäni kevyt kävely/hölkkä. Tehokas se oli siinäkin mielessä, että samalla sain kuunneltua Tyttö, joka eli kahdesti -äänikirjaa eteenpäin yli yhden luvun verran. Jotenkin nyt takkuilee. Liekö syynä sitten oma pääni vai vähän turhankin selittävä aloitus dekkarille.

Toki kyseessä voi olla ihan oma päänikin ja sen kyky käsitellä pidempää tarinaa. Huomaan mielelläni kuuntelevani ja lukevani lyhyistä pätkistä koostuvia kirjoja. Ei tarvitse kuin katsoa loppuun luettujen listaa. Siltä löytyy tällä hetkellä kaksi "pätkäkirjaa", joiden lukemisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia samaan aikaan kuin romaanit junnaavat paikoillaan.

Aloitin sentään yhden oikean romaaninkin. Loukkupoika on  nuortenfantasia suljetussa vankilassa elävästä pojasta. Olen vielä sen verran alussa, että paha sanoa mitään sen tarkempaa, mutta ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Saa nähdä, miten tarina etenee.

Ulkona on kivanoloinen keli. Pitäisi varmaan lähteä vielä kävelylle. Eilenkin jäin hetkeksi seuraamaan joutsenten ruokailua. Kauniita lintuja.



Tällä viikolla loppuun luetut kirjat : 

Shaun Bythell: The Confessions of a Bookseller 
Mitä ihmettä, minä nyt luetn ? Näitä kirjakauppiaan juttuja tulee varmasti ikävä. 

Kati Tervo: Punainen pata - kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta
Tämä oli helppo lukea. Lyhyitä ajatuksenpätkiä itseänikin kiinnostavasta aiheesta, eli ruoasta, sen laittamisesta ja syömisestä. Monissa ei ollut sen kummempaa ajatusta, toisissa taas sai inspiraatiota omaankin tekemiseen ja tunnisti ajatuksiaa. Reseptejäkin löytyy. Ihan kiva. Aikalailla oikealla tasolla minun nykyhetken keskittymiskykyyni nähden. 

Vuodenvaihteen (luku)päiväkirja : Elämyksiä

Vieläkö jatketaan ? Jaksaako kukaan enää lukea ? 
No, jos jatkan omaksi ilokseni ? 

Tiistai 31.12.2019 

Se on vuoden viimeinen päivä. Olen alkanut silmäilemään lukulistojani käppyröitä ajatellen. Ehkä niistä taas jotain saa aikaiseksi ja vähän trendiäkin.

Eilen tosin en ehtinyt aihetta edes miettimään. Lähdettiin siskon kanssa jo perinteeksi (2 kertaa on perinne - eikös vai ?) muodostuneelle joululahjapäivälle. Minä annoin hänelle lahjan ja hän antoi minulle saman lahjan eli Kämp Span paketin hieronta + lounas. Spa-visiitti on aina kiva, mutta tämän lahjan parasta antia on tietysti yhteinen aika. Lahjaahan ei tietenkään kuluteta muuten kuin yhdessä.

Viime vuonna kävimme Helsinki Day Span jalkahoidossa. Täytyy sanoa, että paikkana ja tunnelmaltaan Helsinki Day Spa oli kyllä jotenkin miellyttävämpi, mutta hieronta teki hyvää ja lounas Kämpin miljöössä on tietysti aina elämys. Puhumattakaan siitä, että minun kurpitsakeittoni alkuun oli yksi paras ikinä maistamistani ja kyseinen ruokalaji sattuu varsinkin talvisin olemaan lempialkuruokani.

Vuosi siis päättyy varsin miellyttävissä merkeissä. Tänään ollaan taas rauhassa kotona perheen kanssa. Isäntä kokkaa.

Mennyttä vuotta ajatellessa minulle tosin tulee vähän outo olo. En ole ihan varma olenko oikeasti elänyt vuottani vai vaan sivusta seurannut. Koko 2019 ajan olen jotenkin leijunut irrallaan. Ehkä tulevaksi vuodeksi voisi luvata sukeltaa takaisin omiin nahkoihin ja tehdä enemmän asioita itselleni? Jos nyt keksin, mitä tuo tarkoittaa.

Myöhemmin iltapäivällä

Tein pavlovapohjat ja lemon curdin valmiiksi. Nyt olen istunut lukutuolissani sillä aikaa, kun Isäntä työstää hummeriravioleja ja currya illan ateriaa varten. Luin loppuun Max Seeckin Uskollinen lukija - dekkarin. Loppuratkaisusta jäi hivenen hämmentynyt olo, mutta olipa jännä kirja.

Keskiviikko 1.1.2020

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, mitä sitten tuoneekaan. Aika näyttää.
Toistaiseksi olen tosin keskittynyt lähinnä Taustapeileihin ja käppyröihin - sain jo ensimmäisen blogiinkin.

Noin muuten vuosi vaihtui lähinnä herkutellen ja kirjaa lukien. Vuoden ensimmäiseksi luettavaksi aloitin dekkaria, mutta leppoisaa sellaista. Terttu Autereen Kuolema Eedenissä oli sopivaa luettavaa samalla kun toisella silmällä vilkuilin Lara Croftia telkkarista.

Tänään aloitin sitten "uuden elämän" kävin hakemassa tunnukseni uuteen kuntokeskukseen. Sitten varasin illaksi tunnin, jonka peruutin 5min myöhemmin... Saa nähdä, miten tässä sitten lopulta käy.

Torstai 2.1.2020

Tänään oli kovasti kulturelli päivä. Käytin pitkästä aikaa Museokorttiani ja kävin ystävän kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyä ja iltapäiväteellä. Tällaista pitäisi harrastaa useammin. Oli tosi kiva iltapäivä.

Schjerfbeckin näyttely oli varsin mielenkiintoinen. Teemana on "Maailmalta löysin itseni" ja näyttelyssä voi seurata taiteilijan eri maista saatujen vaikutteiden näkymistä esim. taulujen aiheissa. Toki mukana oli myös omakuvia, joita katsoessa aina mietin Schjerfbeckin suhdetta ikääntymiseen. Jotenkin se ei vaikuta kovin seesteiseltä. Ehkä pitäisi lukea uudelleen Rakel Liehun kirja Helene. Se on toki fiktiivinen, mutta ainakin noista matkoista siinä kai on jotain.

Senkin muuten huomasin, että kyllä teksti ja tarinat ovat sittenkin ominta aluettani. Joka taulun kohdalla olisin halunnut tietää sen tarinan, mallin tarinan, taiteilijan näkemyksen... Mielellään tekstimuodossa, kiitos :-)

Matkalla kuuntelin Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä -äänikirjaa taas vähän matkaa eteenpäin. Pääsin sentään jo yli puolenvälin.

Noin muutenkin on lukeminen ollut vähän pätkittäistä. Joskus aikoinaan luin Mamma Mia- elokuvan innoittaman hömppäromaanin My Mamma Mia Summer, joka osoittautui kelpo laiturilukemiseksi. Nyt sitten otin joululoman viihteeksi kesätarinan jatko-osan Mamma Mia Christmas... Sitä aloittelin eilen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein vauhdissa mukana. Saa nähdä, jääkö ensi jouluun.

Selailin myös nuorten tekijöiden Puuhamiesten maihinnousu - tarinakokoelmaa. Vähän on epätasainen, mikä kirjoittajien nuoren iän (3x17v) huomioonottaen ei ole yllätys. Luulenpa myös tekstien viimeistelyn saaneen suurempaa huomiota kirjan alkupuolella. Nyt puolessavälissä menee välillä turhankin sekavaksi. Saa nähdä, miten tämä tästä jatkuu...

Lauantai 4.1.2020

Niinhän tässä näyttää taas käyvän, että hyppelen kirjasta toiseen. Olen nimittäin edellisen kirjoituksen jälkeen aloittanut peräti kaksi uutta äänikirjaa. Osittain syynä lienee Kuolema kiitospäivänä, jossa jumituin vähän hankalan kuuloiseen kohtaukseen. Ei vaan ole huvittanut jatkaa. Teki mieli jotain kevyempää.

Niinpä nappasin Audiblesta kuunneltavaksi Jeevesin ja Woosterin seikkailuja (The collected radio dramas). Tosin en ole ihan varma, voiko tätä kutsua enää äänikirjaksi, ennemminkin mennään jo kuunnelman puolelle. Missäköhän raja muuten menee? Pitää varmaan ihan erikseen miettiä. "Painos" kyllä löytyi myös Goodreadsista... (Edit: pohdiskelua täällä - oletteko samaa mieltä kriteereistä?) 

Toiseksi aloitetuksi valikoitui Confessions of a Bookseller eli suositun Kirjakauppiaan päiväkirjan tekijän toinen kirja. Tosin tämä taitaa ajallisesti ajoittua ennen ensimmäistä, ainakin päätellen tulevaisuusviittauksista juttuihin, jotka jo ensimmäiseksi kuunnelleessani kirjassa ovat kerrontahetkeä.

Kirjakauppiaskin ihmettelee, miksi niin monet haluaisivat omistaa vanhojen kirjojen kaupan. Minä ihmettelen, miten melko lakoninen listaus kirjakauppiaan päivistä voi ollakin niin koukuttava. Johtuuko se aiheeseen liittyvistä kirjoista ? Olisiko lihakauppiaan tai vaatekauppiaan päiväkirja yhtä kiinnostava? Tai ehkä kaikki onkin kiinni kirjoitustyylistä ?

Muuten on lukeminen ollut minimissään, mutta toisilla elämän osa-alueilla vuosi on alkanut aktiivisena. Aloitin eilen uuden elämän eli kävin jumpassa. Lisäksi aloin viimeinkiin vaihtamaan poikien huoneita päittäin. Isompi otus vähempine tavaroineen pienempään huoneeseen, ja päinvastoin - pienempi legovuorineen isompaan... Saa nähdä montako kuukautta tähänkin saan kulumaan.

Sunnuntai 5.1.2020

Näinä elämyshakuisina aikoina, tässä yksi täydellinen:

Paista muutama pekonisiivu rapeaksi ( aloita kylmältä pannulta), riko muna niiden viereen, kun ne ovat alkaneet ruskistua. Kuumenna Heinzin papuja tomaattikastikkeessa, paahda leipää ja levitä sille kuumana voita ja appelsiinimarmeladia. Keitä ämpärillinen kuumaa, vahvaa Earl Greytä.
Istu olohuoneen ison pöydän viereen ja jatka skotlantilaisen kirjakauppiaan muistelmien (Confessions of a Bookseller) kuuntelua, hiljaisuudessa ennen kuin kukaan muu on herännyt.

No, hiljaisuus katkesi kantaessani aamiaistani olohuoneeseen, kun sekä isäntä että kuopus nousivat ylös. Silti, tämä hipoo täydellistä sunnuntai-aamua.

Luulen myös keksineeni, miksi kirjakauppiaan muistelmat ovat niin suosittuja. Kyse ei ole (pelkästään) kirjakaupasta. Elämäntapa kiehtoo. Siinä on sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä ja se vie jotenkin ajatukset menneisiin aikoihin. Kirjanpitäjä, joka ei lampomisaikaan ehdi paikalle. Illalliset yhteisten festivaalisuunnittelujen jälkeen. Ystävät, jotka ovat päätyneet kylään eri puolilta maailmaa. Kirjakauppias iltapäivätauolla kalastamassa. Haikailemmeko kaikki jotain tuollaista tässä kaupunkikiireen keskellä ?

Eilen luin loppuun nuorten kirjalilijoiden Puuhamiesten maihinnousun. Tahti kiihtyi loppua kohti ja, yllättävää kyllä, puuhamiehet saivat kiinni punaisen langan päästä uudelleen. Viihdyin.
Myös Kuolema kiitospäivänä eteni, selätin jumikohdan eikä se edes osoittautunut kovin pahaksi.

Ai niin, aloitin myös uuden kirjan... Takashi Hiraide: Kissavieras.


Viikolla loppuun luettuja : 

Max Seeck : Uskollinen lukija 
No huh, huh... olipas jännä. Yhtään en arvannut loppuratkaisua. Se tosin jättikin hivenen hämmentyneen olon. 

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Ihastuttavan vanhanaikainen dekkari. En tiedä paljon rentouttavampaa luettavaa vuoden alkuun. 

Sampo Mustonen, Roope Kankare, Jalo Niinikangas: Puuhamiesten maihinnousu
Vilkas mielikuvitus on kirjoittajien vahvuus, mutta siihen liittyvät myös sudenkuopat. Välillä menee vähän liiankin lujaa ja viimeistely on unohtunut. Silti, suurimman osan lukuajasta viihdyin, vaikkei genre minulle ominaisinta olekaan. 

Varovainen matkailija kirjakaupassa

En tiedä, onko kyseessä ikä vai mikä, mutta huomaan monesti tarttuvani mieluummin elämäkerralliseen, lyhyempää tarinointia sisältävään kirjaan kuin kaunokirjalliseen teokseen. Jostain syystä nautin kuunnellessani toisten kokemuksia matkoista tai heidän elämästään yleensä.

Ehkä kyseessä on jonkinlainen tarve elää muiden elämää, laajentaa kokemuksia toisten kirjoitusten kautta, kun oma elämä pyörii pääasiassa töiden, kodin, perheen, töiden, kodin, perheen - ja kirjojen parissa.

Äänikirjoina olen viime aikoina nauttinut mm. risteilykokemuksista  ja miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt ruveta kirjakauppiaaksi... Hyvin erilaisia teoksia sinänsä, mutta yhteistä niille on elämänmakuinen kuvaus ja pohdiskeleva ote. Molempien mukana voi miettiä omia kokemuksiaan ja suhteuttaa ajatuksiaan.

Kansikuva: Tammi

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana: Krista Putkonen-Örn

Mereta Mazzarella kertoo kirjassaan olevansa varovainen matkailija, joka kaihtaa liikoja seikkailuja ja pelkää uusissa kokemuksissa enemmän toisten kuin omasta puolestaan. Tunnistan tuossa tavallaan itseni. Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä yksinäni vaeltamaan vuoristoon tai edes kiertelemään vierasta kaupunkia tietämättä tarkalleen, missä kuljen ja välttäen pimeitä kujia, vaikka lyhyitäkin. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Barcelonan reissu, jossa pakotin miehen kävelemään kierroksen ravintolaan mennessä vain siksi, etten suostunut roskapusseja täynnä olevalle kujalle oikaisemaan.

Varovaisena matkailijana sitä ehkä menettää kokemuksia, mutta toisaalta ei myöskään joudu hankaluuksiin, pääsee helpolla. Kukin tavallaan. Sitä paitsi, aina voi lukea toisten kokemuksista.

Mazzarella kuvaa myös yhtä matkailun tai turismin osaa, joka jostain syystä ei minua ole koskaan houkutellut, nimittäin risteilyjä. Toki ajatus laivalla matkustamisen tuomasta irrallisuuden tunteesta tuntuu tavallaan houkuttelevalta, mutta ehkä haluaisin sen kuitenkin kokea mieluummin vaikka Kyllikki Villan tavoin rahtilaivamatkustamisena kuin kaikkien palvelujen ja luksuksen keskellä. Jostain syystä se tuntuu "aidommalta" tavalta irtautua rutiineista (ja luoda rinnakkaiset laivamatkan ajaksi). Sinänsä vertailu tuntuu hieman keinotekoiselta, sillä venekammoisena tuskin lähden kummankaan tyyppiselle matkalle, varsinkaan myös Mazzarellan pohtimien turismin ekologisia vaikutuksia ajatellen.

Toisaalta Mazzarellan kuvaus ajasta Australiassa kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Minäkin haluaisin matkustaa tuolla tavoin, pidemmissä jaksoissa, osallistuen paikalliseen elämään ja tutustumalla ihmisiin. Tosin sekin vaatii tietynlaisen verkoston ja ympäristön. Kussakin maassa on ihmisiä, jotka ajattelevat samoilla linjoilla ja sitten niitä muita... Matkan onnistuminen lienee osaksi kiinni siitäkin, miten uuteen paikkaan voi kotiutua.

Kaikkiaan Merete Mazzarellan Varovainen matkailija on mielenkiintoinen sekoitus monitasoisen ihmisen ajatuksista sekä omasta elämästään lapsuudesta aikuisiän ihmissuhteisiin, suhtautumisesta nykyajan tapahtumiin historian pohjalta että matkakuvausta vanhenevan naisen näkökulmasta. Tekee hyvää lukea kirjaa, jossa pohditaan asioita ja esitetään mielipiteitä. Saa omankin mielen virkistymään.

Tykkäsin - tämä oli ensimmäinen lukemani Mazzarella. Pitänee tarttua muihinkin.

Screenshot from Audible App 

Shaun Bythell : The Diary of a Bookseller  
Audible tilauksesta 
Lukijana: Robin Laing 

Myönnän auliisti olleeni varsin epäluuloinen Shaun Bythellin menestysteoksen kohdalla. Epäluulo ei mitenkään perustunut kirjan kuvaamaan miljööseen. Kuka kirjoista pitävä ei olisi kuvitellut omistavansa pittoreskia kirjakauppaa. Enemmänkin oli kyse siitä, että skotlantilainen pikkukylä, kirjakauppakissa ja vähän eksentriset henkilöhahmot kuulostivat vähän liian hyvältä.

Ensimmäisten lukujen aikana epäluulo vaihtui toisenlaiseksi. Mitä, eikö tämä olekaan sellainen herttainen kyläkuvaus? No, onhan se tavallaan sitäkin, mutta enemmänkin on kyse juuri kirjan nimen mukaisesta sisällöstä - kirjakauppiaan muistiinpanoista bisneksensä tilasta, kirjakauppa-alan murroksesta digitalisoinnin vyöryn alla ja sitten vähän myös ihmisistä (ja kissasta).

Toisissa kohdin tunsin piston sydämessäni, olenhan itse ekirjojen suurkuluttaja - ja tämänkin kuuntelin äänikirjana- mutta olen myös sitä mieltä, että maailma muuttuu. Uskon kirjakauppiaille löytyvän tilaa myöhemminkin, mutta ehkä bisnes muuttuu vähän toisenlaiseksi, eikä Shaun Bythellkään ole jäänyt kirjahyllyjen väliin jumiin vaan miettii erilaisia konsepteja liiketoiminnan laajentamiseksi.

Huomasin seuraavani jännityksellä jokaisen päivän kohdalla kassavirran suuruutta ja verkkomyynnin onnistumista. Se oli yllättävän koukuttavaa. Myös niin kirjakaupassa työskentelevät kuin asiakkaina ovesta sisään kävelevät ihmiset ovat riemastuttavan omanlaisiaan. Kaikkein koukuttavinta on kuitenkin kirjan läpi huokuva vapaus, kirjakauppiaan tyytyväisyys siihen, että voi tehdä työtään omalla tavallaan, omassa kaupassa, omien ihmisten lähellä ja seudulla jota rakastaa. Kukapa meistä ei tuota haluaisi, vaikka aika harvalle se on mahdollista - ja onhan kuvaus kirjafestivaaleista ja muutenkin paikallisia aktiviteetteja eteenpäin vievästä yhteisöstä melko idyllinen - ja hyvin trendikäs.

Minä siis koukutuin. Ennen kuin kirja oli edes lopussa, huomasin korvamerkinneeni seuraavan Audible-hankintani eli kirjakauppiaan seuraavan teoksen: Confessions of a Bookseller.