(Luku)päiväkirja : Epäsäännöllisen säännöllistä, mutta kesä tulee kumminkin ja laiturilukemisto!

Nimittäin tämä minun bloggaamiseni. Luen kyllä ja myönnän nauttivani lukemastani suunnattoman paljon. Huvittavasti tuntuu kuin olisin "vapautunut", kun poistin Storytelin. Saa nähdä, onko olo samanlainen kun alati kasvava kirjastovarausten listani alkaa purkautua. 

Sen verran pitkiä ovat varausjonot, että kesäksi ei paniikki vielä ehtine iskeä. Laiturille en taida kauheasti tänä kesänä ehtiä. Biarritzin kiintopiste muutti helmikuussa Suomeen ja kesäsuunnitelmat yleensä ovat vielä melkoisen avoinna, mutta kai sitä kesän lukulistaa pitäisi miettiä ? Perinteinen laiturilukemistokatsaus siis... 

Mitä kuuluu laiturilukemistoon ? Äkkiseltään mieleen nousevat viihde, dekkarit ja elämäkerrat. Muitakin toki sen mukaan, mitä eteen osuu, mutta noita kai nyt eniten. 

Jos kurkkaan kirjaston lainaus- ja varauslistojani, ovat kyseiset genret hyvin edustettuina. Tosin tässä kävi nyt niin, ettei edes kesäkuu ehtinyt alkaa, kun olin jo lukenut kolme kaikkein ilmeisintä viihdekategorian kandidaattia. Maija Kajannon trilogia Titasta työstressin, remontin ja parisuhteen keskellä kipuilemassa meni tahdilla kirja per ilta. Huomasin nyökkäileväni parissakin kohtaa työelämäkuvauksissa, vaikka ihan noin karikatyyristä ei meno ole minun kohdallani koskaan ollut. Vauva-aika ja taaperoaikakin toivat mieleen muistoja. Jotkut niistä aiheuttivat edelleen kauhunväristyksiä. 

• Maija Kajanto : Mittoja ja tilaustöitä 
• Maija Kajanto : Itsepä tilasit
• Maija Kajanto : Kuin tilauksesta 
• Maija Kajanto : Pyykkipäivä
• Maija Kajanto : Tilinpäätös
• Vera Vala : Persikankukkien aikaan

Trilogian varasin, koska Kajannon uusimman Puistokadun pesula-sarjan Tilinpäätös-osalle olen varauslistalla nro 473. Ei taida ehtiä tälle kesälle. 

Olen nyt kovasti ollut tykästynyt Maija Kajannon kirjoihin viihteen saralla. Niissä on jotain elämänmakuista, vähän rosoista eikä liikaa vaaleanpunaista huttua. Huomaan tarvitsevani pieniä säröjä. Aloitin lukemaan Soraya M. Lanen Italialainen tytär - romaania, mutta se jäi nopeasti kesken. Vaikken lukenut kovin pitkälle, tuli tunne liiasta sokerista. Vielä muutama vuosi sitten olisin pitänyt tuosta kovasti, mutta tänä kesänä tarvitsen toisenlaista. Se ei tietenkään estä, etteivätkö muut voisi pitää. 

Vera Vala sopii nimenä kesän dekkarilistalle, mutta tällä kertaa olen pistänyt hänen uusimpansa varaukseen viihde ja romantiikkaosastolle. Katsotaan ehtiikö. 

Dekkareista minulla on nyt lukulistalla ja kirjaston varauksessakin islantilaista. Noita en ole lukenut, mutta pitäisi olla jännää ja ovat kiiteltyjä. Kotimaisista aion jatkaa Matti Laineen Kovaset-sarjaa. Se on vähän sellaista vakoojameininkiä, jota en ole lukenut vuosikausiin. 

Lisäksi huomaan, että olen Goodreadsin mukaan lukenut dekkarin Vintagea ja veritekoja. Huomasin sen siitä, kun Teetä ja teräaseita kirja tuli jossain vastaan ja se kuulosti hupaisalta. Sitten huomasin sen olevan toinen osa... Todennäköisesti muistan lukeneeni heti parin ensimmäisen sivun jälkeen, mutta nyt lyö aivoissa tyhjää. Uskon Goodreadsia, mutta olen tainnut lukea tuon jossain ylenmääräisessä väsymystilassa. Koitetaan korjata asia kesän aikan. 

• Yrsa Sigurdardottir : Näen sinut
• Yrsa Sigurdardottir: Muistan sinut
• Yrsa Sigurdardottir : Löydän sinut 
• Matti Laine : Isänsä tytär
• Matti Laine : Verilinja
• Hanni Maula : Vintagea ja veritekoja
• Hanni Maula : Teetä ja teräaseita
• Jiyoung Kang: Rouva Shim, palkkamurhaaja 

Mielenkiinnolla odotan tuota listan viimeisintä. Ajatus 50-vuotiaasta naisesta, joka rupeaa palkkamurhaajaksi ja on siinä hyvä, kuulostaa tavallaan voimaannuttavalta. Odotan huumoria ja lievää vahingoniloa maailman kohdatessa jotain ennakko-odotuksista poikkeavaa. Katsotaan vastaako kirja sitten odotuksia. Olen jonossa sijalla72, joten saattaa ehtiä kesän laiturilukemistoon. 

Elämäkertoja listallani on kolme. Niistä kaksi ehtinee kesään, kolmannesta en ole ihan varma. Patti Smithin MTrain oli kirja, josta täysin tapojeni vastaisesti otin paperille lainauksen. Se on edelleen yöpöytäni savikulhossa. Enkelten leipää on kirjastosta varauksessa, mutta ehkä se pitäisi lukea alkukielellä. En tiedä. 

• Patti Smith : Enkelten leipää 
• Anneli Kanto : Elämänlangalla - kolmen sodan päiväkirja
• Minna Maijala : Helvi Hämäläinen - kauneudenrakastaja

Olisiko tuossa jo lukemista laiturinnokkaan ? Ei että minulla olisi tiedossa mitään laituria, mutta lomaa odottelen. Vielä kaksi ja puoli viikkoa. 

Väsymys painaa. Tänä aamuna etsin autonavaintani melkein kymmenen minuuttia toimiston parkkihallissa. Tiesin avaimen olevan mukana. Olinhan juuri ajanut autolla paikalle, eikä se liiku ilman avainta. Tyhjensin käsilaukkuni ja läppärilaukkuni pariinkin otteeseen. Kävin läpi kojelaudan lokerot. Sitten muistin minulla olleen takki yllä autolle tullessani. Siellä se oli takaluukussa ja taskussa siististi MOLEMMAT autonavaimet. En ollut edes huomannut kulkevani vara-avaimella. Tiedä, miten kauan avain oli taskussa oleillut ja odottanut löytymistään.  

Lomalle on tarvetta. 

Mitä muuta suosittelette listalle ? 

Jos vaikka satun lukemaan jo ennen lomaa, tai kirjaston varauslista ei etene... 

(Luku)päiväkirja : Kirjaston kirjoja ja sosiaalista elämää

 

Tässä on käymässä juuri niin kuin pelkäsinkin. Varausten lista kasvaa, sitten niitä tulee haettavaksi ja ennen kuin huomaankaan, on luettavien kirjojen pino kasvanut stressaavalle tasolle... No, ei niitä vielä ole kuin kolme (ja yksi kirjastossa odottamassa noutoa), mutta kuitenkin. 

Laadussa ei ole valittamista. Sutinen-sarjan jälkeen siirryin Vuolan ja Lindstedtin tyyliharjoituskirjaan eli 101 tapaa tappaa aviomies. Se on juuri niin mielenkiintoinen kuin Takakansi-podcastin jakson jälkeen ajattelinkin, mutta lukemisessa taitaa mennä hetki. Takakansi-podcastin kuuntelu on muuten osoittautunut vähän vaaralliseksi varauslistan osalta. Kummasti sieltä kertyy listalle kirjoja, jaksojen edetessä. Tämä jakso oli myös hurjan mielenkiintoinen muutenkin kuin kirjan kuvauksen takia. Keskustelu syklisestä väkivallasta ja kirjailijoiden välisen yhteistyön muodoista ja vaatimuksista viihdytti mainiosti Turkuun ajaessa. Matka tuntui lyhyeltä. 

Muut lainassa olevat ovat Silja Koiviston Sataman kapakan Hilda, jota olen tässä pikkuhiljaa lukenut eteenpäin ja Virginia Woolfin päiväkirjojen ensimmäinen osa, jota en ole vielä ehtinyt edes aloittamaan. 

Kotkan laivatyttöjen (ja muuten "siveetöntä elämää viettävien joutilaiden naisten" historia ei ole ylentävää luettavaa, mutta onneksi sitä on nyt kirjattu ylös muutenkin kuin vain poliisin pidätyskorteissa. On aina yhtä raivostuttavaa lukea, miten seksin ostaminen on aina sitä myyvän naisen vika. Ihan kuin se olisi aina naisen oma valinta. Ihan kuin ostajalla (miehellä) ei olisi asian kanssa mitään tekemistä. Kysynnän ja tarjonnan laki lienee paheksujilla unohtunut jonnekin matkan varrelle. 

Osasyynsä kirjastonkirjojen etenemisen hitauteen on tietysti se, että luen myös muuta. Sain juuri loppuun joululahjakirjani Tutankhamonin salaisuudet, joka oli todella mielenkiintoinen kooste niin Tutankhamonin kuin muutaman muunkin faaraon historiasta. Eikä sovi unohtaa kuvausta siitä, miten arkeologia on kehittynyt, samoin kuin suhtautuminen arkeologisiin löytöihin ja niiden omistukseen. 

Sänkylukemisena minulla on ollut Siiri Enorannan Maailmantyttäret. Kirjaa on kutsuttu utopiaksi ja sellaiselta sen kuvaama maailma vaikuttaakin. Surua ja tuskaa ei kuitenkaan ole poistettu, vaikka luontoa ja ihmiskunnan välisten suhteiden tasapaino toimiikin. Huomaan kuitenkin koko ajan odottavani, milloin tarinassa on jokin katastrofaalinen käänne. Saa nähdä, tuleeko sellaista, ja millainen. 

Äänikirjana minulla on tällä hetkellä kesken Vera Valan Storytelille kirjoittama Pimeyden paratiisi. Melko melodramaattinen Seychellien paratiisisaarelle sijoittuva tarina kertoo kouluajan katastrofin vaikutuksista aikuisiän ihmissuhteisiin. Ahdistava tunnelma johtaa väkivaltaan, mutta vielä en ole päässyt niin pitkälle, että linkitykset olisivat edes hahmottumassa kunnolla. 

Mitäs teiltä muilta löytyy lukulistalla hiihtolomaviikolla? 

Täällä etelässä siis hiihtoloma alkaa huomenna. Tai kenellä nyt alkaa... minä teen tiukasti töitä koko viikon, mutta sain isännän sentään kotiin Totoa viihdyttämään. 

Muutenkin tuli taas todettua, miten tärkeää on tavata ihmisiä. Ystäväpariskunta oli eilen meillä päivällisellä ja hitsit, että oli kivaa. Olen koittanut opetella rennompaa emännöintiä eli mahdollisimman helpot reseptit ja koti siivotaan pääasiassa valaistusta himmentämällä (no, vähän sentään imuroitiin ja siistittiin muutenkin). Stressittömillä järjestelyillä saa itsekin nautittua seurustelusta. Ihanaa! 

(Luku)päiväkirja: Dekkarikimara

 

Ei nyt ole mikään virallinen dekkarikuukausi menossa, mutta minulla on näköjään jonkinlainen dekkarisuma päällä. Ehkä töihin palaaminen saa jotenkin verenhimoiseksi...(?) tai elokuun helteessä tarvitaan jonkinlaista adrenaliinibuustia jaksamiseen ? Ei silti, olen minä dekkarien lisäksi lukenut myös viihdefantasiaa, mikä kertonee jotain sekä keskittymiskyvystä että kyvystä sisäistämään muuta kuin suoraviivaista kerrontaa. 

Viihteessä ei siis ole yhtään mitään vikaa, mutta hieman kaavamaisessa juonenkäsittelyssä on puolensa aivojen hellemoodissa. Toki tarinan ja henkilöhahmojen pitää silti olla hyvin kirjoitettuja tai alkaa ottamaan päähän ensimmäisen luvun jälkeen. Onneksi Molly Harperilla on homma hanskassa, eikä hän ota sen paremmin henkilöhahmojaan kuin kirjojaan muutenkaan liian vakavasti. 

Mutta siis, ne dekkarit. 

Myönnetään, osan näistä luin jo heinäkuun puolella, mutta riitti niitä lämpimiä päiviä silloinkin. 

Koko lista on luettu Storytel-lukijalla. Luulenpa, että lukulistani olisi vähän toisennäköinen tai ainakin lyhyempi, jolleivat kirjat olisi saatavilla parilla sormen pyyhkäisyllä. 

Yhteistä koko viiden kirjan kimaralle on se, että yksikään ei ole varsinaisesti pelottava, ne ovat kaikki täynnä toinen toistaan erikoisempia henkilöhahmoja ja ainoa, jossa rikosta ratkaiseva päähenkilö muistuttaa edes etäisesti ammattipoliisia on Murha asuntonäytössä-dekkarin sairaslomalla oleva komisario Tukholmasta... Cozy Mysteryä siis, enemmän tai vähemmän kotoisasti. 

Kuva Storytel

Madeleine Gustafsson : Murha linnassa 

Eristyneeseen kartanoon on kutsuttu ryhmä dekkarikirjailijoita tositv-ohjelman kuvaukseen. Luvassa on kiihkeitä keskusteluja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, sekä toivottavasti kilpailevien kirjailijoiden katsojia houkuttelevaa kinastelua (huutoa ja kyyneliä?) - tai niin ainakin ohjelman tekijät toivovat. Sitten löytyy ruumis ja joku katoaa. 

Tuore dekkarikirjailija Henny Hoff on onnellinen mahdollisuudesta osallistua, mutta tutustumisen myötä kollegojen pinnan alta löytyy niin itsekkyyttä, mustasukkaisuutta kuin kyky epäeettiseen toimintaan. On vaikea kuitenkin kuvitella, että joku heistä kykenisi murhaan, saati sitten useampaan. 

Asetelma on herkullinen, henkilöhahmot miltei karikatyyrimäisen stereotyyppisiä, mutta kyllä tätä luki ihan mielellään. Arvasin tekijän ja syyn jossain kohtaa, mutta loppuratkaisua en osannut ihan suoraan kuvitella. Erittäinkin sopiva lisä laiturilukemistoon tai riippumattoon. 

Kuva Otava

Lucy Foley: Avain 

Tämä oli tästä dekkarilistasta ehkä se kaikkein yllättävin ja vähän jopa jännittävä. Pidin tästä ehkä tämän listan kirjoista kaikkein eniten. 

Vanha pariisilaiskerrostalo kuulostaa idylliseltä asuinpaikalta. Jess on tyytyväinen veljensä luvattua majoituksen, jotta Jess voi miettiä suuntaa elämälleen. Saapumisiltana ohjeistupuhelu kuitenkin katkeaa jonkun saapuessa veljen luo, ja kun Jess pääsee perille, ei veljeä ole enää missään. On vain kerrostalo ja sen asukkaat, jotka tuntuvat kaikki tietävän katoamisesta jotain. 

Myönnän, en tosiaankaan osannut arvata kaikkia käänteitä. En myöskään oikein pitänyt kenestäkään henkilöhahmosta, päähenkilö mukaan luettuna. Heissä kaikissa on jotain rikki. Rosoisuus on kuitenkin mielenkiintoista ja on tavallaa kiehtovaa, miten julkisivu vähitellen murenee ja sen alta paljastuu jotain rumaa. 

Kovin pitkälle tässä ei voi kirjasta ja hahmoista jutella, jottei pilaa yllättäviä käänteitä, mutta sanottakoon, että ahneus ja vallanhimo ovat tuhoavia piirteitä, joiden vaikutus laajenee lähelle joutuvissa ihmisissä kuin veteen heitetyn kiven renkaat. 

Kuva Johnny Kniga

Anders de la Motte/ Måns Nilsson : Kuolema asuntonäytössä 

No joo, tämä oli vähän sellainen "mjääh"... Komisario saapuu sairaslomalle ja vähän sen jälkeen kuolee sometähti/kiinteistövälittäjä. On kartanonherra, ex-vaimoa, tytär ja muita kylän asukkeja ja komisario tietysti kutsutaan auttamaan tutkinnassa. 

Hieman ärsytti herra tukholmalaisen ylivoimaisuus paikalliseen poliisiin nähden ja sitten hän kuitenkin lavertelee tutkimuksesta kaikenlaista tyttärelleen ja huitelee rikospaikoilla pyörtyilemässä (tai no, ei hän varsinaisesti kaatunut, kunhan huippasi) 

Pitäisi tarkistaa kirjailijoiden taustat, mutta jotenkin tämä haiskahti sellaiselta kaupalliselta "ruksataan tarpeelliset boksit ja vedetään kasaan" tuotokselta. 

Luinpa kuitenkin hellepitimikseni... 

Kuva Jalava

Erin MacCarthy/Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama 

Kyllä, tässä dekkarissa on ihan oikeasti laama ja vieläpä varsin keskeisessä roolissa. Se on nimittäin murhaepäilty. 

Eihän tuosta asetelmasta voi tulla muuta kuin ihan hauska pläjäys, kunhan ei ota tarinaa liian vakavasti. Tämä murhadraama on sellainen viihderomantiikkadekkari eli ei tosiaankaan mitään kovin pelottavaa, lievää myötähäpeää joissan kohdin (ei onneksi liikaa) ja vähintäänkin muutama huvittunut hymähdys. 

Tarina toki on melko klassinen. Työtön näyttelijä perii isoäidiltään talon ja pubin jostain jumalan selän takaa ja saapuu paikalle asettumaan uuteen elämäänsä. Mukanaan hänellä on näyttelijäystävänsä (aika stereotyyppinen, mutta mukava) ja pubi-isäntä on tietysti huikean hyvännäköinen, mutta vähän mörkö. Sitten mukavalta vaikuttava, mutta tulevissa keskusteluissa ilmeisen petollineksi osoittautuva kylän häntäheikki kuolee ja päästä löytyvästä haavasta syytetään lähistöllä haahuilevaa perintölaamaa. No, tuo viimeinen oli kyllä aika kaukana klassisesta kuviosta ja kieltämättä pelastaa tarinan. 

Sellaista  mietin, että onkohan näissä romantiikkajutuissa vähän sama homma kuin laulun sanoissa. Ne toimivat välillä paremmin englanniksi. Tässäkin tekstin rytmitys ja tyyli (tietysti) alkukielen mukainen, mutta suomeksi siitä tulee välillä vähän keinotekoisen kuuloinen. Ihan kuin suomen kieli ei samalla tavalla taipuisi tuollaiseen nuorekkaaseen höpötykseen ja vähän kornit kohdat korostuvat. Ehkä syynä on vieraan kielen vieraannuttava vaikutus, tai ehkä olemme tottuneet kuuntelemaan englanniksi vähän vähemmän kiillotettua ilmaisua. Tiedä sitten. Taas yksi juttu, jota pitäisi ehkä tutkia tarkemmin, jos olisi aikaa. 

Kaikkian kuitenkin varsin luettava kirja ja jopa hauska. Enkä voi sille mitään, että olen vähän puolueellinen heti, kun henkilögalleriassa on persoonallinen laama. 

Kuva WSOY

Vera Vala: Italialainen peli 

Olen lukenut suurin piirtein kaikki Vera Valan kirjat. Eniten olen pitänyt Aprikoosiyöt-romaanista, jossa oli  mysteeriä ja romantiikkaa ja Italiaa. Myös Arianna de Bellis -sarjan ensimmäinen Kuolema sypressin varjossa oli kepeydeltään koukuttava. Vaikka muutkin Valan dekkarit ovat olleet hyvin kirjoitettuja ja jännittäviäkin, on niissä jotain sellaista raskasta, joka tekee lukemisen minulle vähän tahmaiseksi. Lukiessani nyt Salla Kotka -sarjan aloitusosaa, taisin saada kiinni minua häiritsevästä osasta. 

Salla on suomalainen psykologian-opiskelija Milanossa, joka pääsee harjoitteluun tunnetun oikeuspsykologin toimistoon ja samalla myös osa-aikaiseksi psykologin tyttären etsivätoimistoon. Milanossa riehuu Harlekiiniksi nimetty sarjamurhaaja. Salla osallistuu sivusta sarjamurhaajatutkintaan avustaessaan oikeuspsykologia, hän auttaa etsivätoimistossa selvittämään puolustuksen mahdollisuuksi sarjamurhaajaan mahdollisesti liittyvässä murhatapauksessa, hän koittaa selviytyä työpaikkansa jännitteistä ja erikoisista ihmissuhteista, hän haluaa olla aktiivinen ja tutkii myös ominpäin, hänellä on traumoja menneisyydessään ja niiden vuoksi ahdistuskohtauksia ja tarvetta terapiaan ja outoihin öisiin tempauksiin ja kirsikkana kakun päällä Sallan lapsuus on ollut yhtä selviytymistä äidin epätasapainoisuuden ja kuvitelluilta vihollisilta suojautumisen vuoksi. Paitsi, että viholliset eivät ehkä olleetkaan kuviteltuja ja... 

Tuossa on minulle vähän liikaa kerralla. Tarina puuroutuu. Vaikka kyseessä on sarjan aloitus ja asioita selvitetään jatkossakin, on langanpätkiä niin paljon, että väkisinkin jää paljon roikkumaan. Minä kaipaisin vähän selkeämpää päätöstä tarinalle joka kirjassa. Ehkä keriä voisi aloittaa purkamaan vähän vaiheistetummin, eikä kaikkea kerralla ? 

Haaste toki saattaa olla myös keskittymiskyvyttömän lukijan puolella. En ole ihan varma jaksanko odottaa jatkoa seuraavan kirjan ilmestymiseen. Italialainen peli on kuitenkin viihdyttävä dekkari, jossa on mielenkiintoinen henkilögalleria ja nopsaan kääntyilevä juoni. Tulen varmasti lukemaan myös seuraavan osan - ihan muutenkin kuin vain kuullakseni enemmän Sallan menneisyyden tarinasta. 

(Luku)päiväkirja: Ihan on olo kuin bileiden jälkeen

 

Maanantai 19.4.2021 

Itse asiassa minun olisi pitänyt kirjottaa näin jo eilen, mutta en saanut aikaiseksi istuttua tietokoneen viereen. Vetämätön olo vei terää koko päivästä. 

Ihan kuin olisi bilettänyt, mutta ei. Minä vain luin kirjaa. 

Myönnetään, luin aika myöhään. Ei sitä vanha näköjään enää kestä yli puolenyön meneviä lukusessioita... Tosin uskallan väittää myös rankalla työviikolla olevan osuutta asiaan. Kooma oli päällä jo perjantai-iltana.

Oli kuitenkin kivaa. Jos lauantaina valittelin mieleen ikävästi vaikuttavaa lukemista, niin itse itselleni määräämä lääke tepsi. Vera Valan Aprikoosiyöt vei ehkä osan yöunistani, mutta virkisti mieltä. 

En tiedä teistä  muista, mutta minulla lukeminen on jonkinlaista terapiaa ja "mielenhuoltoa". Pitää vain osata valita oikea kirja. 

Tai itse asiassa tiedän minä vähän teistäkin. 

Kysäisin Instassa Vaikuttaako mielentila siihen, mitä voi/kannattaa lukea. Vastaus oli harvinaisen yksimielinen eli 100% ilmoitti mielentilan vaikuttavan. Ehkä seuraavaksi pitäisi kysyä toisinpäin. "Vaikuttaako kirja siihen, millainen mielentilasi on ? " 

Joka tapauksessa. Aprikoosiyöt ei ole liian imelä rakkaustarina, vaikka suuria tunteita ja hekumaa sivuilta löytyykin. Se ei myöskään ole dekkari, sillä päähenkilö ei varsinaisesti lähde aktiivisesti selvittämään rikosta. Kirja on mukava sekoitus "dekkarihkoa viihdettä". 

Ihan parasta ja ehkä se eniten mieltä hoitava osuus oli Italia. Auringon lämpö, kukkien tuoksu ja se verkkaisen elämäniloinen ilmapiiri. Pakostakin tuli itsellekin rennonmpi olo. Tuli myös ikävä etelään, vaikka tiedänkin kesällä reissussa tekeväni pääasiassa töitä ja ihan samalla tahdilla kuin täällä.  

Nytkin pitäisi tehdä töitä. Ehkä siis siirryn tuonne toisen koneen viereen. Onneksi eivät viikot ole veljeksiä ja nyt pitäisi ehtiä myös hengittämään. 

Vera Valan Milanon nukkemestari

Lukumaraton on jo perinne ja minun aivan oma perinteeni on yhdistää kesälukumaraton Vera Valan uusimpaan Arianna de Bellis -dekkariin. Italia miljöönä, jännittävä juoni ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Mikäs sen parempaa kesälukemista?

Vera Vala: Milanon nukkemestari 
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Arianna on pienen tytön äiti ja työskentelee oikeuspsykologian laitoksella. Elämä tuntuu olevan viimeinkin mallillaan, mutta sitten kaupungista löytyy ruumis ja toinenkin.

Jokaisella surmatulla on vieressään nukke ja heidät on aseteltu kuin maalauksessa. Jäljet johtavat erääeen Ariannan tutkimusryhmän potilaaseen, mutta Arianna uskoo vahvasti hänen viattomuuteensa. Myös Ariannan veli Ares lähetetään Vatikaanista tutkimaan tapauksia. Onhan vastaavista muutaman vuoden takaisista murhista tuomittu mies hänen veljeskuntansa jäsen.

Sisarukset kietoutuvat vyyhteen, jonka selvittäminen osoittautuu paljon oletettua monimutkaisemmaksi. Ihmismielen synkät syöverit kykenevät luomaan kiemuroita, joiden selvittämisessä ei kukaan selviä satuttamatta itseään.

Dekkari pitää otteessaan, kun kuvio kuvion jälkeen vähitellen selviää. Tämä kirja on kuin vanha rasia, johon on rakennettu salalokeroita jokaisen kuviokiekuran taakse. Piilotettua jousta painaessa pompahtaa esiin taas jotain kaiken päälaelleen kääntävää. Onneksi Vera Vala osaa kuljettaa lukijan sokkelon halki niin, että lopussa tuntee tietävänsä kaiken - tai ainakin melkein. Ariannan oma historia on tässä osassa enemmänkin sivuosassa. Jotenkin unikohtaukset ja vanhojen tuttujen tapaamiset tuntuivat hieman päälleliimatuilta. Olisiko jo aika saada menneisyys selvitettyä ja keskittyä uusien juttujen selvittämiseen?

Kuten aiemmissakin osissa, paikat ovat tarinassa suuressa osassa. Oman viehätyksensä lukemiseen toi muutaman vuoden takainen Milanon visiittini. Huomasin muistavani ja tunnistavani keskustan paikkoja. Kirja on kerronnaltaan yllättävänkin visuaalinen ja loi mieleeni tummasävyisiä kuvia Milanon Duomon liepeille tai katetuille kauppakujille.

Vaikka Milanon nukkemestari jatkaa synkkää tunnelmaa ja olen aiempien kohdalla peräänkuuluttanut ensimmäisen osan italialaista keveyttä, niin tämä kirja oli minusta todella hyvä. En kokenut tarinaa ahdistavaksi, vaan ennemminkin mielenkiintoiseksi. Ehkä kauhut ja manipuloinnit menivät jo niin pitkälle, että alkoivat tuntua melkein epätodellisilta. Onko tuo sitten hyvä vai huono? En tiedä. Minä ainakin luin kirjaa nautinnolla lukumaratonpäivänä. Tämä on ehdottomasti kesäkirja! Voi, kun seuraava osa ilmestyisi pian!

Kesäkirjasuositus eli Vera Valan Tuomitut

Vielä on kesää jäljellä ja joillakin onnellisilla myös kesälomaa. Minulla tänä kesänä jäi lukeminen jotenkin muiden touhujen varjoon, mutta jotain sentään ehdin. Lopullisesti lukujumin selätti viime viikonlopun lukumaraton (surkeasta tuloksesta huolimatta). Silloin sain vihdoin luettua loppuun myös tämän mainion kesäkirjan.

Vera Vala: Tuomitut
Luettavaksi kustantajalta 

Arianna de Bellisin etsivätoimistosta kertova kirjasarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa. Tällä kertaa siirrytään Roomasta Torinoon, kun Arianna saapuu etsimään kadonnutta sukulaistyttöään. Samaan aikaan kulmilla riehuu katolisia pappeja listivä sarjamurhaaja, jonka kintereillä puolestaan kulkee Ariannan veli Ares. Ariannan johtolangat vievät hänet oudon kultin pariin ja pian hän huomaa sisarusten tutkintalinjojen kummasti kietoutuvan yhteen.

Ariannan oma tarinakin aukeaa taas vähän lisää, mutta se ei kyllä selvennä solmuja yhtään. Ennemminkin sekä Arianna että lukija ovat yhä enemmän hämmennyksissään. Mielenkiintoista. Mihin kaikkialle tämä juoni vielä meitä mahtaakaan viedä. Nyt ainakin pläjähti vielä viimeiseksi sellainen pommi, että oksat pois.

Vera Valan kirjasarja on ehdotonta kesälukemiston parhaimmistoa, vaikkei kuitenkaan millään tavalla ylihötöä. Itse asiassa näkökulmien tiuha vaihtelu, useamman kirjan yli kulkeva perusjuoni ja melkoinen määrä henkilöhahmoja aiheuttavat sen, että tämä kirja pitää lukea ihanasti uppoutuen. Siksi minun kestikin aika kauan saada kirja luettua loppuun. Se ei ollenkaan sopinut varttilukurytmiin, jolla minä olosuhteiden pakosta menin melkein koko kesän. Onneksi lukumaraton antoi mahdollisuuden istahtaa sohvankulmaan pidemmäksi aikaa oikein luvan kanssa ja pääsin hyvin Ariannan mukaan.

Jossain toisen kirjan kohdalla vähän haikailin ensimmäisen kirjan kuplivaa keveyttä. Edelleenkin pidän siitä keveydestä, mutta nyt on kyllä tarinassa sen verran kova imu näin vakavampanakin, että ehdottomasti pitää jatkaa lukemista. Eivätkä nämä myöhemmätkään osat mitenkään vailla huumoria ole. Ainoa haittapuoli Veran kirjoissao on lukemisen jälkeinen nälkä. Niin kävi nytkin, vaikka Arianna vieraassa keittiössä kokkasi sentään vähän aiempia osia vähemmän.

Mutta koskas se seuraava Arianna oikein ilmestyykään?

Villa Sibyllan kirous

Vera Vala : Villa Sibyllan kirous
Sähköinen arvostelukappale Gummerukselta 

Arianna de Bellis ratkaisee jo kolmannen kerran. Hänen vanha tuttavansa pyytää Ariannaa selvittämään, kuka uhkaa hänen perhettään ja miksi. Jäljet johtavat Ariannan tuntemattoman uskonlahkon ja talousmahdin jäljille. Yllättäen organisaatiot kietoutuvat myös hänen oman menneisyytensä tapahtumiin ja salaperäisyyden verho raottuu.

Vera Valan dekkarit ovat täynnä mielenkiintoista Italia-kuvausta. Pääsemme contessan mukana kurkistamaan niin rikkaiden ja mahtavien palatseihin kuin laitapuolen kulkijoiden elämään. Täytyy sanoa, että näin äkkiseltään ei tule kadehdittua kumpiakaan. Tässä kolmannessa osassa jatkuu toisen osan aloittama synkempi teema eikä Ariannan menneisyyden kietoutuminen nykyisiin tapahtumiin tuo varsinaista kevennystä tarinaan. Ariannan oma tarina on vielä tiiviimmin kiinni ratkaistavana olevassa tapauksessa.

Olen pitänyt kaikista kolmesta osasta, mutta edelleen suosikkini on ensimmäinen, Kuolema Sypressin varjossa. Siinä oli sellaista proseccon kuplivaa keveyttä, joka viehätti. Toisaalta toinen osa, Kosto ikuisessa kaupungissa, oli rakenteeltaan viimeistellympi ja kokonaisuutena eheämpi. Tämä kolmas osa, kuten kolmannet osat pidemmissä sarjoissa usein, tuntuu vähän valmistelulta tulevaan. Villa Sibyllan arvoitusten selvittäminen on toki mielenkiintoista luettavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemmän taustalta Ariannan oman tarinan edistymiselle kuin varsinaiselta itsenäiseltä kokonaisuudelta. Tapaus toki saadaan pakettiin, mutta monet langanpätkä Ariannan omassa tarinassa jäävät vielä avoimiksi. Lopussa Arianna jää niin mielenkiintoisten vaihtoehtojen keskelle, että toivottavasti jatkoa sarjalle saadaan nopeasti.

Kaikkiaan Arianna de Bellis-sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat erinomaista kesäluettavaa. Kannattaa kahmaista kaikki kolme osaa kerralla ja nauttia Italian maisemista värikkäiden henkilöhahmojen seurassa.

Elisa Kirja - palvelusta löytää kaikki kolme jo nyt sähköisenä luettavaksi 

Painetut voi tilata itselleen vaikka Lukulampun kaupasta 

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Vera Vala : Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Vala : Kosto ikuisessa kaupungissa 
Minulle Gummerukselta julkkaripäivän jakelun laatikosta

Toinen osa Ariannan seikkailuissa on aika erilainen kuin ensimmäinen. Jos ensimmäisessä tunnelma murhatutkimuksista huolimatta oli kevyt ja lukija saattoi keskittyä Italia-fiilistelyyn, on toisessa osassa huomattavasti tummemmat sävyt.

Arianna on palannut takaisin Roomaan, kun parlamentaarikko Anna Lucarelli pyytää häntä tutkimaan sisarensa Lauran edesottamuksia. Laura on nuori ja kaunis nainen täynnä vastakohtia, assyrologian professori, joka kuuluu luotijunaratatunnelia vastustavien ympäristöaktivistien ryhmään. Lauran  elämässään on selvästi oma, piilotettu puolensa, mutta hänet surmataan ennen kuin tutkimukset ehtivät kunnolla alkaakaan.

Yrittäessään selvittää surmaa, Arianna kohtaa niin Lauran kollegojen väliset jännitteet yliopistolla kuin Lauran perheen oudot suhteet väkivaltaisena pidettyyn anarkistiryhmään. Mitä oikein onkaan suunnitteilla, ja miten tämä kaikki voi liittyä Ariannan omiin, muistinmenetyksen pimentämiin vuosiin ?

Poljento on tosiaan raskaampaa tässä Arianna de Bellis-sarjan toisessa osassa. Siinä missä ensimmäisen osan tarina liukui ylemmän yhteiskuntaluokan juhlasta toiseen, kuljetetaan lukija tällä kertaa Ariannan mukana myös Rooman syrjäkujille. Tiukan toimeentulotaistelun keskeltä löytyy kuitenkin myös solidaarisuutta ja lämpöä,  itse asiassa paljon enemmän kuin menestyneiden kulissien takaa. Näemme myös vilauksen yhteiskunnasta, jossa näennäisesti menestyneidenkin tausta vaikuttaa etenemismahdollisuuksiin ja perhesuhteiden vaikutus mahdollisuuksien avautumiseen on olennainen. Eri näkökulmien sekoitus tuo tarinaan uusia tasoja, mutta jotenkin jäin hiukan kaipamaan sitä kepeää ja vähän kuplivaa Italia-fiilistä, joka ensimmäisen osan jälkeen jäi päällimmäiseksi mieleen. Tarinan kirjalliset ansiot paranivat uusien sävyjen ja juonen terävyyden osalta, mutta tunnelmassa hävittiin.

Ensimmäisen osan jälkeen minua hiukan pelotti, miten paljon Ariannan oma kehystarina muistinmenetyksestä ja unohtuneiden vuosien sisältämistä ihmisistä ja tapahtumista sekoittaa varsinaisia tapaustutkimuksia. Hiukan toisen osan kohdalla koinkin tarinoiden sekoittuvan ja välillä jouduin oikein miettimään, kummasta milloinkin oli kyse. Toisessa osassa raotetaankin salaisuuden verhoa yhä enemmän ja lopun perusteella voisi olettaa kolmannen osan pääjuonen koskevan juuri Ariannan omaa historiaa.  Uteliaana odotan, miten Vera Vala saa kolmannessa osassa tutkimukset tasapainoon ? Ehkäpä keskitytäänkin kokonaan Ariannaan ? Haasteena lienee juonen kasassa pitäminen ja lukijan pitäminen kelkan kyydissä kaikissa käänteissä.

Ehdottomasti aion kolmannenkin osan lukea. Arianna on ihastuttava lisä dekkarimaailmassa ja näistä kirjoista saa myös hyviä ideoita perheen ruokapöytään. Melanzane alla parmigiana on meillä seuraavana kokeilulistalla.Niin, ja onhan kirjoissa romantiikkaakin. Arianna ei ole enää niin yksin.

Luettavaksi Gummerukselta

Lisää italiafiilistelyä - Vera Vala : Kuolema sypressin varjossa

Timjami kukkii meidänkin pihallamme - aivan kuin Italiassa !

Vera Vala : Kuolema sypressin varjossa
Saatu luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Tästä kirjasta jäin fiilistelemään Italiaa vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Hyvä maku jäi suuhun monessakin mielessä :-) Tietysti Italiatunnelmaa on vielä ylläpitänyt se, että pari seuraavaakin kirjaa ovat jostain syystä nyt sitten olleet Italiaan sijoittuneita.

Kuten jo olen aiemmin kertonut niin Kuolema sypressin varjossa vie lukijansa hyvin italialaisiin tunnelmiin. Päähenkilö Arianna on paitsi contessa, myös osakkaana yksityisetsivätoimistossa. Kun hänet kutsutaan selvittämään nuoren amerikkalaisnaisen murhaa, näyttävät pienen kaupungin seurapiirit ikävämmän puolensa. Kuka halusi Lilyn pois tieltä. Surmattiinko hänet siksi, että hän halusi jäädä vai siksi, että hän oli lähdössä. Tutkimusten edetessä Arianna joutuu itsekin vaaraan eikä vähiten oman sydämensä taholta. Onko nuori leski vihdoinkin toipumassa miehensä kuolemasta ?

Vera Vala ei kirjoita hurjaa jännitystä, psykologista harhaa tai väkivallalla mässäilyä. Tämä on puhdasverinen ja viihdyttävä dekkari, jonka voi lukea nauttimalla samasta maisemista ja pohtimalla ratkaisua yhdessä Ariannan kanssa. Pidin kovasti. Ehdottomasti kesäkirjaksi sopivaa luettavaa.  Varsinkin kirjasta löytyvät reseptikuvaukset ovat kesäkokkia inspiroivia. Myös tietynlainen italialainen tunnelma oli melkein käsinkosketeltavissa ja vei mukanaan.

Seuraava osa on jo hyllyssä odottamassa (joo, ei e-kirjaa vaihteeksi) ja aikalailla pinon päällimmäisenä.  Hiukan hirvittää monimutkaistuuko juoni Ariannan menneisyydessä olevien "kadonneiden vuosien" selvittelyn takia. Toivon, ettei tarina sorru omaan näppäryyteensä ja sivujuoniin jatkossakaan. Minulle riittää oikein hyvin tapaus per kirja, vaikka on tietysti kiva seurata Ariannan elämäntarinaa eteenpäin.

Joitakin on pikkuisen häirinnyt Ariannan yläluokkaisuus ja jet set maailmassa liikkuminen. Minä en kokenut tätä ollenkaan pahana. Lähinnä se minusta toi vain sellaista pikanttia lisämakua tarinaan. Itse kun on aika kaukana mistään varsinaisista seurapiireistä, niin on ihan hauska vähän tirkistellä - vaikka sitten fiktiossa, kun ei noita juorulehtiäkään tule seurattua ja luettua.

Kaikkiaan siis oikein luettava dekkari. Kiva, kun sarja jatkuu.

Ruokaa romaaneista VII - Italiafiilistelyä

Vera Vala : Kuolema sypressin varjossa
Luettavaksi ja blogattavaksi - ja tällä kertaa kokattavaksikin - saatu Elisa Kirjalta 
Varsinainen kirjajuttu vielä tulossa- EDIT : sen löytää täältä

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa sijoittuu Italiaan. Päähenkilö Arianna pitää ruoanlaitosta ja Kobolla tuli merkittyä useampikin inspiroiva sivu muistiin. Eniten mieleen jäi pyörimään kesäkurpitsa pasta Gorgonzola-juustolla. Harmikseni vain ei kaupasta löytynyt Gorgonzolaa. En viitsinyt ottaa mitään muuta sinihomejuustoa, kun maut ovat kuitenkin aina vähän erilaisia. Se sitten siitä ideasta.

Kuten Ariannallakin kirjassa, minunkin ruoanlaittoinspiraationi on kovasti kiinni päivän mielialasta. Tänään oli aika kiireinen päivä ja nyt illalla sataa. Pastaa lohturuoaksi siis ehdottomasti. Gorgonzolan puuttumisesta huolimatta en päässyt irti Italia -fiiliksestä, joka on minua ympäröinyt kirjan loppumisen jälkeen. Siinä oli jotenkin niin ihanat maisemat ja tarina henki italialaista rentoa elämäntapaa vaikka murhaa selvitettiinkin. Siispä unohdetaan sinihomejuusto, mutta käytetään silti se kesäkurpitsa jääkaapista ja inspiroidutaan ihan vain tunnelmasta.

Siispä, punaista, vihreää ja valkoista eli kliseinen Italia -yhdistelmä basilikaa, tomaattia ja mozzarellaa. Niin ja jonkin verran kaikkea muutakin. Lukekaa tuosta alta, mitä kaikkea. Tästä saattaa hyvinkin tulla meillä yksi vakiopasta kotiruokarepertuaariin. Sitä en sitten tiedä, miten oikeasti italialaista tämä loppujen lopuksi oli, mutta liekö tuolla niin väliä. Maistui ihanalta ja Ariannakin varmaan tykkäisi (?)

Kesäkurpitsa-sitruunapastaa mozzarellalla (ja parilla muullakin jutulla)

2,5:lle

1 pieni kesäkurpitsa pilkottuna
2 pientä kevään sipulia silputtuna
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
kuivattua chiliä
kirsikkatomaatteja
yhden sitruunan kuori ja mehu
1 mozzarellapallo
iso kourallinen basilikaa
parmesaaniraastetta
tuorepastaa 

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se kun poreilee..

Lorauta pannuun oliiviöljyä ja kuumenna se vähän yli keskilämmöllä. Lisää kesäkurpitsapalat ja sipuli ja pikkuisen suolaa. Anna kypsyä hetken ajan. Raasta mukaan sitruunankuori ja lorauta joukkoon puolet sitruunamehusta. Lisää 1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita. Odota muutama minuutti ja sekoita aina välillä.

Lisää joukkoon pari kourallista puolitettuja kirsikkatomaatteja, kun kesäkurpitsa näyttää kypsältä mutta vielä purutuntumaa omaavalta. revi joukkoon mozzarellapallo. Lisää vielä iso kourallinen silputtuja basilikanlehtiä.

Keitä tuorepasta paketin ohjeen mukaan, valuta ja kaada pannulle. Ota mukaan pikkuisen keitinlientä. Sekoita pannuun kastikkeen kanssa ja annostele heti lautasille.

Raasta päälle parmesaania ja ripottele pikkuisen mustapippuria. Koristele vielä halutessasi basilikanlehdillä.

Nauti. Laita silmät kiinni ja kuvittele olevasi Italian auringon alla.

Muut ruokaa romaaneista sarjan osat löytyvät sivupalkin linkin takaa ja edellinen artikkeli täältä.