Joskus äiti nauraa, joskus ei

kuva WSOY (Anton Lipasti)

 Nuorille kohdennetut kirjat ovat tyylillisesti välillä vaikeita. "Mukahauska" ei aina naurata ja hauskan ja "mukan" välinen ero on hiuksenhieno. Toisinaan mietin, onko ero minun aikuisen mielessäni vaiko tekstissä. Välillä käy nimittäin niinkin, että Totoa naurattaa vaikka minua ei. Malliesimerkki sukupolvien välisestä erosta lienee Neropatin päiväkirja - tosin Totollakin kesti muutaman kirjan verran ennen kuin hän alkoi oikeasti pitämään ja into hiipui melko nopeasti. 

Viime aikoina meitä molempia naurattaneista kirjoista minusta hauskimmat ovat olleet Lipastin isä/poika yhdistelmällä kirjoitetun Oskari Onniston uskomattomat seikkailut-sarjan kaksi osaa. Niissä mennään juuri hauskan ja ärsyttävän rajamailla, mutta jotenkin vältetään itsestäänselvyyksien toisto ja lukijaa aliarvioivat välihuomautukset. Ehkä kuvittajana toiminut Anton on karsinut isänsä pahimmat kielikukkaset. 

Anton Lipasti, Roope Lipasti : Luutarhurin tapaus ja Leprankukka 

Kirjastosta 

kuva WSOY (Anton Lipasti)

Oskarille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ensimmäisessä osassa lähdetään luokkaretkelle Oskarin isän johtamaan kaivokseen ja sieltä löytyy omituinen hahmo. Hahmon lähdettyä karkuretkelle tarvitaan myös luokkakavereiden apua, jotta hässäkkää aiheuttava otus saadaan palautettua, minne se kuuluu. 

Toisessa osassa puolestaan joudutaan taas tekemisiin kauhean rehtori Limataisen kanssa. Pitäähän ihmiset pelastaa hirvittävän leprankukan vaikutuksilta vaikka siemenet ovatkin levinneet jo kaikkialle. Leprankukan vaikutus oli muuten sellainen, että minuakin vähän puistatti. En ole ehkä kaikkein modernein äiti, mutta 50-luvun asetelmiin en todellakaan halua palata. 

Tarinat ovat tietysti täysin villejä ja epäuskottavia, mutta eipä tässä mitään realismia kirjoitetakaan. Kaikenlaista vähän noloakin sattuu, mutta päällimmäisenä on mukavan hyväksyvä sävy. Kukaan ei ole oikeasti ilkeä ja kaverit ottavat nolot tilanteet ennemminkin ystävällisesti auttaen kuin ilkeästi hohottaen. Sehän sopii ainakin minulle vallan mainiosti. 

Kaikkiaan siis mukavia pikavälipaloja äidillekin. Jostain syystä Toto aivan ehdottomasti halusi minun lukevan nämä. En tiedä, miksi. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen äiti-testi. Taisin läpäistä, kun kerran osasin nauraa oikeissa kohdissa. 

kuva Tammi (Johanna Rojola)

Maria Laakso: Taltuta klassikko 

Äänikirja Nextorysta 

lukijana : Pirjo Heikkilä

Tämän kirjan konsepti on tosi hauska. Otetaan kirjallisuuden klassikoita ja muokataan niistä juttua ymmärrettävässä  ja helposti lähestyttävässä muodossa - nuorille siis. 

Minun täytyy myöntää, etten tyylillisesti tainnut olla kohderyhmää. Pidin kyllä siitä, miten klassikoita kuvattiin, mutta kiemurtelin kuunnellessani lukijalle heitettyjä välihuomautuksia ja kommentteja. Ne kuulostivat jotenkin päälleliimatuilta, ihan siltä kuin aikuinen yrittäisi puhua "nuorten kieltä". Saatoin sieluni silmillä nähdä omien teinieni ilmeet, jos yrittäisin samaa. Ne selän takana veljeen luodut silmäykset... 

Tunne saattoi tietysti johtua formaatista. Äänikirjan lukijassa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä tekstin "opettavaisuus" jotenkin korostuu kuunnellessa aikuista lukemassa. Voi olla, että kirja toimii paremmin kuvituksen tukiessa luettua tekstiä. En tiedä, ehkä pitää joskus kokeilla ja kysyä jälkikasvulta kommentteja. 

Nyt olen taas jonkun aikaa keskittynyt "aikuisten kirjoihin". Totonkin lukuinto on ollut vähän niin ja näin. Lähinnä hän on tainnut viime aikoina koittaa saada selvää sarjakuvista ranskaksi. Tai no, luki hän myös tabletilta Nextory-kirjoja koulun lukudiplomiin. Ihan hyvä sekin tietysti, mutta olisiko lisää jotain hyviä lukuvinkkejä krantulle kymmenvuotiaalle lukijalle? 

(Luku)päiväkirja: Kun aivot auki loksahtivat

 Maanantai 22.2.2021 

Onpas tuossa kakkosia, ja helmikuukin taas lähellä loppuaan. Enää 2 työpäivää tätä kuuta jäljellä. Kyllä! Tulossa on pitkä viikonloppu. Ihanaa. Tulee tarpeeseen. 

Jonkunlainen koronaväsymys tässä onkin iskenyt. Siksi kai viikonlopun pikavisiitti muksujen kanssa isovanhempia moikkaamassa oli niin kiva. Vaikka autossa tuli istuttua paljon, oli tosi kiva nähdä, edes hetken aikaa ja maskien takaa. Onneksi yli kasikymppiset ovat nyt saaneet ensimmäisen rokotuksensa ja kesän korvilla sitten voidaan toisen piikin jälkeen nähdä vähän vapaammin. Luulen kaikkien odottavan sitä aikaa jo vähän malttamattomina. 

Lukeminen on taas edellisviikon spurtin jälkeen ollut vähän niin ja näin. Lähinnä äänikirjaa, kevyttä sellaista. Vampyyrit jatkavat neulomista - niin kuin muuten minäkin. Aloitin Novitan yhteisneulonnan lapaset. Jämälankoja kun löytyy laatikosta useampaankin pariin. Malli näyttää kauniilta, mutta pitää tehdä toinen vähän erilaisella värivalinnalla. Nyt ei vaaleanpunainen kuvio erotu edukseen harmaasta pohjasta. Sinänsä ihan hauskat lapaset on tulossa. Glitteriä pitää elämään saada aina välillä, vaikka sitten lapasissa.

Mutta siis, yksi kirja kuunneltu loppuun. Tällä kertaa ratkaistiin maalaiskylän markkinoilla tapahtunut murha, ja ilmassa on pientä romantiikkaakin... Rentouttavaa kuunneltavaa. Muuten olen todennut, että uutiset ovat nyt hetken pannassa. Niistä tulee kertakaikkiaan liian paha olo tällä hetkellä, eikä pelkästään koronalukujen kasvusta. 

Onneksi ei autoa ole viikolla tarvittu 

Torstai 25.2.2021

Ahh... pitkä viikonloppu. Hiihtolomani kestää tänä vuonna peräti kaksi päivää, mutta nelipäiväinen viikonloppukin tuntuu tosi ihanalta. Harmi vaan, kun pääkallokelit ovat jo sillä tasolla, että ulos ei oikein ole asiaa ilman nastoja. Arvatkaa, olenko monen vuoden pohdinnan jälkeenkään saanut niitä nastoja hankittua ? 

Mitähän sitä kaikella tällä vapaa-ajalla oikein tekisi ? Siivota pitäisi (tietysti), ja käydä kaupassa, ja laittaa ruokaa, ja... ei kun hetkinen! Eikös tässä ollut tarkoitus olla jotain lomaan viittaavaa ? 

Neuloosia kai tulen hoivaamaan. Sitä en sitten tiedä vielä, tarkoittaako tuo sitä, että kesäkassi ja lapaset etenevät, vai saanko itseni joogaamaan selän jumeja käsitelläkseni. Suuntaan tai toiseen, ehkä jopa molempia. 

Lukeminen on edennyt tasaisen hitaasti, mutta edennyt kuitenkin. Vähän ruokapitoiselta on lukulista tosin näyttänyt. Äänikirjana Nigella Lawsonin How to Eat etenee kohti loppua. Millähän minä sitten itseni nukutan ? Ehkä aloitan alusta uudelleen. Yotam Ottolenghin Flavour on mielenkiintoinen, mutta en ole ihan varma, miten kaikki reseptit uppoaisivat meidän kriittiseen raatiimme. Pitää kuitenkin kokeilla edes jotain. 

Romaanien puolella olen Insta-suosituksien perusteella lukenut Olga Togarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli -romaania. En ole ihan varma olenko romaanin fantastisuudesta aivan samaa mieltä. Toistaiseksi lukukokemus on outo ja kirja toki hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin se pysyy minusta etäisyyden päässä, tai minä siitä. En tiedä. Katsotaan, miten käy jatkossa. 

Jokin meissä valvoo -esseekokoelma on pöydällä valmiina luettavaksi. Jokusen olen jo lukenutkin. Hieman hämmentyneenä, myönnän. Jotenkin joudun nyt päivittämään käsitystäni essee-muotoisesta kirjoittamisesta. Itse teksteistä pidän joistakin kovasti, jotkut jäävät minulle liian hajanaisiksi ja siten en pääse niihin oikein sisälle. Toki lukijan olotila vaikuttaa tällaisissa teksteissä paljon. Liian väsyneenä ja lievässä (tai vähemmän lievässä) koronakututuksessa on vaikea keskittyä. 

Perjantai 26.2.2021

Olen nauttinut näistä kahdesta lomapäivästä suunnattomasti ja ihan parasta on vielä edessä oleva viikonloppu. Vaikka päiviin mahtuu niin pyykkäystä, ruokaostoksia kuin kokkaustakin, olen kuitenkin ehtinyt myös istahtamaan ja antamaan ajan kulua, lukemaankin. Tänään iltapäivällä tunsin miltei fyysisesti, miten aivossa jokin laukesi, ajatukset aukenivat ja jaksoin keskittyä lukemaani. Ehkä siksi Jokin meissä valvoo - esseekokoelma viimeisinä lukemani esseet jotenkin kolahtivat enemmän ? 

Aamulla heräsin jo kuudelta, eikä nukuttanut enää yhtään. Niinpä luin loppuun Olga Togarczukin romaanin Aja aurasi vainajain luitten yli. Kirja on nimensä mukaisesti vähän synkkä ja kuolemaan kallellaan, oudosti vanhahtava ja pikkuisen vinksallaan. Tunnistan kirjailijan taituruuden, mutta tällä kertaa Puolan ja Tsekin rajamailla, karuilla rinteillä asuvan kertojan ja hänen enemmän tai vähemmän omituisten naapureidensa tarina ei jostain syystä koskettanut. Toki, teema metsästyksestä ja julmuudesta on aina ajankohtainen ja jaan toki monia ajatuksia, mutta jotenkin jäin ulkopuolelle. 

Nyt on hyvä lukudraivi päällä. Mitähän sitä seuraavaksi ? Jopa Voice of Finlandin viimeinen ääni ratkaisee -jakso jäi nyt toiseksi blogimerkinnän ja kirjapohdintojen jälkeen... 

Sunnuntai 28.2.2021

Helmikuun viimeinen päivä. 

Tämä on ollut ihan hyvä kuukausi. Pitkä viikonloppu pelastaa paljon. Seuraava on sitten vasta pääsiäisenä, mutta se on huhtikuun puolella. Maaliskuusta siis on tulossa pitkä ja työntäyteinen. 

Mitenkähän sitä osaisi / onnistuisi pitämään tämän fiiliksen ? Mieli  on vastaanottavaisempi kuin pitkään aikaan ja lukeminenkin sujuu. Jopa haluan lukea ja kaipaan sitä tehdessäni jotain muuta. 

Olotila näkyy myös kuukauden luetuissa. Helmikuun lista ei ole pitkän pitkä, olen lukenut 7 kirjaa, mutta pitkästä aikaa olen lukenut monenlaisia kirjoja ja äänikirjojakin on listalla alle puolet. Hyvä minä! Hyvä keväinen aurinko ja eläköön pitkät viikonloput! 

Viikon aikana loppuun luetut: 

Nancy Warren: Fair Isle and Fortunes 

Äänikirjan lukijana Sarah Zimmerman

Nextory

Ennustajan avustajan rooli osoittautuukin odotettua hankalammaksi, kun yksi ennustuksista osuu oikeaan heti samana päivänä ja sen vastaanottaja kuolee nuoli rinnassaan. Noituus pelottaa nykypäivänäkin ja Lucy päättää selvittää oikean murhaajan, jotta vanhan ajan noitavainot eivät nosta päätään. Kaunis maalaiskylä kätkee julkisivunsa alle monenlaisia vähemmän viehättäviä salaisuuksia ja kyläläisten joukossa on murhaaja, jolle viimeisin kuolema ei välttämättä ole ensimmäinen. 

Todellisuuden tutkimuskeskus: Jokin meissä valvoo 

Esseitä hallinnasta ja hallitsemattomuudesta

Oma ostos 

Esittävän taiteen edustajien kirjoitusprojektin lopputuloksena syntynyt esseekokoelma vaatii minua muuttamaan käsitystäni esseistä. Monet näistä teksteistä ovat rakenteeltaan jopa "kokeellisia" ja minun ajatuksissani ajautuvat melkein novellin suuntaan. Pitääpä vähän pohtia. 

Osa herätti ajatuksia, osa vähän vieraannutti. Todennäköisesti riippuen sekä lukijan olotilasta että kunkin esseen aiheesta. 

Olga Togarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tunnistan taituruuden, mutta jotenkin tämä ei nyt päästänyt lähelle laisinkaan. 

Roope Lipasti, Anton Lipasti: Leprankukka 

Kirjastosta. 

Oskarin seikkailut jatkuvat. Tällä kertaa kesäloman pilaa punainen kukka, joka vie vanhemmat aikaan, jolloin lapset tottelivat ja kaikkien piti olla ahkeria. Aikasiirron takaa löytyy tietysti rehtori Limatainen. Teinihuumoria lempeästi, tykkäsin. Ainakin kirjoittajilla on vilkas mielikuvitus. Tyylillisesti ehkä  hieman Neropatin päiväkirjaa, mutta mukavammalla tavalla.