Ruokakulttuurin päivitys

Mikä kulttuuri? 

Minä en ole opiskellut millään tavalla kulttuurihistoriaa enkä oikeastaan ole ennen tätä edes miettinyt, mitä kulttuurilla oikein voikaan tarkoittaa. Suurimmalla osalla tulee sanasta kulttuuri varmaan mieleen musiikki, kirjallisuus, teatteri, ooppera, pönöttäminen, keski-ikäiset tädit...

Tuo viimeinen sana sopii minuun täysin, mutta kulttuuri lienee jotain huomattavasti laajempaa. Minun ymmärrykseni kulttuurista tarkoittaa ihmisen luomaa ympäristöä, niin henkistä kuin ehkä fyysistäkin - ainakin silloin, kun fyysiset elementit jollain tavalla ilmentävät arvoja, ajattelutapoja tai jotain tietylle "kulttuurille" ominaista. Esim. rakennukset ja ruoka ovat mainioita esimerkkejä jälkimmäisistä.

Vielä huterammalla pohjalla olen osallistuessani #satasuomalaista2017 -haasteeseen. Milläs perusteella sitä oikein listaisi jonkun edustavan suomalaista kulttuuria?

- Suomalaiset kirjailijat ja muut taiteilijat?- Joo
- Suomalaisen suunnittelijan design? - Joo. Siis vaikka se olisi Tallinnan lautalla? - No, joo. 
- Ulkomailta suomeen muuttanut kirjailija, joka kirjoittaa suomeksi? - Joo, kyllä. Eikös vaan? 
- Suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa scifiä englanniksi? - Hmm.... tähän palataan, mutta joo. 
- Suomalaistyylinen ravintola Helsingissa? - ilman muuta! Ranskalainen Bistro Helsingissä? - Kyllä!

Siis ranskalainen bistro Helsingissä? Ranskalainen omistaja/chef, ranskalaistyyppinen ruoka, palvelu ranskaksi ja englanniksi... Silti!

Kulttuurille ehkä vahvin ominaisuus on sen kyky kehittyä ja muuttua, ottaa vaikutteita. Maahanmuuttajat ja muilla mailla oppia saaneet omat kansalaiset ovat kautta aikojen olleet tärkeitä kulttuurin kehittäjiä monella saralla. Ajatelkaapa vain, missä kaikki arvonsa tuntevat taiteilijat kävivät saamassa oppia viime vuosisadan alkupuolella!

Varsinkin ruokakulttuurissa vaikutteet ovat tärkeitä - eikä minua ainakaan harmittaisin rennon, mutta herkullisen bistrokulttuurin (taas tuo sana!) leviäminen laajemmallekin rikastamaan suomalaista ruokaskeneä.

Esimerkiksi vaikka

La Cantine, jota ihastelin jo ennenkin, on palvellut lounastajien riemuksi jo useamman vuoden ja avasi vuoden alussa taas ovensa myös illallista kaipaaville. Niinpä mekin suuntasimme muksujen kanssa nauttimaan rennosta tunnelmasta, taustalla soljuvasta jazzista sekä tietysti herkullisesta, mutta mutkattomasta ruoasta.

Chef hoiti keittiön ja tarjoilun yksinään, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Homma nimittäin toimi. Toki tarkoitus on itse hakea veitset, haarukat ja lasit pöytään, mutta muuten kaikki kannetaan eteen.

La Cantinessa ei pönötetä, vaan nautitaan. Ruokalista on kapea, mutta joustaa. Kuopukselle löytyi listan ulkopuolelta "erikoishamppari", jota hän oli jo koko viikon odottanut. Keskimmäinen melkein nuoli gnocchi-lautasensa ja isäntä poltti suunsa, kun ei malttanut odottaa moussakansa jäähtymistä. Minä ja esikoinen keskityimme pihviannoksiimme niin, että isäntä jo ihmetteli hetken hiljaisuutta.

Jälkkärinä olivat viimeiset palat chefin tiramisua ja pari crème bruléetä, jotka ovat muuten täydellisimmät Helsingistä löytämäni ja minä olen maistellut erinäisiä. Kuopus jätti jälkkärin väliin, sillä vatsa oli jo pinkeänä hamppariannoksesta. En ole tainnut ikinä nähdä hänen syövän niin paljon kerralla.

Tyyli pitää, chefiä myöten!

Lounaslistan löytää Facebookin sivulta, mutta iltojen menu täytyy joko soittaa tai sitten nauttia yllätyksestä. La Cantinen chef nimittäin miettii vasta samana päivänä raaka-aineiden saatavuuden mukaan, mitä asiakkailleen illalla tarjoaa. Kaikki on hyvää. Vierailumme aikana listalta löytyi mm. foie gras alkuruokana, Bouillabaisse, gnocchit, moussaka, pihvi perunoilla ja taivaallisella kastikkeella... Ajoituksellisesti La Cantine sopii mahtavasti lapsiperheille ja ajoissa kotiin haluaville. Ravintola sulkeutuu yhdeksältä ja laajin menuvalikoima on tarjolla, kun paikalle saapuu kuuden maissa.

La Cantine ei ole konstailevaa fine diningiä, se ei ole hämärä korttelikuppila eikä ruoka houkuttele eksoottisuuden vuoksi. Silti tässä ravintolassa on kumma taika. Ruoka on yksinkertaisesti hyvää, palvelu ystävällistä, tila valoisa ja selkeällä tavalla kaunis, tunnelma kotoisa. Yhdistelmä lienee juuri se yhtälö, jolla bistrokonsepti on Ranskassakin selvinnyt vuosikymmenestä, jollei vuosisadasta toiseen.

Sopii se Suomeenkin!