On ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan, tuli mitä tuli. Välillä tulee mainetta ja mammonaa, välillä paskaa tuulettimesta. Miina Äkkijyrkän kohdalla paskakin on kelvannut, kunhan se on lehmän miinoja ja mieluiten vielä omasta karjasta.
En ole kuvanveistäjän kanssa ollenkaan samoilla linjoilla monesta asiasta, mutta hattua pitää nostaa. Harva vetää noin johdonmukaisesti omalla tyylillä.
Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini toisinaan riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.
Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta laitumelta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän, eli seuraavan sukupolven kaupunkilaisneitien lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.
Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.
Lamppu Laamanen: Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä Oma ostos Elisa Kirjasta Lukija: Sari Haapamäki
Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia. Lukijana Sari Haapamäki saa Äkkijyrkän eläväksi. Kirja toistanee aiheensa tyyliä ja tapaa puhua, mutta Haapamäki tekee siitä elävän. En tunne Äkkijyrkkää henkilökohtaisesti, mutta kuunnellessa tuli sellainen olo, että Miinahan se siinä... Lapsuus, rakkaudet, eläimet, rahattomuus, lapset... kaikki tulee hiukan epäjärjestyksessä ja kuitenkin niin, että kaari pysyy kasassa. Jotenkin luulen tämän kirjan olevan kovasti aiheensa näköinen. Hieman hätkähdin Miinan joistakin mielipiteistä. Ihan ensimmäisenä en tuollaista vapaata sielua olisi nähnyt toivomassa miehistä miestä sanan perinteisessä merkityksessä ja hyväksymässä naisen esineellistämistä, pepulle taputtelusta puhumattakaan. Yhtä asiaa jäin miettimään. Miten tuntuu siltä, että luovat ja vapaat ihmiset kovin usein ovat saaneet jonkinlaisen diagnoosin otsaansa, niin kuin nyt vaikka ADHD:n. Vaatiiko poikkeuksellinen lahjakkuus ja luovuus aina vastapainoksi jotain kovin vaikeaa ja vaarallista? Itsemurha-ajatukset ja hurmio, onko olemassa vain nuo kaksi vaihtoehtoa taiteilijalle ja molempia sitten annostellaan isolla kauhalla. En tiedä. Kaikkiaan viihdyin kirjan parissa ja opin paljon päähenkilöstä. Ainahan nämä elämäkerrat pitää ottaa vähän varovasti, sillä kuka tietää kumpi pistää omiaan ja miten paljon, haastateltava vai haastattelija, mutta tulihan tuosta mielenkiintoinen kuva yhdestä Suomen kansainvälisestikin tunnetusta kuvanveistäjästä.
Se on sitten viikko jouluun. Mitenkähän se oikein näkyykään?
No, ainakaan minulla ei ole joulustressiä. Ei ehdi. On liian kiire töissä. Ei kyllä ole varsinaisesti syytäkään - lahjat on oikeastaan kaikki hankittu, isäntä ottanut aika paljon ruokavastuuta ja siivous tehdään perinteisesti vähän sinnepäin. Ollaan omalla porukalla kotona, joten mitä sitä turhaan heilumaan.
Kuusi ei ole vielä kotiutunut. Piti tuossa viikonloppuna, mutta ensin en löytänyt haluamaani ruukkukuusta ja sitten on arvottu, mihin kuusi tänä vuonna oikein mahtuukaan olohuoneremontin jälkeen. Jos vaikka vielä tänään, tai sitten viimeistään huomenna.
Tähdet ovat ikkunassa ja kynttilät ovat palaneet syyskuusta lähtien. Seimi rakennettiin jo kirjahyllyyn.
Kirjojen osalta olen taas palannut hyppelyvaihteelle. Tosin eilen en edes ehtinyt kuin kuuntelemaan vähän aikaa äänikirjaa nukkumaan mennessää. Aloitin uuden eli Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä.
Tänään tein töitä kuuteen saakka ja nyt istun tässä omalla koneella. Taitaa mennä samalla tavalla unikuunteluksi kuin eilen. Onneksi on isoja lapsia talossa. Esikoinen tuolla kokkaa illallista perheelle (chorizo-tomaatti-pastavuokaa omalla reseptillään), joten äiti saa hetken hengähtää. Isäntä ei ole vielä edes ehtinyt kotiin.
Torstai 19.12.2019
Nyt alkaa selvästi työrintamalla rauhoittua. Jouluviikko lähenee, sähköpostien määrä laskee, eikä chattikään enää laula. Viikon saldona muutama lähetetty tarjous, yhdet päivitetyt laskelmat ja yhden projektin wrap up. Ei huono. Tuosta on hyvä jatkaa joulun jälkeen.
Lukemaan en kauheasti tietenkään ole kerinnyt. Eilen jatkettiin Kaislikossa suhisee-äänikirjan kuuntelua Toton kanssa. Tai no, oikeammin sanottuna Toto jatkoi. Minä nukahdin. Oli pakko kuunnella uudelleen tänään, jotta ollaan sitten samassa kohtaa tarinaa...
Lukulistalle nousi myös pari mielenkiintoista uutuutta. Berliinin reissusta kotiutui The subtle art of not giving a F*ck, joka olisi tarkoitus lukaista tässä ehkä seuraavaksi. Jollen innostu sitten aloittamaan esikoisen minulle hankkimaan kirjaa Puuhamiesten maihinnousu. Erityisen kiinnostavaksi jälkimmäisen tekevät sen kirjoittajat.
"Vuonna 2016 kolme espoolaista kahdeksasluokkalaista poikaa päätti osoittaa, että pojat eivät ainoastaan lue, vaan myös kirjoittavat. Syntyi aforismikokoelma KaMuNi, 354 elämänviisautta..."
Puuhamiesten maihinnousu on poikien toinen kirja ja kovasti kiinnostaa. Käskin esikoisen kertoa kavereilleen, että äiti lukee sitten niin, että kirjoittaa rehellisen mielipiteensä. Muuta ei kuulemma odotetakaan... Saa nähdä, miten tällainen keski-ikäinen naisihminen tykästyy nuorten nuorille(?) kirjoittamiin novelleihin.
Joulukuusta ei ole vieläkään hankittu. Suunnitelma elää. Alusmatto ja jalka on sentään jo saatu tuotua sisälle.
Lauantai 21.12.2019
Joulukuusi on tuotu! Sekaiseen huusholliin. Lopullinen suunnitelma oli, että odotamme perjantai-aamun siivoojan, järjestämme vähän lisää ja tuomme sitten kuusen sisään. No, aina ei mene niin kuin kuvittelee. Siivooja peruutti 30min ennen siivouksen alkuaikaa. Eli joulusiivo on nyt sitten edessä viikonloppuna, kun viikolla ei ehditty mitään. Ei meillä mitään perusteellista siivousta tehdä, ei kukaan ehdi, mutta jotain kai sentään pitäisi.
Joulukuusi oli silti pakko hankkia kapinan välttämiseksi ja onhan se kiva. Käytiin hätäiseen ostamassa sellaiset kauko-ohjattavat kynttilätkin siihen. Ei johtoa, JEE! Vähän arveluttaa se kynttilöiden lukumäärän mukainen läjä pattereita.
Lukeminen on ollut vähäistä. Eilen annettiin kuopukselle Harry Potterin viimeinen osa käteen. Sitten istuivat vanhemmat ja isoveljet sohvalle katsomaan Netflixin Witcher-sarjan ekaa osaa. Juuri tuossa luin kirjasarjan ensimmäisen osan eli ymmärsin juonesta sentään jotain. Muuten olisi kieltämättä jäänyt vähän hämäräksi. Sohvatoverini olivat pelanneet peliä.
Myönnän, katselin muutamat taistelukohtaukset sivuun. Vähän turhan yksityiskohtaista minulle.
Muutenkin tuijotin vaan liikkuvaa kuvaa. Löysin Yle Areenasta Pimeyden perilliset - vampyyrisarjan (YA?) ja minähän olen tunnetusti heikkona kaikkeen tällaiseen. Eihän tuo mikään varsinainen taide-elämys ole, mutta huvittaa kaikkine kliseineen. Sopi perjantai-illan nollaukseen, melkein joululoman alkuun. Maanantaina pitää vielä tutkia sähköposteja, mutta yhtään palaveria ei sentään kalenterista löydy.
Mutta siis, lukeminen on jäänyt aika pieneen. Vähän kuuntelin Miina Äkkijyrkän elämäkertaa (Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä). Niin, ja kuuntelimmehan me Kaislikossa suhisee loppuun. Toto torstai-iltana ja minä sitten perjantaina. Nukuin taas, nimittäin loppuratkaisun tai siis kirjan viimeisen 10 minuutin ajan. Toto sitten töni äidin hereille : "Kirja loppui jo..."
Seuraavaksi kuunnellaan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli - siis jos Toto Potterilta malttaa...
Ainakin hänellä riittää joululomaksi lukemista - erityisesti jouluaaton pakettien jälkeen. Äidiltä saattoi mopo karata ihan hitusen käsistä kirjojen osalta. Joulukalenterissakin on ollut jo useampi akkari...
Sunnuntai 22.12.2019
Ei tässä lukemisesta oikein meinaa tulla mitään. Mitä lie joulujännitystä...
Jonkun verran sentään olen kuunnellut Miina Äkkijyrkästä. Kirja sinänsä on tyyliltään jopa hivenen omituinen, vähän sellaista mahtipontista tajunnanvirtaa, mutta ovathan nuo vaiheet olleet mielenkiintoisia.
Miina Äkkijyrkkä on myös hahmo, jonka nimen olen kuullut ihan pienestä pitäen. Isäni taisi välillä minuakin Miinaksi mainita tempperamenttini joskus riehahtaessa, vaikka ei meillä mitään varsinaista yhteyttä kuvanveistäjään ole. Hänen lehmiinsä kylläkin, tavallaan.
Jossain kohtaa Äkkijyrkän kyytöt piti siirtää olinpaikaltaan kaupungista kauemmas maalle. Sinne ne päätyivät vanhempieni mökkinaapuriin, taisivat käydä meillä kylässäkin laitumelta meren kautta karatessaan. Ainakin muistan äitini vanhana maatalon tyttönä niitä hätistelleen takaisin rantaan ja laidunta päin, meidän tyttöjen lähinnä pitäessä hyvinkin kunnioittavaa etäisyyttä.
Siellä niitä lehmiä naapurissa polskii vieläkin. Tiedä sitten ovatko samoja Miinan silmäteriä.
Viikolla loppuun luettuja :
(Vain yksi tällä viikolla...)
Kenneth Grahame : Kaislikossa suhisee
Toto kuunteli loppuun to-illalla, minä perjantaina päivällä. Rupikonna oli vähän turhankin konnamainen, mutta ymmärrän kyllä klassikkoaseman. Saattaa tosin toimia paremmin kuvakirjana kuin äänikirjana.
