Luettavaa Korona-aikaan

Korona-aika on monelle hankala paikka. Aktiivinen elämä muuttuu yht'äkkiä kotinurkissa kyhjöttämiseen. Vaikka lenkillä voi käydä, pienentyy elämäpiiri melkoisen dramaattisesti. Sitä voi kiukutella ja harmitella, tai sitten voi käyttää vapautuvan ajan kotoiluun. Luulisin lukemisenkin lisääntyneen, tai ainakin siihen käytettävissä olevan ajan.

Vaan mitä lukea ?

Huomaan vältteleväni enemmän tai vähemmän tietoisesti kaikkea liian jännää, ahdistavaa tai erityistä keskittymistä vaativaa. Minulla työtahti on pikemminkin kiihtynyt ja päivät pidentyneet, joten illan lyhyehköön lukuhetkeen pitää saada jotain rentouttavaa. Eikä mikään sovi siihen paremmin kuin "pehmodekkari" eli sellainen, jossa ei ole raakoja kuvauksia, päähenkilö ei välttämättä kuulu laisinkaan virallisiin lainvalvojiin ja pahiksetkin pysyvät jollain tavalla perusmotivaatioiden parissa. Toki jotain mielikuvituksellista ja uskottavuuden rajoja venyttävää voi kirjasta löytyä, mutta ei liikaa.

Viimeisen kahden viikon aikana olen (lastenkirjojen lisäksi) tarttunut kolmen eri dekkarisarjan edustajiin ja niitä kaikkia voin lämpimästi suositella, kun tekee mieli rentoutua hyvän kirjan parissa.

Tänään sain loppuun Ruth Galloway-sarjan neljännen osan. Käärmeen kirous vie lukijan ehkä aiempia osia enemmän myös mystisiin kokemuksiin, mutta perusjuonessa on myös paljon ihan normaalia rikosvyyhdin selvitystä. Pidin tästä osasta jotenkin enemmän kuin aiemmista.  Ehkä olen oppinut tuntemaan henkilöhahmoja ja he ovat myös jotenkin muuttuneet innhimillisemmiksi. Tällä kertaa arkeologi Ruth ei myöskään ole ihan niin keskiössä rikoksen ratkaisussa vaan muilla henkilöhahmoilla
on enemmän tilaa.

Ellen Lähde-sarjan kolmas osa Elämänlanka oli ihan pakko saada käsiini mahdollisimman nopeasti sen ilmestyttyä. Ellen on riemastuttava hahmo ja hänen mutkaton elämänasenteensa ja loppumaton uteliaisuutensa saavat hyvälle mielelle. Toivon totisesti pysyväni itse yhtä aktiviisena.

Tällä kertaa Ellen on vaihtanut maisemaan Turusta Berliiniin vahtimaan poikansa kaksosia. Samaan aikaan Berliinissä vietetään elokuvajuhlia ja niiden aikana esitetään myös suomalaisen ohjaajan viimeisin teos. Elokuvan tähtinä esiintyvät niin ohjaajan entinen kuin nykyinen vaimo. Kolmiodraama kiinnostaa Elleniä ja sen ympärillä alkaakin pian tapahtua outoja.

Miljöövaihdos on piristävä, vaikka Turku onkin lähellä sydäntäni. Tarina on myös mielenkiintoisesti kirjoitettu. Minä pidin lukujen välissä olevista aiheena olevan elokuvan kohtauksista. Ne elävöittivät lukemista mukavasti.

Kaikkiaan Elämänlanka on ehkä näistä kolmesta sarjasta kaikkein rentouttavin. Ei raakoja rikoksia, mutta mielenkiintoisia (joskin ehkä vähän kliseisiä) henkilöhahmoja ja mukavasti kulttuurikiemuroita juonessa mukana.

ulkoasu Timo Ahola 

Kolmantena mainnittakoon juuri aloittamaniuusi  sarja, jossa JP Koskinen kirjoittaa dekkarin joka kuukaudelle. Aloitus tapahtuu tietysti tammikuusta ja ilmeisesti Murhan-vuosi sarja on päässyt toistaiseksi toukokuuhun saakka.

Tammikuun pimeä syli alkaa, kun Juho Tulikosken taiteilijaisä surmataan ja nykyään yksityisetsivänä toimiva setä pyytää Juhoa avukseen murhan tutkimisessa.

Nopeasti tuntuu siltä, että vuosia sitten tapahtunut katoaminen liittyy kummasti nykyajan rikoksiin. Juoni kiemurtelee tummasävyisissä tunnelmissa. Kyseessä ei ole varsinaisesti pehmodekkari, vaan vivahde on enemmänkin Marlowe-tyyppisessä synkkyydessä, mutta kyllä tämän voi silti laittaa samaan sarjaan edellisten kanssa.

Kirjassa ei ole raakoja kuvauksia ja Koskisen mielikuvitus takaa yllättäviä käänteitä ja odottamattomia motiiveja. Varsin viihdyttävää.


Elly Griffiths: Käärmeen kirous - ja koko Ruth Galloway-sarja 
JP Koskinen: Tammikuun pimeä syli - ja koko kuukausisarja 
Eppu Nuotio : Elämänlanka - ja koko Ellen Lähde-sarja 

Kevyttä murhaa 20-luvulla

Carola Dunn : Death at Wentwater Court
Carola Dunn: The Winter Garden Mystery
Carola Dunn: Requiem for a Mezzo

Kobon-kaupasta hankittuja

The Honourable Daisy Dalrymple on 25-vuotias, ansaitsee elantonsa kirjoittamalla lehtijuttuja, (tai no, auttaa tädiltä saatu perintökin vähän) ja onnistuu aina jotenkin olemaan paikalla, kun joku on murhataan. Siltä ainakin tuntuu Chief Inspector Alec Fletcheristä. Tosin Miss Dalrymplellä on myös kyky saada asianosaiset uskomaan hänelle salaisimmatkin ajatuksensa, mistä on tutkimuksissa apua useammin kuin kerran.

Epätodennäköinen pari, aatelistyttö ja poliisi, tuntee vastustamatonta vetoa toisiinsa. Ajat ovat sodan jälkeen muuttuneet. Menetykset ja traumat ovat herättäneet tarpeen johonkin uuteen ja samalla myös tavat vähitellen vapautuvat. Tosin Daisykin vielä miettii kauan hiustensa leikkaamista moderniin poikatyttökampaukseen, ja hänen ystävyytensä Alecin kanssa saa useammatkin kulmakarvat ponkaisemaan lähelle hiusrajaa.

Nämä dekkarit ovat kevyitä ja kuplivia. Niiden lukeminen on helppoa ja piristävää, teksti on sujuvaa ja juonenkäänteet nokkelia. Jotenkin olen onnistunut välttämään näiden osalta "kolmen osan" -kirouksen. Siis, luin kolme ensimmäistä osaa sarjasta, mutta neljäskin menisi varmaan ihan kevyesti ja tulenkin sen vielä lukemaan. Väliin vaan vähän jotain muuta, ettei tule kevyen dekkarikirjallisuuden ähkyä. Minulla tuo tarkoittaa sitä, kun alan lukemaan aina vaan nopeammin ja nopeammin. Unohdan kokonaan nauttia tapausten selvittelystä ja pingon sivulta toiselle kohti loppuratkaisua. Pieni tauko yleensä auttaa ja sitten maltan taas keskittyä.

Kirjasarjan kolme ensimmäistä osaa siis on luettu. Jokaisessa tapahtuu omanlaisensa murha. Wentwater Courtin tapauksessa Daisy on kirjoittamassa lehtijuttua upeasta kartanosta, kun samassa paikassa vieraana ollut elostelija löytyy murhattuna. Daisy tutustuu tapauksen tutkimusten aikana Scotland Yardin ylikomisarioon ja sotkeentuu loppuratkaisun aikaansaamiseen useammalla kuin yhdellä tavalla.

Toisessakin osassa Daisy kirjoittaa lehtijuttua talosta. Hänen tutustumiskierroksellaan löytyy talvipuutarhasta nuoren tytön ruumis. Paikallinen poliisi ei tunnu tutkivan tapausta kunnolla pelätessään kartanon lohikäärmemäistä valtiatarta. Daisy huolehtii Scotland Yardin paikalle ja jutussa koetaan monia yllättäviä käänteitä ja vaarallisiakin tilanteita ennen kuin kaikki selviää.

Kolmannessa osassa ollaan Lontoossa. Laulajatar lyyhistyy lavalle kuolleena Alecin ja Daisyn nauttiessa konsertista Albert Hallissa. Murhan uhri osoittautuu varsin häikäilemättömäksi ja inhottavaksi naiseksi, mutta kuka vihasi häntä tarpeeksi tappaakseen? Taas mennään juonessa moneen suuntaan ja Daisy pääsee uppoutumaan poliisityöhön sormenpäitään myöten.

Nämä kirjat ovat omiaan pimeän marraskuun piristykseksi. Ei liikaa jännitystä, ei ylenmääräistä väkivaltaa, mielenkiintoinen historiallinen miljöö. Liika hötöisyys tasoittuu sodan aiheuttamien surujen pohjavireellä. Päähenkilöt ovat sympaattisia ja heille toivoo onnea. Toki he ovat vähän modernimpia ja suvaitsevaisempia ajatuksiltaan, kuin mitä voisi aikakauden ihmisiltä odottaa, mutta se suotakoon. Nämä ovat hyvänmielenkirjoja monella tasolla.