(Luku)päiväkirja: Kaikenlaista huumaa ja hyvää oloa

Huomenna on taas  perjantai. Viikot vain vilahtelevat ohi ja se tarkoittaa, että syksykään ei ole enää kaukana. Kirjoja lukevalle syksy tarjoittaa kaikenlaisten kirjatapahtumien ja erityisesti kirjauutuksien sumaa ja huumaa. Paitsi ei aina, eikä kaikille. 

Minä olen muutaman vuoden ajan onnistunut jotenkin missaamaan hypetyksen ja ollut autuaan tietämätön uutuuksista ja jättänyt (tahallani?) väliin kaikki hehkutukset ja listaukset. Tänä vuonna kuitenkin jokin on toisin. 

Eikä muutos koske pelkästään kirjalistoja. Huomaan jaksavani. Loma oli oikeasti palauttava (koronasta huolimatta). Kaiken lisäksi palautuminen tuntuu jatkuvan sangen omituisissakin tilanteissa. Keväällä mutisin uudesta hienosta urheilukellostani, joka ei osannut näyttää minulle muuta olotilaa kuin "stressaava". Pohdin jo susikappaleen päätymistä ranteeseeni, mutta vika taisi ollakin käyttäjässä. 

Nyt nimittäin jo pohdin kellon viallisuutta tällä viikolla, kun vauhdikkaan ja vähän kuumenneenkin työkeskustelun päätteeksi se näytti  minulle "palauttavaa"-statusta. Voisin päätyä viemäänkin kellon huoltoon, jollei oloni oikeasti olisi huomattavasti kevättä parempi ja laite näyttää päivän mittaan muitakin statuksia.

Säännöllinen liikunta, lepo ja ennen kaikkea mustasukkainen oman ajan varjelu ovat mitä ilmeisimmin tehneet tehtävänsä. Puoli vuotta siihen meni, mutta nyt ollaan paremmassa tilassa. Hyvä minä! 

Kirjoista vielä sen verran, etten minä nyt vielä ole päätynyt katalogeja varsinaisesti selaamaan, mutta somesta olen bongannut useammankin tuoreen tuttavuuden. Jo luettuja dekkareita tuossa jo listasinkin, mutta niiden lisäksi olen merkinnyt lukulistaan mm. seuraavia : 

• Leena Parkkinen : Neiti Steinin keittäjätär - historiallinen romaani, jossa ollaan ilmeisesti myös paljon keittiössä. Minulla on Parkkisen suhteen vähän epätasainen kokemushistoria. Sinun jälkeesi Max ei innostanut ollenkaan, mutta Galtbystä länteen oli varsin kiinnostava. Eniten kuitenkin pidin Säädyllinen ainesosa romaanista ja toivon tästä löytyvän jotain samanlaista. 
• Riikka Pulkkinen : Lumo - Pulkkisen osalta minulla on vähän samanlainen kokemus. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän miellytti. Raja jätti kylmäksi. Totta vakuutti taitavuudellaan. Mielenkiintoista nähdä, miten tässä käy. Hauska muuten miten Pulkkisella on tapana käyttää nelikirjaimisia sanoja kirjojen niminä, paitsi tuossa yhdessä täydessä suullisessa... 
• Alastair Reynolds: Noidankehä - Kirjaa verrataan Pilvikartastoon, joten se on ihan pakko lukea. Olen suuri David Mitchell fani, joten odotukset ovat korkealla. Alastair Reynolds puolestaan on minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka ilmeisesti varsin tunnettu kirjailija scifi-genressä. Tämä ilmestyi jo kesällä, mutta uusi kuitenkin.
• Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi - Tässä olen ihan puhtaasti some-mainoksen uhri. Krista Kosonen on lukenut äänikirjan ja kehui mainoksessa teosta, joten pitää edes testata. Oletan tämän olevan tuhti lukuromaani. Saa nähdä, olenko väärässä. 

Sellainen lukulista seuraavaksi siis. Olenkin viimeksi lukenut lähinnä hömppäfantasiaa ja kuunnellut edelleen Alice B. Toklasin keittokirjaa. Siinä on mielenkiintoisia kuvauksia viime vuosituhannen alkupuolen kuuluisuuksista (Picasso) ja pidin erityisesti luvusta, jossa Gertrude (Stein) ja Alice olivat ambulanssikuskeinan ensimmäisen maailmansodan aikaan. Resepteihin on jostain syystä jaksa keskittyä yhtään ja vain kaikkein erikoisimmat saavat minut havahtumaan. Kuten nyt vaikka kilpikonnaliemi. Luovutin siis kuuntelun  yrittämisenkin niiden osalta ja ajatusten harhautuessa pyrin vain palaamaan kertomukseen, kun taas mennään tarinointiin.

Vaarallisen Alice B. Toklas Cookbookista tekee sen kuvaus Etelä-Ranskasta. Minäkin haluan ajaa autolla, minne sen nokka vie ja pysähtyä kaikkiin ihaniin hotelleihin ja jäädä muutamaksi kuukaudeksi johonkin idylliseen taloon oleskelemaan viini- ja hedelmätarhojen keskelle... 

Lempeää tipukirjallisuutta : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
(on muuten tarjouksessa maaliskuun loppuun näköjään)

Olin tämän kirjan suhteen pikkuisen epäluuloinen. Chicklitiä, jonka on kirjoittanut yksi Suomen kirjallisuuden uusista kirkkaista tähdistä ja joka on julkaistu lehden jatkokertomuksena. Sen on pakko olla sellainen vähän väkinäinen purskahdus, jossa myötähäpeä on enemmänkin kirjailijan kuin kirjan päähenkilön puolesta. Sitten luin muutaman positiivisen puolelle kallistuvan blogikirjoituksen kirjasta ja kävi niin kuin monesti ennenkin. Oli pakko lukea ja muodostaa oma mielipide.

Tämä on erilainen Pulkkinen. Aiemmin lukemani Raja ja Totta eivät oikein täysin vakuuttaneet. Ihan hyviä ja hyvin kirjoitettuja, mutta... Iiris Lempivaaran luettuani aloin miettimään häiritsevän tunteen tulleen siitä, että Pulkkisen ääni tuntuu melkein olevan omimmillaan tällaisessa vähän kevyemmässä tyylilajissa. Ärsyttikö aiempia lukiessa minua juuri se, että kirjoittajan äänen pieni pirskahtelevuus ja kerronnallisuus mielessäni yhdistyvät kuitenkin enemmän viihdekirjallisuuteen kuin "vakavaan nykykirjallisuuteen"? Tiedä häntä. Sen tosin tiedän, että syy on kyllä tuossa tapauksessa täysin lukijan aiemmissa lukukokemuksissa ja aivoitusten kiemuroissa eikä kirjoittajan taidoissa.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempeää chicklitiä. Päähenkilöllä on vaikeaa - kyllä. Kulta jättää 7 vuoden yhteiselon jälkeen ja samalla tuntuu katoavan päähenkilön elämän kiintopiste. Päähenkilö joutuu hieman outoihin ja noloihin tilanteisiin - yllä juu, aina välillä, mutta silti tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse kiemurrella myötähäpeän kourissa. Iiris kyllä selviää ja mikä ei tapa se kasvattaa, vai miten se meni?

Kirjassa on myös paljon herkkyyttä. Kuvaus sisarentyttären syntymästä on yksi kauneimpia synnytyskertomuksia, joita olen lukenut. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ollut ja kertojanakin oli itse on onnistunut tavoittamaan jotain oleellista maailman ihmeellisimmästä ja samalla maailman tavallisimmasta tapahtumasta.

Ihan perustipuilua Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ei ole. Päähenkilön pohdinnat ulottuvat hitusen vaatekaappia ja miesten silmien väriä syvemmälle. Vakavammat aiheet uivat lähempänä pintaa kuin yleensä saman tyylilajin kirjoissa, jotka käsittelevät niitä ehkä enemmän tapahtumien ja käänteiden kuin päähenkilön ajatusten ja toimien kautta. Siinä taitaa näkyä Pulkkisen "vakavan nykykirjallisuuden" tausta. Hänen käsittelytapansa ei kuitenkaan yhtään tuhoa viihteellisyyttä. Se tekee tarinasta (varsinkin lopusta) perinteisiä viihdeloppuja hämärämmän, mutta sehän ei välttämättä ole yhtään huono asia.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Riikka Pulkkinen : Raja

Aika kauan kesti edellisestä ennen kuin sitten lopulta tartuin Pulkkisen esikoisteokseen. Jouduin myös lukemaan blogistani, mitä siinä edellisestä oikein tapahtuikaan, kun en kuollaksenikaan muistanut oikein edes aihealuetta. Hämärästi vain muistelin kirjan olleen hyvin kirjoitettu.

Raja taitaa olla myös kirja, josta en varmaan puolen vuoden päästä oikein muista mitään. Ei sen takia, että se olisi huonosti kirjoitettu, mutta tarina ja henkilöhahmot eivät nyt oikein kuitenkaan imaisseet mukaansa. Julian on koulun opettaja, jota koulutyttö Mari himottaa. Minä vähän hermostuin häneen, semmoinen nahjus. Teini-iän epävarmuuden kanssa taisteleva Mari taas ajattelee, että "kaikkien täytyy tehdä sitä" ja ajautuu puoliksi tahtomattaan suhteeseen opettajansa kanssa. Marin angsti tuntui kuitenkin jotenkin kaukaiselta, melkein huvittavalta. Ehkä minä olen jo liian vanha. Marin täti Anja on luvannut Alzheimeria sairastavalle miehelleen tappaa tämän "sitten kun mitään ei enää ole jäljellä". Hänen soutamisensa ja huopaamisensa vähän vain hermostutti, vaikka vakavasta asiasta kyse olikin.

Kirjassa seurataan tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, pohditaan minkä rajan yli  kukin on valmis astumaan, missä tulee pysähdys. Kirjan lopputulemana minulle tuli sellainen olo, että todellisia rajoja ei oikeasti olekaan missään. Kaiken pystyy itselleen perustelemaan, kun oikein yrittää.

Tässä käsiteltiin tärkeitä teemoja, mutta minä en nyt oikein päässyt niihin sisälle. Ehkä luin kirjan vähän väärällä hetkellä, väärässä mielentilassa - kärsimättömänä lasten touhujen keskellä,  tai sitten Pulkkinen ei vain tyyliltään ole minulle tarkoitettu. Raja saattaa myös hiukan kärsiä esikoiskirjailijan halusta saada samaan tarinaan mahdollisimman paljon. Pidin paljon enemmän aikaisemmin lukemastani "Totta"-kirjasta, jonka tyyli on jo hiotumpaa ja vähemmän rönsyilevää.

Riikka Pulkkinen - Totta

Töiden alkamisen jälkeen on lukuaika ollut tosissaan kortilla. Onneksi näyttää siltä, että lukemisen laatu ei kuitenkaan ole ainakaan huonontunut. Riikka Pulkkisen "Totta" oli mielenkiintoinen, vaikkei ehkä kaikilta aiheiltaan miellyttävä lukukokemus.

Kirjassa Elsalla on todettu syöpä ja hän tekee kuolemaa. Perheen isä ja tyttäret yrittävät kukin selviytyä tilanteesta parhaansa mukaan, omalla tavallaan. Esikoinen komentelee, nuorempi myötäilee.
Perheen selviytymistarinan ohella seuraamme 60-luvun lapsenhoitajan kertomana perinteistä tarinaa, jossa perheen isä rakastuu hoitajaan ja seurauksena on monessakin mielessä tuhoisa suhde.

Aiheena perheen selviytyminen äidin menehtymisestä ei ehkä ole niitä kaikkein viihdyttävämpiä, mutta Pulkkisen kirjassa tarinasta selvittiin ilman lukijan kyyneliä. Ehkäpä syynä on äidin inhimillistyminen myös ei niin miellyttävien piirteiden kautta. Uraa tekevä ja aina poissaoleva äiti, aviomieheensä ja tyttäreensä omistavasti suhtautuva nainen himmensivät tragedian myötä välillä liikaakin kirkastuvaa naisenkuvaa.

Lapsenhoitajan tarina on sinänsä vähän turhankin tuttu ja jostain syystä minun ajatukseni siirtyivät Helvi Hämäläisen "Säädylliseen murhenäytelmään" useammin kuin kerran. Ei silti, kirja on yksi suosikeistani kautta aikojen, mutta kun kyseessä on kuitenkin kirja toisilta vuosikymmeniltä ja toiselta kirjailijalta, niin välillä vähän häiritsikin. En tiedä oliko kyseessä tarinan samankaltaisuus vaiko kielen lievä vanhanaikaisuus.

Kaikkiaan kirjaa luki nautinnolla. Tarina on hyvin kirjoitettu, henkilöt eläviä eikä eri aikakausien ja kertojien vaihtelu häirinnyt millään tavalla. Sen verran taitavasti oli kudelma rakennettu.

Pöydällä odottaa toinen Pulkkisen kirja, jonka ostin alennuksesta Suomalaisesta yhdessä Läckbergin "Merenneidon" kanssa. Jälkimmäinen on muuten myös Elisa-kirjassa vielä muutaman päivän hyvässä alennuksessa (4 euroa), jos haluaa e-kirjan kokoelmiinsa. Minä huomasin tuon vasta sen jälkeen, kun jo olin ostanut pokkarin. Ei sekään tietysti paljon kalliimpi ollut (6 euroa), mutta kun olisi selvinnyt ilman uutta kirjaa hyllyn päällä...