Kuoleman kulissit

 

Olen elämäni aikana todennäköisesti lukenut satoja dekkareita... 

Tulipa sanottua vahvasti. Pitää tarkistaa. Hetki. 

Ei, kun se olikin alakanttiin. Pian voin jo sanoa tuhansia, sillä jo tästä blogista löytyy tunnisteella dekkari yli 1700 postausta. Joukossa toki voi olla muutakin dekkareihin liittyvää kuin itse kirjoja, mutta toisaalta olen myös usein kirjoittanut samassa postauksessa useammasta. Puhumattakaan tietysti siitä, että luin jo aika monta vuotta (vuosikymmentä) ennen koko blogin aloittamista. 

EDIT: Ja niin sitä mentiin luvuissa metsään. Eihän Blogger mitään laskea osannut. Artikkeleita on kaikkiaan 1700 ja niistä noin äkkiseltään laskemalla vain vajaat 300 dekkaritagilla. Silti olen todennäköisesti lukenut tuhansia dekkareita, sillä en ole blogannut kaikkia lukemiani, monessa artikkelissa on useampi kirja ja tosiaan luin dekkareita jo ihan lapsena ja siis vuosikymmeniä ennen blogin aloittamista. 

Voimme siis kaiketi olla samaa mieltä siitä, että kaikenlaisia dekkareita olen tullut lukeneeksi. On siis suhteellisen harvinaista, että koen dekkarin jotenkin genressään erilaiseksi. Kun niin käy, tunnen riemastunutta löytämisen iloa. 

Anniina Tarasova: Kuoleman kulissit 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Anniina Tarasovan esikoinen Venäläiset tilikirjani riemastutti ja pääsi yllättämään. Kuoleman kulissit jatkaa Reija Wrenin seikkailuja, joten jotain jo tiestin odottaa, mutta silti ei tässäkään oltu kaavoihin kangistuttu. Maantieteellisestikin piiri laajentui Kyprokselle saakka, sillä tarina alkaa sieltä. Murhalla tietenkin. 

Businesschicklitjännäri luokittelin Venäläiset tilikirjani. Tässä on ehkä vähän vähemmän chick litiä, vaikka osittain hahmoissa onkin havaittavissa pientä pehmenemistä. Lukemisesta on jo vähän aikaa ja huomaan parhaiten muistavani kuvaukset työoloista ja Reijan ajatukset bisneksen johtamisesta tai haasteista työntekijöiden kanssa. Itse kansainvälisessä liikemaailmassa koko työurani luovineena tuo ei liene mikään yllätys.

Reijan esimies siis kuolee ennen kuin Reija edes pääsee aloittamaan uudessa positiossa ja sitten pohditaan kuolemaan johtaneita syitä, jotka (ei niin yllättäen) johtavan petoksen jäljille. Yrityskaupat eivät olekaan ihan kuvitellun suoraviivaiset ja hämäräpeliä löytyy suunnasta jos toisesta. Kaikenlisäksi Konstantin palaa kuvioihin. 

Niin, Konsta... hänessä juuri on havaittavissa pieniä säröjä kovan kuoren pinnassa, mutta... Eniten jäin pohtimaan Tarasovan kuvausta organisaatiodynamiikasta. Mies palkataan johtajaksi ja hänen oletetaan suoraan olevan ylimmäisenä, vaikka varsinainen osaaminen olisi toisella (naisen) suunnalla. Tämän tunnistan. Naisena joutuu aina puskemaan tullakseen vakavasti otettavaksi, päästäkseen piireihin. Usein odotetaan naisen toimittavan esim. materiaalit ja strategiasisällöt, joista herrat sitten keskustelevat.

Kärjistän, mutta vain hieman. Olen  huomannut näin etäaikana tämän korostuvan. Kuulen välillä jälkikäteen keskusteluista, joiden lopputulemana sitten odotetaan minun toimittavan materiaalit. Herroilla kun ei ole tarkkaa käsitystä sen paremmin kokonaisuudesta kuin yksityiskohdista, niin joutuvat lopulta tulemaan luokseni. Minä siis en kelpaa keskustelemaan ja suunnittelemaan, mutta toki toimittamaan sisällön, tai jos olenkin mukana keskustelussa niin lopullinen "käsityö" jää minun kontolleni.

Ottaako päähän? Kyllä. Jaksanko taistella? Nykyään vähemmän. Voimat eivät yksinkertaisesti riitä. Joskus mietin, onko tässä työmäärässä oikeasti taktiikkaana vaientaminen. Liian kiire saada aikaiseksi, että ehtisi edes tunnistamaan kieroutunutta dynamiikkaa. Ehkä pitäisi viheltää peli poikki ja yksinkertaisesti kieltäytyä toimittamasta. Itseasiassa jotain tuollaista olen viime viikkoina tehnytkin. Äänensävyni on tiukentunut ja resurssipyyntöjeni volyymi noussut. Katsotaan, miten käy.

Nyt olin vähän epäreilu. Ympärilläni on ihan mahtavia kollegoja, niin miehiä kuin naisia. Kaikilla myös on ihan järjetön kiire, koko ajan. Eikä ylläoleva koske kaikkien tiimien toimintaa. Paljon on kiinni mukana olevista ihmisistä. Väsymys saa liioittelemaan, mutta vain osittain ja vain vähän. 

Noin sitä mentiin sivupoluille itse aiheesta eli kirjasta, joka oli oikein viihdyttävä dekkari. Pidin siitä ja huolimatta työelämä-assosiaatioista lukeminen oli rentouttavaa. Toivottavasti Reijan seikkailut jatkuvat. 

Venäläiset tilikirjani

Yllättävän nopeasti sitä voi saada kirjan luettua, vaikkei oikein muka jaksa lukemiseen keskittyä. Totta puhuen, olen viime aikoina ollut vielä entistäkin levottomampi, jos se nyt on edes mahdollista. Lukukeskittyminen on tuollaista parin reseptin luokkaa kerrallaan, joten onneksi on ollut myös hyviä keittokirjoja lukulistalla. Tänä keväänä kokkailijaa hemmotellaankin herkuilla. Synttärilahjaksi sain juuri kevään kauneimman kirjakannen tittelin ansaitsevan Brunssikirjan, mutta siitä lisää joskus myöhemmin. 

Levottomuuteni taitaa johtua yksinkertaisesti siitä, että elämässä vaan tapahtuu koko ajan niin paljon. Horisontissa siintää mahdollisia uusia kuvioita, töissä mennään tosi lujaa ja lapsetkin kiihdyttävät kevättä kohden tahtia omissa tapahtumissaan ja onnistuvat siinä sivussa telomaan itseään niin, että välillä juostaan terveyskeskuksessa. Onneksi keskimmäisen kaatumisessa sentään tuli vain haava polveen. Poika kävelee, vaikka arpi kai muistoksi jääkin.

Onneksi lukupinosta löytyi sopivan vauhdikasta iltalukemista.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani 
Yllätysennakkokappale kustantajalta 

Bineschicklitjännäri ? Jollei sellaista genreä vielä ole keksitty aikaisemmin, niin nyt kai sitten on. Ei silti, varsinaista romantiikkaa ei Tarasovan kirja sisällä. Enemmänkin sellaista himonsekaista sekaantumista outoihin tyyppeihin, vaikka kotona Turussa sankaritarta odottaakin (liian?) kiltti sulhanen.

Kuoharia, votkaa ja expattien bailausta vakkaribaarissa on vuorossa harva se ilta ja siinä sivussa Reija Wren selvittelee sisäisenä tarkastajana yhtiönsä venäläisen tytäryhtiön taloustilannetta ja mahdollisia sotkuja - vai oliko se sittenkin toisinpäin ? Siis, Reija Wren tekee parhaansa selvittääksen mahdolliset tilisotkut ja huomaa jonkun tahallaan häiritsevän tutkintaa. Pelin muuttuessa kovemmaksi irrottelu ystävien tai sellaisena esiintyvien ihmisten kanssa antaa tarpeellisia hengähdystaukoja...

Niin tai näin, vauhdilla mennään. Venäläiset tilikirjani on ainakin minulle ihan uudenlainen tuttavuus. Pikkuisen sekava juoni on omalla tavallaan riemastuttava. Venäläiset bisneskuviot ja kansanluonne esiintyvät kliseisinä, mutta silti varsin viihdyttävinä. Ehkä siellä tosiaan on tuollaista. Anniina Tarasova on itse kyseiseistä maasta kokemusta omaava bisnesnainen, joten hänen kuvittelisi jotain tietävän. Itse koko työurani liikemaailmassa viettäneenä, en hirveästi esim. esimiehen toimintatapoja tai Reijan omaa (pyrkyrimäistä) ajattelukuviota omalta uraltani tai työympäristöstäni tunnistanut, mutta varmaan tuollaistakin löytyy. Minulla on kai vain ollut tuuria... enkä tietysti ole Venäjälle bisnestä tehnytkään, käynytkin maassa vain muutaman kerran.

En  Reijaan varsinaisesti ihastunut, vaikka hänen sinnikkyyttään pitääkin ihailla. Epäselvyydet on tutkittava, vaikka sitten kävelisi suoraan surman suuhun, tai ainakin vaarallisiin tilanteisiin. Eikä Reija silti vaikuta ylinaiivilta, mistä pisteet kirjoittajalle. No, paitsi ehkä miesmaultaan, joka on kliseisen renttupainotteinen - ainakin Venäjällä.

Minä siis viihdyin Venäläisiä tilisotkuja selvittämässä varsin mukavasti. Muutama ilta siinä meni, mutta kannatti. Kustantajalta yllätyksenä tullut kirja, jota en muuten ehkä olisi tullut lukeneeksi, osoittautui oikein mukavaksi tuttavuudeksi.