(Luku)päiväkirja : Bakerika

Kehtaako tuota enää kuukauden keittokirjan sarjaksi kutsuakaan, mutta ehkä voidaan näin ottaa uusi osa listalle muutaman vuoden jälkeen. 

Erika Poussa: Bakerika

Oma ostos 

Aika moni meistä varmaan muistaa nuoren yrittäjän, jonka pakastettu keksitaikina voitti Suomalainen menestysresepti-kilpailun muutama vuosi sitten. Hyviä ovat keksit, mutta niiden lisäksi on (vieläkin) nuori yrittäjä pyörittänyt kahvilaa ja catering-palvelua ja vaikka mitä muuta. Nyt viimeisimpänä aluevaltauksena on julkaistu keittokirja. 

Jo vuosia olen valitellut, että keittokirjaksi ei enää riitä lista reseptejä, vaan niiden  ympärillä pitää olla mielenkiintoista tarinaa. Sitä kautta myös reseptit aukeavat aivan eri tavalla. Bakerika-kirjassa suurin tarina on heti alussa eli juurikin kertomus yrittäjyydestä, sen haasteista ja menestyksistä. Oli virkistävää lukea molemmista puolista. Liian usein yrittäjyys kuvataan joko ruusuisena menestyksestä menestykseen tarinana tai sitten hiuksia nostattavana kauhukertomuksena. Toki tämä on menestystarina, jolle toivoo jatkoa, mutta silti realismi tuntui. 

Resepteissä ei varsinaisesti ole  mitään uutta, mutta on aina kiva nähdä ammattilaisen "kotisuosikkeja". Luvut on jaettu paikkojen ja tilanteiden mukaan ja jokaisen luvun alussa on pikkuinen yhteenveto taustasta. 

Ei liene yllättävää, että kokeiltavaksi päätyi nimenomaan kakku. Tein suklaakakun, suolakaramellin ja voikreemin kirjan ohjeilla. Sinänsä ohjeet olivat mukavan yksinkertaisia, mutta hiukan oletettiin tekijältä kokemusta leipomisesta, jotta yksityiskohtia ei unohdu. Kakku itsessään oli tietysti yltiömakea, mikä oli tarkoituskin ja ainesten perusteella ilmiselvää. Sellaista teki sillä hetkellä mieli. Suklaakakkupohja oli ihanan mehevä ja menee jatkoon vähän vähemmän sokerisilla lisukkeilla varmasti vielä moneen kertaan. 

Kaikkiaan kirja toi iloa kesäloman alkuun sekä lukemisen että leipomisen kautta. Vielä pitää testata ehkä kananmunamuffinssit ja leipätikut.  

Kipparikeitto ja Tölkkiruokaa eli kuukauden keittokirja

 Kun nyt kerran palataan vanhoihin hyviin tapoihin (kai?), niin ehkä voisi herätellä henkiin "kuukauden keittokirjaakin", tai varmuuden vuoksi voisi sen ehkä nimetä uudelleen kvartaalin keittokirjaksi. Joka tapauksessa tässä kesällä tuli hankittua ruokablogiajoilta tutun Marin (Jotain maukasta) uusin keittokirja eli Tölkkiruokaa.

 

Kirja muistuttaa yhdestä kiireisten arki-iltojen pelastuksesta eli kaapin tölkkivalikoimasta. Kun pitää perusvalikoiman kunnossa, ei nälkäkiukku pääse yllättämään, sillä tölkeistä tehty ruoka on useimmiten nopeaa. Tölkeistä tekeminen myös auttaa vähentämään tuoretavaroiden hävikkiä, kun ei tarvitse ostaa isoja määriä kerralla jääkaappiin. Samalla vältetään sairastumisvaara pilaantuneista aineksista. 

Minullakin on tiettyjä purkkeja ja tölkkejä aina kaapissa. Tonnikala, mustapavut, kikherneet, maissi, tomaattimurska... siinä sellainen perusporukka, jolla syntyy jo monta eri herkullista ateriaa. Marin ansiosta taidan kokeilla myös muutamaa lisätölkkiä, joihin en jostain syystä ole tullut vielä tarttuneeksi. 

Tölkkiruokaa-kirjassa kerrotaan ensin perusasioita säilykkeistä ja niiden käytöstä. Sitten katsellaan reseptejä ja lopuksi vielä muutama lisävinkki kotivaraan. Reseptit on jaettu arkeen, viikonloppuun, snäkeihin ja makeaan ja jokaisesta osiosta löytyy kokeiltavaa ja ideoita omaan sovellukseen jatkuvassa käytössä. Parhaimmillaan kirja taitaakin olla tukemassa kauppalistan kirjoitusta ja etsiessä kokkauksen inspiraatiota. Kuvat ovat Marin taattua laatua, mikä tekee inspiraation löytymisestä helppoa (ja todennäköistä). 

Ensimmäiseksi kokeiluun lähti kirjan resepteistä kukkakaali-valkopapukeitto. Tosin tapani mukaan mielihalut tunkivat mukaan ja resepti eli sen mukaisesti. Triplasin viinin määrän keitossa ja vaihdoin ranskankerman Kippari-juustolla maustettuun ruokakermaan. Sattumiksi ripottelin sipsien sijaan maissia, persiljaa, limen mehua ja pojan itse kasvattamista chileistä tekemää kastiketta. 

Maissikin on toki yksi tölkkisuosikeista, mutta kotimaisen maissin sesongin aikaan sitä tulee laitettua air fryerissä, jos ei nyt ihan joka päivä, niin ainakin joka toinen. Ihan törkeän hyvää, kun sekoittaa haluamansa mausteet öljyyn tai pehmeään voihin, hieroo maissintähkiin ja laittaa 12-15min 200 astetta.

Sisko ilmoitti harkitsevansa air fryerin hankintaa ihan vain noiden maissien takia... Toki sillä saa tehtyä monenlaista muutakin. 

 KIPPARIKEITTO

 2tlk isoja valkoisia papuja 

pienehkö kukkakaali 

1 keltasipuli 

2-3 valkosipulinkynttä

25g voita

1 kasvisfondikuutio + 7dl vettä 

1,5dl valkoviiniä 

suolaa ja mustapippuria 

1tl garam masalaa 

2,5dl (1 purkki) Kippari-juuston makuista ruokakermaa 

päälle : maissia, persiljaa, limen mehua (ja chilikastiketta)

Hienonna kukkakaali, sipuli ja valkosipuli. Kuullota voissa kattilassa. 

Valuta ja huuhtele pavut ja lisää kattilaan. Kaada joukkoon valkoviini ja mausteet. Lisää fondi ja vesi. 

Anna kiehua hiljalleen, kunnes kukkakaali on pehmeää. 

Kaada joukkoon kerma ja surraa sauvasekoittimella sileäksi. Samettiseksi saaminen kestää hetken sillä kukkakaali murustuu ensin. 

Kuumenna ja tarjoile herkullisten ripotteiden kanssa. 

Tästä tuli mahdollisesti yksi kaikkien aikojen parhaista keitoistani. Varmasti tehdään uudelleen ja variaatiomahdollisuuksiahan löytyy.  

(Luku)päiväkirja : Ulkona tuoksuu syksy

 

Aamulla takapihalla oli viileää ja ilmassa tuoksui syksy ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kävelyllä tosin tuli sitten kuuma taas. En oikein tiedä, miten suhtaudun tuohon syksyn saapumiseen. En ehkä ole vielä valmis. Tämä kesä on ollut oloa hellivä niin monella tapaa. 

Ehkä syksyn viileys sitten taas virkistää ja energisoi. Päättäkäämme niin. 

Viime aikojen hellekeleissä ei ole ollut mitään muuta vikaa, kuin että on pitänyt olla töissä. Koneen vieressä istuminen ja hautova helle eivät sovi minulle. Onneksi olen selvästi oppinut jotain. 

Ennen olisin painanut pitkää päivää ja kokenut huonoa omatuntoa kaikenlaisista tauoista. Nyt hyödynnän surutta aamun viileän hetken kävelyyn tai lenkille (tai leivän paistamiseen, kuten eilen). Työt alkavat myöhemmin, mikä tarkoittaa freesimpää Minnaa illansuun palavereissa. Olen tehokkaampi, mutta ennen kaikkea iloisempi ja onnellisempi. 

Tätä pitää jatkaa myös syksyn pimeydessä. 

Lukeminen on puolestaan vähän takkuillut. Lukulistalta löytyy toki montakin hyvää (ja uutta) kirjaa, mutta käsi tarttuu enemmänkin lehtiin ja ruokakirjoihin. Viime aikoina olen tullut hankkineeksi aleista ja "astiakirppiksiltä" muutamankin kivan ruokakirjan. 

Ella Kanninen: Kotona Italiassa  (2017)

Suoraan sanottuna tämä on ehkä enemmänkin Italia-kirja kuin ruokakirja, tai fiilistelykirja kuin keittokirja. Kannisto kertoo Italian eri alueilla tuntemistaan ihmisistä ja ruokatuottajista, toki aina herkut mielessä ja on mukana reseptejäkin. 

Kivaa luettavaa, joka saa pohtimaan muuttoa Italiaan, eikä välttämättä vain lomamatkaa. Lyhyellä visiitillä kun ei varmastikaan pääse kiinni Kanniston kuvaamaan elämäntapaan. 

Tara O'Brady: Seven Spoons - My Favourite Recipes for Any and Every Day (2015)

Välillä on kiva lukea kirjoja muilta mantereilta. Ruoasta kirjoittamisessa on aina jotain universaalista, vaikka ainekset ja valmistustavat vaihtelisivat. Kanada ei tietenkään ole sieltä eksoottisimmasta päästä, mutta silti tutunkuuloisistakin resepteistä löytyy mielenkiintoista vierauden tuntua. Tässä kirjassa vieraus kuitenkin katoaa nopeasti ja tekisi mieli kokeilla edes jotain. Varmasti vielä kokeilenkin. 

Ursula Ferrigno: Trattoria - italialaista ruokaa perheelle ja ystäville (2005)

Lisää italiaa. Myönnän, en ole lukenut, vain selaillut, katsellut kuvia ja pysähtynyt reseptiin siellä, täällä. Selailukirjana toimii, en ole ihan varma, miten tarkkaan jaksan lukea. Ehkä sitten, kun muut on luettu kannesta kanteen. Jännä muuten, miten kuvien tyylistä tietää kirjan olevan näistä kaikkein vanhin, vaikkei aikaa kuitenkaan ole kulunut kuin kymmenisen vuotta kahden vanhimman välillä. Tai ehkä se on ollut tietoinen tyylivalinta. 

Näihin kun lisää sitten vielä Alice B. Toklas Cook Bookin, joka minulla on kesken äänikirjana, voi todeta (luku)elämän olevan pelkkää keittokirjaa. 

How to Eat eli keittokirja korvissa

Pian syödään taas raparperia!

Minä olin pitkään Nigella-fani ja hyllystäni löytyy rivi hänen kirjojaan. Helpossa ja huolettomasti oikaisevassa kokkaustyylissä vaan on sitä jotain, vaikka välillä sensuelli yösyönti tv-sarjoissa tuntuikin päälleliimatulta ja katsojan vanhetessa alkoi seksistisyydessään vähän ärsyttääkin. Kai siinä sitten aika tehnyt tepposensa vai liekö syynä ollut kaikenlaiset kohuotsikot, mutta viimeisimmät kirjat ja tv-sarjat eivät enää ole ollenkaan houkuttaneet. 

Toki oma kokkaustapanikin on  muuttunut, ruokatrendeistä puhumattakaan. Huomasin vieraantuvani monista pinnalla olevista "must"-asioista jopa siihen pisteeseen saakka, että lopetin ruokabloginikin. (Toki myös muista syistä mm. ajanpuutteen vuoksi). Ruoanlaittokin muuttui huvista ja harrastuksesta lähemmäs pakkopullaa. Jopa ruokalehtien lukeminen vaihtui pikaiseksi selailuksi. 

Viime aikoina olen ollut pikkuhiljaa palaamassa patojen ääreen muutenkin kuin pelkästään katraani (välttämättömäksi) ruokkimiseksi. Sama on koskenut  myös ruokaan liittyviä kirjoja. Le Keittokirja vei ihanasti Ranska-tunnelmin ja Ottolenghin Flavour on mielenkiintoinen jo herkullisuuteen liittyvien teoriaselitysten ansiosta. 

Nigellan How to Eat-kirjan olen lukenut jo sen ilmestymisaikana yli 20v sitten. Puolitoista vuotta (kyllä!) sitten osui silmiini 20v juhlapainos ruokakuningattaren itsensä lukemana. Olihan se pakko ottaa testiin, vaikka keittokirja äänikirjana tuntuikin hivenen oudolta konseptilta. 

Eikä tuota kyllä ihan noin keittokirjana voisikaan käyttää. Hyvin kuitenkin toimii juttuosuuksien osalta ja muutaman reseptinkin tulin bonganneeksi, tosin niin, että tarkistin ne sitten hyllystä löytyvästä painetusta versiosta. Nigellan yläluokkainen englanti on aina miellyttävää kuunneltavaa ja löysin siitä ihan uuden piirteenkin. 

How to Eat toimii nimittäin erinomaisena unilääkkeenä. Jossain kohtaa laitoin unimittarin vain 5 minuuttiin, sillä vähänkin pidemmällä päädyin palaamaan tarinassa taaksepäin aina vähintään puolet ajasta. Mitä ilmeisimmin Nigellan keittokirja tuudittaa minut unten maille noin kahdessa minuutissa. Ei yhtään hullummin, vaikken ehkä taida aiheesta Nigellalle faniviestiä laittaakaan. 

Koko kirajn kuuntelu kesti sen puolitoista vuotta. Ei, että kirjassa olisi mitään vikaa, mutta se on melko paksu ja kuuntelin sitä lähinnä välipaloina (tai unilääkkeenä). Toki jotkut luvut kuulostavat vähän aikansa eläneiltä, esim. lasten ruokailun osuus vähän tuppasi melkein hymyilyttämään, mutta noin pääasiallisesti ollaan perusteiden äärellä eivätkä ne ole mihinkään muuttuneet. Nigella on virkistävästi sitä mieltä, että terveellisyys on toki tärkeää, mutta mielihyvä vielä tärkeämpää. Teesit tuoreiden raaka-aineiden ja hyvinvoivien eläinten puolesta jo pelkästään hyvän maun maksimoinnin vuoksi kuulostavat melkein trendikkäiltä ja itse asiassa paljon houkuttelevammilta kuin monet syyllistävät nykyargumentoinnit. 

Kaikkiaan lukukokemus siis oli varsin mielenkiintoinen, hivenen outo, mutta samalla lohdullinen. Ihan kuin olisi palannut johonkin nuoruudesta tuttuun paikkaan visiitille - ja niinhän siinä tavallaan tekikin. Taisi olla kuuntelu todellinen nostalgiatrippi. Ei niinkään reseptien tai edes Nigellan vuoksi, vaan tunnelmassa ja aiheen tarkastelutavassa oli jotain tunnistettavaa.

Edelleenkin haluan varsinaiset keittokirjani painettuina versioina, mutta kyllä ruoasta juttelua mielellään kuunteleekin. Itse asiassa minulla on luuureissa jo seuraava ruoka-aiheinen kirja, nimittäin Samin Nosratin Salt,Fat,Acid,Heat- Mastering the Elements of Good Cooking. Siinä ei ole reseptejä, mutta vinkkejä ja ohjeita sitten senkin edestä, höystettynä anekdooteilla keittiöistä eri puolilta maailmaa. 

Nosratin opus nukuttaa ehkä hieman Nigellaa hitaammin, mutta tarjoaa kiinnostavaa kuunneltavaa huolimatta ilmestymisajasta kuluneista useammasta vuodesta. 

Hyvä arkiruoka

Sari Spåra: Hyvä arkiruoka 

Kirja saatu tekijältä 

Nykyään tuntuu olevan työn ja tuskan takana keksiä arki-iltoihin jotain sopivaa ruokaa. Luulen, etten ole ainoa haasteen kanssa painiskeleva ja kaikki apu on tarpeen. Lista ehdotuksista kompaktissa keittokirjamuodossa toimii. 

Sari Spåra on koonnut listan nopeita ja suhteellisen yksinkertaisia reseptejä, joilla arkihuolet helpottuvat ainakin kotipoppoon ruokkimisen osalta. Reseptit eivät yleisesti ottaen ole maultaan liian vahvoja ja perustuvat helposti löytyviin ja useimpiin lapsiin helposti uppoaviin aineksiin. 

Luvut on jaettu pääainesosan mukaisesti kala-, kana-, liha ja makkara- ja munaruokiin. Lisäksi on luku kasvisruokia ja toinen salaatteja. Osiosta "muut" löytyvät toisinaan arkea mukavasti helpottavat grillileivät ja muutama lisuke. Lopuksi on myös lista arkiruokia, joiden valmistaminen kestää yli puoli tuntia. Useimmat tosin toimivat hyvin lämmitettyinä, joten pienellä suunnittelulla niillä saa viikon toimimaan. 

Useimpien reseptien vieressä on tyyliltään raikas kuva lopputuloksesta. Ainakin meidän tekemämme sitruunapasta näytti lautasella juuri siltä, miltä kuvakin. Tosin eri levyisen pastan verran muokattuna. Kaapista kun löytyi pappardellea eikä tagliatellea. 

Kuten suurin osa kirjan resepteistä, myös sitruunapasta on yksinkertainen ja nopea valmistaa. Lopputulos miellytti kaikkia, vaikka meillä teinit  kaipasivatkin vähän täydennystä ja pasta toimi ennemminkin lisukkeena kuin yksinään pääruokana. 

Kirja siis on hyvä apuväline muistilistana arjen keskellä. Tosin hieman ihmettelin tarvetta peräti kolmelle lohikeittoreseptille, mutta onhan lohi tietysti se kaikkein helpoiten löydettävissä oleva ja myös edullinen kala arkiruokien pohjaksi.  Hyvä arkiruoka on käyttökelpoinen opus tukemaan ruokahuollosta vastaavaa, tai vinkeiksi vastuuta vasta ottavalle. 

Le keittokirja

 

Oi, että miten ihana kirja. 

Le keittokirja on Teresa Välimäen viimeisin keittokirja, jonka toivoin (ja sain) joulupukilta. Yleisen kokkausjumin kourissa olen vain nautiskellut kirjan tunnelmasta, resepteistä ja kuvista, mutta näin laskiaissunnuntaina alkoi tehdä mieli jotain kesästä muistuttavaa. 

Kesä kirjassa tuleekin vastaan joka sivulla. Hanna Hurtan kuvat suorastaan hehkuvat aurinkoa ja Etelä-Ranskan lämpöä. Samoin reseptit tuovat tuulahduksen kirjoittajan Lounais-Ranskassa viettämistä kesistä. Minutkin piirakat, aperon herkut ja monet muut reseptit veivät heti kiireettömään tunnelmaan kaskaiden sirityksen ja ihoa hellivän pehmeän lämmön keskelle. Tuli kauhea ikävä Ranskaan. 

Onneksi resepteistä löytyy vaihtoehtoja myös keskelle suomalaista talvea. Tulinen linssikeitto ei meillä ollut ihan niin tulinen kuin reseptin nimi antaa ymmärtää. Oli pakko pistää vain puolet chilistä, jotta varmasti kaikki pöydässä olijat saavat syötyä. Kaikki myös söivät, hyvällä halulla ja nautiskellen. Enkä ollut edes sauvasekoittimella surrannut linssejä sileiksi. Se oli varmasti se sitruunainen crème fraîche, joka aateloi keiton ruokapöydässä kaikkien suuhun sopivaksi. Lisäksi tietysti pistettiin vielä kuivumaan päässeestä hapanjuurileivästä tehdyt krutongit, joita ei alkuperäisestä reseptistä löydy, mutta jotka maistuivat sopassa mukavasti.

Illaksi tein kirjan ohjeella myös purjo-pekoni-herkkusieni piirakan. Quiche-tyylistä piirakkaa ranskalaisemmaksi ei kai resepti voi mennä. Jo tuoksu houkutteli jälkikasvun keittiöön kuikuilemaan, mitä illalla on luvassa.

Kuva: Readme (Hanna Hurtta)

Kirjasta löytyy reseptejä aamun, lounaan ja illallisen herkuiksi. Lisäksi on katettu ranskalaisista ranskalaisin apero eli se hetki, kun rentoudutaan ennen illallista, juodaan lasillinen, seurustellaan ja napostellaan pieniä suolaisia herkkuja. BBQ-ilta on eroteltu ihan omaksi luvukseen ja tietysti sekä jälkiruoat että juustot huomioidaan. Varsinkin kesäkokille tästä kirjasta löytyy ohjeita Ranska-tunnelmointiin ilman tarvetta reissata paikan päälle. 

Reseptit ovat helposti lähestyttäviä ja selkeitä. Ainakin minun silmääni tarkempaan syyniin osuneet vaikuttivat varsin toteutuskelpoisilta ihan suomalaisillakin aineksilla. 

Olisin mielelläni lukenut vähän enemmänkin reseptien taustoista ja erityisesti ihanasta paikasta, joka ne on inspiroinut. Kuten aina kai muistan mainita, minä haluan oikeasti lukea keittokirjatkin. Tosin tämän kirjan parissa aika kuluu myös kuvista nauttiessa. En tiedä, johtuuko omasta, vähän erityisestä suhteestani Ranskaan ja siellä viettämästäni ajasta, mutta kuvista välittyi idyllinen etelän kesä, herkulliset raaka-aineet ja elämännautinto ruokapöydässä.

Meidän poppoomme ei kai Ranskaan pääse kovin nopeasti, ainakaan ennen kesää, mutta onneksi voimme tunnelmoida edes kirjojen ja ruoan parissa kunnes pääsemme Isännän luo Biarritziin. Siellä olemme tavallaan samalla puolella Ranskaa kuin Happy Hamlet -majatalo, josta inspiraatio kirjaan ja sen resepteihin on lähtöisin, vaikka muutaman tunnin ajomatka kai meidät sieltä erottaakin. Ehkä pitäisi kuitenkin lähteä piipahtamaan viikonlopuksi tai peräti viikoksi, paikka näyttää mahtavalta, juuri sellaiselta kuin idyllisen lomaparatiisin Ranskassa kuuluukin näyttää.  

Trendikkäästi hapanjuurella

Minulla on ollut leipäjuuri käytössäni jo muutaman vuoden ajan. Siitä leipomani sämpylät ovat viikottain sulostuttaneet sunnutai-aamujamme. Sain juuren bloggaajatapahtumasta ja olen sitä varjellut uskollisesti. Juureni on sitkeä sissi. sillä se on käynyt kesälomareissulla Ranskassa ja selvinnyt myös yhdestä viivästyneestä keittiöremontista.

Sämpyläreseptini on vuosien varrella muotoutunut vakioksi ja mittaaminen vaihtunut silmämääräiseen arvioon. Olen siis toiminut vastoin yleisiä hapanjuurileivonnan ohjenuoria. Tosin olen kuullut sellaisestakin koulukunnasta, jonka mukaan hapanjuurileivonnassa tärkeää on antaa taikinan kehittyä rauhassa ja mahdollisimman vähällä käsittelyllä.

Nyt kun Korona-aika on tehnyt kotoilusta pakolla trendikästä, on juurileivontakin taas vahvasti näkyvissä somessa ja muussa mediassa. Minäkin innostuin katsomaan, miten leipää oikeasti kuuluisi leipoa - vaan miten kävi ?

Eliisa Kuusela: Leipävallankumous 
Oma ostos 

Leipävallankumous on monessa paikassa hehkutettu juurileivonnan opaskirja. Sen kirjoittaja on tehnyt hapanjuuresta itselleen ammatin ja leivonnan ympärille on syntynyt niin Facebook-ryhmä kuin nettisivusto (hapanjuuri.fi). Apua on siis saatavilla ja hommaan "hurahtanteita" yhä kasvava määrä.

Mikäs siinä, juurella leipominen on perinteikästä ja palkitsevaa. Vaikkei muoto aina olisikaan oppikirjan mukainen, on maku useimmiten silti vaivan arvoinen. Tiedän kokemuksesta, etteivät kaupan pussileivät maistu, kun muutaman kerran on syönyt itse leivottua...

Leipävallankumous on ohjeissaan perusteellinen. Tätä kirjaa ei ole tarkoitettu oikaisijoille ja pikaisille tekijöille. Aikajanat, ainesten prosenttiosuudet ja grammamääräiset ohjeet vaihekuvineen opastavat kädestä pitäen leivonnan prosessissa. Välillä ohjeistus tuntui jo vaihtoehtoineen niin yksityiskohtaiselta, että se piti lukea (ja leipoa) pariinkin otteeseen ollakseen selvillä seuraavasta työvaiheesta.

Suuri osa kirjasta on kuitenkin varattu erilaisille leipäohjeille. Niitä löytyy niin perinteistä leipää kaipaavalle kuin myös juurelle uutta käyttöä haikaileville, pitaleivistä croissantteihin. Tämä kirja toimii hyllyn perusteoksena, josta voi ammentaa ideoita ja ohjeita kerrasta toiseen.

Kirjassa on myös kiitettävästi jutustelua juurileivonnasta, jauhoista ja yleensäkin tarinaa aiheen ympäriltä. Teos sopii siis mainiosti  myös aiheesta kiinnostuneen luettavaksi, vaikkei leipomaan haluaisi ryhtyäkään.

Keittokirjasta ei kuitenkaan voi kirjoittaa kertomalla samalla kokeilujen lopputuloksista.

Miten siis kävi ?


Ensimmäinen kerta (sattuneesta syystä ilman kuvaa): 

Mittasin ainekset vaa'alla ja seurasin prosessia miltei minuuttitarkkuudella. Tarkoituksena oli tehdä ihan perusresepti, mutta eihän sitä tavoistaan pois pääse ja sekoitin vehnäjauhoihin myös vähän spelttiä. Siinä kohtaa taisi jotain mennä sekaisin, sillä lopputuloksena oli maukkaita ufoja. Frisbeekin kävi sanana mielessä, mutta eivät ne sentään ihan niin lattania olleet.

Onneksi perhe pitää panzanella-salaatista ja krutongeista keiton päällä.

II kerta

Toinen kerta

Totesin, että minun pitää luottaa vaistooni ja taikinan tuntuun enemmän kuin vaakaan. Muutin myös hieman prosessia lähemmäksi totuttua eli muotoilin taikinan vasta jääkaappinostatuksen jälkeen. Tämä toki ohjeistettiin myös kirjassa yhtenä vaihtoehtona.

Mittasin jauhot enemmän summittain eli päätin tehdä sellaisen hieman kosteamman taikinan. Nostatin ilmeisesti kylmänä muotoiltua taikinaa hivenen liian kauan ennen uuniin laittamista, mutta tulos alkoi jo muistuttamaan toivomaani leipää. Maku oli mainio, mutta koostumuksessa vielä petrattavaa.

Kolmas kerta toden sanoo 

Ainakin vuokaleivän kohdalla. Huomasin nimittäin, että vehnäjauhon ja eri karkeusasteeseen jauhetun spelttijauhon yhdistelmänä meillä katoaa leipäkorista parhaiten vuokaleipä. Ostin toisenkin leipävuoan (7,95€ Cittarista nettitilauksen mukana) ja tein taas sellaisen hitusen löysemmän taikinan.

Seurasin toki prosessia ajoituksineen (ainakin suurin piirtein), mutta jauhojen määrän laitoin ihan oman tuntumani mukaisesti.

Lopputulos palkitsi. Nämä vuokaleivät ovat tosi lähellä toivottua ja hupenevat vauhdilla. Niissä on mukavasti rapsahtava kuori, pehmeä ja ihanasti sitkas sisus ilmareikineen ja maku kohdillaan.

Toisen vuoan ostaminen oli myös hyvä idea, sillä taikinan optimaalinen löysyysaste on hieman erilainen vuoassa paistettaessa kuin korissa kohotettuna ja pellille asteltuna.

Kokeilut jatkuvat ja seuraavaksi teen ihan perinteisen mallista - pakkohan sitä on päästä kokeilemaan hapanjuuri.fi - sivuston nettikaupasta tilaamaani UFOa (siis viiltoterää kuviointiin). Valitettavasi leipomisen tahdin on kuitenkin hidastuttava. Tällaisia määriä leipää kun ei kykene kuluttamaan edes meidän viisihenkinen perheemme.

Leipävallankumous tulee toimimaan muistikirjana vaiheistuksissa ja varmasti tutkin reseptejä inspiraatiota etsiessäni. Taidan kuitenkin edelleen jatkaa silmämääräisellä ja tuntumaan perustuvalla tekniikalla. Jostain kumman syystä ainakin toistaiseksi olen onnistunut niin paremmin. Joko syynä on kykenemättömyyteni ohjeiden tarkkaan seuraamiseen, tai sitten käyttämäni jauholaadut ovat niin erilaisia, että mitat eivät aina päde. Tiedä sitten, mutta ohjeita seuraamalla olen vuosien varrella hapanjuurileivonnassa päätynyt ufoihin noin 9 kertaa kymmenestä, vaistonvaraisesti leipomalla suhdeluku on toisinpäin.

Kukin siis tavallaan. Lopputulos lienee pääasia. Juurileivontaa aloittelevalle Leipävallankumous on kuitenkin ehdottoman suositeltava hankinta. Niin kuin kirjassakin sanotaan:

"Säännöt on tehty rikottaviksi, 

mutta opettele ensin perusprosessi, 

jotta tiedät, miten niitä kannattaa rikkoa" 

Viiden aineksen herkut (ja sovellettu kana-kookoskeitto)

Minulle käy aina samalla tavalla. Osun jostain näkemään ruokaohjelman jakson, koukutun. Sitten tajuan, että samoja reseptejä löytyy myös kirjassa eli ei tarvitse muistaa... Sitten... No, arvasitte jo. Tilaan kirjan.

Joskus osun helmeen ja kirja jää säännölliseen käyttöön, toisinaan ei. Todennäköisyys reseptien tekemiseen on kyllä suurempi, jos olen kokenut ne houkuttaviksi jo tv-ruudulla. Silloin kirjan tarvitsee toimia lähinnä muistin virkistäjänä. Sen ei enää tarvitse maanitella minua kokeilemaan.

Jamie Oliver on ollut suosikkini siitä saakka, kun ensimmäinen Alaston kokki ohjelma/kirja -kombo ilmestyi, eli aika kauan. Pidän hänen mutkattomasta tyylistään ja siitä, että kokkaaminen ei ole niin kovin vakava asia. Saa kokeilla, saa muokata. Kunhan tekee ja syö.

En ehkä olekaan välttämättä käyttänyt hänen kirjojaan kirjaimellisiin resepteihin, mutta inspiraatiota niistä löytyy - varsinkin arkikokkaukseen.

Jamie Oliver : 5 aineksen ateriat
Oma ostos Prisma-verkkokaupasta

Pienellä vaivalla ja lyhyellä aineslistalla varustetut reseptit osuivat minulla suoraan hermoon. Olen viimeisen parin vuoden aikana kipuillut perheen ruokahuollon kanssa. Mikään ei oikein houkuta, mitään ei tee mieli, eikä aikaakaan oikein tunnu löytyvän. Välillä innostun, mutta se ei yleensä kestä päivää kauempaa.

Nyt huomaan tehneeni jo pariakin reseptiä kirjasta ja jotenkin on inspiroituminen valunut myös muuhun kokkaukseen. Tähän saakka siis varsin onnistunut kokeilu.

Reseptit on kirjassa luokiteltu ainesalueittaain, mutta ei ehkä aina täysin loogisesti. Kanareseptejä löytyy niin osiosta kana kuin osiosta pasta. Sinänsä loogista, eikä varsinaisesti haittaa lukukokemusta, mutta jos nyt jostain pitää urputtaa.

Jamien tapaan reseptit on kerrottu selkeästi. Sivulla näkyvät kaikki 5 pääainesta kuvina ja toisella sivulla on kuva valmiista annoksesta. Pääsee vertaamaan... Mitäs tuumitte? Aikalailla samanlaista (paitsi kuvan laatu). Nämä lohipihvit maistuivat ihan kaikille ja katosivat nopeasti.

Reseptien seuraaminen siis onnistuu hyvin. Kuvatkin ovat kauniita ja innostavia, mutta ehkä parhaan keittokirjakokemuksen saa tosiaan, jos samalla seuraa myös tv-sarjaa. Kirjasta puuttuu Jamien jutustelu, mikä on sääli. Vain alussa on vähän yleistä tekstiä, mutta muuten mennään aika perusversiolla reseptilistasta. Harmi, sillä kyllä nykyajan keittokirjassa pitäisi olla vähän "lukemista".

Resepteissä on tosiaan lyhyet aineslistat, mutta osittain se johtuu siitä, että hyödynnetään paljon valmiita maustesekoituksia, tahnoja jne. Näinhän toki kannattaa tehdäkin arki-iltoina ja tyyli sopii nopeaa ja helppoa herkkua etsivälle. Jos kuitenkin haluat tehdä kaiken alusta asti itse ja etsit juurikin noita maustetahnojen ainesosia ja ohjeita, niin tämä kirja ei ole sinulle.

Sinänsä kirja vaikuttaa kuitenkin hyvin toimivalta ja tulee varmasti jäämään hyllyyn ainakin toistaiseksi. Sitä kun voi käyttää myös inspiraatiolähteenä ja Jamiellahan noita ideoita riittää.

Kana-kookoskeittoa tekiessä sovelsin ja aineslista piteni hieman. Ei kaduta yhtään. Oli sen verran hyvää.

1/2 myskikurpitsa
2 sipulia
6 broilerin paistileikettä
1/2 prk punaista thai-currytahnaa
1tlk (400g) kookosmaitoa
1l vettä
kanafondikuutio
nippu korianteria varret ja lehdet erikseen

Hienonna sipuli ja kuullota pannussa äljyssä muutama minuutti. Lisää pilkottu myskikkurpitsa ja sekoittele hetki. Lisää curry ja sekoittele taas. Kaada sekaan vielä kookos, silputut korianterinvarret ja broilerin paistileikkeet. Sekoita. Lisää vesi ja anna poreilla kannen alla 45min. Tarkoituksena on saada broileri pehmeäksi ja läpikypsäksi ja kurpitsa melkein hajoavaksi.

Nostele broileripalat pois keitosta ja kaada keitto blenteriin. Anna surrata hetki ja kaada takaisin kattilaan. Nosta kauhallinen keittoa lautaselle, riivi päälle sekä broileria että korianterinlehtiä.

Hyvää joulua! - jotain ensi vuodeksikin

Tämän joulun suosikkikirjakseni osoittautui syksyn kirjamessuilta hankkimani muutaman vuoden takainen joulukirjahittti Hyvää Joulua. Huomasin selaavani sitä joulunpyhinä useampaankin kertaan ja sivuilta löytyi monta reseptiä kokeiltavaksi. Kaikkea en tietenkään ehtinyt tänä vuonna, joten jotain jää ensi jouluun (ja todennäköisesti vielä seuraavaankin).

Olen yleisesti ottaen huono lukemaan jouluisia teemakirjoja. Ne ovat monesti toistoa jo aiemmin luettuun. Perinteissä ei ole mitään vikaa, paistoinhan minä kinkunkin aatonaattona ihan vain sen takia, että "kun kinkkua pitäisi olla" ja odotin äidin piimäjuustoa ja rosollia malttamattomasti. En kuitenkaan halua välttämättä lukea variaatioita vanhasta, vaan mielellään jotain ihan uutta.
Hyvää joulua - kirjassa perinteet ja uudet jutut ovat mukavasti tasapainossa. Ei mene liian vieraaksi, mutta mielenkiinto säilyy - ja aina on herkullista.


Johanna Lindholm, Teresa Välimäki, valokuvat Laura Riihelä 
Oma ostos kirjamessuilta 

Jos jostain pitää tämän kirjan osalta nipottaa, niin tarinallisuutta ei sen sivuilta löydy. Olisin mielelläni lukenut reseptien taustoista tai niiden herättämistä ajatuksista (niin kuin aina). Huomasin puutteen tosin vasta noin kolmannella lukukerralla. Luulen kuvien ja reseptien puhuvan puolestaan, sillä tunnelma kietoo lukijan pauloihinsa ihan joka sivulla. Sitä voi melkein haistaa ja maistaa mielessään esitellyt herkut.

Tulin lopulta joulukuussa kokeilleeksi kahta eri reseptiä. Ihan ensimmäiseksi oli aivan pakko kokeilla mandariiniankkaa. Resepti ei ole työläs, mutta lopputulos juhlava ja kaunis. Kastike oli taivaallista. Se melkein pakotti nuolemaan lautasen (mutta päädyin sittenkin kaapimaan tarjoiluastian ja paistovuoan pohjalta lusikalla).

Jouluaattopöydässä meiltä löytyi parmankinkulla ja salvialla täytetty possunfileerulla. Aivan mahtava kinkun sijainen (itse kinkku syötiin muina päivinä ja erityisesti lämpimissä voileivissä).

Jostain syystä päädyin tänä vuonna kokeilemaan erityisesti näitä pääruokaesimerkkejä. Kirjasta löytyy kuitenkin myös paljon muuta, eikä reseptien käyttöä tarvitse rajoittaa pelkästään jouluun.

Luvut on jaettu houkuttelevasti Talviaamuista napostelun ja pääruokien kautta leivonnaisiin ja vegaaniseen jouluun. Varsinaisen juhlaruokailun lisäksi on osionsa myös ruokalahjoille, koristelulle sekä tietysti juhlapöydän tähteiden käyttöön.

Reseptit eivät aina ole superyksinkertaisia, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta vaikeilta. Kyllähän sitä nyt juhla-aterian eteen voi pientä vaivaa nähdäkin, kunhan ei tarvitse päätyä kyyneliin.

Kaikkiaan Hyvää joulua on oiva kirja joulun tunnelmointiin ja talvikauden ideoiden etsintään. Tästä kirjasta on iloa useammaksi vuodeksi.

Kuukauden keittokirja: Juhlaruokakirja

Siitä on muutama viikko aikaa, kun vietimme Peggyn Juhlaruokakirjan julkkareita. Ihan pakko oli sinne minunkin päästä, vaikka seuraavana päivänä sitten piti itse järjestää keskimmäisen rippijuhlat. Olisi ollut Peggyn Juhlaruokakirjasta hyötyä niitäkin tarjoiluja pähkäillessä, mutta onneksi nyt voin halutessani selailla muhkeaa kirjaa inspiraatiota etsiessäni.

Juhlaruokakirja myös herätti huomiota juhlissa sillä jätin sen tarkoituksella sohvapöydälle näytille ja selailtavaksi. Taisi useampikin vieras todeta toivovansa opusta viimeistään joulupukilta, enkä yhtään ihmettele sillä värikkäät kuvat houkuttelevat. Lisäksi reseptit ovat mutkattomia, eivätkä näytä siltä, että aiheuttaisivat hermoromahdusta kiireisemmällekään emännälle (tai isännälle). Tämä on suurta plussaa kaikkien juhlien järjestelyssä.

Peggy Thomas: Juhlaruokakirja 
Julkkareista kirjoittajalta 

Kaikkiaan kirja näyttää siltä, että sitä tulee todennäköisesti selailtua, vaikkei olisi juhlia edes tiedossa. Aina löytyy jotain juhlan aihetta, viimeistään herkkureseptin vilkutellessa kirjasta ja kirja on täynnä ehdotuksia juhlateemoiksi - unohtamatta tietenkään Englanti-vibaa eli iltapäiväteetä. (Ne skonssit on pakko kokeilla...)

Muutama on kirjan herkuista jo päätynyt maisteltavaksikin.

Ensin katselin Dungeons & Dragons pelin pyörteissä nauravia teinejä ja totesin heidän selvästi kaipaavan jotain aurinkoista ja jotain mustaa lokakuun alun kunniaksi. Siispä selasin Juhlaruokakirjan Halloweenin kohdalle ja pistin tulille paahdetun kurpitsakeiton ja jälkkäriksi lakumutakakkua.

"Tää on oikeestaan ihan yllättävänkin hyvää", 

totesi yksi ensimmäistä kertaa eläessään kurpitsakeittoa maistava pelaaja 

ja otti toisenkin lautasellisen. 

Mutakakun kanssa minulla kävi vähän köpelösti sillä erilainen vuoka ja ärtsy uuni saivat kakun kypsymään hieman liikaa. Maistui se kuitenkin. 

Itsekin toki herkkuja maistelin ja ne lunastivat lupauksensa. Pienellä kookosermatujauksella pyöristetty kurpitsakeitto oli tosiaan herkullista ja kakussa löi lakritsi juuri oikealla tavalla takapotkua. Tullaan tekemään uudelleenkin - eikä ollut vaikeaa - eikä tosiaankaan vienyt koko päivää - eikä myöskään tuhonnut lompakkoa. 

Toisen kerran käännyin kirjan puoleen vähemmän juhlavissa merkeissä, enemmänkin oli kyse epätoivoisesta tarpeesta. Äitini nimittäin lykkäsi minulle satoisan omenapuunsa loput hedelmät - sekä kylmäkassillisen verran omenahilloa. 

Siinä minä sitten mietin, miten ihmeessä jättilastin omenoita saisi kulumaan sillä omenahilloakin oli jo yli oman tarpeen. 

Sitten muistin Peggyn kirjan syötävien joululahjojen osion ja tuumin kuivattujen omenoiden todennäköisesti maistuvan hyviltä myös lokakuussa. 

Niin ne maistuvatkin ja omenalaatikko on pikkuhiljaa tyhjentynyt. En tosin laittanut kanelia, mutta ihan näinkin nämä ovat ihan karkkia. 

"Näissä on jotenkin sellainen koukuttava koostumus", totesi esikoinen jäädessään kiinni (taas kerran) käsi omenapurkissa.

 Eikä kyseessä taaskaan ole varsinaisesti työläs ohje. Omenoista kairalla siemenkota pois, mandoliinilla siivuiksi ja kahdella pellillä leivinpaperin päällä uuniin pariksi tunniksi 70 asteeseen. Kiepsautetaan siivut ympäri ja laitetaan takaisin uunin vielä toiseksi pariksi tunniksi... 

Juhlaruokakirja siis on jo osoittautunut erittäin käyttökelpoiseksi ja meillä taidetaan viettää Halloween juhliakin vähän eri osioista reseptejä soveltaen. Tämä on Peggyltä jo toinen kirja tänä vuonna, joten hatunnosto hurjasta työtahdista. Hienoja opuksia molemmat! 

Kuukauden keittokirja : Parhaat kalareseptit

Ihan ensimmäiseksi myönnän, että minä olen surkea kalakokki. Merenelävät ovat tuottaneet minulle vaikeuksia kautta aikojen niin keittiössä kuin ruokapöydässä. Suuhuni leviää jodin metallinen maku ja syöminen loppuu siihen.

Kalaa olisi kuitenkin hyvä syödä ja kyllä minäkin tykkään, kun oikein tehty ja oikeanlainen resepti osuu vastaan. Siksi oli aivan selvää, että tulen hankkimaan Peggy Thomasin Parhaat kalareseptit-kirjan. Voitte kuvitella, miten ilahduin voittaessani kirjan Satokausikalenterin insta-arvonnassa.

Kirja on jaettu neljään osaan ja lisäksi on alun perusohjepaketti. Suupaloja, arkiruokaa ja vähän fiinimpiä kalareseptejä täydentää vielä lista sooseja ja lisukkeita. Listalta löytyy paljon muutakin kuin ainaista lohta ja kuhaa, joten vaihtelunhalusellekin riittää valikoimaa.

Ohjeet näyttävät kirjoitetun Peggyn blogista tuttuun selkeään tyyliin ja ihanasti mukana on myös pientä "Englanti-twistiä" - kuten nyt vaikka skonssit ja kuhaa sekä tietysti kalakirjaan ehdottomasti kuuluvat Fish & Chips ja Fisherman's Pie.

Kuvista hehkuu rakkaus ruokaan, luontoon ja kalastamiseen. Ruokakuvien lomaan on ripoteltu tunnelmaa luomaan jännällä tavalla perinteisiä ja jopa nostalgisia luonto- ja rantakuvia. Eniten pidin kuitenkin niistä muutamasta otoksesta, joissa Peggy itse on mukana. Ihminen kuvassa tuo aina aiheen jotenkin lähemmäksi katsojaa ja Peggy on kuvauksellinen, upea nainen, jonka pikkuisen maaginen olemus sopii valtavan hyvin kirjan tunnelmointiin.

Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan kuin yhtä kirjan resepteistä. Igorin kala valikoitui meillä ensimmäiseksi, samoin kuin median kuvauksista päätellen suurimmalla osalla muillakin kirjaa lukeneista. Alunperin kanalla tehty resepti taipuu vaaleaan kalaankin erittäin hyvin ja upposi perheeseen ilman mitään mutinoita. Vuoka tyhjeni ja santsiannoksia otettiin.

Ohje oli selkeä, niin kuin Peggyn ohjeet yleensäkin ja lopputulos muistuttaa ainakin suurin piirtein kirjan kuvaa. Varmasti tullaan tekemään uudelleen (ja kokeillaan sitä kanaversiotakin).

(Itse reseptin muuten löytää paitsi kirjasta myös Peggyn blogista eli täältä.)

Kaikkiaan Parhaat kalareseptit vaikuttaa sellaiselta, että vähän huonompikin kalakokki löytää kokeiltavaa ja inspiraatiota riittää kokeneemmallekin kalastajalle. Hieman jäin pohtimaan suomalaisten kalalajien ja kalakantojen tilannetta, josta kirjassa ei ollut puhetta. (Eikä tietysti tarvitsekaan, tämä on ruokakirja). Onneksi suosituksia voi tarkistaa Kalaoppaasta ja ostaa MSC-sertifioituja tuotteita.

Juustokakkua hiihtoloman kunniaksi

Loma alkoi! Hyvä hetki hengähtää ja nauttia elämästä. Ei silti, olen ollut alkuvuoteeni erittäin tyytyväinen muutenkin. Työtahti on normalisoitunut. Olen ehtinyt elämään muutenkin kuin luurit korvilla puhelinpapalavereissa. Itse asiassa tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun en odota lomaa vain romahtaakseni sohvalle koomaan. Siitä todisteena heti lauantaina leipomani juustokakku!

Yleensä meillä tehdään juustokakkua loppukesästä, mutta viime vuonna lomamatka ja sitten keittiöremppa vähän sotkivat normirytmiä. Tuoreita mustikoita ei siis ollut tällä kertaa saatavilla, mutta pakkasesta löytyi. Eikä juustokakku maistu ollenkaan huonolta talviaikaankaan.

Tällä kertaa otin reseptin loppuvuoden kirja-alesta tilaamani leivontakirjan sivuilta. Itse asiassa nappasin kerralla parikin Leila Lindholmin kirjaa, kun "halvalla sai".

Leila Lindholm: Pala kakkua ja paljon muuta
Oma ostos kirja-alesta 

Olen pitänyt Leilan tv-ohjelmista sillä ne ovat täynnä mutkattomia herkkuja ilman sen kummempaa keventämistä tai erikoistuotteita. Niissä kerrotaan leivonnan ilosta ja herkuttelun olennaisesta merkityksestä mielen hyvinvoinnille - kohtuuden rajoissa tietenkin.

Kirjat jatkavat samalla linjalla. Ne ovat täynnä perinteisiä herkkuja ja esimerkkejä variaatioista.
Ohjeet on kirjoitettu selkeästi, kuvat ovat kauniita ja antavat hyvän käsityksen odotetusta lopputuloksesta. Kirjaa lukiessa tulee sellainen olo, että kuka tahansa voi onnistua - niin kuin tietysti voikin. Ohjeet eivät ole vaikeita ja ne sisältävät vinkkejä onnistumisen tueksi.

Useimpia ohjeita myös edeltää lyhyt teksti, jossa kerrotaan joko ohjeen historiasta tai Leilan omasta suhtautumisesta ja käyttötavasta reseptin leivonnaisen kohdalla. Ne tekevät kirjasta myös mukavasti luettavan ja myös houkuttelevat kokeilemaan reseptejä, samoin kuin kuvien rento ja kesäinen tunnelma. Tulee sellainen nuorekas "mummolaolo". Näitä herkkuja on tarkoitus tehdä perheelle ja ystäville juhlistamaan yhdessäoloa ja tuomaan hyvää mieltä - mielellään kesän lämpöisessä auringonpaisteessa puutarhajuhlissa... Siis ainakin noin tunnelmamielessä...

Pientä miinusta pitää antaa taitosta. Kirjasta löytyy turhan monta sivua, jolla kuvan päälle painettu teksti on mustalla ja näin ollen melkein lukukelvotonta. Tumma teksti tumman kuvan päällä ei erotu, vaikka olisi kuinka taiteellinen.

Tällä kertaa reseptivalinta osui siis juustokakkuun.

Kirjan mukaan resepti on aito, New Yorkilaisesta kahvilasta saatu. Kuten tavallista päädyin ihan hitusen muuttamaan aineksia johtuen kaapin sisällöstä (unohdin ostaa lisää valkosuklaata), mutta hyvä tuli.

Tosin olen edelleenkin käärmeissäni, ettei marketeista tahdo löytää sellaista perinteistä, vähän rasvaisempaa maitorahkaa. Olen varma, että kakun koostumus olisi vielä silkkisempi sen kanssa.

Yleensäkin olen hieman turhautunut "tavallisten tuotteiden puuttumiseen". On hienoa, että eri ruokavalioita seuraavat saavat tarvitsemiaan tuotteita, mutta miksi ihmeessä en enää löydä vaikka nyt tuota rasvaisempaa maitorahkaa. Ei taida tulla pääsiäispashasta tänäkään vuonna mitään.

New Yorkin mustikka-juustokakku 

Pohja:
Melkein paketillinen Digestive-keksejä (murskattuina)
150g sulatettua voita

Kakkuseos:
600g Philadelphia jusutoa
1prk maitorahkaa
1dl sokeria
1dl Maizenaa
2tl vaniljauutetta
3 kananmunaa
1dl kuohukermaa
100g valkosuklaata (reseptissä 200g) sulatettuna vesihauteessa
kourallinen pakastemustikoita

Kuumenna uuni 175 asteeseen

Sekoita keksimurut ja voi. Laita irtopohjavuoan pohjalle (24cm halkaisija) leivinpaperi ja painele muruseos tiiviisti pohjaksi. Esikypsennä pohjaa uunissa 10min ja anna sitten jäähtyä.

Vatjaa tuorejuusto ja maitorahka vaniljan kanssa kuohkeaksi seokseksi. Sekoita joukkoon Maizena ja sokeri. Lisää kananmuna kerrallaan, jokaisen jäkeen vatkaten. Kaada lopuksi sekaan vielä kerma ja valkosuklaa.

Kaada kakkuseos pohjan päälle vuokaan ja ripottele pinnalle mustikoita.

Kypsennä uunin keskiosassa noin 40min. Peitä foliolla, jos et halua ruskistettua pintaa (minä paistoin höyryuunissa enkä peittänyt, siksi vähän tummempi pinta).
Sammuta uuni ja jätä kakku vielä puoleksi tunniksi lämpimään.

Jäähdytä ja laita jääkaappiin. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä kunnolla jäähdytettynä.
Minä myös valutin päälle karamellikastiketta, mutta se ei tietenkään ole mitenkään välttämätöntä.

Helppoa ja hiukan retroa pikkukokeille (ja vähän isommillekin)

Turun kirjamessuthan menivät minulla kirjojen osalta aikalailla lasten ehdoilla. Ainoa ostamani keittokirjakin on tarkoitettu vähemmän keittiössä touhunneille (isoille ja) pienille kokeille.

Kelpasivat kirjan ohjeet kuitenkin myös tällaiselle jo vuosikymmeniä hellan vieressä viihtyneelle. Erityisesti ilahduin aikamatkalle mukaansa tempaisevista perheklassikoista. Useammin kuin kerran tuli oma lapsuus ja nuoruus mieleen ja löysin useamman hyvän reseptin uusiokäyttöön. Tonnikalapannariakin meillä tehtiin nyt peräkkäisinä viikkoina pariinkin otteeseen. Miten ihmeessä olen voinut unohtaa tuon helpon ja herkullisen ohjeen ?

Meillä on ruvennut kokoontumaan ryhmä teinejä pelaamaan Dungeons and Dragons -roolipeliä. Pelisessiopäivinä pitää äidin repertuaarista löytyä jotain helposti valmistuvaa ja nopsaan syötävää. Siihen oli tuollainen lämmin tonnikalapannari ihan omiaan. Eikä se ruokalajina myöskään tuhoa lompakkotasapainoa vaikka pellillinen katosikin ennätysvauhtia...

Hellapoliisi : Pikkukokki keittiössä 
Oma ostos kirjamessuilta 

Pikkukokki keittiössä kierrättää Hellapoliisilta aiemmin ilmestyneitä kirjoja. Siihen on koottu yhteen Ensimmäiset reseptit, Koko perheen kokkauskirja ja Koko perheen leivontakirja. Olen joskus aikoinaan ostanut esikoiselle tuon ensiksi mainitun, kuopukselle nyt sitten kolminkertaisen paketin.

Kirjasta löytyvät myös mittojen muuntotaulukot, tietoa keittiön perusvälineistä sekä tietysti pitkä lista perusreseptejä vaihekuvineen, mikä helpottaa varmasti kokemattomamman kokin harjoituksia, eikä tietysti ole pahitteeksi konkarinkaan muistinvirkistykseksi.

Ulkoasu on raikas ja värikäs. Tässä kirjassa ei ole brassailtu tunnelmakuvilla ja tummilla väreillä, vaan panostettu selkeyteen ja pirteisiin väreihin. Vaihekuvat ovat tosiaan hyvä lisä ja elävöittävät reseptitekstiä. Jos ei koskaan ole vaikka muotoillut pullasarvia, niin kuva varmasti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Myönnän itsekin välillä ruokaohjeita lukiessa googlaavani kuvia oman hahmotuskykyni tueksi. Viimeksi näin tein Finlandia-joulutorttuja tehdessäni. Ei vaan aivot heti vääntyneet oikeaan tapaan kääntää taikinaa.

Reseptit ovat rehellistä kotiruokaa, toki painotukseltaan ehkä enemmän sinne iltapaloihin ja leivonnaisiin kallellaan, mutta löytyvät listalta toki makaronilaatikko, lihapullat ja kasvissosekeittokin. Keittiön peruospuksena tästä löytyvät oivat ohjeet, joilla opiskelijakin pysyy hengissä eikä tarvitse pelkästään kaurapuurolla kitkutella.

Minä antaisinkin (ja annoin) tämän kirjan lapselle tai nuorelle, joka on juuri innostunut ruoanlaitosta tai jolla sen pakko on lähiaikoina edessä. Helpot reseptit innostavat ja madaltavat kynnystä aloittaa - Niin, ja onhan tämä kokeneellekin kokille piristävä tuulahdus kaikkien trendireseptien ja  -vaatimusten keskellä.

Taikinakirja

Toukokuussa lensin suoraan Pariisista Mari Moilasen Taikinakirjan julkkareihin. Tarkoitan tuota ihan kirjaimellisesti, sillä ehdin sopivasti kentältä suoraan taksilla perille. Ravintola Tocan chef Gennaro oli loihtinut herkkujan kirjan tematiikan inspiroimana ja toki halusin ehdottomasti olla juhlistamassa uutta Marin kirjaa. Tämä on jo neljäs. Jokaisesta kolmesta edellisestä olen tykännyt hurjasti, enkä tietenkään voinut jättää neljättä väliin.

Korkeista odotuksistani huolimatta en pettynyt, vaikka luvattoman kauan tämä kirjasta kirjoittaminen on kestänytkin. Ensin oli kesäkuu työpaineineen, heinäkuussa lomailtiin muissa maisemissa ja nyt on odotettu seitsemän viikkoa keittiön valmistumista.

Jotain sentään kirjasta jo kokkailinkin ja lisää on varmasti luvassa.
Mari Moilanen : Taikinakirja 
Kokattavaksi kustantajalta 

Taikinakirjan perusajatuksena on samasta taikinatyypistä tehtävät, eri ruokavalioille sopivat versiot. Monestihan juhlia  järjestäessä päänvaivaa tuottaa tarve tehdä niin monenlaisia leivonnaisia tarjottavaksi, jotta jokainen vieras saa suuhunsa jotain herkkua. Näin ei välttämättä tarvitse olla, vaan ehkä koko homma pitäisi kääntää päälaelleen ja tehdä tarjottavat mahdollisimman monelle sopiviksi, mausta tinkimättä.

Taikinakirjasta löytyvät monet perinteiset ja trendikkäät leivonnaiset ja niille gluteeniton, vegaani, sokeriton tai kananmunaton versiot. Jokaiselle taikinalle ja jopa yhden makuyhdistelmän reseptille löytyy useampi vaihtoehto. Aivan varmasti näillä ohjeilla löytyy tarjottavaa enemmänkin rajoituksia sisältävään ruokavalioon, tai isommalle joukolle herkkuja suunnittelevalle emännälle/isännälle.


Meillä ei perheessä ole ruokarajoituksia, mutta toki välillä pitää vieraita varten vähän miettiä tarjottavia uusiksi. Rajoitusten puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö erilaisia vaihtoehtoja olisi kiva kokeilla jo ihan makuvivahteidenkin vuoksi.

Pidin erityisen paljon Oreo-keksipohjasta, jonka makuvivahde Becelin juoksevalla kasvisöljyvalmisteella kookosmakuineen oli ihan omanlaisensa. Muuten sitten sovelsin huolettomasti Marin Ice Box Cake -ohjeesta tavallisen kolmen aineksen jäätelöstä tehdyn jäätelökakun, mutta se kai tässä kirjassa onkin yhtenä tarkoituksena - vaihtoehtojen ja versioiden kokeilu ja omien suosikkien löytäminen. Taikinasta on moneksi.

Marilla on jännä taito olla trendien harjalla, mutta kuitenkin säilyttää omintakeinen katsanto ja näkökulma. Niinpä tämäkin kirja tarjoaa ehdotuksia eri ruokavalioihin kuten esimerkiksi nyt niin pinnalla olevia kasvisvaihtoehtoja, mutta samalla kaari kattaa myös perinteisemmät  reseptit. 

Aiempienkin kirjojen kuvat ovat olleet ihania eikä tämä kirja tee poikkeusta, vaikka materiaali ja kuvien käsittely tällä kertaa onkin jätetty vähän vähemmälle painopisteelle ja asiasisältö reseptivaihtoehtoineen painottuu. Kirjan lopusta löytyvät myös hyvät tieto-osiot eri ruokavalioiden leivontavinkkeihin, jotka varmasti osoittautuvat hyödyllisiksi. 

Kaikkiaan siis oiva kirja keittokirjahyllyn täydennykseksi. Varmasti tulen tämän pariin palaamaan - seuraavaa odotellessa :-)

Arkiston aarteita : Jediritarin ranneliikkeitä

Selailin tässä Marin kirjoja ja mietin miten toisistaan erilaisia ne lopulta ovatkaan. Toki kautta linjan on mukana terveellisyys, luovuus ja ennen kaikkea herkullinen ruoka ihanissa kuvissa. 

Samalla huomasin, että tämä ensimmäinen ei kirjablogin puolella vielä olekaan esiintynyt. Tässä alla siis jo vuonna 2014 kirjoittamani teksti (uusimmasta kirjasta tulee pian tai siis viimeinkin juttua lähiaikoina ja toiset kaksi voi bongata täältä) 

Perjantai 19.9.2014

Jediritarin ranneliikkeitä

Joopa joo, siellä jo useampi mietti, että nyt se Minna menee blogiensa kanssa ihan sekaisin, vaan ehei... Kyseessä ei ole ollenkaan mitään kirjoihin tai elokuviin liittyvää, vaan esikoisen kommentti kakun kreemilevitystekniikasta. Teimme nimittäin kyseistä hommaa yhdessä - ihan Mari Moilasen kirjan hengen mukaisesti.

Marin mukaan "Sitä parempi soppa - mitä yhdessä kokataan" ja näinhän se on. Lasten kanssa kokkaaminen on kivaa ja lopputulos maistuu aina kaikille. Kirjan resepteissä onkin kaikissa korostetusti merkitty ne vaiheet, jotka erityisesti sopivat pikkukokkien touhuttaviksi.

Väreihin jaettu kirja on mukavaa luettavaa. Meillä ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui spelttijauhoista tehty sitruunakakku. Tämä kirja toimi sytykkeenä uudistuneeseen speltti-intooni muutenkin kuin kirjan omien reseptien kohdalla (mm. leipää ja muffinsseja). Speltti nimittäin toistuu useammassa reseptissä  Samoin kvinoa ja intiaanisokeri ovat läsnä läpi kirjan ja tulinpa tarttuneeksi myös kirjan mukana saamaani kvinoapakettiin.

Inspiroiva kirja siis, jonka reseptit ovat vähän harvinaisempien ainesten lisäksi muutenkin kivasti uudenlaisia, ja jonka kuvia jaksaa katsoa useammankin kerran. Mari osaa hommansa.

Kakku odottaa keittiössä lisää syöjiä iltalenkiltä. Ainakin kreemi oli herkullista - esikoinen nuoli nuolijan ja vissiin kulhonkin... Itse kakku näyttää ihanan pehmeältä ja mehevältä...

Samassa liemessä ja parsa-perunafrittataa

Voiko tämän kauniimpaa väriä ollakaan ? 

Tänä keväänä on ruoanlaitosta pitäviä hemmoteltu oikein urakalla aivan mahtavilla keittokirjoilla. Eikä pelkästään kirjoilla, vaan alkuvuonna televisiosta sai seurata myös pitkästä aikaa kiinnostavaa ja (harvinaista herkkua) kotimaista ruokaohjelmaa.

Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä nousi nopeasti minun ja kuopuksen lempiohjelmaksi, joka tallennettiin ja josta Toto valitsi viikolle ruokaohjeita kokeiltavaksi.

Ei siis liene ihme, että hankin sarjaan liittyvän keittokirjan aika nopeasti sen ilmestyttyä (varsinkin, kun sain alennusta kustantajan kirjallisessa illassa). Hankinta ei ollut turha. Jotenkin tuo rento ja huoleton kokkaus sopii meidän kiireiseen elämäämme.  Ohjeet eivät yleensä ole työläitä ja niitä saa kivasti yhdisteltyä muuhunkin kokkausinspiraatioon.

Erityisesti kirjasta löytyvät muutamat kastikkeet, ovat päätyneet riisikulhojen ja salaattien mausteiksi säännöllisin väliajoin, mutta toki muitakin reseptejä on tullut kokeiltua.  Punajuurihummus, Dukkah-lohi, sobasalaatti, riisisalaatti ja sen "confit de canard" ovat vuorollaan komistaneet ruokapöytäämme ja huomaan selailevani kirjaa inspiraation puutteesta kärsiessäni.

Inkiväärinen riisisalaatti ja rapsakkaa ankkaa 

Kirja toimii mainiosti ihan itsenään ja sen kuvat tuovat esiin sen saman kesäisen tunnelman, joka koukutti Toton television ääreen. Kreetta Järvenpään kuvat ovat kauniita ja eniten pidin alun tunnelmakuvista. Niitä olisi saanut ripotella joukkoon enemmänkin.

Tarinointia olisi kirjasta ollut kiva lukea vielä lisää, sillä molemmilla tekijöillä riittää varmasti paljon ruokamuistoja jaettavaksi. Toki jotain kirjasta löytyykin ja tv-sarja vielä täydentää, mutta kuitenkin.

Kaikkiaan Samassa liemessä on lunastanut kevään aikana paikkansa ruokakirjahyllyssäni yhtenä eniten käytetyistä opuksista ja useampi resepti päätynee toistuvasti ruokalistalta löytyviksi kotiklassikoiksi. Ainakin Dukkah-lohta on syöty meillä jo ainakin viisi kertaa... Vahvat ja vaihtelevat maut takaavat sen, ettei kirjan resepteihin kovin helposti kyllästy.

Samassa liemessä kirjan reseptejä voi myös soveltaa. Trendikkäästi lähes jokaisesta viime aikoina julkaistusta keittokirjasta löytyvä hummus taipuu moneksi, samoin salaatit ja kastikkeita voi tietysti valutella melkein mihin vaan. Perinteinen frittatakin saa näiden naisten käsissä trendileiman ja minäkin tietysti sitten tein oman versioni - tekohetkellä sopivasti kauppaan saapuneista vihreistä parsoista.

Kylmäsavulohi ja parsafrittata - toimii 

Parsa-perunafrittata

muutama vihreä parsa
5 keitettyä perunaa
(1rkl Dijon siemensinappia)
suolaa, pippuria
10 kananmunaa
(parmesaaniraastetta)

Kiehauta kattilassa vettä ja laita trimmatut parsat muutamaksi minuutiksi kiehumaan. Nosta nopeasti kylmään veteen.

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Sekoita keskenään kananmunat, suola, pippuri ja sinappi. Sinappi ei ole pakollinen.

Vuoraa vuoka (korkeareunainen, ei liian iso) leivinpaperilla.

Kaada hieman munaseosta pohjalle ja lado siivutettua perunaa päälle tasaisesti. Kaada loppu munaseos päälle ja asettele lopuksi puoliksi leikatut parsat pinnalle. Voit halutessasi ripotella päälle vielä parmesaaniraastetta. (En laittanut tällä kertaa)

Laita uuniin noin 40min ajaksi. Nosta pois ja anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjolle asettamista.

Jäätelökesä! Passioserbetti vie kielen mennessään

Tuossa jokin aika sitten kehuskelin, miten tein keittokirjalöytöjä. Green Kitchen -kirjat ovat toki aivan ihania, mutta välillä tarvitaan myös jotain makeaa ja syntistä. Tämä kaupanpäällisiksi saavani kirja hoitaa homman varsin oivasti.

Eliq Maranik : Jäätelö - viileitä herkkuja jokaiseen makuun 
Kaupanpäällinen kirjaostoksilla 

Maranikin kirja lähtee aikalailla peruasioista. Mitä on jäätelö, miten sitä voi valmistaa myös kotioloista, millaisia aineksia tarvitaan ? Kirjasta löytyy vastaus moneen mieltä mahdollisesti jäätelönteossa askarruttaneeseen kysymykseen.

Resepteissäkin lähdetään perusteista. Ensin tehdään ihan vain vaniljajäätelöä, suklaajäätelöä ja muita perusmakuja. Vähitellen siirrytään myös sorbetteihin ja serbetteihin ja jäätelöpuikkoihin. Lopussa puhutaan lisukkeista.

Mikään terveyskirja ei ole kyseessä. Jäätelöissä on reilusti sokeria ja kermaa ja kananmunia, paitsi niissä, joihin noita aineksia ei alunperinkään ola tarkoitus sekoittaa. Oli itse asiassa virkistävää lukea kirjaa, joka ei yrittänytkään seurata kaikessa vallitsevaa terveystrendiä.

Varsinkin teinipoikia herkut tietysti kiinnostavat. Kirpusta on viime aikoina kehkeytynyt, paitsi oiva grillimestari, myös jäätelöiden tekemisestä innostunut nuorimies. Viime kesänä huusholliin hankittu jäätelökone on saanut pyöriä tänäkin kesänä jo useampaan kertaan. Kirjasta valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi ruskistetulla sokerilla maustettu kermajäätelö (ihan unelma), sitten äiti halusi sitruunaserbettiä ja nyt sitten jo vähän sovellettiin.

Kirjojen ohjeet ovat selkeitä, herkullisia ja varsin hyvin sovellettavissa. Ei yhtään hullumpi opus siis  kirjahyllyyn. Luulenpa, että tästä tulee olemaan iloa vielä moneen kertaan.

Sovelluskokeilumme oli tällä kertaa passioserbetti, jonka tein mukaellen sitruunaserbetin ohjetta. Serbettihän eroaa sorbetista siinä, että sekaan laitetaan hedelmien tai marjojen lisäksi myös maitoa. Varsinkin passiohedelmän kirpakkuutta pieni määrä täysmaitoa sopi taittamaan erinomaisesti.

Lisäksi pitää hehkuttaa noita Maku Kitchen laseja, joiden tuplapinta piti jäätelönkin kylmänä huolimatta illan lämpimästä kelistä ja kuvausessiosta.

Kotona tehty passioserbetti 

14 passiohedelmää

2,5dl sokeria
2,5dl vettä
3 rkl glukoosisiirappia

2,5dl täysmaitoa

2,5dl passiomehua (tai miten paljon noista hedelmistä nyt saa irti)

Leikkaa passiohedelmät puoliksi ja kaavi hedelmäliha siemenineen tiheään siivilään. Hiero siemeniä siivilää vasten kulhon päällä niin, että mehu valuu kulhoon talteen.

Sekoita kattilassa sokeri, vesi, glukoosisiirappi ja passiohedelmän siemenet. Kiehauta ja anna sitten seistä ja maustua vartin verran. Siivilöi. Jäähdytä sokerisiirappi jääkaappikylmäksi ja laita myös passiomehu jääkaappiin.

Sekoita keskenään hedelmämehu, sokerisiirappi ja maito. Huomaathan, että maito erottuu hieman, mutta ei hätää, seos kuuluukin vielä surrata sileäksi sauvasekoittimella.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna surrata pehmeäksi jäätelömassaksi. Kaavi pakkasrasiaan ja laita pakkaseen odottamaan käyttöä. Nosta jääkaappiin vähän pehmenemään 10-15 min ennen tarjoilua.


p.s. niitä terveellisempiä jäätelövaihtoehtoja voi lueskella sitten vaikka tästä jäätelökirjasta... 

Green Kitchen Stories ja ihan paras vegetagine

Lukemiseni on mennyt ihan keittokirjoiksi. Jonkinlainen kokkausinspiraatiokin on taas löytynyt, joten kai sitä tässä kuussa voisi nyt sitten kirjata vähän useammankin kuukauden keittokirjan?

Viikko sitten olin kuopuksen kanssa Konalan kauppakeskuksessa. Siellä on jättimäinen HopLop, jonne Toto oli menossa synttäreille. Laiskotti, enkä jaksanut lähteä välillä ajamaan kotiin ja sitten taas takaisin, vaan jäin Kobo kassissa kiertelemään sieltä löytyviä muutamaa kauppaa. Koboa en kassista lopulta kaivanut ollenkaan, mutta ostoksia tein odotuksiani enemmän. Päädyin hankkimaan tarjouksesta sekä uunipadan että paellapannun (Kamadoon), mutta parhaat löytöni taisin tehdä kauppakeskuksesta löytyneesta kirjojen alekaupasta.

Hyllyistä löytyi kaksikin Green Kitchen Stories-bloggaajien keittokirjaa 5€/kpl. Kasvisruokaa tarjoileva blogi on ollut "pinnalla" jo vuosia. Minulla on sen suhteen jännä tilanne. En lue blogia koskaan. En edes tiedä, onko se hyvä vai huono. Olen kuitenkin himoinnut blogin kirjoittajapariskunnan keittokirjoja edes näkemättä niitä.

Mistä ihmeestä moinen halu voi syntyä ? No, se on sitä somen voimaa. Olen lukenut muista blogeista ja kommenteista, että kyseinen blogi on kaunis ja reseptit herkullisia. Koska seuraamani blogit minua miellyttävät, oletan niiden kirjoittajien suositusten sopivan minulle. Luotan.

Niinpä, ei ihme, että yrityksetkin haluavat käyttää blogeja omien tuotteidensa esilletuontiin. Toisen tietysti tekevät sen paremmin kuin toiset ja parhaimmillaan vaikuttajamarkkinointi toimi juuri tällaisen spontaanin suosittelun kautta.

Mutta siis, ostin molemmat kirjat (tietysti) ja sain kaupan päälle vielä jäätelökirjan samaan hintaan. Onnellisena vietin viikonlopun selaillen keittokirjoja, jotka ihan oikeasti osoittautuivat maineensa veroisiksi, ja Kirppu teki meille karamellijäätelöä.


David Frenkiel, Luise Vindahl  : Green Kitchen Stories & Green Kitchen Travels 
Oma ostos kirja-alesta

Vähän yllättäen pidin kuitenkin enemmän blogin omaa nimeä kantavasta "perusteoksesta" se henki jotenkin ihanasti kotoisaa oloa ja rentoa meininkiä. Ehkä omat lapseni ovat jo sen verran isoja, että vieroksuin hieman matkareseptien lomaan kirjoitettuja ohjeita pienen lapsen kanssa reissaamisesta.

Ei silti, ihan järkeviä neuvoja enimmäkseen, mutta eivät minulle ajankohtaisia. Tai sitten vaan olen hieman kateellinen pienen perheen pitkästä matkasta halki mielenkiintoisten maiden. Me emme saaneet lasten kanssa aikaiseksi, eikä siihen kyllä oikein olisi ollut varsinaisesti mahdollisuuttakaan siihen aikaan (lue: emme olleet valmiita uhraamaan työpaikkoja ja taloudellista mahdollisuutta kotiin, jonka eteen oli kuitenkin tehty jo paljon töitä).

Molemmat kirjat ovat täynnä mielenkiintoisia ja houkuttavia reseptejä. Idyllinen kuva pariskunnasta pienen tyttönsä kanssa on mukava, vaikka kaikki me tiedämme lapsiarjen olevan välillä muutakin kuin innokkaasti uusia makuja maistelevaa muksua ja hymyilevää taaperoa lentokoneessa. Eivät David ja Luise tietenkään väitäkään kaiken aina olevan auvoista, mutta tunnelma on rento.

Kovin pahasti ei myöskään mennä kasvisruoasta paasaamisen puolelle. Luise onkin sekasyöjä, joka on miehensä ansiosta/vuoksi/seuraksi ryhtynyt tutkimaan kasvisruokien mahdollisuuksia. Lopputuloksena on mielenkiintoisia yhdistelmiä, jotka eivät tiukkapipoisuudessaan karkoita tällaisia vain vaihtelua ruokapöytäänsä etsivää sekasyöjää. Toki kovasti painotetaan terveellisyyttä, mutta siihenhän me kaikki aina(kin) välillä pyrimme.

Meillä kokeiluun lähti ensimmäiseksi kasviscouscous tai tagine-tyylinen pata, joka valmistettiin ostamassani uudessa (ei-taginemallisessa) padassa ja tarjoiltiin couscous-ryynien.  Mausteisuudessaan ja väreissään pata osoittautui kaikille sopivaksi ja hyvin myös muksuihin uppoavaksi. Annos on myös turhankin riittoisa. Isäntä lähti melkein koko viikoksi reissuun, jotan pataa sitten upotettiin mm. pizzakastikkeeksi. Siinä kohtaa vähän ilmeni jonkunlaista kapinahenkeä.

"Ei tää pahalta maistu, mut ei tää kyllä mitään pizzaa ole..." Anteeksi murut, tehdään seuraavaksi kunnon tomaattikastike. 

Ihan paras vegetagine 

Aika lailla seurasin tämän kanssa kirjan reseptiä, mutta pari pientä muutosta tuli tehtyä mielialan ja kaappien sisällön mukaan. Mausteeksi lykkäsin kaapista löytynyttä Garam Masalaa ja se toimi ihan hurjan hyvin. Lisäsin joukkoon myös jääkaapista löytyneen yksinäisyyttään jo nahistumaan pyrkineen sellerinvarren, joka taisi tuoda vielä omaa sävyään pohjamakuihin. Suurin muutos taisi olla kuivattujen aprikoosien vaihtuminen tuoreisiin taateleihin. Minun teki mieleni vähän tummempaa ja vähemmän kieltä kirpistävää makeutta tällä kertaa, vähän samasta syystä unohdin myös rusinat (eikä niitä olisi kaapista löytynytkään) 

Tässä siis niin kuin meillä tehtiin: 
oliiviöljyä
2 isoa sipulia karkeasti silputtuna
3 valkosipulinkynttä murskattuina
1 sellerinvarsi karkeasti silputtuna
1,5rkl inkiväärimurskaa tuubista
1rkl kanelia
1rkl garam masalaa
1tl harissatahnaa (meidän jääkaapista löytynyt oli tosi tujua) 
2 x tomaattimurskapurkki 
1 (luomu) sitruunan kuori raastettuna + mehu
korianterinipun varret silppuna + lehdet loppua varten 
1/2 myskikurpitsaa kuorittuna ja paloina
1 bataatti paloina
3 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
8 tuoretta taatelia kivet poistettuina
1tlk kikherneitä valutettuna ja huuhdeltuna 

tarjoiluun täysjyväcouscousia pakkauksen mukaan kypsennettynä, tomaatteja, korianteria, paahdettuja manteleita ja halutessasi myös minttua.  

Kuuumenna öljy ja kuullota sipulia ja selleriä muutama minuutti. Lisää inkivääri, valkosipuli ja mausteet. Sekoita. Lisää harissa, tomaattimurska, sitruuna ja korianterinvarret. Kuumenna kiehuvaksi ja laske hieman lämpöä. 

Lisää kasvikset ja taatelit. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja hauduta hiljalleen tunnin verran tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää kikherneet ja sekoita. Kuumenna ja nosta sitten tarjolle. (kirjassa kypsennettiin uunissa kannen alla, mutta minä annoin poreilla hellalla). 

Tarjoile couscousin ja lisukkeiden kera,