20.10.2021

(Luku)päiväkirja: Korvissa soi eli podcastien lumoissa

Keskiviikko 20.10.2021

Olen yleensä (hah, siis silloin, kun olen saanut aikaiseksi) kirjoitttanut lukupäiväkirjaa aina viikon kerrallaan samaan postaukseen. Nyt tuli viimekertaisesta kuitenkin sen verran pitkä, ettei kukaan jaksaisi sellaista lukea. 

Lisäksi tekee mieli tehdä jonkinlainen pesäero edelliseen vuodatukseen. Kyllä, olen edelleen sairaslomalla eikä väsymyskään ole kadonnut, mutta mieli on kummasti virkistynyt. Olen miettinyt myös kivoja juttuja, ei vain asioita, jotka "pitää" tehdä. (Ref. pojan huone on edelleen vain puoliksi siivottu, mutta kirjahylly on tilattu...) 

Olen siis neulonut, nukkunut, jutellut Toton kanssa, käynyt sushibuffetissa, lukenut (jep, äänikirjoja sekä myöskin tietokirjaa Suomalainen kansanusko), nukkunut vähän lisää, kävellyt ulkona... Kaikkea sellaista, jota tehdessä mieli lepää ja kroppakin. Ai niin, joogannutkin olen.

Uutena aktiviteettina ovat repertuaariini nyt ilmestyneet myös podcastit. Olen jotenkin jäänyt kyseisen trendin kyydistä ihan kokonaan. Todennäköisesti identifioin itseni pidempien tarinoiden naiseksi eli siis romaanien lukijaksi / kuuntelijaksi. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut tarttuvani myös paloina helposti nieltävään tietokirjallisuuteen (kuten vaikka se Keskiajan hirviöt) ja äänikirjoissakin kevyehköihin max. 6h per kirja käsittäviin dekkareihin. Podcastit lienevät luontainen jatkumo. 

Tarkemmin ottaen pitäisi kai puhua podcastista yksikössä, sillä kuunneltavaksi valikoitui yllättäen kirjapodcastien sijasta ruokapodcast Bella Table - tai en minä tiedä, onko se sinänsä yllättävää sillä ruokahan on aina ollut yhtenä harrastuksenani viime aikojen pahemmanlaatuisesta kokkausjumista huolimatta. 

Pidän Bella Tablen konseptista, sillä siinä yhdistyy useampi kanava eli nettisivu, Insta ja podcast. Ihan ensimmäiseksi tulinkin seuranneeksi Instaa, sieltä vilkaisin nettiä ja nyt sitten rohkaistuin viimein avaamaan puhelimessa käyttämättömänä seisseen Spotifyn ja kuuntelemaan ensimmäisen podcast-jaksoni. Sitten jäin koukkuun. 

Kian ja Petran konstailematon ja innostunut jutustelu ruoasta on helppoa kuunneltavaa. Heidän kokkauksestaan tiukkapipoisuus on kaukana ja Mäkkäri gourmet-ruoan rinnalla. Siis sellaista normimeininkiä, johon lienee helppo samaistua. Toki tyylin on vähän sellainen "hipsteri-kaupunkilais- maalla mökillä trendikkäästi", mutta ei liikaa. Sitä paitsi, kyse on heidän omasta elämästään ja syömisestään, ei tarkkaan määritellystä keinotekoisesta konseptista (tai siltä se ainakin kuulostaa, vaikka toki ainakin Kia on ilmeisesti myös markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen kokkaustaitojensa lisäksi). 

Siispä aloitin podcast-jaksot alusta viimeisimmän lisäksi. Juhannusruoat lokakuussa oli oikein piristävä kokemus. Neulominenkin sujuu podcasteja kuunnellessa vähintään yhtä sujuvasti kuin äänikirjan parissa. Villapaita on kohta valmis. Ehkä pitäisi kuunnella jotain kirjallisuuspodcastejakin nyt kun vielä on viikko "lomaa" jäljellä ja ehtii. 

Mitäs suosittelette ? 

18.10.2021

(Luku)päiväkirja: Virallisesti vapaalla

Maanantai 18.10.2021 

Niinhän siinä sitten kävi. Piti olla pari päivää syyslomalla vapaalla, mutta olenkin kaksi viikkoa sairaslomalla. 

Olenhan minä väsymystä valitellut täälläkin ja blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa, kun ei vaan ole ehtinyt (tai jaksanut). Viime viikolla sitten huomasin maailman välillä pyörähtävän ylimääräisiä kierroksia. Kyse ei ollut alhaisesta verenpaineesta ylös noustessa. Tämä tuli aaltoina. Korvissa humisi ja huone heilahti muutamaan kertaan. 

"Niskat ja selkä jumissa, kun ei ole ehtinyt muuta tekemään kuin istumaan työkoneen vieressä", ajattelin itsekseni ja varasin ajan. Toki tiedostin, että oireilen muutenkin. Muisti pätkii, kyyneleet nousevat pienimmästäkin asiasta, enkä enää kykene olemaan se tasaannuttava ja vakuuttava tekijä. Väsynyt siis. 

Lääkäri katseli minua hetken. Kuunteli. Siis ihan oikeasti kuunteli. Totesi sitten: "Nyt kirjoitetaan kaksi viikkoa sairaslomaa. Lepäät ja mietit, miten töihin saataisiin muutosta aikaiseksi. Juttelet esimiehen kanssa. Jos ei auta, niin järjestetään keskustelu lääkärin ja esimiehen kanssa. Tämä oireilu on selkeästi työperäistä, eikä parannu omin voimin tai lääkitsemällä" 

Niinpä minä olen lähinnä neulonut ja joogannut. Päässä ei enää pyöri eikä vanne purista ohimoita, korvissa humisee vain satunnaisesti. Ihan vain muutaman päivän levolla on muutos jo huomattava. Taitaa asiaan vaikuttaa sekin, että joku ottaa tosissaan sanoessani voimieni olevan pian lopussa. 

Ottaa kuitenkin koville. Olen tottunut olemaan se, joka jaksaa ja vetää muutkin mukanaan. Väitän kapasiteettini olevan huikea. Tuntuu pahalta myöntää, että nyt ei kohta enää pysty. Raja tulee kuitenkin kaikilla vastaan jossain kohtaa. Minulla se ei enää ole kaukana. Syynä ei välttämättä ole työtuntien määrä, vaikka niitäkin tässä on kertynyt. Purettava kerä on huomattavasti monisyisempi. Ehkä nyt saadaan kiinni langanpäästä. 

Työpsykologille on varattu aika. Pomon kanssa keskustelu tänään. Siitä lähdetään. En ole vielä burnoutissa. Olen edelleen pääasiassa työkykyinen, vaikka huomaan tahtini selvästi hidastuneen ja aivojeni jumittavan liian usein . Tauko tarvitaan, jotta a) ehdin miettimään, miten tilannetta pitää parantaa ja b) työpaikallakin tajutaan, että ihan oikeasti Minna ei nyt kohta enää jaksa. Muuten on liian helppoa ajatella, että kyllä se  nytkin hoitaa, kun aina ennenkin... 


Kivoja juttuja 

Ei tämä silti ole pelkkää harmaata. Eilen lähetin isot pojat reissuun isänsä luo. Heillä on tiedossa  mukava syyslomamatka Ranskaan. Me Toton kanssa lusmuilemme kotona. Pitää kyllä siivota hänen huoneensa seiniä  myöten ja tilata uusi kirjahylly, mutta muuten ollaan poikaa lainaten "leppoisasti ja rennosti". 

Kirjaankin tulin tarttuneeksi. Aloitin uudelleen Ina Westmanin Henkien saari-romaanin, joka jäi lukujumin jalkoihin pitkäksi aikaa. Neuloessani olen kuunnellut pääasiassa cozy mysteryä, joko 1920-luvulle sijoitettuna tai aiheeseen sopivasti vampyyrien neulepiiriä sivuten. Tiedän, että neulominen ei tee välttämättähyvää niskalle ja selälle, mutta minulle se on parasta mindfulnessia. En osaa rauhoittua mietiskelemään, mutta neulomisen rytmi maadoittaa minut samalla tavoin. Mieli tasaantuu ja tunnen fyysisesti, miten jännitteet purkautuvat. Samalla syntyy konkreettista tulosta, mikä sekin tuottaa mielihyvää kaiken bittiväkerryksen päälle. 


Luettuja: 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt
Mielenkiintoinen tietokirja keskiajan hirviöistä ja niiden merkityksestä ihmisten elämässä, uskonnossa ja politiikassa. Ei varsinaisesti kauhean uusia juttuja historiasta vuosikymmeniä kiinnostuneelle, mutta mukava paketti ja esikoinenhan tuon itselleen messuilta hankkikin. 

L.B.Hathaway: Posie Parker -sarjaa eli Murder Offstage, The Tomb of the Honeybee, Murder at Maypole Mannger
Viihdyttävää cozy mysteryä 20-luvulta. Posie on ilahduttavan maanläheinen. Tarinoista ei mielikuvitusta puutu ja välillä on uskottavuus vähän niin ja näin, mutta se ei jostain syystä häiritse näissä kirjoissa.

Nancy Warren: Bobbles and Broomsticks
Palasin vaihteeksi Vampire Knitting Clubin pariin, mutta valitettavasti näistä on nyt vähän taika liuennut (pun intended). Ihan viihdyttävä ja kuuntelin toki loppuun, mutta ei ole kiirettä tarttua seuraavaan osaan. Jotenkin tämä lankakaupan omistajan etsiväpuuhastelu on nyt mennyt vähän liian helpoksi, vaikka luudalla lentely kuutamossa tietysti kuulostaakin kivalta. 


10.10.2021

(Luku)päiväkirja: Teemoja

Perjantai 8.10.2021

Asiat tulevat aina vähintään pareittain, mutta joskus tehdään poikkeuksia.  

Lokakuun on perinteisesti kirjamessukuukausi. Alkukuusta Turkuun ja sitten loppupuolella Helsinkiin. Tänä vuonna saattaa kokemus jäädä puolikkaaksi. Käytiin kyllä Turussa pikaiseen messuilla kääntymässä ja erityisesti Toton kirjaostoksilla, mutta Helsinki ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Toki saatan vielä muuttaa mieleni, mutta nyt toistaiseksi taidan ottaa kaikki vapaapäivät pääasiallisesti loman kannalta. Messukokemus jää vähän sumuiseksi liian väsyneenä. Viikolla ollut työmatka peruuntuneine lentoineen ja valvottuine öineen (taas muistaa, miksei työmatkailu ole suosikkipuuhaani) aiheutti sellaisen olotilan, etten edes kyennyt muistamaan johonkin merkitsemiäni tärppejä ja niinpä messuilu meni päämäärättömäksi haahuiluksi ja oikeastaan loppui aika lyhyeen. 

Jotain olen kuitenkin teemoittanut pareittain, nimittäin hirviöitä. Ensin luin Toton messusaaliista kirjan Romeo ja hirviöt (tarina jäi ihan kesken...) ja nyt minulla on kesken esikoisen messuostoksista Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt - tietokirja. Eivät nyt ihan samaa genreä, mutta hirviöistä kumminkin. 



Noin muuten on mennyt lähinnä töiksi ja vähän äänikirjoiksi. Aloitin uuden 1920-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan. Posie Parker pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja päätyy selvittelemään mielikuvituksellisia tapauksia. Nyt löytyi taas harvinaisen viihdyttävää ja koossapysyvää tarinointia. Olen kolmannessa osassa, eli kohta täyttyy hyvän sarjan kriteeri. 

Muuta en sitten lokakuussa olekaan vielä tullut lukeneeksi... 

Sunnuntai 10.10.2021

Lokakuu etenee hurjaa vauhtia. Jo kolmannes mennyt. 

Tämän viikonlopun olen ottanut enemmän levon kannalta. Siispä äänikirjoja Posie Parkeria (Murder at Maypole Manor) ja Rui Santosia (Syyllisyyden ranta) Molemmat ovat varsin hyviä genressään. Kumpaankaan en näköjään jaksa keskittyä loppuun saakka kerralla. 

Onneksi on sitten vielä nuo Keskiajan hirviöt. Lisäksi latasin Kobon. Akku olikin päässyt melko tyhjäksi, eikä vika ollut lukemisen määrässä vaan siinä pitkässä ajassa, jonka laite on yöpöydällä lojunut odottamassa. Jospa tänään. 


26.9.2021

(Luku)päiväkirja: Joskus sitä tuntee syksyn

Lauantai 25.9.2021 

Viime kerralla tulin kehuskelleeksi juoksukoulukirjoilla. Ei kai olisi pitänyt. Jonkin kerran vielä luureissa soi, mutta sitten löi syksy silmille. Ei niinkään kylmyydellä tai edes sateilla (vaikka niitäkin viikolla saatiin), vaan lähinnä yhä kiireisimmiksi ja pidemmiksi muuttuvillä työpäivillä ja vähän alakuloisella mielellä. 

Tarvittiin vähän radikaalimpia vastakeinoja. Niinpä varasin marraskuulle lentoliput Biarritziin, ihan vain itselleni. Luvassa pitkä viikonloppu isännän seurassa. Olo parani heti. Tänään menin kampaajalle ja sekin auttaa. Haahuilin hetken kaupungilla. 

Kyllä tämä tästä taas. Ensi viikosta lähtien on projektitiimi paikoillaan, joten toivottavasti saan Amerikan aikavyöhykkeen vähemmälle. Taitaisi auttaa lukemiseenkin. Nyt en ole viime aikoina ehtinyt oikein muuta kuin vähän äänikirjoja niiden vähien kotitöiden aikana, joita olen ehtinyt edes aloitella. Jotain ruokaa sentään on saatu pöytään, mutta siitäkin kiitos kuulunee useampana päivänä kokkaustaitoiselle esikoiselle... 

Kirjakauppa Thamesin varrella jäi auttamatta kesken. En millään päässyt tarinaan mukaan, enkä kiinnostunut pätkääkään nuoren lesken itsesäälin värittämästä työnarkomaniasta tai edes vanhasta kirjakaupasta lopetusuhan alla. Ihan kamalaa, mutta näin kävi. Ehkä oli vain väärä hetki, tai sitten väärä lukija. Jotenkin vähän naiivi ja niin kauhean tutulta kuulostava sävy tarinassa ei nyt saanut minua innostumaan ollenkaan. 

Sen sijaan olen selvästi koukuttunut Anu Patrakan Rui Santos - dekkari sarjaan. Ensimmäisen osan kohdalla vähän vierastin ylenpalttista henkilöhahmojen taustoittamista, nyt suorastaan nautin siitä. Kuolet vain kahdesti ei ehkä juoneltaan ollut hurjan monimutkainen, vaikka toki käänteitä riitti ihan tarpeeksi. Henkilögalleria oli kuitenkin värikäs ja mielenkiintoinen, eikä Porto tapahtumapaikkana ainakaan vähennä kirjan vetovoimaa. Kaksi kuukautta ja kaksi sarjan osaa. Ensi kuussa sitten seuraava. 

Toinen jatkamani sarja oli Mydworth Mysteries. Tällä kertaa mukana oli Amelia Earhart, jota salaperäinen vihollinen tuntuu vainoavan. Kat ja Harry tietysti ryhtyvät selvittämään tilannetta. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolen varsinkin loppuratkaisun osalta, mutta mitä siitä. Viime vuosisadan alkupuolen kartanoelämää ja arvoituksia nopeina kuuntelupaketteina on kertakaikkinen täsmäosuma väsyneelle lukijalle, eikä Danger in the Air petä odotuksia. 


Saimme myös esikoisen kanssa jo useamman viikon verran odottamamme kirjapaketin Adlibrikseltä. Hänelle Witchereitä sekä Suomalainen kansanusko - samaaneista tonttuihin, minulle 1001 Books you must read before you die... Kansanuskon tietokirja päätyi samantien Totolle luettavaksi (!), mutta minä olen selaillut listaa lounastauoilla (kun sellaisen olen onnistunut itselleni varastamaan). Pitänee tehdä oikein lista. Aika monta lukemaani löysin selailulla, vaikka teksti pokkarissa onkin suhteellisen pientä. Silmälasit päässä ja pienissä pätkissä taidan kuitenkin onnistua kirjan käymään läpi. Mielenkiintoinen se ainakin on. En minä noita koskaan tule lukemaan kaikkia, mutta lista on aina lista... 

Sunnuntai 26.9.2021

Kuukausi lähenee loppuaan, mutta luettujen lista ei pitene. Itse asiassa jätin helpoksi kuunneltavaksi luulemani Mydworth Mysteries-sarjan seuraavan osan kesken heti alkuunsa. Asetelma meni jo niin kauan uskottavuuden toiselle puolen, ettei edes kiinnostanut. 

Toki äänikirja on ennätyslyhytkin, vain vähän yli kolme tuntia. Onkohan kyseessä sellainen "pitää saada jakso ulos" - kirja. Siltä vähän vaikuttaa. 

Daisy Jones and the Six puolestaan on ehkä turhankin uskottava huumehuuruisessa bänditarinassaan. Saattaa jäädä kesken sekin. Jotenkin en nyt kertakaikkiaan jaksa mitään rypemistä ja sekoilun glorifiointia. 

Ei mene vahvasti kirjarintamalla siis. Todettakoon kuitenkin, että ulkona on upea aurinkoinen keli ja sain kuin sainkin itseni käymään läpi Juoksukoulun neljännen osan. 


Loppuun luettuja :

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti 
Storytel äänikirja, lukijana Toni Kamula 

Neil Richards, Matthew Costello: Danger in the Air
Storytel äänikirja, lukijana Nathaniel Parker

12.9.2021

(Luku)päiväkirja:Juoksukoulua ja muita kirjoja

 

Sunnuntai 12.9.2021

Kuva ei nyt ollenkaan tee oikeutta tälle viikolle. Sumu ja sade saapuivat vasta viikonlopuksi ihanan lämpimien ja osittain aurinkoistenkin syyspäivien jälkeen. Kylmää ei toki ollut eilenkään. 

Olen siis ollut ulkona, useimmiten rannan suunnassa joka päivä vähintään kaksi kertaa. Kilometreja on tullut puhelimen mittariin ihan mukavasti ja yllättäen joukossa on ollut myös juoksuaskelia. 

Jep, luitte aivan oikein. 

Minä, vannoutunut "en koskaan tule juoksemaan, se ei ole minua varten" - Minna olen aloittanut juoksukoulun. 

No, ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että löysin Storytel-originals listalta Saija Huhtiniemen kymmenosaisen äänikirjasarjan, vaikka oikeastaan nämä eivät taida olla äänikirjoja. Huhtiniemi ei varsinaisesti lue kirjaa, vaan jokainen osa on 30min lenkki puhuttuna. Lenkin aikana juoksija kuulee sekä juoksun teoriaa ja historiaa, että saa ohjausta lenkin kulusta. 

Juokseminenkin  on vähän vahva termi tässä kohtaa. Sarja nimittäin lähtee aivan alkeista ja lempeästi. Filosofiana ei ole suoritus ja tehokkuus, vaan juoksun ottaminen osaksi elämäntapaa, niin ettei siitä tule pakkoa vaan tyydytystä suova tarve. Ensimmäisen lenkin aikana tosiaan varsinaisesti juostaan vain 5 min ja sekin minuutin pätkissä. 

Minullehan tämä sopii vallan mainiosti. Itse asiassa olen hidastanut tahtia entisestään, enkä käy 10 osan sarjaa läpi ihan tahdissa. Ensimmäisen osan juoksin kahteen kertaan, toisen osan nyt kolmesti. Kunhan sade tuosta vähän heivaa, niin tarkoituksena olisi viimein siirtyä kolmanteen osaan. Olen täysin rapakunnossa, eikä krooninen yskäni tee hikiliikunnasta yhtään helpompaa. On vaikea nauttia lenkistä, jos pitää välillä pysähtyä kröhimään keuhkoja pururadalle. Tämä hidas tahti on saanut minut ottamaan enemmän juoksuaskelia parin viikon aikana, kuin ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Näin vain vähän kärjistäen. 

Saa nähdä, miten tässä käy. Alku on lupaavaa. Täytyy sanoa, että valmentaja luureissa saa lenkin sujumaan nopeasti. Jutut ovat mielenkiintoista kuunneltavaa ja tekniikkaakin tulee tarkistettua ihan huomaamattaan, pienissä paloissa. Täytyy toivoa, että edes jonkinlaiset juoksukelit jatkuvat. 


Lukuintoa

Ehkä se on ollut ylenmääräinen hapen määrä tai vähän kevyemmät työviikot (peräti kaksi peräkkäin!), mutta myös lukeminen on sujunut. Olen kuunnellut Bombayn prinssin loppuun ja eilen luin yhden dekkarin ihan kokonaan. Kaikkiaan tässä syyskuun alkupuolella olen saanut jo neljä kirjaa loppuun. 

Bombayn prinssi on Perveen Mistry -sarjan kolmas osa. Bombayn ainoan naislakimiehen seikkailut jatkuvat, kun Walesin prinssin vierailukulkueen aikaan surmataan nuori opiskelijatyttö. Taas kerran Perveen haluaa selvittää totuuden ja tasapainoilee naisille rakennetun laatikon reunamilla. 

Jumahdin kirjassa pariin otteeseen, myönnetään. Perveen on jotenkin niin kovin naiivi ja arka, ja sitten kuitenkin taas ryntää päätäpahkaa vaarallisiinkin tilanteisiin. Pahoin pelkään, että tämän dekkarisarjan kanssa on käymässä samoin kuin niin monen muunkin. Ensimmäinen osa on paras, sitten pikkuhiljaa tahti hidastuu ja lumous hiipuu. Pidin nimittäin Murha Bombayssa kirjasta todella paljon. Satapurin jalokivi oli miljööltään mielenkiintoinen. Nyt sitten Bombayn prinssi on sujuvasti luettava, mutta siinä kaikki. Toki aikakauden kuvaus ja tarinan konteksti ovat taas mielenkiintoiset, mutta tarina jäi jotenkin vähän hajanaiseksi. 

Toinen pieneen pettymyksen tunteeseen päättynyt lukukokemus oli Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader - The Comfort and Joy of Books. Yleensä minusta on ihana lukea muiden ihmisten lukukokemuksista, mutta tässä kirjassa en millään päässyt ajatuksiin mukaan. En tiedä, miksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjat eivät kuitenkaan tässä olleet se juttu, vaan kirjottajan omakohtainen matka menestykseen. Mietin, voisinko olla hänen menestyksestään kateellinen, mutta en oikein usko kyseen olevan siitä. Minulla oli sama tunne jo alun vaikeuksien kuvauksessa, enkä tiennyt kirjoittajasta etukäteen oikeastaan mitään. Alkuun en myöskään tunnistanut läheskään kaikkia listattuja kirjoja, joten vieraantuneisuus voi johtua siitäkin, tai kielestä, tai... En tiedä, mutta ei oikein nyt ollut "my cup of tea". 

Olenpas minä nyt kriitisellä päällä. Kumpikin kirja oli kuitenkin ihan kelvollista ja viihdyttävää luettavaa. En vain sen suuremmin innostunut. Lukeminen kuitenkin jatkuu. Nyt on luureissa (Juoksukoulun lisäksi) Kirjakauppa Thamesin varrella. Tarvitsen jotain kevyttä ja viihdyttävää. Kobosta kaivoin lukuvuoroon Ina Westmanin romaanin Henkien saari, joka nyt ei varsinaisesti ole kevyttä, mutta sujuvalukuista kuitenkin.


Loppuun luettuja: 

Sujata Massey: Bombayn prinssi
Lukijana Erja Manto. Storytel 

Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni
Elin Danielson-Gambogin elämäkerta on sujuvaa luettavaa ja viime vuosisadan alkupuoli on lemppariaikaani Suomen kulttuurikuvauksissa. Italiaan päätyvän taiteilijan tarina kiinnostaa myös kertomuksena naisesta, joka onnistuu kulkemaan omia teitään, 
Elisa Kirja

Cathy Rentzenbrink: Dear Reader - The Comfort and Joy of Books
Kobo

Vilmas Kondor: Budapestin varjot
Tummasävyinen dekkari Budapestista 30-luvulla natsismin varjon alla. Rikostoimittaja ryhtyy selvittämään kuolleen tytön tarinaa. Vähän sellainen Film noir-tunnelma ja lievä kirkasotsainen toivottomuus oikeuden osalta leimasivat tätä dekkaria... 
Elisa Kirja


4.9.2021

(Luku)päiväkirja: Sosiaalista elämää ja elokuun luetut

Lauantai 4.9.2021

Nyt on jo syyskuun neljäs ja taas lauantai. Hurjaa, miten nopeasti viikot taas lentävät. Toisaalta ihan hyvä. Kertoo siitä, ettei työviikkokaan ole ollut ihan kamala. Tuossa välissä ne tuntuivat venyvän ja vanuvan loputtomiin. 

Ei ollut paha viikko tosiaan. Sellainen pieni hengähdys. Yksi homma valmis ja plakkarissa. Seuraava vaihe aluillaan. No, tuli siihen päälle vielä yksi uusikin "keissi", mutta ehkä tästä selvitään. 

Jännintä viikossa taisi olla ensimmäinen toimistopäivä sitten... no, yli vuosi sitten. Ihan tuntui kuin syksyn ensimmäiseltä koulupäivältä. Ei meinannut löytyä vaatteita (koronakilot eivät ole myytti), uni oli edellisenä yönä katkonaista ja näin painajaistakin. Olin muka hukannut läppärin suojakotelon ja hain sitä ympäri huushollia ihan paniikissa. 

No, jotain rättejä löytyi päälle, avaimet ja henkilöstökorttikin olivat tallessa ja ehdin aamulla bussiin. Sitten pitikin enää osata olla ihmisten ilmoilla. Kun näkee, kuuluu tervehtiä, vai miten se meni?

Toisenakin päivänä käväisin toimiston suunnalla ja sitten olikin sosiaalinen kiintiöni täynnä. Viihdyn yleensäkin ihan hyvin itsekseni, jonkinlainen sosiaalinen introvertti kun taidan olla, ja useampi ihminen livenä päivän aikana oli yllättävän väsyttävää. 

Kiva viikko siis ja kaiken lisäksi lukumaratonin myötä vahvistunut lukuvirekin jatkuu. En toki kauheasti ehdi, mutta joka ilta vähän kumminkin. Äänikirjana Sujata Masseyn Bombayn prinssi on varsin viihdyttävä. Salla Leponiemen Niin kauan kuin tunnen eläväni eli Elin Danielson-Gambogin elämäkerta viihdytti iltaisin alkuviikon. Sitten siirryinkin lukemaan Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader: The Comfort and Joy of Books. Yleensä nautin toisen ihmisten lukuhistorioiden kuvauksesta, mutta tämä on nyt tuntunut jotenkin väkinäiseltä. Ehkä syynä on kieli ja se, etten tunnista kaikkia mainittuja kirjoja. Katsotaan. 


Listoista puheenollen...

Tulin tilanneeksi itselleni Bookstagrammissa sometetun kirjan 1001 Books You Must Read before You Die... Saa nähdä tuleeko sen kanssa samaa ongelmaa. En usko. Ehkä siihen on koottu sellaisia tunnetumpia ja maltan ehkä jopa Googlata, jollen suoraan tunnista. Ajattelin ihan uteliaisuuttani katsoa, miten paljon olen listalta lukenut. Oletettavasti ainakin jonkin verran tämän yli 40 vuoden lukutaitorupeamani aikana. 

Sitä en tiedä, onko elokuun lukulistalta yhtään tuossa kirjassa mainittuna (epäilen, ettei), mutta olen lukemisiini hurjan tyytyväinen. Peräti kymmenen kirjaa! Se on tämän lukujumikesän jäljiltä huikea määrä. Joukossa tosin 6 äänikirjaa eli on tainnut lukeminen keskittyä varsinkin elokuun alkupuolella kotitöiden ohella kuulokkeista soivaan tarinaan. Tulin kuitenkin kuunnelleeksi todella hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja. 


Rottien pyhimys tietysti on mahtava historiallinen romaani ja Huomenna sinä kuolet oikein kelpo Portugalin aurinkoon sijoittuva lempeätemponen dekkari. Kuukauden yllättäjäksi nousi kuitenkin Maisku Myllymäen esikoinen Holly. Se oli huikean hyvä. Kahden naisen kohtaaminen saarella on täynnä määrittelemätöntä jännitettä, joka vie ja kantaa aivan loppuun saakka. Upea kieli ja rytmitys sopivat mahtavasti kuunneltavaksi ja lukijana Outi Vuoriranta onnistuu tuomaan niin pään sisäiset ja henkilöiden väliset dialogit kuin kertojan äänenkin luontevina ja elävinä esiin. 

Painetuista kirjoista Talo taivaansinisellä merellä oli minulla kesken luvattoman kauan, varsinkin kun Toto odotti sitä luettavaksi. Vika ei ollut kirjassa, sillä se oli kauniin surumielinen ja suloinen. Totokin tykkäsi, kun sitten vetäisin sen muutamassa päivässä putkeen vihdoin käsiinsä saatuaan.

Ekirjoista mainittakoon Lasinen merenneito, joka puolestaan oli hauska sekoitus chick lit tyyliä, dekkaria ja maagista realismia. Venetsia ja Casanova - ei siitä muuta. Kannattaa lukea, jos kaipaa jotain kevyttä ja viihdyttävää ilman ylenpalttista sokerointia.

Listalla on monta kirjaa, joista haluaisi / pitäisi kirjoittaa ihan oikea postaus. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Aikaani nimittäin vie myös ihan uusi aluevaltaukseni äänikirjojen saralla... Siitä lisää jossain kohtaa, kun näen jatkuuko innostus. 

28.8.2021

Elokuun lukumaraton 2021 - päivittyvä postaus

 


Perjantai 27.8.2021 

No, enhän minä malttanut odottaa huomiseen. Lopetan kerrankin työt ajoissa ja pidän taukoa ennen ruoanlaittoa. Mikä olisi parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin startata lukumaraton? 

Sitäpaitsi, kun aloitan nyt, olen huomenna valmis ennen kuin The Voice of Finland all stars alkaa... Jos vaikka istahdan sitä katsomaan. 

Mitähän sitä sitten ensimmäisenä lukisi ? Ehkä aloitan listaltani sieltä helpoimmasta päästä eli lastenkirjalla. Vuorossa siis Malamanteri 

Ja maratonin viralliseksi aloitusajaksi kirjataan 17:00


Kello 19 perjantaina

Malamanteri siis on luettu ja sivumäärä kasvanut hulppeat 299. Enpä olisi uskonut ihan tuollaista aloitusta, mutta Malamanterissa oli iso teksti, helppo kieli ja jonkin verran pieniä kuvia. 

Tarinana Malamanteri ei ollut hullumpi, ehkä vähän yksinkertainen. Luulen, että Toto on lukenut jo sen verran paljon, että hän kaipaa vähän "runsaampaa" kerrontaa. Kuvailua ja taustoittamista. Ehkä siinä selitystä kesken jätetylle kirjalle.

 Tai sitten vilkkaan mielikuvituksen omaavaa poikaa alkoi Malamanteri hirvittämään. Mehän asumme melkein merenrannan vieressä... Täälläkin tuoksuvat levät ja kivikoissa kohisee. Talvella on kylmää ja pimeää. Välillä merisumu peittää kaiken harmaaseen. 

Ei hullumpi aloitus, mutta nyt pitää siirtyä äänikirjan pariin ennen kuin sudet kiertävät nälissään tätä lukijaa (Susilla tarkoitan tietysti poikia, joista 2/3 on kotona.) 

Luureihin Bombayn prinssi ja keittiön suuntaan siis. 

Kello 21 

Perhe ruokittu ja Perveen Mistry juuri saapunut rikospaikalle. Sujata Masseyn Bombayn prinssi on sujuvaa kuunneltavaa ja äänikirja on edennyt jo 1h17min. Nyt kuitenkin tartun vaiheeksi ekirjaan. Vuorossa ainakin hetki Ruth Gallowayn tutkimuksia eli Maan alla. Dekkarit näköjään kovasti vuorossa tämän maratonin aikana. 


Lauantaina klo 9

Yllätin itseni ja jaksoin lukea Maan alla loppuun eilen illalla. Sitten kello olikin jo yli puolenyön ja maratonlistauksessa 269 sivua lisää. Dekkari oli taattua Griffithsiä. Tosin en tiedä, onko syy väsyneessä lukijassa vai dekkareita huimaan tahtiin tehtailevassa kirjailijassa, mutta jotenkin kirjassa tunnuttiin oikaisevat. Ruth oli loppuratkaisuissa  mukana vähän keinotekoisesti ja päätelmätkin hieman satunnaisia. No, niinhän kirjassakin todettiin, että poliisityössä puolet on tuuria... Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin. 

Aamulla sitten herääminen olikin vaikeaa. Ei vanha jaksa. Huomaa, että iltavalvominen on jäänyt vähiin. Tosin olen muutenkin nukkunut huonosti viime aikoina. Töiden takia ylikierroksilla käyvä mieli herättää kahden jälkeen ja sitten kierin sängyssä, kuuntelen äänikirjaa, juon vettä ja yritän epätoivoisesti saada unenpäästä kiinni tunnin tai pari. Silti heräämisen hankaluus on erilaista omatahtoisen valvomisen jälkeen. Kaukana ovat ajat, jolloin läpi yön lukeminen ei tuntunut oikein missään. 

Maratonin uudelleen käynnistyminen siis tuottaa pieniä vaikeuksia. Aamukahvin viereen toki otin Kobon. Saldona 30 sivua Salla Leponiemen Elin Danielson-Gambogin elämäkertaa Niin kauan kuin tunnen eläväni. Se on suunnittelulistan ulkopuolelta, mutta niinhän maratonien aikaan aina käy. Ainakin minulla. 

Osasyy suunnitelman vaihtoon on jonkinlainen vääristynyt kunnianhimo. Oikeasti olisin halunnut lukea Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader:The Comfort and Joy of Books, mutta Kobon palvelusta ostetuissa kirjoissa ekirjan sivumäärä vaihtelee fontin koon mukaan. Ei ollenkaan hyvä juttu maratonlaskelmia ajatellen. Niinpä pitäydyn Elisa Kirjasta hankituissa e-opuksissa, joissa sivujen määrä on vakio ja käsittääkseni heijastaa painetun kirjan sivumäärää. 

Tiedän, eihän tässä nyt niin vakavissaan olla liikkeellä, mutta en kai minä nyt huijaamaan voi ruveta. Varsinkin kun ikänäköinen laittaa sen fontin vähän isommaksi. 

Maratoneväät olivat kohdillaan... 

klo 17

Se oli siten siinä tällä kertaa. Tänään lukeminen oli eilistä vähäisempää, mutta silti päädyin ihan oivaan määrään sivuja eli yhteensä luin 730 sivua ja kuuntelin kirjaa 1h19min. 

Olisin voinut kuunnella paljon enemmän, mutta tänään teki mieli kuulla omia ajatuksiaan ulkona kävelyllä ja kaupassa. 

Nyt pitää miettiä hetki vähän jotain huushollijuttuja, pyykinpesua ja sellaista, Esille tullut aurinko ja eilinen lukuvalvominen myös saavat väsyneeksi. Ehkä suljen silmäni hetkeksi, kun saan koneen päälle. Nythän on kuitenkin lauantai. 


Luettua: 
Malamanteri : 299s
Maan alla : 269s
Niin kauan kuin tunnen eläväni: 162s

Kuunneltua: 
Bombayn prinssi 1h19min 

27.8.2021

Se on aika! Elokuun lukumaraton 2021

 

Kuva Oksan hyllyltä blogista 

Heinäkuussa oli perinteinen kesälukumaraton. Ilmoittauduin, mutta sitten elämä tuli väliin, tai tarkemmin ottaen viimeinen Ranska-viikonloppu ja sen aktiviteetit. Vähän harmitti sillä kyllä sitä nyt kerran kesässä pitää lukumaraton saada aikaiseksi. 

Vielä on kesää jäljellä... viikonloppunahan vietetään venetsialaisia eli kesän lopettajaisia eli kaipa sitä elokuun lukumaratoniakin voi kesälukumaratoniksi mainita?  

Ihan sama toisaalta, millä nimellä kutsutaan, kiva päästä maratoonaamaan. Sain juuri sopivasti lukujuminkin selätettyä, joten ei kun kyhäämään lukulistaa. Jos sinun alkaa tehdä mieli osallistua niin säännöt ja ilmoittautuminen löytyvät Oksan hyllyltä - blogista eli täältä

Tällä hetkeltä listalta löytyy seuraavia satunnaisessa järjestyksessä : 

  • Sujata Massey: Bombayn prinssi (äänikirja) - Perveen Mistryn tutkimuksien kolmas osa houkuttaa. Olen viihtynyt edellisten parissa. 
  • Elly Griffiths: Maan alla - Ruth Gallowayn viimeisin tapaus. 
  • Cathy Rentzenbrink: Dear Reader: The Comfort and Joy of Books (ekirja) - On aina ihana lukea jonkun toisen rakkaudesta kirjoihin. En ole vielä aloittanut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta. 
  • Joonas Kallonen: Giljotiini (painettu)- Kirjailija oli itse kertomassa esikoisestaan Bloggariklubilla Vallilan Kansallisteatterissa. Kuulosti mielenkiintoiselta, koska Helsinki ja Pariisi. Vähän epäilyttää, koska tarinan synkkyys. Minä olen liian väsynyt kovin raskaisiin kertomuksiin. Katsotaan. 
  • Thomas Taylor: Malamanteri (painettu)- Jostain syystä Toto ei suostu tähän tarttumaan. Ei kuulemma oikein kiinnosta. Pitää siis lukea, jotta voin kertoa, onko hänen ennakkoluuloissaan perää (en ihan muista, mikä nyt oli vikana) Toiminee myös kevennyksenä. 
  • Anni Kytömäki: Margarita - Tämä on jostain syystä jäänyt minulla kesken. Olisiko nyt hyvä hetki lukea loppuun ? 
  • Terhi Tarkiainen: Kitty - eli kuinka mies tuhotaan - Tämäkin on jäänyt kesken. Katsotaan, saisinko loppuun. Hurjaa, miten kahdelta kirjailijalta, joiden aiemmista kirjoista olen pitänyt hurjasti, on viimeisimmät teokset edelleen kesken... 
Olisiko tuossa alustavaa listaa ? Hyllyistä, Kobosta ja Storytelistä toki löytyy luettavaa vielä vaikka millä mitalla, joten lista elänee matkan varrella. 

Nyt sitten pitäisi vielä päättää aloitanko tänään vai vasta huomenna. Yksi palaverikin pitää vielä hoitaa alta pois. No, kirjaan sitten aloituksen blogiin - ja varmasti huikkaan siitä myös Instan puolella minna_vuocho tarinoissa. Todennäköisesti muuten lauantain maratonini kirjaan myös @kirjatarhuri #kesänhyvästelylukumaraton -tagille. Kaksi kärpäst...ei kun maratonia yhdellä lukemisella. Miten tehokasta! 

21.8.2021

(Luku)päiväkirja: Pää pökkelönä

Lauantai 20.8.2021

Kyllähän sitä koulua kolme päivää kerittiin käydäkin, ennen kuin oli vuorossa ensimmäinen koronatesti. Negatiivinen onneksi, mutta se ei yhtään helpota flunssaista oloa. Minä ja keskimmäinen olemme koko viikon tuhisseet, köhineet, pärskineet ja mitä nyt vilustuneet ihmiset tekevät. 

Omaa oloani ei yhtään helpottanut järjettömän kiireinen työviikko, jolloin lepäämisestä ei tullut yhtään mitään. Sairaslomaa ei edes uskaltanut ajatella. 

Lopputuloksena on nyt sitten viikonloppukooma. Pää on kuin sumussa, ihan pökkelönä. Huusholli hurrikaanin jäljiltä. 

Lukemisesta ei tietenkään ole tullut yhtään mitään, mutta yhden äänikirjan kuuntelin loppuun iltaisin sohvalle romahtaessani. Maisku Myllymäen Holly osoittautui oudoksi, ihanaksi ja vähän jännittäväksikin. Nuori nainen saapuu saarelle kirjoittamaan juttua harvinaisesta linnusta ja samalla saarella asustavasta erikoisesta naisesta. Dialogi, niin sisäinen kuin henkilöhahmojen välinen, ja tapahtuminen outo jännitteisyys veivät mukanaan. 

Kielen rytmi sopi kuunneltavaksi aivan järjettömän hyvin ja piti otteessaan. Lukijana Outi Vuoriranta oli mahtava. Hänen osasi tuoda tunnemyrskyt ja jännitteen esille eleettömällä tyylillä, joka antoi tilaa tekstille. Tykkäsin valtavasti.

Seuraavaksi sitten tartuinkin johonkin aivan muuhun.  Vuorossa dekkaria ja Portugalia eli Anu Patrakan Rui Santos-sarjan ensimmäinen osa Huomenna sinä kuolet. Ihan ok näin alun perusteella. En ole ihan varma pidänkö ihan näin perusteellisesta taustoittamisesta jokaisen henkilöhahmon kohdalla, mutta kyllähän se luo syvyyttä ja auttaa ymmärtämään juonenkäänteitä - tai ainakin toivon niin. 

Noin muuten (ja usein myös äänikirjaa kuunnellessa) ovat pienet hengähdyshetket menneet neulomiseen. Olen huomannut varsinkin yksinkertaisten ohjeiden auttavan "maadoittumisessa" - kierrokset laskevat ja ajatukset järjestyvät. On helpompi jatkaa vaikka sopimuskommenttien läpikäyntiä peiton parin silmukkakerroksen jälkeen. 


Loppuun luettuja: 

Maisku Myllymäki: Holly
Storytel äänikirja
Lukijana: Outi Vuoriranta


15.8.2021

(Luku)päiväkirja: Ikävä

Sunnuntai 15.8.2021

Niin se aika kuluu. Minun kesäni päättyi viime sunnuntaina, kun isäntä suuntasi taas Biarritziin. Ikävä on kova. 

Sinänsä ikävää ei pahemmin ehdi miettimään. Koulut alkoivat keskiviikkona ja töissäkin painetaan taas niin kuin ei välillä olisi lomalla oltukaan. Toisen koronarokotuksen jälkeen näköjään uskaltauduin muutenkin ihmisten ilmoille ja päädyin nauttimaan Vallilan Kansallisteatterilla pidetystä Bloggariklubista. Illan kruunasi Molièren Saituri. 

Veturitalleille rakennetty yhdistelmä bling blingiä ja romurustiikkista miljöötä puri ainakin minuun. Jo paikka luo tunnelmallisen elämyksen ja koronavuoden jälkeen ensimmäistä kertaa koettu elävä teatteri... Nautin suunnattomasti! 

Lukeminen takkuilee edelleen, mutta äänikirjoissa olen päässyt johonkin suuntaan. 

Rottien pyhimys on kuunnteltu loppuun! Tykkäsin siitä kovasti. Anneli Kanto saa historian elämään ja kirkon maalaus on huomattavasti oletettua jännittävämpää toimintaa - ainakin tässä kirjassa. 

Suraavaksi kuuntelin loppuun jo viidennen osan Mydworth Mysteries sarjasta. Deadly Cargo kertoo aikansa luksusradioista sekä niitä varastavasta ammattilaiskoplasta. Onneksi lordi ja lady Mydworth päättävät sekaantua asiaan ja vuorossa on taas ehtaa seikkailua. Täytyy jossain kohtaa oikein pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä tällaiset leppoisat, pikkuisen jännät, mutta taatusti onnellisesti päättyvät dekkarit ovat niin rentouttavia ja ennen kaikkea koukuttavia. 

Tartuin uudelleen myös Sophia Lorenin elämäkertaan Eilen, tänään, huomenna. Onneksi tartuin. Kun alun nimiviidakosta selvittiin, oli vuorossa vähän tutumpia näyttelijöitä, mutta myös mielenkiintoisia ja jännittäviäkin tapahtumia, sekä tietysti perhe-elämää. Puolenvälin jälkeen kirja (tai pikemminkin Sophia Lorenin elämä) piti otteessaan ja kuuntelin sen nopeasti loppuun.  Pitää myös jossain kohtaa vihdoin hankkia tuo hänen keittokirjansa. Niin olennainen osa ruoka ja kokkaaminen tuntuvat hänen elämäänsä olleen, oikeaan peri-italialaiseen tapaan. Olen sen noteerannut jo vuosia (vuosikymmeniä) sitten, mutta jostain syystä en ole koskaan hankkinut omakseni tai edes luettavakseni. 

Nyt viimeksi aloitin Bookbeatissa Maisku Myllymäen esikoista Holly. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nyt olen aivan fiiliksissä. Alussa vähän töksähtelevä ja tauottava kieli tuntui tyylillisesti vieraalta. Sitten se vei mukanaan. Noinhan ihminen ajattelee, hypähdellen aiheesta toiseen. Eikä kirja kuitenkaan ole tajunnan virtaa. Se vain virtaa, muttei mitenkään tasaisena jokena vaan ennemminkin purona kivien yli ja ohi loiskutellen. 

Holly asuu yksin saarellaan. Sinne saapuu nuori toimittaja etsimään harvinaista lintua, jonka Holly sanoo nähneensä saarella. Meren keskellä kaksi naista kohtaa tai ainakin asuttaa samaa tilaa. En vielä tiedä, mihin tämä kääntyy. Voi kääntyä mihin vaan. 


Loppuun luettuja : 

Anneli Kanto: Rottien pyhimys 
Nextory ja Bookbeat 
Lukijana Erja Manto 

Neil Richards, Matthew Costello : Deadly Cargo 
Lukijana: Nathaniel Parker 
Bookbeat

Sophia Loren: Eilen, tänään, huomenna 
Lukijana: Linda Jokela 
Bookbeat 

7.8.2021

(Luku)päiväkirja: Tyhjää täynnä


Lauantai 7.8.2021

Tämän viikon suurin saavutus lienee se, että sain toisen koronarokotuksen. Toiseksi suurin se, että sain aikaistettua teinien kakkosrokotuksia useammalla viikolla. On sitten esikoisellakin syksyn kirjoituksissa ja armeijan musiikkitesteissä jo kunnon suoja. 

Jonkunlainen saavutus lienee sekin, että selvisin ensimmäisestä työviikosta loman jälkeen suurin piirtein täyspäisenä. Totuuden nimessä on sanottava, ettei viikko ollut ihan niin kauhea kuin kuvittelin. Paljon porukkaa on vielä lomalla, joten ehti hieman hengähtää ja orientoitua. 

On hyvä kirjata joskus saavutuksiaan ja hyviä asioita työlistan pidentämisen sijaan (tai rinnalla). Minulla on taipumusta keskittyä vielä edessä oleviin tehtäviin ja jättää huomiotta kaikki jo valmiiksi urakoitu. Lopputuloksena on stressaantunut nainen, joka kokee huonommuutta tekemättömien vuoksi. Kun muistaa vilkaista joskus peruutuspeiliin, näyttää maailma hieman erilaiselta ja muistaa (ehkä) olla armollinen myös itselleen. 

Loman työlista toki jäi suurelta osin toteuttamatta. Suurin osa ikkunoista on edelleen pesemättä, terassi öljyämättä, siivoukset sinnepäin. Toisaalta, sain laatikostoja pois, osa ikkunoista on pesty, pihapensaat leikattu ja vaatehuonetta raivattu. Lisäksi olen nauttinut auringosta ja lämmöstä, neulonut villapaidan ja kesätopin. On syöty ja vietetty aikaa perheen kanssa. 

Viimeksi mainittu onkin ollut tärkeää. Isäntä pakkaa laukkujaan ja suuntaa huomenna taas sorvin ääreen muille maille. Kesä yhdessä on ollut ihanaa. Tämän voimin jaksaa pitkän syksyn. 


Lukulista onkin sitten melkein tyhjää täynnä. 

Listalta löytyy edelleen kolme pääasiallisesti kesken olevaa opusta. Kaksi äänikirjaa ja yksi painettu.

 Ainoa pikkuisen edistynyt on iltakuunteluksi uudelleen aloittamani Sophia Lorenin elämäkerta Eilen, tänään, huomenna. Se jäi kesken kun viimeksi lopetin Bookbeatin, mutta nyt palattuani otin sen yöpöytäkuunteluun. Toki nukahdan nopeasti, joten edistyminen on todella hidasta ja joudun palailemaan taaksepäin, mutta tällaisessa kirjassa ei niin haittaa, jos jotain kuulee toiseen kertaan ja pieniä pätkiä jää väliin. Tosin olen niin tunnollinen, että ennemminkin kuuntelen toiseen kertaan. Eihän sitä nyt voi jättää väliin.

Palasin siis kesällä Bookbeatin pariin hyvän tarjouksen houkuttelemana. Elokuun lopussa mietin taas uudelleen. Ehkä seuraavaksi kokeilen Storytelia ? Tai yritän viimeinkin kuunnella Audiblesta lataamani kirjat, joita on useampia kuuntelematta. Tällä tahdilla en tarvitse voimassaolevaa palvelua ainakaan ennen ensi vuotta. 

Toinen kesken oleva kirja on Rottien pyhimys. Pidän siitä kovasti, mutta keskittymiskykyni on tällä hetkellä pienen rotan luokkaa, joten koitan kuunnella sellaisina hetkinä, kun ajatukset pysyvät jotenkin kasassa. Sellaisia ei viime aikoina ole ollut kovin usein. 

Myös Talo taivaansinisellä merellä on ihana, mutta jostain syystä kirja on jäänyt pöydälle, eikä edes 30-sivun päivähaaste ole saanut minua lukemaan. Taitaa olla Toto ainoa, jolla haaste on jollain tavalla elossa näin kesän lopussa. Hänellä on viimeisimpänä menossa Pertsa ja Kilu...


29.7.2021

(Luku)päiväkirja: Armia ja Neiti etsivää

Maanantai 26.7.2021 

En ole pahemmin taas lukenut viime päivinä. Syytän lomatouhuja sekä Armi Aavikosta kertovaa Yle Areenasta löytyvää kuunnelmaa Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa. Olen tässä muutamassa päivässä kuunnellut joa melkein 17 jaksoa kahdestakymmenestä. 

Kuunnelma koukuttaa. Ensinnäkin siinä on paljon musiikkia, jonka tunnistan omasta lapsuudestani. Toiseksi, minähän muistan näitä tapahtumia. Osaa kuulin sivukorvalla lapsena, osaa olen kai itsekin seurannut telkkarista ja lehtien lööpeistä 80-90 luvulla. "Tahdon olla sulle hyvin hellä" kuuluu ehdottomasti lapsuuteni tuttuihin sävelmiin. 

Nyt kun kuuntelen laulun sanoja viisikymppisen näkökulmasta, tuntuu se oikeastaan lasten suuhun melko sopimattomalta vonkauslaululta (niin kuin kuunnelmassa eräs musiikintutkija sitä kutsuu), mutta eihän sitä silloin haleja pidemmälle kuvitellut. Ajateltiin vaan, että ovat kilttejä toisilleen. 

Samoin Armin ja Dannyn välinen suhde tuntuu vähän joltain muulta kuin romanttiselta rakkaussuhteelta. Itse asiassa se tuntui jotenkin oudolta jo silloin aikoinaan, mutta ehkä sitä silloin ajatteli enemmän naimissa olevan miehen ja "toisen naisen" laittomana suhteena. Nyt tarkastelu saa vielä uusia sävyjä. Työnantaja ja tapaamishetkellä tuplasti vanhempi Danny ryhtyy suhteeseen missiksi kruunatun juuri ja juuri 18-vuotiaan Armin kanssa. Kyllä vastuu tuossa kohtaa on minun silmissäni kokeneemmalla miehellä, eikä naiivilla tyttösellä, varsinkin valtasuhdeasetelmaa tarkastellessa. Ei menisi #metoo-filtteristä läpi  puhtain paperein. Toki on vaikea ulkopuolelta, ja erityisesti vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen, sanoa yhtään mitään, eikä kuunnelmakaan kovin pahasti sormella osoittele. Armikin tuntuu kertomuksessa kantavan oman vastuunsa, varsinkin suhteen jatkuessa. 

Samoin vähän kuunnellessa harmittaa Armin puolesta, miten "musiikkisedät" muokkaavat hänen julkista imagoaan ja Danny komentelee tekemään milloin mitäkin. Ihan kauheasti ei siinä kysytty Armin omia toiveita. Niin se taitaa mennä usein vieläkin, vai mitä mahtavat sanoa musiikkimaailmaa paremmin tuntevat ? 

Yhdistelmä aitojen haastattelujen nauhoituksia, musiikkia, näyteltyä dialogia ja Armin kertojanääntä on yllättävän toimiva. Lopputuloksena voisi olla aikamoinen sillisalaatti, mutta homma pysyy kasassa. Taitavat näyttelijät tietysti tuovat oman osansa. Äänet kuulostavat aidoilta, keskustelut sellaisilta, että niiden voisi kuvitella menneen juuri noin. Kuvitella, sillä Armi itsekin muistuttaa, ettei kukaan ole enää kertomassa koko totuutta, jos sitä kukaan on koskaan ihan tarkkaan tietänytkään. 

Kaikkiaan kuuntelemisen arvoinen juttu. 

Tänään loikoilin yksin rannalla kuumassa auringonpaisteessa ja kuuntelin. Oli oikeastaan aika täydellisen rento hetki. Kun osaisikin pitää huolen järjestää tällaisia hetkiä useammin. Ehkei stressi pääsisi niin pahasti niskan päälle. 


Torstai 29.7.2021 

Toiseksi viimeinen virallinen lomapäivä. En olisi millään vielä valmis töihin, mutta ei auta. Onneksi on vielä perjantai ja viikonloppu. 

Varsinainen lomaohjelma on nyt kuitenkin lopussa, kun tuli tuo vuoden ainoa lapsivapaakin jo pidettyä. Olin poissa kotoa peräti yhden yön ja niinkin villeissä merkeissä kuin siskon luona. Nautimme helteisestä päivästä Turun jokirannassa. Siis kävelimme kirjastolta linnalle ja puoleen väliin takaisin. Testasimme jopa funikulaarin! Menomatkalla se oli jostain syystä jumissa, mutta paluureitillä kokeilimme uudelleen ja pääsimme Kakolanmäelle. Liekö sitten vanhan turkulaisen epäluuloa, mutta minusta asfalttipiha tuntui lähinnä ahdistavalta, vaikka kuinka olisi ollut kehuttu ravintola vieressä. 

Kirjastolta piti saada kuva, tietysti. Lapsena tuolla käytiin säännöllisesti ja aina se oli yhtä suuri seikkailu. Vieläkin tulee hyvä mieli heti, kun näkee rakennuksen, sisälle kurkistamisesta puhumattakaan. 

Minulle kirjaston kulmat myös symboloivat Turussa tapahtunutta suurta muutosta. Muistan isäni varoitelleen, ettei rannan puolelle rakennusta saisi mennä kyytiä odotellessa. Niinpä sitten vain portailta kurkimme nurmikoilla öriseviä juoppoja ja koitimme tihrustaa näkyisikö huumepiikkejä. Ero nykyiseen siistiin, trendikkääseen ja vanhojen puiden varjoon houkuttelevaan jokirantaan on melkoisen suuri. Nautin kävelystä ja katselusta suunnattomasti. Vanha kotikaupunkini on muuttunut hurjasti ja jokirantanäkökulmasta vain parempaan päin. 

Melkein jo arvannette, ettei lukeminen ole hurjasti edennyt. Tosin olimme illalla siskon kanssa niin väsyneitä, ettemme jaksaneet lähteä minnekään riekkumaan, joten lösähdimme sohvalle ja puhelimessa soi Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus. Syytän tästä Kujerruksia-Linneaa. Hän kun on Instan puolella ruotinut lapsuuden kirjoista tutun neiti etsivän edesottamuksia siihen malliin, että oli ihan pakko kuunnella itsekin yksi. Hyvin influenssoitu! 

Eihän tuo edelleenkään kovin suurta kirjallisuutta ole, mutta pahimmat epäloogisuude taisivat tästä puuttua eikä Paulan isän yksityiskoneellakaan lennelty mihinkään vaan pysyttiin kotikulmilla. Kaikenlaista hurjaa toki tapahtui varkauksien ja päällekarkausten ja jäihin tippumisten muodossa, ja olipa rikoksiakin useampia. Ihan viihdyttävä suupala siis, ihan jo nostalgiamielessä, vaikken Paula Drewn suuri fani ollut lapsenakaan. Minä tykkäsin enemmän sarjoista Seikkailu tai SOS tai 3 etsivää... ja itse asiassa siirryin jo melko nuorena Dame Agathan faniporukkaan. 

"Aktiivisesti" kesken on tällä hetkellä Rottien pyhimys, jota pitää taas jatkaa nyt tuon Neiti Etsivä sivujuonteen jälkeen. Pidän kovasti Pelliinan ja Hattulan kirkonmaalareiden tarinasta. Kirjan kuvaukset maalaustyöstä kävivät mielessä katsellessamme Turun Linnan maalauksia (ja puuveistoksia).  

Ihan painettuna kirjana minun pitäisi edistää Talo taivaansinisellä merellä-romaania, varsinkin kun Toto odottaa vuoroaan. Jotenkin en vaan jaksa lukea. Johtunee ehä siitä, että olen neulonut aika paljon. Silmät väsyvät. 


Loppuun luettuja / kuunneltua: 

Armi Aavikko - Siinä välissä olin elossa (kuunnelma) 

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus 
äänikirja Bookbeat, lukijana Heljä Heikkinen 


23.7.2021

Kuuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

 


Olen huomannut tänä kesänä keskittymiskykyni olevan normaalia huonompi. Pitkääkin tarinaa tulee kuunneltua lyhyissä pätkissä. Siksi lyhyistä pätkistä muodostuva kirja on oikein omiaan lomalukemiseksi. Sitä paitsi, kissoista on aina kiva lukea. 

Heike Reinecke, Andreas Schlieper: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä 
Nextory 
äänikirjan lukijana : Susa Saukko 

Olennaista näissä tarinoissa on kissakeskeisyys. Niinhän se tosielämässäkin menee. Me ihmiset voimme uskotella olevamme kissojen omistajia, mutta valtasuhteita hieman lähempää tarkasteltuna, huomataan tahtipuikon olevan tiukasti tassussa. 

Kirja siis kertoo kissoista, joiden ihmiset sattuvat olemaan kuuluisia tai kissoista, jotka ovat kuuluisia ihan omista ansioistaan. Koska kirjoittajat ovat ihmisiä, on painopiste ensinmainituissa. Niinpä saamme lukea Ernest Hemingwayn, Freddie Mercuryn, Winston Churchillin, Frida Kahlon ja  monen muun historiasta tutun henkilön rakkaudesta kissoihin. Eikä liene yllätys, että juuri nimenomaan kissat ovat monen poikkeusyksilön asuintovereina. Kyllähän kissojen maku ja tarkkasilmäisyys tiedetään, omanarvontunnosta puhumattakaan. 

Toki lyhyet elämäkerrat selventävät mainittujen ihmisten tarinaa, mutta kissoilla on aina enemmän tai vähemmän keskeinen rooli. Monen tutun hahmon kohdalla opin lisää. En esimerkiksi tiennyt, että Churchillin jäljiltä on Englannin pääministerillä aina kissoja virka-asunnossaan. Samalla tutustuin moneen uuteen kuuluisaan, mutta minulle tähän saakka tuntemattomaan kulttuurin, kirjallisuuden tai tieteen edustajaan. 

Äänikirjassa haasteena on minulla  muistijälkien keveys. En kuollaksenikaan saa painettua nimiä  mieleeni pelkästään kuulon perusteella. Kuuluisat kissat -kirja toimi vallan mainiosti kesäloman kevyenä kuunteluna,  mutta mieli tekee lukea se uudelleen myös ihan kirjana. Olisikohan siinä kuviakin? En tiedä, en näin äkkiseltään löytänyt tietoa siitä. Joka tapauksessa luulen mielenkiinnon riittävän toiseenkin lukukertaan.

Kaikkiaan tekstien pituus ja sisältö vähän vaihtelee. Toisista henkilöistä lienee saatavilla enemmän kissoihin liittyvää materiaalia ja muutenkin yksityiskohtia elämätarinasta, toisista vähän vähemmän. Kaikki luvut ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja selvästi ajatuksella kirjoitettuja. Ei ole vain hutaistu  jotain kissajuttuja, vaan oikeasti yritetty hahmottaa vähän laajempaa kaarta. Tykkäsin. Olen kovasti ihastunut viime vuosina tällaisiin kepeäasti kirjoitettuihin, mutta asiaa sisältäviin kirjoihin. Kai se on sitten vähän sitä tieteen popularisointia, mutta mitä vikaa on suoda tavallisille lukijoille tietosisältöä viihdyttävissä ja helposti nieltävissä paketeissa ? Mitä useampi ihminen oppii laajemmista aihealueista, sitä parempaa tulevaisuutta voi maailmalle ennustaa. 

Sitä paitsi, nälkä kasvaa syödessä. Yksi aihe johtaa toiseen. Sitä voi yllättäen löytää itsensä lukemasta vaikka mitä. 

22.7.2021

(Luku)päiväkirja: Kaikkea muuta kuin lukemista


 

Torstai 22.7.2021

Tämä loma on aika erilainen kuin kuvittelin. Mielessäni istuin pihalla lukemassa, kirjoittelin blogia ja välillä kävin rantakävelyllä tai päiväretkillä - Grilli olisi kuumana harva se päivä. 

Eroa kuvitelmaan on jonkin verran - ensinnäkään en ole lukenut nimeksikään. Heinäkuun luettujen listalta löytyy tähän mennessä peräti yksi loppuun luettu sarjakuva (Alix L'île maudite), yksi dekkari (Torstain murhakerho) ja sitten se jo heti alkuunsa loppuun kuunneltu Hurmuriherttua. Yhden fantasiaromaanin luin suureksi osaksi jo lentokoneessa eli The Lost Plot, jossa maailmojen välisen kirjaston hoitaja seikkailee lohikäärmeiden poliittisten kiemuroiden keskellä. En vaan oikein tule tarttuneeksi kirjaan, bloggaamisesta puhumattakaan. Blogikin on tainnut olla kesälomalla - tosin eroa kevään hiljaiseen tahtiin lienee vaikea huomata. 

Ei lomassa silti ole mitään vikaa. Lukeminen vain on vaihtunut haahuiluun ja neulomiseen. Villapaidasta puuttuu enää kaulus. Kenties olen vain tarvinnut aikaa omille ajatuksille ja lepoa korville, kun eivät äänikirjatkaan ole oikein maistuneet. Puikkojen kopsahdukset riittävät, tai tuulen humina ja laineiden liplatus. 

Kotona ollessa tosin "riemuna" ovat myös läheisten rakennustyömaiden kolinat ja räminät ja pamahdukset ja piippaukset ja... Eivät ne kauhean kovia ääniä ole, mutta alkavat väsyttämään. Tässä on mennyt useampi vuosi, kun ollaan koko ajan jonkunlaisten työmaiden keskellä. 

Siksikin kai lyhyt kesälomareissumme tuntui niin kivalta. Tosin oli se mukava reissu muutenkin. Taas kerran mietin, miksemme enemmän lähde metsään. Teijon kansallispuistossa talsitut lyhyet (n5km kumpikin) kierrokset olivat ihania. Ei liikaa ihmisiä, paljon erilaisia maisemia ja hellekin hellitti sopivasti. Onneksi oli kuitenkin tarpeeksi lämmin järvipulahdukseen retkien päätteeksi. Mikä nautinto huuhtoa hikinen olo pehmeään järviveteen. Toisena päivänä koko pieni poukama oli ihan vain  meidän käytössämme. Todellista elämän luksusta.

Mathildedahl on tunnelmallinen kylä ja Mathildan Marina pääsi hiukan jopa yllättämään - varsinkin ruoka oli vieläkin tasokkaampaa kuin odotimme. Muutenkin pieni majapaikka oli juuri sopiva ja huoneet mukavia. Erityistä plussaa on pakko antaa erityissuurista kylppäreistä. Ihanaa, kun sai uima-asut ja pyyhkeet kuivumaan väljästi ja mahtui itsekin vielä suihkuun ilman minkäänlaista väistelyä tai ahtaudentunnetta.

Itse kylässä vierailu jäi aika minimiin, kun tultiin metsästä vähän myöhään ja sitten taas lähdettiin takaisin puiden keskelle niin aikaisin, mutta jäipähän katsottavaa seuraavaan kertaan. 

Ruissalon kylpyläkin oli ihan mukava paikka vaikka matkan loppuosuudella painopiste taisi kyllä enemmän olla isovanhempien luona vierailussa kuin kylpyläelämässä hotelliyön molemmin puolin. Hyödynnettiin kuitenkin sekä altaat että meri ja minäkin sain aikaiseksi mennä vihdoin kesäiseen jalkahoitoon. Nyt voisi kaivaa ne sandaalitkin kaapista, kun on varpaankynnet kuosissa. 

Vielä on kesää ja lomaakin jäljellä. Pieni matkakin on tulossa, kun hyödynnän vuoden ainoan "äitivapaan" eli lähden peräti yhdeksi yöksi siskon kanssa huitelemaan ilman perhettä. Ei mitään ihmeellistä, mutta vanhaa kotikaupunkia olisi tarkoitus käydä vähän katselemassa. Turkuun on tullut paljon kaikenlaista uutta mielenkiintoista. Enhän minä ole vielä ehtinyt edes funikulaaria testaamaan. Tosin helteiden (ja koronan) taas palatessa saattaa breikki mennä pururatakävelyihin ja rantaoleiluun. Katsotaan, miten käy. Ainakin otan mukaan kesken olevan kirjani eli  TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä sekä jonkin kesken olevan neuleen. Hurjaa menoa tiedossa siis... 

14.7.2021

Torstain murhakerho



Ei pitäisi valittaa, kun on upeat ja lämpimät kesäkelit, mutta nyt on kyllä liian kuuma, liian pitkään. Pistää väkisinkin miettimään ilmastonmuutosta. Ovatko kesät tulevaisuudessa aina tällaisia ? Saanko enää koskaan kesälomalla mitään aikaiseksi ? 

On nimittäin ollut melkoista lojumista tämä loma tähän saakka Ranskasta paluu jälkeen, eikä nyt ole enää karanteenitekosyytäkään. Viimeisenä kotiutunut isäntäkin sai negatiivisen testituloksen jo maanantaina. 

Sitä luulisi, että lojuessa tulisi edes luettua, mutta ei. Aivot ovat ihan puuroa. Keittokirjoja olen selaillut ja välillä kuunnellut äänikirjaa. Viimeisimpänä kuuntelin kovasti hypetetyn Torsdain murhakerho -dekkarin. 


Richard Osman : Torstain murhakerho
Nextory, äänikirjan lukija : Jukka Pitkänen 

Siinä sitä sitten olikin vauhtia ja vaa.. no ei niinkään vaarallisia, mutta tilanteita kuitenkin. Torstain murhakerhossa vanhoja rikoksia tutkivat eläkeläiset ovat älykkäitä, omapäisiä ja varsin aktiivisia. Lisäksi heillä on kullakin omat erityistaitonsa, joita voi hyödyntää analyyseissä. Joukosta kun öytyy niin sairaanhoitaja, tiedustelussa uransa tehnyt konkari, sekä matemaatikko ja ammattiliittoaktivisti. 

Sitten tapahtuu eläkeläiskylässä murha ja tokihan murhakerho työntää lusikkansa soppaan ja sotkeentuu poliisin tutkimuksiin tai ennemminkin tekee omia tutkimuksiaan siinä sivussa. Sen jälkeen mennäänkin aika lujaa. On entisiä ja nykyisiä rikollisia, huumekauppiaita, kreikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta, nunnia ja rakennusmiehiä. Noiden lisäksi mietitään rakkaussuhteita, perhesuhteita ja kuolemaa. Kaikkea pitää tehdä, kunnes ei enää tehdä. 

Pidin kirjasta. Tunnelma on leppoisa ja positiivinen, vaikka tapahtumat välillä vähän makaabereitakin. Suru on lähellä, samoin kuoleman odotus, mutta niiden ei pidä antaa estää mielenkiintoa elämään. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolelle varsinkin Elisabethin suhteiden ja kykyjen osalta, mutta mitäs siitä. Tämä tarina oli melkoisen kiemurainen jo muutenkin ja juonenkäänteet kertakaikkisesti solmussa keskenään. Jossain kohtaa olin vähän eksyksissä henkilöiden ja tapahtumien osalta, mutta kyllä se siitä sittent taas selkiytyi, kun päästiin uudelleen vauhtiin. 

Henkilöhahmot ovat rakastettavia, melkein kaikki pahiksetkin ovat omalla tavallaan melkein symppiksiä. Minua tosin hieman häiritsi, miten kevyesti kirjassa suhtauduttiin murhiin ja huumekauppaan, mutta saivathan tosi pahikset tavallaan palkkansa. Eikä pieni musta huumorin pilke ole yleensä pahitteeksi. 

Sinänsä eläkeläiskylä Cooper's Chase kuulostaa ihan sellaiselta paikalta, jonne itse lähtisin mielelläni eläkevuosia viettämään. Olisi seuraa ja tekemistä sekä kuvankaunis ympäristö.  Erityisesti toivon itse osaavani ottaa elämästä kaiken irti loppuun saakka ja pysyä juuri noin aktiivisena kuin Torstain Murhakerhon jäsenet. Geeneistä sen ei kai pitäisi olla kiinni. Yli kasikymppinen äitini tuossa juuri pisti toimeksi ja öljysi yhtenä aamupäivänä terassin, eikä se ole kovin pieni. Sen jälkeen hän onkin sitten pistänyt viikatteella kasvustoja matalaksi mökkipolkujen reunalta. Että mallia aktiiviseen ikääntymiseen löytyy kyllä ihan kotikulmiltakin. 

8.7.2021

(Luku)päiväkirja : Huh hellettä

Torstai 8.7.2021 

Ensimmäinen lomaviikko on jo takanapäin ja maailmankirjat aivan sekaisin. Ensinnäkin, koskaan aikaisemmin ei Etelä-Ranskasta paluu ole tuntunut yhtä... no helteiseltä. Meillä oli Biarritzissa kyllä ihan lämmin kesäkeli, mutta vasta kotiinpalattua tuli kuuma. 

Toiseksi, olen kesälomalla, mutta lukemisesta ei näytä tulevan yhtään mitään. Ymmärrän viimeisen Ranska-viikonlopun, jolloin missasin myös lukumaratonin (pöh). Silloin olin nimittäin tiivis ohjelma. Tätä karanteeniajan lukujumia ja -lamaannusta en kuitenkaan oikein ymmärrä. Nyt olisi aikaa, kun ei voi mennä mihinkään, enkä tässä lämmössä saa mitään muutakaan aikaiseksi. Ilmeisesti aivot vaan ovat sen verran sulamis- ja sumutilassa, ettei tule edes tartuttua kirjoihin. 

Tai no, olen minä yhtä kirjaa lueskellut. Sain nimittäin firman kesälahjana esihenkilön lähettämän keittokirjan! Ihan täsmäosuma oli siis tällä kertaa. Kyseessä on vieläpä ihan mielenkiintoinen opus eli Dan Buettnerin The Blue Zones kitchen - 100 recipes to live to 100. Se perustuu tutkimuksiin ensinnäkin siitä, missä ovat maailman pitkäikäisimmät ihmiset ja toiseksi heidän ruokavalioistaan. Pohdintaa, kuvia ja herkulliselta kuulostavia reseptejä. Keittokirja minun makuuni - ja ihan hyviä ajatuksiakin, resepteistä puhumattakaan. 

Lisäksi sain vihdoin ja viimein kuunneltua Sara Medbergin Hurmuriherttuan loppuun. Se kävi vähän työstä, vaikka halusinkin nähdä, miten pedattuun lopputulemaan päädytään. En tiedä, mikä kirjassa oikein tökki. Ehkä se, että tässä jotenkin naisen itsenäinen toiminta yhdistyi turhan usein tyhjäpäiseen ajattelemattomuuteen ja jopa suoranaiseen tyhmyyteen tai ainakin niin tälläinen täti-ihminen kokee mm. yksinään kujille roistoja vakoilemaan lähtemisen jne... Ehkä olen liian vanha näihin romanttisiin haihatteluihin - tai liian luutunut vanhoihin kirjojen juonikaavoihin.


1.7.2021

(Luku)päiväkirja: Kesäloman eka päivä

Torstai 1.7.2021
 

Se on kuulkaas loma nyt! Sen huomaa siitäkin, että ehdin poikkeamaan myös blogin puolella pitkästä aikaa. Tässä kävi juuri niin kuin arvelinkin, että työt söivät ylisuuren osan ajasta ja loppu meni siihen, että tylsistynyt kymmenvuotias saatiin pysymään edes hetki irti ruuduista. 

Myönnän, olen ollut huono äiti. Tabletti ja puhelin ovat olleet aivan liian paljon käytössä, mutta ei täällä oikein voi muutakaan tehdä, kun ei yksinään voi päästää ulos harhailemaan ja lukeminenkaan ei maita ihan koko päiväksi. Kauhulla ajattelen edessä olevaa ruutuvierotusaikaa... 

Olemme me käyneet ulkonakin tietysti, heti töiden loppuessa ja välillä palaverien välissäkin. Rannalla, mutta pääasiassa vain haahuilleet. Onneksi jatkuvaa sadetta ei ole ollut kuin parina päivänä, vaikka kelit noin yleisesti ovat olleet viileähköjä ja pilvisiä. 

Biarritz itsessään on kiva kaupunki, mutta ehkä enemmän aikuiseen makuun. Paitsi, jos lapsena sattuu olemaan vesipeto, joka innostuu surffauksesta. Meidän ei yleensä suostu kunnolla edes kastautumaan - mitä lie kissaeläinten sukua - joten suurin osa tarjolla olevista aktiviiteista oli poissuljettu. 


Työn lomassa luettua 

Vuosia olen valitellut laiskuuttani ranskankielisen lukemisen suhteen. Nyt petrasin tilannetta kerralla peräti nelinkertaistamalla keskimääräisen lukumääräni. Yhdestä kirjasta (melkein) neljään. Tosin on pikkuisen huijariolo, sillä kirjat ovat sarjakuvia. Jotenkin tuntuu siltä, ettei niissä ole tarpeeksi tekstiä, että laskettaisiin...  No, suunta on joka tapauksessa oikea. 

Idéfix-sarjakuva on koiraversio Astérixista ja Obélixista ja sellaisena ehkä vähän kevyt ja kaupallinen, mutta kaikki keinot (ja kirjatyypit) ovat sallittuja, kun yrittää saada jälkikasvunkin tarttumaan ranskankieliseen kirjallisuuteen. Tosin Toton osalta Idéfix ei toiminut. Hän ei ole sitä vielä edes avannut, mutta löysin toisen, täydellisen täsmäaseen. Pokemon-mangaa ranskaksi! Niitä poika luki tyytyväisenä jo peräti kahden kirjan verran. Pitänee vielä käydä uudelleen tuossa lastenkirjoihin erikoistuneessa (!) kaupassa. 

Itselleni löysin samasta kaupasta nostalgiamatkan lapsuuteen eli Alix-sarjakuvat. Niitä luin moneen kertaan. Itse asiassa saattoi olla kausia, jolloin kirjastosta ei kukaan muu kyseisiä sarjakuvia löytänyt, sillä ne olivat aina minulla lainassa. 

Vähän pelotti tarttua lapsuuden suosikkiin ja ostin varovaisesti ensin vain sarjan ensimmäisen osan. Onneksi kaukaisempi historiallinen konteksti on ehkä pikkuisen helpompi monessa suhteessa ja perusseikkailutarina ei itsessään ole liikaa vanhentunut. Toki kirjasta puuttuvat naishahmot kokonaan (mitä nyt yksi pahis pukeutuu naiseksi valeasuun!) ja seikkailu on muutenkin kovin kolonialistinen roomalaisnäkökulmasta, mutta seikkailu on seikkailu ja kaikessa suoraviivaisessa toiminnassaankin edelleen ihan viihdyttävä. Ostin siis kaksi seuraavaakin osaa kotiinviemisiksi. Kolmas osa on vielä vähän kesken. 


Kaikkiaan kesäkuussa tuli luettua 8 kirjaa, mikä on ihan hyvä määrä, kun ottaa huomioon muun elämän kiireet. 

  • Chris Rylander : Gregin kohtalo
  • Keiko Higashino : Uskollinen naapuri
  • Elly Griffiths : Siniviittainen nainen
  • Matthieu Choquet : Idéfix et les irréductibles
  • Ann-Christin Antell : Puuvillatehtaan varjossa
  • Jacques Martin : Alix - L'intrepide
  • Jacques Martin : Alix - Le sphinx d'or
  • Heike Reinecke, Andreas Schlieper : Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä 

Sarjakuvista jo vähän mainitsinkin. Dekkariviikolla luin peräti kaksi dekkaria eli japanilaisen Uskollinen naapuri ja sitten Ruth Rendell sarjaa eteenpäin. Molemmat olivat viihdyttäviä lajissaan. 

Puuvillatehtaan varjossa osoittautui sekin sujuvaksi historialliseksi romaaniksi. Viime aikoina on trendinä selvästi ollut korostaa sankarittarien itsenäisyyttä. Tässä romaanissa se jotenkin kietoutui jännästi tahtoon, mutta en ole ihan varma oliko kyky kuitenkaan paikallaan. Toki osin myös ajan ja ympäristön vuoksi. Historiallinen konteksti oli mielenkiintoinen ja näin (ikuisena) turkulaisena erityisen kiinnostava. 

Kaikkein paras kirja taisi kuitenkin kesäkuussa olla kuuntelemani Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä. Kissat vaan ovat aina kiehtovia ja tässä ne yhdistyivät mielenkiintoisiin historiallisiin henkilöihin ja heidän elämäntarinoihinsa. Oikein mukavaa iltakuuntelua, vaikka tosin muutama tarina taisi tulla kuunneltua useampaankin kertaan unen keskeyttäessä ennen ajastuksen loppua. 

Mutta nyt lounaalle ja sitten... 



19.6.2021

(Luku)päiväkirja : Tästä on loma kaukana


 Lauantai 19.6.2021

Ollaan ehkä Etelä-Ranskassa, mutta tästä on kyllä loma kaukana. Etätyön siunaus on se, että töitä voi tehdä missä tahansa. Etätyön kirous on se, että töitä voi tehdä missä tahansa. Tiedä sitte kumpaan suuntaan tämä kallistuu. 

Ehkä kuitenkin tuon siunauksen puolelle, sillä muutenhan ei oltaisi isännän kanssa samassa paikassa. Kuopuksella on päivisin vähän tylsä, kun molemmat painamme pitkää päivää, mutta iltaisin on vielä lämmintä ja ranta kutsuu.  

Hivenen harmittaa, kun alkuperäinen suunnitelma kuopuksen visiitistä paikalliseen kouluun ei koronan takia sitten onnistunutkaan, mutta nyt mennään näin. 


Lukeminen on hivenen takkuillut. Minulla siis. Toto onneksi on osannut hyödyntää luppoajan myös kirjojen osalta. Mukana on 5 kirjaa, joista kohta kolme on luettu loppuun. Soturikissat oli jo lentokonelukemisena, Morriganin kolmas osa Onttorokko vei mukanaan ja loppui suuresta sivumäärästä huolimatta jo ekalla viikolla. Ikimaa-sarjan ensimmäinen osa Soturin tie on muutamaa sivua vaille valmis. Kaikki ovat kuulemma olleet hyviä, mutta lukuahmimisesta päätellen Morrigan taitaa toistaiseksi viedä voiton... 

Minä sain luettua loppuun Ruth Galloway-sarjan osan Siniviittainen nainen ja heti perään historiallisen romaanin Puuvillatehtaan varjossa. Sitten töksähti iltalukeminen työpäivien venyessä päivä toisensa jälkeen. Onttorokko odottaa, mutta pitkät iltapalaverit ovat kertakaikkiaan vieneet koko lukupuhdin. Ehkä tänään illalla... 

Ranskankielistä lukemista hankin pari sarjakuvaa Totoakin silmällä pitäen. Idefixin seikkailut koirakaverien kanssa oli tuttuja kliseitä toisteleva välipala, mutta ihan mukava. Alix puolestaan on sarjakuva, jonka lapsena lainasin kirjastosta monta, monta kertaa. Vähän hirvittää tarttua siihen, mutta ehkä pitää kokeilla kuitenkin. 



Äidin luettuja : 

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
Ruth Galloway -sarja on taas edennyt. Tällä kertaa löytyy kuristettu nuori nainen ojasta...

Ann-Christin Antell : Puuvillatehtaan varjossa
Suomen Turkuun sijoittuvaa historiallista romatiikkaa. 

Matthieu Choquet, Jean Bastide, Philippe Fenech : Idefix et les irréductibles
Sarjakuvaa tuttuun tyyliin. Koiraväännöstä tällä kertaa. Ihan kiva ja tutut kuviot. Minä luin, Toto ei toistaiseksi ole kuin katsonut kantta. 


9.6.2021

(Luku)päiväkirja : Luetteko dekkareita ? Milloin luette dekkareita ?


Keskiviikko 9.6.2021

Terveisiä lomapäiviltä! Sitä luulisi, että nyt olisi aikaa lukea ja kirjoittaa, mutta tässä minä olen jo viimeisessä eli kolmannessa päivässä, kun mieleeni yht'äkkiä muistuu, että "nythän on dekkariviikko". No, olenhan minä lukenut ja jopa dekkareitakin viime aikoina, mutta ajattelin käyttää taas pienen hetken dekkaripohdintaan. 

Lukevatko kaikki dekkareita ? Jos ihminen lukee kirjoja, hän minun kokemukseni mukaan useimmiten lukee myös dekkareita, ainakin joskus. Asiaa tietysti auttaa se, että dekkarigenrestä itsessään on muodostunut jo erittäin laaja käsite. 

Dekkari sanana kai tulee englannista termistä "detective story" - Jonkinlaisesta etsivä-tarinasta siis lienee kyse. Suuri osa dekkareista kertookin ammattimaisesta rikosten selvittäjästä, joko poliisista tai yksityisetsivästä. Tosin kautta aikojen lukijat ovat suosineet myös tarinoita, joissa yksityishenkilö joutuu sattumalta keskelle kummallisia tapahtumia ja päätyy selvittämään rikosta tai oletettua sellaista. Neiti Marple lienee tuttu useimmille. 

Skaala siis on laaja päähenkilön statuksen osalta. Rikos kuitenkin tarvitaan, tai ainakin jokin tilanne, jossa voidaan olettaa jotain hämärää tapahtuneen. Muutenhan ei olisi mitään selvitettävää? 

Tarinan tapahtuma-ajalla ei ole käytännössä merkitystä. Olen lukenut dekkareita, jotka sijoittuivat muinaiseen Egyptiin, keski-ajalle, Tudorien Englantiin, 20-luvulle ja taisipa jossain olla androidi etsivänä jossain hamassa tulevaisuudessa. Historialliset dekkarit ovat yksi suosikkilajini, varsinkin hyvää ajankuvausta sisältävät. 

Dekkarit myös voivat olla erittäinkin (inho)realistisia tai sitten kevyttä fantasiaa. Realistisuus voi liittyä rikoksen kuvailuun tai sitten henkilökuviin, ajankuvaan ja miljööseen. Toisinaan voi tarinan pohjana olla todellinen rikostapaus, joka sitten on kuvattu enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesti.

Minä taidan olla dekkarien suhteen melko kaikkiruokainen. Tosin yhdellä rajauksella. En pidä väkivallalla mässäilystä, erityisesti en halua lukea lapsiin kohdistuvasta ylenmääräisestä raakuudesta. Viimeisimpiä lukemiani dekkareita ovat:

  1. Max Seeck: Pahan verkko - Nordic Noir tyyliä pienellä twistillä yliluonnollista (tai mielen temppuja - en ole vielä tähän Jessica Niemi-sarjan toiseen osaan mennessä keksinyt
  2. Keiko Higashino: Uskollinen naapuri - japanilaista dekkaria. Sekoitus poliisityötä ja fysiikan professorin ajattelua hämärän kuolematapauksen selvittelyssä. Jännästi japanilainen, mutta silti varsin perinteinen dekkari tyyliltään. 
  3. Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen - taidemaailmaan sijoittuva ja Caravaggion historiaa mielenkiintoisesti sekoittava dekkari, jossa poliisi on aivan sivuosassa ja rikosta selvittelee keskiössä taidehistorian asiantuntijana toimiva taidemaalari. 
  4. Elly Griffiths: Siniviittainen nainen - Ruth Galloway -sarjassa olen edennyt jo kahdeksanteen osaan. Kuulostaa hullulta sanoa, että murhatarina voi olla leppoisa, mutta nämä ovat juuri sellaisia. Jotenkin niissä on sellainen rytmitys, että lukija viihtyy, muttei uppoudu liikaa tarinaan, tai jännitä ylenmääräisesti. Kirja on edelleen kesken, mutta jo nyt voi sanoa, että tuttua Gallowayta. 
Nuo ovat varsin edustava otos useimmiten lukemistani dekkarityypeistä. Vain puhdas historiallinen dekkari sekä viihdegenreenkin kuuluvat cozy mystery fantasiaelementeillä. 

Noin muuten on lukeminen jäänyt vähille. Äänikirjana olen yrittänyt kuunnella tarinoita Kuuluisista kissoista ja heidän ihmisistään, mutta huolimatta mielenkiintoisesta sisällöstä, tuppaan nukahtamaan kesken kaiken. Se tosin taitaa kertoa enemmän minun väsymysasteestani kuin kirjasta. Huomaan, miten heti pitkän viikonlopun (peräti 5 päivää) alkaessa, alkoi silmäluomia painamaan. Kun tuon yhdistää Etelä-Ranskan lämpöön ja uimarantavisiitteihin, ei liene yllättävää, että iltapäivät ovat kuluneet siestaa viettäessä. Huomenna pitäisi jatkaa töitä taas... 

Biarritz on ihana kaupunki (en ollut käynyt koskaan ennen), mutta kaikkein onnellisin olen siitä, että olemme miehen kanssa yhdessä samassa paikassa pitkien kuukausien eron jälkeen. Sitä eivät edes työt pysty pilaamaan :-) 




5.6.2021

(Luku)päiväkirja: Toukokuun luetut


Kesäkuu alkoi kuin varkain toukokuun tohinoiden keskellä. Kiirusta on pitänyt, niin  minulla kuin keväällä. Eihän enää kevät olekaan, vaan kaikki hehkuu rehevää kesää. Näin koulun päättäjäisviikonloppuna on lämpökin hellinyt. 

Pojilla alkoi loma, minulla pitkä viikonloppu. Sanottakoon, että tulee todelliseen tarpeeseen. 

Yllättävän hyvin ehdin toukokuussa kuitenkin myös lukemaan. 

Vaikuttavin lukukokemus oli heittämällä Marisha Rasi-Koskisen REC. Upea, upea, kirja. 

Mielenkiintoisin puolestaan oli Kaisa Pulakan Kurittomat, jotka ovat tavallaan Jännittävien naisten sisaria tai ainakin kaukaisia sukulaisia. Pahoja akkoja. Taisin muuten saada vaikutteita. Pari kertaa tuossa viikolla todettiin minulle uusi titteli Pohjan paha akka, kun laitoin ohimennen partnereita ja projekteja ojoon. Ihan tuolleen leikillään tietysti nimiteltiin, mutta kertonee jotain väsymykseni tasosta, kun tuo kärsivällisyysmittari keikkuu siellä jossain nollasta pakkasen puolella.  

Ei Paha Akka yleensäkään ole välttämättä oikeasti paha, kunhan ei anna kävellä ylitseen ja ilmoittaa mielipiteensä. 

Jännittävin kirja oli tietysti Max Seeckin Pahan verkko. Toinen osa Jessica Niemi-sarjaa ei selvittänyt kaikkia mysteereitä, mutta piti hereillä. 

Hupsuin kirja - no se oli tietysti jo nimensä puolesta Kaari Utrion Hupsu rakkaus, vaikka ei nuorisofantasia Gregistä, joka kuulee olevansa kääpiö ja joutuu tietysti hurjiin tilanteisiin ja vaaroihin ollut kovin vakavamielinen sekään. Toukokuussa luin trilogian toisen osan Gregin kirous ja kesäkuussa olen tähän mennessä ainoana loppuun luettuna listannut kyseisen trilogian kolmannen osan eli Gregin kohtalo, jossa sama meno jatkuu. 

Silvia Hosseinin esseekokoelma Tie, totuus ja kuolema oli alustavalla laiturilistallani. Ihan mielenkiintoisia tarinoita, mutta jätti silti vähän kylmäksi. Sinänsä esseet ovat taitavasti kirjoitettuja, mutta jotenkin kauhean ehdottomia ilman mahdollisuutta dialogiin. 

Roar! - Elämäni Wookieena oli sellainen Star Wars -fanikirja ja kun minä en ole kummoinenkaan fani varsinkaan noille uudemmille, niin meni minulla vähän ohi. Toki oli kiva röyhistää rintaa silla, että suomalainen näytteli yhtä valkokankaan klassikkohahmoista. 



Noin muuten on lukeminen vähän takkuillut. Hurmaava herttua on toinen kirja laiturilistaltani, mutta se etenee vähän hitaanpuoleisesti. Sankaritar ei jotenkin ole kovinkaan rakastettava, vaan vähän hupsu ja välillä ajattelematon ja ilkeäkin. Lisäksi nyt juuri mennään kohdassa jossa "ei pitäisi ja voi olla vaarallista, mutta tokihan me tytöt silti lähdemme kujille keskenämme, vaikka tiedämme, että pahikset etsivät tilaisuutta..." Joo, toivottavasti tarina vähän yllättää tämän alustuksen jälkeen, mutta pahoin pelkään, ettei niin käy. Muuten kyllä ihan hauskaa ajankuvausta ja pientä naisasiatwistiä. 

Oma laiturilistani ei siis ole ollut kummoinenkaans suksee tähän mennessä - katsotaan, mitä ehdin nyt viiden päivän breikilläni. Tosin näyttää tänään vähän huonolta, kun on jo ilta enkä ole lukenut oikein mitään. 

Toton kesälukulista puolestaan näyttää tosi hyvältä - vai mitä sanotte näistä ? 


ja näistä 



Loppuun luettuja: 

Chris Rylander: Gregin kohtalo 
Trilogian kolmas osa jatkaa epäonnistumisten ja vaarallisten tilanteiden polulla. Ihan hauska, mutta pitää haastatella Totoa  siitä, mitä hän tykkäsi. Minusta hauskuus oli välillä vähän sellaista tekemällä tehtyä ja lukijalle turhan tarkkaan selitettyä.