(Luku)päiväkirja: Kuukaud... ei kun kuukausien luetut ja muuta ajanvietettä

Koko alkuvuosi on ollut blogin osalta hiljainen ja siksi kai on kuukauden luetut sarjakin loistanut poissaolollaan. Ei että siinä varsinaisesti olisi kehuttavaa ollutkaan. Yhdeksän kuukauden ajalta 71 kirjaa ei varsinaisesti ole normitahtiani. 

En nyt ajatellut tähän listata ihan kaikkia lukemiani, mutta jos muutaman mieleen jääneen mainitsisin. Aloitetaan historiasta, sillä se on ollut vahvasti läsnä tämän vuoden lukemisissa varsinkin tietokirjapuolella. Lisäksi on ihan pakko kertoa parista lempikuuntelustani vuoden aikana. 

Historiaa klassikoissa ja tietokirjoissa 

Alkuvuoden suururakkana jatkui jo viime vuonna aloitettu Marcel Proust : À la recherce du temps perdu. Nyt voin sanoa lukeneeni koko teossarjan. Pohdiskelusta lisää täällä, jos kiinnostaa. Sanotaan, että klassikon tunnistaa sen jättämästä muistijäljestä ja siitä, miten paljon se palaa mieleen vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Proustin kohdalla tämä pitää varmasti paikkansa. Ensinnäkin Proust tulee vastaan suurin piirtein joka puolella, ja toiseksi, sen teemat ja ajatukset tuntuvat palaavan monessakin muodossa jatkuvasti. Ei niitä ehkä mieti joka päivä, mutta säännöllisesti ne aktivoituvat aina jostain. 

Proustiin liittyviä kirjoja päätyi myös kesän laiturilukemistoon. 

Toinen kevään luetuista kirjailijoista eli Annie Ernaux soi yllättäen Proustin kanssa jotenkin samoilla aallonpituuksilla. Nobel-kirjailijan kai voi laskea myös jo vähän klassikkokastiin. Molemmat kirjailijat ovat käsitelleet muistia, historiaa ja taustan vaikutusta ihmisen mahdollisuuksiin ja mieleen. Molemmat myös kuvaavat tahollaan ja tavallaan jotain historiallista aikakautta tehden poikkileikkauksen valitsemansa ihmisryhmän, heidän halujensa ja ilojensa, surujensa ja menetystensä kudokseen. 

Kuva : Otava

Myös tietokirjat ovat kulkeneet mukana tänä vuonna. Ensin oli monta magiaan ja antiikkiin liittyvää, joista vähän kirjoitinkin. Niistä jatkoin yhden antiikin suvun naisten kohtaloihin eli Marja-Leena Hännisen Naiset vallan kulisseissa - eli Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naiset. 

Melkoisia kohtaloita ja melkoisia naisia. Sääli, ettei heistä ja heidän elämästään ole historiassa samalla tavalla kuvauksia kuin keisareista itsestään. Historioitsijoiden tekstit lienevät kunkin vallanpitäjän toiveiden värittämiä ja siveellisen äitihahmon, paheellisen viettelijättären tai vallanhimoisen hetairan lisäksi lienee sävyjä olemassa enemmänkin. 

Naisten omia ajatuksia ei aikoinaan ole mihinkään kirjattu, mutta mainintoja löytyy siskoista, vaimoista ja tyttäristä, joiden roolina oli toimia pelinappuloina vallan kiemuroissa. He menivät naimisiin, erosivat ja menivät uudelle miehelle useimmiten vallassa olevan keisarin tahdon mukaan. Valtaa varmasti käytettiin, mutta enemmän kulisseissa kuin julkisesti ja se kaiketi perustui henkilökohtaisiin suhteisiin valtaapitäviin. Joinakin aikoina he olivat miltei koskemattomia ja pyhiä, toisinaan heidät syöstiin kurjuuteen tai murhattiin miesten mukana. Jotain voimme tapahtumista arvailla luonteista, mutta todella mielenkiintoista olisi tietää, mitä naiset itse kohtelustaan tuumivat ja kaipasivatko koskaan mitään muuta.

Kuva : Minerva/Docendo

Vähän kaukaisempaa historiaa edusti puolestaan heti tammikuussa kuuntelemani Euroopan esiäidit - 43000 vuotta nykyihmisen historiaa (Karin Bojs, kääntäjä: Jänis Louhivuori, lukija : Emilia Howells). 

Uusimmat DNA tutkimukset ovat valottaneet ihmisten liikkuvuutta sekä myös miesten ja naisten roolia erilaisissa muuttoliikkeissä ja yhteiskuntajärjestelmissä. Tuntuu uskomattomalta, että voimme saada vielä näin pitkän ajan kuluttua selville vaikka sen, oliko patriarkaalinen yhteiskunta normi kautta aikojen (ei ilmeisesti ollut) ja missä kohtaa muutos on ehkä alkanut. 

Huolimatta DNAn (ja tieteen laskelmien) luomasta kuvasta kuivasta tietokirjasta, tämä oli jotain ihan muuta. Toimi hyvin myös äänikirjana. Kuunnellessa ainakin tuntui siltä, ettei missään kohtaa tipahtanut kärryiltä. 

Ei pelkkää kirjallisuutta

Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että muutaman vuoden ajan minulla on äänikirjojen rinnalle noussut toisena lempimuotona erilaiset podcastit. Historia-teema onkin jatkunut vuoden aikana myös kuunelemissani Yle Areenan podcasteissa. Sieltä löytyy paljon illan viimeiseen kuunteluun sopivaa materiaalia tai muuten vaan syksyn sadekelien piristystä. 

Kuva Yle Areena

Ensin päädyin Egyptiin Kauniit ja muumiot podcastin myötä. Huumoria ja paljon sellaistakin tietoa, jota en ole koskaan ennen tullut mistään kuulleeksi, vaikka Egypti onkin kiinnostanut. Ihan oikeasti nauroin ääneen useampaan kertaan, vaikka välillä puujalkavitsit menivätkin ehkä ohi. Egyptologi Mia Meri ja "Egyptiin hurahtanut" Saara Lehtonen antavat palaa oikein antaumuksella. Faktojen määrä on valtava ja välillä faktat ovat taruakin kummempia. Minä en ainakaan olisi halunnut syöfä viktoriaanisen ajan Egyptistä tuotuja lääkkeitä. 

Kuva Yle Areena

Nyt viimeisimpänä kuuntelin Kadonneiden kaupunkien jäljillä-podcastin kolme kautta. Enpä olekaan koskaan tullut ajatelleeksi, että suomalaisia olisi niin tärkeässä asemassa Inka-kulttuurin historiallisten paikkojen etsinnässä viidakossa - ja muunkin maailman kadonneet (ja sittemmin löytyneet) kaupungit ovat tietysti mielenkiintoisia. 

Selllaista tänään. Jos yhtään osaa laskea, huomasi kyllä, ettei tuossa nyt ollut 71 kirjan edestä millään. Paljon jäi puuttumaan. Ehkä innostun vielä kirjoittamaan muistakin. Kun on tuo perinteinen kirjamessukuukausikin alkamassa. 

Nyt menen potemaan koronaa sohvalle peiton alle ja lukemaan jotain. 

 

(Luku)päiväkirja: Muistot, Proust ja luopumisen haikeus

 

Proustin voi löytää vaikka t-paidasta

Voilà! Viimeinen sivu luettu ja Proust on valmis.

Ei kai se nyt ihan niin mene. Klassikoilla on taipumus jäädä mieleen kummittelemaan pidemmäksikin aikaa, tai ainakin niiden herättämiä ajatuksia tulee muistettua viimeisen sivun jälkeenkin ja Proust on ehdottomasti klassikko. Ymmärrän miksi, vaikken itse kirjaa väitäkään ymmärtäväni, eikä pelkästään sen takia, että luin ranskaksi. Siinä oli paljon jaarittelua, paljon viittauksia aikakauden polittisiin tapahtumiin ja nimiin, joita en joko muista tai ole koskaan kuullutkaan. Kielen keinuntaan pääsi hyvin sisälle, eikä se ollut vaikeudeltaan ennakko-odotusten tasoista.

Proustia on analysoitu viimeisen sadan vuoden aikana monen minua viisaamman toimesta. Kaikenlaiset yhteiskunnalliset ja psykologiset analyysit jätän suosiolla toisille. Minussa resonoivat erityisesti muistojen olemukseen ja ihmisen muuttumiseeen liittyvän tematiikan kappaleet. Jännästi myös toinen, vähän tuoreempi ranskalainen (klassikko) kirjailija, jota tulin lukeneeksi Proustin varrella, kietoutui samoihin ajatuksiin mielessäni. (Annie Ernaux).

Lukumatkan varrella tulin välillä kirjoitelleeksi ajatuksiani. Niihin jo aiemmin mainitsemiini aamusivuihin, paljon ei ole viime aikoina päätynyt blogiin saakka. Proustin käsitykseen niin kirjoittajan kuin lukijan muistojen tärkeydestä taidekokemuksen yhteydessä jäin kiinni useammaksi päiväksi. Siinä on jotain niin todelta tuntuvaa, vaikka vaikeasti konkretisoitavaa.

Proust de l'art

Taiteen pitää herättää jotain meidän sisällämme. Sen kuuluu linkittyä omaan menneisyyteemme tai muistoihimme, tai se on tyhjää ja merkityksetöntä. 

Proustin mukaan taidetta ei voi tehdä perustuen dogmeihin tai ulkoisiin trendeihin. Taideteosten, ja tässä kohtaa varsinkin kirjallisuuden, pitää syntyä tekijän sisältä. Vähän samoin kuin Madeleine tuo lapsuuden tuntemuksen ja kokemuksen nykyhetkeen, se tuo mukanaan myös pienen Marcelin joksikin rinnakkaiseksi olennoksi todellisuuden kanssa, Mikään ei ole pelkästään niin kuin silloin, ei niin kuin nyt, vaan niin kuin muistajan sisällä katalyytti luo jotain ihan uutta "olevaa" symbioosissa muiston kanssa. 

Ehkä tuossa on jotain perää. Tuntuu siltä, vaikka ajatus liukuukin juuri sormenpäiden ulottumattomissa ja väistää näppäimistön selkeyttä tuovaa naputusta. 

Luin juuri myös Annie Ernaux'n Isästä/Äidistä. Niiden kirjojen ilmaisun voima on juurikin muiston luomassa kytköksessä kirjoittamisen hetkeen. Sen lisäksi, kirja, tai taideteos yleensä, muuttuu vaikuttavaksi silloin kun se onnistuu laukaisemaan lukijan mielessä linkin johonkin vanhaan muistoon ja luo yhteyden kokemuksen. Ehkä klassikot osaavat tehdä juuri noin ja ilmiö tapahtuessa tarpeeksi monen lukijan kohdalla teokset jäävät elämään. Aikakauden kollektiivisen muiston aktivoituminen voi selittää aikakauteensa kiinni jääneet kirjat, joita myöhemmin ei ymmärretä. Pitkään kaanoniin jäävät ne, jotka ovat osuneet jonnekin ihmisyyden perussuoniston paikkeille. 

Ernaux'n osalta huomaan hänen kuvauksensa vanhempien elämän erilaisuudesta ja koulutuksen tuoman ajattelun mutoksen vieraannuttavasta vaikutuksesta kolahtavan minuun ja herättävän omia muistoja, vaikka oma aikani ja maani onkin Ernaux'n vuosista erilainen. Sukupolvien välimatka ei ole ihan niin jyrkkä kuin Ernaux'lla, mutta elän kuitenkin aivan eri maailmassa ja kontekstissa kuin vanhempani. Ainahan ajattelu muuttuu sukupolvesta toiseen, kokemusten väkisinkin ollessa erilaisia, mutta ehkä hyppäys on jyrkempi koulutustason, kielitaidon jne. muuttuessa. En tiedä, Siltä tuntuu. 

Eikä ero välttämättä tarkoita luokkahyppäystä. Minun vanhempani muuttivat maalta kaupunkiin ja ovat tukevasti keskiluokkaa. Minä en koe olevani varsinaisesta osana sivistyneistöä tai "ylempää" (tulipa Proustilainen olo) luokkaa. Ero on enemmän koulutuksen laajuudessa ja vielä enemmän perspektiivin laajentumisesta maailmalle erityisesti kielitaidon myötä. 

Joka tapauksessa Ernaux'n kirjat soittavat minussa joitain sellaisia kieliä, joiden sointi resonoi omien muistojeni ja tuntojeni kanssa. Siksi ne vaikuttavat. Proust on kokonaisuudessaan minulle niin vieraasta kontekstista, että resonointi tapahtuu vain  yleisempien teemojen kohdalla. Silti soi. 

Proust siis päättyi ja Ernaux'n kirjatkin ovat lopussa. Proustin mukana päättyy myös viime vuodesta mukana kulkenut kuukausittainen lukupiiritapaamisten sarja. Enää pari sessiota. Vähän haikeaa. En aina ole ollut aktiivisena keskustelussa, kun videotapaaminen mahdollistaa kotitöiden "moniajon" ja päälle on osunut reissujakin, mutta alustuksia ja keskusteluja on ollut mielenkiintoista kuulla. Jotain samanlaista uutta olisi kiva löytää. Ajatuksia ?