Yön kantaja

Aloitetaanko taas perusvalituksilla ? Kiirettä pitää, vauhti vaan kiihtyy. Kirjoja ei ehdi lukemaan, perhe ruokkii itse itsensä, mutta kerkesin sentään eilen firman pikkujouluihin. Tosin sieltäkin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksaisin tänään taas painaa.

Olisiko siinä tarpeeksi valitusta?

Toisaalta on tietysti hyvä, että jaksaa edelleen valittaa ja tiedostaa valituksen aiheet, kuten nyt vaikka, että niska on jumissa, silmiä särkee ja korvissa humisee väsymys. Vielä en sentään kuule ylimääräisiä ääniä, eikä nykyaikana onneksi kovaäänisesti valittavia naisia hiljennetä laittamalla heidät syrjäiselle saarelle niin kuin vielä ei niin kovin kauan sitten. Katsotaan ehkä vain pitkään. "Miten niin ei konsultti halua omistautua työlleen lomia myöten? Mikä perhe?" Kummallinen tämä nykyajan työmaailma.

Seilin saarelle harmiaan tai halujaan julkisesti ilmaisevia sopeutumattomia lähetettiin vielä viime vuosisadan puolivälissä. Heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän sairaita, hyveellisten ihmisten olemista häiritseviä . Lapsensa surmanneet langenneet naiset olivat rinnakkain pahennusta aiheuttaneiden villikoiden kanssa seuranaan oikeasti psyykkisistä sairauksista kärsiviä. Jotenkin nuo naiset sitten kuitenkin elivät elämäänsä. Eristyksissä ja niukoissa oloissa, mutta kohtalonsa kantaen.

Katja Kallio : Yön Kantaja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Seilin saari on tänä vuonna esillä kirjallisuudessa peräti kahden romaanin voimin. Johanna Holmströmin Sielujen saari on minulla vielä lukematta, mutta kaiken kiireen keskellä sain sentään Kobosta loppuun Katja Kallion Yön kantajan.

Kallion kirjaa on kovasti kehuttu Blogistaniassa, mutta minulla on mitä ilmeisemmin kirjailijan kirjoitustyylin kanssa jotain kahnausta. Samalla tavalla kuin aiemmin lukemani Säkenöivät hetket, jäi Yön kantajakin minulle etäiseksi.

Toki tarina kerran kuumailmapallolla Pariisiin lähteneestä nuoresta naisesta, joka päätyy Seilin saarelle vuosikymmeniksi, on kiehtova, Irtolaisena ja prostituoituna aikaansa kuluttanut Amanda joutuu sopeutumaan elämään enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan kulkevien naisten kanssa.

Eristyksissä olevassa yhteisössä löytyy ystävyyttä ja pilkahtaapa rakkauskin vuosien varrella. Kyseessä on kuitenkin vankila, vaikka sairaalasta puhutaankin. Ken sinne tulee, ei koskaan enää poistu. Siihen tottuminen olisi kai vaikeaa kenelle tahansa ja saisi tasapoinoisimmankin mielen järkkymään. Monotonisuus ja toimien toistuvuus vuodesta toiseen lienee aiheuttanut vähintäänkin lievää ahdistusta. Samoin vain harvoin muuttuva seura. Jos joukkoon sattuu joku ikävä, on vain opittava tulemaan toimeen tai elämästä ei tule mitään.

Amanda horjuu koko kirjan ajan mieleltään huonosti voivan naisen ja vain eksentrisyytensä vuoksi pois näkyvistä suljetun neidon välillä. Jotenkin en saanut hänen olennostaan kiinni.Vuodet kuluvat kirjassa nopeasti, välissä tarina vähän katkeaa ja jatkuu sitten hiukan toisenlaisena. Ehkä tuo katkonaisuus teki sen, etten oikein pysynyt tahdissa mukana.

Amandan ja hänen kohtalotoveriensa tarinat ovat liikuttavia, varsinkin kun ne pohjaavat monessa kohtaa todellisuuteen. Nykyään tuntuu oudolta, että niinkin heppoisilla perusteilla ihminen voitiin sulkea laitokseen loppuiäkseen, kokonaan pois yhteiskunnan piiristä. Edelleenkin mielenterveydeltään horjuvia usein karsastetaan ja heidät halutaan pois silmistä. Onneksi samaan aikaan mielen sairauksista myös puhutaan avoimemmin.

Toisaalta nykyään myös diagnosoidaan ihan kaikki. Jokaiselle vähän standardista poikkeavalle halutaan antaa jokin kirjainyhdistelmä ja julkkisten masennukset paranevat lööppien välillä. Ennen suljettiin normeista poikkeavat eristykseen, nyt annetaan parannusohjeita naistenlehdissä.

Säkenöivät hetket ja aikakausi, joka töksähti

Kun nyt alkuun ruvettiin vähän kirjoista mutisemaan, niin ehkä mutisen tässä vielä yhdestä lisää. Monet ovat tästä pitäneet, mutta minä jäin jotenkin täysin etäiseksi ja irralliseksi sekä henkilöhahmoista että itse tarinasta jotenkin kamalan etäiseksi. Kuitenkin tämä aiheeltaan ja tyyliltään olisi kai ollut sellainen, josta minun olisi kuulunut pitää.

Kuva: Otava 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Historiallinen romaani, jossa seurataan päähenkilön elämää nuoruudesta avioliiton kautta aikuistuvien lasten kohtaloihin. Kirjassa on vaarallisia tilanteita, sankarillisia nuoria miehiä, rakkautta, pettymyksiä - kaikkea, mitä koukuttavaan romaaniin tarvitaan. Ne vain on sekoitettu siten ja sellaisilla mausteilla, etten millään pääse mukaan.

Kaikki alkaa kesällä 1914, kun Elly on äitinsä kanssa Hangon kylpylän vieraana, vaikkei heidän kai oikeasti pitäisi tuohon miljööseen kuulua. Äidillä ei kaikki ole hyvin ja eräänä historian kiivaana päivänä, Ellyn elämä mullistuu kokonaan.

Myöhemmin Elly palaa takaisin kylpylän maisemiin. Elämä jatkuu vai yrittääkö Elly elää sitä uudelleen eri tavalla, samaan aikaan kun hänen tyttärensä kipuilevat oman aikuistumisensa kanssa.

Ehkä juurikin tuo elämän eläminen, muttei sitten kuitenkaan, saa minut vieraantumaan tarinasta. Elly ajelehtii historian tapahtumien mukana eikä missään kohtaa oikein ota otetta omasta elämästään. Jotain sinne päin yrittäessä aikaansaadussa lopputuloksessa on enemmän säröjä kuin aitoa muutosta. Koko lasikupla halkeileei ja vääristää kuvaa entisestään, kiepauttaen tyttäretkin sivuraiteille ja keskelle ei mitään.

Olihan tämä ihan hyvin kirjoitettu ja sinänsä mielenkiintoisesta näkökulmasta. Tarinan hajanaisuus ja sen henkilöiden jotenkin palasista koostuva tarina vain ei nyt vetänyt minua mukaansa. En myöskään nykyään oikein jaksa romaaneissa elämänsä aalloissa kelluvia ihmisiä, jotka haluavat jonnekin, mutta ilman suuntaa kiertävät kehää väsymykseen saakka. Sellaista elämä kai toisinaan on, mutta silti, voisi sitä edes yrittää.

Ehkä keskellä kevään kiireisintä kautta oli huono hetki lukea tällaista, mutta nyt on mieleeni päällimmäiseksi jäänyt Ellyn aiheuttama lievä ärtymys, tai ei se kai pelkästään Ellyn vika ole. Hänen aikakautensa säännöt ja sosiaaliset normit, sekä niiden mukanaan tuoma teennäisyys ja tekopyhyys saivat minut kiristelemään hampaitani. Nainen ei saa erehtyä avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Uusi ihminen kylällä on automaattisesti outo ja hyljeksittävä (no tuossa ei kai ole mitään varsinisesti historiaan jäänyttä) ja raskaana oleva nainen automaattisesti huono, jollei papin aamenta ole kirkossa kuulutettu. Morsiamen tulee olla viaton ja puhdas, tai hänet saa heittää sivuun kuin vanhan rukkasen.

Olenhan minä noista lukenut aiemminkin, mutta nyt töksähti. Eikä tuo johdu pelkästään naistenviikosta, vaikka toki moni ärtymyksen aihe naisen asemaan ja sen rajoituksiin liittyykin. Samalla tavalla asenteet ja maine kai sitoivat miehiäkin. Heillä vain oli (ja on usein nykyäänkin) mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa omaan tilanteeseensa ihan eri tavoin kuin naisilla.

Tietysti voi kirjaa pitää myös hyvänä, jos se aiheuttaa tunteita. Pahinta kai on hetkessä luettu ja vielä nopeammin unohdettu tarina. En silti oikein pitänyt tästä.

Välipala - Katja Kallio : Tyypit

Tämä on oikeasti ihan ok välipala muiden kirjojen välissä. Kevyt, nopea ja sulaa nopeasti. Itse asiassa minulla ei ollut kirjasta mitään muistikuvaa (paitsi, että ihan viihdyttävä) aikaisemmasta lukukerrasta, joten sopi oikein hyvin parin illan rentoutustekstiksi ennen nukkumaanmenoa.

Ihan osuvia kuvauksia osa tyypeistä, osalle vähän hymähtelee ja osa menee sitten ihan ohi.

Minulle sopivan ajatuksetonta luettavaa tähän aikakauteen. Kyllä, aivot ovat osittain narikassa jo muutenkin, dementia jyllää ja pahoinvoinnin kourissa yritän selvitä työpäivistä edes suurin piirtein kunnialla... Kuten kaikki varmaan jo arvasivatkin (ja osa taisi tietää entuudestaan) meille on tulossa iltatähti, joka ainakin toistaiseksi tuntuu kiusaavan äitiä isoveljiensäkin puolesta. Pahoinvointia ja erilaisia kipuja riittää edelleen, vaikka kohta mennään puolivälissä.

Huoh - no, jotkut sanovat, että ennen syntymää kiusaava lapsi on sitten helpompi vauvana.

Uskoo ken näkee... ainakin sen tiedän, ettei blogikirjoitusten tahti tästä varmaan kovinkaan paljon tihene lähiaikoina... pyydän siis anteeksi jo etukäteen...